maanantai 16. joulukuuta 2019

Dengue kuume ja taiteilua kannella.

Tahitilta, Moorean, Apatakin ja Fakaravan kautta Nuku Hivalle.

Lopulta on jo lähes marraskuu kun pääsemme lähtemään Tahitilta. Kävi nimittäin niin, että Matruusi sai pienen piston hyttyseltä ja sairastui dengue kuumeseen. Lääkäri tenttasi olenko käynyt ylhäällä vuorilla tai ollut melomassa onkaloissa tai kävellyt metsässä. No en ole. Ilmeisesti sain piston kun käväisimme paikallisilla maatila markkinoilla, jossa oli eläimiä, hedelmiä ja kaiken maailman kauppatavaraa. Tämä tauti vei voimat kaiken kaikkiaan kuukaudeksi. Viikko kuumetta, viikko ripulia ja pari viikkoa oli vaan voimaton olo. No nyt on kuitenkin kaikki taas normaalisti. 

Tahitin lentokentän vieressä näkee usein tämän näyn.
Piipahdamme hetkeksi Moorealle, onhan se rankattu 10 kauneimman ankkuripaikan listalle. Komeaa siellä onkin ja viihdymme hyvin viikon verran. Yritämme etsiä hyvää sääikkunaa. Sellaista ei kuitenkaan oikeastaan tähän suuntaan ole. Tiedostamme, että tulee vastatuulireissu. Pasaatit puhaltavat välillä pohjoinen-itä-kaakko. Etelätuuli tai länsituuli kestää yleensä maksimissaan päivän tai vähemmän.


Moorea ilta-aurinkoa vasten.
Huomaamme itätuulen puhaltavan seuraavat muutamat päivät ja päätämme ottaa suunnan niin itään kuin mahdollista. Saamme ensimmäiseksi päiväksi suhteellisen hyvän sään ja etenemme kohtuullisesti. Pääsemme joten kuten Apatakille, joka on noin 60nm Fakaravasta länteen. Olimme kuulleet, että Apatakilla voisi nostaa veneen ylös, joten ajattelimme käväistä katsomassa. Ajamme sisään Apatakin länsipuolelta, pohjoisemmalta sisäänkäynniltä. Satumme suuaukolle kun trooppinen tuuli puhaltaa jotakuinkin +20kn idästä. Ei siis paljoa, mutta kun vuorovesivirta on sisääpäin ja trooppinen tuuli ehti tehdä aallokon atollin sisään, joka työntää ulospäin niin aallokko nousi suuaukolla suhteellisen pomppuiseksi. Aallokko torpaa vauhdin ja pompimme hetken aikaa paikoillamme.

Huomaan kun Kapteeni yrittää työntää Volvoon lisää kierroksia, mutta kaikki on jo käytössä. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pitää keula kohti aallokkoja ja jurnuttaa menemään. Nyt ei voi kääntyä sillä aallokko on kuitenkin sen kokoinen, että se voisi sivuttais suunnassa kipata meidät nurin. Omahalla ei voi peruuttaa suoraan sillä se kääntyy yleensä aina klo 7:män suuntaan. Ei haluta tietää mihin se kääntyy kovassa virrassa ja aallokossa.

Pääsemme kuitenkin etenemään. Tämä on ensimmäinen kerta kun Volvosta meinaa loppua tehot kesken. Kapteenin merkintä lokikirjaan: Passe Terhere, tosi paska aallokko, Volvo jakso just ja just. Hyyty? Tiedetään nyt sitten rajat tähänkin. Suunnistamme kohti karttaan merkattua ankkurointi paikkaa. Kun pääsemme perille, tuuli tyyntyy ja aallot katoavat alle tunnissa. Paikka on aivan paratiisimainen ja samme olla täällä ihan kahdestaan.

Seuraavana päivän sää on tyyni, tosin saamme pari kunnon sadekuuroa ja tuulta niskaan kun suuntaamme eteläiselle uloskäynnille. Näkyvyys katoaa hetkittäin huonoksi ja ajamme tutkalla varmuuden vuoksi. Kylä sijaitsee täällä päässä ja kyllähän se kaunis paikka onkin. Rauhaisan näköinen laguuni on riutan sisällä. Ajamme kuitenkin ulos, sillä uudet sadekuurot ovat jo tulossa. Ulkona on enemmän tilaa, eikä tarvitse pysyä väylällä.

Yksi sadekuuro, onneksi meni takaa ohi.
 Fakarava on meille jo tuttu paikka ja menemme sinne sisään vanhalla rutiinilla. Tosin aukko atolliin on täällä todella iso, joten vuorovesi tai aallokko eivät oikeastaan ole ongelma. Täällä saamme taas yhteyden internettiin ja viimeiset säätiedot ladattua. Kuuntelemme veneilijöiden suosimaa Radio Nettiä, jota pidetään SSB radiolla iltaisin ja aamuisin. Muutkin hakevat sääikkunaa Nuku Hivalle. Päädymme Kapteenin kanssa siihen, että hyvää sääikkunaa ei tule, joten sama se milloin lähdetään. Vastaista se on joka tapauksessa. Yritetään mahdollisimman paljon itään ja pohjoiseen. Matkaa Fakaravalta Nuku hivalle linnun tietä on noin 500nm. Me keräämme maileja noin 1000. Siitä voinee päätellä kuinka kivinen tämä reitti oli purjehtia. 

Sehän on Manta.
Aluksi pääsemme etenemään reilut 100nm suhteellisen nopeasti, mutta sitten alkaa tyyni alue. Lillimme ja ajamme koneella vuoroin pari vuorokautta. Pikkuhiljaa matka lyhenee. Kun matkaa on alle 300nm uskallan jo ajatella, että olemme perillä muutaman päivän päästä. Ei kuitenkaan olla, sillä lähestymme Nuku Hivaa noin 20nm päivässä. Maileja tulee vajaat 100 joka päivä, mutta Nuku Hiva ei lähesty. Nuo noin kolme päivää kestävät aina vaan.

Matkalla sattuu pieni episodi. Tosituuli puhaltaa noin 25kn. Aallot ovat jotakuinkin välillä 2-3m. Olen nukkumassa takana, korvatulpat korvilla. Herään yllättäen kovaan paukahdukseen. Kapteeni on jo kannella ja ryntään sinne perässä. Jotakin on hajonnut? On pimeää, mutta Kapteeni huomaa, että Genua on kokonaan auki, vaikka se oli reivattu. Huomamme, että Genoan rullan köysi on katkennut. Tarkoittaa sitä, että emme voi rullata sitä pois käytöstä. Purjeita on nyt hieman liikaa keliin nähden. Ensimmäisenä mieleen tuleva vaihtoehto, että purje lasketaan kannelle ja pakataan liinoilla kiinni. On kuitenkin pimeää ja tuuli sekä aallokko ovat melkoiset, joten tuo vaihtoehto tuntuu vaaralliselta. Purje saattaa pudota mereen ja haukata sisään vettä. Lisäksi matkaa Nuku Hivalle on vielä useampi sata mailia ja Genoa on oikeastaan tämän aluksen moottori, joten...

Emme tee mitään hätiköityä. Sen sijaan löysäämme isopurjeen ja laitamme genoan ”huonosti vireeseen”, jotta saamme vauhdin vähän maltillisemmaksi. Pärjäämme näin suht hyvin. On kuitenkin mahdollista, että tulee sadekuuroja ja puuskia, jolloin tilanne ei välttämättä ole enää kovin hyvä. Kapteeni pohtii tilannetta noin tunnin verran ja päädymme siihen, että pujotamme keulakannella köyden juoksuttamalla sen noin 30 kertaa rullan ympäri. Köyden pituus on noin 30m ja sen on saatava kannelle mahdollisimman suoraksi jokaisen kierron jälkeen. Kapteeni toteaa minulle, että joko olet keulapiikissä pujottamassa köyttä rullaan tai sitten vetämässä köyttä kannelle suoraksi ja välillä ohjaamassa alusta. Kumpikaan vaihtoehdoista ei ole kovin houkutteleva, mutta valitsen jälkimmäisen.

Pelastusliivit sekä valjaat päälle ja kannelle. Kapteeni menee keulapiikkiin. Olemme keränneet köyden kannelle valmiiksi. Alkaa noin 2h urakka. Keula nousee ja laskee aika reilusti ja kapteeni on välillä vyötäröä myöden aalloissa. Minä konttaan kannella maston ja keulan väliä vieden ja vetäen köyttä. Joudun heittämään köyden kapteenille sillä ihan keulaan meno on ankkurpelin ja jollankiinnitysköysen saartama. Opin kuitenkin viskaamaan köyden aika näppärästi vastatuuleen! Kertaus on opintojen äiti. Arviolta 30:nen kierroksen jälkeen polvet ruvella alkaa kierrokset olla täynnä. Onneksi tuuliperäsin hoitaa homman hyvin eikä minun tarvitse juosta ruorille keraakaan. Vielä köyden pujotus kylkeä pitkin vinsille ja testaus. Yes, saamme rullan melkein kokonaan kiinni. Kaikki hyvin. Toistaiseksi.

Pari päivää myöhemmin saamme saman pamahduksen uudestaan. Voi kakka, köysi poikki taas. Ilmeisesti jotakin on rikkoutunut, koska olemme seilanneet samalla köydellä viimeisen vuoden ja nyt se yhtä äkkiä katkeaa kahdesti. Onneksi olemme varanneet köyttä sen verran, että sitä on vara pätkiä. Se näyttää aina katkeavan tuolta furlingin alkupäästä. Tämän opimme jo Brasiliaa kiertäessä. Vastatuulet ovat kuluttavia, vaikka niitä on ollut vasta viikon verran.

No, koska kertaus on opintojen äiti niin nyt menee aikaa vain tunnin verraan samaan hommaan. Sama työnjako ja nyt on päivä, joten hymykin alkaa välillä irtoamaan kun keinumme kannella aallokossa. Pimeässä on omat hyvät puolensa kun ei näe kuinka isot aallot pyyhkäisevät välillä kannen yli. Vesi on kuitenkin lämmintä, joten shokki ei ole kovikaan suuri. Suolakuorrutus on taattu. Suihkuun ja puhtaat vaatteet päälle. Tällä reissulla menee molemmilta useampi vaatekerta suolaan.

Olen kansivahdissa ja keli nyt on reipas, mutta ei mitenkään hurja. Pötkötän ruorin edessä katsellen Furuno TV:n dokumenttia kun kuulen aallon iskevän kylkeen. Tässä vaiheessa on jo myöhäistä, joten saan tynnyrillisen suolavettä päälle. Sananmukaisesti istun ammeessa. Ylimmät vedenpoistoaukot on vähän tukkeessa kun jonkun hiukset tuppaavat löytämään tiensä ihan joka paikkaan. Kapteeni nukkuu, joten yritän olla kiroilematta ääneen kovin paljoa ja samalla löytää ratkaisua reiän rassaamiseen. Ensin olen vähän kylmissäni, mutta päätään pysytellä kannella sillä Aiskin unet ovat olleet aika vähissä viimeisten päivien aikana. Pikkuhiljaa suolavaatteet kuivuvat päälle ja odottelen Kapteenin heräämistä. Kylmä ei tule sillä aurinko paistaa jo.

Yritämme kalastaa koko reissun ajan. Sillä olemme kuulleet, että täältä saa keltaevätonnikalaa. Nam. Ensimmäisestä nykystä katkesi peruke. Toisesta katksesi siima. Kolmannesta hajosi uistin. Yhdestä vieheestä ruostui koukut joten kala ei niissä enää pysynyt. Yritys hyvä 10 pistettä, tulos 0, kolme Rapalaa on kadonnut.

Yhteensä matkaamme noin 10 vuorokautta. Viimeinen puristus tulee kun olemme noin 20nm mailin päässä Hivasta sen länsi puolella. Saari sekoittaa viimeisetkin tuulet ja idästä tulevat aallot kiertävät saaren molemmilta puolilta ja yhtyvät sitten länsipuolella, jossa keikumme.

Purjehtiminen on kertakaikkiaan mahdotonta, jos päämäärä on Nuku Hiva. Luovutamme ja laitamme peltigenoan laulamaan. Kierroksia saa olla reippaasti, että pääsemme edes noin 5 solmun nopeuteen. Huomaamme, että joudumme ajamaan Taiohaen lahteen pimeässä tai jäämme lillimään suuaukolle noin yhdeksäksi tunniksi. Muut veneilijät sanovat kuitenkin, että sisään on helppo ajaa pimeässäkin ja päätämme yrittää sisään. Kaikki näyttää suhteellisen selkeältä. Linjataulut kiinni ja tutka päälle. Hyvinhän se sujuu. Pikkuhiljaa ankkurissa olevat veneet ilmestyvät pallukoina tutkan näyttöön ja valotkin alkavat näyttää selviltä. Ankkuri alas ja huh, olipahan puristus. Saavuimme 23.11. klo 20.30. Hyvät yöunet tulevat tarpeeseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti