Fakarava, pikku haasteita, salamatkustaja saadaan kiikkiin.

Fakarava.

Lähdemme Tahanealta iltapäivällä. Saamme mukavan sivumyötäisen. Tuulta on juuri sopivat 10-15kn. Fakaravalle on matkaa noin 90nm (pohjoiselle sisääntulolle). Haluamme suoraan kylälle, jotta voimme hankkia rottaloukun. Mickey ei tykkää purjehtimisesta, joten se pysyttelee piilossa koko yön. Hyvä niin, se on sitten nälkäinen seuraavana yönä.

Saavumme Fakaravan suuaukolle ja kas siellähän alkaa näkyä Suomalaisen Iiris veneen AIS singnaali. VHF käteen ja toivottamaan hyvät huomenet, pitkästä aikaa, Suomen kielellä!

Sieltä me saavutaan. Kiitokset Iirikselle kuvista. Copyright Iiris

Ensimmäisiä hommia uudessa paikassa on jolla alas ja moottori paikoilleen. 

Kapteeni testiajolle.

Ankkuroimme lähelle kylää ja saamme hyvän pidon. Pari minuuttia ankkuroinnin jälkeen Kaputeeni sanoo, että ankkuri vinssi on tyhjentänyt öljyt kannelle. No voi sun, onko se nyt sitten hajonnut? Onneksi olemme Fakravalla ja täällä on jotakin mahdollisuuksia saada varaosia Tahitin kautta.

Ensimmäiseksi käymme kaikki kaupat läpi ja esimme Rottaloukkua. Ei ole. On vaan myrkkyä ja jonkinlainen liimatarjotin, johon rotan pitäisi jäädä kiinni. Ei oikein uskottava. Myrkkyä en halua käyttää, koska se menisi kuolemaan kuitenkin johonkin veneen uumeniin ja tuoksukin voisi olla aika epämiellyttävä. Liimatarjottimesta kuulemme kanssavenelijöiltä, että juu kyllä siihen jää tassun jäljet, mutta se ei jää kiinni. Kaputeeni on kunnon loukun kannalla. Koska tunnemme Iiriksen ja he tuntevat täältä muutaman veneilijän niin saimme kutsun pelaaman Petanqueta. Sitä kautta tuli puheeksi salamatkustaja aluksessa ja saimme lainaan kahdesta veneestä 4kpl loukkuja. Suu kannattaa avata tällaisessakin tilanteessa, vaikka eihän sitä mielelläään tunnusta, että meillä on Rotta veneessä.

Samana iltana palaamme veneelle pimeän tultua ja luukut ovat olleet kiinni, joten Mickey on eristetty sisälle. Kun avaan luukun ja näytän valoa näen sen hyppelevän keittöstä pöydän alle piiloon. Hyvä, tiedämme siis mistä se kulkee. Kahteen loukkuun lihaa ja kahteen suklaapala. Kaksi loukkua cola pullojen väliin vasten salongin sohvaa. Näin ollen se joutuu vetämään herkun sieltä suunnasta johon loukku laukeaa. Yksi pihalle ja Kaputeeni miettii hetken ja sanoo, laitetaan piruuttaan yksi heti maston juureen pöydän alle. Syötiksi mehevä flank steak pala. Kello on jo yli kahdeksan, joten ei muuta kuin nukkumaan, jotta Mickey uskaltaa tulla esiin.

Kaputeeni laittaa korvatulpat, mutta minä alan kuuntelemaan ääniä. Aika kuluu. Vajoan pieneen horrokseen. On kulunut ehkä tunti ja kuulen kilahduksen. Aiski, Aiskii herää, loukku laukesi. Mitä, nyt jo? Kaputeeni taas asialle. Kuulen askeleet salonkiin, sitten kannelle, takaisin salonkiin ja takaisin kannelle. No kerro jo, mietin, mutta odotan kärsivällisesti. Aiski tulee takaisin ja kysyn malttamattomana, että kuoliko? Kuollut on, vein sankossa kannelle. Kysyn vielä, että onko varmasti kuollut? Kyllä! Voi helpotuksen määrää! Tähän veneeseen hankitaan taatusti pari loukkua heti kun jostakin löytyy.

Kaputeeni purki ankkuri vinssin seuraavana aamuna ja siihen tarvitaan uusia osia aina akselista lähtien. Yhteensä 11 osaa, joista yksi on tiiviste sarja. Vinssi sai liian kovan nykäisyn Tahanealla. Vinssin oma lukko petti täysin. Mitä opimme tästä? Emme mitään, kaikkeen ei voi varautua vai, vaikka paikka olisi paratiisi niin varmistuksen varmistus olisi silti paikallaan.

Käymme paikallisessa Yaht Servicessä tutustumassa. Täällähän saa oikein pyykitkin pestyä. Mukava Rouva kysyy jopa minulta missä lämpötilassa haluan pyykit pestävän! Jee, vihdoin oikea pyykinpesukone. Aiski tietty keskustelee varaosista ja saamme kuulla että verkkokaupasta tilatut osat saa kyllä tänne, mutta rahti maksua tulee varmaan 200€ lisää kuin mitä se olisi Tahitille tilattuna. No ei auta, Kaputeeni on sitä mieltä, että ilman ankkurointia ei voida jatkaa Tahitille. Tiedämme jo nyt, että siellä on ylibuukkaus jokaisessa satamassa. Vaikka saisimmekin satamapaikan niin se maksaisi 53€/yö, joten rahdin säästöt olisivat aika äkkiä käytetty.

Saamme nopeasti uusia ystäviä Mickey episodimme kautta ja kuulemme, että kaksi venettä on jättämässä poijupaikan. Hienoa he lupasivat viestittää kun lähtevät, että pääsemme varmasti poijuun. Kun nostamme ankkurin meillä ei oikein ole mahdollisuutta pudottaa sitä enää takaisin sillä ankkurivinssi on purettu osiin. Nyt on nostettava ankkuri käsin ylös. Onneksi Triple Shotin kippari tulee aamutuimaan kyselemään, josko hänestä olisi apua. No ilman muuta. Hänellä on mukana myös vinssiin sopiva sähköinen väännin. Tämä osoittautuukin aika hyväksi.

Aloitamme siitä, että Matruusi sukeltaa köyden ankkuriin. Kaputeenin kädessä on pieni palohaava, joten hänelle sukellus ei ole suotavaa. (Poltin sen siihen kun yritin kumota suklaakakkua Aiskin synttärinä leikkuulaudalle. Ehkä hankin irtopohjavuoan kuitenkin….). Kun pääsen pohjaan, huomaan, että korallikalat ovat ottaneet ankkurin jo omakseen. Kuulen selkeästi puhekuplasta. Seis, tää ankkuri on nyt meidän, ole hyvä ja poistu. Kalat suojaavat ankkuria päältäpäin. Vieressä on pieni korallitöppyrä, jossa on useita riuttakaloja…. Köysi kuokan siltaan kiinni ja vetoa. Haluamme molemmat päät köydestä veneeseen. Yllättävän rankaa hommaa.

Matruusi veteen köysien kanssa. Kuva copyright Iiris.

Trpile Shotin Kapteeni tuli jeesaamaan. Kuva Copyright Iiris.

 Köyden avulla voimme nostaa sekä ankkuria, että ketjua yhtä aikaa ylöspäin ja kaikki paino ei ole yhden (purjeisiin tarkoitetun) vinssin varassa. Kaikki valmista, Matruusi laitetaan ruoriin, Triple Shotin kippari toiseen vinssiin ja kaputeeni keulalle. Minun pitäisi sitten ohjata kapun ohjeiden mukaan. Onneksi ihan lähellä ei ole aluksia, mutta Matruusin kokemuksella, Omahan pitämisestä paikoillaan, ne ovat ihan kauhistuttavan lähellä.

Keulalta tulee merkkejä. Pari metriä eteenäin, sitten sivulle, sitten seis. Ääh vene lähtee kääntymään sivuttain kun veto lähtee pois. PIDÄ SE ALUS PAIKOILLAAN! Juu juu täähän on pysynyt hyvin, mielestäni 5-8 metrin sisällä. Se pitäisi pysyä 2metrin sisällä, huutaa kapteeni. Voi sun kauheus, kun otan vedon pois en saa enää ohjattua ja jos veto on päällä alus liukuu liian pitkälle…. Huh samalla kelaan köyttä toisella vinssillä ja katselen jännittyneenä Iiriksen suuntaan, milloin olemme liian lähellä heitä. Ja mihin päin tätä Omahaa sitten ohjataan. Tuuli tartuu meihin aika hyvin, sillä olemme laittaneet mastolta taaksepäin aurinkosuojan. Homma tuntuu kestävän ikuisuuden. Sitten alamme lähestyä uhkaavasti Iiristä ja kuulen, että ankkuri on irti. Kaasua reilusti ja saan aluksen käännettyä väljemmille vesille. Huh huh, olipahan puserrus. Miehillä varmasti vielä enemmän kuin minulla, mutta silti pulssini oli varmasti yhtä korkealla pelkän jännityksen vuoksi. Ulkona olevan ketjun paino on baltiarallaa 50kg ja ankkuri 45kg. Ei sitä ihan huvikseen viitsi käsin nostella.

Pienen odottelun jälkeen pääsemme poijuun. Olemme kuulleet, että poijut on tarkistettu ja kyseisessä poijussa oli ollut aikaisemmin iso katamaraani. Päätän silti sukeltaa katsomaan mitä sieltä oikeasti löytyy. Köyden paksuus ei oikein vakuuta. Pohjasta lähtee jykevän näköinen kettinki, no hyvä tuohon voin jo luottaa. Ketjua on noin 1-1,5M, jonka jälkeen on svivellin, hyvä, voimme siis pyöriä vapaasti. Sen jälkeen on metalli koussi jonka ympäri köysi kulkee. Köysi ei kuitenkaan ole kovin paksu. Varsinkin kun totuimme Patagoniassa kunnon jyhkeisiin kalastusveneille tarkoitettuille poijuihin. Siihen nähden tämä on leikkikalu. Kestää varmaan tuulen 40kn, mutta, jos saamme puuskia 50 tai yli niin en olisi niinkään varma. No Kaputeeni päättää… Siinä mietteissäni huomaan isohkon hain. Puhekupla sanoo matalalla äänellä. Hei tyyppi, mä onn tarkistanu tän poijun jo monta kertaa, se on ihan ok!

Nousen ylös ja uimatasolla seisoessa pudotan toisen räpylän mereen. Voi kakka. Aiski huutaa, hyppää perään heti! Apua, en tiedä onko mulla ilmaa tarpeeksi, anna maski äkkiä takaisin. Saan myös toisen räpylän jalkaan ja perään. Korva kiukuttelee, en meinaa päästä alaspäin, jatkan kuitenkin sinnikkäästi sillä nuo on kalliit räpylät. Noin 7m syvyydessä alkaa tuntua, että ilmaa ei oikein tule. No mitä ihmettä, imaisen uudestaan ja kyllä nyt on parempi nousta ylös, jotain on vialla. Saan vielä muutaman henkäisyn ja potkaisen muutaman kunnon porkun ja pääsen uimatikkaille. Huudan Aiskille, että ei tule ilmaa en pääse alas. Korvakin on tosi kipeä. Kaputeeni sitten uhrautuu ja kipaisee stage pullon kanssa perän alle. Onneksi löytyi, täältä ei oikein saa hyviä suke tavaroita ja yhdet räpylät on jo Ahdilla.

Kaputeeni on tässä silloin tällöin maininnut, että konehuoneeseen tulee jostakin vettä. Syy ei ole selvinnyt, mutta se on kiusannut jo jonkin aikaa. Olisko tullut naapurveneen pikku ongelmasta mieleen tarkistaa moottorin vesipumppu vai mistä, mutta syyllinen löytyi heti tämän ankkuri episodin jälkeen. Moottorin jäähdytysmeriesipumpun stefat vuotavat. Tällä kertaa meiltä löytyy varaosat. Kiitos ystävämme Pekka, joka toi ne Argentiinan, matkallaan Omahalle. Eikä edes tajuttu pyytää, mutta Pekka totesi rauhalliseen tapaan, että näitä koneeseen tarvitaan seuraavaksi. Ei vastusteltu.

Kaputeenin tuntien, jos vika on selvillä, rauhaa ei saa, ennenkuin se on korjattu. Olemme kuulleet ja katsoneet säätä ja tiedämme, että saattaa tulla taas pieni trooppinen puhuri. Olisi siis suotavaa, että joko moottori tai ankkuri olisi kunnossa. Käy ilmi, että vaihtaminen onnistuu, mutta vaatii aikamoisen työmäärän. Kaikki uusittavat osat löytyvät veneestä, joten kaputeeni päättää vaihtaa osat heti. Ei muuta kun tekininen tila tyhjäksi. Moottorista irti merivesijäähdytyspumppu. Samalla tuli vaihdettua impelleri, joka olikin jo huonossa hapessa. Päivän tiukka rypistys kuumassa tilassa sai aikaan Kaputeenille hyvät yöunet. Moottori toimii taas, vaikka Kaputeeni mainitsikin, että kaikkia osia ei tullut takaisin asennettua, koska niille ei hänen mielestään ollut tarvetta.

No ollaan me pidetty kivaakin täällä ei vaan pelkkää työtä. Joskus ihmiset ihmettelevät, että mitä tekemistä teillä siellä voi olla? Tässä on nyt kerrottu murto osa tapahtumista, ehkä se antaa jotakin kuvaa kuinka paljon venettä pitää huoltaa. Mickeyn takia kaikki pilssit pitää vielä pestä. Tähän mennessä olen pessyt sisällä olevat tavarat, vihannesverkot ja hyllyt missä epäilen sen käyneen. Kun Kaputeeni teki moottorihuoltoja selvisi, että Mickey oli jo osan matkaa nakertanut reittiä kohti pakastinta. Noin 30cm oli nakerrettu. Noin metrin lisäaherruksen jälkeen se olisi päässyt pakastimeen Kaputeenin lihojen kimpuun. Se todellakin tiesi mihin kannattaa suunnata. Minulla on pilsissä mysliä valkoisissa ns. tynnyreissä. Se oli tykännyt tuoksusta ja yritti koveraa punaista kantta rikki. Onneksi homma oli jäänyt kesken. 

Vuokraamme yhdeksi päiväksi fillarit ja polkaisemme helmifarmille.

Tältä osteri näyttää sisältä. Helmikin erottuu, ei kuitenkaan ole kovin hyvälaatuinen tällä kertaa.

Fakaravalla asiat ovat hyvin, sillä jo ensi tiistaina tulee taas ruoka alus ja samme tuoretavaraa. Viikonlopun ja maanantain pyhän vuoksi emme ehtineet saada vettä. Kuitenkin, sitä saa tältä saarelta 30l päivässä / hlö. (kun maksaa turistimaksun ja jätemaksun) Vene elämässä se on kohtuullisen paljon. Vesi noudetaan omilla kannuilla laiturin vieressä olevasta huoltopisteestä. Sateita on niin niukasti, että vesivarat karttuvat hekä 5l/viikko.

Tässähän ollaan pari viikkoa jumissa, joten on aikaa touhuta veneen kanssa. Seuraava kunnostus projekti on jo alkamassa. Pukströötin puusta oleva taso täytyy uusia. Varaosa on mukana. Kiitos J.Upn. Molemmat ulkoperämoottorit vaativat huoltoa. jne...

Atollien elämää. Salamatkustaja hiipii alukseen.

Hao, Makemo, Katiu, Tahanea.

Siinä seuraavien legien atolli järjestys. Starttaamme Rikitealta 6.5.2019. Kuulimme, että Haolla olisi tuttuja, joten ei muuta kuin karttaa selaamaan ja katsomaan missäs se on. Ahaa noin 450nm. Sinne siis. Ensin pitää selvittää keppiviidakko Rikitealta pohjoiselle sisääntulolle. No siitä on selvitty ja kapteeni päättää vähän oikaista kun tuossa on vettäkin ihan riittävästi. Kohta huomaamme olevamme keskellä simpukkafarmia. Väistelemme parhaan mukaan poijuja, kunnes eka kolahtaa kylkeen. Ei kuitenkaan tartu kiinni, mutta huomamme, että poijuja on noin metrin syvyydessä lisää. Kääk miten tästä selvitään. Vältämme varmaankin tuurilla sotkeutumisen poijuihin ja painumme ulos atollista.

Todella iisi purjehdus jälleen kerran. Tapahtui nimittäin niin, että Omahasta tuli Lentävä Omaha. Alan saada pikkuhiljaa selville miksi jotkut, jopa pitävät purjehduksesta. Tämä Rautarouva alkoi saada vauhtia kölin alle niin paljon, että piti jo alkaa kiertelemään atolleita ja jarruttelemaan, jotta ei olla pimeän aikaan menossa atolliin sisään. Noin 15-20kn sivutuulta ja Omahan vauhti sellaiset 6-8kn. Genoa oli reivattu 3 reiviin ja isopurje oli myös reivattuna ja kaiken lisäksi vanha purjeemme, joka menettänyt muotonsa. Siinä jäi taakse isommatkin alukset. Kyllä kapteenin hymykuopat oli syvät. Eikä siinä vielä kaikki, meno oli mukavaa ei siis pomppuista keinuvaa tai mitään sellaista. Tasaista ja vauhtia vähän niinkuin isommissakin veneissä. Voiko tää purjehdus olla tällaista? Konetunteja on niin vähän, että ei edes muisteta milloin viimeksi on tankattu.

Hao on kuulemma yksi vaikeimmista atolleista mennä sisään. Atolliin on vain yksi sisäänkäynti. Koska olimme kokeneet pienoisen trooppisen myrskyn viikkoa aikaisemmin, tiesimme, että se on täyttynyt vedestä, joka virtaa nyt sieltä ulos. Vastaista siis tiedossa vuorovedestä huolimatta. Olemme katsoneet Exel taulukkoa, jonka pitäisi näyttää vuorvedet ja helpoimmat ajat ajaa sisään. Kaputeeni on kuitenkin eri mieltä taulukon kanssa ja olemme odottelemassa aamu aurinkoa pari tuntia aikaisiemmin. Yksi alus tulee ulos ja kuulemme keskustelun olosuhteista toisen aluksen kanssa VHF:stä. Huomaamme, että täällä on tapana kertoa/kysyä kanssaveneilijöille/ltä suuaukon olosuhteista. 5 solmun vastavirta. Saamme hieman ohjeita sisäänmenon kohtaan, mutta kaputeeni ei vaikuta niihin tyytyväiseltä. Huomamme valkoisen poijun suuaukon oikeassa reunassa (siis sisäänmennessä) ja päätämme ajaa niin, että poiju jää reilusti oikealle ja virta aallokko (joka on aika voimakas) jää juuri ja juuri vasemmalle. Volvo käyntiin ja kierroksia riittävästi, vauhti pitää saada kovaksi hyvissä ajoin.

Kierrokset nousevat 3000rpm, nopeus vettä vasten on 7kn ja maata vasten 1,9kn. Totta, 5 solmun vastavirtahan se. Volvo jaksaa kuitenkin hyvin ja matka virrassa ei ole pitkä. Se alkaa helpottaa kun pääsemme suuaukosta sisään ja ensimmäiselle portille. Eihän tämä nyt niin paha ollut. Paljon pahempia koettiin Patagoniassa.

Hao on rauhaisa kylä rauhallisine asukkaineen. Kaikki tervehtivät joko Ranskaksi tai Polynesian kielellä, ”Arana” tai ”Lorana” (en tiedä miten kirjoitetaan) tms. Meitä on suositeltu ilmoittautumaan viranomaisille jokaisella atollilla, joten Kaputeeni ilmoittautuu myös tänne. Viranomaiset hoidettu ja kylille. Tälläkin saarella on leipomo. Onneksi patonki on edullista. 66FR (noin 0,5€). Jotta saa leipää pitää olla liikkeellä kun leipomo on auki. Siis aikaisin aamulla. Rikitealla leipää sai aamulla klo 5.00, jos olit onnekas sitä oli vielä jäljellä 5.30. Haolla herätiin jo vähän myöhemmin, joten saimme leipää noin klo 6-7.00. Ei siis ihme, että vuorkausirytmimme on ylös klo 5-7 kun aurinko nousee ja nukkumaan noin klo 20, jopa aikaisemmin.

Tällä atollilla (Hao) paikalliset kalastavat atollin sisällä.

Päätämme lähteä Haolta kohti Makemoa, sillä kuulemme, että siellä on pankkiautomaatti. Alkaa olla käteisvarat vähissä. Pystyimme vaihtamaan ainoastaan dollareita paikalliseen valuuttaan Rikitealla. Yhden yön seilaus ja olemme Makemolla. Täältähän se Jori löytyi, luulimme sen olevan jo Tahanealla tai jotain. Mukava tavata Patagonian tuttuja pitkästä aikaa. Käymme taas ilmoittautumassa viranomaisille ja kysyvätkin hyvin tarkkaan mistä olemme tulossa. Syykin selviää, heillä on hakusessa alus ja he haluavat tietää olemmeko nähneet sitä jossain. Viranomaiset vaihtavat tietoja eri saarten kesken ja kuulimme jälkikäteen, että alus on löytynyt ja ilmeiseti kaikki on hyvin. Makemolta saatiin käteistä ja käymme täälläkin helmenkasvattajalla. Espanjalaiset olivat kuitenkin tyhjentäneet edellisenä päivänä tämän kasvattajan helmet, joten jäljellä oli vain edullisimmat. Ei sillä että olisimme niitä Aiskin kanssa kaivanneet.

Vieressä näyttää olevan kivan näköinen riutta ja näkyyvyyttä tässä kohtaa on sellaiset 15m. Täällä on kaksikin isoa katamaraania sukelluskamalla varustettuna. Ehkä siis jotakin nähtävää. Sukeltamaan siis. Otamme kamat kyytiin ja ajamme jollalla riutalle. Kierrämme n. 200m pitkän riutan ja onhan täällä kalaa. Varsinkin Haita alkaa olemaan vähän turhankin reilusti. Black ja White Tip haita on paljon. Koko vaihtelee noin puolesta metristä pariin metriin. Mureenoita, riuttakaloja, kilppareita. Mikä ettei. Sukellamme useamman kerran ja Kaputeeni nauttii. Tämähän on vähän niinkuin loma. Paitsi matruusille, joka viimeistelee ompeluhommia. Jollan suojus on viittä vaille valmis. Naapurin keulapurje vaattii korjausta, joten tekaisen sen sitten vielä siinä. Kyllä tätä ompeluhommaa vaan riittää koko ajan. Ihan loputon lista.

Purjehdimme Makemon atollin itäseltä sisäänkäynniltä luoteiselle sisäänkäynnille ja vietämme sielläkin pari yötä ankkurissa. Laskemme ankkurin ja huomamme, että täällä on aika pahat koralli töppyrät, joihin ankkuri ketju tuppaa sotkeutua. Lisäksi uimatasosta noin metrin päässä on varmaan metrin syvyydessä oleva korallitöppyrä. Päätämme ankkuroida uudestaan. Yritämme nostaa ankkurin ylös, mutta ei meinaa onnistua. Vinssi ääntelee siihen malliin, että sulake poksahtaa kohta, jos rasitan sitä vielä lisää. Annamme ”pusuja” ja vihdoin vaikuttaa siltä, että se irtoaa. Olemme laittaneet pääankkuriin kiinni pienen brucen lyheen ketjuun, jotta se porautuisi vähän paremmin koralli hiekkaan. Nyt käy kuitenkin niin, että luu jää vetävän käteen ja ylös nousee pääankkuri josta riippuu ketju ja ankkurin varsi. Sinne meni kuokka osa. Kun se irtosi sanoin Kapulle, että nyt voi olla niin, että pikkuankkuri ei ehkä tule mukana. 5Kg bruce on kokenut kovia tällä reissulla se on aina se, joka jää johonkin kiinni tai jumiin. Kaipa se sitten on hyvä tuote?

Etsin hiekkaspottia kun Kaputeeni ajaa alusta ja annan epätoivoiseti erilaisia käsimerkkejä mihin suuntaan pitäisi ajaa. Sitten totean, että parmpi pudottaa tähän, korallia on joka puolella. Kunhan kuokka osuu hiekkaan. Kaputeeni haluaa tarkistaa ankkurin ja snorklaa sinne pikaisesti. Huomaan, että pari haita on aika lähellä, mutta eivät sinänsä välitä snorklaajasta. Näytän kuintenkin hain merkkiä Kaputeenille. Välittömästi kun hait havaitsevat Kaputeenin taiton syvyyksiin ne syöksyvät häntä kohti. Huomaan jo 3 haita. Onneksi Kapteenikin on ne huomannut ja neljäskin tulee jo huudeille. Tuli pari aika nopeaa pyörähdystä Kaputeenilta ja pika vauhtia veneelle. Olivat hiukan liian uteliaita tälläkin kertaa. Täytyy vain uskoa, että ne saalistavat vain yöllä. Päivisin vähän leikkivät?!

Black tip hai.

Ennen Tahaneaa on atolli nimeltä Katiu ja päätämme Jorin kanssa purjehtia sinne. Mukava päiväpurjehdus olisi paikallaan. Saamme seuraamme Katamaraanin, joka suuntaa samaan paikkaan. Ranskan kieltä puhuva kapteeni osasi hieman Englantia ja saimmekin ohjeita sisään ajoon. Hän sanoi olevansa satamassa ja että siellä olisi tilaa ehkä yhdelle veneelle. Noh ajateltiin Jorin kanssa, että mehän ollaan pieniä veneitä niin mahtuuhan sinne sitten kaksi. Kaputeeni oli nukkumassa ja vähän ihmettelin Katamaraanin liikkeitä AIS:issa ja laitoin pisteitä ylös missä se liikkui. Kerroin sitten, että se meni ensin sisään ja tuli sitten ulos ja meni uudestaan sisään. Outoa?

Kun Lentävä Omaha ehti ensin Katiun suuaukolle, niin ajettiin sitten sisään. Rohkeasti vaan, oli vähän kaponen aukko ja aika hyvin virtaa, mutta sinne sitten. Aikasemmin olin vähän ihmetellyt, että miten se katti jäi ankkuriin noin lähelle suuaukkoa. Selvisihän se aika äkkiä kun huomattiin, että se oli töijännyt itsensä huoltolaituriin kiinni. Varsinainen sisäänmeno aukko Katiuun oli niin kapea ja virtainen, että Omahalla ei olisi mitään mahdollisuutta ajaa sisään. Tai ehkä sisään, mutta entäs ulos?

Kapteeni oli ajantasalla ennen Matruusia ja käsky tuli. Fenderit valmiiksi oikealle sivulle ja kiinnitysköydet keulaan ja perään. Houlishit missähän ne kaikki on kun on vähän niinkuin pakattu pois kun ei niitä täälä niin tarvita. Tuli kannelle tohinaa ja virta senkuin pyörittää Omahaa, mutta kapteeni pysyy ruorissa kuin tatti vesisateessa. Katti on ottanut itselleen sisääntulosta katsottuna ensimmäisen paikan ja ihmettelen ensin, että mihikäs me kiinnitytään. Katin takaa kuitenkin paljastuu suht reilusti tilaa. Kaikki valmista ja kohti laituria. Paikalliset ja Katin kippari ovat onneksi vastassa. Omaha ei kuitenkaan taivu riittävän lähelle enkä saa heitettyä köysiä laiturille.

Olen ihan varma, että nyt käy huonosti. Virta on samaa luokkaa kuin Savonlinnan Olavinlinnan virta ja siinä sivuttain liikkuminen ei ole helppoa. Kapteeni hoitaa kuitenkin Omahan keskelle lahtea ja käsky kuuluu vaihtaa vasen kylki vasten laituria. Fenderit siis toiselle puolelle, sama homma köysien kanssa. Katson jo hieman paniikissa, että Jori on tulossa jo sisään ja me tukitaan jo nyt koko alue. Juoksen pitkin kantta edestakaisin (ja kiroilen mielessäni) vihdoin vasen kylki on valmis. Omahan kääntäminen onnistuu helpommin oikean kautta ja teemme lähes täydellisen rantautumisen laituriin.

Jori on jo tulossa ja Katamaraanin kippari kyselee kummissaan, että mihin se meinaa tulla? Me sanotaan, että kylkeen tietysti, tähän Omahan viereen ja laitetaan fenderiä lisää oikealle kyljelle. Jori tulee Hollannista, jossa on hyvinkin normaalia tulla toisen aluksen kylkeen, joten heille se ei ole ongelma. Kun hekin joutuvat hieman pyörimään virrassa ja lähentelevät välillä kattia niin kippari tulee minulta uudestaan kysymään mihin he aikovat tulla. Sanon, että kyllä he tulevat meidän kylkeemme ei hätää.

Tässä välissä paikalliset katsovat kummissaan meidän hommia ja kun olen keulalla laittamassa köysiä, ensimmäinen kyselee jo aluksen nimeä, että Omaha? Do you now what that mean? Tähän sitten vastaan kyllä tiedän. Ja saan paikalliset nauramaan! Sitä sitten käy koko kylä vuoron perään katsomassa, että ovat nimenneet aluksensa pissaksi.

No Jorikin onnistuu rantautumisessaan oikein hyvin ja köydet kiristetään joka suuntaan, sillä virta pyörittää vettä voimakkaasti. Aika tutustua kylään. Löydämme pienen hakemisen jälkeen viranomaiset ja ilmoitamme, että olemme saapuneet. Hän kertoo, että voimme olla laiturissa vapaasti, mutta rahti alus saapuu laituriin seuraavana torstaina. Hienoa, meillä on reilusti aikaa. 

Katiun laiturissa.

Löydämme ensimmäisenä iltana Snack baarin. Täällä ei ole mitään kylttiä ja kun kysymme paikallisilta ravintolaa he opastavat meidät talon pihaan, jossa on pari pöytää ja pienempi rakennus, josta voi päätellä, että siellä on keittiö. Pihalla on grilli. Koska on perjantai ilta päätämme jäädä syömään tähän idylliseen maisemaan palmujen alle. Aluksi paikalla on vain yksi naishenkilö, joka kuitenkin puhuu jonkin verran suhteellisen hyvää Englantia. Saamme selville, että grillistä saa tänään lihaa ranskalaisilla ja ns. makkaraperunat. No siinähän sitä. Tytöille makkaraperunat ja pojille pihvit. Täti alkaa viritellä grilliin tulta ja pian alkaa valua paikallisia lisää grillille. Aurinko on juuri laskemassa.

Pian omistajakin saapuu paikalle ja meille selviää, että tämä rouva on oikein bisnes nainen. Hänellä on ruoka kauppa kylällä sekä varmaankin ainoa snack baari. Kohtuullisen komea talo vieressä. Ruoka valmistuu ja itse asiassa todella maukasta. Hän on itse valmistanut barbecue kastikkeen, jota saamme lisukkeeksi. Ruoka on oikein kohtuullista nakkari ruuaksi, olemme oikein tyytyväisiä. Omistaja istuu kanssamme hetken kiireiltään ja kyselee mistä tullaan ja mihin mennään ja kertoo hieman itsestkäänkin. Jälkiruuaksi hän hakee meille melonia. Aivan mielettömän hyvää. Selviää, että nehän kasvaa tuossa 10 metrin päässä pihalla. Meloni oli väriltään keltaista ja huikean makeaa. Myöhemmin kysymme saisiko tätä herkkua ostaa. Hinnaksi tulee kuitenkin noin 15-20€ kappaleelta. Päätämme, että ei ehkä tällä kertaa.

Käymme kuitenkin naisten kesken tämän mukavan Rouvan kaupassa ja kas huomaamme pesukoneen pihalla. Voisikohan täällä oikein pestä pyykit? Ei muuta kuin kysymään ja Leaksi esittäytynyt rouva sanoo, että toki saatte pestä, ei maksa mitään. No tottahan jotain täytyy ja Jorin maakapteeni sanoi, tuomme sinulle sitten lahjan. Ei muuta kuin pyykit kainaloon. Otettiin vain tärkeimmät, koska tiedetään, että paikalliset elävät täällä sadeveden turvin. Emme sitten käytä liikaa vettä. Yksi kassillinen naiseen. Pesukone oli aika yksinkertaista mallia. Vedet letkulla sisään. Pesuaine kaadettiin rumpuun ja luukku kiinni. Rumpu pyöri kuitenkin sähköllä ja ajastimeen pystyi säätämään enintään 15min. aikaa. Otettiin sitten täysi aika. Sen jälkeen vesi tyhjennettiin pihalle ja pyykit huuhdottiin käsin erillisessä paljussa. Tämän jälkeen ne siirrettiin linkoon. Linkousta 5min ja kas, pyykit kuivatusta vaille valmiit.

Polynesiassa on tapana antaa jotakin. Koska Lea rouva antoi pyykkikoneensa käyttöömme veimme hänelle vastalahjat. Lea oli myös lasten opettaja 11 ikävuoteen asti, joten annoin Omahasta värikynät ja värityskirjat ja Jorista tuli jalkapallo ja vähän muuta henkilökohtaista Lealle. Kävi kuitenkin niin, että Lea antoi meille sitä ihanaa meloniherkkua ennen lähtöämme. Alkoi jo vähän kaduttaa, että emme raaskineet ensin ostaa sitä melonia häneltä. Kaikki tuoretavara on täällä todella arvokasta. Tomaatit maksoivat Haolla noin 2€/kpl. Ostin kolme. Pieni kurkku 4€. 

Katiun kirkon katosta. Koristeet ovat simpukoista. Myös nuo langat on simpukoita täynna.

Kirkon sisältä. Oli mielenkiintoinen kokemus seurata messua.

Tällä välin Katamaraanin kippari ajelee nopealla jollalaan pitkin atollia ja käy snorklaamassa. Meidän pikku Suzukimme ei tähän virtaan kykene menemään, joten katselemme atollin sisään haikein silmin. Käy kuitenkin ilmi, että Ranskalainen Kattikippari on mukavaa laatua ja kysyy kippareitamme mukaan kalastamaan. No Aiskihan on aina valmiina ja heillä on oikein paikallinen opas mukana. Espanjasta hankittu harpuuna mukaan ja jahtiin. Minä jään veneelle. Saaliiksi tuleekin 3kpl pinokkio kaloja. Paikalliset tuntuvat kalastavan kaikkea korallikaloista lähtien. Kaputeeni on kuitenkin maltillinen ja tuo kotiin onneksi vain 3 kalaa. Paistan kaikki uunissa ja onhan se ihan hyvää. Kaipaan kuitenkin kunnon tonnikalaa, mutta eihän sitä riutan sisältä saa.

Siinähän se viikko melkein vierähtääkin ja aiomme lähteä, mutta saamme taas pienen trooppisen tuulen ja päätämme siirtää lähdön seuraavaan päivään. 

Osterinkuorisäkit tulossa laituriin.

Täällä kalastetaan paljon harppuunalla.

Paikalliset lastaavat jo tavaraa laiturille, johon rahti alus on tulossa. Osterin kuori säkkiä ilmestyy laiturin päätyyn pienoinen kasa. Käymme Kaputeenin kanssa vielä postilla käyttämässä nettiä, mutta tänään se toimii huonosti. Takaisin veneelle siis. Illan hämärtyessä aion poistua veneestä ja sisäänkäynnillä onkin jokin alukseen kuulumaton otus. Kirkaisen siinä sitten Aiski!, apua!, hiiri!. Niinpä se kääntyy ulos ja laitamme luukut kiinni, verkot kattoluukkuihin. Auki jää vain pyöreät ikkunat, sillä eihän se pysty kiipeämpään metalli seinää pitkin? Menemme tyytyväisenä nukkumaan, olipa lähellä.

Aamulla herään ja tulen keittiöön kahvin keittoon. Alan puhdistaa jotakin kummallisia murusia pöydältä. Äkkiä minulle selviää, että hiirulainen, (tai selviää jälkikäteen, että se on pieni Rotta) on aluksessa sisällä.

Aika siirtyä Tahanealle. Tätä saarta on kehuttu sukeltajan paratiisiksi. Haita, rauskuja, korallia, virtasukelluksia. Tahanealla on kolme sisääntuloa, joten vesi vaihtuu. Se tarkoittaa sitä, että näkyvyys atollin sisällä on huikean hyvä. Ennekuin ehdimme laskea ankkurin on ensimmäin Hai jo uimassa veneen kyljellä. Aika iso, useamman metrin mittainen. Hmm mitenkähän se snorklaus?

Täytyy sanoa, että tämä Tahanea vaikuttaa eniten paratiisi saarelta. Kirkasta vettä, vain yksi talo ja yksi maja rannalla. Ajamme snorklauskamojen kanssa jollalla atollin suuaukolle kun virta on sisäänpäin. Jolla kiinni vyötärölle niinkuin jääsukelluksella ja ei muuta kun virtaan ajelehtimaan. Olemme kuulleet, että täällä olisi haita ja rauskuja samaan aikaan. Näemme kuitenkin vain haita. Yksi on isompi muita. Kuten aikaisemmin totesin kaikki eläimet pitävät Aiskista. Se oli myös hyvinkin utelias ja oli tullut noin puolen metrin päähän Kaputeenin naamasta. Piti kuulemma vähän tönäistä jalalla kauemmas. Eikä tietenkään ollut kameraa mukana tuolla kertaa. Olisi tullut hammaskalustosta hyvä kuva.

Atollin sisäpuolella alkaa todella värikäs korallimaa. Yleensä värikästä korallia on jokin töppyrä siellä täällä mutta tämä koralliriutta on varmaan 100m pitkä tasainen alue. Täynnä elämää. Mureenoita, Trikkereitä, Napoleon (suurin napoleon on nähty täällä). Tänne tulemme vielä uudestaan. Vesi varat alkavat huventua ja alamma miettiä Fakaravalle siirtymistä.

Pitäähän sitä kuitenkin Grilli ilta pitää. Onneksi pidettiin perjantaina sillä lauantaina saimme trooppisen kelin niskaamme. Itätuuli alkoi puhaltaa juuri ennen sundowneria. Aallokko pääsi myös nousemaan ja ankkuriketju tahtoi takertua korallitöppyröihin. Pahimmillaan tuuli nousi 40kn. Tällä kertaa olimme laittaneet ankkuriketjuun vain yhden köyden ja ankkuripelin lukon päälle. Valitettavasti köysi hankautui poikki ja siitä johtuen löysänä oleva ketju teki rajun nykäisyn ankkuripeliin. Tämän seurauksena ankkuri irtosi pohjasta ja raahautui seuraavaan koralliin johon se sitten tarttui aika rajulla nykäisyllä kiinni. Ankkuripelin lukko petti ja ketjua ehti mennä mereen noin 10m lisää. Sain kuitenkin tiukattua kiekkoa ja luisto pysähtyi. Uusi köysi tilalle ja tilanne oli taas hallinnassa. Tuulikin alkoi pikkuhiljaa vaimentua ja keli kesti kaikkiaan noin 5 tuntia. Selvisimme! Kaikille ei ollut näin hyvää onnea. Eräs vene joutui jättämään koko ankkurin ketjuineen sekä jollan ja ajamaan ulos atollista.

Takaisin Mickey Mouse ongelmaan. No olihan meillä Patagoniassa kannellakin hiiri, joka meni öljypönttöön ja jäi sinne kiikkiin. Helppoa siis, laitetaan vettä ja ruokaa sankkoon ja siinähän se. No tää olikin tavallista fiksumpi tapaus. Kakka kikkareita löytyi sankon vierestä, mutta ei jäänyt kiikkiin. Siinä sitten mietittiin, että ehkä sanko on liian matala Rotalle? Laitettiin korkeampi tynnyri ja sinne Nutellaa, keksiä sekä leipää pönttöön ja pöntön päälle muovipussi ja muruja siihenkin. Ei pudonnut, ei edes ekana yönä käynyt koskemassa.

Mickey kävi kannella öisin, joten ajateltiin, että eristetään keulahytti ja yritetään saada se jäämään kannelle. Helpompi hävittää se sieltä kun on vähemmän piilopaikkoja. Kaputeeni rakentamaan ansoja oviaukkoon. Kokeilipa jopa rakentaa sähköansaa invertterin kautta, mutta siinä oli niin hyvä vikavirtasuoja, että ei kuulunut kuin piip laitteesta ja se siitä. Seuraavaksi Mickey löysi maston juuresta aukon pilssiin ja sitä kautta seinän ja rungon väliin. Tietysti se kävi maistelemassa perunoita ja viinitölkkien nurkkia. Onneksi vain pari tölkkiä oli pilsissä, johon se pääsi. Seuraavaksi se alkoi järsiä eristyksiä seinien sisällä. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että kunhan ei olisi Minnie ja saisi kohtaa jälkeläisiä. Alkoi jo vähän hermostuttaa.

Mickey oli kiireinen myös ulkona ja kävi syömässä ylhäällä verkossa olevan kookospähkinän. No hyvä, laitetaan sille ulos ruokaa. Rakennetaan ansoja, kun se menee sinne niin tölkit putoo ja herätään siihen. Luukkuun naruviritys, kun kuullaan, että se on ulkona nykäistään narusta ja luukut putoo paikoilleen kiinni. Tämähän tarkoittaa sitä, että yöksi pitää sulkea kaikki luukut, jotta se ei enää pääse sisään uudestaan. Lisäksi kaikki ääntä pitävät tuulettimet täytyy sammuttaa, että kuullaan missä se liikkuu. Lämpötila on päivällä +30 ja yöllä +27. Luukut kiinni veneessä on varmaan 40 astetta lämpöö.

Eka yönä jolla on köyden varassa perässä, joten se antaa pientä ääntä. Heräämme Mickeyn nakerrukseen ja ollaan aika varmoja, että se on nyt kannella. Kaputeeni sitten hiljaa hiipii ja katsoo kannelle. Ei jälkeäkään Mickeystä. Ei ole koskettu mihinkään ruokaan eikä mihinkään ansaan. Äh ei onnsitunut. Takaisin nukkumaan. Aamulla se on kuitenkin käynyt kannella tekemässä lisätuhoja. Räpylästä puuttuu murunen. Jollan alla olevat pehmukeet on syöty. Keulakannella on isompia kakkakikkareita. Voi tuska sentään.

Seuraavaksi yöksi rakennetaan ansat vielä paremmin. Nostetaan jolla ylös ja onneksi on ihan tyyntäkin. Nukkumaan ja minä alan nähdä Rotan tappo unia välittömästi. Jee ensimmäin tölkki kolahtaa. Nyt se on kiikissä. No hitsi, voihan se olla tuulikin? Kaputeeni taas kannelle valon kanssa. Kaikki koskemattomana. Nukkumaan uudestaan. Herään siihen, että joku jäystää jotain todella kovaa. Kuullostaa, että se on ihan kannen päällä perän kohdalla. Odotetaan hetki vielä. Sitten kaputeeni vetää narusta ja luukut menee kiinni. Taas kannelle katsomaan. Kaikki koskematonta. Ilmastointiputken sisään piilotettu lihapala on kadonnut. Muut tavarat kohdillaan. Nyt ei sitten tiedetä onko se sisällä vai ulkona. Etsitään keskellä yötä valojen kanssa ulkonta liikettä. Ei mitään. No onhan täällä piilopaikkoja ja päätetään jättää luukut kiinni. Sitten tiedetään aamulla onko sisällä vai ulkona.

Heräämme aamulla siihen, että tölkki kolahtaa kannella. Peukutamme Aiskin kanssa, jees se on ulkona! Kaputeeni taas asialle. Sisällä on, keittiössä kakkakikkareita. Olen turhautunut. Okei en tule keittiöön ennekuin olet siivonnut en halua nähdä niitä taas, huudan kaputeenille. Kuulen imurin käynnistyvän. Alkaa oikeasi v...tu taa. Taas desinfioidaan kaikki keittiön tasot. Hyvä puoli tässä on se, että tiskit on hoidettava heti, niitä ei voi jättää hetkeksikään. Tämä myös tarkoittaa, että vettä kuluu vähän liikaa. Mickey on käynyt syömässä tynnyrin muovin päältä keksi murut. On siis niin fiksu, että ei putoa pönttöön.

WC istuimet pidetään kiinni, altaaseen ei saa jäädä vettä, jotta se saisi juotavaa. Tiedättehän veneessä käytettävän reikiä luukuissa. Kaikki missä on ruokaa on tukittu vuototulpilla. Tulipahan nekin käyttöön. Kaikki ruoka, joka on vain muovipussissa täytyy laittaa sankoihin, joihin minulla onneksi on kannet. Sipulit on laitettu muovisankkoon joka on ripustettu kattoon. Hedelmäverkkoon se pääsi helposti kiipeämään. Kaikki sängyn alla olevat ruokalaarit on tarkistettu ja pienet reiät, joista kannet avataan on teipattu umpeen. Eihän se Mickeyä estä sinne menemästä, mutta tiedetään, jos se on siellä käynyt.

Pilssi tuntuu olevan Mickeyn suosikki paikka. Se on syönyt mattoon isomman reiän, jotta mahtuu aukosta pöydän alta kolosta sinne paremmin. Kolohan oli jätetty sitä varten, että jääkaapin kompura saa paremmin jäähdytys ilmaa. Joku voisi kysyä miksi ette laita loukkua. Kun ei ole ostettu eikä kanssaveneilijöilläkään sattunut olemaan. Alamme olla Kaputeenin kanssa valmiit lähtemään Fakravalle ja hankkimaan loukkuja. Kahden yön valvomisen jälkeen päätämme, että huomenna lähdetään.

Helmiä, trooppisia tuulia, ankkurointeja.

Pitcairnilta Gambierille.

Starttaamme Pitcairnilta 21.4.2019. Tuulta ei ole kovinkaan paljon, mutta aallokkoa on. Se tulee tällä kertaa pohjoisesta, jossa pyörii matalapaine alueet. Kaputeeni haluaa vierailla ensimmäisellä atollilla. Once tai toisessa kartassa nimellä Oeno. Sinne on noin vuorokauden matka Pitcairnilta. Minä alan olla jo väsynyt näihin ns. ulko ankkurointeihin. Vene keinuu aika paljon lähes poikkeuksetta ja vie minulta ylimääräisen energian täysin. En siis ole merisairas, mutta en myöskään tee mielelläni mitään ylimääräistä.

Lähestymme Oeno atollia etelän puolelta ja etsimme hyvää ankkuripaikkaa. On selvää, että emme voi mennä sisään tähän atolliin. Kierrämme saaren itäiseltä puolelta ja päädymme ankkuriin saaren läntiseen kulmaan. Ankkuroimme 20m syvään veteen ja laitamme ketjua ulos yhteensä 70m. Kaputeeni pudottaa vaatteet päältä samoin tein ja kaivaa snorklaus välineet. Vihjailen vähän, että mitenkäs, jos laittaisit uimahousut jalkaan? Ei sillä, että täällä nyt kukaan meitä näkisi, mutta kalat voivat olla hyvinin uteliaita erinäisistä ulokkeista. En mä mitään housuja tarvii. Oletko varma, kysyn, ehkä kuitenkin kannattaisi? En tarvii, sano kaputeeni ja oli jo meressä. Aloin sitten kaivamaan omia kamppeitani snorklausta varten. Ennekuin ehdin veteen tulee kaputeeni ylös vedestä ja painuu sisälle veneeseen. Kyselen, että mikäs nyt tuli? Ei mikään, missä mun uikkarit on? No en nyt tiedä, eiköhän ne siellä sun kaapissa? Että mikä nyt tuli? Ei vastausta, uikkarit jalkaan, takas veteen ja kamera mukaan. Kainuvaaramaisella tavalla vastaus tulla tupsahtaa vähän myöhemmin. Oli tavannut isohkon kilpikonnan vedessä. Se oli alkanut kiertää Aiskin ympäri ja tulla liian uteliaaksi. Kerrotaakoon niille, jotka eivät sukella, että yleensä kilpikonnat lähtevät poispäin sukeltajasta ei todellakaan ala kiertämään sukeltajaa ympäri. Tämmöinen käyttäytyminen saattaa olla Hailla. Tosin, sehän on jo todettu aikaisemmin, että kaikki eläimet tykkää Aiskista.

Näkyvyys on todella huima. Jopa minä meinasin saada shokin kun laitoin pään veden alle. Holy shit, pystyin erottamaan kaikki korallit pinnalta 20m syvyyteen. Ankkuri ketju oli ihan suorana pohjassa ja pystyimme näkemään ankkurin veneen keulalta. Tämä tarkoittaa, että näkyvyys on +50m. Kilpikonnaa ei enää näkynyt, joten ei ehkä tykännyt Aiskin neon keltaisista uimashortseista.

Ankkuri ylös ja matkaa jatkuu, vielä pari päivää Gambierille ja rauhallisempaan ankkuripaikkaan. Viimeinen päivä kuluu mukavan leppoisassa purjehdus kelissä. Tosin joudumme menemään sivuvastaiseen, jotta pääsemme kaakossa olevaan sisäänkäyntiin. Purjeet alas ja kone käyntiin.

Kun on tottunut näihin 3-5km syviin alueisiin alkaa tuollainen 10m syvä sisäänkäynti jo vähän jännittää. Hyvin se kuitenkin menee. Onneksi keli on leppoisa ja ajelemme sisälle saariryhmään. Gambier on hieman erilainen atolli, sillä siellä on korkeita vuoria ja näin ollen myös enemmän vettä. Tämä ei kuitenkaan vedä vertoja kauneudellaan Pitcairnille. Seikkailemme Ile Mangareva saarelle, kaupunkiin vai pitäisikö sanoa kylään, jonka nimi on Rikitea. Keppiviidakko alkaa muistuttaa suomen vesiä, hui, miten näistä ajetaan. Matkalla huomaamme, että simpukka farmit ovat valloitaaneet tämän saaren parhaat sisääntulo väylät. Joudumme todella väistelelmään poijuja. Pimeällä tänne ei ole mitään asiaa. Kaikki poijut eivät edes näy pinnalle. Helmien kasvatus on täällä ilmeisen suuri elinkeino.

Kun lähestymme ankkuripaikkaa huomaamme, että se on aikas täynnä. Tämähän alkaa muistuttaa Karbian ankkuripaikkoja. 29 venettä on ankkuroitunut aika pienelle lahdelle. 25 vuotta sitten samalla lahdella vieraili 8 venettä vuodessa. Aika iso muutos. Onhan täällä onneksi tuttujakin ja saamme vinkkejä vähän kaikilta mihin voisi mennä. Ankkuroimme 3 kertaa. Ensin olemme liian lähellä riuttaa, sitten liian lähellä laiva väylää, josta täyndennys alukset kulkevat laituriin. Vihdoin saamme mielestämme hyvän paikan. Tosin nyt on niin tyyntä, että on vaikea sanoa missä kenenkin ankkuri on. Veneet ovat mikä mihinkin suuntaan. Ankkuroidumme illansuussa 24.4.2019.

Rikitean ankkurilahti.

Olemme saapuneet Ranskaan, joten kirjaudumme maahan sisään. Tämä käy helposti, kunhan vain löytää oikean paikan ja siellä on joku vielä töissäkin. Kuulimme, että jotkut veneilijät olivat odottaneet jo 4 päivää, että saisi kirjauduttua. Meitä kuitenkin onnistaa ja pääsemme viranomaisille heti seuraavana aamuna. Virkailija katsoo paperimme ja alkaa hieman hymyilllä. Kaputeeni vähän sitä ihmettelee, että mikäs nyt noin naurattaa. Sitten hän kysyy, että tiedämmeko mitä Omaha tarkoittaa Polynesian kielellä? No voi sun. Tätä Aski mietti jo suomessa. Hänen mielestä se saattaa kuullostaa hieman Polynesian kieleltä, joten mehän emme tiedä, jos sanalla Omaha on joku merkistys? No ilmeisesti se tarkoittaa pissalle menemistä. Semmoista sitten tällä kertaa. Luultavasti hauskuutamme paikallisia täällä hyvinkin monessa paikassa.

Parin päivän päästä alkaa kova tuuli ja huomaamme olevamme noin 10 metrin päässä lähimmästä veneestä. No onneksi ankkurin pito on täällä hyvä ja olemme kuin täi tervassa. Tosin vierssä oleva riutta on todella epämiellyttävän lähellä. Naapurit vaikuttavat olevan mukavaa sakkia. Eivät yhtään hermostu, vaikka veneemme ovat välillä tosi lähellä toisiaan. Keli kovenee ja Rikitean viranomaiset kehottavat meitä pysymään aluksissa. Harmi, sillä olimme sopineet käynnin käsityöläisen luo, joka valmistaa koruja ja muita tuotteita helmistä ja osterin kuorista.

Tuuli nousee jopa 40kn. Onneksi aallokko ei pääse nousemaan kovinkaan suureksi. Kuulen, että ei ihan tavallista täällä. Tiedän, että osa tutuistamme on vielä merellä. Yksi alus saapui juuri ja juuri ajoissa satamaan. Ankkurointi oli jo silti heillä hankalaa. Olemme huomanneet, että joskus ankkuri ei mene tarpeeksi nopeasti alas. Varsinkin silloin kun täytyy ankkuroida 20m syvään veteen. Kun ankkurivinssiä käyttää ns. moottorilla se on liian hidas. Pudotamme tallöin ankkurin ns. vapaa pudotuksena. Näin ollen alus ei ehdi liikkua liian kauaksi paikasta, johon ankkuri oli tarkoitus pudottaa. Tuuli, ahdas ankkurointi ja syvä vesi ei todellakaan ole niitä helpoimpia tilanteita. Omaha selviytyy tällä kertaa hyvin, mutta useat veneet joutuvat ankkuroimaan uudestaan. Monissa veneissä on joku kannella päivystämässä. Me laitamme ankkuri- ja syvyyshälytyksen päälle ja alamme Aiskin kanssa katsomaan piirrettyjä ja juomaan rommia. No ei tietysti liian montaa, jotta pystyy vielä toimimaan tarvittaessa. Siis rommia.

Täällä aika menee pääsääsntöisesti uuden sääikkunan odotteluun. Kova tuuli kestää noin viikon verran. Välillä miedompaa kunnes se taas kovenee. Venettä ei voi jättää yksin kovinkaan pitkäksi aikaa. Tiedämme, että ulkona on iso aallokko. Ei houkuttele merelle. Kylä on pieni ja ruokakaupat aikas hinnakkaita. Teen heti ns. pilkkuvirheen ja huomasin, että ostin noin 18€:lla 3 purkkia kapriksia. Noh täytyy säästää oikeen spesiaali tilanteisiin…

Sain lahjaksi leipäpuun hedelmän kirkolla käydessä.

Vappupäivänä on "Triathlon" ja tätit tekevät urakalla sapuskaa porukalle.

Yksi "Triathlon" laji on pingis.

Lentopalloa, veneilijöiden joukkue.

Köydenvetoa melomalla.

Gambier on tunnettu mustista helmistään ja löydämme pienen hakemisen jälkeen täältä kaksi helmipaikkaa. Toinen valmistaa helmikoruja ns. viallisista helmistä ja toinen myy ykkösluokan tavaraa. Toki hinta skaala on huima. Hinnat helmille alkavat noin 10€:sta ja kalleimat täydellisimmät ovat jopa 15000€/kpl. Kaunein helmi on tietysti todella pyöreä, sileä pintainen ja väriltään sinertävä, alumiinin hohtoinen. Noin 15-20% ostereista kuolee, 40% on viallisia ja loput 40% pystyy kasvattamaan hyviä helmiä. Helmi syntyy niin, että ns. siemen laitetaan osterin sisällä olevaan lihakseen. Tämä on todella tarkkaa työtä. Siemenen istuttaja tulee Japanista. Helmi kasvaa osterin sisällä noin puoli vuotta. 

Mestari työpajallaan.

Herran tekeää taidetta. Kaiverrettu osterinkuoreen.

Tämä koru oli menossa morsiammelle.

Samaisen herran tekemä valaisin lahjaksi isoäidilleen. Kirkko on kuva Rikitean kirkosta.

 Kysyin tietysti heti, että onko mahdollista löytää luonnon helmiä ei kasvatettuja. Vastaus oli kyllä, joten osteri jahtiin siis… Pääsimme tutustumaan paikallisen taiteilijan pajaan, jossa hän näytti mm. miten he kiillottavat ja koristelevat osterin kuoret. Oli todella mielenkiintoista ja hienoa ostaa tuotteita suoraan valmistajalta itseltään ja tietää, että tämä mies, tässä kylässä on valmistanut tämän tuotteen juuri tässä talossa. Nykyään matkamuistoja saa matkamuisto kaupasta, jotka on valmistettu ties missä. En ehkä olisi valmis maksamaan tämänkaltaisesta tuotteesta, jos se myytäisiin turistikadulla, vaikka se olisikin valmistettu esim. Rikitealla. Täytyy sanoa, että simpukoista tehdyt tuotteet ovat saaneet minut arvostamaan niitä eritavalla kun olen nähnyt näitä upeita esineitä täällä. Mielikuva simpukka tuotteista on kiina kaupasta ostettu amppeli, joka on mummon ikkunalla. Nämä ovat kuitenkin luonnon ”jätettä” josta on tehty taidetta ja käyttötuotteita. Ei siis muovia tai muuta teollista mukana. Aivan mahtava juttu! Kiinaan myös viedään täältä osterin kuoria, josta valmistetaan siellä esim. nappeja.

Matka jatkuu ja kuulemme, että mm. Jori on Haolla. Olemme Aiskin kanssa ns. löytömatkailijoita, joka tässä kohtaa tarkoittaa sitä, että emme lueskele opaskirjoja juurikaan etukäteen vaan kuulemme kanssaveneilijöiltä tärppejä ja sanomme, Yes, tuo kuullostaa kivalta mennään sinne!

Rapa Nuilta Pitcairnille.

Rapa Nuilta Pitcairnille.

Nostamme ankkurin Pääsiäs saarelta ja vilkutamme Starshipin porukalle lähtiessä. Polarwind, Abrazo ja uusi tuttavamme Moody Finn on jo matkalla. Otra Vida otti rauhallisemman ankkuripaikan saaren pohjoispuolelta.

Starship, mastot toimivat isopurjeena. Mielenkiintoinen alus.

Aloitamme reippaassa sivutuulessa. Etenemme ensimmäisinä päivinä 120-140nm. Tuulet pysyvät suhteellisen mukavina, mutta voimakkuus vaihtelee. Näin ollen joudumme enemmän vahtimaan tuuliperäsintä ja suuntaa. Unet jäävät vähemmälle ja minunkin pitää taas päivystää kannella keskellä yötä, voitteko kuvitella!

Kippari haluaisi pysähtyä Duciella, mutta tuuli tulee niin sivusta, että joutuisimme kryssimään vastatuuleen. Päätämme luovuttaa taistelun ja nauttia hyvästä sivutuulesta ja kohtuullisen mukavasta vauhdista. Jossakin vaiheessa tuuli tyyntyy ja tässä on ote Kipparin kirjoituksesta lokikirjaan. Vaikeeta on, liian vähän tuulta maininkiin nähden. Lyhyttä ja ytimekästä kertonee sen hetkisestä tunteesta hyvin.

Aika autiosaari.

Sama saari aaltojen vyöryessä päälle.

Näinkin voi käydä.

Alamme lähestyä Pitcairnia. Matka kestää 11 päivää maileja noin 1200. Saavumme Pitcairnille 20.4.2019. Meillä on tuuria, tuuli ja aallokko on suhteellisen rauhallinen. Kuulemme jälkikäteen, että muilla kanssaveneilijöillä ei ole ollut asiat yhtä suotuisat ja rantautuminen on ollut mahdotonta. Pudotamme ankkurin Bounty Bayhin iltapäivällä noin klo 16 aikaan. Kelloa on taas siirretty taaksepäin pari tuntia, joten paikallinen aika on 14.00.

Pitcairn näkyy jo!

Kuuluisa Bounty Bay.

Pircarnilta otetaan yhteyttä meihin VHF:llä (ja he puhuvat selkeää Englantia!) ennen ankkurointia ja tunnemme itsemme tervetulleeksi. He kertovat, että kannattaa tulla maihin vasta huomenna, sillä pimeä tulee klo 18 aikaan. Näin ollen ehtisimme olla maissa vain pari tuntia. Lisäksi he pyytävät varaamaan syötävää ja juotavaa sillä saarella ei ole ravintolaa. Sovimme, että meidät noudetaan aamulla klo 9.00. Brenda tulee hakemaan meidät veneellään ja pääsemme suhteellisen mukavasti rantautumaan. Täälläkin on jonkin verran murtuvia aaltoja, joten on suositeltavaa käyttää paikallista kyytiä. Tästä veloitetaan maksu, mutta se on ymmärrettävää kun näkee kuinka paljon noudosta on vaivaa. Se työllistää noin 3-4 ihmistä sillä alukset on nostettava ylös vedestä joka kerran. Muutoin ne pirstoutuvat aallokkoon.

Meidät viedään mönkkäri kyydillä ns. keskustaan. Aiski toiseen mönkkäriin ja minä toiseen. Nousu on jyrkkä ja jännittää vähän, että mitä täältä kuuluisalta saarelta mahtaa löytyä. Meidät vastaaotetaan lämpimästi. Ensimmäiseksi tapaamme poliisin, maahantuloviranomaisen ja terveysviranomaisen. Terveysviranomainen haluavaa tietää mitä olen pakannut reppuuni evääksi. Kaikki on kunnossa ja saamme saarella tehdyt helmet kaulaamme mukavalta rouvalta. Hän kertoo, että kauppa on nyt auki, jos haluamme ostaa jotakin. Mainitsen, että voisin ostaa tuore ruokaa, jos heillä on myydä minulle. He sanovat, että nyt ei oikein ole vielä sesonki parhaimmillaan, mutta he katsovat mitä voivat asialle tehdä. Ajattelen, että heillä ei ehkä ole myytävää, joten sanon että minulle riittää muutama banaani tms.

Saamme käteemme kartan ja ehdimme kuulla hieman saaresta. Saamme liikkua vapaasti joka paikassa ja he varmistavat vielä että meillä on mukana VHF puhelin. Kaikki saarelaiset ovat kanavalla 16 ja voimme tarvittaessa pyytääa apua. 

Bountyn kanuuna.

MS Bountyn ankkurihan se siinä!

Rapu, joka kuljettaa kookospähkinä kotia mukana.

Matkalla luolille, mutta Matruusi luovutti kesken. Nousu oli sen verran jyrkkä.

 

Täältä näkyy talot parhaiten.

Hui, ei kaiteita.

Tuo valkoinen piste on Kapteeni. Matruusia alkoi hirvittää.

 Siirrymme kauppaan, jossa on yllättäen todella hyvä valikoima kaikkea mahdollista. Eikä hinnatkaan vaikuta kovin kalliilta. Ostamme pähkinöitä ja jotain muuta naksuja. Jee, namit ovat parempia kuin koko Etelä Amerikassa! Siellä ei kuitenkaan ole yhtään tuoretavaraa ja olen hieman hämilläni, että mistäs niitä sitten saa, mutta jätän asian sikseen. Jos joku on Chilestä menossa Pitcarnille niin kannattaa käydä ostoksilla. Jälkikäteen kuulen, että olisi kannattanut ostaa juustoa. Chilen juustot olivat kyllä ihan ok, mutta tämä parmesaani oli taivaallista! Hassua, että keskellä ei mitään on näin hyvä valikoima tuotteita ja ei edes kovin kallista. Ilmeisesti kauppa ei tuota varsinaisesti voittoa ja ajattelisin, että sitä tuetaan jollakin tavoin.

Saamme jättää ostokset keskusaukiolle ja lähdemme haahuilemaan pitkin teitä. Tunnelma on kuin sademetsässä. No, mutta, sehän on sademetsä. Saarelaiset tekevät paljon työtä elämiseen. He pitävät yllä tiet ja julkiset rakennukset yhdessä. Lisäksi he kasvattavat suuren osan omasta ruuastaan itse. Keskimääräinen palkka kuukaudessa on noin 150-200 US $. Kuulemme jälkikäteen, että mönkkärit, jolla he liikkuvat vaativat todella pitkän säästämisen. Pelkästään rahti maksaa 4000 $. Siihen vielä itse mönkkäri päälle. Huomaan kuitenkin, että se on välttämätön sillä saarella on hyvin jyrkkiä paikkoja. Kuitenkin myös tasaisempia alueita. Maasto on monimuotoinen. Saari on todella kaunis ja erittäin vihreä. Banaaneita näyttää ainakin kasvavan pilvin pimein. Mietimme, että tuskin ehtivät syödä kaikkea. Saarella on 37 asukasta tällä hetkellä. Rouva, joka vastaanotti meidät kertoi, että on syntynyt saarella, mutta on aikanaan asunut ja perustanut perheen Yhdysvalloissa. Hän kuitenkin muutti takaisin Pitcairnille 7 vuotta sitten, koska hänen äitinsä oli ollut huonokuntoinen. Nyt äiti on hyvässä kunnossa ja vahva kuin härkä!

Kävelemme pitkin teitä ja tietty Kaputeeni haluaa Christianin luolalle ensimmäisenä. Minä totean kesken kipuamisen, että ei kiitos näillä sandaaleilla. Pitäsi nousta jyrkkää kalliota ylös ja alhaalla on vellova meri. Ylös saattaisin päästä, mutta alastulosta ei olisi enää takeita. Jään nauttimaan maisemasta polun varrella olevalle penkille ja syön omenan. Matkalla näemme maaravun, joka kantaa mukanaan kookospähkinän kuorta. Ilmeiseti se pitää sitä kotinaan.

Seikkailemme saarella ylimmälle kohdalle. Onneksi saamme osan matkasta kyydin paikalliselta. Ei muuta kuin mönkkärin takritsille ja menoksi. Päivän kävely alkaa jo vähän rasittaa, mutta saaren korkein kohta kannattaa aina saavuttaa. Pieni tauko ja vähän lisäravintoa kupuun ja olemme valmiit laskeutumaan alas. Siinä kävellessä Aiski huomaa, että sivutiellä tulee vastaan kilpikonna. Olihan niiden kuvia karttaan merkitty, mutta, että sellaisen oikeasti näkisimme? Jälkikäteen kuulemme, että saarelle on tuotu tämä neitokainen Galapagos saarelta. Niitä oli aluksi useampi, mutta vain yksi on enää hengissä. Saarelaiset pitävät tästä hyvää huolta ja yleensä ne tietävät missä se liikkuu. Tällä kertaa se oli kuulemma poikennut normaalilta reitiltään.

Koko päivän taaperrus melkoisen lämpimässä ilmastossa saa meidät palaamaan keskustaan ja sieltä pikkuhiljaa takaisin rantaan. Kävelemme omin jaloin alas sillä ketään ei nyt näy keskustassa. Valitettavasti posti ja museo oli tänään suljettu, joten emme päässeet lähettämään kortteja. Ehkäpä huomenna sitten.

Ystävälliset paikalliset tulevat alas ja kysyvät haluammeko jo lähteä veneille. Kerromme olevanne hyvinkin valmiit tähän. He hakevat minulle tuoretavaran mönkkäreillään ja menen katsomaan saalistani. Tuijotan hetken epäuskoisena laatikkoa ja kysyn, että onko tämä kaikki minulle? Samaan aikaan on maissa myös Ranskalainen venekunta, joten oletan, että ehkä heille menee osa? Kyllä se on teille. Ai, että nuo banaanitkin? Kyllä kaikki. Noh arvioin varovasti, että laatikossa on varmaan 30kg tavaraa ja lisäksi erilläään kokonainen banaani terttu, jossa on luultavasti lähemmäs 100 banaania! Minulle kerrottiin, että kun ei oikein ole sesonki? Tässä vaiheessa kysyn jo hintaa ja aluksi se tuntuu huimalta, 35$. Kuitenkin laatikossa on 5kpl avokadoja. Mandariineja, appelsiineja, Pomplemuksia (isoja greippejä en muista suomalaista nimeä) perunoita, porkkanoita, kurpitsa, avomaan kurkkuja, kypsempiä banaaneja ja terttu ei niin kypsiä banaajeja. Jokin eksoottinen tosi makea hedelmä, jota en tunnista. Aikas huikeeta! Nyt on enää ongelmana se, että miten saadaan kaikki syötyä ennekuin ne menevät huonoksi.

Kuljettajanamme toimii Brenda. Ilmeisesti saarelaiset pitävät tarkkaa kirjaa siitä kuka kuljettaa ketäkin ja millä vuorolla. Sillä toisen veneen porukka menee eri veneeseen, vaikka tulemmekin samaan aikaan rannalle. Brenda on aika kätevä leidi. Kuulen jälkikäteen hänen toimineen kaiketi turvallisuus alalla. Ihmettelin hieman kun hän nouti meidät veneeltä puukko vyöllle laitettuna. Älkää ymmärtäkö väärin hän ei ollut millään muotoa uhkaava vaan erittäin ystävällinen. Pisti vain hieman silmään, mutta oli ehkä tulossa kalastamasta tms.

Paatille siis ja hedelmät kyytiin. Huomaamme, että aallokko alkaa olla aika epämiellyttävää. Toteamme, että meidän on pakko lähteä jatkamaan matkaa. Huomaavaista Pitcairnilta on se, että, he laittavat lähtöleiman passeihimme samalla kun tuloleima on laitettu. Saamme itse lisätä päivämäärän milloin lähdemme. Näin ollen meidän ei tarvitse yrittää tavoittaa paikallisia, jos keli muuttuu hankalaksi vaan voimme poistua saman tien. Ilmoitamme VHF:llä, että lähdemme illan pimetessä jatkamaan matkaa. Kiitos Pitcairn, tämä saari oli ehdottamsti paras missä olemme koskaan vierailleet!