Rapa Nuilta Pitcairnille.

Rapa Nuilta Pitcairnille.

Nostamme ankkurin Pääsiäs saarelta ja vilkutamme Starshipin porukalle lähtiessä. Polarwind, Abrazo ja uusi tuttavamme Moody Finn on jo matkalla. Otra Vida otti rauhallisemman ankkuripaikan saaren pohjoispuolelta.

Starship, mastot toimivat isopurjeena. Mielenkiintoinen alus.

Aloitamme reippaassa sivutuulessa. Etenemme ensimmäisinä päivinä 120-140nm. Tuulet pysyvät suhteellisen mukavina, mutta voimakkuus vaihtelee. Näin ollen joudumme enemmän vahtimaan tuuliperäsintä ja suuntaa. Unet jäävät vähemmälle ja minunkin pitää taas päivystää kannella keskellä yötä, voitteko kuvitella!

Kippari haluaisi pysähtyä Duciella, mutta tuuli tulee niin sivusta, että joutuisimme kryssimään vastatuuleen. Päätämme luovuttaa taistelun ja nauttia hyvästä sivutuulesta ja kohtuullisen mukavasta vauhdista. Jossakin vaiheessa tuuli tyyntyy ja tässä on ote Kipparin kirjoituksesta lokikirjaan. Vaikeeta on, liian vähän tuulta maininkiin nähden. Lyhyttä ja ytimekästä kertonee sen hetkisestä tunteesta hyvin.

Aika autiosaari.

Sama saari aaltojen vyöryessä päälle.

Näinkin voi käydä.

Alamme lähestyä Pitcairnia. Matka kestää 11 päivää maileja noin 1200. Saavumme Pitcairnille 20.4.2019. Meillä on tuuria, tuuli ja aallokko on suhteellisen rauhallinen. Kuulemme jälkikäteen, että muilla kanssaveneilijöillä ei ole ollut asiat yhtä suotuisat ja rantautuminen on ollut mahdotonta. Pudotamme ankkurin Bounty Bayhin iltapäivällä noin klo 16 aikaan. Kelloa on taas siirretty taaksepäin pari tuntia, joten paikallinen aika on 14.00.

Pitcairn näkyy jo!

Kuuluisa Bounty Bay.

Pircarnilta otetaan yhteyttä meihin VHF:llä (ja he puhuvat selkeää Englantia!) ennen ankkurointia ja tunnemme itsemme tervetulleeksi. He kertovat, että kannattaa tulla maihin vasta huomenna, sillä pimeä tulee klo 18 aikaan. Näin ollen ehtisimme olla maissa vain pari tuntia. Lisäksi he pyytävät varaamaan syötävää ja juotavaa sillä saarella ei ole ravintolaa. Sovimme, että meidät noudetaan aamulla klo 9.00. Brenda tulee hakemaan meidät veneellään ja pääsemme suhteellisen mukavasti rantautumaan. Täälläkin on jonkin verran murtuvia aaltoja, joten on suositeltavaa käyttää paikallista kyytiä. Tästä veloitetaan maksu, mutta se on ymmärrettävää kun näkee kuinka paljon noudosta on vaivaa. Se työllistää noin 3-4 ihmistä sillä alukset on nostettava ylös vedestä joka kerran. Muutoin ne pirstoutuvat aallokkoon.

Meidät viedään mönkkäri kyydillä ns. keskustaan. Aiski toiseen mönkkäriin ja minä toiseen. Nousu on jyrkkä ja jännittää vähän, että mitä täältä kuuluisalta saarelta mahtaa löytyä. Meidät vastaaotetaan lämpimästi. Ensimmäiseksi tapaamme poliisin, maahantuloviranomaisen ja terveysviranomaisen. Terveysviranomainen haluavaa tietää mitä olen pakannut reppuuni evääksi. Kaikki on kunnossa ja saamme saarella tehdyt helmet kaulaamme mukavalta rouvalta. Hän kertoo, että kauppa on nyt auki, jos haluamme ostaa jotakin. Mainitsen, että voisin ostaa tuore ruokaa, jos heillä on myydä minulle. He sanovat, että nyt ei oikein ole vielä sesonki parhaimmillaan, mutta he katsovat mitä voivat asialle tehdä. Ajattelen, että heillä ei ehkä ole myytävää, joten sanon että minulle riittää muutama banaani tms.

Saamme käteemme kartan ja ehdimme kuulla hieman saaresta. Saamme liikkua vapaasti joka paikassa ja he varmistavat vielä että meillä on mukana VHF puhelin. Kaikki saarelaiset ovat kanavalla 16 ja voimme tarvittaessa pyytääa apua. 

Bountyn kanuuna.

MS Bountyn ankkurihan se siinä!

Rapu, joka kuljettaa kookospähkinä kotia mukana.

Matkalla luolille, mutta Matruusi luovutti kesken. Nousu oli sen verran jyrkkä.

 

Täältä näkyy talot parhaiten.

Hui, ei kaiteita.

Tuo valkoinen piste on Kapteeni. Matruusia alkoi hirvittää.

 Siirrymme kauppaan, jossa on yllättäen todella hyvä valikoima kaikkea mahdollista. Eikä hinnatkaan vaikuta kovin kalliilta. Ostamme pähkinöitä ja jotain muuta naksuja. Jee, namit ovat parempia kuin koko Etelä Amerikassa! Siellä ei kuitenkaan ole yhtään tuoretavaraa ja olen hieman hämilläni, että mistäs niitä sitten saa, mutta jätän asian sikseen. Jos joku on Chilestä menossa Pitcarnille niin kannattaa käydä ostoksilla. Jälkikäteen kuulen, että olisi kannattanut ostaa juustoa. Chilen juustot olivat kyllä ihan ok, mutta tämä parmesaani oli taivaallista! Hassua, että keskellä ei mitään on näin hyvä valikoima tuotteita ja ei edes kovin kallista. Ilmeisesti kauppa ei tuota varsinaisesti voittoa ja ajattelisin, että sitä tuetaan jollakin tavoin.

Saamme jättää ostokset keskusaukiolle ja lähdemme haahuilemaan pitkin teitä. Tunnelma on kuin sademetsässä. No, mutta, sehän on sademetsä. Saarelaiset tekevät paljon työtä elämiseen. He pitävät yllä tiet ja julkiset rakennukset yhdessä. Lisäksi he kasvattavat suuren osan omasta ruuastaan itse. Keskimääräinen palkka kuukaudessa on noin 150-200 US $. Kuulemme jälkikäteen, että mönkkärit, jolla he liikkuvat vaativat todella pitkän säästämisen. Pelkästään rahti maksaa 4000 $. Siihen vielä itse mönkkäri päälle. Huomaan kuitenkin, että se on välttämätön sillä saarella on hyvin jyrkkiä paikkoja. Kuitenkin myös tasaisempia alueita. Maasto on monimuotoinen. Saari on todella kaunis ja erittäin vihreä. Banaaneita näyttää ainakin kasvavan pilvin pimein. Mietimme, että tuskin ehtivät syödä kaikkea. Saarella on 37 asukasta tällä hetkellä. Rouva, joka vastaanotti meidät kertoi, että on syntynyt saarella, mutta on aikanaan asunut ja perustanut perheen Yhdysvalloissa. Hän kuitenkin muutti takaisin Pitcairnille 7 vuotta sitten, koska hänen äitinsä oli ollut huonokuntoinen. Nyt äiti on hyvässä kunnossa ja vahva kuin härkä!

Kävelemme pitkin teitä ja tietty Kaputeeni haluaa Christianin luolalle ensimmäisenä. Minä totean kesken kipuamisen, että ei kiitos näillä sandaaleilla. Pitäsi nousta jyrkkää kalliota ylös ja alhaalla on vellova meri. Ylös saattaisin päästä, mutta alastulosta ei olisi enää takeita. Jään nauttimaan maisemasta polun varrella olevalle penkille ja syön omenan. Matkalla näemme maaravun, joka kantaa mukanaan kookospähkinän kuorta. Ilmeiseti se pitää sitä kotinaan.

Seikkailemme saarella ylimmälle kohdalle. Onneksi saamme osan matkasta kyydin paikalliselta. Ei muuta kuin mönkkärin takritsille ja menoksi. Päivän kävely alkaa jo vähän rasittaa, mutta saaren korkein kohta kannattaa aina saavuttaa. Pieni tauko ja vähän lisäravintoa kupuun ja olemme valmiit laskeutumaan alas. Siinä kävellessä Aiski huomaa, että sivutiellä tulee vastaan kilpikonna. Olihan niiden kuvia karttaan merkitty, mutta, että sellaisen oikeasti näkisimme? Jälkikäteen kuulemme, että saarelle on tuotu tämä neitokainen Galapagos saarelta. Niitä oli aluksi useampi, mutta vain yksi on enää hengissä. Saarelaiset pitävät tästä hyvää huolta ja yleensä ne tietävät missä se liikkuu. Tällä kertaa se oli kuulemma poikennut normaalilta reitiltään.

Koko päivän taaperrus melkoisen lämpimässä ilmastossa saa meidät palaamaan keskustaan ja sieltä pikkuhiljaa takaisin rantaan. Kävelemme omin jaloin alas sillä ketään ei nyt näy keskustassa. Valitettavasti posti ja museo oli tänään suljettu, joten emme päässeet lähettämään kortteja. Ehkäpä huomenna sitten.

Ystävälliset paikalliset tulevat alas ja kysyvät haluammeko jo lähteä veneille. Kerromme olevanne hyvinkin valmiit tähän. He hakevat minulle tuoretavaran mönkkäreillään ja menen katsomaan saalistani. Tuijotan hetken epäuskoisena laatikkoa ja kysyn, että onko tämä kaikki minulle? Samaan aikaan on maissa myös Ranskalainen venekunta, joten oletan, että ehkä heille menee osa? Kyllä se on teille. Ai, että nuo banaanitkin? Kyllä kaikki. Noh arvioin varovasti, että laatikossa on varmaan 30kg tavaraa ja lisäksi erilläään kokonainen banaani terttu, jossa on luultavasti lähemmäs 100 banaania! Minulle kerrottiin, että kun ei oikein ole sesonki? Tässä vaiheessa kysyn jo hintaa ja aluksi se tuntuu huimalta, 35$. Kuitenkin laatikossa on 5kpl avokadoja. Mandariineja, appelsiineja, Pomplemuksia (isoja greippejä en muista suomalaista nimeä) perunoita, porkkanoita, kurpitsa, avomaan kurkkuja, kypsempiä banaaneja ja terttu ei niin kypsiä banaajeja. Jokin eksoottinen tosi makea hedelmä, jota en tunnista. Aikas huikeeta! Nyt on enää ongelmana se, että miten saadaan kaikki syötyä ennekuin ne menevät huonoksi.

Kuljettajanamme toimii Brenda. Ilmeisesti saarelaiset pitävät tarkkaa kirjaa siitä kuka kuljettaa ketäkin ja millä vuorolla. Sillä toisen veneen porukka menee eri veneeseen, vaikka tulemmekin samaan aikaan rannalle. Brenda on aika kätevä leidi. Kuulen jälkikäteen hänen toimineen kaiketi turvallisuus alalla. Ihmettelin hieman kun hän nouti meidät veneeltä puukko vyöllle laitettuna. Älkää ymmärtäkö väärin hän ei ollut millään muotoa uhkaava vaan erittäin ystävällinen. Pisti vain hieman silmään, mutta oli ehkä tulossa kalastamasta tms.

Paatille siis ja hedelmät kyytiin. Huomaamme, että aallokko alkaa olla aika epämiellyttävää. Toteamme, että meidän on pakko lähteä jatkamaan matkaa. Huomaavaista Pitcairnilta on se, että, he laittavat lähtöleiman passeihimme samalla kun tuloleima on laitettu. Saamme itse lisätä päivämäärän milloin lähdemme. Näin ollen meidän ei tarvitse yrittää tavoittaa paikallisia, jos keli muuttuu hankalaksi vaan voimme poistua saman tien. Ilmoitamme VHF:llä, että lähdemme illan pimetessä jatkamaan matkaa. Kiitos Pitcairn, tämä saari oli ehdottamsti paras missä olemme koskaan vierailleet!