tiistai 11. elokuuta 2020

Sukellusta Haisopassa.

Ranskan Polynesia, Fakarava atolli.

Viime vuonna, 2019 menetimme Fakaravan Krubberi sukellukset atollin eteläpäässä, koska ankkurivinssimme meni rikki. Kaputeeni ei halunnut missata tätä näytelmää toistamiseen, joten keula kohti koillista sitten. Ensin Mooreaan moikkaamaan Seahorsea ja kun sääikkuna aukesi parin päivän päästä, niin ei muuta kuin ankkuri ylös ja isopurje tiukalle. Luvassa on tuulta kaakosta, joten saamme kohti fakaravaa lähes sivutuulen vastaisen sijasta. 

Tässähän me jo ollaankin veden alla!
 

Alku onkin tosi mukavaa sillä aallokkoa ei ole juuri lainkaan. Ensimmäinen vuorkausi on ihan siedettävää, mutta toisena iltana tuuli nousee. Samoin tekee aallokko. Puuskat käyvät +30kn ja aallokkoa tulee etelästä ja idästä. Ryskytys on melkoista, mutta vauhti on mukavat +6kn. Pääsemmekin Fakaravan pohjois päähän noin 2 vuorokaudessa. Viimeksi samaan hommaan meni 4vrk ja silti päädyimme Apatakille.

Pysymme Fakaravan pohjoispäässä pari päivää sillä keli ei ota laantuakseen yhtään vaan aallokko tuppaa vaan kasvamaan. Onneksi ollaan ankkurissa vaikkakin verrattuna Marina Tainan paikkaan tämä on enemmän kuin epämiellyttävää. Kipaisemme Fakaravan Yacht serviseen saadaksemme netti asioita hoideltua. Täällä onkin aina mukava tunnelma ja ostamme parit colat, vastineeksi saamme käyttää nettiä.

Saavuimme Fakaravalle 30.6 ja seuraava täysikuu on 5.7. Silloin Krubberit tulevat fakan eteläiselle sisäänkäynnille jatkamaan sukua. Hait tulevat syömään Krubbereita ja paljon muita kaloja tulee sitten syömään munia tms. Odotamme siis huikeaa luonto näytelmää!

Fakaravan eteläpäässä poijussa
 Seilaamme Fakan eteläpäähän ja ensimmäisessä ankkurpaikassa on kuuleman mukaan 40 venettä. Jatkamme kuitenkin matkaa sillä jollmatka sukekamojen kanssa on täältä liian pitkä. Saavumme perille ja kuulemme naapuriveneeltä, että kahdessa päivässä veneet ovat täyttäneet koko paikan. He olivat aikaisemmin ainoita ja nyt paatteja on jo 17. Sukeltajat ovat siivilöityneet paikalle. Trafiikki on melkoinen. Ilmakompressorit hörisevät lähes jokaisessa aluksessa. Päivittäin veneet vaihtavat maisemaa toiset tulee ja toiset menee. Tämä on itätuulella hieman pommppuinen paikka, mutta parin päivän päästä kelin pitäisi tyyntyä.

Muitakin aktiviteettiejä harrastetaan tääll ahkerasti.


 Saisimme heti hyvän tarjouksen sukellusliikkeeltä kanssa veneilijöitä, mutta meidän on tehtävä checkdive ensin. He haluavat mennä aamulla klo 9 veteen, johon mennessä emme ehdi kamojamme tarkistaa. Tällä kertaa siis kieltäydymme kyydistä. Saamme kuitenkin sovittua, että voimme liittyä naapuriveneen sukelluspoppooseen iltapäivällä. Tähän mekin ehdimme mukaan. Aamusta Omahan alle testaamaan laitteet. Onneksi tuli testattua. Tietokoneesta on patteri pimeänä. Aiskin suukappaleet hajoaa käsiin ja hän lähes tyhjentää vatsalaukkunsa kuminpalasiin, jotka lähtevät irti suukappaleesta. No, kaikki hyvin onneksi tuli testattua. Ei muuta kuin korjaamaan ja ilmoitus kavereille, että tullaan mukaan iltapäivän sukellukselle.

Naapurit saivatkin meille jolla miehen kun heidän ystävänsä peruvat varsinaisen sukelluksen. Ei siis tarvitse raahata jollaa mukana sukelluksella. Saamme jättää Omahan jollan sukellusliikkeen laituriin ja jatkamme matkaa yhdellä jollalla. Venemies ja neljät kamat mukana on todellakin aika maksimi. Vettä tulee sisäänkin, jolla on lähes puolillaan, mutta eihän se haittaa kumivene kelluu isossakin lastissa. Matkaa on vain noin 50m ja kamat selkään niin päästään nopeasti veteen. Aallokko on lähes poissa. Ajoitamme sukelluksen noin tuntia ennen vuoroveden kääntymistä. Nousuveden loppuun. 

Paikallisten kalansaalis tänään.


Sukellustoiminta alkakoon.

 

Pinnan alle painuessa näkyy ensimmäinen Hai. Riutta laskeutuu sisäänkäynnin suuaukon keskelle kanjonina. Pohja syvimmässä kohdassa lienee noin 30m. Siellä ei kuitenkaan ole enää korallia. Ainoastaan ”hiekkatie” Aiski tekee historiaa ja pudottaa stagensa vahingossa pohjaan. Odottelen poijunarulla muita ja tuota kipparia, että saa tavaransa kasaan. April ja Cain näyttävät meille tietä he ovat sukeltaneet täällä jo useasti. Seuraamme riutan ”oikeaa” reunaa lähes sukelluskeskukselle asti, josta käännymme vasemman puoleiselle reunalle. Tässä kohtaa pohjassa ”hiekkatie” loppuu ja alkaa harmaa alue, jossa on kuollutta korallia. He kutsuivat sitä Sandpooliksi. 

 

Alamme miedossa virrassa sukeltaa kohti Atollia. Tosiaan haiparvet ovat jo odottamassa Krubbereita ja uinuvat kevyesti virrassa parvina. Näemme Reef White ja Black tippejä sekä Lemon sharkeja. Haita on nyt niin paljon, että on aikaa tarkastella niitä lähemmin. Hain silmä muistuttaa kissansilmää. Erotuksena on se, että mustuainen liikkuu edestakaisin kun se tarkastelee sukeltajia. Näyttää aika spoogilta läheltä katsottuna. Luulemme näkevämme myös Nurse haita. Puolessa välissä on kaksi Eagle Rayta, ne leikkivät, parittelivat tai tappelivat? Olivat hiukan kaukana, joten emme osaa sanoa. Riutta on aivan uskomattoman kaunis. Syvänmeren sininen näkyy taustalla ja jyrkänne on täynnä kaloja ja värejä. Sukellamme noin +20 metrin syvyydessä nauttien pienestä virrasta. Näkyvyys on noin 30m. Kamerat räpsyvät ja osa kaloista tulee tosi lähelle esittäytymään. Remora yrittää tarrautua Kaputeenin vatsaan kiinni. Ehkä sieltä saisi energiaa imettyä. Tietty kellertävä lahnan muotoinen kala tuntuu tykkäävän sukeltajista ja huomaan, että ne leikkivät Aiskin ilmakuplilla.

Sandpool tulee vastaan ja huomaan ylempänä, että laiturien sisäänmenoaukko näkyykin. Tästä siis kanjonin yli toiselle puolelle. 5-2m syvyydessä on silmänkantamattomiin upeaa korallimattoa täynnä elämää. Tässä on hyvä viettää aikaa pintaan nousua odotellessa. Venemiehemme näyttää olevan hyvä vapaasukeltaja ja käy piipahtamassa välillä ympärillämme.

Kamat kyytin ja takaisin veneelle, toinen kierros pullojen täytöstä käyntiin ja märkkärit kuivumaan. Kyllä tätä voi tehdä useamminkin. Kiitos Sprit of Argos miehistö upeasta sukelluksesta. 

Lunnon taidetta, koko saari on korallipaloja täynnä.

Ravun matkailuauto.

 

Seuraavana päivänä aallokko on laantunut sisäänkäynnin ulkopuolellakin ja oppaamme kertovat, että kannattaa mennä ulommalle poijulle ja tulla sieltä kanjonia pitkin atolliin sisään päin. Siellä Krubberit kuulemma jo ovat. Eilen emme siis niitä kovinkaan monta vielä nähneet. Tällä kertaa syvyyttä on aluksi +30m, näkyvyys on kuitenkin todella hyvä. Aluksi emme huomaa mitään ihmeellistä, muuta kuin pari haita. Atollin ulkoreuna hohtaa sinisenä ja kanjoni koralleineen toisella reunalla. Tarkistelen tovin kompassi suuntaa sillä jotenkin kuvittelin sisäänkäynnin pohjan olevan hiekkaa niinkuin aikaisemminkin. Tovi siinä menee ennenkuin tajuan, että se onkin pelkkää korallia. Samassa tajuan, että pohja on aivan täynnä Krubbereita. Niiden nenä osoittaa kohti vastavirtaa. Niitä on aivan käsittämätön määrä. Erikoista tässä on se, että ne ovat täysin paikoillaan. Kuin huumattuna ne tuijottavat eteenpäin. Jotkut ottavat pientä matsia, mutta pääsääntöisesti ne vain leijuvat lähellä pohjaa.

Samanlainen kalameri jatkuu varmaankin noin 100m ja virta kuljettaa meitä verkkaisesti kohti atollia. Hiukan jännä sukellus kun brieffi tuli vähän pikaisesti ja suunnat vähän hukassa. Lisäksi olemme menossa veteen noin tuntia ennekuin vuorovesi kääntyy atollista ulospäin, joten on sitten parasta olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Onneksi meillä on venemies mukana seuraamassa sukellustamme. Pikkuhiljaa syvyys alkaa olla alle 20m. Ilmaa ei ole todellakaan yhtään liikaa mukana. Yritän pysyä aika ylhäällä ja mietin ystäviämme sillä heillä on sinkkupullot ja silti he pysyvät syvemmällä kuin me. Aiski tietty menee omia reittejään, mutta hänellä onkin mukana eniten ilmaa mukana.

Krubberi meri alkaa.

Melko monta kaveria.







 

Kerroin aikaisemmin pikku riutta kalasta, joka tuppaa tulemaan aina kuplien lähelle tai sukeltajan yläpuolelle. Tosiaan ensin ajattelimme, että se tulee leikkimään kupliin. Seuraavaksi mietimme, että kenties se onkin fiksu ja hyödyntää ilmat kuplista. Sitten Aiski alkoi puhua mielenkiintoisesta hetkestä. Samainen pikkukala seurasi haita. Hai sitten taisi pieraista ja samaan syssyyn kakata. (niitä kakkaavia kaloja on sitten aika paljon tällaisessa kala sopassa) Päädyimme siihen, että ilmkupla on merkki tälle fisulle kakan siis ruoan saamisesta. Hihii, todella yksinkertaista, ei kiitos riuttakaloja lautaselle. Ne nimittäin tuntuvat kovasti tykkäävään sekä biojätteestä mikä on toki ymmärrettävää, että Omahan septin tyhjennyksestä. Vielä vähemmän riuttakalaa kiitos. Paikalliset kyllä kalastavat näitä, tosin eivät sieltä missä veneet ovat ankkurissa.


Sehän vilkuttaa minulle!

Deko kaverihan se siinä taas.

Trikkeri
 

Pian vaalea ”hiekkatie” alkaa ja huomamme, että olemme oikeastaan kanjonin vasemmassa reunassa, joten otamme suunnan reilusti oikealle. Nyt näkyy jo eilinen alasmeno poiju. Hyvä, matkaa on vielä, mutta olemme jo suht turvallisella alueella. Mielestäni virta alkaa olemaan hiukan vastainen, joten kiirehdimme vauhtia. Minulle jää juuri ja juuri 50bar ilmaa, joten kaikki hyvin. Ystävämme ovat jo menossa jollaan. Mahtava kokemus. Once in a lifetime.

White tip



 

Päätämme mennä olusille paikalliseen sukelluscenteriin, joka on aivan sisäänkäynnin vieressä. Terassi on rakennettu meren päälle ja aurinko paistaa. Vesi on kirkasta ja tästä voi nähdä haiden uiskentelun terassin reunalta. Aivan käsittämättömän kaunis paikka. Kaputeeni huomaa laiturilla keltaisen kopan. Rebreatherin, hyvä ettei kyyneleet tule silmiin kun hän ihailee laitetta ja kertoo ystävillemme innoissaan kuin tuo laite toimii ja mihin kaikkialle sillä voi sukeltaa. Reben omistajaa ei kuitenkaan näy, joten emme tiedä kenelle se kuuluu. Selvää on kuitenkin, että sillä hetki sitten käyty sukeltamassa.

Tosiaaan täällä on nyt kuhinaa kerrakseen kun veneilijät tulee ja menee. Nyt ankkurpaikalla on jo 22 venettä. Ah olen kiitollinen, että näimme tämän näytelmän. Tuuliennuste on vielä parin päivän ajan tyyntä, joten ehkä ehdimme sukeltaa vielä sisäänkäynnillä. Kun uusi Maramu (tuuli) tulee niin sinne ei enää ole asiaa.

Tuulinen kausi kestää vajaan viikon. Tällä välin on taas aika huoltaa venettä. Ns. välikatto kahden biminin välistä hajosi vetoketjujen kohdalta Papeteessa kun tuli sellainen 45kn puuska. Johan se kestikin melkein puoli vuotta. En tiedä oliko vika vetoketjuissa, jotka oli hankittu Brasiliasta. Kenties ne olivat liian kapeat ja liian paljon auringossa. Tein kyllä reilut läpät ketjujen päälle, mutta tuuli nosti ne ilmeisesti pystyyn ja näin ollen muovihampaat saivat sitten kosolti UV:tä. Lisäksi se oli ehkä hieman väljä, joten kun tuuli vaihtoi suuntaa se paiskoi kangasta aika voimakkaasti. Joka tapauksessa kapu alkoi vaatimaan sen korjausta.

Samalla kertaa, kun biminit otetaan alas, ajattelin hieman parannella purjehdus olosuhteitamme. Meillä on ruorin päällä katos ja seinät keulalla ja sivulla. Tämä suojaakin mukavasti, mutta takaa tuleva tuuli ja kahden katoksen (väli joka on oltava isopurjeen jalustimen vuoksi.) päästää liikaa aurinkoa päivä vahdille. Niinpä päätin tehdä takaseinän, jonka ”ikkunat” ovat verkkoa. Näin ollen se tekee varjon ruorille aiheuttamatta kuitenkaan kasvihuone olotilaa. Toivon, että se myös blokkaa hieman sadetta tuulen ollessa myötäinen.

Ajattelin, että eihän tuon rakentaminen nyt niin kauan vie, mutta kaikenkaikkiaan takaseinät vetoketjun uusimiset ja biminien takaisin asennukset vaativat meiltä juurikin tämän vajaan viikon. Nyt se on kuitenkin korjattu ja kiristetty kaikin puolin. Olen joutunut Karibialla tehtyä katosta korjailemaan aika lailla. Olisin suonut, että ne kestäisivät hieman enemmän. Nyt ainakin tiedän miten uusin kopin aikanaan. Toivottavasti se kuitenkin kestää tämän reissun loppuun asti.

Pääsemme sukeltamaan taas näiden hommien jälkeen. Onneksemme Sprit of Argosin pariskunta tykkää sukeltaa kanssamme. Käytämme heidän jollaansa poijulle menoon ja turvana. Onneksi, sillä isompi perämoottorimme (pienemmällä ei pärjää näissä virroissa) ei oikein syystä tai kolmannesta halua toimia vaan alkaa pätkiä kun sukekuorma on kyydissä ja ajamme plaanissa. Kapu on avannut sen jo kolme kertaa, putsannut kaiken ja kasannut uudestaan. Hetken se toimii ja alkaa taas pätkiä. Varsinaista vian aiheuttajaa emme ole saaneet selville. Polttoaine letkuunkin on lisätyy extra suodatin, joten siinäkään vika ei pitäisi olla.

Nyt kun Krubberit ovat jo enimmäkseen häipyneet suuaukolta on haiparvia aivan käsittämättömän iso määrä. Ei siis yhtä parvea vaan niitä tulee yhdellä sukelluksella vastaan varmasti satoja ellei lähemmäksi tuhatta. Hullua tässä on se, että alkaa tulla ns. Hai kyllästyminen, vaikka ne ovatkin ansainneet kunnioitukseni ja yritän pysyä niiden reitiltä sivussa. Ne eivät käyttäydy missään kohtaa mitenkään agressiivisesti tai uhkaa sukeltajaa. Silti on selvää, että annamme niille tilaa ohittaa meidät helposti.

Vaikka sukeltajia on ollut suuaukolla todella paljon, olemme olleet ainoita, jotka ovat sukeltaneet hiukan ennenkuin vuorovesi käänytyy ulospäin. Muut ovat menneet eri aikaan. Hyvä sillä emme halua sotkea kaupallisten sukelluskeskusten bisnestä. Viimeisellä sukelluksella ohitamme sukellusryhmän, jolla on noin 6-8 sukeltajaa vedessä. Yritämme pysyä pois tieltä, jonka seurauksena olemme koko ajan syvemmällä kuin he. Huomaan, että yksi jäsenistä ”karkaa pintaan”. He olivat juuri tulleet 30m syvästä pienestä luolapoterosta ylös. Onneksi heillä on todennäköisesti Nitroksia pulloissaan. Olen hieman ylempänä kuin Aiski ja Cain ja ihailemme haiparvea sandpoolissa. Opas tuli viittoilemaan minulle jotakin. Joko hän oli sitä mieltä, että pilasin näkymän tai sitten olin hänen mielestään liian lähellä haiparvea. Jotenkin minulle tuli mieleen sekin kun satuimme näkemään tämän pikku kommelluksen vedessä oli hänellä tarve tulla esittäytymään minulle. Kenities tuplapullomme ja stage, jota harjoituksen vuoksi olen taas alkanut pitää mukanani oli jo liikaa. Lukihan pulloissa vielä nimenikin. Aiskille ja Cainille hän ei käynyt mitään kommentoimassa. Haitkin olivat rauhallisia, joten en mielestäni ahdistellut niitä yhtään. 



Sukellukset ovat kaikki enemmän ja vähemmön virtasukelluksia, joten kokeilin neliraajajarrutuksta.

 

Sukellusten välillä meillä on aikaa oppia uuttakin. April ja Cain ovat kovia kalastamaan. He kertovat, että nousuveden aikaan Hummerit kiipeävät riutan reunaa pitkin ylös kohti rantaa. Ne voi nähdä illalla kivien koloissa, jolloin punaiset silmät hehkuvat ja ne voi pyydystää. Lähdemme siis kalastamaan. Tarvitsemme vekkosäkin sangon neopreenikengät ja otsavalot. Nyt on tyyni ilta, joten ei muuta kuin atollin ulkoreunalle jahtiin. Kaputeeni ottaa vielä atraimen mukaan sillä Fakaravan kalojakin voi syödä huoletta. Niissä ei pitäisi olla ciguera tautia, joka on vaarallinen ihmiselle. Ei kaiketi tappava, mutta tekee erittäin sairaaksi. Jos ei ole 100 prosenttisen varma onko saarella sitä vai ei, niin riuttakaloja ei kannata koskaan syödä.

Tiedämme kuitenkin varmasti, että papukaija kaloja voi täällä syödä. Cain ja April kalastavat niitä verkolla taitavasti sillä ne oikeastaan uinuvat kivien koloissa. Kun näyttää valoa ne myös näkyvät kirkkaan turkoosin värinsä vuoksi. Tällä kertaa emme löydä Hummereita. Näen ehkä yhdet oranssit silmät hehkumassa kiven koloissa, mutta en ole ihan varma. Nekin katosivat aika äkkiä. Kuitenkin huikea kokemus kävellä pitkin riuttaa pimeässä metsästämässä syötävää. Välillä uppoan lähes reisiä myöten mainikiin. Kävely on aika raskasta ja on vaikea hahmottaa mihin astuu. Onnkesi neopreeni kengät suojaavat myös varpaat ja nilkat. Muilla kengillä voisi olla suorastaan tuskallista.

Papukaija kaloja saamme kuitenkin 4-5 kappaletta. Alan jo toppuutella Aiskia sillä hänen kalahimonsa ei ole kovinkaan suuri. Metsästyvietti vie kuitenkin kaputeenin mennessään ja puhun kuurolle ihmiselle. Viimein sanon, etten aio sydä papukaija kalaa yhtään, joten lopeta metsästys, sillä sinulle on tulossa kalaruokaa jo aika moneksi päiväksi. Loppuihan se viimein.

April opastaa Aiskia kalan käsittelyssä. Saadaan kyllä tonnikala paloiteltua, mutta pikkukalojen siivous on asia erikseen. Reilu tunti vielä kalojen siivousta ja sitten pannulle paistumaan. Tuore kala on hyvää, mutta tätyy todeta, että riuttakala ei vedä vertoja ulkomeren isommille fisuille. Hummerit sen sijaan jäivät vähän houkuttamaan, vaikka olenkin sitä mieltä, että niin pienen lihamäärän vuoksi niitä ei kannattaisi tappaa.

Kaikkien näiden toimien välissä käymme välillä rannalla. Pääasiamme on polttaa roskat, mutta mukavahan siinä on katsella alas painuvaa aurinkoa tyynessä luonnonkauniissa atollissa. Eräänä iltapäivänän kipaisemme pinkille hiekkasärkälle suuaukon eteiläiselle puolelle. Rauntautuessamme vastassa oli rotta, joka kaiketi herkuttelee pudonneilla kookospähkinöillä. Tämä on kuitenkin yksi kauneimmista paikoista, jossa ole käynyt. Varsinkin nyt kun on tyyntä ja iltapäivän aurinko paistaa kirkkaasti. 


 

Laivakoira Quin

Paikallisten ohjeiden mukaan tehty kalastus väline. Lähinnä ilmeisesti katiskaa tai rapumertaa.


Kaputeeni lempipuuhassaan.



 

Alkaa olla aika palata sivistyksen pariin. Tarvitsemme nettiä ja emme onnistu sitä ostamaan (sekin on sitten pitkä tarina), vaikka kuulenkin, että se pitäisi olla mahdollista täältä Fakaravan eteläpäästä. Lisäksi unohdin kerta kaikkiaan nostaa käteistä. Täällä käy pankkikortti, mutta ostot pitää olla vähintään 10 000 frangia eli noin 90€. Emme siis millään voi istua baarissa ja syödä / juoda tuota määrää. Tuoreruoka on loppunut jo useampi viikko sitten, joten pikkuhiljaa olisi syytä mennä Fakan pohjoispäähän takaisin.

Vietämme yhden yön Pakokotassa ja saamme tärkeimmät asiat hoidettua. Ajattelin ensin, että menemme paikallisen yaht servicen kyydillä kauppaan ja takaisin. Kysyn siis miten homma toimii ja ystävällisesti minulle kerrotaan, että kun he tarkistavat Marine Trafficista, koska alus tulee, niin he soittavat aamulla noin klo 7-8 vhf radiolla. Odottelen soittoa, jota ei sitten koskaan kuulu. Ostoksilla käynti ei sinänsä olisi sen kummempi, odottaa että alus tulee ja menee seuraavana päivänä ostoksille. Siinä on vain se ongelma, että, jos ei ole jonottamassa vihanneksia ja hedelmiä kun kauppias purkaa lastin ei saa mitään. Päätämme jatkaa Rotoavan kylän edustalle sillä ruokatavara alus saapuu yleensä keskiviikko aamuisin.

Tällä kertaa alus saapuu vasta illan suussa ja menemme norkoilemaan kauppaan, josko he purkaisivat tuotteet. Ei pureta tänään, vasta huomenna. Okay, he avaavat klo 7.30. Olemme ehkä 10 minuuttia myöhässä ja kas, saamme sipuleita ja perunoita. Noh kiitos näistäkin. Kanamunia ei ole yhtään. Eilen niitä oli, mutta en ostanut, koska ajattelin, että tänään saan tuoreempia. Mennään siis käymään kylän toisessa kaupassa. Täällä on ne homeiset tomaatit ja ei sitten paljon muuta.

Onneksi kuulen, että täällä on ns. VeggieLady, tiistai ja perjantai aamuisin. Kuulen sitten, että juuri tänä perjantaina sitä ei ollutkaan. Noh, yritetään seuraavana tiistaina sitten. Tällä kertaa pidän huolen, että olen paikalla jo ennen klo 6 aamulla. Ah, kolmea erilaista vihannesta on tarjolla. Ne myydään pusseittain 500 frangin (noin 5€) hinnalla. Salaattia, Paksoita ja Munkoisoa. Pussit ovat aika reilun kokoisia, joten olen tyytyväinen hintaan. Tällä kertaa tuotteet ovat todella tuoreita ja hyvälaatuisia. Kuinka voi olla onnellinen hyvästä tuoretavarasta.

Jäämme tänne koko viikoksi sillä vesivarastommekin ovat aika vähissä. Saamme täältä vettä kun maksamme luonnonsuojelumaksun. 2 päivää 2 ihmistä 440 frangia (n.4e). Tällä lipukkeella saamme ottaa vettä kahtena päivänä 30 l / henkilö. Jotta saamme toisen vesitankeista täyteen se tarkoittaa 8 reissua, jos meillä on noin 100 litraa vesiastioita. Mitä meillä ei ole. Saamme kuitenkin naapurilta pari kannua lainaan ja roudaamme vettä aamupäiväisin. Vesihana on auki klo 7-12 välisenä aikana. Paitsi silloin kun kaupungin työntekijä perjantaina lopettaa työt jo ennen klo 12. Viittoilee meille syömistä tarkoittavilla merkeillä ja höpöttää jotakin Polynesian kielellä. Ei siis tänään enempää vettä. Jatkamme ensi viikolla.

Samaan aikaan yritän metsästää kananmunia. Paikallinen ruokakauppias kertoo, että kananmunia tulee huomenna perjantaina lisää. No tämäpä hienoa tulemme siis huomenna uudestaan. Saavumme paikalle siinä klo 11 aikaan aamulla ja kyselen niitä munia sitten. Teittekö varauksen kananmunista. No ei, olisiko pitänyt? Juu kannattaa tehdä varaus, haluatteko tehdä sen nyt niin saatte ne maanantaina? Tai voitte tehdä varauksen huomenna lauantainakin ja saatte ne silti maamantaina. Halleluja, miksi et voinut kertoa sitä eilen kun kerroit, että teille tulee kananmunia!!!!!

En uskalla edes ajatella millaista täällä on ollut lockdownin aikana. Oletan, että juuri mitään ei ole ollut tarjolla sillä Fakarava Yacht Service oli oikein edellisellä viikolla mainostanut meille, että kauppa on full stock now! Juu kaikkea muuta paitsi tuoretavaraa, leikkeleitä, juustoja, kananmunia, jauhoja ja maitoa lukuun ottamatta. Ei se paljon helpota, jos nuo tuotteet ovat veneestä loppu. Kokojyväjauhoja en ole saanut moneen kuukauteen. No joo, olis kerran ollut Carrefourissa, mutta ne oli pakattu paperipussiin, jolloin olen aina saanut kaupan päälle madotkin. Miten niistä nyt sitten leipään? En ole vielä innostunut tuosta matoproteiinista.

Lueskelin tässä vanhoja Glorian Ruoka Viini lehtiä. Onneksi niitä on läjä mukana, pelastavat monta aamua ja niistä riittää aina jotakin uutta, vaikka olen lukenut ne sataan kertaan läpi. Siinä oli kirjoitus, jossa henkilö oli huolissaan siitä, että ei tulisi ruokahävikkiä. Hänellä oli 10 kiloa lihaa pakastimessa ja joku tarjosi vielä 2kiloa hyvää mätiä pakastettavaksi. Että 10 kiloa lihaa olisi jotenkin paljon. Laskin juuri, että meidän pakastimessa on ollut parhaillaan noin 100kg lihaa, joka on riittänyt noin vuodeksi. Kerrottakoon, että tällä aikavälillä meillä on ollut myös vieraita. Kun jaan tämän, huomaan, että olemme syöneet lihaa noin 1 kg viikossa/henkilö. Huh huijaa. Se tekee noin 200g viitenä päivänä viikossa. Silti jää vielä 2 kasvispäivää viikolle. Ei kait se sitten niin paljoa olekaan?

Nyt kun meillä on vettä voin myös pestä pyykkiä. Jätän ne likoamaan yön yli ja kun huuhtelen pyykit otan viimeisen huuhdeveden ja laitan seuraavat pyykit likoamaan niihin. Säästän siis vettä sellaiset 25 litraa helposti. Näin ollen saan pestyä lähes kaiken ja olen säästänyt noin 60 euroa, jotka muutoin olisivat menneet pyykkimaksuihin. Tosin maksaahan se veden kuskaaminen veneeseen sekä täällä olevat vesimaksut.

Vettä tulee säästettyä myös niin, että sitä ei vaan käytä. Heh, vitsi vitsi. Kananmunankeittovesi on oikein hyvä astioiden tiskaukselle. Suihkussa saa käydä vain joka kolmas päivä. Noh, kaputeeni saattaa joskus käydä harvemminkin ja minä taas useammin. Hoitoainetta ei laiteta tukkaan läheskään joka kerran tai se on hiuksiin suihkutettavaa. Merivesipesujakin voi tehdä, mutta tämä ei sovellu kovin hyvin pitkiin hiuksiin.

Odotamme kovasti uutisia, koska rajat muihin saariin tästä länteen aukeaisivat. Toistaiseksi on ollut hiljaista. Osa veneistä on lähtenyt kohti Fidziä, joka on avoin ja ilmeisesti ne ovat päässeet perille kohtuullisesti. Uusi kulu tulee melko varmasti olemaan covid testukset jokaisessa maassa sekä mahdolliset karanteeni ajat. Australiaakin kait pääsisi jotenkin. Hankkimalla agentin ja olemalla karanteenissa heidän määrämässää hotellissa. Ei oikein kuulosta meidän jutulta. Tosin nyt osa Australian osavaltioista on suljettu uudestaan. Vanuatu saattaa aueta syyskuun alussa kertoo jokin artikkeli. 

Horisontti katosi.

Veneen kyljelle ui White Tip Hai

Ruoka aika, biojätteiden heiton jälkeen käy kuhina.

Paikallinen merisiili ylösalaisin
 

Seuraavaksi siirrymme Fakaravalta luoteeseen olevalle atollille nimeltään Toau. Paljon kehuttu paikka. Ajatuksena on sukeltaa siellä vaikkakin kalamäärät eivät kuulemma vedä vertoja Fakan eteläiselle sisäänkäynnille. Toivottavasti rajat aukeaisivat kohta edes sillä karanteenilla eihän tästä muuten mitään tule. Ei voi odattaa kuukausikaupalla, että virus katoaa. En usko, että niin tulee käymään.

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Turisti on uusi vieraslaji.

Ranskan Polynesia, Tahiti, lockdown alkaa helpottamaan.

Pikkuhiljaa ihmiset alkavat liikkumaan. Kokoontumis rajoitukset ovat jo poistuneet ja alkoholiakin saa jo ostaa kaupoista joka päivä. Tällä hetkellä 9.6 rajat ovat maiden välillä vielä kiinni. Saamme alkaa liikkumaan Ranskan Polynesian rajojen sisäpuolella. Siihen pitää kuitenkin olla lupa. Sinänsä se ei ole ongelma, mutta viranomaisilta tulee välillä hyvinkin risitriitaista tietoa tarvittavista luvista ja asiakirjoista. Nämä säännökset ovat olleet voimassa jo kauemmin, mutta huomasimme, että kaikki saaret eivät ole pitäneet käytännöistä kiinni. Kaiketi jokaisella atollilla tai saarella pitäisi ilmoittautua paikalliselle poliisille. Huomasimme kuitenkin, että harvemmin vierailluilla atolleilla heillä ei ollut aavistustakaan mitä yritimme kertoa. Näin ollen emme ole ottaneet tätä asiaa kovin vakavasti.
Naapuri veneen miehistö menossa iltalenkille.
Lähes heti kun sulut alkoivat lieventyä, alkoi kummallisuuksia tapahtua. Veneilijät, jotka on pyydetty esim. Nuku Hivalta tulemaan suoraan Tahitille on haluttu kerätä Marina Tainan yhteyteen ikäänkuin karenssi alueelle. Lentokentän vieressä oleva ankkuripaikka on täyttynyt ja parhaillaan siellä oli 57 venettä. Normaalisti korkeintaan muutama odottamassa parempaa paikkaa tai tekemässä pikaisia ostoksia. Lisäksi kaikki ankkuripaikat kentältä Marina Tainaan saakka olivat täynnä. Tämä johti siihen, että paikalliset alkoivat hermostumaan veneilijöihin.

Olen yrittänyt pohtia mikä mahtoi olla syynä, mutta yhtä selkeää vastausta ei ole. Olen kuullut, että jotkin olisivat sitä mieltä, että veneet saastuttavat riutan yms. Toki tyhjennämme septimme mereen, mutta paikallisen tutkimuksen mukaan likaisin vesi tulee vuorilta alas sateiden mukana. Kaikilla jokien varsilla asuvilla ei todellakaan ole jätevesien puhdistusjärjestelmää. Mereen kuulumatonta roskaa tuskin kukaan veneilijöistä heittää mereen. Pikemminkin poimimme ylös, jos näemme kelluvan muovipullon tai muuta vastaavaa. Kalle kilpikonna saa kyllä laidan yli lentävän biojätteemme syötäväksi. Onhan se septin tyhjennys hieman hankalaa tyhjentää muualle kuin mereen, koska ei ole muuta paikkaa. Eikä saa liikkua.

Yksi syistä lienee maiseman pilaaminen veneellä. No, ehkä se sataman kaunein vene ei tee sitä. Valitettavasti tänne tulee paljon veneitä, jotka hylätään ankkuri alueelle ja häivytään maasta. Tässä Tainan vieressä olevassa ankkuri alueessa on ainakin 15 asumatonta venettä. Pahimmat niistä ovat jo uponneet ja osa uppoamassa. Lisäksi nämä irtoilevat poijuistaan kovempien tuulien aikaan ja toimivat pingpong pelin tavoin veneiden seassa. Olemme postanneet jokin aika sitten uponneesta katamaraanista kuvia ja kuulin nyt kanssa venelijältä, että he olivat ilmoittaneet jollekin viranomaiselle kohta uppoavasta aluksesta. Vastaus oli, että heitä ei kiinnosta, jollette maksa veneen tyhjennystä. No ei kai sitä toisen venettä voi maksaa, mutta halvempaa olisi siirtää alus pois kun se vielä kelluu?
Näin voi käydä, kuva Tahitin pohjoinen sisäänkäynnin puoli.
Olimme pahimman lockdownin ankkurissa parin moorigissa olevan veneen välissä. Kaikissa oli asukas kunnes eräänä päivänä yhden veneen asukas muuttikin kauempana olevaan hylättyyn veneeseen. Ihmettelin kovin, että mitenkäs se aluksensa noin jätti? Sillä on varmaan jokin ötökkä ongelma? Olimme vähän ihmetelleet tämän ”kipparin” valjua suhtautumista alukseensa, sillä hän roikotti lähes uponnutta jollaa veneen kyljellä köydessä. Tuntui muutenkin, että ei paljon välitä korjailla revenneitä purjesuojia yms. Parin päivän päästä tämän ”kipparin” muutosta toiseen veneeseen tuli poijun oikea omistaja ja hilasi tämän heitteille jätetyn veneen ankkuriin sisemmälle lahteen. Veneessä asuva setä ei sitten ollutkaan omistaja vaan asukki, joka hyödynsi hylätyn veneen itselleen. En yhtään ihmettele, että täällä aletaan pyytää vakuutusta siltä varalta, että alus uppoaa. Aika usein kuulee myös riutalle ajautuineista aluksista. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu.

Nyt täällä on varmasti enemmän hylättyjä veneitä kuin aikaisemmin sillä täältä lähes pakotettiin lähtemään kaikki ulkomaalaiset. Tosin paikka veneelle piti löytyä. Onhan se mahdollista, että kaikilla ei ole varaa pitää melkoisen kalliissa marinassa aluksiaan. Näin ollen ne jätetään ankuriin, kenties joku niiden perään sitten katsoo?
Tähän väliin päivän ompelutyö, köysipussi Genuan köysille, edellinen hajosi pölyksi.

Kipparin synttäripäivänä on perinteisesti grillattu. Vähän on pieni nuotio, mutta ruoka oli hyvää.

Kipparin tapa seurata ankkurointia. Ankkuri on keskipisteessä ja sitten lisätään reunimmaiset merkit missä vene käy. Mahdollinen regaaminen on helpompi huomata. Varsinkin yöllä pääsee tilanteen tasalle nopeasti. Tätä käytetään ensimmäisinä ankkurointi päivinä uudessa paikassa sekä kelin ollessa tuulinen.

Ilmeisesti Tahitin viranomaiset (tai satamaviranomaiset tms.) haluavat tyhjentää koko alueen ankkuroinnista vapaaksi alkaen Papeteen sisääntulosta aina Tainan ulosmeno väylään saakka. Tämä on erikoinen tilanne sillä tuo alue on ainoa mistä voi tulla kaupunkiin ja saada tarvittavat täydennykset, sairaanhoidot, polttoaineet yms tehtyä. Marinassa tai poijussa olossa ei sinsänsä ole mitään vikaa, mutta kummassakaan tapauksessa paikat eivät tällä hetkellä riitä kaikille veneilijöille. Onko siis viisasta tyhjentää alue veneistä (suututtaa veneilijät) ennekuin on tarjota vaihtoehtoa? Tätä asiaa on nyt väännetty viikoittain ja jotkin viranomaisten tahot ovat häätäneet veneitä pois lentokenttä ankkurista ja käskeneet tulemaan Tainan ankkuriin, joka on tällä hetkellä kielletty ankkurointi alue. Muutakaan ei nyt ole tarjolla, joten?!!! Omaha on nyt siis ankkurissa ainoassa alueessa joka on merkattu kielletyksi, muualla olisi ilmeiseti lainkin mukaan mahdollista ankkuroida, mutta jokin taho käy ajamassa aluksia pois aika ajoin. Tilanne on siis aika tulenarka Tahitilla. Vähän samanlaista viestiä on kuulunut Moorealta. Oudointa tässä on nyt se, että kaikki veneet on käsketty tänne ja nyt paikalliset haluavat veneistä eroon.

En oikein ymmärrä, että yksi maailman hienoimmista paikoista veneillä on tässä tilanteessa. Tänne pitäisi houkutella veneilijöitä, ei yrittää päästä niistä eroon. Tämä venekielteisyys on onneksi vain Tahiti, Moorea, Bora Bora alueilla pahin. Esimerkisi Nuku Hiva ja sen ympärys saaret suorastaan paapovat venelijöitä. Kuulin mm. että Nuku Hivalla paikalliset olivat tuoneet lahjoina isoja hedelmäkoreja veneilijöille. Viesti oli, että teillä veneilijöllä lockdown on varmasti vaikeampi kuin muilla. Kaupungin pormestari halusi tsempata meitä! Mikä ihana viesti, vaikka en itse päässytkään paikalle sitä näkemään, lämmittä se silti minuakin. He näkevät meidät tulona kun Society saaret pitävät meitä suurimmaksi osaksi riesana. Kuulin myös toisen tarinan, jossa veneilijä oli pitkään sulun jälkeen ollut ensimmäisiä asiakkaita. Paikallinen ravintola yrittäjä oli tuonut heille hedelmiä, sillä ne olisivat pilaantuneet muutoin. Ei suostunut ottamaan rahaa vastaan, joten veneilijät olivat tuoneet hänelle myöhemmin lahjoja. Tästä he olivat kyynel silmin kiitollisia ja siitä, että veneilijät tulevat / ovat jo täällä pitämässä ravintoloita toiminnassa. Kaikki muut turistit puuttuvat kokonaan.
Autoiltiin Melina kipparin kera pitkin Tahitia. Tämä kuva Venus pointilta.

Venus pointin "selitys" en ihan ymmärrä tätä, mutta jokaine lukekoon itse.

Varsinainen Venus point

Kivat värit kirkossa.

Piipahdimme kaupungissa pitkästä aikaan kaupoissa ja tietty tarvitsimme taas vaihteeksi uudet akkupaketit. Tämä ei kuitenkaan ollut pointtini vaan kun menimme kauppaan ja puhuimme englantia, poikkeuksetta myyjät ihmettelivät mistä olemme tulleet? Kysymysmerkki ei olisi voinut näkyä selvemmin myyjien pään päällä. Lennot alkavat Tahitille vasta 15.7. Selitämme, joka kerran, asumme veneessä ja tulimme tänne jo vuosi sitten. Jäimme tänne jumiin. Kaikki ovat suhtautuneet positiivisesti, vaikka mieleen tuleekin nyt, että turisti on uusi vieraslaji.
Tämmöiset akut tällä kertaa, toivottavasti kestää kauemmin kuin edelliset. Päädyimme laittamaan isommat akut, joten 3 riittää saamaan riittävän ampeerituntimäärän, ehkä isompi koko antaa enemmän käyttötunteja? Ja juu Lithium akut ovat vielä liian hintavat meille.
Veikkaan, että Carrefourin kassa tädit tunnistaa veneilijät hyvinkin helposti. Kärryt täynnä tavaraa ja melkoisen paljon tölkkiruokaa. Tosin kyllä minäkin tunnistan toisen veneilijän kaupassa. Viimeistään vähän haalistuneista vaatteista ja vähän suolan sävyttämistä shortseista. Lierihattu päässä ja väri vähän vaaleampi kuin Polynesialaisilla. Se nyt vaan on niin, että puuvilla haalistuu täällä tosi nopeasti. Juuri revin pari tyynyliinaa ja aluslakanaa räsyiksi Aiskille. Auringossa kuivattamisella on riskinsä.

Veneen pohjan pesu täytyy nyt tehdä noin kahden viikon välein. Paljon parjattuja parnakkeleja ei ole vielä näkynyt, mutta pientä levää ja näkkiä alkaa kasvaa. Omahan myrkkymaali on pehmeä ja uusittu Chilessä. Sen ikä on nyt noin 19kk. Maali on ilmeisesti tarkoitettu kylmille vesille eikä se toimi täällä. Yritämme kuitenkin elää tämän kanssa vielä jonkun aikaa. Tietää siis paljon sukellusta ja snorklausta veneen ympärillä. Vesi on nyt todella kirkasta. Viikon etelätuuli toi Marina Tainan riutan sisälle kylmää vettä ja kylmää ilmaa. Nyt on talvi ja lämpötila saattaa pudota +20 asteeseen. Hiisi olen jo parin yönä harkinnut peiton kaivamista kaapista. Minä nautin viileistä öistä silti, Kaputeeni on vähän toista mieltä.

Käytiin me oikein lomallakin. Melinan Kapteeni halusi piipahtaa Mooreassa, joten pääsimme mukaan miehistöksi. Mukava myötätuuli Cook Bayhin mennessä ja kivan aurinkoinen päivä palkinnoksi. Rantakuppila, jossa olimme käyneet aikaisemmin oli suljettu. Onneksi löytyi toinen mukava kahvila josta saatiin vatsan täytettä. Kiitokset Melinalle ja Ilkalle mukavasta lomasta!

Olihan Cook Bayssä muutama tuttu vene Nuku Hivan keikalta. Leyla ja Taipan. Taipan on varmaan jo menossa kohti Australiaa ja Leyla lähtee viimeistään syyskuussa. Heillä pitäisi olla oikeus mennä noihin maihin suluista huolimatta. Toivottavasti mekin päästään jatkaamaan matkaa. 
 
Melina ja Kippari Ilkka Tainan satamassa.

Matkalla Mooreaan, Aiski sai ohjata Melinaa.

Hyvin tämä Melina purjehtii, meno reipasta ja kuitenkin tasaista.

Yksi maailman paikoista, joissa kannattaa kuulemma käydä ennen kuolemaa. Paikallinen ravintola Moorean Cook Bayssa, ei tosin ollut auki.

Cook Bayn vuoret.

Yksi Cook Bayn kirkoista. Näyttää vähän vanhemmalta.

Melina pilkistää kuvan keskeltä Cook Bayssä.

Olemme tässä pohtineet asioita ja kenties joudumme hieman miettimään mihin maihin uskallamme edes mennä. Köyhemmät maat eivät välttämättä saa virusta kuriin. Eikä siellä välttämättä ole meille hoitoa, jos satumme viruksen saamaan. Tämä aiheuttaa hieman miettimistä. Voi olla, että jää useampi maa välistä. Nämä tyynenmeren pikkusaaret sen sijaan saattaavat olla hyvinkin turvallisia paikkoja. Ainakin Tahitilta on saatu virus häviämään kokonaan. Kuolleita 0, joten ei voi muuta sanoa kuin welldone Polynesia! Toivottavasti se ei tule uudestaan kun turisti lennot alkavat heinäkuussa. Cook saaret olisi seuraava kohde. He avaavat rajat omille kansalaisille ja työluvan saaneille 19.6. Australia ja Uusi seelanti on vielä arvoitus. Erään veneilijä ystävämme puoliso odottaa Australiassa milloin pääsisi tulemaan tänne takaisin. Kävivät piipahtamassa Ausseissa, heillä oli viikon väli paluu lennoissa. Toinen jäi sitten jumiin Australiaan ja toinen Tahitille. Lisää uutisia odotellessa.