Atlantti 20.12-14.1.

Purje alas!

Ensin se pitaa olla ylhaalla, testattiin spinaakkeria.

Mika ruorissa, missas Kapteeni?

Kapteeni istuu targan paalla tahystamassa!

Kalaakin saatiin poytaan. Tainnutettiin ensin whiskeylla, mutta miehiston pyynnosta siirryttiin Viru Valgeseen.

Aurinkoa keulalla!

Rafu ihmettelee levalauttoja.

Las Palmas on lähtöpaikkamme ja satamassa olemme ankkuroituna lahteen, jossa on kartan mukaan ankkurointi kielto. Tänne meidät kuitenkin ohjattiin ja matkaa jolla laituriin oli noin 0,5nm eli noin 1km. Onneksi superjollaksikin nimitetty kumpparimme on varustettu 15hv kaksitahti perämoottorilla. Kumppari on kovapohjainen ja yli 3m pitkä, joten matka rantaan joutuu suhteellisen nopeasti isommallakin kuormalla. Tosin kannen tämä komistus peittää hyvinkin tarkasti eikä senttiäkään suurempaa jollaa mahtuisi.

Iloksemme tapasimme Canacen Kapteenin Las Palmasissa. Ehdimme vaihtaa kuulumiset ja toivottaa Hyvää Joulua, olemmehan sen merellä. Pieni joulutonttukin löysi tiensä Canacelta Omahan salonkiin. Lisäksi saimme suosituksen Valeiro klubista, jossa on myös suomalainen sauna. Tämä onkin Omahan kipparille mieluinen asia. 

Miehistömme Atlantille saapui 19.12. Olimme heitä illalla vastassa laiturilla ja saimme kohtuullisen sadekuuron niskaamme. Ensimmäinen miehistökaste on suoritettu. Esa, Mika ja Rafu ovat tulleet iltalennolla suomesta jakamaan kanssamme Atlanttia. Heillä olikin paljon tuliaisia, ensimmäiseksi pitää mainita Englannin laku päntöt ja toiseksi, he olivat päättäneet vuokrata sateelliittipuhelimen Atlantin ylityksen ajaksi, jotta voimme pitää yhteyttä ja päivittää sijaintiamme matkan ajan. Tämä oli meille todella mieluisa yllätys emmekä osanneet yhtää odottaa näin hienoa juttua!

Iltapalojen jälkeen nukkumaan ja aamulla aloitetaan ruokahankinnat sekä muutamat viimeistelyt telakan jäljiltä on vielä tarkistamatta. Olemme Aiskin kanssa ehtineet tehdä valmisteluja jonkin verran, mutta tehtävää on vielä paljon. Minä suoritan Mikan ja Esan kanssa punkrauksen eli ruokahankinnat sekä varavesi täydennykset. Vettä on ehditty tehdä vesikoneella suhteellisen hyvin, mutta haluamme silti varautua myös vesitankkien ulkopuolisilla vesivarastoilla. Ostimme parikymmenen kansiterin lisäksi vielä 20kpl 5-litran vesikannuja. Ruokaa haimme Carrefourista ja Hyper Dinosta, em. osoittautui noin aluksen punkrauksen kannalta käteväksi vaihtoehdoksi. Heillä on myös kuljetuspalvelu satamaan, mutta rahtasimme tavarat itse taksilla satamaan. Veloitus taksista on noin 5euroa / siivu.

Muutaman päivän redillä olon jälkeen olimme valmiit nostamaan ankkurin ja kääntämään keulan kohti länttä. Pääsimme ulos satamasta illalla vähän ennen klo 19. Isopurjeen nostin oli jäänyt saalingin taakse ja palasimme sataman suojaan vielä kertaalleen korjaamaan tämän. Aallokkoa oli sen verran paljon, että kiipeäminen mastoon olisi ollut hankalaa. Matka alkoi ja ensimmäiset vahtivuorot alkoivat muodostua.

Rafun vuoroksi tuli klo 21-24, Mika 24-3, Esa 3-6 ja minulle klo 6-9. Liekö Kapteenilla jokin ajatus valmiina jo aikaisemmin mene ja tiedä sillä tämän mukaan tulivat myös kokkausvuorot kätevästi minulle ja ”pojat” (Esa ja Mika, kuten saimme heitä hyväntahtoisesti nimittää) hoisivat sitten tiskaamisen. Rafun kohtaloksi koitui konemiehen rooli Aiskin rinnalla. Miehistö oli oikein tyytyväinen järjestelyyn, jossa vuorot pysyivät samana. Näin ollen rytmi kehkeytyi ja lepo onnistui parhaiten silloin kun lepovuorokin oli, koska keho tottui tilanteeseen, johon ei tehty muutoksia.

Atlantti otti meiltä luulot heti pois ja aloitimme suhteellisen kovassa (parhaimmillaan noin 20m/s) myötätuulessa. Matkasimme aluksi pelkällä vanhalla reivatulla isopurjeella, joka on jo varsinainen säkki. Keliä oli kuitenkin sen verran paljon, että muuta ei tarvittu. Teimme toisen päivän aikana vuorokausiennätyksen, joka oli 160nm/vrk. 22.000t painava Omaha siis liikkuu kun tuulta on riittävästi.

Ikävä kyllä, muutama vahinkojiippi ehti tapahtua puomijarrusta huolimatta ja Kapteeni viritti breventterin paikoilleen heti ensimmäisenä aamuna. Olin hieman kauhuissani punkassa kun kuulin mitä tapahtui ja pelkäsin, että Omahassa kovin vähän aikaa totutellut miehistö saattaisi vahingoittua. Kapteeni on kuitenkin nostanut puomin jo Suomessa niin ylös, että ruorissa tai jopa sitlooran penkillä seisoessa puomi ei yllä päähän asti. Jiipit tapahtuivat mm. niin, että automaattiohjaus kytkeytyi pois päältä. Ruorissa oli kuitenkin meillä aina vahdit. Alussa kaikki ei kuitenkaan ole täysin hanskassa ja toki Kapteeni päivysti ensimmäiset vahdit miehistön mukana. Todennäköisesti aallokko oli todella hankala automaattiohjaukselle ja se ns. teki niin paljon töitä, että sulake paloi. Kone ei ollut tässä vaiheessa päällä.

Ensimmäisen yön jälkeen Kapteeni viritti tuuliperäsimen ohjaaman ja miehistö alkoi totutella uuteen ystäväämme. Kuulin usein Kapteenin kysymyksen, onko HV (Hydrovane) tyytyväinen? Mihin suuntaa se yrittää meitä ohjata? Mika taisi kerran mainita, että nyt kyllä laitetaan sanoja HV:n suuhun. HV osoittattautui kuitenkin superjätkäksi ja sille nostettiin jopa malja hienon surffin ansiosta. Toki jouduimme kovemmissa kelissä hieman auttamaan HV:tä ja varsinkin puuskissa. Puuskia oli yllättävän paljon pitkin matkaa. Alussa kovempia ja lopussa rauhallisempia, mutta puuskia kuitenkin. Olin olettanut, että Pasaati olisi tasaisempaa. Onnistuimme aikaisemmasta tiedosta poiketen ajamaan HV:llä myös täysin myötätuuleen. Tällöin pujeet oli viritetty niin, että Jenni ja Fokka oli spiirattu sivuille.

Ensimmäisen viikon saimme kokea hiekkapilvessä matkaamista. Päivä taisi mennä ennekuin tajusimme, että purjehdimme hiekkapilven sisällä. Aurinkoa ei paljon näkynyt ja pikkuhiljaa köydet ja varsinkin suomen lippu alkoi muuttua ruskeaksi. Saharassa oli ollut kova tuuli ja hiekkapilvi leijaili merelle. 

Päivät alkoivat mennä rutiinilla ja seurasivat toinen toistaan. Kapteeni seurasi säätietoja joka päivä ja noin neljän päivän keinutuksen jälkeen alkoi tyyntyä ja meno tasoittui. Parin viikon kohdalla vähän ennen puoliväliä oli ehkä vaikein hetki olemisella, vaikka kaikki menikin todella hyvin. Olin alunperin ajatellut aavan meren loputtomuutta ja kuinka siihen suhtautuu. Minä olen kuitenkin ilmeisesti sen verran yksinkertainen, että kun en näe kuin muutaman kilometrin eteenpäin en myöskään osaa jännittää aavaa merta. Veneessähän on kaikki mitä tarvitaan ja vähän enemmänkin. Viimeisen viikon aikana kelit alkoivat olla aika tasaiset ja tyyniäkin päiviä saatiin. Pitsa päivä siis, täytteet pysyivät matalallakin pellillä.

Ruuan tekeminen oli minun hommani ja pelatuksekseni koituin 5-litran suorakaiteen muotoinen uunipata, jossa on korkeat reunat. Se mahtuu juuri ja juuri uuniin, joten liikkumista uunissa ei pääse tapahtumaan. Tämän sitten täytin pahimmissa keleissä kuorituilla peruna-porkkana viipale seoksella ja kylkeen junttasin lihmureke taikinan. Hyväähän siitä tuli vaikka jauheliha näytti enemmän koiranruokapakkaukselta. Kerran yritin tehdä liian kovassa kelissä samaisessa astiassa riisiä ja kanaa yhdellä kertaa. Tietty suurin osa vedestä tuli pois jo tiskipäydällä ja osa valui silti uuniin. Eikun uuni pois päältä, putsaus ja alusta. Tästä opin sen, että riisin voi tehdä uunissa kunhan lisää vettä aina vähän kerrallaan. Ei siis lisätä ennkuin edellinen neste on imeytynyt!

Toisen kerran tuhosin riisit kun riisinkeitin kaatui, kun olin juuri ajatellut, että kyllä se pysyy pystyssä, haen vain tuon sipulin tuolta pussista.... Pari pikku modausta tarvitaan siis keittiöön. Voi pojat, jos joku keksisi neliskanttisen sipulin tai kaalin tai perunat, kyllä merikokin elämä olisi paljon helpompaa. Se ärsytyksen määrä on kohtuullisen suuri kun on kaksi sipulia, toista kuorit ja toisen laskit juuri pöydälle, että kyllähän se nyt hetken tuossa pysyy ja ehdit juuri aloittaa pilkkomisen ja sitten siirrät toisen sipulin turvaan jonkin purkin taakse ja taas se lähtee toiseen suuntaan samalla muut ruoan tekemiseen tarvittavat kipot liikkuvat pitkin pöytää ja voi tuska sentään! Omahassa on kuitenkin noin 10cm korkeat reunat keittiön tasojen reunoissa ja altaat ovat reilun syvät joten sinänsä perus asiat ovat kunnossa.

Kaikenkaikkiaan kokkaus sujui minusta ihan kohtuullisella vaivalla sen kummemmin väsyttämättä. Muutamien päivien jälkeen sain helpotusta ruorivuoroon lyhennys oli 2h vuorokaudessa. Tosin Rafu tuli aina iltaisin minun jälkeen vuoroon ja vapautti minut usein vieläkin aikaisemmin. Ilmeisesti ruoka oli niin hyvää, että Rafu varmisti sen jatkuvuuden päästämällä minut lepäämään. Valmistin pääsääntöisesti aamupalan ja yhden reilun lämpimän ruoan iltapäivällä. Puolen välin jälkeen aloitin kattilaleivän paistamisen ja niitä valmistettiin vielä viimeisenä aamuna kun saavuimme St Lucian ankkurilahdelle. Kaasu tietenkin loppui juuri tällä kohtaa, Kapteeni oli mitoittanut kaasun yhtä leipää vajaaksi. 

Hienon osan ruokavalioomme toi Rapalan uistin. Saimme sillä Keltaevätonnikalaa. (Paistettu ja graavina syöty keltaevätonnikala on parasta mitä tähän mennessä olen syönyt!), Wahoon, Barracudan ja jopa Pallokalan, jota tosin emme uskaltaneet valmistaa ruoaksi. Pallokala oli todella yllätys, sillä käsityksemme mukaan se on riuttakala. Valitettavasti Rapala jäi parempiin suihin ja kalaonnemme huononi reilusti. ”Kiinakaupasta” hankittu uistin otettiin käyttöön, sillä seurauksella, että isohko kala ajatteli sitä maistaa, mutta todettuaan pahanmakuiseksi, sylkäisi sen suustaan pitkällä kaarella ja uistin päätyi kaaressa toiselle puolelle venettä! Lisäksi se teki uinnin Omahan perän kautta ja hyppäsi toisen siiman yli ja jatkoi matkaansa. ”Pitäkää tunkkinne" luki puhekuplassa!

Hauskan lisän ruokavalioon olisi varmasti tuonut lentokalat, jotka mätkähtivät kannelle iltaisin ja öisin. Näitä emme kuitenkaan tohtiveet syödä, vaikka olemme kuulleet, että se maistuisi aikalailla suomalaiselta silakalta. Omahan kapteeni ei tunnetusti ole pienten ja ruotoisten kalojen ystävä, joten nämä herkut saavat elää rauhassa meressä!

Ihmettelin jonkin verran lintuja, jotka tunutuivat usein olevan Atlantilla yksin liikkeellä? Ovatko ne niitä ”outoja lintuja” joista sanonta on lähtenyt. Ovatko he tehneet valtavirrasta poikkeavan päätöksen lähteä katsomaan maailman meriä? Kerran saimme vieraaksi pienen linnun, noin Peipon kokoisen ja näköisen. Se laskeutui rohkeasti Omahan keulakannelle ja voi sen väsymyksen määrää, joka linnusta paistoi. Hädin tuskin se jaksoi ottaa pari askelta, näytti kuin ”polvet” eivät enää kantaisi ja pulssi olisi hyper korkealla kun se puuskutti. Annoimme linnun olla rauhassa ja aamuun mennessä se oli jatkanut seikkailuaan Atlantin yllä, mihin lie matkallakin niin ehkä se kertoo jälkeläisilleen Omahalta terveiset.

Kapteeni kohtasi enimmäisen valas havainnon aika konkreettisesti. Hän oli Rafun kanssa aluksen vasemmalla kyljellä vanttien kohdalla kiinnittämässä spiirapuomia mantookiin. Yhtä äkkiä aluksen kyljestä kuului puhallus juuri siltä kohtaa ja valaan kylki näkyi lähes kiinni Omahassa! Aiski ei yleensä pienestä säiky, varsinkaan veden ”eläimiä”, mutta tässä kohtaa yllätys oli täydellinen. Katpeeni todella kavahti taaksepäin huutaen mikä H..vetti tuo oikein oli, vaikka tiesikin heti mistä oli kysymys. Osuimme ilmeisesti valaiden kulkyväylälle sillä teimme niistä havaintoja useamman päivän aikana.

Näimme ensimmäisen kerran maata auringon laskiessa viimeisenä iltana merellä. Olin varma, että emme voi vielä nähdä maata, Rafu kuitenkin huusi, että maata on näkyvissä! Kapteenihan oli luvannut meille rompulapaukut heti kun ensimmäinen kukkula näkyy ja siellähän se nyt oli! Saavuimme St Lucialle Rodney Bayn lahdelle aamupaivalla. Aikaa ylitykseen kului kaikenkaikkiaan 22pvä 15,5h. Merimaileja kertyi reilut 3003nm.

ISO KIITOS loistavalle miehistölle ikimuistoisesta matkasta. Toivottavasti saamme blokiin myös miehistön mietteitä.

Pullopostia

Kapteeni Kainuvaara ja Matruusi Pärnänen

Aiski itselleen unelman loi,

veneen meren yli toi.

Vuosia rakensi haavetta omaa,

veneen laitosta ei halunnut lomaa.

Halu maailmaa nähdä on ollut ennenkin suuri,

päätös pallon kierrosta vahvana kuin muuri.

Sitten harrastus ihanan onne soi ja

samalla veneeseen kastin toi.

Ennen olitte ehkä sukellusparina,

niiltä tiimoilta alkoi tämä vuosisadan rakkaustarina.

Isoja tunteita suhteeseen takaa,

kun unelmat toisen kanssa jakaa.

Lähdön lähestyessä on tunteet pinnalla,

tuleviin haasteisiin voi vastata rakas-matruusi rinnalla.

Miia on saanut myös kotvasen pakertaa,

kaikenlaista veneeseen rakentaa.

Oiskohan tuota uskonut kukaan,

miten täysillä Miia lähti hankkeeseen mukaan.

Mietimme mikä sille Miialle on tullu,

-          ”no rakkaus” , ja onhan se vähän yllytyshullu.

Jos vuosien valmistelut ei aina olleet yhtä juhlaa,

niin vastoinkäymisten murehtimiselle ette energiaa tuhlaa.
Ei auta meidän maissa pelkää,

te ulapalla kynnätte meren selkää
.

Niin kovin ikävä meidän tulee teitä,

onneksi Karibia kutsuu myös meitä.

Onnea Aiski ja hyvää matkaa teille rakkaat,

tuulta purjeisiin ”viidenkympin boforin” voimalla!

Liisa&Hemuli

Gibraltarilta Canarian saarille, Las Palmasiin, 11.12-17.12.2016

Lähdimme illansuussa noin klo 17 aikaan myötävirrassa ja tyynessä kelissä kohti Canariaa. Mika on sitkeästi päättänyt lähteä mukaan Canrialle saakka. Toki lääkäriltä saadun luvan kanssa. Valitettavasti Atlantille hän ei voi lähteä, mutta olemmehan merillä Aiskin kanssa vielä jonkin aikaa, joten saanemme hänet vieraaksi vielä uudestaan jollekin pätkälle. Kiitos Mikalle, olit meille todella suuri apu!

Matka alkoi koneajelulla ja Matruusi oli enemmän kuin tyytyväinen. Sen lisäksi, että keli oli mitä mukavin, mukaan lukien täysikuu, joka valaisi iltaamme, olen myös löytänyt Gibiksen apteekista pahoinvointilaastareita. Tämä se on kuulkaa hyvä keksintö. Pillerit, joita otin Gibikselle tullessa aiheuttivat hieman dizzyn olon ja esim. alkumatkasta köysien koilaaminen ei onnistunut. Lisäksi epäilen jonkinlaista rauhoittavaa ainetta sisältyvän tapuihin. No, älkää ottako em. liian tosissanne. 

Laastareihin takaisin, se asennetaan korvan  taakse niin, että hopeinen puoli tulee ihoa vasten ja ”ihonvärinen” jää näkyviin, eka meni ilmeisesti väärinpäin, mutta en silti tuntenut pahoinvointia, tosin keli oli säyseä. En huomannut mitään sivuvaikutuksia, joten nämä olivat minulle erittäin hyvä vaihtoehto, suosittelen kokeilemaan, jos näitä ongelmia on. Laastarin vaikutus on ohjeen mukaan 72h, mutta minulla vaikutus kesti kauemminkin, joten sitä ei kannata poistaa ennenkuin se irtoaa itsestään. Lääkeaine liukenee tasaisesti kun taas pillerit vaikuttavat ensin voimakkaasti ja vaimenevat pikkuhiljaa. Elohan on suorastaan hienoa, kun jaksaa tehdä kaikki hommat ja pystyy syömään ja juomaan sekä olemaan avuksi ilman, että ponnistus on monen tunnin saavutuksen tulos. Puhumattakaan vessaan menosta ilman pelkoa pahasta olosta!

Parin päivän koneella ajelun jälkeen alkoi tuuli viritä ja nostimme purjeet ylös. Saimme lopulta reilun tuulen, tällä kertaa kuitenkin myötäistä, joten matkan teko oli helppoa aikaisemmin kokemaamme vastatuuleen nahden. Aallot tosin kasvoivat aika suuriksi loppuvaiheessa, mutta Omaha ja miehistö selviytyi matkasta hyvin ja olimme perillä noin 6pvän ja 725M jälkeen. Saavuimme Las Palmasin satamaan aamuyöstä klo 3:n aikaan. Ylitys oli hyvaa harjoitusta Atlantin ylitysta ajatellen, kertyihan matkaa kuitenkin enemman kuin missaan aikaisemmassa ylityksessa. Ruokailu hoidettiin paasaantoisesti pakastimeen tehdyilla ruoilla ja valmiilla sapuskalla. Taisihan se miehisto hieman viela laihtua lisaa talla patkalla.

Aamusta aloimme selvittää Omahalle laituripaikkaa, siinä onnistumatta. Saimme kuitenkin olla satamatoimiston laiturissa, johon olimme yöllä kiinnittyneet. Tosin vain sen aikaa kun Mika meni uudestaan pistäytymään lääkärissä. Tehokkaasti meidät ohjattiin siitä ankkuriin ja jäimme jonotuslistalle laituripaikasta. Ehkä hieman jäi epäammattimainen maku tästä satamasta, ilmeisesti resurssi pula on todellinen, sillä tapasimme vain yhden marineron ja sataman toimistossa oli aika rajalliset aukioloajat. Lisäksi mainitsen, että täällä sain vain erittäin kylmiä suihkuja, joten peseytyminen ei ollut kovinkaan mukava kokemus. Omahalla saa kuitenkin lämmintä vettä kansisuihkustakin!

Atlantin ylitys alkaa lähestyä, miehistön saapumista odotellessa, jännittää ei ehdi, sillä tekemistä riittää, pitää suunnitella viiden henkilön kolmen viikon sapuskat. Onneksi on jonkilainen pohja valmiina mitä mukaan tarvitaan ja varamuonat on käytännössä jo veneessä.

Vihdoin mereen telakalta!

Telakalla olon loppurutistus oli melkoinen ja paiskimme töitä myöhään yöhön viimeiset pari viikkoa.  Pahoittelut lukijoille, päivitykset vaativat kertakaikkiaan blokin osalta liikaa energiaa ja vene oli sijoitettava etusijalle. Aikataulu painoi päälle sillä Caribialla piti olla alunperin ennen joulua. Hommat saatiin kuitenkin suhteellisen hyvin päätökseen ja Omaha laksettiin veteen keskiviikkona 8.12. Lasku onnistui suunnitellusti ja jäimme poijuun viimeistelemään rikiä muutamaksi tunniksi. Käytännössä olimme valvoneet myöhään yöhön, joten väsymys painoi, mutta merelle teki jo kaikkien mieli!

Paasaantoisesti kaikki meni hyvin, tosin maalauksen suhteen joudumme tekemaan viela paikkauksia silla ruostetarhroja on jo ilmaanutnut. Lahinna maalausta pitaa paikata hitsausten kohdalta, ruiskulla tehty maalaus ei ilmeisesti mennyt riittavan syvalle hitsaussaumoihin. Hintatasokin tuli loppujen lopuksi kohtuulliseksi ja henkilokunta oli todella mukavaa ja avuliasta. Omahan uusi varitys on nyt Industrial Red ja kansi on variltaan Dolphins Grey. Saa nahda tykkaako Delfiinit.

Ennenkuin jatkan tarinaa haluan kiittää telkalla meidän venettä työstänyttä henkilökuntaa. Iso kiitos David, Peter, Dancing Queen:- sekä erityisesti Dan, joka teki suurimman osan työstä Omahalla.

Illansuussa pääsimme lähtemään kohti Gibraltaria, vaikka keli olikin vastainen ja suhteellisen kova. Omahalle se on kuitenkin mahdollinen. Olimme telakalla pienennyttäneet vanhan isopurjeen, joten se oli jo valmiiksi reivattu. Kohti Gibistä meitä lähti kolmen hengen miehistö, Mika on mukanamme hyvänä vahvistuksena. Kelistä kehkeytyi aikamoisen voimakas, se oli enemmän kuin luvattu ennuste. Puskimme koneella vastatuuleen yli kolmen metrin aallokossa, paikoin se nousi jopa viiteen metriin. Tuulen nopeus nousi 15-20m / s.

Ensimmaisen vuorokauden aikana totesimme, etta polttoaine ei tule riittämään ja kävimme tankkaamassa lisää Portugalin ja Espanjan rajajoella. Ennen tätä oli jo ehtinyt tapahtua vastoinkäymisiä. Isopurje repesi yöllä ylhaaltä, joten jouduimme pakkaamaan  sen pois ja jatkamaan pelkällä fokalla moottorointia. Kun Kapteeni oli pakkaamassa sprayhoodin katolla purjetta, mina vahdissa ja Mika apuna kannella, huomasin sivusta vyoryvan valkoisen aallon tulevan mustasta yosta. Muuta en voinut tehda kuin huutaa VARO AALTO. Onneksi kaikki pysyivat kyydissa, Kapteenikin totesi alas katolta tullessan, etta mistas tuo tuli?

Lisäksi pilssihalytin laukesi, vettä oli tullut veneeseen jonkin verran ja Kapteeni joutui tyhjentamään pilssejä pitkin yötä. Osa vedestä tuli uusien keulan kulkuvalojen läpivienneistä ja jonkin verran ankkuriketjun aukosta, vaikka se olikin tulpattu. Aallot kuitenkin löivät kannen yli jatkuvasti, joten pienikin vuoto osoittautui niin isoksi, että pilssihälyttimet laukesivat. Lisäksi sitlooran vedenpoistoaukkojen ylareunassa oli vanha läpivienti, joka piti olla riittävän ylhäällä, mutta eipä ollut tähän keliin. Näin ollen konehuonekin sai suolavesihuuhtelun. Onneksi Kapteeni on laittanut pilssihälyttimen myös tähän tilaan! Myöhemmin osoittautui, että kyljessä jossakin vaiheessa käytössä ollut kakkatankin tyhjennys reikä oli myös heikko kohta ja siitakin tuli vettä sisään. No nyt sekin on tulpattu.

Matruusi oli varautunut tähän keliin pahoinvointipillereillä ja saanut apteekista ohjeeksi, että yksi pilleri noin 6h ennen lähtöä ja sitten tarpeen mukaan. Ohje olisi pitänyt olla, että yksi pilleri ennen lähtöä ja sitten noin 6 tunnin välein lisää. Arvaatte siis että olin aika huonossa kunnossa ja oksennusta ei voinut välttää. Lisähaasteen olotilaan teki sen, että osa purjesäkeista, jotka ovat sänkyjemme välissä karsinoituna perään, tulivat vessamatkalla vastaan kovan kelin vuoksi, joten jouduin konttamaan tavaravuorten yli perävessaan. Yritin kuitenkin ottaa pillerin uudestaan ja kerran sen oksensin pois, mutta toisen sain pidettyä sisällä sen aikaa, että vaikutus alkoi ja olo helpottui. Eikun kannelle ottamaan suolavesikasteita. Niistä taytyy mainita, että yllättäen ne tuntuivat lämpimältä pimeässä yössä. Kun ei myöskään nähnyt aaltojen kokoa niin mikäs siinä istuessa! No ei tosiaan kyllä vähän hirvitti, vaikka Kapteeni vakuuttukin, ettei tämä ole vielä paha keli.

Vihdoin Gibiksen satama alkoi näkyä ja aloimme rantautua. Valitettavasti emme mahtuneet ensimmäiseen emmekä vielä toiseekaan satamaan ja näin ollen päädyimme Espanjan puolelle. Olihan se huikeaa kun pimeys alkoi laskeutua ja meitä olikin parin ”satama täynnä” viestin jälkeen neljä marineroa vastaan ottamassa laiturilla. Kapteeni kävi oikein kädestä pitäen kiittämässä hyvästä palvelusta! Lienee tarpeetonta mainita, että väsymys alkoi olla melkoinen parin päivän merellä olon jälkeen. Tyly vastaanotto pariin otteeseen ja sen jälkeen ystävällinen palvelu saavat kovemmankin kaverin herkistymään. Varsinkin kun tietää, että vaurioita on tullut ja pitää päästä tarkistamaan paikat.

Seuraavana aamuna alkoi pilssien tarkastus ja kävi ilmi, että pilsiin oli jostakin ilmestynyt riisiä. Tarkempi selvitys osoitti, että yksi ruokatynnyreistämme oli hangannut itsensä auki kelissä. Vaikka tynnyri ei ollut kaatunut oli se ollut niin täynnä, että muutama kilo riisiä löytyi pilsiin pohjalta. Siinähän sitä riitti siivoamista, kaikki salongin pilsiin aluset tyhjennettävä ja pestävä. Muita vaurioita ei em. lisäksi ei veneeseen tullut. Miehistömme vahvistus oli kelissä kaatunut kahdesti vinsiin päälle ja kylkiluut olivat saaneet kovan iskun. Sairaalassa käynti osoitti, että siellä on hiusmurtuma. Särkylääkkeiden avulla olotila lienee on jollakin lailla siedettävä. 

Samainen päivä toi tullessan pellavapäisen Anton pojan laiturille, Stella Polariksen poppoo oli meitä jälleen vastassa! Saimme siis pikaisesti apua sekä ruokakauppojen löytämiseen, että purjeen korjaukseen. Noin kahden päivän päästä vene oli siivottu, purje korjattu, polttoaineet tankattu ja lisää ruokaa punkrattu veneen uumeniin. Iso kiitos taas Stellan porukalle kaikesta avusta ja myötäisiä virtauksia Välimeren suuntaan.