Ranskan Polynesia, Fakarava atolli.
Viime
vuonna, 2019 menetimme Fakaravan Krubberi sukellukset atollin
eteläpäässä, koska ankkurivinssimme meni rikki. Kaputeeni ei
halunnut missata tätä näytelmää toistamiseen, joten keula kohti
koillista sitten. Ensin Mooreaan moikkaamaan Seahorsea ja kun
sääikkuna aukesi parin päivän päästä, niin ei muuta kuin
ankkuri ylös ja isopurje tiukalle. Luvassa on tuulta kaakosta, joten
saamme kohti fakaravaa lähes sivutuulen vastaisen sijasta.
 |
Tässähän me jo ollaankin veden alla!
|
Alku
onkin tosi mukavaa sillä aallokkoa ei ole juuri lainkaan.
Ensimmäinen vuorkausi on ihan siedettävää, mutta toisena iltana
tuuli nousee. Samoin tekee aallokko. Puuskat käyvät +30kn ja
aallokkoa tulee etelästä ja idästä. Ryskytys on melkoista, mutta
vauhti on mukavat +6kn. Pääsemmekin Fakaravan pohjois päähän
noin 2 vuorokaudessa. Viimeksi samaan hommaan meni 4vrk ja silti
päädyimme Apatakille.
Pysymme
Fakaravan pohjoispäässä pari päivää sillä keli ei ota
laantuakseen yhtään vaan aallokko tuppaa vaan kasvamaan. Onneksi
ollaan ankkurissa vaikkakin verrattuna Marina Tainan paikkaan tämä
on enemmän kuin epämiellyttävää. Kipaisemme Fakaravan Yacht
serviseen saadaksemme netti asioita hoideltua. Täällä onkin aina
mukava tunnelma ja ostamme parit colat, vastineeksi saamme käyttää
nettiä.
Saavuimme
Fakaravalle 30.6 ja seuraava täysikuu on 5.7. Silloin Krubberit
tulevat fakan eteläiselle sisäänkäynnille jatkamaan sukua. Hait
tulevat syömään Krubbereita ja paljon muita kaloja tulee sitten
syömään munia tms. Odotamme siis huikeaa luonto näytelmää!
 |
| Fakaravan eteläpäässä poijussa |
|
Seilaamme
Fakan eteläpäähän ja ensimmäisessä ankkurpaikassa on kuuleman
mukaan 40 venettä. Jatkamme kuitenkin matkaa sillä jollmatka
sukekamojen kanssa on täältä liian pitkä. Saavumme perille ja
kuulemme naapuriveneeltä, että kahdessa päivässä veneet ovat
täyttäneet koko paikan. He olivat aikaisemmin ainoita ja nyt
paatteja on jo 17. Sukeltajat ovat siivilöityneet paikalle.
Trafiikki on melkoinen. Ilmakompressorit hörisevät lähes
jokaisessa aluksessa. Päivittäin veneet vaihtavat maisemaa toiset
tulee ja toiset menee. Tämä on itätuulella hieman pommppuinen
paikka, mutta parin päivän päästä kelin pitäisi tyyntyä.
 |
Muitakin aktiviteettiejä harrastetaan tääll ahkerasti.
|
Saisimme
heti hyvän tarjouksen sukellusliikkeeltä kanssa veneilijöitä,
mutta meidän on tehtävä checkdive ensin. He haluavat mennä
aamulla klo 9 veteen, johon mennessä emme ehdi kamojamme tarkistaa.
Tällä kertaa siis kieltäydymme kyydistä. Saamme kuitenkin
sovittua, että voimme liittyä naapuriveneen sukelluspoppooseen
iltapäivällä. Tähän mekin ehdimme mukaan. Aamusta Omahan alle
testaamaan laitteet. Onneksi tuli testattua. Tietokoneesta on patteri
pimeänä. Aiskin suukappaleet hajoaa käsiin ja hän lähes
tyhjentää vatsalaukkunsa kuminpalasiin, jotka lähtevät irti
suukappaleesta. No, kaikki hyvin onneksi tuli testattua. Ei muuta
kuin korjaamaan ja ilmoitus kavereille, että tullaan mukaan
iltapäivän sukellukselle.
Naapurit
saivatkin meille jolla miehen kun heidän ystävänsä peruvat
varsinaisen sukelluksen. Ei siis tarvitse raahata jollaa mukana
sukelluksella. Saamme jättää Omahan jollan sukellusliikkeen
laituriin ja jatkamme matkaa yhdellä jollalla. Venemies ja neljät
kamat mukana on todellakin aika maksimi. Vettä tulee sisäänkin,
jolla on lähes puolillaan, mutta eihän se haittaa kumivene kelluu
isossakin lastissa. Matkaa on vain noin 50m ja kamat selkään niin
päästään nopeasti veteen. Aallokko on lähes poissa. Ajoitamme
sukelluksen noin tuntia ennen vuoroveden kääntymistä. Nousuveden
loppuun.
 |
Paikallisten kalansaalis tänään.
|
 |
| Sukellustoiminta alkakoon. |
|
|
Pinnan
alle painuessa näkyy ensimmäinen Hai. Riutta laskeutuu
sisäänkäynnin suuaukon keskelle kanjonina. Pohja syvimmässä
kohdassa lienee noin 30m. Siellä ei kuitenkaan ole enää korallia.
Ainoastaan ”hiekkatie” Aiski tekee historiaa ja pudottaa stagensa
vahingossa pohjaan. Odottelen poijunarulla muita ja tuota kipparia,
että saa tavaransa kasaan. April ja Cain näyttävät meille tietä
he ovat sukeltaneet täällä jo useasti. Seuraamme riutan ”oikeaa”
reunaa lähes sukelluskeskukselle asti, josta käännymme vasemman
puoleiselle reunalle. Tässä kohtaa pohjassa ”hiekkatie” loppuu
ja alkaa harmaa alue, jossa on kuollutta korallia. He kutsuivat sitä
Sandpooliksi.

Alamme
miedossa virrassa sukeltaa kohti Atollia. Tosiaan haiparvet ovat jo
odottamassa Krubbereita ja uinuvat kevyesti virrassa parvina. Näemme
Reef White ja Black tippejä sekä Lemon sharkeja. Haita on nyt niin
paljon, että on aikaa tarkastella niitä lähemmin. Hain silmä
muistuttaa kissansilmää. Erotuksena on se, että mustuainen liikkuu
edestakaisin kun se tarkastelee sukeltajia. Näyttää aika spoogilta
läheltä katsottuna. Luulemme näkevämme myös Nurse haita.
Puolessa välissä on kaksi Eagle Rayta, ne leikkivät, parittelivat
tai tappelivat? Olivat hiukan kaukana, joten emme osaa sanoa. Riutta
on aivan uskomattoman kaunis. Syvänmeren sininen näkyy taustalla ja
jyrkänne on täynnä kaloja ja värejä. Sukellamme noin +20 metrin
syvyydessä nauttien pienestä virrasta. Näkyvyys on noin 30m.
Kamerat räpsyvät ja osa kaloista tulee tosi lähelle esittäytymään.
Remora yrittää tarrautua Kaputeenin vatsaan kiinni. Ehkä sieltä
saisi energiaa imettyä. Tietty kellertävä lahnan muotoinen kala
tuntuu tykkäävän sukeltajista ja huomaan, että ne leikkivät
Aiskin ilmakuplilla.
Sandpool
tulee vastaan ja huomaan ylempänä, että laiturien sisäänmenoaukko
näkyykin. Tästä siis kanjonin yli toiselle puolelle. 5-2m
syvyydessä on silmänkantamattomiin upeaa korallimattoa täynnä
elämää. Tässä on hyvä viettää aikaa pintaan nousua
odotellessa. Venemiehemme näyttää olevan hyvä vapaasukeltaja ja
käy piipahtamassa välillä ympärillämme.
Kamat
kyytin ja takaisin veneelle, toinen kierros pullojen täytöstä
käyntiin ja märkkärit kuivumaan. Kyllä tätä voi tehdä
useamminkin. Kiitos Sprit of Argos miehistö upeasta sukelluksesta.
 |
Lunnon taidetta, koko saari on korallipaloja täynnä.
|
 |
Ravun matkailuauto.
|

Seuraavana
päivänä aallokko on laantunut sisäänkäynnin ulkopuolellakin ja
oppaamme kertovat, että kannattaa mennä ulommalle poijulle ja tulla
sieltä kanjonia pitkin atolliin sisään päin. Siellä Krubberit
kuulemma jo ovat. Eilen emme siis niitä kovinkaan monta vielä
nähneet. Tällä kertaa syvyyttä on aluksi +30m, näkyvyys on
kuitenkin todella hyvä. Aluksi emme huomaa mitään ihmeellistä,
muuta kuin pari haita. Atollin ulkoreuna hohtaa sinisenä ja kanjoni
koralleineen toisella reunalla. Tarkistelen tovin kompassi suuntaa
sillä jotenkin kuvittelin sisäänkäynnin pohjan olevan hiekkaa
niinkuin aikaisemminkin. Tovi siinä menee ennenkuin tajuan, että se
onkin pelkkää korallia. Samassa tajuan, että pohja on aivan täynnä
Krubbereita. Niiden nenä osoittaa kohti vastavirtaa. Niitä on aivan
käsittämätön määrä. Erikoista tässä on se, että ne ovat
täysin paikoillaan. Kuin huumattuna ne tuijottavat eteenpäin.
Jotkut ottavat pientä matsia, mutta pääsääntöisesti ne vain
leijuvat lähellä pohjaa.
Samanlainen
kalameri jatkuu varmaankin noin 100m ja virta kuljettaa meitä
verkkaisesti kohti atollia. Hiukan jännä sukellus kun brieffi tuli
vähän pikaisesti ja suunnat vähän hukassa. Lisäksi olemme
menossa veteen noin tuntia ennekuin vuorovesi kääntyy atollista
ulospäin, joten on sitten parasta olla oikeassa paikassa oikeaan
aikaan. Onneksi meillä on venemies mukana seuraamassa sukellustamme.
Pikkuhiljaa syvyys alkaa olla alle 20m. Ilmaa ei ole todellakaan
yhtään liikaa mukana. Yritän pysyä aika ylhäällä ja mietin
ystäviämme sillä heillä on sinkkupullot ja silti he pysyvät
syvemmällä kuin me. Aiski tietty menee omia reittejään, mutta
hänellä onkin mukana eniten ilmaa mukana.
 |
Krubberi meri alkaa.
|
 |
Melko monta kaveria.
|
Kerroin
aikaisemmin pikku riutta kalasta, joka tuppaa tulemaan aina kuplien
lähelle tai sukeltajan yläpuolelle. Tosiaan ensin ajattelimme, että
se tulee leikkimään kupliin. Seuraavaksi mietimme, että kenties se
onkin fiksu ja hyödyntää ilmat kuplista. Sitten Aiski alkoi puhua
mielenkiintoisesta hetkestä. Samainen pikkukala seurasi haita. Hai
sitten taisi pieraista ja samaan syssyyn kakata. (niitä kakkaavia
kaloja on sitten aika paljon tällaisessa kala sopassa) Päädyimme
siihen, että ilmkupla on merkki tälle fisulle kakan siis ruoan
saamisesta. Hihii, todella yksinkertaista, ei kiitos riuttakaloja
lautaselle. Ne nimittäin tuntuvat kovasti tykkäävään sekä
biojätteestä mikä on toki ymmärrettävää, että Omahan septin
tyhjennyksestä. Vielä vähemmän riuttakalaa kiitos. Paikalliset
kyllä kalastavat näitä, tosin eivät sieltä missä veneet ovat
ankkurissa.
 |
Sehän vilkuttaa minulle!
|
 |
Deko kaverihan se siinä taas.
|
 |
Trikkeri
|
Pian
vaalea ”hiekkatie” alkaa ja huomamme, että olemme oikeastaan
kanjonin vasemmassa reunassa, joten otamme suunnan reilusti oikealle.
Nyt näkyy jo eilinen alasmeno poiju. Hyvä, matkaa on vielä, mutta
olemme jo suht turvallisella alueella. Mielestäni virta alkaa
olemaan hiukan vastainen, joten kiirehdimme vauhtia. Minulle jää
juuri ja juuri 50bar ilmaa, joten kaikki hyvin. Ystävämme ovat jo
menossa jollaan. Mahtava kokemus. Once in a lifetime.
 |
White tip
|
Päätämme
mennä olusille paikalliseen sukelluscenteriin, joka on aivan
sisäänkäynnin vieressä. Terassi on rakennettu meren päälle ja
aurinko paistaa. Vesi on kirkasta ja tästä voi nähdä haiden
uiskentelun terassin reunalta. Aivan käsittämättömän kaunis
paikka. Kaputeeni huomaa laiturilla keltaisen kopan. Rebreatherin,
hyvä ettei kyyneleet tule silmiin kun hän ihailee laitetta ja
kertoo ystävillemme innoissaan kuin tuo laite toimii ja mihin
kaikkialle sillä voi sukeltaa. Reben omistajaa ei kuitenkaan näy,
joten emme tiedä kenelle se kuuluu. Selvää on kuitenkin, että
sillä hetki sitten käyty sukeltamassa.
Tosiaaan
täällä on nyt kuhinaa kerrakseen kun veneilijät tulee ja menee.
Nyt ankkurpaikalla on jo 22 venettä. Ah olen kiitollinen, että
näimme tämän näytelmän. Tuuliennuste on vielä parin päivän
ajan tyyntä, joten ehkä ehdimme sukeltaa vielä sisäänkäynnillä.
Kun uusi Maramu (tuuli) tulee niin sinne ei enää ole asiaa.
Tuulinen
kausi kestää vajaan viikon. Tällä välin on taas aika huoltaa
venettä. Ns. välikatto kahden biminin välistä hajosi vetoketjujen
kohdalta Papeteessa kun tuli sellainen 45kn puuska. Johan se kestikin
melkein puoli vuotta. En tiedä oliko vika vetoketjuissa, jotka oli
hankittu Brasiliasta. Kenties ne olivat liian kapeat ja liian paljon
auringossa. Tein kyllä reilut läpät ketjujen päälle, mutta tuuli
nosti ne ilmeisesti pystyyn ja näin ollen muovihampaat saivat sitten
kosolti UV:tä. Lisäksi se oli ehkä hieman väljä, joten kun tuuli
vaihtoi suuntaa se paiskoi kangasta aika voimakkaasti. Joka
tapauksessa kapu alkoi vaatimaan sen korjausta.
Samalla
kertaa, kun biminit otetaan alas, ajattelin hieman parannella
purjehdus olosuhteitamme. Meillä on ruorin päällä katos ja seinät
keulalla ja sivulla. Tämä suojaakin mukavasti, mutta takaa tuleva
tuuli ja kahden katoksen (väli joka on oltava isopurjeen jalustimen
vuoksi.) päästää liikaa aurinkoa päivä vahdille. Niinpä päätin
tehdä takaseinän, jonka ”ikkunat” ovat verkkoa. Näin ollen se
tekee varjon ruorille aiheuttamatta kuitenkaan kasvihuone olotilaa.
Toivon, että se myös blokkaa hieman sadetta tuulen ollessa
myötäinen.
Ajattelin,
että eihän tuon rakentaminen nyt niin kauan vie, mutta
kaikenkaikkiaan takaseinät vetoketjun uusimiset ja biminien takaisin
asennukset vaativat meiltä juurikin tämän vajaan viikon. Nyt se on
kuitenkin korjattu ja kiristetty kaikin puolin. Olen joutunut
Karibialla tehtyä katosta korjailemaan aika lailla. Olisin suonut,
että ne kestäisivät hieman enemmän. Nyt ainakin tiedän miten
uusin kopin aikanaan. Toivottavasti se kuitenkin kestää tämän
reissun loppuun asti.
Pääsemme
sukeltamaan taas näiden hommien jälkeen. Onneksemme Sprit of
Argosin pariskunta tykkää sukeltaa kanssamme. Käytämme heidän
jollaansa poijulle menoon ja turvana. Onneksi, sillä isompi
perämoottorimme (pienemmällä ei pärjää näissä virroissa) ei
oikein syystä tai kolmannesta halua toimia vaan alkaa pätkiä kun
sukekuorma on kyydissä ja ajamme plaanissa. Kapu on avannut sen jo
kolme kertaa, putsannut kaiken ja kasannut uudestaan. Hetken se
toimii ja alkaa taas pätkiä. Varsinaista vian aiheuttajaa emme ole
saaneet selville. Polttoaine letkuunkin on lisätyy extra suodatin,
joten siinäkään vika ei pitäisi olla.
Nyt
kun Krubberit ovat jo enimmäkseen häipyneet suuaukolta on haiparvia
aivan käsittämättömän iso määrä. Ei siis yhtä parvea vaan
niitä tulee yhdellä sukelluksella vastaan varmasti satoja ellei
lähemmäksi tuhatta. Hullua tässä on se, että alkaa tulla ns. Hai
kyllästyminen, vaikka ne ovatkin ansainneet kunnioitukseni ja yritän
pysyä niiden reitiltä sivussa. Ne eivät käyttäydy missään
kohtaa mitenkään agressiivisesti tai uhkaa sukeltajaa. Silti on
selvää, että annamme niille tilaa ohittaa meidät helposti.
Vaikka
sukeltajia on ollut suuaukolla todella paljon, olemme olleet ainoita,
jotka ovat sukeltaneet hiukan ennenkuin vuorovesi käänytyy
ulospäin. Muut ovat menneet eri aikaan. Hyvä sillä emme halua
sotkea kaupallisten sukelluskeskusten bisnestä. Viimeisellä
sukelluksella ohitamme sukellusryhmän, jolla on noin 6-8 sukeltajaa
vedessä. Yritämme pysyä pois tieltä, jonka seurauksena olemme
koko ajan syvemmällä kuin he. Huomaan, että yksi jäsenistä
”karkaa pintaan”. He olivat juuri tulleet 30m syvästä pienestä
luolapoterosta ylös. Onneksi heillä on todennäköisesti Nitroksia
pulloissaan. Olen hieman ylempänä kuin Aiski ja Cain ja ihailemme
haiparvea sandpoolissa. Opas tuli viittoilemaan minulle jotakin. Joko
hän oli sitä mieltä, että pilasin näkymän tai sitten olin hänen
mielestään liian lähellä haiparvea. Jotenkin minulle tuli mieleen
sekin kun satuimme näkemään tämän pikku kommelluksen vedessä
oli hänellä tarve tulla esittäytymään minulle. Kenities
tuplapullomme ja stage, jota harjoituksen vuoksi olen taas alkanut
pitää mukanani oli jo liikaa. Lukihan pulloissa vielä nimenikin.
Aiskille ja Cainille hän ei käynyt mitään kommentoimassa. Haitkin
olivat rauhallisia, joten en mielestäni ahdistellut niitä yhtään.

 |
Sukellukset ovat kaikki enemmän ja vähemmön virtasukelluksia, joten kokeilin neliraajajarrutuksta.
|
Sukellusten
välillä meillä on aikaa oppia uuttakin. April ja Cain ovat kovia
kalastamaan. He kertovat, että nousuveden aikaan Hummerit kiipeävät
riutan reunaa pitkin ylös kohti rantaa. Ne voi nähdä illalla
kivien koloissa, jolloin punaiset silmät hehkuvat ja ne voi
pyydystää. Lähdemme siis kalastamaan. Tarvitsemme vekkosäkin
sangon neopreenikengät ja otsavalot. Nyt on tyyni ilta, joten ei
muuta kuin atollin ulkoreunalle jahtiin. Kaputeeni ottaa vielä
atraimen mukaan sillä Fakaravan kalojakin voi syödä huoletta.
Niissä ei pitäisi olla ciguera tautia, joka on vaarallinen
ihmiselle. Ei kaiketi tappava, mutta tekee erittäin sairaaksi. Jos
ei ole 100 prosenttisen varma onko saarella sitä vai ei, niin
riuttakaloja ei kannata koskaan syödä.
Tiedämme
kuitenkin varmasti, että papukaija kaloja voi täällä syödä.
Cain ja April kalastavat niitä verkolla taitavasti sillä ne
oikeastaan uinuvat kivien koloissa. Kun näyttää valoa ne myös
näkyvät kirkkaan turkoosin värinsä vuoksi. Tällä kertaa emme
löydä Hummereita. Näen ehkä yhdet oranssit silmät hehkumassa
kiven koloissa, mutta en ole ihan varma. Nekin katosivat aika äkkiä.
Kuitenkin huikea kokemus kävellä pitkin riuttaa pimeässä
metsästämässä syötävää. Välillä uppoan lähes reisiä
myöten mainikiin. Kävely on aika raskasta ja on vaikea hahmottaa
mihin astuu. Onnkesi neopreeni kengät suojaavat myös varpaat ja
nilkat. Muilla kengillä voisi olla suorastaan tuskallista.
Papukaija
kaloja saamme kuitenkin 4-5 kappaletta. Alan jo toppuutella Aiskia
sillä hänen kalahimonsa ei ole kovinkaan suuri. Metsästyvietti vie
kuitenkin kaputeenin mennessään ja puhun kuurolle ihmiselle.
Viimein sanon, etten aio sydä papukaija kalaa yhtään, joten lopeta
metsästys, sillä sinulle on tulossa kalaruokaa jo aika moneksi
päiväksi. Loppuihan se viimein.
April
opastaa Aiskia kalan käsittelyssä. Saadaan kyllä tonnikala
paloiteltua, mutta pikkukalojen siivous on asia erikseen. Reilu tunti
vielä kalojen siivousta ja sitten pannulle paistumaan. Tuore kala on
hyvää, mutta tätyy todeta, että riuttakala ei vedä vertoja
ulkomeren isommille fisuille. Hummerit sen sijaan jäivät vähän
houkuttamaan, vaikka olenkin sitä mieltä, että niin pienen
lihamäärän vuoksi niitä ei kannattaisi tappaa.
Kaikkien
näiden toimien välissä käymme välillä rannalla. Pääasiamme on
polttaa roskat, mutta mukavahan siinä on katsella alas painuvaa
aurinkoa tyynessä luonnonkauniissa atollissa. Eräänä iltapäivänän
kipaisemme pinkille hiekkasärkälle suuaukon eteiläiselle puolelle.
Rauntautuessamme vastassa oli rotta, joka kaiketi herkuttelee
pudonneilla kookospähkinöillä. Tämä on kuitenkin yksi
kauneimmista paikoista, jossa ole käynyt. Varsinkin nyt kun on
tyyntä ja iltapäivän aurinko paistaa kirkkaasti.
 |
Laivakoira Quin
|
 |
Paikallisten ohjeiden mukaan tehty kalastus väline. Lähinnä ilmeisesti katiskaa tai rapumertaa.
|
 |
Kaputeeni lempipuuhassaan.
|
Alkaa
olla aika palata sivistyksen pariin. Tarvitsemme nettiä ja emme
onnistu sitä ostamaan (sekin on sitten pitkä tarina), vaikka
kuulenkin, että se pitäisi olla mahdollista täältä Fakaravan
eteläpäästä. Lisäksi unohdin kerta kaikkiaan nostaa käteistä.
Täällä käy pankkikortti, mutta ostot pitää olla vähintään 10
000 frangia eli noin 90€. Emme siis millään voi istua baarissa ja
syödä / juoda tuota määrää. Tuoreruoka on loppunut jo useampi
viikko sitten, joten pikkuhiljaa olisi syytä mennä Fakan
pohjoispäähän takaisin.
Vietämme
yhden yön Pakokotassa ja saamme tärkeimmät asiat hoidettua.
Ajattelin ensin, että menemme paikallisen yaht servicen kyydillä
kauppaan ja takaisin. Kysyn siis miten homma toimii ja ystävällisesti
minulle kerrotaan, että kun he tarkistavat Marine Trafficista, koska
alus tulee, niin he soittavat aamulla noin klo 7-8 vhf radiolla.
Odottelen soittoa, jota ei sitten koskaan kuulu. Ostoksilla käynti
ei sinänsä olisi sen kummempi, odottaa että alus tulee ja menee
seuraavana päivänä ostoksille. Siinä on vain se ongelma, että,
jos ei ole jonottamassa vihanneksia ja hedelmiä kun kauppias purkaa
lastin ei saa mitään. Päätämme jatkaa Rotoavan kylän edustalle
sillä ruokatavara alus saapuu yleensä keskiviikko aamuisin.
Tällä
kertaa alus saapuu vasta illan suussa ja menemme norkoilemaan
kauppaan, josko he purkaisivat tuotteet. Ei pureta tänään, vasta
huomenna. Okay, he avaavat klo 7.30. Olemme ehkä 10 minuuttia
myöhässä ja kas, saamme sipuleita ja perunoita. Noh kiitos
näistäkin. Kanamunia ei ole yhtään. Eilen niitä oli, mutta en
ostanut, koska ajattelin, että tänään saan tuoreempia. Mennään
siis käymään kylän toisessa kaupassa. Täällä on ne homeiset
tomaatit ja ei sitten paljon muuta.
Onneksi
kuulen, että täällä on ns. VeggieLady, tiistai ja perjantai
aamuisin. Kuulen sitten, että juuri tänä perjantaina sitä ei
ollutkaan. Noh, yritetään seuraavana tiistaina sitten. Tällä
kertaa pidän huolen, että olen paikalla jo ennen klo 6 aamulla. Ah,
kolmea erilaista vihannesta on tarjolla. Ne myydään pusseittain 500
frangin (noin 5€) hinnalla. Salaattia, Paksoita ja Munkoisoa.
Pussit ovat aika reilun kokoisia, joten olen tyytyväinen hintaan.
Tällä kertaa tuotteet ovat todella tuoreita ja hyvälaatuisia.
Kuinka voi olla onnellinen hyvästä tuoretavarasta.
Jäämme
tänne koko viikoksi sillä vesivarastommekin ovat aika vähissä.
Saamme täältä vettä kun maksamme luonnonsuojelumaksun. 2 päivää
2 ihmistä 440 frangia (n.4e). Tällä lipukkeella saamme ottaa vettä
kahtena päivänä 30 l / henkilö. Jotta saamme toisen vesitankeista
täyteen se tarkoittaa 8 reissua, jos meillä on noin 100 litraa
vesiastioita. Mitä meillä ei ole. Saamme kuitenkin naapurilta pari
kannua lainaan ja roudaamme vettä aamupäiväisin. Vesihana on auki
klo 7-12 välisenä aikana. Paitsi silloin kun kaupungin työntekijä
perjantaina lopettaa työt jo ennen klo 12. Viittoilee meille
syömistä tarkoittavilla merkeillä ja höpöttää jotakin
Polynesian kielellä. Ei siis tänään enempää vettä. Jatkamme
ensi viikolla.
Samaan
aikaan yritän metsästää kananmunia. Paikallinen ruokakauppias
kertoo, että kananmunia tulee huomenna perjantaina lisää. No
tämäpä hienoa tulemme siis huomenna uudestaan. Saavumme paikalle
siinä klo 11 aikaan aamulla ja kyselen niitä munia sitten. Teittekö
varauksen kananmunista. No ei, olisiko pitänyt? Juu kannattaa tehdä
varaus, haluatteko tehdä sen nyt niin saatte ne maanantaina? Tai
voitte tehdä varauksen huomenna lauantainakin ja saatte ne silti
maamantaina. Halleluja, miksi et voinut kertoa sitä eilen kun
kerroit, että teille tulee kananmunia!!!!!
En
uskalla edes ajatella millaista täällä on ollut lockdownin aikana.
Oletan, että juuri mitään ei ole ollut tarjolla sillä Fakarava
Yacht Service oli oikein edellisellä viikolla mainostanut meille,
että kauppa on full stock now! Juu kaikkea muuta paitsi
tuoretavaraa, leikkeleitä, juustoja, kananmunia, jauhoja ja maitoa
lukuun ottamatta. Ei se paljon helpota, jos nuo tuotteet ovat
veneestä loppu. Kokojyväjauhoja en ole saanut moneen kuukauteen. No
joo, olis kerran ollut Carrefourissa, mutta ne oli pakattu
paperipussiin, jolloin olen aina saanut kaupan päälle madotkin.
Miten niistä nyt sitten leipään? En ole vielä innostunut tuosta
matoproteiinista.
Lueskelin
tässä vanhoja Glorian Ruoka Viini lehtiä. Onneksi niitä on läjä
mukana, pelastavat monta aamua ja niistä riittää aina jotakin
uutta, vaikka olen lukenut ne sataan kertaan läpi. Siinä oli
kirjoitus, jossa henkilö oli huolissaan siitä, että ei tulisi
ruokahävikkiä. Hänellä oli 10 kiloa lihaa pakastimessa ja joku
tarjosi vielä 2kiloa hyvää mätiä pakastettavaksi. Että 10 kiloa
lihaa olisi jotenkin paljon. Laskin juuri, että meidän pakastimessa
on ollut parhaillaan noin 100kg lihaa, joka on riittänyt noin
vuodeksi. Kerrottakoon, että tällä aikavälillä meillä on ollut
myös vieraita. Kun jaan tämän, huomaan, että olemme syöneet
lihaa noin 1 kg viikossa/henkilö. Huh huijaa. Se tekee noin 200g
viitenä päivänä viikossa. Silti jää vielä 2 kasvispäivää
viikolle. Ei kait se sitten niin paljoa olekaan?
Nyt
kun meillä on vettä voin myös pestä pyykkiä. Jätän ne
likoamaan yön yli ja kun huuhtelen pyykit otan viimeisen huuhdeveden
ja laitan seuraavat pyykit likoamaan niihin. Säästän siis vettä
sellaiset 25 litraa helposti. Näin ollen saan pestyä lähes kaiken
ja olen säästänyt noin 60 euroa, jotka muutoin olisivat menneet
pyykkimaksuihin. Tosin maksaahan se veden kuskaaminen veneeseen sekä
täällä olevat vesimaksut.
Vettä
tulee säästettyä myös niin, että sitä ei vaan käytä. Heh,
vitsi vitsi. Kananmunankeittovesi on oikein hyvä astioiden
tiskaukselle. Suihkussa saa käydä vain joka kolmas päivä. Noh,
kaputeeni saattaa joskus käydä harvemminkin ja minä taas useammin.
Hoitoainetta ei laiteta tukkaan läheskään joka kerran tai se on
hiuksiin suihkutettavaa. Merivesipesujakin voi tehdä, mutta tämä
ei sovellu kovin hyvin pitkiin hiuksiin.
Odotamme
kovasti uutisia, koska rajat muihin saariin tästä länteen
aukeaisivat. Toistaiseksi on ollut hiljaista. Osa veneistä on
lähtenyt kohti Fidziä, joka on avoin ja ilmeisesti ne ovat päässeet
perille kohtuullisesti. Uusi kulu tulee melko varmasti olemaan covid
testukset jokaisessa maassa sekä mahdolliset karanteeni ajat.
Australiaakin kait pääsisi jotenkin. Hankkimalla agentin ja
olemalla karanteenissa heidän määrämässää hotellissa. Ei
oikein kuulosta meidän jutulta. Tosin nyt osa Australian
osavaltioista on suljettu uudestaan. Vanuatu saattaa aueta syyskuun
alussa kertoo jokin artikkeli.
 |
Horisontti katosi.
|
 |
Veneen kyljelle ui White Tip Hai
|
 |
Ruoka aika, biojätteiden heiton jälkeen käy kuhina.
|
 |
Paikallinen merisiili ylösalaisin
|
Seuraavaksi
siirrymme Fakaravalta luoteeseen olevalle atollille nimeltään Toau.
Paljon kehuttu paikka. Ajatuksena on sukeltaa siellä vaikkakin
kalamäärät eivät kuulemma vedä vertoja Fakan eteläiselle
sisäänkäynnille. Toivottavasti rajat aukeaisivat kohta edes sillä
karanteenilla eihän tästä muuten mitään tule. Ei voi odattaa
kuukausikaupalla, että virus katoaa. En usko, että niin tulee
käymään.