Rapa Nuilla ankkurissa.

Ihanaa, maata jalkojen alla. Ei keinumista. Lounas ravintolassa. Jäätelöä. 

Aamutuimaan lähdemme jollailemaan. Olemme hieman jännittyneitä sillä tiedämme, että rantautuminen saattaa olla haastavaa. Onneksi samaan aikaan on lähdössä naapurvenekuntia maihin. Saamme heihin yhteyden ja luvan seurata satamaan. Karikot ovat aika ruman näköisiä, samoin murtuvat aallot. Aika ajoin Armada sulkee sataman, joten silloin sinne ei ole asiaa. Pärjäämme tänään kuitenkin hyvin sillä mainigit ovat pienentyneet ja pikku suzukimme hoitaa homman mallikaasti. Vai pitäisikö kehua Kapteenin ajoitaitoja!

Tämmöinen on aallokko sataman edustalla kun se on suljettu.

Kylä on varsin viihtyisä tosin turismi on selkeästi täällä pääelinkeino. Matkamuisto kojuja on toinen toisensa jälkeen ja kirkkaat paidat ja huivit yms. on hyvinkin edustettuna. Sukellusliikkeitäkin näyttää olevan useampia heti rannan tuntumassa.

Ensin etsitään kuitenkin pyykkitupa, posti, pankki ja sen jälkeen vasta lounaalle. Kuulemme, että ruoka on täällä hyvää. Parhainta Chilessä on Chevicet ja Empanadakset.

Täällähän tuttujakin. Starship on ehtinyt tänne ennen meitä, vaikka olivat vielä Valdiviassa kun näimme tämän upean uuden veneen viimeksi. Emme tunteneet heitä kovinkaan hyvin ennen pääsiäis saaria. Polarwind putkahti saaren takaa heti meidän jälkeemme. Otra Vida saapuu seuraavana päivänä ja pian tulee myös Abrazo. Kiva nähdä pitkästä aikaa. Kaiken kaikkiaan veneitä on ankkurisssa 13. Tämä on vene ennätys Rapa Nuilla.

Jollailessa sattuu joskus niin, että menee ympäri. Starshipin porukka ja muutama muu tuttu alkoivat siirtyä veneille auringon viimesäteillä. Satama oli oikeastaan suljettu, koska mainingit olivat suuret ja murtuivat rantautuessa. Kuitenkin Starshipin jolla oli kaikein hienoin ja kaunein, myös suurimmalla moottorilla varustettu. Ymmärrän siis, että selviytyminen aalloista olisi hyvinkin todennäköistä. Aiski kanssa olisimme varmaan olleet maissa myös, mutta pahus sentään isompi moottorimme ei ollut toiminnassa. Aiski totesi, että näillä aalloilla ei pikku suzukillamme (2,5hv) ole asiaa satamaan. Täällä on tapana pitää VHF radiot aina auki ja käsipuhelimet on oltava mukana koko ajan. Rapa Nui on keskellä merta ilman suojaa. Jos moottori menee epäkuntoon olet todellakin pulassa. Tai, jos iso alus karkaa niin Armada voi ottaa yhteyttä. Tosin Armada on pyytänyt, että aluksessa olisi joku paikalla koko ajan. Noh onhan se välillä haastavaa varsinkin yksinpurjehtijoille.

Päivystämme siis kanvalla 16 koko ajan. Kuulemme Polarwindin kipparin hätäisen VHF kutsun muistaakseni Otra Vidalle, sillä he ovat ankkuroituneet lähimmäksi satamaa. Voiko joku tulla auttamaan. Olimme tulossa veneille ja kävi niin, että päädyimme veteen. Sen jälkeen hiljaisuus. Aiski hyppää samantien jollaan ja järkevintä on, että minä jään Omahaan. Hän voi tarvittaessa hinata ihmiset rantaan ja olisin vain painolastina. Aallokko on suuri ja jollamme nousee juuri ja juuri plaaniin kun Aiski ajaa sitä yksin. Tämän jälkeen alkaa radiokeskustelu Otra Vidan, Abrazon ja Polarwindin kanssa. Mitä voidaan tehdä? Sanon sinne väliin, että Aiski on jo matkalla ja koska Otra Vidan jolla on pienempi kuin meidän ei ehkä kannata tulla sillä aallokkoon. Abrazo on kartalla ja huikkaa tuleeko hän Aiskin mukaan, mutta sanon, että A lähti jo 5 minuuttia sitten.

Alkaa olla jo niin pimeää, että sisäänkäyntiä ei erota. Aiski puhuu VHF:ään, että ei voi ajaa sisään ennekuin löytää oikean väylän. Onneksi satamasta lähtee ulos paikallinen vene ja väylä löytyy. Rannalla olevat surffaripojat ovat myös huomanneet tapahtuman ja menneet auttamaan. Saivat jollan käännettyä ja 5 ihmistä rantaan. Tottakai Chilen Armada oli kuullut meidän keskustelumme ja he olivat rannalla vastassa. Aiski surffasi sisään satamaan aallon harjalla ja sanoi tykänneensä matkasta kovinkin paljon!

Tässä vaiheessa Armada torui meitä veneilijöitä, koska kaikilla ei ollut pelastusliivejä, joten ai ai sanomisa tuli. Kuitenkin hyvässä hengessä sillä tottahan he olivat onnellisia, että tällä kertaa henkilövahinkoja ei syntynyt. Lisäksi he alkoivat organisoida ympäri menneen jollan moottorin makeavesi pesua, öljyn vaihtoa ja huoltoa. Kukaan ei kuitenkaan saanut enää poistua satamasta omalla jollalla ja meidänkin oli jätettävä se satamaan. Paikallinen Herra Huanco toi omalla aluksellaan kaikki takaisin veneille.

Mitä sitten tapahtui kaatuneessa jollassa. Viisi ihmistä lähti satamasta ulos. Ensimmäinen aalto oli mennyt kohtuullisen hyvin. Seuraavassa aallossa otettiin jo pieni ilmalento. Ennen kolmatta vielä suurempaa aaltoa kuljettaja käänsi venettä tarkoituksen mennä takaisin satamaan. Kävi kuitenkin niin, että aalto vyöryi päälle ja kaatoi jollan. Onneksi sataman suuaukko oli lähellä ja itseasiassa aika matala. Henkilövahinkoja ei tullut, mutta omaisuutta menetettiin. Lompakkoja, silmälaseja, puhelimia, pyykit, tietokone yms. mitä nyt mukana kenelläkin.

Tämän tapahtuman jälkeen ajattelimme pitää pienet grillijuhlat ja olimme niin onnekkaita, että saimme tulla Herra Huancon ranta talolle grillaamaan. Näimme siitä veneet ja lapset pääsivät uimaan. Mahtava paikka. Lihat rilliin ja nauttimaan. Satama oli edelleen suljettu, mutta vahingosta viisastuneena tilasimme Huancolta kyydit rantaan ja takaisin.

Muutaman hetken kuluttua joku taisi sanoa, että liikkuuko Starship? Eihän se voi liikkua? Ehkä se vain vaihtaa suuntaa ankkurissa? Kyllä se totisesti alkaa liikkua ja vauhti näyttää olevan kova kohti rantakallioita. Huanco hyppää kalastusveneeseensä ja vanavedessä Starshipin kippari sekä pari apupoikaa. Let’s Go, huusi Mike! Siihen jäi vartaat kesken eräisiksi. Me katsomme rannalta jännitysnäytelmää kylmät väreet selkäpiissä. Alus on lipunut niemen taakse, joten emme enää tiedä onko se osunut vai vieläkö se kelluu. Huancon vene kiitää kaasu pohjassa kohti Starshippiä.

He ehtivät ajoissa ja alus on taas hallinnassa. Vara ankkuri veteen ja grilli ilta jatkukoon. Myöhemmin selviää, että ankkuri köysi on kulunut korallissa poikki. Ankkurin jälkeen on ollut pohjassa 50m ketjua, jonka jälkeen alkaa köysi. Koska koralli töppyrät saavat kejun kiertymään mutkalle niin köysi pääsi hankaamaan koralliin ja näin ollen meni poikki. Vielä pari päivää aikaisemmin Aiski sukelsi katsomaan pyynnöstä heidänkin ankkurin ja tällöin ketju oli vielä irti pohjasta. Ajateltiin, että voidaan Aiskin kanssa sukeltaa ankkuri starshipille seuraavana päivänä, mutta keli muuttui aikaisin aamulla ja Armada ilmoitti, että on siirryttävä ankkuriin toiselle puolelle saarta.

Aallot alkoivat olla jo aikamoisen korkeita ja mekin nostettiin leka ylös. Jolla tuli mukana, kyljelle nostettuna. Olihan se vähän hurjan näköistä kun välillä jollan moottori viilsi aalloissa. Kaikki säilyi kuitenkin ehjänä ja jono aluksia siirtyi Vinapun puolelle. Täällä tosiaan tarvitsee pitkän ankkuriketjun. Ankkuri pitää pudottaa noin 20m syvään veteen. Ei siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kejtjua on hyvä pudottaa tällöin 60-80 metriä. Seuraava ongelma tulee isoista mainingeista. Olimme Kapun kanssa kylillä ja kuulimme, että tänä aikana mainingit olivat nousseet niin suuriksi, että katosimme välillä kokonaan. Tuulta ei siis ole kovinkaan paljon, vain pitkiä loivia, mutta korkeita aaltoja. Tarvitaan siis ketjun ns. nousu varaa semmoinen 25m. Onneksi tällä puolella on hiekkapohja, joten ankkuriketju pääsee nousemaan ja laskemaan vapaasti. Naapuri aluksella ei ollut asiat ihan näin hyvin, koko pukströötti hajosi kun ankkurivinssi irtosi kannesta. Omaha onneksi kesti, vaikka Hangaroan puolella ollessa ääni ei välillä kuulostanut hyvältä.

Starshipin kippari oli kovasti huolissaan ankkurista, mutta meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia mennä tässä kelissä sukeltamaan toiselle puolelle saarta. Hän yritti palkata myös paikallisia, mutta ei sieltäkään apuja löytynyt. Odotimme viikon ja vihdoin tuuli kääntyi ja voimme palata Hangaroan puolelle. Katselin aaltoennustetta ja totesin Aiskille, että parempi sukeltaa heti tänään. Jos emme löydä ankkuria tänään voimme ehkä vielä yrittää sukellusta huomenna. Ankkuri ja ketju saattavat olla 25m pitkälla alueella ja sen löytäminen ei välttämättä ole itsestään selvää. Toki olimme sanoneet, että teidän täytyy ottaa koordinaat ankkuripaikasta talteen. Kävimme suunnitelman yhdessä läpi ja laitoimme kaksi pistettä veteen. Starshipin kippari istutettiin jollaan ja kerrottiin, jos toinen poijuista alkaa liikkua olemme löytäneet ankkurin. No valitettavasti emme saaneet Aiskin kanssa kulumaan hommaan aikaa kuin 15min. Tässä ajassa ankkuri oli paikannettu ja merkattu poijulla. Pieni suuri menetys Aiskille tuli kun kiskoimme ankkuriketjua Starshippiin takaisin. Polarin askelmittari irtosi rannekkeesta ja Poseidon otti sen omakseen. Minulta putosi snorkkeli. Kaikkea ei voi saada.

En nyt pitänyt tuota ankkurin hakemista niin isona juttuna, mutta kun kiipesin Starshippiin ja näin Rouvan melkein kyynelissä tulevan halaamaan minua. Huomasin kuinka iso asia se oli heille. Starshipin kipparin ilolla ei ollut rajaa. Tottahan sen ymmärtää, jos näillä vesillä on vara ankkurin varassa ja jäljellä kymmeniä ankkurointeja se saattaa vähän stressata. Olihan setillä myös rahallista arvoa. 50m pitkä ketju, 13mm paksua hapokasta terästä ja suurehko Rocna merkkinen ankkuri. Puhumattakaan siitä, että näillä hoodeilla ei ole kauppaa, josta ostaa uutta. Aiski oli todennut Starshipin kipparille jo aikaisemmin, että me emme lähde ennekuin olemme löytäneet ankkurin. Johon Starshipin kippari totesi, että ette varmaan lähde ja varsinkaan sen jälkeen jos Starship lähtee ilman ankkuria! Kyllähän se varmaan settinä olisi vähän joka pojan unelma-ankkuri ketjuineen.

Kaiken kaikkiaan vietimme aikaa ankkurissa Rapa Nuilla noin kaksi viikkoa. Tästä ajasta ehkä viisi päivää piti pysytellä veneessä. Ehdimme silti viettämään päivän turistina ja autoilemaan kuuluisimmat nähtävyydet. Mieleenpainuvin nähtävyys oli paikka, jossa Moa patsaita on aikanaan rakennettu. Tunnelma oli jotenkin rauhallisen seesteisen hengellinen. Ikiajan voi aistia jotenkin todella voimakkaasti.

Tyyni meri, kohti Rapa Nuita

Tyyni Meri, kohti Rapa Nuita.

Chile, Robinson Crusoe, Rapa Nui.

Olemme olleet matkalla nyt 6 päivää. Starttasimme 1.3.2019 Robinson Crusoe saarelta. Aloitimme helpossa kelissä tuulen ollessa max. 20Kn myötäisestä. Jostakin syystä tuntuu vaikealta odottaa 20pvää, jolloin arvioimme olevamme Rapa Nuilla. Tuulet ovat olleet usean päivän täysin myötäisiä. Tarkoitus on mennä noin 600 mailia pohjoiseen josta käännymme kohti länttä. Näin pitäisi löytyä pasaati tuulet. Suora linja Robinsonilta Rapa Nuille ei tule kysymykseen sillä se on alkumatkasta tyyni ja loppumatkasta tuulet saattavat olla kovia ja vaihtaa suuntaa useasti.

7.3.2019 Olemme nyt ohittaneet kääntöpisteen, matkaa on jäljellä noin 1000nm. Olemme edenneet tähän mennessä joka päivä vajaat 100nm. Yhden vuorokauden ajoimme koneella. Tällä hetkellä sijaintimme on 27°36.480’S 87°11.249’W. Suunta on 295° ja SOG 3.0kn. Hiljaa hyvä tulee. Mainingitkin ovat jo kadonneet, aallokkoa ei juuri ole. Tämä on ollut kaikkein helpoin purjehdus ikinä. Ei pahoinvointia (ilman lääkitystä, vain inkivääri teetä) olen saanut nukkua joka yö, sillä Kapteenista on tullut Kiltti Kapteeni ja hän on päivystänyt kaikki yöt yksin. Nukkunut välillä ja tarkistanut tuulet, suunnan ja AIS:ssa mahdollisesti näkyvät alukset. Tuuliperäsin pitää suunnan niin hyvin, että sitä ei tarvitse korjailla kuin ehkä kerran tai kahdesti vuorokaudessa. Ketään ei ole missään viimeiseen 3 vuorokauteen näkynyt, vaikka lähdimme Polarwindin kanssa samaan aikaan. He katosivat AIS:sista parin päivän purjehduksen jälkeen.

Kalaa ei olla vielä saatu, vaikka ne näkyvät uivan Omahan vierellä. Tonnikalaakin näyttäisi olevan. Eivät kuitenkaan ole nälkäisä tai Rapalamme ei näille kelpaa. Olemme kuitenkin luottavaisia sillä Rapalaa ne käyttivät Robinson Crusoellakin. Vedämme yhden päivän Touhon lahjoittamaa Gigolo viehettä. Se kelpasi hyvin jollekin isolle hirmulle. Oli vain vaijerin pätkä jäljellä kun nostimme siiman ylös. No eiköhän ne tonnikalat sieltä kohta tule. Kapteeni meni nukkumaan ja minun olisi kohta syytä aloittaa perunalaatikon valmistus.

Hyvähän siitä tuli ja matka jatkuu rauhallisissa merkeissä. Öisin tuulet ovat hieman epätasaisemmat nyt, joten minäkin päivystän aamuyöstä nelisen tuntia. Tosin vain muutamana yönä. Matkan varrelle sattuu saari tai pikemminkin luoto nimeltä Isla de Gomez. Se sijaitsee noin 200nm itään Rapa Nuilta. Olemme kuulleet, että saaren tuntumassa on paljon haita ja jokunen venekunta on käynyt siellä snorklaamassa. Kapteeni onkin alkanut laskemaan maileja sukellukseen ei Rapa Nuille.

Kapteeni ssb radio kimpussa säätä ottamassa. Jokailtainen tapahtuma.

Eräänä yönä plotteri kadotti kaikki tiedot. Ei tuulta, sijaintia, nopeutta, syvyyttä, ruorikulmaa vain tyhjää. Olemme käytännössä sokeita. Se kuitenkin käynnistyy uudestaan kun kaikki buutataan ja piuhat irroitellaan. Toimi sitten yhden päivän, kunnes se tilttasi uudestaan eikä enää suostunut käynnistymään. Neuvokas Kapu alkoi vianetsinnän. Pelkäsimme, että ongelma on maston päässä olevassa anturissa. Onneksi Kapu aloitti ensin etsimään kannella olevista liitoksista vikaa. Kun yksitellen kytkimme pois laitteita syyllinen paljastui. Furunon näytön datakaapelin piuhan liitin näytön puoleisesta päästä oli ottanut vettä sisään. Saattaa olla, että sitä vettä vähän roiskahti matkalla Robinson Crusoelle kun menetimme kaksi aurinkopaneelia. Ihmeen huono laatuiset liittimet noihin on kuitenkin valittu. Onneksi mukana oli varaliitin ja Kapu pisti piuhan poikki ja uuden liittimen tilalle. Taas pelittää.

Vihdoin kauan odotettu saari tai luoto on näkyvissä. Olemme myös kuulleet, että siellä on ollut asutusta ennenkuin Chilen Armada on automatisoinut saaren loiston. Saari on lievästi U:n muotoinen ja näyttäisi, että siinä voisi ankkuroitua. Tuuli tai ehkä pikemminkin aallot ovat tänään kuitenkin aivan liian korkeat ja tyrskyt lyövät kohti karikkoisen näköistä rantaa. Emme uskalla mennä lähellekään ankkuripaikkaa ja joudumme tällä kertaa jatkamaan matkaa ilman sukelluksia. 

Isla Gomeksen linnut tulivat tosi lähelle ja olivat uteliaita.

Pari viimeistä yötä ovat hieman hankalat sillä tuuli puhaltaa välillä 20-25kn ja tyyntyy sitten lähes kokonaan. Vaihtaa suuntaa ja alkaa taas puhaltaa koillisesta niinkuin pitikin. Tätä kestää klo 5 paikeille aamuyötä (Chilen aikaa). Alamme olla aikavyöhykkeellä, jossa kello on luultavasti 3 tässä vaiheessa yötä. Matruusi ruoriin ja tuulet ovat taas tasaiset 15-20kn. Näin helppoa purjehdusta ei ole ollut vielä kertaakaan yksikään pätkä. Eikä tämä ole edes lyhyimmästä päästä. Viimeiset tunnit tulemme saaren suojassa ja samalla tarkistamme kaksi muuta ankkuripaikkaa länsipuolelta Rapa Nui saarta. Tiedämme kuitenkin (Kiitos Polarwindin) sääennusteen, että tuuli alkaa tyyntyä, joten menemme ns. kylän puolelle ankkuriin. Hassua kyllä koillisesta puhaltava tuuli kääntyy vastaiseksi kun ohitamme saaren eteläkärjen ja aallot kasvavat. Onneksi ehdin tehdä siivoukset ja imuroinnit tyynen puolella. Mikä siis pitäisi kaiken järjen mukaan olla se tuulinen puoli.

Ankkuroimme kuitenkin rohkeasti muiden veneiden luo. Täällä on 5 venettä ennen meitä. Kuulemme, että maksimissaan satamassa on ollut 7 venettä. Kun saavumme Polarwindin kanssa alkaa siis olla ennätykset kyseessä. Tiedämme jo nyt, että ainakin kaksi venettä on tulossa lisää lähipäivinä. Sesonki kuumimillaan. Ankkuroidumme (19.3.2019) noin vajaan metrin aallokkoon illansuussa klo 16 aikaan. Ilmoitus radiolla Pascua Radiolle (Armadalle), että saavuimme juuri Pääsiäsi saarille. Kuutamo on parhaimmillaan ja Cokis kylmässä.

Aaltovoima vastaan aurinkovoima.

Lähtö Tyynelle Valtamerelle, Kohti Robinson Crusoe saaria.

Chile, Valdivia, Robinson Crusoe.

Vaikuttaa siltä, että samaan aikaan on menossa useampi alus kohti Robinson Crusoe saaria. Polarwind, Arbazo, Otra Vida, Kini ja muutama muu.

Lähdemme aamutuimaan Valdivian Alwoplastin laiturista. Olemme viettäneet siellä yön ja sanoneet heipat parille tutulle venekunnalle. Olemme hieman viimetipassa liikkeellä sillä viisumi vanhenee huomenna. Armadalta saatu purjehduslupa on Papeteelle ja välissä saamme pysähtyä Robinson Crusoe saarella sekä Rapa Nui saarella. Entinen Pääsiäis saari. Molemmat saaret kuuluvat Chilelle.

Aloitamme matkan moottoroiden. Tiedämme, että tuulet tulevat olemaan noin 30kn luokkaa, mutta myötäisiä. Noin 10 tunnin ajelun jälkeen voimme nostaa purjeet tuulen ollessa noin 20kn. Hyvä myötäinen siis. Matkaa Robinsonille Valdiviasta on noin 500nm.

Olen varautunut taas pahoinvointi laastarilla, mutta silti olen hieman huonovointinen. Parin päivän päästä tuuli nousee ja puuskat käyvät jopa 40kn, onneksi Kapteeni on ruorissa näinä aikoina. Tuuliperäsin on asetettu ohjaamaan ja se pysyy suhteellisen hyvin suunnassa. Ongelmaksi tulevat kuitenkin muutamat silloin tällöin tulevat isot aallot, jotka sysäävät ohjauksen pois suunnasta. Muutoin meno vaikuttaa suorastaan mukavalta. Jostakin kumman syystä en tällä kertaa ole kovinkaan peloissani. Ilmeisesti olen tottunut näihin hulluihin tuuliin jo sen verran.

Olen kolmantena yönä ruorissa, tuuli on jotakuinkin 30kn pahimmillaan, mutta myötäinen, joten matka joutuu ja vauhtia on noin 7kn. Se on Omahalle oikein hyvä myötätuuli nopeus. Fokkaa on auki vain ¾ osaa. Oikaisen tarvittaessa suuntaa ja kaikki tuntuu menevän suhteellisen hyvin. Tunnin ajelun jälkeen tulee kuitenkin noin 6 metriä korkea aalto ja pyyhkäisee sisälle sitlooraan vasemmalta takasivulta. Onneksi olen tällä kertaa pukenut saappaat ja oikein purjehdus haalarit jalkaan. En siis kastu kovinkaan pahasti. Tunnen kuitenkin, että vettä kaatuu sitlooraan semmoinen saappaan varrellinen. Kapteeni oli laskenut pienen tietokoneemme sprayhoodin alta sitlooraan ”parempaan turvaan”, joten aloin metelöidä kannella, että voisitko tulla ottamaan sen pois. Toinen aalto pyyhkäisee vielä yli ja samalla kun yritän näyttää valoa missä se tietokone on tulee kolmas aalto ja Omahan oikea kylki viistää veden pintaa. Menetän hetkeksi aluksen hallinnan. Alus kuitenkin pärjää paremmin kuin minä ja kohta ollaan taas suunnassa. Jostain syystä en ole tuosta kovinkaan kummissani alus tuntuu vakaalta eikä vettä ole sisällä. 

Kapteeni oli kuitenkin huomannut, että oikean puolen aurinko paneelit olivat mennyttä. Minä en sitä edes huomannut kun keskityin ohjaamiseen. Kertoi sitten seuraavana päivänä, että aalto oli pullauttanut paneelit ulos alumiinikehikosta. Tai oikeastaan vesi, koska oikea kylki taisi käydä veden pinnan alla, jopa perästä. Toisesta paneelista oli puolet kehyksestä irti ja toisen olisi voinut kuvitella ehjäksi, mutta lasi on palasina, vaikkakin yhtenä mattona. Aaltovoima voitti. Onneksi generaattori valmistaa sähköä tarvittaessa.

Huonosti kävi aurinkopaneeleille.

Lähes koko matkan on pilvistä ja ihmettelemme Aiskin kanssa koska se luvattu lämpö ja aurinko tulee? Lämpötila on yöllä ja päivällä noin 12 astetta. Hyvästä myötätuulesta johtuen joudumme hidastamaan vauhtia viimeisen vuorokauden ajan sillä muutoin olisimme saarelle keskellä yötä. Saavumme pilvisenä aamuna saaren kaupungin edustalle ja alamme etsiä ankkuripaikkaa. Lahti on kuitenkin poijutettu lähes täyteen. Kierrämme epävarmana pitkin rantaa kunnes paikalliset ohjeistavat meidät keskelle poijuja, vaikkakin itäisemälle puolelle lahtea? No siihen sitten ankkuri ja katsotaan miten käy. Kovan tuulen jälkeen on tyyntä, pärjäämme noin 30m ankkuriketjulla. Syvyyttä on 12-15m. Mitä nyt silloin tällöin perä osuu paikallisiin kalastusveneisiin.

Ensimmäisten tuntien aikana aurinko tulee näkyviin ja alamme hahmottaa kokonaisen vuoristo saaren. Meille kerrotaan, että tänään sunnuntaina ei tarvitse mennä Armadaan vaan vasta maanantaina. Päädymme viettämään veneessä sunnuntain korjaillen vaurioita ja siivoillen paikkoja. Kelissä on taas huomattu miten tavarat liikkuvat ja täytyy tehdä muutoksia niiden paikkoihin. 

 

Maanantai aamuna jollailemme rantaan ja ennen kuin ehdimme kunnolla laiturille meidät opastetaan ystävällisesti SAGin konttoriin ja kysellään keltaista paperia. Paperit ovat kunnossa ja tallessa joten SAG ottaa kuvan siitä ja pääsemme kylille jatkamaan matkaa. SAG edustaa Chilen terveysviranomaisia. Jos tulisimme jostakin muualta kuin Chilestä, he tulisivat alukseen ja tutkisivat onko meillä tuoretavaraa aluksessa. Niiden tuonti Chileen ei ole sallittua.

Kuuluisa Lobsteri Juan Fernadekselta, makoisaa oli!

 Pian huomaamme tämän saaren ihmisten ystävällisyyden. Jokainen vastaantuleva aikuinen tai lapsi tervehtii meitä kuin vanhoja tuttuja. Tervehtimisestä tuli mieleen tapahtuma Valdiviassa. Olimme siis syys lokakuussa Valdivian Nauticat klubilla, jossa Kapteeni korjasi Omahan köliä yms. Halusimme totta kai tulla uudestaan Valdiviaan. Marineron tullessa apuun köysien kiinnityksessä hetimiten sen jälkeen, Kapteeni sai kunnon halauksen ja tervetulo toivotuksen kuin vanhalta hyvältä ystävältä. Olisihan se hauskaa kun purjehtisi kesälomallaan Helsingistä vaikkapa Hangon vierasvenesatamaan ja marinerot tulisivat halaamaan ja moiskauttaisivat pusun poskelle ja toivottaisivat tervetulleeksi Hankoon! Kaiken muun hyvän lisäksi oleskelumme ei tällä kertaa maksanut mitään. Tosin he tiesivät, että viivymme vain muutaman päivän.

Takaisin Robinson Crusoelle. Saari on viralliselta nimeltään Juan Fernández. Nimi on espanjalaisen purjehtijan mukaan nimetty. Saari on löydetty 22.11.1574. Vuonna 1704 Englantilaiset alukset saapuivat saarelle (Cinque Port ja Saint George). Jälkimmäisen aluksen Pursimies riiteli Kapteeninsa kanssa ja hänet jätettiin saarelle. Mukaan annettiin Raamattu, puukko, kivääri, ruutia jonkin verran tupakkaa ja vaatteita. Hänen nimensä oli Alejandro Selkirk. Jäätyään saarelle yksin hän vietti siellä 4v 4kk. Hänet pelasti Englantilainen tutkimusmatkailija Woodes Rogers. Alejandro Selkirkin päiväkirjat ja tarina olivat inspiraationa kirjailijalle joka kirjoitti kirjan The Incredible and Amazing Adventures of Robinson Crusoe.

Käveltiin Selkirkin asuinpaikalle, ylös vuoristoon.

Muutaman päivän oleskelun jälkeen huomasimme aamutuimaan saapuvan Polarwindin horisontissa. Tiesimme heidän tulevan piakkoin, joten osasimme tähytä taivaanrantaa. Heidän kanssaan päätimme kavuta ylös vuorille, jossa Selkirk asusteli. Polku johti aina ylös asti, jossa Selkirkillä oli tapana käydä tähystämässä merelle joka päivä. Tiedä sitten mitä hän söi. Kalaa saarilla on tänäkin päivän runsaasti ja Lobsteri on maailmankuulu omanlaisestaan mausta. Hieman makea ja hyvin lihaisa. Pääsimme maistamaan tätä herkkua Polarwindiin. Heillä oli paikallistuntemusta, joten ensimmäisen iltana oli jo kalat ja lobsterit tuotu kannelle. Ystävällisesti he jakoivat sitä myös meille ja nautimme parina päivänä paksulihaista kalaa lisukkeiden kera, nam.

Selkirkin tähystyspaikka, jonne hän kiipesi joka päivä.

Viivymme kaiken kaikkiaan saarelle noin kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikko on aivan mahtava, lämmintä aurinkoa, tyyntä. Sitten alamme odottamaan hyvää sää ikkunaa lähdölle. Alkaa windwallit, tuulen suunta muuttuu koko ajan ja aallokko keinuttaa venettä. Päätämme laittaa peräankkurin, jotta emme osuisi paikallisiin veneisiin. Se pitääkin muutaman päivän oikein hyvin kunnes tuuli muuttaa suuntaa ja pääankkuri alkaa luistaa. Joudumme hylkäämään peräankkurin, joka myöhemmin sotkeutuu yhden paikallisen veneen poijuun. Ankkuroimme uudestaan, nyt tuuli puhaltaa Chilen rannikolta päin. Joudumme laittamaan ketjua noin 50m. Se tarkoittaa, että kun tuulen suunta muuttuu osumme johonkin poijuissa olevista aluksista. Tietysti se muutti suuntaa ja sotkeennumme yhteen poijusta. Onneksi sillä hetkellä tyhjään poijuun. Joudumme viettämään päivän aluksessa sillä puuskat ovat 30-35 solmua. Olemme kuitenkin kiinni poijussa joten emme liiku emmekä kolhi muita veneitä. Hyvä näin, kait? Ilta tulee ja tilanne on sama, mutta tällä kertaa puuskat kovenevat. Tuulimittari ilmoittaa 50kn puuskista. Otra Vidakin on saapunut ja joutui ankkuroimaan meistä ulommas. Hekin ankkuroivat useasti uudestaan. Polarwind sai paikallisvinkin ja luvan mennä poijuun. Hyvä näin sillä 3 venettä ankkuroituna voisi jo olla näillä tuulilla mielenkiintoista varsinkin kun tilaa on hyvinkin rajallisesti.

Ylöspäin sanoi kapteeni.

Muutaman kymmenen pahan puuskan jälkeen onneksi helpottaa. Tuuli alkaa tyyntyä illaksi ja vähän ennen auringon laskua Polarwind soittaa radiolla. Taidatte olla vähän liian lähellä meitä? No Si, sanoo Aiski ja kelaamme ankkurin ylös ilman ongelmia? Piti siis 50kn puuskat mutta ei tyyntä keliä? Joskus näinkin. Polarwind oli vinkannut aikaisemmin, että ottakaa poiju ja siihen päädymme. Viereisessä poijussa ei ole ollut ketään koko aikana ja laitamme itsemme siihen kiinni. Vihdoinkin yö, jonka saamme nukkua. Edelliset 5 yötä meni valvoessa. Herään kumaukseen noin yhden aikaan yöllä. No nii ollaan tietysti irti poijusta. Ei kuitenkaan. Olemme osuneet Polarwindiin. Onneksi se on samaa tonniluokkaa kuin me ja terästä, joten silmin nähtäviä vaurioita ei synny. Eikä sen miehistö edes herännyt. Vähän joutuu katselemaan miten tässä pyöritään. Em. kosketus johtui siitä, että ei ollut yhtään tuulta ja virrat pyörittivät veneitä eri suuntiin. Emme kuitenkaan osu uudestaan toisiimme. Huomenna voimme sukeltaa sotkeutuneen peräankkurin irti poijusta. Eivät tuntuneet häiriintyvän yhtään kun yritin kalastusveneelle pahoitella ja selittää, että tullaan kyllä siivoamaan sotkumme kunhan tuuli tyyntyy.

Kaiken kaikkiaan aivan ihana saari. Juuri nyt on turisti sesonki. Täällä on paljon kalastusta, sukellusta, kävelyreittejä muita aktiviteetteja ja hyviä ravintoloita. Kuitenkin pieni saari ja mukavan oloinen yhteisö. Saamme jopa tutustua paikalliseen sukellusyrittäjään Polarwindin kautta ja vietämme heidän luonaan sunnuntain grillauksen merkeissä. Saarelle on osunut Tsunami 2010 ja herra oli ajautunut aallon mukana merelle tajuttomana. Hänen koiransa oli hakenut hänet maihin ja näin pelastunut. Huikea tarina, huikeita ihmisiä!

Aikaa Chilessä.

Chile, Puerto Montt, Melinka, Valdivia.

Rantaudumme Club Nautico Reloncavin kelluviin ponttooni laitureihin aamupäivällä. Tällä kertaa meitä on vastassa useampi Marinero ja he kiskovat tuulenpuoleisen kyljen kolmen miehen voimin kiinni laituriin. Vastaanottokomiteassa on useampi henkilö ehkä ehdi tunnistamaan kuin Jorin kipparin. Olen laittanut liian lyhyen springi köyden. Tätä ennen olen tehnyt springistä liian pitkän, lähes poikkeuksetta. Nyt ajattelin, että kyllä siihen riittää vähempikin. No ei riittänyt ja kävelen pitkin veneen kylkeä edestakaisin. Laiturin ponttooneiden sakarat ovat meille liian lyhyet ja melkein puolet veneestä on sakaroiden ulkopuolella. Olisihan tuo springiköyden pituus pitänyt tällä kokemuksella jo hiffata.

Kuulen ystävällisen tervehdyksen suomeksi ja tajuan samassa, että Sareman kippari Pekka on laiturilla! Pikaiset kuulumiset päivitettiin heti. Sarema on meidän kanssa samalla laiturilla noin 5 metrin päässä! Heillä alkaa olla vene lähtökuopissa ja sama tuntuu toistuvan vähän siellä täällä. Saamme kutsun viettämään erään veneilijäpariskunnan läksiäisiä samana vielä samana päivänä. He suuntaavat kohti Valdiviaa ja sieltä Tyynelle. Huomamme pian, että tässä satamassa on ainakin 12 henkilöä eri matkaveneistä. Osa on ollut Chilessä kauemmin ja sitten on he, jotka matkaavat etelään tai he, jotka suuntaavat Tyynelle valtamerelle.

Kiireisin aika alkaa aina kun tulemme satamaan. Huollot jatkuvat, kuluvia osia täytyy vaihtaa uusiin ja ompelukone saada töihin. Isopurjeen suoja ei ole vielä valmis. Perämoottorit tarvitsevat suojahuput. Teen niihin ensin ns. ajohuput ja kenties peitämme ne myöhemmin vielä isommalla hupulla kun ne eivät ole käytössä.

Valmistuihan tämäkin viimein. 

Laitoin logonkin niin kuin kaikilla oikeilla purjeneulomoillakin on!

Isompi perämoottori taka ja sivu heijastimilla.

Mini moottoriin piti tehdä täyttölippa polttoaineelle.

… ja heijastimet sivuille.

Kaputeeni alkaa suunnitella akkujen vaihtoa. Karibialta ostetut akut ovat tiensä päässä. Kun 8 akkua otetaan lopullisesti irti, mittauksissa paljastuu, että kaksi niistä on täysin loppu. Ankkurivinssi ja startti -akut on vaihdettava. Tällä kertaa Kapteeni päättää, että puolet vähemmän akkuja saa riittää sillä Tyynellä valtamerellä riittää aurinkoa. Näin ollen yöllä menetetty sähkö saadaan hankittua takaisin päivällä. Katsotaan kuinka näiden akkujen kanssa käy? Toivotaan, että käyttöikä on pidempi. Saamme tähän paljon apua Raunolta ja varsinkin akkujen hankkimiseen auto on hyvä apuväline. Eikä haittaa yhtään, että joku kertoo, mistä mitäkin tavaraa kannattaa hankkia! Kuulemme myös, että täällä on hyvä kumivenekorjaamo, joten saamme ehkä jollankin kuntoon!

Minä tutustun enemmänkin paikalliseen ruokakauppatarjontaan. Tosin täältä löytyy aikalailla samat kaupat kuin Valdiviasta. Matka vain tätyy taittaa bussilla ja vie hetkisen ennekuin hahmotan kaupunkia ja löydän oikean bussin oikeaan kauppakeskukseen. Ihmettelin erään kerran kun bussi pysähtyy ja ottaa vanhemman täti ihmisen kyytiin kasseineen. Täti menee kaikessa rauhassa istumaan ja bussi jatkaa matkaa välittömästi. Jaa, täällä varmaan pääsee eläkeläiset ilmaiseksi? Hetki siinä vierähti ja täti kävi maksamassa matkansa kun oli saanut kassinsa turvallisesti laskettua alas. Miksipäs se bussi siinä odottelee sitä rahan kaivamista. Sama toistui usein ja kerran näin nuoremman naisen maksavan matkansa vasta lähtiessä. Toimiva systeemi. Ainakin täällä, sillä matka maksetaan käteisellä ja käteen saa hienon paperisen bussilipun! Hinta satamasta keskustaan on 500 pesoa eli noin 0,7€.

Vanhasta poijusta on tehty jolla.

Puerto Montten kalastajia.

Chiloen valkosipuli.

Pieni sukellustukialus. Kompura perällä ja koppi antaa suojaa.

Perinteinen Chileläinen lounas. Todella maukasta.

Lihaa, perunaa kurpitsaa riisiä lihalientä ja korianteria.

Jälkiruoaksi mansikat kadulta.

Kohta alkaa täyttyä kolmen kuukauden maassaoloaika ja tämä tarkoittaa sitä, että meidän täytyy tehdä pikku loma Argenttiinan puolelle. Saan Kapteenilta tiukat vaatimukset. Hotellissa täytyy olla sauna! Ihan helppo juttu. No itseasiassa oli. Löysyin Golf resortin. No okei ei pelata kumpikaan Golfia, mutta tästä löytyi oikein spa osasto, jossa erikseen mainostettiin Finnish saunaa. Olihan se vähän kallis, yli 100€ yö, mutta kun Kapteeni oli maksanut Barilochessa olevasta hotellista vielä enemmän ilman spaata niin hinta alkoi tuntua kahdelle jo ihan mukavalta. Mainostettiin vielä hyvää aamupalaakin.

Kylän nimi, johon saavuimme bussilla illansuussa on Angostura. Täysin turisteille tehty laskettelukeskusmainen, mutta ihan mukava kuitenkin. Hotelliin on kävelymatkaa keskustasta vajaat 3km, joten päätämme syödä kylillä. Se olikin hyvä ratkaisu sillä hotelli näytti täysin tyhjältä. Spa osasto oli kuitenkin sitä mitä uskalsimme odottaakin. Finnish sauna oli hienolla lasiseinällä toteutettu näköalasauna. Puulauteet. Kaksi pienehköä kiuasta, joissa molemmissa oli noin 8 kiveä. Kiukaista vain toinen oli päällä, joten Kippari lastasi kaikki kivet samaan kiukaaseen. Lämmöt saatiin onneksi päälle ennenkuin ehdimme omaan huoneeseen joten sisällä saunassa oli ehkä 40 astetta. Kyllä lämpötila nousi kun jaksoi vaan hakea löylykippoon vettä. Sen vetoisuus oli noin litra, joten Kapteenin tuntevat saunan ystävät varmasti arvaavat, että se on aivan liian vähän. Kaputeeni yritti pyytää henkilökunnalta suomen englannin ja espanjan sekoituksella isompaa astiaa, mutta tähän todettiin, että sen voi täyttää, jos se on tyhjä. Turkkilainen höyryhuone toimi erinomaisesti. Skottilainen suihku ei, siitä jäi hana käteen kun menin sisään. Olihan siellä vielä mukava takkahuone ilman tulta, terassi sekä uima allas. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihanan rauhallinen paikka ja kyllä se sai saunahimon syttymään!

Työlista alkaa pienentyä ja lähdemme vaihteeksi seilaamaan saaristoon. Saavumme Melinkaan kun Teleton viikonloppu alkaa. Se on hyväntekeväisyystempaus ja ollut Chilessä samana viikonloppuna jo 40 vuotta. Rahaa kerätään lasten sairauksien hoitamiseen ja lapset osallistuvat keräämiseen. Kuulemme Melinkan museossa piipahtaessa, että kylässä on tuolloin tapahtumia perjantaina ja lauantaina. Sinne siis. Palokunta on järjestänyt lapsille ohjelmaa ja pian alkaa Kapteenin nenään tulla grillin tuoksun käryä. Meidät kutsutaan oikein Melinkan kaupungin johtajan toimesta hodarille. (Olkoon nyt kaupungin johtaja emme ihan päässeet espanjan kielestä perille mutta jotain vastaavaa se oli) Tämän tuotto meni myös Teletonin keräykseen. Yksi hodari maksoi 1000 pesoa. Noin 1,2€. Täytyy sanoa, että hyviä olivat ja Kapteeni osti oikein toisenkin. 

Yksi monista kaupoista Melinkassa.

Melinkasta, myös tässä on kauppa alakerrassa.

Katutaidetta esiintyy täällä paljon. Melinkasta tämäkin kuva.

Kaksi suurta sukeltajaa.

Simpukkaviljelmä. 

Takaisin tullessa käymme Chiloen saaren ankkuripaikkoja läpi. Kapteeni haluaa näyttää minulle uusia paikkoja ja eräänä iltana ajamme sisään vuonoon, johon on laitettu vieraspoijuja. Ihanan rauhallinen ja upeilla maisemilla varustettu satama. Samaiseen lahteen tulee parin tunnin päästä Ruotsin lipulla varustettu alus. Kapteeni käy vinkkaamassa heille, että ottakaa ihmeessä poiju ankkuroinnin sijaan. He kutsuivat meidät ystävällisesti sundownille. Liv alus on tullut Tyyneltä mereltä päin ja ovat matkalla kohti Puerto Williamsia. He ovat jo tavanneet melkein kaikki ystävämme Valdiviassa. Silti Livin Kapteeni haluaa viime hetken vinkit meiltä kanavien kulkemiseen. Aina kannattaa vaihtaa mielipiteitä. Tämä pariskunta on kyllä tosi kokenut jo toisella kierroksella ja ovat Alaskasta tulossa. Tapaavat varmaankin Saremaan jossakin kohtaa.

Jälleen keula kohti Puerto Monttea. Vietämme siellä Joulun ja uudenvuoden. Eräänä aamuna kuulen kun Aiski juttelee vaihteeksi Englantia mieshenkilön kanssa. Saamme tutustua uuteen ystävään, joka aikoo purjehtia juuri hankitun veneen Chilestä Alaskaan Sitkaan. Vaikuttaa siltä, että matkaamme osan matkaa lähes samaa vauhtia, joten Arbazo tervetuloa seilaamaan!

Bunkraus osa 1, näitä tehtiin noin 10 kaiken kaikkiaan.

Bunkraus on aloitettava hetimiten Uuden Vuoden jälkeen. Teemme kuitenkin vielä toisen purjehduksen Melinkaan ja sen ympäröivään saaristoon. Saamme tutustua Raunon yrityksen kautta hänen työhönsä eli mm viistokaiutuksen käyttöön. Lähinnä hän työskentelee lohiteollisuuden kanssa. Raunon yritys etsii meressä olevia roskia ja nostaa ne ylös kun kukin kalan kasvatus kausi on ohi. Mistään muutamasta roskasta ei ole kyse. Valitettavasti yritykset ovat tähän saakka heittäneet ihan kaiken roskan veteen. Rauno on kerännyt roskaa viime vuonna 1480 tonnia meren pohjasta. Yhdessä paikassa saa kasvattaa vain kaksi kautta kalaa. Tämän jälkeen paikka on siivottava roskista ja kasvattamo siirretään uuteen paikkaan. Lisäksi pohjan kunto tutkitaan ja tarvittaessa sitä hapetetaan. On muutamia paikkoja, joissa Omaha toimii hyvänä tukialuksena saaristossa ja toimihan se hyvin viistokaiun vetämisessäkin.

Kiitos mukavasta seurasta Damien, Rauno, Giselle ja lapset. Taas alkaa jäähyväisten aika ja on jätettävä Chile. Tällä kertaa lähdemme hieman haikein mielin. Viihdyimme Chilessä oikein hyvin. Omahan on aika alkaa suunnitella Tyynen valtameren seiluuta. 

Purjehdimme Valdiviaan sillä Matruusi on luvannut tehdä ompeluhommia Kinille, joka on telakalla huollossa. Valmiiksi tuli kevyt biminivedenkeruusadesuoja yhdistelmä. Tässä sai käyttää kaiken luovuuden. Sillä sadesuoja ja vedenkeräyskangas reiällä ei ole ihan helpoin vaihtoehto. Lisäksi tarvittiin ikkunaverhot ja aurinkosuojat kansiluukkuihin ilmakaapparivesisujoalla. Valmista tuli ja ompelukone sai taas lisää käyttötunteja.

Näinä päivinä (12.2.2019) irrottaudumme laiturista ja odotamme sopivan sääikkunan ankkurissa, viimeisten saarten suojissa. Siitä alkaa matka kohti Juan Fernandesia (ts. Robinson Crusoe saaria). Tämän jälkeen suuntaamme kohti Pääsiäis saaria. Siitä matkaa jatkuu Pitcairnille ja Gambierille. Mitä sitten? Ken tietää?

Töitä, hupia kuumilla lähteillä.

Chile, Valdivia ja takaisin Puerto Montteen.

Vene nousee ylös vasta parin viikon odottelun jälkeen, vaikka päivämäärä oli sovittu jo ajat sitten. Aina ei saa mitä tilaa. Kapteenin hermot ovat koetuksella, mutta saapuu se päivä viimein, jolloin nosto tapahtuu. Tai pikemminkin pitäisi sanoa maihin veto tapahtuu. Valdivian ”telakka” toimii niin, että vene hinataan kiskoja pitkin ylös vedestä. Jännää on se, että alus köytetään alhaaltapäin kiinni vetotelineeseen. Vene ei varsinaisesti ole tuettu pukeilla ollenkaan

Omaha Valdivian Nautica Clubilla.

Kaikki ei mene kuin on suunnitellut ja ensimmäisellä kerralla köli on väärässä kohdassa suhteessa alla oleviin tukiin. Kaputeeni oli pyytänyt 10cm korkeat tuet, mutta ne olivat noin 2cm. Näin ollen kölin sahaamin ei onnistu. Omaha pudotetaan takaisin veteen ja kölin alle laitettavat tuet asennetaan uudestaan. Nyt nousuvesi on liian alhainen ja Omahan köli runttaa tukea vinoon. Vene kuitenkin hinataan ylös. Tässä vaiheessa sitten tulee ilmi, että veneen alla olevia lautoja voi nostaa pois, joten alle tulee tilaa työskennellä!

Aloin koputtelemaan köliä ja totesin, että kuulostaa ontolta. Ei siis kovin iso homma. Rälläkkä käteen ja sahaamaan. Alku meni hyvin, teräs oli noin 5mm paksua. Sitten vastaan tuli tuli lyijyä, no sekään ei vielä ole ongelma. Ilmeisesti lyijy oli irronnut pintateräksestä ja siksi se kuulosti ontolta.

Syvemmälle mentäessä vastaan tuli vielä tuki rankoja ja keskituki. Ostin tätä varten uuden rälläkän (en halunnut käyttää tähän Makitaani). Ostin halvimman mallin. Se osoittautui hyväksi peliksi kunnes hajosi. Noh olihan siinä takuu, joten vein sen kauppaan ja kerroin, että rikki meni. Pyysin uutta tilalle, mutta sanoivat korjaavansa. Kului useampi viikko odotellessa ja kun muutaman päivän välin kävin sitä kyselemässä niin antoivat uuden tilalle. Tässä välissä huomasin tarvitsevani puukkosahan. Sitä etsin pitkin kaupunkia ja vihdoin löytyi yksi malli. Pisimmät metalli terät siihen olivat 20cm kun olisin tarvinnut 30cm. Lopulta löysin 30cm teriä, jotka oli tarkoitettu metallille ja puulle. Ostin kaupasta kaikki terät. Viimein köli irtosi puukkosahan avulla. 

Pala putosi.

Tuki ja nostoraudat hitsattu paikoilleen.

Uusi välilaipio hitsattu paikoilleen.

Hommat alkoivat edetä vauhdilla ja Matruusikin saapuisi kohta Valdiviaan. Edessä on vielä kölin hitsaus. Ensin siihen laitetaan vesitiivis välilaipio. Sen jälkeen kölistä irroitettu pala hitsataan takaisin paikoilleen. Pohjan maalaus ja uuden vesirajan määrittäminen jäi Matruusin hommiksi. Mikäs siinä, kyllähän se minulta onnistuikin. Jostain syystä henkilökunta oli ihmetellyt Kapteenille, että tuo nainen maalaa veneen pohjaa?

Pala hitsattu takaisin. Etureunassa näkyy törmäyksen painauma.

Kiva sininen myrkkymaali.

Valmiina liukumaan veteen.

Kapteeni oli pyytänyt myrkkymaalin väriksi mustaa. Sitä ei ole. No onko sitten punaista? no ei ole. No mitä teillä on? No sinistä (siis kirkkaan sinistä). Muuta väriä ei Valdiviassa ole saatavilla. Puerto Monttesta saisi punaista. Santiagosta tilaamalla saisi muitakin värejä.

Matruusin matkalaukussa tuli jonkin verran varaosia veneeseen mm. uusi mustavesi säiliö. Ts. kakka tankki. Omahan kakkatankki oli teetetty mittojen mukaan hapokkaasta teräksestä noin 5 vuotta sitten ja nyt se on loppu. Täynnä pistesyöpymiä. Ei ole teräs enää ennallaan. Ollaan kuultu 30 vuotta vanhoista teräs tankeista, joissa ei vielä ole mitään vikaa. Nyt meillä on keltainen muovinen mustajäte tankki. Se toimi erinomaisesti Matruusin matkalaukkuna kokonsa ja painonsa puolesta. Suosittelen kaikille. Eivät viitsineet avata sitä tullissa ja sisään sai mukavasti pakattua tavaraa.

Lisäksi työlistalla oli ”juokseva taka vantti” älkää kysykö enempää. Jotenkin se liittyy myötäisen tuulen purjehdukseen. Mastosta tulee nyt aluksen sivulle dylema köysi, joka on jonkinlaisen blokin kanssa viritetty aluksen sivulla oleviin kiinnikkeisiin. Näin ollen yksi sivuvanteista on siirretty enemmän keulaan ja puomi saadaan siirrettyä ulommas. Pitäisikö Matruusin tietää jotain purjehdus sanastoa?

Ankkuripelin rele on mennyt nostopuolelta rikki. Myös se oli varaosien mukana. Tällä kertaa myös vara rele. Rele oli asennettu aikanaan ankkuri boksiin. Vaikka sinne puhalletaan ilmaa koko ajan niin kosteus ja suolavesi oli tehnyt tehtävänsä. Nostopuoli ei enää toiminut. Kaputeeni oli matkalla kääntänyt releen ympäri, jolloin ankkurin laskun voi tehdä manuaalisesti ja noston sähkö voimalla. Kerran käsin nostettuaan  100m ankkuri ketjua sitä ei halua tehdä uudestaan. Varaosia on myös ankkurivinssin pedaalit, näistä hajoaa helposti kuminen suojus, joka on jalan alla painettaessa. Nyt on tarkoitus tehdä kaukosäätö ankkurin nostamiselle. Ensimmäinen kaukosäädin kapula putosi mereen jo vuosia sitten..

Matruusin työlistalla on ompelukoneen käyttöä. Ensin teen isopurjeen korjaukset. Siihen tarvitaan yksi reivi lisää lisäksi revennyt etuliesma täytyy paikata. Fokkaan uudet UV suojat. Näiden töiden jälkeen muutan Stay sailin furlingiin sopivaksi. Ts. leikkaan irti vanhat hakaset ja kiinnitän nauhan, joka pujotetaan rullapurjeen alumiiniprofiiliin. Kapteeni päättikin vastoin aiempaa sopimusta, että siihenkin laitetaan UV-suojat. Kangasta on vaan vähän niukasti ja joudun hieman säveltämään. Riitti se juuri ja juuri kun purje vedetään tiukalle. Nyt Stay sailin nimi on Punikki. 

Kankaan vähyyden vuoksi piti vähän tehdä kulmia uv suojaan.
Leveämmät liuskat kohti skuuttiköysiä.

Järeä ompelukone ihan ehdoton.
Hyvin vetää vaikka paksuutta alkaa olla niin paljon, että pitää ottaa jo vauhtia.

Tämän jälkeen on vuorossa isopurjeen uv suojan valmistus puomin päälle. Suomessa ennen reissua tehty on ihan totaalisen loppu. Taisi se muutaman vuoden olla käytössä sielläkin. Ongelma oli se, että isopurjeen suojus lepatti puomin päällä aina. Nyt se tehdään niin, että se poistetaan puomin päältä kokonaan kun purje nostetaan ylös. Joka tapauksessa päätän leikata sen nyt, sillä nämä ompelutyöt vaativat ison tilan ja olemme saaneet ystävälliseltä Valdivian Nautic clubilta luvan käyttää heidän tilaansa arki aamuisin. Ei muuta kuin kankaat paloiksi. Onneksi tuli hommattua kuumaveitsikin. Sunbrella alkaa purkaantua heti saksilla leikkaamisen jälkeen. Kuumaveitsestä on tullut ihan lemppari työkalu.

Listalla on vielä jollan päälle sekä kuljetukseen kannella, että ponttoonien päällä ajossa olevat aurinkosuojat. Lohdutukseksi kävin sailriten sivuilla katsomassa videon jollan suojan tekemisestä uudestaan ja tarkistelin kankaiden ja lankojen kestävyyttä. Ns. normaali uv suojalanka kestää valmistajan mukaan tropiikissa vain pari vuotta, joten tikkaukset on luultavasti tehtävä osin uudestaan jossakin vaiheessa. En ole hankkinut sitä ikuisesti kestävää lankaa vielä.

Tekemistä riittää ja tietysti takavessa alkaa takkuilla. Hyvä, että täällä eikä keskellä Tyyntä valtamerta. Kaputeeni alkaa purkaa sitä ja huomaa, että impelleri on rikki. Näin ollen pönttöön ei kulje huuhdevesi. Kuulostaa helpolta jutulta, ostetaan uusi impelleri. Lähellä on veneliike, josta kapteeni on jo aikaisemmin pyytänyt pari sinkkiä potkuri akseliin. Samalla voi kysyä niitä. Veneliike lupasi tilata ne ja niiden toimitus aika olisi 20pv. Sen verran tästä alkaa olla jo aikaa. Kun menimme niitä kyselemään, saimme kuulla, että niitä ole edes tilattu vielä. Kaputeenin käämit oli taas rusahtamassa palasiksi. Mitäs nyt?

Ällöä, mutta vessan koneiston sisältä löytynyttä
 "tavaraa" siis tuo ruskea kasa.
 Ei siellä sentään ruuveja ollut.

Onneksi Clubilla on mukavia kanssaveneilijöitä. Raul, paikallinen veneen omistaja on tutustunut Kapteeniin jo aikaisemmin ja kertoo ettei se ole mikään ongelma. Hän tilaa ne Santiagosta Chile Expressillä ja ne ovat täällä huomenna iltapäivällä. Yksi puhelin soitto Santiagoon Jabscolle ja impellerit ovat tulossa. Rahat Raoulille ja huomenna postiin. Totta, ne tulivat, olivat oikeat ja sopivat paikoilleen. Vessa toimii taas! Paikallisetkaan eivät käytä kyseistä veneliikettä…

Tässä välissä satamaan saapui vene, joka jäi pyörimään hetkeksi ympyrää. Huomasimme, että se oli Japanilainen alus ja sillä on keltainen lippu. Ovat siis tulossa maihin ja kenties pitkänkin matkan päästä. Tiesimme, että oli paha keli ollut pari päivää. Nytkin puhalsi aika lailla. Kukaan ei näyttänyt tulevan heitä vastaan. Aiski päätti toimia reippaasti ja meni viittomaan heitä veneen kylkeen ja otti köydet vastaan. Ihmettelen joskus satamien toimintaa. Mielestäni pitkän legin jälkeen olisi hienoa kuulla tervetuloa sanat satamassa ja pyytää alusta ystävällisesti rantautumaan ja ehkä, jopa sanoa, hienoa pääsitte perille! Onko kaikki hyvin aluksessa? Hyvin harvoin näin tapahtuu. Kun näimme Japanilaisen aluksen tulossa satamaan tiesimme, että he ovat väsyneitä ja pitkän matkan tehneitä!

Ajan päästä ehdimme tutustuakin ja tosiaan Japanilaiset olivat tulossa Perusta päin ja ovat matkalla etelän kautta Eurooppaan. Jaoimme heille Patagonian tietämystämme omalta osaltamme ja saimme tutustua pikaisesti illallisen merkeissä Hanamarun miehistöön. Hanamaru tarkoittaa Kukkalinna. Toivottavasti tapaamme heidät ennekuin livahtavat kohti Etelää.

Todellakin matkaveneilijöiden yhteisö täällä Patagoniassa on hyvin lämmin ja kaikki tutustuvat toisiinsa nopeasti. Kapteeni on ehtinyt tavata myös Otra Vida veneen kapteenin joka on Englannista ja matkalla Tyynelle Valtamerelle. Mollymawk, jonka kyljessä olimme on myös lähtenyt yli kymmenen vuotta sitten Englannista. Tutustuimme veneen omistajan poikaan, joka on asunut veneessä koko ikänsä ja oli nyt kunnostamassa sitä Tyyntä valtamerta varten. Heidän veneessä asuu myös kissa nimeltä Fish ja koira nimeltä Bobby.

Fish kissa piipahti useamman kerran päiväunilla Omahan sprayhoodin alla.
Kyllä se sisällekin yritti, varsinkin silloin kun kokkasin keittiössä.

Saamme myös tavata täällä asuvia suomalaisia, sillä Rauno perheineen piipahtaa Valdiviassa veneellämme. Olipas mukava yllätys! Aiski kuuli Raunosta yhteisiltä ystävistämme ja päätti kilauttaa kaverille.

Saamme hommat enemmän ja vähemmän valmiiksi ja päätämme lähteä ns. ankkurin haku matkalle. Edellisessä blokissa jäi kertomatta, että Kaputeeni hukkasi yhden pikkuankkureistamme matkalla Puerto Montteen. Se oli pitämässä Omahan perää paikoillaan eikä suostunut nousemaan ylös ei sitten millään. Siinä vaihessa Kaputeeni oli yksin matkalla ja sukeltaminenkaan ei onnistunut kun kuivapuvun ketjua ei saa ilman apukäsiä suljettua. Märkäpuku ei oikein innostanut näissä lämpötiloissa. Kaputeeni päätti jättää ankkurin ja tulla hakemaan sen myöhemmin. Köysi mereen rannan suuntaisesti niin varmasti löytyy. 

Aiskin yksin purjehduksella toinen ankkurointiin liittyvä ongelma (Canal Bregnokissa) oli tullut kun tuuli oli pyörittänyt venettä ympäri noin 4-5 kertaa. Arvaatte mitä tapahtuu, jos on keulasta on yksi ankkuri ja perästä toinen ankkuri ja vene pyörii ympäri. Se oli noin 3 tunnin jumppa avata sotkuja veneen alla. Sen vuoksiko täällä suositellaan peräköysiä maihin?!

Takaisin Valdiviaan. Saamme hyvän sääikkunan myötäisestä tuulesta kohti Puerto Aguirrea. Se sijaitsee Puerto Montten eteläpuolella noin 230nm päässä. Olemme kuulleet Aguirren lähellä olevista kuumista lähteistä, joten päätämme ensin etsiä hylätyn ankkurin ja suunnistaa sitten kohti kuumia lähteitä.

Kodin voi myös hinata perässä.

Luonnollisesti tarvitaan osoite.

.. ja roskikset kulkevat kätevästi takaterassilla.

Talot liittyvät näihin kalanviljelylaitoksiin joita tällä alueella on, sanoisinko paljon!

Mukavan jokiajelun jälkeen Valdiviasta pääsemme avomerelle. Vihdoinkin meri, joka näyttää normaalilta. Ei ihmeellisiä virtoja tuulen puuskia sekasikiö aallokoita tai muita kommervenkkejä. Mukava tyyni keli ja loivaa aaltoa, joka niin mukavasti heilauttaa venettä puolelta toiselle. Ts. vanhaa maininkia, joka saa maalla kuukausia eläneen Matruusin voimaan pahoin. Ensimmäiset tunnit on ihan ok, mutta yövuoroon tullessa ei näe horisonttia ja merisairaus alkaa nostaa päätään. Noin kaksi päivää purjehdusta ja saavumme Melinka kylän lähelle olevaan ankkuri lahteen. Olen tästä ajasta noin puolitoista päivää todella huonovointinen. Päätin olla ilman pahoinvointilääkkeitä sillä nythän on hyvä keli!

Pinkut aamupesulla.

Melinkassa meitä odottaa aikainen aamuherätys ihanan tyynessä meressä. Pääsemme etenemään purjein ja osan matkaa koneella avustaen. Saavumme kovan onnen ankkuri lahteen illan suussa. Isla Lalanca on ilmeisesti hylätty kalanviljelylaitos tms. Aamun valjetessa sukekamat päälle ja veteen. Muutama räpylän potkaisu ja ankkuri näkyykin jo. Hyvin suunnistettu. Eikä se ole missään kiinni enää. Vieressä kyllä töröttää betoni kartioita ja 3 kiveä sotkeentuneen muuhun roinaan ja verkkoihin. Ei ihme, että ei noussut. Tosin olisi ehkä kannattanut kokeilla nostoa vielä kerran sillä ankkuri oli ihan vapaasti pohjalla noin metrin päässä romukasasta.

Ehdimme ihailla vielä pohjaa ja näen ensimmäistä kertaa kauniin punaisia Merivuokkoja pohjassa ja niitä rapuja täällä pisaa… Ihana sukellus vaikkakin lyhyt, sillä ilmat olivat vähissä. Kaputeeni oli unohtanut, että oli täyttänyt fenderit paineilmalla.

Matkaamme kohti Aguirrea seuraavana päivänä. Tästä kylästä löytyy ihan oikea vierasvenesatamakin. Marina Austral. Kylä on tosi pieni. Silti sen kaduilta löytyy varmasti toistakymmentä pikkukioskia, jossa myydään ruokaa ja milloin mitäkin sekatavaraa.

Puerto Aguirre.

Näkymä Aguirren kylältä satamaan.

Piipahdamme Armadassa ja kun olemme tulossa takaisin tapaamme Jaime Kommodorin. Hän osoittautuu mukavaksi isännäksi ja kutsuu meidät teelle työhuoneeseensa. Kuulemme paikan historiaa ja jutustelemme mukavia. Olemme tällä hetkellä ainoa vene tässä satamassa. Kausi on vasta alussa. Hyvälle mielelle tässä satamassa saa se, että ensimmäinen yö on ilmainen. Tosin sähköä emme satamasta saa, mutta vettä olisi tarjolla. Netti toimii sen verran, että sään saa ladattua. Se on jo paljon se näillä latitudeilla.

Seuraavaksi kuumille lähteille. Tällä kertaa pääsemme purjeilla lähde koko matkan ja loppua kohti tuuli nousee. Normaalit 35-45kn puuskat tulevat vielä viimehetkillä. Hyvä tilanne testata Satay sailiä, joka on tarkoitettu myrsky oloihin. Hyvin näyttää ompeleet kestävän. 

Pelikaanit matkalla. Komeat on maisemat.

Kivat värit.

Olen kaunis.

Kupu on läpinäkyvä, ei kuitenkaan erota kalan muotoa varjosta.

Punkkari pelikaani:-)

Kupuun ruokaa!

Kuumilla lähteillä on tukialus, jonka kylkeen aiomme kiinnittyä. Tai näin meille on kerrottu. Lähestymme hitaasti ja yritämme tähyille onko aluksen kannella ketään. Tuuli puhaltaa ja ensin pieni ”satama” näyttää kovin vaikealta lähestyä. Siinä on poijuja ja köysiä sikin sokin. Onneksi tukialus on järeää tekoa ja laitamme omat pampulamme kyljelle ja köydet valmiiksi. Ei muuta kuin rohkeasti kylkeen. Kannella näyttää olevan jo pari ukkelia vastassa.

Saamme itsemme kiinnitettyä kylkeen ja todella ystävälliset miehet esittelevät meille kuumavesialtaat. Katsomme huuli pyöreänä vuoresta tulevaa höyryä. Nyt ollaan tulivuoren kupeessa. Varmuudeksi Kaputeeni vielä kysäisee koska vuori on viimeksi purkautunut? Ei kuulemma ole tehnyt sitä koskaan. No ei muuta kuin uikkarit päälle ja pataan sitten vaan. Olihan se ihanaa me kahdestaan siellä hienoissa maisemissa drinkit kädessä. Kun turistit saapuvat sinne torstaisin ja sunnuntaisin ei drinkkien juonti altaassa ole sallittua.

Omaha kuumien lähteiden äärellä.

Kapteeni nauttimassa.

Hyvin höyryää.

Kivien lämpötila noin 30 astetta. Ilma ehkä 10.

Jäämme kahdeksi yöksi ja meidän poistuttava aikaisin sunnuntai aamuna sillä asiakkaat saapuvat klo 11.00. Olemme vieneet tuliaisiksi muutaman tölkin olutta ja Kapteeni kysyy vielä haluavatko kolme lähteillä työskentelevää herraa tulla käymään venessämme kahvilla. Tulivat mielellään ja ehdimme istua tovin. Nuorin miehistä osaa jonkin verran englantia ja tulkaa keskusteluamme.

Kun he olivat lähteneet sain heiltä lahjaksi ison säkin hedelmiä ja lisäksi vielä pakastettua parsaa ja kukkakaalia. Eikä siinä vielä kaikki. Kokki toi meille tuoreet Empanakset veneeseen höyryävän kuumana. Kuinka vieraanvaraista ja ystävällistä porukkaa. Ihan mieletön kokemus.

Aika lähteä kohti Aguirrea ja pikkuhiljaa Puerto Montteen. Onkohan Kini ja Jori vielä siellä? Niin ja olemme kuulleet, että Suomalainen Saremakin olisi siellä. 

Loisto ja laskuvesi.

Hmm näyttää jotenkin tutulta?

Kevään vihreyttä.

Rengastaidetta vai satama?

Puerto Montt näkyy jo!