Suru Hiva

Ranskan Polynesia, Nuku Hiva.

On jännittävää herätä uuteen paikkaan ensimmäistä kertaa. Se on se kaikkein hienoin hetki, ainakin minun mielestäni. Pääsee löytömatkailijaksi tutustumaan uusiin paikkoihin. Ruokakin maistuu erityisen hyvältä pitkän purjehduksen jälkeen satamassa. Aloitamme veneen pesulla, sillä joka paikka on suolakuorrutettu. Vastainen tuuli ja aallokko ovat pitäneet siitä huolen. Ensimmäinen päivä menee siivotessa ja on aika mennä maihin ja saada yhteys someen.

Purjehtiessa on aikaa ajatella läheisiä. Varmasti enemmän kuin työelämä arjessa. Uskon, että jokaisen matkapurjehtijan kauhein hetki on tulla satamaan, avata viestit ja huomata, että jotain peruuttamatonta on tapahtunut.

Pikkuveljen muistolle Isosiskolta.

Lepää väsymyksesi, saa rauhaa.

Nyt sinulla on kaikki aika mitä tarvitset.

Tahtoisin tietää missä olet.

Tähtenä yötaivaalla, valaisten merta, jota kuljen.

Yö antaa minulle ajan muistaa sinua.

Elämääsi, joka kulki kanssani.

Puhun sinulle ajatuksissa.

Tulen pyytämään sinua turvaamaan matkani.

Niinkuin pyydän Isääkin. Olette siellä nyt yhdessä.

Pyydän hyvää tuulta, pienempiä aaltoja.

Ohjaa meidät oikeaan suuntaan.Näe se mitä minä en näe.

Tahdon ajatella, että katsot meitä.

Tietysti katsot ensin tyttäriäsi, mutta vilkaisethan myös meihin.

Vaikka silloin kun tytöt nukkuvat.

Nuku Juha, Pikkuveli. Kuulen äänesi. Näen kasvosi.

Ne saavat minut aina hymyilemään, osaat sen parhaiten.

Auringon lasku Taiohaen lahdella.

Dengue kuume ja taiteilua kannella.

Tahitilta, Moorean, Apatakin ja Fakaravan kautta Nuku Hivalle.

Lopulta on jo lähes marraskuu kun pääsemme lähtemään Tahitilta. Kävi nimittäin niin, että Matruusi sai pienen piston hyttyseltä ja sairastui dengue kuumeseen. Lääkäri tenttasi olenko käynyt ylhäällä vuorilla tai ollut melomassa onkaloissa tai kävellyt metsässä. No en ole. Ilmeisesti sain piston kun käväisimme paikallisilla maatila markkinoilla, jossa oli eläimiä, hedelmiä ja kaiken maailman kauppatavaraa. Tämä tauti vei voimat kaiken kaikkiaan kuukaudeksi. Viikko kuumetta, viikko ripulia ja pari viikkoa oli vaan voimaton olo. No nyt on kuitenkin kaikki taas normaalisti. 

Tahitin lentokentän vieressä näkee usein tämän näyn.

Piipahdamme hetkeksi Moorealle, onhan se rankattu 10 kauneimman ankkuripaikan listalle. Komeaa siellä onkin ja viihdymme hyvin viikon verran. Yritämme etsiä hyvää sääikkunaa. Sellaista ei kuitenkaan oikeastaan tähän suuntaan ole. Tiedostamme, että tulee vastatuulireissu. Pasaatit puhaltavat välillä pohjoinen-itä-kaakko. Etelätuuli tai länsituuli kestää yleensä maksimissaan päivän tai vähemmän.

Moorea ilta-aurinkoa vasten.

Huomaamme itätuulen puhaltavan seuraavat muutamat päivät ja päätämme ottaa suunnan niin itään kuin mahdollista. Saamme ensimmäiseksi päiväksi suhteellisen hyvän sään ja etenemme kohtuullisesti. Pääsemme joten kuten Apatakille, joka on noin 60nm Fakaravasta länteen. Olimme kuulleet, että Apatakilla voisi nostaa veneen ylös, joten ajattelimme käväistä katsomassa. Ajamme sisään Apatakin länsipuolelta, pohjoisemmalta sisäänkäynniltä. Satumme suuaukolle kun trooppinen tuuli puhaltaa jotakuinkin +20kn idästä. Ei siis paljoa, mutta kun vuorovesivirta on sisääpäin ja trooppinen tuuli ehti tehdä aallokon atollin sisään, joka työntää ulospäin niin aallokko nousi suuaukolla suhteellisen pomppuiseksi. Aallokko torpaa vauhdin ja pompimme hetken aikaa paikoillamme.

Huomaan kun Kapteeni yrittää työntää Volvoon lisää kierroksia, mutta kaikki on jo käytössä. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pitää keula kohti aallokkoja ja jurnuttaa menemään. Nyt ei voi kääntyä sillä aallokko on kuitenkin sen kokoinen, että se voisi sivuttais suunnassa kipata meidät nurin. Omahalla ei voi peruuttaa suoraan sillä se kääntyy yleensä aina klo 7:män suuntaan. Ei haluta tietää mihin se kääntyy kovassa virrassa ja aallokossa.

Pääsemme kuitenkin etenemään. Tämä on ensimmäinen kerta kun Volvosta meinaa loppua tehot kesken. Kapteenin merkintä lokikirjaan: Passe Terhere, tosi paska aallokko, Volvo jakso just ja just. Hyyty? Tiedetään nyt sitten rajat tähänkin. Suunnistamme kohti karttaan merkattua ankkurointi paikkaa. Kun pääsemme perille, tuuli tyyntyy ja aallot katoavat alle tunnissa. Paikka on aivan paratiisimainen ja samme olla täällä ihan kahdestaan.

Seuraavana päivän sää on tyyni, tosin saamme pari kunnon sadekuuroa ja tuulta niskaan kun suuntaamme eteläiselle uloskäynnille. Näkyvyys katoaa hetkittäin huonoksi ja ajamme tutkalla varmuuden vuoksi. Kylä sijaitsee täällä päässä ja kyllähän se kaunis paikka onkin. Rauhaisan näköinen laguuni on riutan sisällä. Ajamme kuitenkin ulos, sillä uudet sadekuurot ovat jo tulossa. Ulkona on enemmän tilaa, eikä tarvitse pysyä väylällä.

Yksi sadekuuro, onneksi meni takaa ohi.

 Fakarava on meille jo tuttu paikka ja menemme sinne sisään vanhalla rutiinilla. Tosin aukko atolliin on täällä todella iso, joten vuorovesi tai aallokko eivät oikeastaan ole ongelma. Täällä saamme taas yhteyden internettiin ja viimeiset säätiedot ladattua. Kuuntelemme veneilijöiden suosimaa Radio Nettiä, jota pidetään SSB radiolla iltaisin ja aamuisin. Muutkin hakevat sääikkunaa Nuku Hivalle. Päädymme Kapteenin kanssa siihen, että hyvää sääikkunaa ei tule, joten sama se milloin lähdetään. Vastaista se on joka tapauksessa. Yritetään mahdollisimman paljon itään ja pohjoiseen. Matkaa Fakaravalta Nuku hivalle linnun tietä on noin 500nm. Me keräämme maileja noin 1000. Siitä voinee päätellä kuinka kivinen tämä reitti oli purjehtia. 

Sehän on Manta.

Aluksi pääsemme etenemään reilut 100nm suhteellisen nopeasti, mutta sitten alkaa tyyni alue. Lillimme ja ajamme koneella vuoroin pari vuorokautta. Pikkuhiljaa matka lyhenee. Kun matkaa on alle 300nm uskallan jo ajatella, että olemme perillä muutaman päivän päästä. Ei kuitenkaan olla, sillä lähestymme Nuku Hivaa noin 20nm päivässä. Maileja tulee vajaat 100 joka päivä, mutta Nuku Hiva ei lähesty. Nuo noin kolme päivää kestävät aina vaan.

Matkalla sattuu pieni episodi. Tosituuli puhaltaa noin 25kn. Aallot ovat jotakuinkin välillä 2-3m. Olen nukkumassa takana, korvatulpat korvilla. Herään yllättäen kovaan paukahdukseen. Kapteeni on jo kannella ja ryntään sinne perässä. Jotakin on hajonnut? On pimeää, mutta Kapteeni huomaa, että Genua on kokonaan auki, vaikka se oli reivattu. Huomamme, että Genoan rullan köysi on katkennut. Tarkoittaa sitä, että emme voi rullata sitä pois käytöstä. Purjeita on nyt hieman liikaa keliin nähden. Ensimmäisenä mieleen tuleva vaihtoehto, että purje lasketaan kannelle ja pakataan liinoilla kiinni. On kuitenkin pimeää ja tuuli sekä aallokko ovat melkoiset, joten tuo vaihtoehto tuntuu vaaralliselta. Purje saattaa pudota mereen ja haukata sisään vettä. Lisäksi matkaa Nuku Hivalle on vielä useampi sata mailia ja Genoa on oikeastaan tämän aluksen moottori, joten...

Emme tee mitään hätiköityä. Sen sijaan löysäämme isopurjeen ja laitamme genoan ”huonosti vireeseen”, jotta saamme vauhdin vähän maltillisemmaksi. Pärjäämme näin suht hyvin. On kuitenkin mahdollista, että tulee sadekuuroja ja puuskia, jolloin tilanne ei välttämättä ole enää kovin hyvä. Kapteeni pohtii tilannetta noin tunnin verran ja päädymme siihen, että pujotamme keulakannella köyden juoksuttamalla sen noin 30 kertaa rullan ympäri. Köyden pituus on noin 30m ja sen on saatava kannelle mahdollisimman suoraksi jokaisen kierron jälkeen. Kapteeni toteaa minulle, että joko olet keulapiikissä pujottamassa köyttä rullaan tai sitten vetämässä köyttä kannelle suoraksi ja välillä ohjaamassa alusta. Kumpikaan vaihtoehdoista ei ole kovin houkutteleva, mutta valitsen jälkimmäisen.

Pelastusliivit sekä valjaat päälle ja kannelle. Kapteeni menee keulapiikkiin. Olemme keränneet köyden kannelle valmiiksi. Alkaa noin 2h urakka. Keula nousee ja laskee aika reilusti ja kapteeni on välillä vyötäröä myöden aalloissa. Minä konttaan kannella maston ja keulan väliä vieden ja vetäen köyttä. Joudun heittämään köyden kapteenille sillä ihan keulaan meno on ankkurpelin ja jollankiinnitysköysen saartama. Opin kuitenkin viskaamaan köyden aika näppärästi vastatuuleen! Kertaus on opintojen äiti. Arviolta 30:nen kierroksen jälkeen polvet ruvella alkaa kierrokset olla täynnä. Onneksi tuuliperäsin hoitaa homman hyvin eikä minun tarvitse juosta ruorille keraakaan. Vielä köyden pujotus kylkeä pitkin vinsille ja testaus. Yes, saamme rullan melkein kokonaan kiinni. Kaikki hyvin. Toistaiseksi.

Pari päivää myöhemmin saamme saman pamahduksen uudestaan. Voi kakka, köysi poikki taas. Ilmeisesti jotakin on rikkoutunut, koska olemme seilanneet samalla köydellä viimeisen vuoden ja nyt se yhtä äkkiä katkeaa kahdesti. Onneksi olemme varanneet köyttä sen verran, että sitä on vara pätkiä. Se näyttää aina katkeavan tuolta furlingin alkupäästä. Tämän opimme jo Brasiliaa kiertäessä. Vastatuulet ovat kuluttavia, vaikka niitä on ollut vasta viikon verran.

No, koska kertaus on opintojen äiti niin nyt menee aikaa vain tunnin verraan samaan hommaan. Sama työnjako ja nyt on päivä, joten hymykin alkaa välillä irtoamaan kun keinumme kannella aallokossa. Pimeässä on omat hyvät puolensa kun ei näe kuinka isot aallot pyyhkäisevät välillä kannen yli. Vesi on kuitenkin lämmintä, joten shokki ei ole kovikaan suuri. Suolakuorrutus on taattu. Suihkuun ja puhtaat vaatteet päälle. Tällä reissulla menee molemmilta useampi vaatekerta suolaan.

Olen kansivahdissa ja keli nyt on reipas, mutta ei mitenkään hurja. Pötkötän ruorin edessä katsellen Furuno TV:n dokumenttia kun kuulen aallon iskevän kylkeen. Tässä vaiheessa on jo myöhäistä, joten saan tynnyrillisen suolavettä päälle. Sananmukaisesti istun ammeessa. Ylimmät vedenpoistoaukot on vähän tukkeessa kun jonkun hiukset tuppaavat löytämään tiensä ihan joka paikkaan. Kapteeni nukkuu, joten yritän olla kiroilematta ääneen kovin paljoa ja samalla löytää ratkaisua reiän rassaamiseen. Ensin olen vähän kylmissäni, mutta päätään pysytellä kannella sillä Aiskin unet ovat olleet aika vähissä viimeisten päivien aikana. Pikkuhiljaa suolavaatteet kuivuvat päälle ja odottelen Kapteenin heräämistä. Kylmä ei tule sillä aurinko paistaa jo.

Yritämme kalastaa koko reissun ajan. Sillä olemme kuulleet, että täältä saa keltaevätonnikalaa. Nam. Ensimmäisestä nykystä katkesi peruke. Toisesta katksesi siima. Kolmannesta hajosi uistin. Yhdestä vieheestä ruostui koukut joten kala ei niissä enää pysynyt. Yritys hyvä 10 pistettä, tulos 0, kolme Rapalaa on kadonnut.

Yhteensä matkaamme noin 10 vuorokautta. Viimeinen puristus tulee kun olemme noin 20nm mailin päässä Hivasta sen länsi puolella. Saari sekoittaa viimeisetkin tuulet ja idästä tulevat aallot kiertävät saaren molemmilta puolilta ja yhtyvät sitten länsipuolella, jossa keikumme.

Purjehtiminen on kertakaikkiaan mahdotonta, jos päämäärä on Nuku Hiva. Luovutamme ja laitamme peltigenoan laulamaan. Kierroksia saa olla reippaasti, että pääsemme edes noin 5 solmun nopeuteen. Huomaamme, että joudumme ajamaan Taiohaen lahteen pimeässä tai jäämme lillimään suuaukolle noin yhdeksäksi tunniksi. Muut veneilijät sanovat kuitenkin, että sisään on helppo ajaa pimeässäkin ja päätämme yrittää sisään. Kaikki näyttää suhteellisen selkeältä. Linjataulut kiinni ja tutka päälle. Hyvinhän se sujuu. Pikkuhiljaa ankkurissa olevat veneet ilmestyvät pallukoina tutkan näyttöön ja valotkin alkavat näyttää selviltä. Ankkuri alas ja huh, olipahan puristus. Saavuimme 23.11. klo 20.30. Hyvät yöunet tulevat tarpeeseen.

Banana!

Ranskan Polynesia, Tahiti, Marina Taina.

Pikkuhiljaa alkaa olla huoltohommat tehty. Siirretty katolta paneelit sivuille rikkoutuneiden tilalle, etsitty uusi paneeli takabiminin päälle ja vahvistettu reunat extra alumiinilevyllä ja mietitty kiinnitykset sille. Ommeltu uusi aurinkokatos taakse. Koska uusi aurinkopaneeli oli eri kokoinen piti kiinnitykset miettiä uudestaan ja osaksi myös siksi vaihtaa aurinkosuoja. Edellinen kesti noin 3 vuotta, tosin ei ollut kalleinta säänkestävää, joten oli ehkä odotettavissakin. Lisäksi päätettiin ommella ns. välikatos kahden biminin väliin. Sitä voidaan pitää ankkurissa tai silloin kun ei käytetä isopurjetta. Täytyy sanoa, että noiden kaavoittaminen on kyllä ihan P*******ä. Joka suuntaan kieroa ja ei tietenkään yhtään suoraa kulmaa.

Kun aikamme kierreltiin kauppoja niin löytyi Kapteenin mieleistä puutavaraa, Merbauta. Siitä saatiin valmistettua uimatasolta ylös mukavammat porras askelmat. Metallisten kaarien päälle asennettiin puiset askelmat. Huomattavasti miellyttävämpi nousta paljain jaloin sukekamojen kanssa. Kaikkein ihanin juttu on kuitenkin se, että vihdoin valmistuu pieni ulkopöytä (myös merbauta) Omahan takakannelle. Jeeeee tätä on odotettu ja toivottu ja täytyy tunnustaa, että kyllä Kapteenin puusepäntaidot on vielä kohdillaan. Siitä tulee niin hieno (ja kallis), että en tiedä raaskiiko siinä edes syödä. Ihailee vaan kaukaa...

Tässä välissä on vaihdettu öljyt ja sinkit generaattoriin sekä Volvoon. Kakkaletkut on piiskattu. Ts. irroitettu sisään tulevat kusikivet, jotka tukkivat letkut. (Tämä on Kapteenin työ.) Jääkaapin tuuletin hajosi, joten jääkaappi pois paikoiltaan ja uusi tuuletin tilalle. AIS on saatu näkyviin tietokoneelle, kiitos Iiriksen Jonnalle, meiltä olisi usko loppunut kesken. Viimeisimpänä on huollettu tuuligeneraattori. Aloitimme siitä, että menimme kyselemään noita härveleitä myyvästä liikkeestä huoltoa. Sanoi, että ei voi huoltaa ostakaa uusi. Ei ostettu, eikä muuten ostettu siitä liikkeestä akkujakaan.

Kapteeni sitten siitä surffaamaan nettiin ja etsimään tuuligenun huoltoviedeoita. Ei muuta kun purkamaan. Työ tekijäänsä opettaa vain miten se meni. Kun aikamme kyseltiin ja pähkitiiin, saimme yhtä äkkiä tiedon mistä voisimme löytää uudet laakerit tuuligenuun. Paikallinen ankkuri venetarvikeliike osasi kertoa oikean paikan. Olihan sinne vähän matkaa keskustasta, mutta liikunnan kannalta otettuna, mukavan hikinen päiväkävely. Epäilin, että taas alkaa se sama tuttu rumba. Ensin tulee noin kymmenen kertaa ei oota ja sitten vihdoin löytyy lähes oikea kauppa. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että kauppa löytyi suhtellisen helposti. Saimme siis kerrankin oikean osoitteen kerralla ja laakerit löytyivät suoraan hyllystä! Myyjä varmaan ajatteli, että tuo nainen on pimahtanut kun tuijotin suu auki laakeripaketteja tiskilllä! Hintakaan ei päätä huimannut noin 40€ satsi, otettiin oikeen kerralla kahdet.

Matkalla laakerikaupasta tuli vastaan jonkinlainen autojen huoltoon erikoistunut liike, jossa oli akkuja näyteikkunassa. Sinne siis kyselemään hintoja. Päädyttiin tähän, oli hieman edullisempi kuin venetarvikemyymälät. Toimituskin onnistui suoraan marinaan. Joskus asiat ratkeavat helposti.

Matkalla laakerikaupasta takaisin sataman suuntaan huomasimme, että paikallinen setä oli myymässä banaaneita ja papayoita erään tontin äärellä. Oli aikalailla elämäntapaintiaanin näköinen. Olimme bonganneet tämän sedän kerran aikaisemmin ja Kaputeeni huikkasi ohi kulkiessaan tyypille, BANANA. Hymyhän siltä irtosi. Kun kerran olimme samalla suunnalla toistamiseen, päätimme ostaa kaverilta banaaneja. Täällä on tapana asetella banaanit/muutkin hedelmät ryhmiin/kasoihin, jotka maksavat sitten jotakin. Tämä banaani kasa oli ehkä reilun kilon painoinen ja kysyin hintaa niin vastaus oli 500 paikallista valuuttaa. Se on noin 4,7€, joten totesin Kaputeenille, että ovat aika kalliita banaaneja. Oltiin kuitenkin sitä mieltä, että ostetaan nyt kuitenkin. Taustalla oli hökkelirakennuksia ja ilmeisesti koko suku oli siellä, joko asumassa tai muuten hengailemassa. Nuori mies palveli meitä juuri sillä hetkellä ja näimme tämän elämäntapaintiaanin vähän kauempana. Hän kuitenkin huomasi meidät ja tuli paikalle. Katselin vähän kaihoisasti hyvännököistä papayaa myyntipöydällä ja olin juuri kysymässä hintaa sille kun setä sanoi, että saatte sen lahjaksi. Tämä kuvaa hyvin täkäläistä kulttuuria. Antaminen on heille tärkeää. Hassuinta tässä on se, että se Papaya maksaa enemmän kuin banaanit, joten sain lopulta kaikki hedelmät yhteenlaskettuna erittäin edullisen paketin. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kun näin käy. Eikä he tässä tapauksessa varmaankaan ajatelleet hintaa tai markkinataloutta vaan mukavan ihmisen kohtaamista ja hyvän mielen saamista / antamista toiselle ihmiselle. Oli muuten parhaimmat banaanit Tahitilla.

Kaputeenin puusepän sielu heräsi ja kun hän näki Canacen kannella maston juuressa puiset köysilaatikot, oli se sitä myöten selvä. Ei muuta kun taas jollalla puutavarakauppaan ja laatikot työn alle. Nämä tulee kuitenkin ihan perus puusta ja petsataan sitten jollakin sävyllä. Kaiken tämän keskellä tehdään pari kertaa päivässä ruokaa, käydään kävellen kaupassa, pestään pyykkiä. Välillä käsin ja välillä koneella. Muutamia ompelutöitä mahtuu väliin myös kanssavenelijöille. Välillä tuntuu, että kun pääsis lomalle…

Huomasimme juuri, että jollan vasen pontooni vuotaa aikaisemman oikean sijaan, joten siinä seuraava projekti kun nuo edellä mainitut on saatu kuntoon. Alettiin myös miettimään pakastimen lisäeristystä sillä tällä hetkellä sitä ei voi käyttää, koska lämpötila ei laske alle -10. On tarkistettu kylmäaineet, joten siitä ei liene ongelma. Kenties kun uudet akut on saatu taas asennettua niin virtaa riittäisi paremmin? Ollaan yritetty etsiä täältä siirreltävää jääkaappi pakastin yhdistelmää. Sellainen on myytävänä siinä isossa verkkokaupassa, mutta sen toimittaminen tänne Tahitille maksiaisi tuplasti laitteen hinnan. Ei kuulosta kovin järkevältä ratkaisulta. Tahitilla sellaista ei mitä ilmeisimmin ole saatavilla. On meinaan kävelty aika moneen kauppaan ja kyselty kaikista venetarvikeliikkeistä.

Lokakuu on jo alkanut, joten olemme olleet Tahitilla ankkurissa jo kohta 3kk. Olisikohan aika vaihtaa maisemaa? Yritämme päästä edes Moorealle saakka ensi viikolla. Tosin tuo ensi viikko on jo mennyt aika monta kertaa. Aina löytyy joku uusi projekti joka täytyy korjata. Vielä puuttuu kulkuvalojen läpiviennin viimeistely, niin lista olisi lähes lopussa. Ompeluhommat ei sensijaan lopu varmaan koskaan. Jollan suojus on korjausta vailla. Isopurjeen suojus tarvitsee myös vähän tuunausta. Tällä viikolla hajosi lopullisesti liian biohajoavasta muovista valmistetut wc istuimen kannen saranat. Ne on käytännössä pehmenneet täysin. Kyseessä on 5 vuotta vanha pönttö. Kapteeni tuunasi ne kasaan epoksilla. Biohajoavuus on ihan ok muovipusseissa, mutta onko tämä nyt sitten oikein, että kengätkin hajoaa itsestään?

Trooppisia tuulia, veneen korjausta.

Fakaravalta Tahitille.

Vietämme kaiken kaikkiaan reilun kuukauden Fakaravan poijussa. Yritämme saada ankkurivinssin osia Euroopasta, Jenkeistä ja Uudesta Seelannista. Kaikki viestiketjut tyssäävät siihen kun pyydämme hintaa Tahitille toimitettuna. Se kaikkien tietämä eurooppalainen nettikauppakin kertoo, että heillä ei ole ankkurivinssejä juuri nyt varastossa. Yritämme saada varaosille hintaa, mutta eivät ymmärrä itsekkään omia verkkosivujaan. Tulee vain sama linkki uudestaan, jossa ei ole hintaa yhdellekkään tarvitsemallemme tuotteelle. Se siitä.

Alamme kyllästyä Fakaravaan muutenkin. Saamme taas trooppisen tuuli sade aalto kelin noin kahdeksi viikoksi. Tuuli muuttaa juuri sen verran suuntaa, että aallot pääsevät nousemaan epämiellyttäviksi. Lämpötila laskee välillä noin 20 asteeseen, joka tuntuu todella kylmältä. Kosteusprosentti nousee veneessä ja joudumme pitämään välillä lämmitintä päällä. Emme pääse myöskään vaihtamaan paikkaa. Kylän ainoan ravintolan menu on syöty läpi. Nyt on aika vaihtaa saarta.

Kuulemme Jorilta, että Tahitilta voisi löytyä varastosta juuri samanlainen vinssi, joka meillä on. Alamme kallistua uuden vinssin suuntaan. Selviää myös, että ankkurivinssin runko on jo saanut kulumaa aikalailla. Ankkurissa oloko muka edullista? Vinssi ja ankkuri ketjuineen maksenee noin 10000€. Sitten tarvitaan vielä vara-ankkurit.

Starttaamme kohti Tahitia 17.7 aamutuimaan. Alku on mahtavaa purjehduskeliä, sillä olemme vielä saaren suojassa. Mukava tuuli, mutta ei aallokkoa. Saaren jälkeen aallokko alkaa kasvaa, mutta pysyy ensimmäisen päivän kohtuullisena. Tuuli pysyy koko matkan välillä 7-25kn. Aallokko on kuitenkin aika keikuttavaa, suurempaa kuin tallaisessa tuulessa normaalisti. Tarkoittaa siis sitä, että Matruusi kokee taas yhden pahimmista meripahoinvoinneista Tyynen meren puolella. Onneksi matkaa on vain pari päivää. Yritän hoitaa osuuteni, mutta ruoan tekeminen on tuskaa. Saan aikaiseksi aamuyöstä yhden neljän tunnin vuoron, jotta Kapteeni saa nukkua.

Kaputeeni yritää kalastaa ja joku isompi otus käy vieheeseen kiinni. Vapa taipuu yli 90 asteen kulmaan. Valitettavasti kala pääsee karkaamaan ja jäämme ilman tuoretta ruokaa. Ollaan kuultu, että täältä saisi kalaa helposti, mutta ollaan tultu siihen tulokseen, että tyhjä on Tyynivaltameri. Ei yhden yhtä fisua välillä Valdivia Tahiti. Mikä lie syynä, epäilemme vahvasti, että idässä olevat suuriväkiset valtiot ovat ryöstökalastaneet nämä vedet aika tyhjiksi.

Seuraavana päivänä aallot ovat vielä suuremmat noin 2,5-3m, joten olo ei juurikaan helpotu. Illansuussa alkaa kuitenkin tyyntyä ja yön pimeydessä alkaa Tahitin valot jo loistaa. Kapteeni menee nukkumaan puolen yön jälkeen ja varoittaa ilman AIS:ia olevista kalastusaluksista. White Shadowkin on aika lähellä, mutta onneksi Barrylla on sentään AIS päällä. Aloitan vahtivuoron ja ajelen pikkuhiljaa White Shadown ohi. Taisimme herättää hänet sillä ohitan aluksen aika läheltä.

Isopurje on jo otettu aikaa sitten löysäksi ja keulapurjeita ei edes ole ylhäällä. Silti vauhtia tuppaa olemaan yli 5kn. Ajattelen ensin, että jaksan 3 tunnin vahtivuoron, muistan kuitenkin, että tulemme taas uuteen satamaan sisään, joten Kapteenin aivot olisi syytä pelata kunnolla. Muistan vielä hyvin erään aluksen, jonka tunsimme ja se upposi näille hoodeille noin pari kuukautta sitten. Ajautui syystä tai kolmannesta liian lähelle riuttaa. Sinnittelen 5 tunnin vuoron ja kas sieltähän tupsahtaa mitä virkein otus, kun aurinko alkaa heittää ensimmäisiä säteitään taivaanrantaan. Olemme Tahitin saaren pohjoisella sisääntulo aukolla. Siis suojassa vallitsevalta tuulelta. Mikäs tässä oli mennessä. Hieman jännitin kaiken maailman valoja pimeydessä. Osa väylämerkkejä ja osa kuului lentokentän valoihin. Huh, tuonne ei ole asiaa pimeässä.

Purjeet pakettiin ja Volvo käyntiin. Sisääntuloväylä on kohdalla kun Kapteeni saa aamupalansa nautittua. Ajamme väylälle ja ilmoitamme VHF:llä tulostamme. Reittimme kulkee lentokoneiden laskeutumisalueen läpi. Näin ollen meidän on uudestaan ilmoitettava sijaintimme ennen alueen pohjoisen kiitoradan läpi ajamista. Lupa tulee todella nopeasti ja yhteistyö lentokentän ja veneliikennettä hoitavien viranomaisten välillä on mutkatonta. Odotusta on ehkä 1min. Sama juttu toisessa päässä laskeutumisaluetta.

Pian alamme tähystää Marina Tainan poijuja, josko saisimme jonkin kiinnitymispaikan kun tuo vinssi ei toimi. Löydämme läheltä Marinaa tukevan näköisen poijun ja töijäämme siihen itsemme kiinni. Juuri kun laitamme aurinkosuojaa isopurjeelle alkaa ensimmäinen alus lähestyä ja tiedämme jo, että ei tainnut olla vapaa poiju.

Uudestaan etsimään. Löydämme toisen poijun hieman kauempaa ja se vaikuttaa tosi tukevalta. Siihen kiinni ja toimistoon kyselemään olisiko se meille myynnissä. No eipä ole, vastataan toimistosta ystävällisesti. Poiju on yksityinen, mutta omistaja ilmeiseti viikonloppupurjehduksella. Virkailija kertoo kuitenkin, jos ei siinä ketään ole ja haluatte vinssinne kuntoon niin voihan siinä yötä olla. Huokaan helpotuksesta. Vihdoin rauhallinen satama.

Saamme samana päivän selville, että ankkurivinssi löytyy paikallisesta venekaupasta ja lupaavat toimittaa sen jo huomiseksi marinaan. Yes, viikkotolkulla on odoteltu ja yhtä äkkiä asiat selviävät muutamassa tunnissa. Tosin mansikoitahan tämä täällä maksaa, mutta ompahan varmasti oikea tuote ja toimiva peli. Vuoden takuu, joten, jos hajoaa niin olemme vielä hoodeilla ensi vuonna.

Seuraavana päivänä vinssi jollaan ja asentamaan. Meni melkein nopeasti, mutta tiivistemassan on syytä kuivua hetki ennen lopullista kiristystä, joten otamme riskin ja vietämme toisenkin yön samassa poijussa. Kukaan ei tule ajamaan pois, mutta siirrymme toiselle puolelle väylää ankkuriin pikimmiten.

Seuraavaksi aletaan metsästämään aurinkopaneelia ja uusia akkuja. Johan nämä akut kestivätkin puolisen vuotta. Tosin pakastin alkoi kuluttaa virtaa täällä lämpimässä siihen tahtiin (vaatinee isomman huollon, kylmäaineet on tarkistettu), että ehkäpä ne tyhjenivät liian alhaiselle jännitteelle liian usein. Generaattorin käyttökään ei ilmeiseti auttanut. Lisäksi nykyisiä akkujamme ei saisi ladata liian isolla virralla, valitettasti näin pääsi epähuomiossa tapahtumaan. Akkujen kestäminen näissä oloissa on näköjään todella iso haaste.

Tahitin Marina Taina on aivan ihana ankkurilahti. Ei aaltoja juuri lainkaan, aurinko paistaa joka päivä, ei sadetta, ei kylmää. Ihana paratiisi. Bussilla pääsee keskustan himinään helposti. Marinassa useampi mukava ravintola. Pesutupa. Kävelymatkan päässä iso ruokakauppa, jossa myydään tuoretta kalaa ja äyriäisä. Matkalla tuoreiden vihannesten myyjiä. Jee, tomaattejakin löytyy kohtuulliseen hintaan. Siis noin 6€/kilo. Sukellusliikkeitä taitaa olla parikin kappaletta. Tosin me ei tarvita niitä palveluita sillä jollamatkan päässä on parikin kivaa hylkyä. Täytettävä kajakki on kannella kun haluaa meloa. Riutta toisella puolella snorklausta varten. Kilpikonnat piipahtavat välillä pinnalla haukkaamassa happea.

Tällä hetkellä suunnitteilla on, että olemme Tahitin ympäristösaarissa (Moorea, Bora Bora, Fakarava, Rangiroa) noin lokakuun loppuun saakka (2019). Sitten alamme pikkuhiljaa valua kohti Marquiseksen saaristoa. Siihen kuuluu Nukuhiva, Hiva Oa yms. saaria. Vietämme siellä pari kuukautta ja palaamme takaisin Tahitille viimeistään helmikuun alussa (2020). Helmikuu ja maaliskuu (2020) menee varmaan vielä Tahitilla, mutta sitten on aika suunnata kohti Cook saaria, Tongaa ja kohti länttä. Se, että onko matkalla Uusi Seelanti ja Australia on tällä hetkellä vielä kysymysmerkki? Kenties Papua New Guinea ja Indonesia? Tai sitten suuntaamme kohti Japania? Jos haluatte enemmän ajantasaista tietoa liikkeistämme niin voitte liittyä facebookissa Group Omahaan.

Fakarava, pikku haasteita, salamatkustaja saadaan kiikkiin.

Fakarava.

Lähdemme Tahanealta iltapäivällä. Saamme mukavan sivumyötäisen. Tuulta on juuri sopivat 10-15kn. Fakaravalle on matkaa noin 90nm (pohjoiselle sisääntulolle). Haluamme suoraan kylälle, jotta voimme hankkia rottaloukun. Mickey ei tykkää purjehtimisesta, joten se pysyttelee piilossa koko yön. Hyvä niin, se on sitten nälkäinen seuraavana yönä.

Saavumme Fakaravan suuaukolle ja kas siellähän alkaa näkyä Suomalaisen Iiris veneen AIS singnaali. VHF käteen ja toivottamaan hyvät huomenet, pitkästä aikaa, Suomen kielellä!

Sieltä me saavutaan. Kiitokset Iirikselle kuvista. Copyright Iiris

Ensimmäisiä hommia uudessa paikassa on jolla alas ja moottori paikoilleen. 

Kapteeni testiajolle.

Ankkuroimme lähelle kylää ja saamme hyvän pidon. Pari minuuttia ankkuroinnin jälkeen Kaputeeni sanoo, että ankkuri vinssi on tyhjentänyt öljyt kannelle. No voi sun, onko se nyt sitten hajonnut? Onneksi olemme Fakravalla ja täällä on jotakin mahdollisuuksia saada varaosia Tahitin kautta.

Ensimmäiseksi käymme kaikki kaupat läpi ja esimme Rottaloukkua. Ei ole. On vaan myrkkyä ja jonkinlainen liimatarjotin, johon rotan pitäisi jäädä kiinni. Ei oikein uskottava. Myrkkyä en halua käyttää, koska se menisi kuolemaan kuitenkin johonkin veneen uumeniin ja tuoksukin voisi olla aika epämiellyttävä. Liimatarjottimesta kuulemme kanssavenelijöiltä, että juu kyllä siihen jää tassun jäljet, mutta se ei jää kiinni. Kaputeeni on kunnon loukun kannalla. Koska tunnemme Iiriksen ja he tuntevat täältä muutaman veneilijän niin saimme kutsun pelaaman Petanqueta. Sitä kautta tuli puheeksi salamatkustaja aluksessa ja saimme lainaan kahdesta veneestä 4kpl loukkuja. Suu kannattaa avata tällaisessakin tilanteessa, vaikka eihän sitä mielelläään tunnusta, että meillä on Rotta veneessä.

Samana iltana palaamme veneelle pimeän tultua ja luukut ovat olleet kiinni, joten Mickey on eristetty sisälle. Kun avaan luukun ja näytän valoa näen sen hyppelevän keittöstä pöydän alle piiloon. Hyvä, tiedämme siis mistä se kulkee. Kahteen loukkuun lihaa ja kahteen suklaapala. Kaksi loukkua cola pullojen väliin vasten salongin sohvaa. Näin ollen se joutuu vetämään herkun sieltä suunnasta johon loukku laukeaa. Yksi pihalle ja Kaputeeni miettii hetken ja sanoo, laitetaan piruuttaan yksi heti maston juureen pöydän alle. Syötiksi mehevä flank steak pala. Kello on jo yli kahdeksan, joten ei muuta kuin nukkumaan, jotta Mickey uskaltaa tulla esiin.

Kaputeeni laittaa korvatulpat, mutta minä alan kuuntelemaan ääniä. Aika kuluu. Vajoan pieneen horrokseen. On kulunut ehkä tunti ja kuulen kilahduksen. Aiski, Aiskii herää, loukku laukesi. Mitä, nyt jo? Kaputeeni taas asialle. Kuulen askeleet salonkiin, sitten kannelle, takaisin salonkiin ja takaisin kannelle. No kerro jo, mietin, mutta odotan kärsivällisesti. Aiski tulee takaisin ja kysyn malttamattomana, että kuoliko? Kuollut on, vein sankossa kannelle. Kysyn vielä, että onko varmasti kuollut? Kyllä! Voi helpotuksen määrää! Tähän veneeseen hankitaan taatusti pari loukkua heti kun jostakin löytyy.

Kaputeeni purki ankkuri vinssin seuraavana aamuna ja siihen tarvitaan uusia osia aina akselista lähtien. Yhteensä 11 osaa, joista yksi on tiiviste sarja. Vinssi sai liian kovan nykäisyn Tahanealla. Vinssin oma lukko petti täysin. Mitä opimme tästä? Emme mitään, kaikkeen ei voi varautua vai, vaikka paikka olisi paratiisi niin varmistuksen varmistus olisi silti paikallaan.

Käymme paikallisessa Yaht Servicessä tutustumassa. Täällähän saa oikein pyykitkin pestyä. Mukava Rouva kysyy jopa minulta missä lämpötilassa haluan pyykit pestävän! Jee, vihdoin oikea pyykinpesukone. Aiski tietty keskustelee varaosista ja saamme kuulla että verkkokaupasta tilatut osat saa kyllä tänne, mutta rahti maksua tulee varmaan 200€ lisää kuin mitä se olisi Tahitille tilattuna. No ei auta, Kaputeeni on sitä mieltä, että ilman ankkurointia ei voida jatkaa Tahitille. Tiedämme jo nyt, että siellä on ylibuukkaus jokaisessa satamassa. Vaikka saisimmekin satamapaikan niin se maksaisi 53€/yö, joten rahdin säästöt olisivat aika äkkiä käytetty.

Saamme nopeasti uusia ystäviä Mickey episodimme kautta ja kuulemme, että kaksi venettä on jättämässä poijupaikan. Hienoa he lupasivat viestittää kun lähtevät, että pääsemme varmasti poijuun. Kun nostamme ankkurin meillä ei oikein ole mahdollisuutta pudottaa sitä enää takaisin sillä ankkurivinssi on purettu osiin. Nyt on nostettava ankkuri käsin ylös. Onneksi Triple Shotin kippari tulee aamutuimaan kyselemään, josko hänestä olisi apua. No ilman muuta. Hänellä on mukana myös vinssiin sopiva sähköinen väännin. Tämä osoittautuukin aika hyväksi.

Aloitamme siitä, että Matruusi sukeltaa köyden ankkuriin. Kaputeenin kädessä on pieni palohaava, joten hänelle sukellus ei ole suotavaa. (Poltin sen siihen kun yritin kumota suklaakakkua Aiskin synttärinä leikkuulaudalle. Ehkä hankin irtopohjavuoan kuitenkin….). Kun pääsen pohjaan, huomaan, että korallikalat ovat ottaneet ankkurin jo omakseen. Kuulen selkeästi puhekuplasta. Seis, tää ankkuri on nyt meidän, ole hyvä ja poistu. Kalat suojaavat ankkuria päältäpäin. Vieressä on pieni korallitöppyrä, jossa on useita riuttakaloja…. Köysi kuokan siltaan kiinni ja vetoa. Haluamme molemmat päät köydestä veneeseen. Yllättävän rankaa hommaa.

Matruusi veteen köysien kanssa. Kuva copyright Iiris.

Trpile Shotin Kapteeni tuli jeesaamaan. Kuva Copyright Iiris.

 Köyden avulla voimme nostaa sekä ankkuria, että ketjua yhtä aikaa ylöspäin ja kaikki paino ei ole yhden (purjeisiin tarkoitetun) vinssin varassa. Kaikki valmista, Matruusi laitetaan ruoriin, Triple Shotin kippari toiseen vinssiin ja kaputeeni keulalle. Minun pitäisi sitten ohjata kapun ohjeiden mukaan. Onneksi ihan lähellä ei ole aluksia, mutta Matruusin kokemuksella, Omahan pitämisestä paikoillaan, ne ovat ihan kauhistuttavan lähellä.

Keulalta tulee merkkejä. Pari metriä eteenäin, sitten sivulle, sitten seis. Ääh vene lähtee kääntymään sivuttain kun veto lähtee pois. PIDÄ SE ALUS PAIKOILLAAN! Juu juu täähän on pysynyt hyvin, mielestäni 5-8 metrin sisällä. Se pitäisi pysyä 2metrin sisällä, huutaa kapteeni. Voi sun kauheus, kun otan vedon pois en saa enää ohjattua ja jos veto on päällä alus liukuu liian pitkälle…. Huh samalla kelaan köyttä toisella vinssillä ja katselen jännittyneenä Iiriksen suuntaan, milloin olemme liian lähellä heitä. Ja mihin päin tätä Omahaa sitten ohjataan. Tuuli tartuu meihin aika hyvin, sillä olemme laittaneet mastolta taaksepäin aurinkosuojan. Homma tuntuu kestävän ikuisuuden. Sitten alamme lähestyä uhkaavasti Iiristä ja kuulen, että ankkuri on irti. Kaasua reilusti ja saan aluksen käännettyä väljemmille vesille. Huh huh, olipahan puserrus. Miehillä varmasti vielä enemmän kuin minulla, mutta silti pulssini oli varmasti yhtä korkealla pelkän jännityksen vuoksi. Ulkona olevan ketjun paino on baltiarallaa 50kg ja ankkuri 45kg. Ei sitä ihan huvikseen viitsi käsin nostella.

Pienen odottelun jälkeen pääsemme poijuun. Olemme kuulleet, että poijut on tarkistettu ja kyseisessä poijussa oli ollut aikaisemmin iso katamaraani. Päätän silti sukeltaa katsomaan mitä sieltä oikeasti löytyy. Köyden paksuus ei oikein vakuuta. Pohjasta lähtee jykevän näköinen kettinki, no hyvä tuohon voin jo luottaa. Ketjua on noin 1-1,5M, jonka jälkeen on svivellin, hyvä, voimme siis pyöriä vapaasti. Sen jälkeen on metalli koussi jonka ympäri köysi kulkee. Köysi ei kuitenkaan ole kovin paksu. Varsinkin kun totuimme Patagoniassa kunnon jyhkeisiin kalastusveneille tarkoitettuille poijuihin. Siihen nähden tämä on leikkikalu. Kestää varmaan tuulen 40kn, mutta, jos saamme puuskia 50 tai yli niin en olisi niinkään varma. No Kaputeeni päättää… Siinä mietteissäni huomaan isohkon hain. Puhekupla sanoo matalalla äänellä. Hei tyyppi, mä onn tarkistanu tän poijun jo monta kertaa, se on ihan ok!

Nousen ylös ja uimatasolla seisoessa pudotan toisen räpylän mereen. Voi kakka. Aiski huutaa, hyppää perään heti! Apua, en tiedä onko mulla ilmaa tarpeeksi, anna maski äkkiä takaisin. Saan myös toisen räpylän jalkaan ja perään. Korva kiukuttelee, en meinaa päästä alaspäin, jatkan kuitenkin sinnikkäästi sillä nuo on kalliit räpylät. Noin 7m syvyydessä alkaa tuntua, että ilmaa ei oikein tule. No mitä ihmettä, imaisen uudestaan ja kyllä nyt on parempi nousta ylös, jotain on vialla. Saan vielä muutaman henkäisyn ja potkaisen muutaman kunnon porkun ja pääsen uimatikkaille. Huudan Aiskille, että ei tule ilmaa en pääse alas. Korvakin on tosi kipeä. Kaputeeni sitten uhrautuu ja kipaisee stage pullon kanssa perän alle. Onneksi löytyi, täältä ei oikein saa hyviä suke tavaroita ja yhdet räpylät on jo Ahdilla.

Kaputeeni on tässä silloin tällöin maininnut, että konehuoneeseen tulee jostakin vettä. Syy ei ole selvinnyt, mutta se on kiusannut jo jonkin aikaa. Olisko tullut naapurveneen pikku ongelmasta mieleen tarkistaa moottorin vesipumppu vai mistä, mutta syyllinen löytyi heti tämän ankkuri episodin jälkeen. Moottorin jäähdytysmeriesipumpun stefat vuotavat. Tällä kertaa meiltä löytyy varaosat. Kiitos ystävämme Pekka, joka toi ne Argentiinan, matkallaan Omahalle. Eikä edes tajuttu pyytää, mutta Pekka totesi rauhalliseen tapaan, että näitä koneeseen tarvitaan seuraavaksi. Ei vastusteltu.

Kaputeenin tuntien, jos vika on selvillä, rauhaa ei saa, ennenkuin se on korjattu. Olemme kuulleet ja katsoneet säätä ja tiedämme, että saattaa tulla taas pieni trooppinen puhuri. Olisi siis suotavaa, että joko moottori tai ankkuri olisi kunnossa. Käy ilmi, että vaihtaminen onnistuu, mutta vaatii aikamoisen työmäärän. Kaikki uusittavat osat löytyvät veneestä, joten kaputeeni päättää vaihtaa osat heti. Ei muuta kun tekininen tila tyhjäksi. Moottorista irti merivesijäähdytyspumppu. Samalla tuli vaihdettua impelleri, joka olikin jo huonossa hapessa. Päivän tiukka rypistys kuumassa tilassa sai aikaan Kaputeenille hyvät yöunet. Moottori toimii taas, vaikka Kaputeeni mainitsikin, että kaikkia osia ei tullut takaisin asennettua, koska niille ei hänen mielestään ollut tarvetta.

No ollaan me pidetty kivaakin täällä ei vaan pelkkää työtä. Joskus ihmiset ihmettelevät, että mitä tekemistä teillä siellä voi olla? Tässä on nyt kerrottu murto osa tapahtumista, ehkä se antaa jotakin kuvaa kuinka paljon venettä pitää huoltaa. Mickeyn takia kaikki pilssit pitää vielä pestä. Tähän mennessä olen pessyt sisällä olevat tavarat, vihannesverkot ja hyllyt missä epäilen sen käyneen. Kun Kaputeeni teki moottorihuoltoja selvisi, että Mickey oli jo osan matkaa nakertanut reittiä kohti pakastinta. Noin 30cm oli nakerrettu. Noin metrin lisäaherruksen jälkeen se olisi päässyt pakastimeen Kaputeenin lihojen kimpuun. Se todellakin tiesi mihin kannattaa suunnata. Minulla on pilsissä mysliä valkoisissa ns. tynnyreissä. Se oli tykännyt tuoksusta ja yritti koveraa punaista kantta rikki. Onneksi homma oli jäänyt kesken. 

Vuokraamme yhdeksi päiväksi fillarit ja polkaisemme helmifarmille.

Tältä osteri näyttää sisältä. Helmikin erottuu, ei kuitenkaan ole kovin hyvälaatuinen tällä kertaa.

Fakaravalla asiat ovat hyvin, sillä jo ensi tiistaina tulee taas ruoka alus ja samme tuoretavaraa. Viikonlopun ja maanantain pyhän vuoksi emme ehtineet saada vettä. Kuitenkin, sitä saa tältä saarelta 30l päivässä / hlö. (kun maksaa turistimaksun ja jätemaksun) Vene elämässä se on kohtuullisen paljon. Vesi noudetaan omilla kannuilla laiturin vieressä olevasta huoltopisteestä. Sateita on niin niukasti, että vesivarat karttuvat hekä 5l/viikko.

Tässähän ollaan pari viikkoa jumissa, joten on aikaa touhuta veneen kanssa. Seuraava kunnostus projekti on jo alkamassa. Pukströötin puusta oleva taso täytyy uusia. Varaosa on mukana. Kiitos J.Upn. Molemmat ulkoperämoottorit vaativat huoltoa. jne...

Atollien elämää. Salamatkustaja hiipii alukseen.

Hao, Makemo, Katiu, Tahanea.

Siinä seuraavien legien atolli järjestys. Starttaamme Rikitealta 6.5.2019. Kuulimme, että Haolla olisi tuttuja, joten ei muuta kuin karttaa selaamaan ja katsomaan missäs se on. Ahaa noin 450nm. Sinne siis. Ensin pitää selvittää keppiviidakko Rikitealta pohjoiselle sisääntulolle. No siitä on selvitty ja kapteeni päättää vähän oikaista kun tuossa on vettäkin ihan riittävästi. Kohta huomaamme olevamme keskellä simpukkafarmia. Väistelemme parhaan mukaan poijuja, kunnes eka kolahtaa kylkeen. Ei kuitenkaan tartu kiinni, mutta huomamme, että poijuja on noin metrin syvyydessä lisää. Kääk miten tästä selvitään. Vältämme varmaankin tuurilla sotkeutumisen poijuihin ja painumme ulos atollista.

Todella iisi purjehdus jälleen kerran. Tapahtui nimittäin niin, että Omahasta tuli Lentävä Omaha. Alan saada pikkuhiljaa selville miksi jotkut, jopa pitävät purjehduksesta. Tämä Rautarouva alkoi saada vauhtia kölin alle niin paljon, että piti jo alkaa kiertelemään atolleita ja jarruttelemaan, jotta ei olla pimeän aikaan menossa atolliin sisään. Noin 15-20kn sivutuulta ja Omahan vauhti sellaiset 6-8kn. Genoa oli reivattu 3 reiviin ja isopurje oli myös reivattuna ja kaiken lisäksi vanha purjeemme, joka menettänyt muotonsa. Siinä jäi taakse isommatkin alukset. Kyllä kapteenin hymykuopat oli syvät. Eikä siinä vielä kaikki, meno oli mukavaa ei siis pomppuista keinuvaa tai mitään sellaista. Tasaista ja vauhtia vähän niinkuin isommissakin veneissä. Voiko tää purjehdus olla tällaista? Konetunteja on niin vähän, että ei edes muisteta milloin viimeksi on tankattu.

Hao on kuulemma yksi vaikeimmista atolleista mennä sisään. Atolliin on vain yksi sisäänkäynti. Koska olimme kokeneet pienoisen trooppisen myrskyn viikkoa aikaisemmin, tiesimme, että se on täyttynyt vedestä, joka virtaa nyt sieltä ulos. Vastaista siis tiedossa vuorovedestä huolimatta. Olemme katsoneet Exel taulukkoa, jonka pitäisi näyttää vuorvedet ja helpoimmat ajat ajaa sisään. Kaputeeni on kuitenkin eri mieltä taulukon kanssa ja olemme odottelemassa aamu aurinkoa pari tuntia aikaisiemmin. Yksi alus tulee ulos ja kuulemme keskustelun olosuhteista toisen aluksen kanssa VHF:stä. Huomaamme, että täällä on tapana kertoa/kysyä kanssaveneilijöille/ltä suuaukon olosuhteista. 5 solmun vastavirta. Saamme hieman ohjeita sisäänmenon kohtaan, mutta kaputeeni ei vaikuta niihin tyytyväiseltä. Huomamme valkoisen poijun suuaukon oikeassa reunassa (siis sisäänmennessä) ja päätämme ajaa niin, että poiju jää reilusti oikealle ja virta aallokko (joka on aika voimakas) jää juuri ja juuri vasemmalle. Volvo käyntiin ja kierroksia riittävästi, vauhti pitää saada kovaksi hyvissä ajoin.

Kierrokset nousevat 3000rpm, nopeus vettä vasten on 7kn ja maata vasten 1,9kn. Totta, 5 solmun vastavirtahan se. Volvo jaksaa kuitenkin hyvin ja matka virrassa ei ole pitkä. Se alkaa helpottaa kun pääsemme suuaukosta sisään ja ensimmäiselle portille. Eihän tämä nyt niin paha ollut. Paljon pahempia koettiin Patagoniassa.

Hao on rauhaisa kylä rauhallisine asukkaineen. Kaikki tervehtivät joko Ranskaksi tai Polynesian kielellä, ”Arana” tai ”Lorana” (en tiedä miten kirjoitetaan) tms. Meitä on suositeltu ilmoittautumaan viranomaisille jokaisella atollilla, joten Kaputeeni ilmoittautuu myös tänne. Viranomaiset hoidettu ja kylille. Tälläkin saarella on leipomo. Onneksi patonki on edullista. 66FR (noin 0,5€). Jotta saa leipää pitää olla liikkeellä kun leipomo on auki. Siis aikaisin aamulla. Rikitealla leipää sai aamulla klo 5.00, jos olit onnekas sitä oli vielä jäljellä 5.30. Haolla herätiin jo vähän myöhemmin, joten saimme leipää noin klo 6-7.00. Ei siis ihme, että vuorkausirytmimme on ylös klo 5-7 kun aurinko nousee ja nukkumaan noin klo 20, jopa aikaisemmin.

Tällä atollilla (Hao) paikalliset kalastavat atollin sisällä.

Päätämme lähteä Haolta kohti Makemoa, sillä kuulemme, että siellä on pankkiautomaatti. Alkaa olla käteisvarat vähissä. Pystyimme vaihtamaan ainoastaan dollareita paikalliseen valuuttaan Rikitealla. Yhden yön seilaus ja olemme Makemolla. Täältähän se Jori löytyi, luulimme sen olevan jo Tahanealla tai jotain. Mukava tavata Patagonian tuttuja pitkästä aikaa. Käymme taas ilmoittautumassa viranomaisille ja kysyvätkin hyvin tarkkaan mistä olemme tulossa. Syykin selviää, heillä on hakusessa alus ja he haluavat tietää olemmeko nähneet sitä jossain. Viranomaiset vaihtavat tietoja eri saarten kesken ja kuulimme jälkikäteen, että alus on löytynyt ja ilmeiseti kaikki on hyvin. Makemolta saatiin käteistä ja käymme täälläkin helmenkasvattajalla. Espanjalaiset olivat kuitenkin tyhjentäneet edellisenä päivänä tämän kasvattajan helmet, joten jäljellä oli vain edullisimmat. Ei sillä että olisimme niitä Aiskin kanssa kaivanneet.

Vieressä näyttää olevan kivan näköinen riutta ja näkyyvyyttä tässä kohtaa on sellaiset 15m. Täällä on kaksikin isoa katamaraania sukelluskamalla varustettuna. Ehkä siis jotakin nähtävää. Sukeltamaan siis. Otamme kamat kyytiin ja ajamme jollalla riutalle. Kierrämme n. 200m pitkän riutan ja onhan täällä kalaa. Varsinkin Haita alkaa olemaan vähän turhankin reilusti. Black ja White Tip haita on paljon. Koko vaihtelee noin puolesta metristä pariin metriin. Mureenoita, riuttakaloja, kilppareita. Mikä ettei. Sukellamme useamman kerran ja Kaputeeni nauttii. Tämähän on vähän niinkuin loma. Paitsi matruusille, joka viimeistelee ompeluhommia. Jollan suojus on viittä vaille valmis. Naapurin keulapurje vaattii korjausta, joten tekaisen sen sitten vielä siinä. Kyllä tätä ompeluhommaa vaan riittää koko ajan. Ihan loputon lista.

Purjehdimme Makemon atollin itäseltä sisäänkäynniltä luoteiselle sisäänkäynnille ja vietämme sielläkin pari yötä ankkurissa. Laskemme ankkurin ja huomamme, että täällä on aika pahat koralli töppyrät, joihin ankkuri ketju tuppaa sotkeutua. Lisäksi uimatasosta noin metrin päässä on varmaan metrin syvyydessä oleva korallitöppyrä. Päätämme ankkuroida uudestaan. Yritämme nostaa ankkurin ylös, mutta ei meinaa onnistua. Vinssi ääntelee siihen malliin, että sulake poksahtaa kohta, jos rasitan sitä vielä lisää. Annamme ”pusuja” ja vihdoin vaikuttaa siltä, että se irtoaa. Olemme laittaneet pääankkuriin kiinni pienen brucen lyheen ketjuun, jotta se porautuisi vähän paremmin koralli hiekkaan. Nyt käy kuitenkin niin, että luu jää vetävän käteen ja ylös nousee pääankkuri josta riippuu ketju ja ankkurin varsi. Sinne meni kuokka osa. Kun se irtosi sanoin Kapulle, että nyt voi olla niin, että pikkuankkuri ei ehkä tule mukana. 5Kg bruce on kokenut kovia tällä reissulla se on aina se, joka jää johonkin kiinni tai jumiin. Kaipa se sitten on hyvä tuote?

Etsin hiekkaspottia kun Kaputeeni ajaa alusta ja annan epätoivoiseti erilaisia käsimerkkejä mihin suuntaan pitäisi ajaa. Sitten totean, että parmpi pudottaa tähän, korallia on joka puolella. Kunhan kuokka osuu hiekkaan. Kaputeeni haluaa tarkistaa ankkurin ja snorklaa sinne pikaisesti. Huomaan, että pari haita on aika lähellä, mutta eivät sinänsä välitä snorklaajasta. Näytän kuintenkin hain merkkiä Kaputeenille. Välittömästi kun hait havaitsevat Kaputeenin taiton syvyyksiin ne syöksyvät häntä kohti. Huomaan jo 3 haita. Onneksi Kapteenikin on ne huomannut ja neljäskin tulee jo huudeille. Tuli pari aika nopeaa pyörähdystä Kaputeenilta ja pika vauhtia veneelle. Olivat hiukan liian uteliaita tälläkin kertaa. Täytyy vain uskoa, että ne saalistavat vain yöllä. Päivisin vähän leikkivät?!

Black tip hai.

Ennen Tahaneaa on atolli nimeltä Katiu ja päätämme Jorin kanssa purjehtia sinne. Mukava päiväpurjehdus olisi paikallaan. Saamme seuraamme Katamaraanin, joka suuntaa samaan paikkaan. Ranskan kieltä puhuva kapteeni osasi hieman Englantia ja saimmekin ohjeita sisään ajoon. Hän sanoi olevansa satamassa ja että siellä olisi tilaa ehkä yhdelle veneelle. Noh ajateltiin Jorin kanssa, että mehän ollaan pieniä veneitä niin mahtuuhan sinne sitten kaksi. Kaputeeni oli nukkumassa ja vähän ihmettelin Katamaraanin liikkeitä AIS:issa ja laitoin pisteitä ylös missä se liikkui. Kerroin sitten, että se meni ensin sisään ja tuli sitten ulos ja meni uudestaan sisään. Outoa?

Kun Lentävä Omaha ehti ensin Katiun suuaukolle, niin ajettiin sitten sisään. Rohkeasti vaan, oli vähän kaponen aukko ja aika hyvin virtaa, mutta sinne sitten. Aikasemmin olin vähän ihmetellyt, että miten se katti jäi ankkuriin noin lähelle suuaukkoa. Selvisihän se aika äkkiä kun huomattiin, että se oli töijännyt itsensä huoltolaituriin kiinni. Varsinainen sisäänmeno aukko Katiuun oli niin kapea ja virtainen, että Omahalla ei olisi mitään mahdollisuutta ajaa sisään. Tai ehkä sisään, mutta entäs ulos?

Kapteeni oli ajantasalla ennen Matruusia ja käsky tuli. Fenderit valmiiksi oikealle sivulle ja kiinnitysköydet keulaan ja perään. Houlishit missähän ne kaikki on kun on vähän niinkuin pakattu pois kun ei niitä täälä niin tarvita. Tuli kannelle tohinaa ja virta senkuin pyörittää Omahaa, mutta kapteeni pysyy ruorissa kuin tatti vesisateessa. Katti on ottanut itselleen sisääntulosta katsottuna ensimmäisen paikan ja ihmettelen ensin, että mihikäs me kiinnitytään. Katin takaa kuitenkin paljastuu suht reilusti tilaa. Kaikki valmista ja kohti laituria. Paikalliset ja Katin kippari ovat onneksi vastassa. Omaha ei kuitenkaan taivu riittävän lähelle enkä saa heitettyä köysiä laiturille.

Olen ihan varma, että nyt käy huonosti. Virta on samaa luokkaa kuin Savonlinnan Olavinlinnan virta ja siinä sivuttain liikkuminen ei ole helppoa. Kapteeni hoitaa kuitenkin Omahan keskelle lahtea ja käsky kuuluu vaihtaa vasen kylki vasten laituria. Fenderit siis toiselle puolelle, sama homma köysien kanssa. Katson jo hieman paniikissa, että Jori on tulossa jo sisään ja me tukitaan jo nyt koko alue. Juoksen pitkin kantta edestakaisin (ja kiroilen mielessäni) vihdoin vasen kylki on valmis. Omahan kääntäminen onnistuu helpommin oikean kautta ja teemme lähes täydellisen rantautumisen laituriin.

Jori on jo tulossa ja Katamaraanin kippari kyselee kummissaan, että mihin se meinaa tulla? Me sanotaan, että kylkeen tietysti, tähän Omahan viereen ja laitetaan fenderiä lisää oikealle kyljelle. Jori tulee Hollannista, jossa on hyvinkin normaalia tulla toisen aluksen kylkeen, joten heille se ei ole ongelma. Kun hekin joutuvat hieman pyörimään virrassa ja lähentelevät välillä kattia niin kippari tulee minulta uudestaan kysymään mihin he aikovat tulla. Sanon, että kyllä he tulevat meidän kylkeemme ei hätää.

Tässä välissä paikalliset katsovat kummissaan meidän hommia ja kun olen keulalla laittamassa köysiä, ensimmäinen kyselee jo aluksen nimeä, että Omaha? Do you now what that mean? Tähän sitten vastaan kyllä tiedän. Ja saan paikalliset nauramaan! Sitä sitten käy koko kylä vuoron perään katsomassa, että ovat nimenneet aluksensa pissaksi.

No Jorikin onnistuu rantautumisessaan oikein hyvin ja köydet kiristetään joka suuntaan, sillä virta pyörittää vettä voimakkaasti. Aika tutustua kylään. Löydämme pienen hakemisen jälkeen viranomaiset ja ilmoitamme, että olemme saapuneet. Hän kertoo, että voimme olla laiturissa vapaasti, mutta rahti alus saapuu laituriin seuraavana torstaina. Hienoa, meillä on reilusti aikaa. 

Katiun laiturissa.

Löydämme ensimmäisenä iltana Snack baarin. Täällä ei ole mitään kylttiä ja kun kysymme paikallisilta ravintolaa he opastavat meidät talon pihaan, jossa on pari pöytää ja pienempi rakennus, josta voi päätellä, että siellä on keittiö. Pihalla on grilli. Koska on perjantai ilta päätämme jäädä syömään tähän idylliseen maisemaan palmujen alle. Aluksi paikalla on vain yksi naishenkilö, joka kuitenkin puhuu jonkin verran suhteellisen hyvää Englantia. Saamme selville, että grillistä saa tänään lihaa ranskalaisilla ja ns. makkaraperunat. No siinähän sitä. Tytöille makkaraperunat ja pojille pihvit. Täti alkaa viritellä grilliin tulta ja pian alkaa valua paikallisia lisää grillille. Aurinko on juuri laskemassa.

Pian omistajakin saapuu paikalle ja meille selviää, että tämä rouva on oikein bisnes nainen. Hänellä on ruoka kauppa kylällä sekä varmaankin ainoa snack baari. Kohtuullisen komea talo vieressä. Ruoka valmistuu ja itse asiassa todella maukasta. Hän on itse valmistanut barbecue kastikkeen, jota saamme lisukkeeksi. Ruoka on oikein kohtuullista nakkari ruuaksi, olemme oikein tyytyväisiä. Omistaja istuu kanssamme hetken kiireiltään ja kyselee mistä tullaan ja mihin mennään ja kertoo hieman itsestkäänkin. Jälkiruuaksi hän hakee meille melonia. Aivan mielettömän hyvää. Selviää, että nehän kasvaa tuossa 10 metrin päässä pihalla. Meloni oli väriltään keltaista ja huikean makeaa. Myöhemmin kysymme saisiko tätä herkkua ostaa. Hinnaksi tulee kuitenkin noin 15-20€ kappaleelta. Päätämme, että ei ehkä tällä kertaa.

Käymme kuitenkin naisten kesken tämän mukavan Rouvan kaupassa ja kas huomaamme pesukoneen pihalla. Voisikohan täällä oikein pestä pyykit? Ei muuta kuin kysymään ja Leaksi esittäytynyt rouva sanoo, että toki saatte pestä, ei maksa mitään. No tottahan jotain täytyy ja Jorin maakapteeni sanoi, tuomme sinulle sitten lahjan. Ei muuta kuin pyykit kainaloon. Otettiin vain tärkeimmät, koska tiedetään, että paikalliset elävät täällä sadeveden turvin. Emme sitten käytä liikaa vettä. Yksi kassillinen naiseen. Pesukone oli aika yksinkertaista mallia. Vedet letkulla sisään. Pesuaine kaadettiin rumpuun ja luukku kiinni. Rumpu pyöri kuitenkin sähköllä ja ajastimeen pystyi säätämään enintään 15min. aikaa. Otettiin sitten täysi aika. Sen jälkeen vesi tyhjennettiin pihalle ja pyykit huuhdottiin käsin erillisessä paljussa. Tämän jälkeen ne siirrettiin linkoon. Linkousta 5min ja kas, pyykit kuivatusta vaille valmiit.

Polynesiassa on tapana antaa jotakin. Koska Lea rouva antoi pyykkikoneensa käyttöömme veimme hänelle vastalahjat. Lea oli myös lasten opettaja 11 ikävuoteen asti, joten annoin Omahasta värikynät ja värityskirjat ja Jorista tuli jalkapallo ja vähän muuta henkilökohtaista Lealle. Kävi kuitenkin niin, että Lea antoi meille sitä ihanaa meloniherkkua ennen lähtöämme. Alkoi jo vähän kaduttaa, että emme raaskineet ensin ostaa sitä melonia häneltä. Kaikki tuoretavara on täällä todella arvokasta. Tomaatit maksoivat Haolla noin 2€/kpl. Ostin kolme. Pieni kurkku 4€. 

Katiun kirkon katosta. Koristeet ovat simpukoista. Myös nuo langat on simpukoita täynna.

Kirkon sisältä. Oli mielenkiintoinen kokemus seurata messua.

Tällä välin Katamaraanin kippari ajelee nopealla jollalaan pitkin atollia ja käy snorklaamassa. Meidän pikku Suzukimme ei tähän virtaan kykene menemään, joten katselemme atollin sisään haikein silmin. Käy kuitenkin ilmi, että Ranskalainen Kattikippari on mukavaa laatua ja kysyy kippareitamme mukaan kalastamaan. No Aiskihan on aina valmiina ja heillä on oikein paikallinen opas mukana. Espanjasta hankittu harpuuna mukaan ja jahtiin. Minä jään veneelle. Saaliiksi tuleekin 3kpl pinokkio kaloja. Paikalliset tuntuvat kalastavan kaikkea korallikaloista lähtien. Kaputeeni on kuitenkin maltillinen ja tuo kotiin onneksi vain 3 kalaa. Paistan kaikki uunissa ja onhan se ihan hyvää. Kaipaan kuitenkin kunnon tonnikalaa, mutta eihän sitä riutan sisältä saa.

Siinähän se viikko melkein vierähtääkin ja aiomme lähteä, mutta saamme taas pienen trooppisen tuulen ja päätämme siirtää lähdön seuraavaan päivään. 

Osterinkuorisäkit tulossa laituriin.

Täällä kalastetaan paljon harppuunalla.

Paikalliset lastaavat jo tavaraa laiturille, johon rahti alus on tulossa. Osterin kuori säkkiä ilmestyy laiturin päätyyn pienoinen kasa. Käymme Kaputeenin kanssa vielä postilla käyttämässä nettiä, mutta tänään se toimii huonosti. Takaisin veneelle siis. Illan hämärtyessä aion poistua veneestä ja sisäänkäynnillä onkin jokin alukseen kuulumaton otus. Kirkaisen siinä sitten Aiski!, apua!, hiiri!. Niinpä se kääntyy ulos ja laitamme luukut kiinni, verkot kattoluukkuihin. Auki jää vain pyöreät ikkunat, sillä eihän se pysty kiipeämpään metalli seinää pitkin? Menemme tyytyväisenä nukkumaan, olipa lähellä.

Aamulla herään ja tulen keittiöön kahvin keittoon. Alan puhdistaa jotakin kummallisia murusia pöydältä. Äkkiä minulle selviää, että hiirulainen, (tai selviää jälkikäteen, että se on pieni Rotta) on aluksessa sisällä.

Aika siirtyä Tahanealle. Tätä saarta on kehuttu sukeltajan paratiisiksi. Haita, rauskuja, korallia, virtasukelluksia. Tahanealla on kolme sisääntuloa, joten vesi vaihtuu. Se tarkoittaa sitä, että näkyvyys atollin sisällä on huikean hyvä. Ennekuin ehdimme laskea ankkurin on ensimmäin Hai jo uimassa veneen kyljellä. Aika iso, useamman metrin mittainen. Hmm mitenkähän se snorklaus?

Täytyy sanoa, että tämä Tahanea vaikuttaa eniten paratiisi saarelta. Kirkasta vettä, vain yksi talo ja yksi maja rannalla. Ajamme snorklauskamojen kanssa jollalla atollin suuaukolle kun virta on sisäänpäin. Jolla kiinni vyötärölle niinkuin jääsukelluksella ja ei muuta kun virtaan ajelehtimaan. Olemme kuulleet, että täällä olisi haita ja rauskuja samaan aikaan. Näemme kuitenkin vain haita. Yksi on isompi muita. Kuten aikaisemmin totesin kaikki eläimet pitävät Aiskista. Se oli myös hyvinkin utelias ja oli tullut noin puolen metrin päähän Kaputeenin naamasta. Piti kuulemma vähän tönäistä jalalla kauemmas. Eikä tietenkään ollut kameraa mukana tuolla kertaa. Olisi tullut hammaskalustosta hyvä kuva.

Atollin sisäpuolella alkaa todella värikäs korallimaa. Yleensä värikästä korallia on jokin töppyrä siellä täällä mutta tämä koralliriutta on varmaan 100m pitkä tasainen alue. Täynnä elämää. Mureenoita, Trikkereitä, Napoleon (suurin napoleon on nähty täällä). Tänne tulemme vielä uudestaan. Vesi varat alkavat huventua ja alamma miettiä Fakaravalle siirtymistä.

Pitäähän sitä kuitenkin Grilli ilta pitää. Onneksi pidettiin perjantaina sillä lauantaina saimme trooppisen kelin niskaamme. Itätuuli alkoi puhaltaa juuri ennen sundowneria. Aallokko pääsi myös nousemaan ja ankkuriketju tahtoi takertua korallitöppyröihin. Pahimmillaan tuuli nousi 40kn. Tällä kertaa olimme laittaneet ankkuriketjuun vain yhden köyden ja ankkuripelin lukon päälle. Valitettavasti köysi hankautui poikki ja siitä johtuen löysänä oleva ketju teki rajun nykäisyn ankkuripeliin. Tämän seurauksena ankkuri irtosi pohjasta ja raahautui seuraavaan koralliin johon se sitten tarttui aika rajulla nykäisyllä kiinni. Ankkuripelin lukko petti ja ketjua ehti mennä mereen noin 10m lisää. Sain kuitenkin tiukattua kiekkoa ja luisto pysähtyi. Uusi köysi tilalle ja tilanne oli taas hallinnassa. Tuulikin alkoi pikkuhiljaa vaimentua ja keli kesti kaikkiaan noin 5 tuntia. Selvisimme! Kaikille ei ollut näin hyvää onnea. Eräs vene joutui jättämään koko ankkurin ketjuineen sekä jollan ja ajamaan ulos atollista.

Takaisin Mickey Mouse ongelmaan. No olihan meillä Patagoniassa kannellakin hiiri, joka meni öljypönttöön ja jäi sinne kiikkiin. Helppoa siis, laitetaan vettä ja ruokaa sankkoon ja siinähän se. No tää olikin tavallista fiksumpi tapaus. Kakka kikkareita löytyi sankon vierestä, mutta ei jäänyt kiikkiin. Siinä sitten mietittiin, että ehkä sanko on liian matala Rotalle? Laitettiin korkeampi tynnyri ja sinne Nutellaa, keksiä sekä leipää pönttöön ja pöntön päälle muovipussi ja muruja siihenkin. Ei pudonnut, ei edes ekana yönä käynyt koskemassa.

Mickey kävi kannella öisin, joten ajateltiin, että eristetään keulahytti ja yritetään saada se jäämään kannelle. Helpompi hävittää se sieltä kun on vähemmän piilopaikkoja. Kaputeeni rakentamaan ansoja oviaukkoon. Kokeilipa jopa rakentaa sähköansaa invertterin kautta, mutta siinä oli niin hyvä vikavirtasuoja, että ei kuulunut kuin piip laitteesta ja se siitä. Seuraavaksi Mickey löysi maston juuresta aukon pilssiin ja sitä kautta seinän ja rungon väliin. Tietysti se kävi maistelemassa perunoita ja viinitölkkien nurkkia. Onneksi vain pari tölkkiä oli pilsissä, johon se pääsi. Seuraavaksi se alkoi järsiä eristyksiä seinien sisällä. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että kunhan ei olisi Minnie ja saisi kohtaa jälkeläisiä. Alkoi jo vähän hermostuttaa.

Mickey oli kiireinen myös ulkona ja kävi syömässä ylhäällä verkossa olevan kookospähkinän. No hyvä, laitetaan sille ulos ruokaa. Rakennetaan ansoja, kun se menee sinne niin tölkit putoo ja herätään siihen. Luukkuun naruviritys, kun kuullaan, että se on ulkona nykäistään narusta ja luukut putoo paikoilleen kiinni. Tämähän tarkoittaa sitä, että yöksi pitää sulkea kaikki luukut, jotta se ei enää pääse sisään uudestaan. Lisäksi kaikki ääntä pitävät tuulettimet täytyy sammuttaa, että kuullaan missä se liikkuu. Lämpötila on päivällä +30 ja yöllä +27. Luukut kiinni veneessä on varmaan 40 astetta lämpöö.

Eka yönä jolla on köyden varassa perässä, joten se antaa pientä ääntä. Heräämme Mickeyn nakerrukseen ja ollaan aika varmoja, että se on nyt kannella. Kaputeeni sitten hiljaa hiipii ja katsoo kannelle. Ei jälkeäkään Mickeystä. Ei ole koskettu mihinkään ruokaan eikä mihinkään ansaan. Äh ei onnsitunut. Takaisin nukkumaan. Aamulla se on kuitenkin käynyt kannella tekemässä lisätuhoja. Räpylästä puuttuu murunen. Jollan alla olevat pehmukeet on syöty. Keulakannella on isompia kakkakikkareita. Voi tuska sentään.

Seuraavaksi yöksi rakennetaan ansat vielä paremmin. Nostetaan jolla ylös ja onneksi on ihan tyyntäkin. Nukkumaan ja minä alan nähdä Rotan tappo unia välittömästi. Jee ensimmäin tölkki kolahtaa. Nyt se on kiikissä. No hitsi, voihan se olla tuulikin? Kaputeeni taas kannelle valon kanssa. Kaikki koskemattomana. Nukkumaan uudestaan. Herään siihen, että joku jäystää jotain todella kovaa. Kuullostaa, että se on ihan kannen päällä perän kohdalla. Odotetaan hetki vielä. Sitten kaputeeni vetää narusta ja luukut menee kiinni. Taas kannelle katsomaan. Kaikki koskematonta. Ilmastointiputken sisään piilotettu lihapala on kadonnut. Muut tavarat kohdillaan. Nyt ei sitten tiedetä onko se sisällä vai ulkona. Etsitään keskellä yötä valojen kanssa ulkonta liikettä. Ei mitään. No onhan täällä piilopaikkoja ja päätetään jättää luukut kiinni. Sitten tiedetään aamulla onko sisällä vai ulkona.

Heräämme aamulla siihen, että tölkki kolahtaa kannella. Peukutamme Aiskin kanssa, jees se on ulkona! Kaputeeni taas asialle. Sisällä on, keittiössä kakkakikkareita. Olen turhautunut. Okei en tule keittiöön ennekuin olet siivonnut en halua nähdä niitä taas, huudan kaputeenille. Kuulen imurin käynnistyvän. Alkaa oikeasi v...tu taa. Taas desinfioidaan kaikki keittiön tasot. Hyvä puoli tässä on se, että tiskit on hoidettava heti, niitä ei voi jättää hetkeksikään. Tämä myös tarkoittaa, että vettä kuluu vähän liikaa. Mickey on käynyt syömässä tynnyrin muovin päältä keksi murut. On siis niin fiksu, että ei putoa pönttöön.

WC istuimet pidetään kiinni, altaaseen ei saa jäädä vettä, jotta se saisi juotavaa. Tiedättehän veneessä käytettävän reikiä luukuissa. Kaikki missä on ruokaa on tukittu vuototulpilla. Tulipahan nekin käyttöön. Kaikki ruoka, joka on vain muovipussissa täytyy laittaa sankoihin, joihin minulla onneksi on kannet. Sipulit on laitettu muovisankkoon joka on ripustettu kattoon. Hedelmäverkkoon se pääsi helposti kiipeämään. Kaikki sängyn alla olevat ruokalaarit on tarkistettu ja pienet reiät, joista kannet avataan on teipattu umpeen. Eihän se Mickeyä estä sinne menemästä, mutta tiedetään, jos se on siellä käynyt.

Pilssi tuntuu olevan Mickeyn suosikki paikka. Se on syönyt mattoon isomman reiän, jotta mahtuu aukosta pöydän alta kolosta sinne paremmin. Kolohan oli jätetty sitä varten, että jääkaapin kompura saa paremmin jäähdytys ilmaa. Joku voisi kysyä miksi ette laita loukkua. Kun ei ole ostettu eikä kanssaveneilijöilläkään sattunut olemaan. Alamme olla Kaputeenin kanssa valmiit lähtemään Fakravalle ja hankkimaan loukkuja. Kahden yön valvomisen jälkeen päätämme, että huomenna lähdetään.