sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Aikaa Chilessä.

Chile, Puerto Montt, Melinka, Valdivia.

Rantaudumme Club Nautico Reloncavin kelluviin ponttooni laitureihin aamupäivällä. Tällä kertaa meitä on vastassa useampi Marinero ja he kiskovat tuulenpuoleisen kyljen kolmen miehen voimin kiinni laituriin. Vastaanottokomiteassa on useampi henkilö ehkä ehdi tunnistamaan kuin Jorin kipparin. Olen laittanut liian lyhyen springi köyden. Tätä ennen olen tehnyt springistä liian pitkän, lähes poikkeuksetta. Nyt ajattelin, että kyllä siihen riittää vähempikin. No ei riittänyt ja kävelen pitkin veneen kylkeä edestakaisin. Laiturin ponttooneiden sakarat ovat meille liian lyhyet ja melkein puolet veneestä on sakaroiden ulkopuolella. Olisihan tuo springiköyden pituus pitänyt tällä kokemuksella jo hiffata.

Kuulen ystävällisen tervehdyksen suomeksi ja tajuan samassa, että Sareman kippari Pekka on laiturilla! Pikaiset kuulumiset päivitettiin heti. Sarema on meidän kanssa samalla laiturilla noin 5 metrin päässä! Heillä alkaa olla vene lähtökuopissa ja sama tuntuu toistuvan vähän siellä täällä. Saamme kutsun viettämään erään veneilijäpariskunnan läksiäisiä samana vielä samana päivänä. He suuntaavat kohti Valdiviaa ja sieltä Tyynelle. Huomamme pian, että tässä satamassa on ainakin 12 henkilöä eri matkaveneistä. Osa on ollut Chilessä kauemmin ja sitten on he, jotka matkaavat etelään tai he, jotka suuntaavat Tyynelle valtamerelle.

Kiireisin aika alkaa aina kun tulemme satamaan. Huollot jatkuvat, kuluvia osia täytyy vaihtaa uusiin ja ompelukone saada töihin. Isopurjeen suoja ei ole vielä valmis. Perämoottorit tarvitsevat suojahuput. Teen niihin ensin ns. ajohuput ja kenties peitämme ne myöhemmin vielä isommalla hupulla kun ne eivät ole käytössä.
Valmistuihan tämäkin viimein. 
Laitoin logonkin niin kuin kaikilla oikeilla purjeneulomoillakin on!
Isompi perämoottori taka ja sivu heijastimilla.

Mini moottoriin piti tehdä täyttölippa polttoaineelle.

… ja heijastimet sivuille.
Kaputeeni alkaa suunnitella akkujen vaihtoa. Karibialta ostetut akut ovat tiensä päässä. Kun 8 akkua otetaan lopullisesti irti, mittauksissa paljastuu, että kaksi niistä on täysin loppu. Ankkurivinssi ja startti -akut on vaihdettava. Tällä kertaa Kapteeni päättää, että puolet vähemmän akkuja saa riittää sillä Tyynellä valtamerellä riittää aurinkoa. Näin ollen yöllä menetetty sähkö saadaan hankittua takaisin päivällä. Katsotaan kuinka näiden akkujen kanssa käy? Toivotaan, että käyttöikä on pidempi. Saamme tähän paljon apua Raunolta ja varsinkin akkujen hankkimiseen auto on hyvä apuväline. Eikä haittaa yhtään, että joku kertoo, mistä mitäkin tavaraa kannattaa hankkia! Kuulemme myös, että täällä on hyvä kumivenekorjaamo, joten saamme ehkä jollankin kuntoon!

Minä tutustun enemmänkin paikalliseen ruokakauppatarjontaan. Tosin täältä löytyy aikalailla samat kaupat kuin Valdiviasta. Matka vain tätyy taittaa bussilla ja vie hetkisen ennekuin hahmotan kaupunkia ja löydän oikean bussin oikeaan kauppakeskukseen. Ihmettelin erään kerran kun bussi pysähtyy ja ottaa vanhemman täti ihmisen kyytiin kasseineen. Täti menee kaikessa rauhassa istumaan ja bussi jatkaa matkaa välittömästi. Jaa, täällä varmaan pääsee eläkeläiset ilmaiseksi? Hetki siinä vierähti ja täti kävi maksamassa matkansa kun oli saanut kassinsa turvallisesti laskettua alas. Miksipäs se bussi siinä odottelee sitä rahan kaivamista. Sama toistui usein ja kerran näin nuoremman naisen maksavan matkansa vasta lähtiessä. Toimiva systeemi. Ainakin täällä, sillä matka maksetaan käteisellä ja käteen saa hienon paperisen bussilipun! Hinta satamasta keskustaan on 500 pesoa eli noin 0,7€.

Vanhasta poijusta on tehty jolla.

Puerto Montten kalastajia.

Chiloen valkosipuli.

Pieni sukellustukialus. Kompura perällä ja koppi antaa suojaa.


Perinteinen Chileläinen lounas. Todella maukasta.
Lihaa, perunaa kurpitsaa riisiä lihalientä ja korianteria.

Jälkiruoaksi mansikat kadulta.
Kohta alkaa täyttyä kolmen kuukauden maassaoloaika ja tämä tarkoittaa sitä, että meidän täytyy tehdä pikku loma Argenttiinan puolelle. Saan Kapteenilta tiukat vaatimukset. Hotellissa täytyy olla sauna! Ihan helppo juttu. No itseasiassa oli. Löysyin Golf resortin. No okei ei pelata kumpikaan Golfia, mutta tästä löytyi oikein spa osasto, jossa erikseen mainostettiin Finnish saunaa. Olihan se vähän kallis, yli 100€ yö, mutta kun Kapteeni oli maksanut Barilochessa olevasta hotellista vielä enemmän ilman spaata niin hinta alkoi tuntua kahdelle jo ihan mukavalta. Mainostettiin vielä hyvää aamupalaakin.

Kylän nimi, johon saavuimme bussilla illansuussa on Angostura. Täysin turisteille tehty laskettelukeskusmainen, mutta ihan mukava kuitenkin. Hotelliin on kävelymatkaa keskustasta vajaat 3km, joten päätämme syödä kylillä. Se olikin hyvä ratkaisu sillä hotelli näytti täysin tyhjältä. Spa osasto oli kuitenkin sitä mitä uskalsimme odottaakin. Finnish sauna oli hienolla lasiseinällä toteutettu näköalasauna. Puulauteet. Kaksi pienehköä kiuasta, joissa molemmissa oli noin 8 kiveä. Kiukaista vain toinen oli päällä, joten Kippari lastasi kaikki kivet samaan kiukaaseen. Lämmöt saatiin onneksi päälle ennenkuin ehdimme omaan huoneeseen joten sisällä saunassa oli ehkä 40 astetta. Kyllä lämpötila nousi kun jaksoi vaan hakea löylykippoon vettä. Sen vetoisuus oli noin litra, joten Kapteenin tuntevat saunan ystävät varmasti arvaavat, että se on aivan liian vähän. Kaputeeni yritti pyytää henkilökunnalta suomen englannin ja espanjan sekoituksella isompaa astiaa, mutta tähän todettiin, että sen voi täyttää, jos se on tyhjä. Turkkilainen höyryhuone toimi erinomaisesti. Skottilainen suihku ei, siitä jäi hana käteen kun menin sisään. Olihan siellä vielä mukava takkahuone ilman tulta, terassi sekä uima allas. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihanan rauhallinen paikka ja kyllä se sai saunahimon syttymään!

Työlista alkaa pienentyä ja lähdemme vaihteeksi seilaamaan saaristoon. Saavumme Melinkaan kun Teleton viikonloppu alkaa. Se on hyväntekeväisyystempaus ja ollut Chilessä samana viikonloppuna jo 40 vuotta. Rahaa kerätään lasten sairauksien hoitamiseen ja lapset osallistuvat keräämiseen. Kuulemme Melinkan museossa piipahtaessa, että kylässä on tuolloin tapahtumia perjantaina ja lauantaina. Sinne siis. Palokunta on järjestänyt lapsille ohjelmaa ja pian alkaa Kapteenin nenään tulla grillin tuoksun käryä. Meidät kutsutaan oikein Melinkan kaupungin johtajan toimesta hodarille. (Olkoon nyt kaupungin johtaja emme ihan päässeet espanjan kielestä perille mutta jotain vastaavaa se oli) Tämän tuotto meni myös Teletonin keräykseen. Yksi hodari maksoi 1000 pesoa. Noin 1,2€. Täytyy sanoa, että hyviä olivat ja Kapteeni osti oikein toisenkin. 
Yksi monista kaupoista Melinkassa.

Melinkasta, myös tässä on kauppa alakerrassa.


Katutaidetta esiintyy täällä paljon. Melinkasta tämäkin kuva.

Kaksi suurta sukeltajaa.

Simpukkaviljelmä. 

Takaisin tullessa käymme Chiloen saaren ankkuripaikkoja läpi. Kapteeni haluaa näyttää minulle uusia paikkoja ja eräänä iltana ajamme sisään vuonoon, johon on laitettu vieraspoijuja. Ihanan rauhallinen ja upeilla maisemilla varustettu satama. Samaiseen lahteen tulee parin tunnin päästä Ruotsin lipulla varustettu alus. Kapteeni käy vinkkaamassa heille, että ottakaa ihmeessä poiju ankkuroinnin sijaan. He kutsuivat meidät ystävällisesti sundownille. Liv alus on tullut Tyyneltä mereltä päin ja ovat matkalla kohti Puerto Williamsia. He ovat jo tavanneet melkein kaikki ystävämme Valdiviassa. Silti Livin Kapteeni haluaa viime hetken vinkit meiltä kanavien kulkemiseen. Aina kannattaa vaihtaa mielipiteitä. Tämä pariskunta on kyllä tosi kokenut jo toisella kierroksella ja ovat Alaskasta tulossa. Tapaavat varmaankin Saremaan jossakin kohtaa.

Jälleen keula kohti Puerto Monttea. Vietämme siellä Joulun ja uudenvuoden. Eräänä aamuna kuulen kun Aiski juttelee vaihteeksi Englantia mieshenkilön kanssa. Saamme tutustua uuteen ystävään, joka aikoo purjehtia juuri hankitun veneen Chilestä Alaskaan Sitkaan. Vaikuttaa siltä, että matkaamme osan matkaa lähes samaa vauhtia, joten Arbazo tervetuloa seilaamaan!

Bunkraus osa 1, näitä tehtiin noin 10 kaiken kaikkiaan.
Bunkraus on aloitettava hetimiten Uuden Vuoden jälkeen. Teemme kuitenkin vielä toisen purjehduksen Melinkaan ja sen ympäröivään saaristoon. Saamme tutustua Raunon yrityksen kautta hänen työhönsä eli mm viistokaiutuksen käyttöön. Lähinnä hän työskentelee lohiteollisuuden kanssa. Raunon yritys etsii meressä olevia roskia ja nostaa ne ylös kun kukin kalan kasvatus kausi on ohi. Mistään muutamasta roskasta ei ole kyse. Valitettavasti yritykset ovat tähän saakka heittäneet ihan kaiken roskan veteen. Rauno on kerännyt roskaa viime vuonna 1480 tonnia meren pohjasta. Yhdessä paikassa saa kasvattaa vain kaksi kautta kalaa. Tämän jälkeen paikka on siivottava roskista ja kasvattamo siirretään uuteen paikkaan. Lisäksi pohjan kunto tutkitaan ja tarvittaessa sitä hapetetaan. On muutamia paikkoja, joissa Omaha toimii hyvänä tukialuksena saaristossa ja toimihan se hyvin viistokaiun vetämisessäkin.

Kiitos mukavasta seurasta Damien, Rauno, Giselle ja lapset. Taas alkaa jäähyväisten aika ja on jätettävä Chile. Tällä kertaa lähdemme hieman haikein mielin. Viihdyimme Chilessä oikein hyvin. Omahan on aika alkaa suunnitella Tyynen valtameren seiluuta. 

Purjehdimme Valdiviaan sillä Matruusi on luvannut tehdä ompeluhommia Kinille, joka on telakalla huollossa. Valmiiksi tuli kevyt biminivedenkeruusadesuoja yhdistelmä. Tässä sai käyttää kaiken luovuuden. Sillä sadesuoja ja vedenkeräyskangas reiällä ei ole ihan helpoin vaihtoehto. Lisäksi tarvittiin ikkunaverhot ja aurinkosuojat kansiluukkuihin ilmakaapparivesisujoalla. Valmista tuli ja ompelukone sai taas lisää käyttötunteja.

Näinä päivinä (12.2.2019) irrottaudumme laiturista ja odotamme sopivan sääikkunan ankkurissa, viimeisten saarten suojissa. Siitä alkaa matka kohti Juan Fernandesia (ts. Robinson Crusoe saaria). Tämän jälkeen suuntaamme kohti Pääsiäis saaria. Siitä matkaa jatkuu Pitcairnille ja Gambierille. Mitä sitten? Ken tietää?

maanantai 19. marraskuuta 2018

Töitä, hupia kuumilla lähteillä.

Chile, Valdivia ja takaisin Puerto Montteen.

Vene nousee ylös vasta parin viikon odottelun jälkeen, vaikka päivämäärä oli sovittu jo ajat sitten. Aina ei saa mitä tilaa. Kapteenin hermot ovat koetuksella, mutta saapuu se päivä viimein, jolloin nosto tapahtuu. Tai pikemminkin pitäisi sanoa maihin veto tapahtuu. Valdivian ”telakka” toimii niin, että vene hinataan kiskoja pitkin ylös vedestä. Jännää on se, että alus köytetään alhaaltapäin kiinni vetotelineeseen. Vene ei varsinaisesti ole tuettu pukeilla ollenkaan

Omaha Valdivian Nautica Clubilla.

Kaikki ei mene kuin on suunnitellut ja ensimmäisellä kerralla köli on väärässä kohdassa suhteessa alla oleviin tukiin. Kaputeeni oli pyytänyt 10cm korkeat tuet, mutta ne olivat noin 2cm. Näin ollen kölin sahaamin ei onnistu. Omaha pudotetaan takaisin veteen ja kölin alle laitettavat tuet asennetaan uudestaan. Nyt nousuvesi on liian alhainen ja Omahan köli runttaa tukea vinoon. Vene kuitenkin hinataan ylös. Tässä vaiheessa sitten tulee ilmi, että veneen alla olevia lautoja voi nostaa pois, joten alle tulee tilaa työskennellä!

Aloin koputtelemaan köliä ja totesin, että kuulostaa ontolta. Ei siis kovin iso homma. Rälläkkä käteen ja sahaamaan. Alku meni hyvin, teräs oli noin 5mm paksua. Sitten vastaan tuli tuli lyijyä, no sekään ei vielä ole ongelma. Ilmeisesti lyijy oli irronnut pintateräksestä ja siksi se kuulosti ontolta.

Syvemmälle mentäessä vastaan tuli vielä tuki rankoja ja keskituki. Ostin tätä varten uuden rälläkän (en halunnut käyttää tähän Makitaani). Ostin halvimman mallin. Se osoittautui hyväksi peliksi kunnes hajosi. Noh olihan siinä takuu, joten vein sen kauppaan ja kerroin, että rikki meni. Pyysin uutta tilalle, mutta sanoivat korjaavansa. Kului useampi viikko odotellessa ja kun muutaman päivän välin kävin sitä kyselemässä niin antoivat uuden tilalle. Tässä välissä huomasin tarvitsevani puukkosahan. Sitä etsin pitkin kaupunkia ja vihdoin löytyi yksi malli. Pisimmät metalli terät siihen olivat 20cm kun olisin tarvinnut 30cm. Lopulta löysin 30cm teriä, jotka oli tarkoitettu metallille ja puulle. Ostin kaupasta kaikki terät. Viimein köli irtosi puukkosahan avulla. 

Pala putosi.
Tuki ja nostoraudat hitsattu paikoilleen.


Uusi välilaipio hitsattu paikoilleen.

Hommat alkoivat edetä vauhdilla ja Matruusikin saapuisi kohta Valdiviaan. Edessä on vielä kölin hitsaus. Ensin siihen laitetaan vesitiivis välilaipio. Sen jälkeen kölistä irroitettu pala hitsataan takaisin paikoilleen. Pohjan maalaus ja uuden vesirajan määrittäminen jäi Matruusin hommiksi. Mikäs siinä, kyllähän se minulta onnistuikin. Jostain syystä henkilökunta oli ihmetellyt Kapteenille, että tuo nainen maalaa veneen pohjaa?


Pala hitsattu takaisin. Etureunassa näkyy törmäyksen painauma.
Kiva sininen myrkkymaali.

Valmiina liukumaan veteen.
Kapteeni oli pyytänyt myrkkymaalin väriksi mustaa. Sitä ei ole. No onko sitten punaista? no ei ole. No mitä teillä on? No sinistä (siis kirkkaan sinistä). Muuta väriä ei Valdiviassa ole saatavilla. Puerto Monttesta saisi punaista. Santiagosta tilaamalla saisi muitakin värejä.

Matruusin matkalaukussa tuli jonkin verran varaosia veneeseen mm. uusi mustavesi säiliö. Ts. kakka tankki. Omahan kakkatankki oli teetetty mittojen mukaan hapokkaasta teräksestä noin 5 vuotta sitten ja nyt se on loppu. Täynnä pistesyöpymiä. Ei ole teräs enää ennallaan. Ollaan kuultu 30 vuotta vanhoista teräs tankeista, joissa ei vielä ole mitään vikaa. Nyt meillä on keltainen muovinen mustajäte tankki. Se toimi erinomaisesti Matruusin matkalaukkuna kokonsa ja painonsa puolesta. Suosittelen kaikille. Eivät viitsineet avata sitä tullissa ja sisään sai mukavasti pakattua tavaraa.

Lisäksi työlistalla oli ”juokseva taka vantti” älkää kysykö enempää. Jotenkin se liittyy myötäisen tuulen purjehdukseen. Mastosta tulee nyt aluksen sivulle dylema köysi, joka on jonkinlaisen blokin kanssa viritetty aluksen sivulla oleviin kiinnikkeisiin. Näin ollen yksi sivuvanteista on siirretty enemmän keulaan ja puomi saadaan siirrettyä ulommas. Pitäisikö Matruusin tietää jotain purjehdus sanastoa?

Ankkuripelin rele on mennyt nostopuolelta rikki. Myös se oli varaosien mukana. Tällä kertaa myös vara rele. Rele oli asennettu aikanaan ankkuri boksiin. Vaikka sinne puhalletaan ilmaa koko ajan niin kosteus ja suolavesi oli tehnyt tehtävänsä. Nostopuoli ei enää toiminut. Kaputeeni oli matkalla kääntänyt releen ympäri, jolloin ankkurin laskun voi tehdä manuaalisesti ja noston sähkö voimalla. Kerran käsin nostettuaan  100m ankkuri ketjua sitä ei halua tehdä uudestaan. Varaosia on myös ankkurivinssin pedaalit, näistä hajoaa helposti kuminen suojus, joka on jalan alla painettaessa. Nyt on tarkoitus tehdä kaukosäätö ankkurin nostamiselle. Ensimmäinen kaukosäädin kapula putosi mereen jo vuosia sitten..

Matruusin työlistalla on ompelukoneen käyttöä. Ensin teen isopurjeen korjaukset. Siihen tarvitaan yksi reivi lisää lisäksi revennyt etuliesma täytyy paikata. Fokkaan uudet UV suojat. Näiden töiden jälkeen muutan Stay sailin furlingiin sopivaksi. Ts. leikkaan irti vanhat hakaset ja kiinnitän nauhan, joka pujotetaan rullapurjeen alumiiniprofiiliin. Kapteeni päättikin vastoin aiempaa sopimusta, että siihenkin laitetaan UV-suojat. Kangasta on vaan vähän niukasti ja joudun hieman säveltämään. Riitti se juuri ja juuri kun purje vedetään tiukalle. Nyt Stay sailin nimi on Punikki. 

Kankaan vähyyden vuoksi piti vähän tehdä kulmia uv suojaan.
Leveämmät liuskat kohti skuuttiköysiä.
Järeä ompelukone ihan ehdoton.
Hyvin vetää vaikka paksuutta alkaa olla niin paljon, että pitää ottaa jo vauhtia.

Tämän jälkeen on vuorossa isopurjeen uv suojan valmistus puomin päälle. Suomessa ennen reissua tehty on ihan totaalisen loppu. Taisi se muutaman vuoden olla käytössä sielläkin. Ongelma oli se, että isopurjeen suojus lepatti puomin päällä aina. Nyt se tehdään niin, että se poistetaan puomin päältä kokonaan kun purje nostetaan ylös. Joka tapauksessa päätän leikata sen nyt, sillä nämä ompelutyöt vaativat ison tilan ja olemme saaneet ystävälliseltä Valdivian Nautic clubilta luvan käyttää heidän tilaansa arki aamuisin. Ei muuta kuin kankaat paloiksi. Onneksi tuli hommattua kuumaveitsikin. Sunbrella alkaa purkaantua heti saksilla leikkaamisen jälkeen. Kuumaveitsestä on tullut ihan lemppari työkalu.

Listalla on vielä jollan päälle sekä kuljetukseen kannella, että ponttoonien päällä ajossa olevat aurinkosuojat. Lohdutukseksi kävin sailriten sivuilla katsomassa videon jollan suojan tekemisestä uudestaan ja tarkistelin kankaiden ja lankojen kestävyyttä. Ns. normaali uv suojalanka kestää valmistajan mukaan tropiikissa vain pari vuotta, joten tikkaukset on luultavasti tehtävä osin uudestaan jossakin vaiheessa. En ole hankkinut sitä ikuisesti kestävää lankaa vielä.

Tekemistä riittää ja tietysti takavessa alkaa takkuilla. Hyvä, että täällä eikä keskellä Tyyntä valtamerta. Kaputeeni alkaa purkaa sitä ja huomaa, että impelleri on rikki. Näin ollen pönttöön ei kulje huuhdevesi. Kuulostaa helpolta jutulta, ostetaan uusi impelleri. Lähellä on veneliike, josta kapteeni on jo aikaisemmin pyytänyt pari sinkkiä potkuri akseliin. Samalla voi kysyä niitä. Veneliike lupasi tilata ne ja niiden toimitus aika olisi 20pv. Sen verran tästä alkaa olla jo aikaa. Kun menimme niitä kyselemään, saimme kuulla, että niitä ole edes tilattu vielä. Kaputeenin käämit oli taas rusahtamassa palasiksi. Mitäs nyt?

Ällöä, mutta vessan koneiston sisältä löytynyttä
 "tavaraa" siis tuo ruskea kasa.
 Ei siellä sentään ruuveja ollut.
Onneksi Clubilla on mukavia kanssaveneilijöitä. Raul, paikallinen veneen omistaja on tutustunut Kapteeniin jo aikaisemmin ja kertoo ettei se ole mikään ongelma. Hän tilaa ne Santiagosta Chile Expressillä ja ne ovat täällä huomenna iltapäivällä. Yksi puhelin soitto Santiagoon Jabscolle ja impellerit ovat tulossa. Rahat Raoulille ja huomenna postiin. Totta, ne tulivat, olivat oikeat ja sopivat paikoilleen. Vessa toimii taas! Paikallisetkaan eivät käytä kyseistä veneliikettä…

Tässä välissä satamaan saapui vene, joka jäi pyörimään hetkeksi ympyrää. Huomasimme, että se oli Japanilainen alus ja sillä on keltainen lippu. Ovat siis tulossa maihin ja kenties pitkänkin matkan päästä. Tiesimme, että oli paha keli ollut pari päivää. Nytkin puhalsi aika lailla. Kukaan ei näyttänyt tulevan heitä vastaan. Aiski päätti toimia reippaasti ja meni viittomaan heitä veneen kylkeen ja otti köydet vastaan. Ihmettelen joskus satamien toimintaa. Mielestäni pitkän legin jälkeen olisi hienoa kuulla tervetuloa sanat satamassa ja pyytää alusta ystävällisesti rantautumaan ja ehkä, jopa sanoa, hienoa pääsitte perille! Onko kaikki hyvin aluksessa? Hyvin harvoin näin tapahtuu. Kun näimme Japanilaisen aluksen tulossa satamaan tiesimme, että he ovat väsyneitä ja pitkän matkan tehneitä!

Ajan päästä ehdimme tutustuakin ja tosiaan Japanilaiset olivat tulossa Perusta päin ja ovat matkalla etelän kautta Eurooppaan. Jaoimme heille Patagonian tietämystämme omalta osaltamme ja saimme tutustua pikaisesti illallisen merkeissä Hanamarun miehistöön. Hanamaru tarkoittaa Kukkalinna. Toivottavasti tapaamme heidät ennekuin livahtavat kohti Etelää.

Todellakin matkaveneilijöiden yhteisö täällä Patagoniassa on hyvin lämmin ja kaikki tutustuvat toisiinsa nopeasti. Kapteeni on ehtinyt tavata myös Otra Vida veneen kapteenin joka on Englannista ja matkalla Tyynelle Valtamerelle. Mollymawk, jonka kyljessä olimme on myös lähtenyt yli kymmenen vuotta sitten Englannista. Tutustuimme veneen omistajan poikaan, joka on asunut veneessä koko ikänsä ja oli nyt kunnostamassa sitä Tyyntä valtamerta varten. Heidän veneessä asuu myös kissa nimeltä Fish ja koira nimeltä Bobby.
Fish kissa piipahti useamman kerran päiväunilla Omahan sprayhoodin alla.
Kyllä se sisällekin yritti, varsinkin silloin kun kokkasin keittiössä.
Saamme myös tavata täällä asuvia suomalaisia, sillä Rauno perheineen piipahtaa Valdiviassa veneellämme. Olipas mukava yllätys! Aiski kuuli Raunosta yhteisiltä ystävistämme ja päätti kilauttaa kaverille.

Saamme hommat enemmän ja vähemmän valmiiksi ja päätämme lähteä ns. ankkurin haku matkalle. Edellisessä blokissa jäi kertomatta, että Kaputeeni hukkasi yhden pikkuankkureistamme matkalla Puerto Montteen. Se oli pitämässä Omahan perää paikoillaan eikä suostunut nousemaan ylös ei sitten millään. Siinä vaihessa Kaputeeni oli yksin matkalla ja sukeltaminenkaan ei onnistunut kun kuivapuvun ketjua ei saa ilman apukäsiä suljettua. Märkäpuku ei oikein innostanut näissä lämpötiloissa. Kaputeeni päätti jättää ankkurin ja tulla hakemaan sen myöhemmin. Köysi mereen rannan suuntaisesti niin varmasti löytyy. 

Aiskin yksin purjehduksella toinen ankkurointiin liittyvä ongelma (Canal Bregnokissa) oli tullut kun tuuli oli pyörittänyt venettä ympäri noin 4-5 kertaa. Arvaatte mitä tapahtuu, jos on keulasta on yksi ankkuri ja perästä toinen ankkuri ja vene pyörii ympäri. Se oli noin 3 tunnin jumppa avata sotkuja veneen alla. Sen vuoksiko täällä suositellaan peräköysiä maihin?!

Takaisin Valdiviaan. Saamme hyvän sääikkunan myötäisestä tuulesta kohti Puerto Aguirrea. Se sijaitsee Puerto Montten eteläpuolella noin 230nm päässä. Olemme kuulleet Aguirren lähellä olevista kuumista lähteistä, joten päätämme ensin etsiä hylätyn ankkurin ja suunnistaa sitten kohti kuumia lähteitä.
Kodin voi myös hinata perässä.

Luonnollisesti tarvitaan osoite.

.. ja roskikset kulkevat kätevästi takaterassilla.
Talot liittyvät näihin kalanviljelylaitoksiin joita tällä alueella on, sanoisinko paljon!
Mukavan jokiajelun jälkeen Valdiviasta pääsemme avomerelle. Vihdoinkin meri, joka näyttää normaalilta. Ei ihmeellisiä virtoja tuulen puuskia sekasikiö aallokoita tai muita kommervenkkejä. Mukava tyyni keli ja loivaa aaltoa, joka niin mukavasti heilauttaa venettä puolelta toiselle. Ts. vanhaa maininkia, joka saa maalla kuukausia eläneen Matruusin voimaan pahoin. Ensimmäiset tunnit on ihan ok, mutta yövuoroon tullessa ei näe horisonttia ja merisairaus alkaa nostaa päätään. Noin kaksi päivää purjehdusta ja saavumme Melinka kylän lähelle olevaan ankkuri lahteen. Olen tästä ajasta noin puolitoista päivää todella huonovointinen. Päätin olla ilman pahoinvointilääkkeitä sillä nythän on hyvä keli!

Pinkut aamupesulla.

Melinkassa meitä odottaa aikainen aamuherätys ihanan tyynessä meressä. Pääsemme etenemään purjein ja osan matkaa koneella avustaen. Saavumme kovan onnen ankkuri lahteen illan suussa. Isla Lalanca on ilmeisesti hylätty kalanviljelylaitos tms. Aamun valjetessa sukekamat päälle ja veteen. Muutama räpylän potkaisu ja ankkuri näkyykin jo. Hyvin suunnistettu. Eikä se ole missään kiinni enää. Vieressä kyllä töröttää betoni kartioita ja 3 kiveä sotkeentuneen muuhun roinaan ja verkkoihin. Ei ihme, että ei noussut. Tosin olisi ehkä kannattanut kokeilla nostoa vielä kerran sillä ankkuri oli ihan vapaasti pohjalla noin metrin päässä romukasasta.

Ehdimme ihailla vielä pohjaa ja näen ensimmäistä kertaa kauniin punaisia Merivuokkoja pohjassa ja niitä rapuja täällä pisaa… Ihana sukellus vaikkakin lyhyt, sillä ilmat olivat vähissä. Kaputeeni oli unohtanut, että oli täyttänyt fenderit paineilmalla.

Matkaamme kohti Aguirrea seuraavana päivänä. Tästä kylästä löytyy ihan oikea vierasvenesatamakin. Marina Austral. Kylä on tosi pieni. Silti sen kaduilta löytyy varmasti toistakymmentä pikkukioskia, jossa myydään ruokaa ja milloin mitäkin sekatavaraa.

Puerto Aguirre.
Näkymä Aguirren kylältä satamaan.
Piipahdamme Armadassa ja kun olemme tulossa takaisin tapaamme Jaime Kommodorin. Hän osoittautuu mukavaksi isännäksi ja kutsuu meidät teelle työhuoneeseensa. Kuulemme paikan historiaa ja jutustelemme mukavia. Olemme tällä hetkellä ainoa vene tässä satamassa. Kausi on vasta alussa. Hyvälle mielelle tässä satamassa saa se, että ensimmäinen yö on ilmainen. Tosin sähköä emme satamasta saa, mutta vettä olisi tarjolla. Netti toimii sen verran, että sään saa ladattua. Se on jo paljon se näillä latitudeilla.

Seuraavaksi kuumille lähteille. Tällä kertaa pääsemme purjeilla lähde koko matkan ja loppua kohti tuuli nousee. Normaalit 35-45kn puuskat tulevat vielä viimehetkillä. Hyvä tilanne testata Satay sailiä, joka on tarkoitettu myrsky oloihin. Hyvin näyttää ompeleet kestävän. 

Pelikaanit matkalla. Komeat on maisemat.

Kivat värit.

Olen kaunis.
Kupu on läpinäkyvä, ei kuitenkaan erota kalan muotoa varjosta.

Punkkari pelikaani:-)
Kupuun ruokaa!
Kuumilla lähteillä on tukialus, jonka kylkeen aiomme kiinnittyä. Tai näin meille on kerrottu. Lähestymme hitaasti ja yritämme tähyille onko aluksen kannella ketään. Tuuli puhaltaa ja ensin pieni ”satama” näyttää kovin vaikealta lähestyä. Siinä on poijuja ja köysiä sikin sokin. Onneksi tukialus on järeää tekoa ja laitamme omat pampulamme kyljelle ja köydet valmiiksi. Ei muuta kuin rohkeasti kylkeen. Kannella näyttää olevan jo pari ukkelia vastassa.

Saamme itsemme kiinnitettyä kylkeen ja todella ystävälliset miehet esittelevät meille kuumavesialtaat. Katsomme huuli pyöreänä vuoresta tulevaa höyryä. Nyt ollaan tulivuoren kupeessa. Varmuudeksi Kaputeeni vielä kysäisee koska vuori on viimeksi purkautunut? Ei kuulemma ole tehnyt sitä koskaan. No ei muuta kuin uikkarit päälle ja pataan sitten vaan. Olihan se ihanaa me kahdestaan siellä hienoissa maisemissa drinkit kädessä. Kun turistit saapuvat sinne torstaisin ja sunnuntaisin ei drinkkien juonti altaassa ole sallittua.
Omaha kuumien lähteiden äärellä.

Kapteeni nauttimassa.

Hyvin höyryää.
Kivien lämpötila noin 30 astetta. Ilma ehkä 10.
Jäämme kahdeksi yöksi ja meidän poistuttava aikaisin sunnuntai aamuna sillä asiakkaat saapuvat klo 11.00. Olemme vieneet tuliaisiksi muutaman tölkin olutta ja Kapteeni kysyy vielä haluavatko kolme lähteillä työskentelevää herraa tulla käymään venessämme kahvilla. Tulivat mielellään ja ehdimme istua tovin. Nuorin miehistä osaa jonkin verran englantia ja tulkaa keskusteluamme.

Kun he olivat lähteneet sain heiltä lahjaksi ison säkin hedelmiä ja lisäksi vielä pakastettua parsaa ja kukkakaalia. Eikä siinä vielä kaikki. Kokki toi meille tuoreet Empanakset veneeseen höyryävän kuumana. Kuinka vieraanvaraista ja ystävällistä porukkaa. Ihan mieletön kokemus.

Aika lähteä kohti Aguirrea ja pikkuhiljaa Puerto Montteen. Onkohan Kini ja Jori vielä siellä? Niin ja olemme kuulleet, että Suomalainen Saremakin olisi siellä. 


Loisto ja laskuvesi.

Hmm näyttää jotenkin tutulta?

Kevään vihreyttä.

Rengastaidetta vai satama?

Puerto Montt näkyy jo!