Elämä alkoi karanteenin jälkeen.

 Australia, Darwin. 23.8-9.10.2021

Veneen korjaus ja varustelu.

Ensimmäisenä asiana karanteenin jälkeen etsimme ruokakaupan. Voi kuinka ihanaa on saada ostaa vihanneksia hedelmiä juustoja ja vaikka sun mitä. Edullisemmin kuin Tahitilla ja oikeastaan myös suomessa. Vihdoinkin uskaltaa ostaa melkein mitä haluaa ja ruokavaliomme saa lisäyksen kaikkea vihreää.

Lähellä Darwinia oleva hiekkakukkula. Se tulee näkyviin laskuvedellä ja jää taas meren alle nousuvedellä.

Seuraavana päivänä pysymme veneessä ja teemme loppuja huoltotöitä. On kuitenkin aloitettava korjaukset. Olemme todella onnekkaita sillä ystävämme omaa auton ja on samalla purjehdus klubilla huoltamassa omaa katamaraaniaan. Hänen kauttaan löydämme oikeat paikat ja ihmiset korjaamaan puomin. Tämä päätetään hitsauttaa takaisin kasaan alumiini tukien kera. Korjaus kestänee noin 2 viikkoa. Seuraavaksi on listalla vantin uusiminen. Tähän päädyttiin pienen pohdinnan jälkeen. Samalla tilattiin uusi liitoskappale mastoon, johon voi kiinnittää tarvittaessa vara ”vantin”, joka tulee olemaan erikoisvahvaa köyttä. Nyt meillä onkin hiukan odottelu aikaa, joten pääsemme auttamaan Sundreamerin huolloissa. Se on tarkoitus laskea veteen mahdollisimman pian. Pohjan hiontaa, myrkkymaalausta, vinssien huoltoja, maston rikin tarkistusta ja köysien pujottamista mastoon. Siellähän riittää hommia. Olemme tähän oikein tyytyväisiä sillä pääsemme Sundreamerin Kapteenin mukana tutustumaan kaikkiin paikallisiin venetarvikkeita ja muita tarvikkeita myyviin kauppoihin.

Tässä valutetaan kokkaus kaasua Aussi pullosta Suomi pulloon.

Kyllähän Omahaan olisi kiva saada vähän lisävarustelua ja Kapteenin mieli alkaa tehdä pieniä uudistuksia. Valitettavasti saimme käsiimme paikallisen ”SVB:n” luettelon, joten arvaatte varmaan, että ruokahalu kasvaa syödessä ja hintataso on todellakin positiivinen yllätys. Kaputeeni päätyy tilaamaan 3 uutta taipuisaa aurinkopaneelia säätimen kanssa. Seuraavaksi löydämme kivan kaupan, josta löytyy ”raahattavia” Dometicin jääkaappi pakastin yhdistelmiä. Matruusi alkaa himoita sitä, sillä nykyinen jääkaappi ei Matruusin mielestä toimi kunnolla. Se ei kylmene riittävästi. Kaputeenin into ei kuitenkaan vielä riitä sen korjaamiseen. Olimme yrittäneet hommata raahattavaa kylmälaitetta jo Tahitilta, mutta sitä ei ollut saatavilla ja rahtaaminen olisi maksanut ihan liikaa. Nyt se pötkötti tuossa kaupan hyllyllä ja vielä noin 300€ alle suomen hintojen. Aikamme mittailtua se tuli sitten hankittua kaksiosainen kylmälaite. Ei sille ihan vielä paikkaa ole löytynyt, mutta otan sen vaikka kainaloon tarvittaessa. Täytyy sanoa, että en luovu siitä enää mistään hinnasta.

Seuraavaksi kaputeeni alkoi katselemaan lithium akkujen hintoja. Paljon ovat tulleet alaspäin ja kun nykyiset akut alkoivat olla jo reilusti yli vuoden vanhat, tosin yllätykseksemme vielä toimivat, päätti kaputeeni tilata 3kpl lithium akkuja. Tämä taas johti siihen, että tarvittiin uusi älylaturi. Kun Volvosta tuleva sähkö menee starttiakkuun, niin uusi älylaturi lukee tämän ja alkaa ladata lithium akkuja.

Eikä siinä vielä kaikki. Veden kanto ei ole ollut Kapteenin mielipuuhaa. Aikansa surffailtuaan netissä Kaputeeni ilmoitti eräänä päivänä, että hän on tilannut uuden vedenteko koneen. Kaikki tämä tuli maksamaan ehkä 40% vähemmän kuin suomessa.

Kuulostaa helpolta ja kivalta, mutta ensinnäkin, koska rajat ovat Australian terratorioiden välillä kiinni, posti liikkuu miten liikkuu. Muutoinkin AUS posti on vähän samaa luokkaa kuin suomessa. Akut tulivat kaikki kolmessa eri toimituksessa. Noin kahden viikon sisällä. Aurinkopaneelit kahdessa toimituksessa. Laturi ja säädin olivat omissa toimituksissaan ja viimein tietty vesikone. Pikkuhiljaa niitä asennettiin paikoilleen. Yhdessä aurinkopaneelissa tuli ensimmäisen viikon aikana oikosulku, joka poltti paneelin rikki. Sitä odotellaan vieläkin. Vedentekokoneen pumppu kesti 5h käyttöä, siihen etsitään ratkaisua vieläkin. Akut toimivat moitteettomasti ja sähköä tulee nyt niin paljon, että eihän sitä ehdi käyttämään. Näin ollen matruusi halusi uuden puhaltimen takahyttiin ja vähän lisävaloja kannelle. Vara diesel kannut ovat alkaneet vuotaa, niitä ostetaan tässä vaiheessa 6kpl lisää. Sitten löytyi oikein kivoja kaikkia pieniä sähkötarvikkeita tingeleitä ja tangeleita, vähän niin kuin Motonet tavaraa. Ihan huippua Tahitin jälkeen.

Vanha Isotherm jääkaappi alkoi mennä huonommaksi ja huonommaksi, joten päätimme viedä sen huoltoon. Se saatiin toimimaan heti ensimmäisellä kerralla ja käy ja kukkuu. Ilmeisesti kylmäaine filtterissä oli tukos. Se esti kylmäaineen kiertämisen järjestelmässä kunnolla ja näin ollen jääkaappi ei viilentynyt riittävästi. Pakastimen ns. äly-yksikkö meni myös rikki. Se oli alkanut oireilla jo Tahitilla, niin, että se ei tahtonut käynnistyä sulatuksen jälkeen. Onneksi viereen ankkuroituneessa, Moodyfinn veneen Kapteenilla oli sama ongelma. Hän lainasi meille vara äly-yksikkönsä ja saimme vahvistettua missä vika on. Saimme samalla hankittua varayksikön Omahaankin.

Tässä välissä tuli puomi hitsaamosta ja sitä sitten aseteltiin paikoilleen. Korjaus oli ihan ok. Tosin Kapteeni oli pyytänyt tekemään siitä 10cm pidemmän, mutta se taisi tulla täsmälleen saman mittaisena. Vahvalta se ainakin nyt näyttää. Vantti sopi oikein hyvin ja sekin saatiin kiristettyä paikoilleen. Kaikessa tässä välissä käydään välillä auttelemassa Sundreamerin Kapteenia ja pidetäänhän me välillä grillaus iltojakin. Nautitaan oluesta ja mukavasta seurasta. Cov tilanne on täällä hyvä, joten saamme lähes normaalia elämää. Se tuntuu kerta kaikkiaan todella hienolta.

Beach Partyt, hiekkasärkkä uppoaa mereen vuoroveden noustessa, aika lopettaa juhliminen.

Kun ei ole kylmälaitetta mukana, juomat upotetaan hiekkaan. Mitä syvempi kuoppa sen parempi.

Vilskettä ja vilinää riittää. Päivät helteessä ovat rankkoja ja välillä menen nukkumaan buranan kanssa. Kunto varsinkin seisoma kunto rapistuu pitkillä ylityksillä. Vuorovesi on yli 8 metriä, joka tarkoittaa, että jollaa on raahattava hiekassa joskus 100 metriä. Onneksi klubilla on alumiini kärryjä, johon jollan voi kipata ja vetää sitä perässä. Ranta viettää, joten kun sitä muutaman kerran on vetänyt 33 asteen paahtavassa auringossa ylös ja alas rantaa alkaa se välillä jo ottaa koville. Kunto kohenee. Silti fiilis on huumaava. Darwin ja Klubilla olevat ihmiset ovat todella mukavia.

Aurinko ja UV on täällä todella raju. Poltan itseni niin monesti, että päädyn ostamaan pitkähihaisen UV paidan hupulla. Silti nenänpää meinaa pysyä koko ajan punaisena. Mistä lie johtunee… Kuudet kengät hajoavat noin kuukauden sisällä, joten on myös ostettava kengät sekä Kapteenille, että Matruusille. Tämä johtunee tropiikin lämmöstä ja kosteudesta sekä nykyään käytettävästä biohajoavasta kengän pohja aineesta. Aina ei voi ymmärtää näitä biohajoavia valintoja. Lähes käyttämättömät kengät menevät nyt roskikseen. Hauskaa tässä on se, että flip flopit, jotka on hankittu 3 euron hintaan portugalista eivät ole juurikaan kärsineet. Noh, timantit on vähän ruosteessa, mutta ei kait se nyt haittaa. Noita kelluvia flip floppeja on myös meri täynnä, joten tässä kohtaa on mielestäni menty pahasti pieleen.

Välillä ihmetellään Sundreamerin moottoreita. Kapteenit löi viisaat päät yhteen.

Myrkkymaalaustahan se taitaa olla.

Onneksi Paul, Sundreamerin Kapteeni ehdottaa parin päivän retkeä Kakadun kansallispuistoon. Muutoin tekisimme töitä veneellä koko ajan. Käymme pikaisesti läpi parhaimmat paikat. Kun hän kysyy mitä haluamme nähdä niin vastaus on Krokotiilit ja Kengurut. Kenguruja on kuulemma joka paikassa. Ensimmäiseksi menemme joelle, jossa on turisteja varten alumiiniveneet ja Aborginaali oppaat. Krokot houkutellaan hyppäämään vedestä lihakimpaleiden avulla. Aika pian käy selväksi, että niitä ei todellakaan havaitse, jos ne haluavat pysyä piilossa mutaisen veden alla. Kroko vaara on täällä kaikkialla läsnä. Suositeltavaa olisi käyttää kovaa jollaa. Ei siis kumivenettä sillä ne saattavat haukata palan niistä.

Yritämme bongata kenguruja autosta, mutta ei ainoatakaan. Kapteeni alkaa jo olla sitä mieltä, että se onkin taruolento. Seuraavaksi menemme paikkaan, jossa krokoja onkin sitten kymmeniä. Ne odottavat joessa kun nousuvesi tuo mukanaan kaloja. Vesi valtaa paikallisten tien. Krokot valuvat virran mukana tien yli ja jäävät tien reunaan virtaan, suu auki odottamaan makupaloja. Tien vieressä on risti ja kukkia. Joku on menehtynyt tässä kohtaa. Ilmeisesti Krokojen toimesta. Silti turisteja on kymmenittäin kuvaamassa krokotiiliä kallioilla. Ei niitä oikein osaa pelätä nehän vaikuttavat olevan ihan rauhallisia. Varmaankin ne saalistavat yöllä kun on viileää. Ei siis kovinkaan hyvä yöpymispaikka, ainakaan teltalle.

Krokotiilitie

Iltapäivälle ehdimme vielä Aboriginaalien salaiseen paikkaan. Sieltä löytyy paljon kalliomaalauksia jotka ovat tuhansia vuosia vanhoja ja kertovat heidän tavoistaan ja elämästään. Aborginaalien kansa on maailman vanhinta alkuperäiskansaa, joka on edelleen elossa.

Aborginaalien salainen paikka, hyvät maisemat.

Tyypillinen paikka kalliomaalauksille.

On pantu merkille, että Aussit ovat vähän hullua camping kansaa. Urheiluliikkeet ovat täynnä kaikkea telttailuun ja karavaanareihin liittyvää tavaraa. Kun menemme paikalliseen camping alueeseen, on näky suomalaiselle suorastaan huvittava. Kaikenlaisista autoista kuoriutuu erinäköisisä telttaviritelemiä. Moni on tehnyt nukkumapaikan tavalliseen pakettiautoon tai jopa pick upin lavalle. Kylmyyshän täällä ei todellakaan ole ongelma. Telttailua on tullut harrastettua viimeksi varmaan 25 vuotta sitten, joten olihan se aika kokeilla tätäkin pitkästä aikaa. Herään yöllä siihen, että kuulostaa siltä kuin sikapossu olisi teltan ulkopuolella. Mene ja tiedä, täällä on niin omituisia ääniä koko ajan. Yksi lintu kuulostaa lapsen itkulta ja toinen kauhuelokuvan huudolta. Joka paikka on täynnä myrkyllisiä eläimiä. Aamulla selviää, että kyllähän se oli possu. Ilmeisesti jonkun lemmikki.

Yksinkertaisimmillaan pakun perässä oleva keittiö. Todella yleistä Australiassa.

Lähdemme aikaisin aamulla metsästämään vesiputousta. Kuljemme hyvin merkittyä polkua pitkin syvälle metsään. Välillä polku on eristetty metalliaidoin, sillä kuljemme krokotiilien reittien läpi. Kyltti varoittaa krokotiileistä ja samassa kyltissä on sitten uimapaikan merkki? Metsänvartijat huolehtivat krokoista, vangitsevat krokotiilit ja kuljettavat ne pois uima alueilta. He laittavat syöttejä, josta he tietävät onko korokoja noussut putoukselle. Tämä on siis turisti paikka. Matka jatkuu ja todellakin löydämme joen ja satumaisen upean pienen lammen johon laskee vesiputous. Ihana raikkaus, makeassa vedessä uiminen on ihan huippua! Kiitos oppaat Rebecca ja Paul!

Polku krokotiilien alueen läpi vesiputoukselle.

 

Vesiputouksessa pienessä hiidenkirnussa.

Vedessä lillumisen jälkeen aamupalalle. Paul halkaisee kaksi cantaloupe melonia ja kovertaa siemenet pois. Koloon lisätään mysliä ja mantelimaitoa. Tämän herkku koverretaan lusikalla. Tykkään! Ei tiskiä ja ihanan raikas aamupala. Kiitos! Matka jatkuu ja kengurut pysyvät poissa. Oppaamme alkaa jo olla todella epätoivoinen. Niitä pitäisi kuulemma olla joka paikassa luvataan kuskin paikalta. Varsinkin auringon nousun ja laskun aikaan. Ei vieläkään kenguruita. Satuolento siis, päättää Omahan Kapteeni.

Tämän mutkan takaa aukeni kaunein vesiputous ikinä!

50 vuotta vanha termiittipesä.

Matka jatkuu toiselle vesiputoukselle, jossa nuori tyttönen kertoo nähneensä Kenguruja tänä aamuna ja jopa syöttäneensä niitä. Kapteeni pysyy tarinassaan ja väittää niitä satuolennoiksi. Tyttö parka alkaa ihan toden teolla hermostua Kapteenin väitöksiin ja sanoo kiven kovaan puhuvansa totta. Me näimme ja syötimme Kenguruita! Me muut päätämme uskoa hänen tarinaansa.

Kiva olla välillä makeassa vedessä.

Matkalla vesiputoukselle.

Tottahan se olikin, illan hämärtyessä kengurut tulevat esiin. Kapteeni alkaa hyppiä kengurun tavoin ja äänellä jotakin hassua. Kyllä oli Kössien ilmeet näkemisen arvoisia. Kyllä Kapu osaa olla kaikkien kanssa kaveri. Tosin isoja uros kenguruita on syytä vähän pelätä sillä ne saattavat alkaa nyrkkeilemään ja tönäistä liian lähelle tulevat ihmiset kumoon. Kengurut saavat jäädä syömään iltapalaansa ja me palaamme veneiden pariin. Mahtavat pari päivää australian luonnossa on nähty.

Vihdoin saatiin kaverin venekin veteen. Meidän uusi jolla etualalla. Saanko esitellä oranssi Beanut!

Pikkuhiljaa alkaa kypsyä ajatus, että meidänhän kannattaisi purjehtia yhdessä Sundreamerin kanssa Australian läntistä rannikkoa Darwinista Broomeen asti. Laittakaapa hakusanaksi esim. King George River niin kyllä alkaa mieli himoitsemaan seilausta sinne. Paul jatkaisi Broomesta matkaa Australian rannikkoa pitkin ja me ottaisimme suunnan kohti Reunionia. Aikataulu on tosin vähän tiukka ja kelit vaativat moottorointia. Osa takuu tavaroista on vielä saapumatta, mutta saamme ne kenties toimitettua Broomeen. Joko Paulin auton kyydissä tai jotenkin muutoin. Matruusi suhtautuu tähän epäilevästi. Kuitenkin kaikki muut osat ovat nyt mukana. Uusi vesipumppu ja huollossa oleva jääkaappi saatiin kyytiin päivää ennen lähtöä. Täytyypä tässä kehua Australialaista kylmälaite huoltoa, toimi erittäin hyvin ja pystyivät joustamaan kiireisessä aikataulussamme moitteettomasti. Hinta kohtuullinen ja oikein mukavat myyjät. Muutoinkin Australian (ainakin pohjoisen terratorion) palvelualttius on ollut positiivinen yllätys. Kun käy usein niin, että, jotakin osaa ei saa juuri siitä liikkeestä mistä olet sitä mennyt hakemaan he saattavat soittaa toiseen liikkeeseen ja tarkistaa löytyykö se sieltä. Tämä siis puhtaasti auttamisen halusta. Laita hyvä kiertämään niin se palautuu sinulle takaisin ajatus toimii näillä hoodeilla hyvin. Aamulla Startataan kohti uusia seikkailuja.

Tämmöinen jätti korento istahti viereen.

Termiitit työssään.

Krokodile Dundeelle omistettu pubi.

Karanteeni kontissa.

Australia, Darwin.

Omaha on parkkeerattu kauaksi kaikesta muusta. Iltapäivä on jo pitkällä. Ainoastaan purjehduskilpailua kuumana sunnuntaina pitävät paikalliset alukset kiertävät Omahaa. Miehistöt vilkuttavat meille iloisesti. Veneet ovat ihmisiä pullollaan. Tätä ei olla nähty vähään aikaan. Näyttää siltä, että täällä ei paljon korona rajoituksista tiedetä. Darwinin kaupunki näkyy hiekkarantoineen. Hetken hengähdys rompulan kera. Pian aletaan kuitenkin laittaa Omahaa karanteeni kuntoon.

Meille on annettu aikataulu. Saamme nukkua yön tässä poijussa. Aamulla klo 9.30 meidän tätyy siirtyä laituriin, jossa alus tarkistetaan. Kapteeni alkaa huoltaa/huuhtoa vesikonetta ja sulattaa pakastimen. Siihen laitetaan lisäeristeet takaisin, jotka oli otettu Tahitilta lähtiessä pois, jotta tila oli maximaalinen. Nyt se vie liikaa sähköä. Kun ruokamäärät ovat vajentuneet voidaan tilaakin pienentää. Olemme käyttäneet generaattoria joka päivä. Kun olemme karanteenissa, sitä ei ole kukaan vahtimassa/käyttämässä. Aluskin on todennäköisesti jonkin aikaa karanteenissa. Aiomme jättää Omahan ankkuriin lahdelle. Olemme kuulleet, että täällä olisi turvallista. Satamaankin sen voisi jättää, mutta emme halua maksaa lisäkuluja yhtään enempää.

Sen verran olemme saaneet viestiä, että karanteeni hoidetaan hotellissa. Ystävämme tässä maassa ovat maksaneet siitä noin 1600 euroa. Ajattelemme, että saamme yhteisen huoneen, joten tämä summa menee meiltä kahdelta. Siinä oikeastaan kaikki mitä tiedämme.

Matruusi siivoaa hulluna sillä terveysviranomaiset haluavat tarkistaa varmasti keittiön ja kenties muutakin. Uunin puhdistus, vessojen siivous, imurointi, tavaroiden järjestelyä. Kapteenin vaatekaapin päällä on läpivienti raitisilma puhaltimille, jotka johtaa putkea pitkin, vessan kautta pilssiin. Se on jostakin kohtaa vuotanut. Aallot ovat pääsääntöisesti lyöneet vasempaan takakylkeen, jossa se sijaitsee. Ilmeisesti liitoskohdasta on mennyt vettä sisään. Kapteeni onkin jo valitellut jonkin aikaa, että mun kaappi haisee homeelta.

Aloin tutkimaan tarkemmin ja kaikki ylimmäisellä hyllyllä olevat vaatteet olivat enemmän ja vähemmän kosteita. Onneksi aurinko paistaa vielä ja saan ne pihalle kuivumaan ja tuulettumaan. Pesua on turha tässä kohtaa yrittää. VHF radiolla saimme ohjeet, että meidän pitää olla valmiita lähtemään karanteenin välittömästi (2 tunnin sisällä) kun vene on saatu vietyä ankkuriin. Karanteeni tavarat ja vaatteet sain suurinpiirtein pakattua ennen kuin tulimme poijuun.

Touhuamme illan. Kapteenikin saanee ainakin 6 tunnin yöunet. Kello laitetaan soimaan 5.00 sillä aamuksi on vielä hommia. Kun se soi, on vielä pimeää ja kapteeni sanookin, että siirrä sitä kelloa vaan eteenpäin. Kuulen kuitenkin, että hän hiipii jo kohti keittiötä ja aloittaa huoltohommat. Minäkään en saa unta sillä onhan tämä aika jännittävä päivä. Tiedämme, että meillä on ruokaa, jota tähän maahan ei saisi tuoda. Arvuuttelemme, että mitähän tästä oikein tulee? Aamupalalle ja siivoushommiin.

Aluksen kyljet, varsinkin oikealta puolelta ovat alkaneet kasvaa levää. Siis sieltä mihin myrkkymaali ei yllä. Uimatason painekyllästetyt puulaudat ovat saaneet vihreitä leväpisteitä. Tämä on alkanut kun saavuimme Arufan merelle. Jo veden väristä olemme huomanneet, että täällä on partikkelia enemmän kuin tarpeeksi. Varsinkin kyljet on saatava puhtaaksi tai ne jämähtävät siihen auringon polttaessa.

Jolla on nostettava alas ja aloitettava pesuhommat. Matruusi pitää jollaa paikoillaan laidasta kiinni pitämällä. Tämä on erityisen hyvä tasapaino ja sisälihas harjoitus! Sitä on harjoitettu jo rungon maalauksessa, tosin ilman vuorovesiaallokkoa. Kapteeni jynssää harjalla. Yritimme tätä jo edellisenä iltana, mutta virta aallokko oli niin iso, että siitä ei tullut mitään. Poijukin on jättänyt ikävät naarmut Omahan juuri maalattuun kylkeen. Kapteeni miettii jo pohjan kuntoa kun täältä pitää lähteä. Sen voisi kyllä sukeltaen puhdistaa, mutta olemme saaneet jo usean varoituksen krokotiileistä. Esimerkiksi Torstai saarella, jos olisimme pysähtyneet sinne, varoitettiin uimatasolta pissaamisesta tai siis siitä että sitä ei kannata tehdä. Täytynee kysellä miten tämä lahti? Onko krokoja?

Haluamme olla ajoissa ns. karanteeni laiturissa. Ajattelin, jos ollaan, vaikka puoli tuntia etuajassa niin ei kait se haittaa? Voidaan ehkä huuhtoa kantta, jos saadaan makeaa vettä? Otamme Omahan irti poijusta ja alamme hiljalleen moottoroida kohti satamaa. Pian VHF:llä kutsutaan meitä. Ette saa tulla laituriin ennen klo 9.30. Sittenkin vasta kun saatte luvan. Hidastamme vauhtia ja jäämme lillimään virran mukana. Matruusi kaivaa vesi sankon ja alkaa pestä ikkunoita biministä ja sprayhoodista. Kun se on valmis oikaisen hetkeksi sohvalle.

Pian Kapteeni kuitenkin tulee sisälle ja sanoo: Meidän on pakko alkaa ajamaan kohti satamaan tai me myöhästytään. Virta kasvaa koko ajan. Lähdemme ajamaan hitaasti noin 2kn vauhtia kohti karanteeni paikkaa. VHF:llä kutsutaan uudestaan ja sama tarina. Ei saa tulla ennen klo 9.30. Kapu on hämmennyksissä, virta kasvaa ja näyttää siltä, että ei ehditä enää ajoissa?! Pian pitää laittaa hanat kaakkoon ja jyskytetään taas Volvolla vasten virtaa. Se ei onneksi mene ihan pahaksi, mutta myöhästymme silti noin 15min. Näemme muoviin kuorrutetut ihmiset jonossa laiturilla. Koko laiturin toinen puoli on narutettu. Noin metrin kokoinen tila on eristetty. Huomaamme, että vuorovene on tullut laituriin ja ajattelemme, että meidän täytyy odottaa kunnes se on lastannut ihmiset kyytiin ja lähtenyt. Jäämme siis lillimään lähelle, mutta emme yritä rantautua laituriin, sillä sulkumestari on ilmoittanut, että emme saa kiinnittyä laituriin ennekuin hän antaa luvan. Kukaan ei ota meihin yhteyttä he vain seisovat laiturilla. Laitan siis kaikki köydet valmiiksi kaikessa rauhassa. Jossain vaiheessa sitten ymmärrämme, että meidän piti jo tulla laituriin.

Kohta karanteeni laiturilla.

Heitän köydet laiturille ja 6hlön vastaanottokomitea sitoo ne kiinni. Emme saa astua laiturille. Alukseen tulee ainoastaan yksi henkilö. Terveysviranomainen. Hän tulee tarkastamaan ruokavarastomme. Olen kasannut kaikki roskamme kannelle valmiiksi. Hän kertoo, että teidän tulee pitää 5metrin turvaväli häneen koko ajan. Okay, tervetuloa alukseen, sanon. Mekin olemme pukeneet maskit ja varaan käsidesin hollille.

Terveyshenkilöllä on turvakengät jalassa, jonkinlaiset haalarit päällä. Lisäksi muovinen lähes kokonaan peittävä esiliina, pleksi, maski ja kumihanskat kädessä. Kerrottakoon, että ulkona on reilusti +30 astetta lämpöä. Keulan kansiluukku on lähes kiinni, koska jolla on sen päällä. Eipä käy kateeksi. Naishenkilö menee Omahaan sisään ja kysyn kohteliaasti haluaako hän minun pysyvän kannella vai tulenko kenties sisälle alukseen? Hän sanoo, että ihan kuinka haluat? Ajattelen kuitenkin mennä avuksi, sillä kuinka hän voi osata edes avata kaikki Omahan varastot. Salaa toivon, että kenties hän ei huomaa kaikkia. Veneilijän varmuudella hän kuitenkin löytää keittiön helposti. Kurkkaa heti uuniin ja sen jälkeen avaa pullollaan lihaa olevan pakastimen. Pakastimessa on laskennallisesti vielä noin 50pvän ruoat.

Hänellä on mukanaan ohuita roskapusseja. Omahassa on aika paljon pakasteita, joten käyn hakemassa heille pyykkitynnyrini. Nuo pussit eivät kestä painoa, joka meidän tavaroista tulee. Pyykkiastiani on noin 40 litraa, se täyttyy hyvää vauhtia kun hän kyselee mitä missäkin on. Ei auta, onko liha kypsää tai raakaa, kaikki menevät roskikseen. Kapteeni kurkistaa juuri sillä hetkellä oviaukosta sisään ja vaihdamme katseet, jotka kertovat paljon. Tuskaa. Tuntuu pahalta, noin 1000€ ruoat menivät juuri roskiin. Sama kohtalo on kuivatarvikkeilla, riisit, linssit, kikherneet, osa pastoista, mausteet, jauhot yms. En ihan saa logiikkaa kiinni, mutta ilmeisesti on myös merkitystä onko ruoka itse tehtyä/pakattua vai selkeästi kaupan pakkauksessa.

Minä käyn hakemassa lisää sankoja ja alan nostaa tavaraa kannelle. Tarkastaja ei kenties ole ihan niin ketterä (tai voimakas) kuin minä. Katson parhaimmaksi jeesata, ettei vaan satu mitään noiden isojen turvakenkien kanssa. Turvavälit saattavat nyt kyllä vahingossa mennä alle tuon 5 metrin. Yritän kuitenkin parhaani mukaan pysyä kaukana. Enhän halua ketään sairastutaa tai ehkä pikemminkin en halua sairastua itse. Olemmehan olleet terveitä merellä viimeiset 48 päivää.

Kapteeni on ollut kannella tulliviranomaisten ja poliisin kanssa. Heillä ei ole lupaa astua alukseen ja tullimuodollisuudet hoidetaan kysymyksillä. Kapteeni huikkaa minut kannelle ja täyttämään maahantulopaperia osaltani. Passit tarkistetaan ja kuvaa verrataan naamaan. Tämä kaikki niin, että tullihenkilö on laiturilla ja me veneessä. Kapteeni menee terveystarkastajan kanssa alukseen ja homma jatkuu. Kaikki huoneet käydään läpi. Kapteeni johdatteli tästä eteenpäin oikeisiin laareihin tutkimaan venettä.

Lopuksi meiltä kysytään paljon kysymyksiä. Esim. 8 edellistä satamaa. Missä alus on ollut telakalla. Millä reissu rahoitetaan. Mihin olemme menossa. Jne… Kapteeni hoitaa nämä kyselyt. Kummallisin oli ehkä se, että tiedetäänkö me kenties veneilijöitä jotka olisivat tulossa tänne? No, ei kyllä tiedetä kun ei tänne kukaan pääse sisään?!

Tarkastuksen jälkeen meillä on 2 tuntia aikaa viedä Omaha ankkuriin. Matka ankkuripaikkaan olikin sitten hiukan matala, syvyys pieneni 2,9 metriin. Ankkurointi suoritettiin noin 5 metrin syvyyteen. Onneksi se oli alaveden aikaan, kait? Poliisivene tulee hakemaan meidät tai pikemminkin he seuraavat meitä koko ajan ja näyttävät paikan, johon voimme ankkuroitua. Kapteeni oli ollut vähän huolissaan millä pääsemme veneeltä karanteeni paikkaan? Sanoin, että ne ei varmasti päästä meitä omalla jollalla ajelemaan pitkin Darwinin lahtia. Ja juu, olimme visusti viranomaisten narussa. Hyvällä tavalla kuitenkin. Kaikki olivat oikein ystävällisiä ja asiallisia.

Ankkurointi ei ihan mennyt nappiin sillä ketjukasa oli matkan aikana sortunut eikä se meinannut juosta laarista ulos millään. Sitä jouduttiin käsin vetämään ja sun muuta. Hätäpäissään piti sitten sulattaa pakastin pois käytöstä. Sehän oli käytännössä tyhjä. Vain juustot ja yksi avaamaton paprika pussi olivat jääneet jäljelle. Vaatteiden vaihto tavarat kannelle ja ovet lukkoon.

Poliisivene kiidättää meidät takaisin laiturille, jossa meitä odottaa maapoliisi. Häneltä olimme saaneet Australian ystävämme välittämänä myös paikallisen puhelin liittymän. Poliisi vaikutti oikein mukavalta ja osasi hidastaa puhettaan meille. Näillä hoodeilla englanti ei ihan kuulosta aina englannilta. Murre on meille vielä ihan hepreaa.

Poliisi saattaa meidät taxiin, joka on vuorattu muovilla. Matka kohti karanteeni hotellia alkaa. Noin puolen tunnin ajon jälkeen saavumme vartioidulle portille. Kuljettaja keskustelee vartioinnin kanssa jotain ja kysyy meiltä?

Kuljettaja: Where are you coming?

Me: We are coming from Tahiti, French Polynesia!

Kuljettaja: Where?

Me: From Tahiti Papeete, French Polynesia!!

Kuljettaja: What? They don´t speak English.

Me: NO, we do speak English, we are coming from French Polynesia by sailing!!

Kuljettaja: They dont´t speak English maybe from French.

Me: No No No We are coming from Tahiti…. Voi ei ne ei ymmärrä meitä!

Onneksi poliisi on saattanut meitä omalla autollaan ja tulee hätiin selittämään tilanteen vartijoille. Taxi jatkaa matkaa ja pysähtyy tien viereen, jossa on ulkona pöytiä. Muovipukuisia ihmisiä risteilee edestakaisin. Näkymä on kaikkea muuta kuin hotellin sisäänkäynti. Jonossa on parakkeja silmän kantamattomiin. Joudumme odottamaan autossa kymmenisen minuuttia ennen kuin meidät päästetään ulos ja kaksi henkilöä alkavat kerätä tietojamme.

Terveys / yhteystietolomake täytetään ja he ottavat siitä valokuvan. Paperi lähtee meidän mukaan ja lisäksi saamme nipun ohjeita. Tässä kohtaa selviää, että me ei mennäkään samaan huoneeseen. Matruusi on jo ihan hädissään, mitä ihmettä? Sitä kun on 24/7 toisen kanssa useamman vuoden, käy niin, että pienikin aika erossa tuntuu kummalliselta. Veneessäkin tulee joskus huudeltua missä oot? Siihen jotenkin yli tottuu tai jopa addigtoituu. Jotenkin se toinen on vaan oltava koko ajan lähellä. Sitä melkein haluaa mennä ruokakauppaankin yhdessä. Tosin, joskus se on minulle kiva tapa päästä pois veneestä. Taitaa se Kapukin nauttia omasta olostaan silloin. Yleensä hän on viettänyt aikansa naapuriveneissä kun palaan kaupasta. Takaisin karanteeniin. Pian kuitenkin selviää, että saamme vierailla toistemme luona milloin vain ja asumme viereisissä huoneissa.

Matkalla huoneeseen selviää, että parakkeja on 2000. Lisäksi löytyy pyykkitupa, johon saa mennä 8 päivän oleilun jälkeen. Jokaiselle huoneistolle on annettu ajat milloin siellä saa käydä ja milloin ei. Matruusin ei oikein tee mieli mennä yleiseen pesulaan, jota käyttää mahdollisesti sadat karanteenissa olevat ihmiset? Olkoonkin, että sitä varmasti asianmukaisesti siivotaan.

Avainkortti kaulaan ja sisälle huoneeseen. Pinnat ovat siistit, peruskamaa, ei mitään ylimääräistä eikä ylellistä. Tosin normaali vessa ja suihku on aika ylellistä meille. Ensimmäiset pari päivää vessassa käydessä käsi etsii pöntön sulkuventtiiliä ja roskista, johon paperit Omahassa laitetaan. Huoneessa on jääkaappi, vedenkeitin, pahvimukeja, murukahvia, sokeria ja teetä. Jääkaapissa on kaksi 1,5l pulloa vettä. Jatkossa veden voi ottaa hanasta (maistuu ja haisee tosi paljon kloriitille).

Olemme heränneet aamulla ajoissa ja touhunneet viimeisen vuorokauden intensiivisesti. Alamme olla tosi nälkäisiä. Kello on pitkällä iltapäivällä kun pääsemme karanteeni asuntolaan. Meille kerrotaan, että illallinen tuodaan pian, mutta he tuovat meille lounasta. Pian tulee koputus oveen ja pussit saapuvat verrannalle. Ne sisältävät pienen sipsipussin ja pari mandariniä ja olikohan mehu. Ollaan vähän kapun kanssa, että onko lounaat tätä luokkaa? Nälkä tulee.

Ohjeista löytyy myös mistä kaupasta saa tilata online tarvikkeita. Ainoastaan kaksi kauppaa on laitettu listalle. Valmiita ruoka annoksia ei pysty tilaamaan, mutta lähes kaikkea muuta. Sämpylöitä, juustoa, kinkkua, jogurttia hedelmiä yms. Alkoholi on kiellettyjen listalla. Täällä ei ole mitään teräaseita eikä niitä saa tilattua kaupasta. Turvallisuusuhka. Onneksi olin pakannut kapun linkkuveitsen, että saa sämpylät puolitettua ja hedelmät kuorittua tarvittaessa.

Ensimmäinen asia on laittaa paikallinen sim kortti paikoilleen. Milläs avaat puhelimen kun pitäisi olla ohut tikku? Ei ole koruja ei mitään terävää. Saisinko hius soljen rikottua? Onneksi kapu muistaa, että meillä on mukana hammastikkuja. Huh, saatiin lukko auki ja puhelin toimimaan. Onhan täällä wifikin, joten internetin maailma avautuu meille pitkästä aikaa.

Seuraava ongelma olikin saada virtaa seinästä. Matruusi oli vain kuullut, että meidät viedään hotelliin niin oletus oli, että tottahan sieltä löytyy adapteritkin? Varsinkin tuohon hintaan. Oli nimittäin käynyt selväksi, että kahdesta huoneesta tulee kaksi maksua. Yht’äkkiä tämän hinta pompsahti noin 3200€:roon. Lisäksi veneen tarkastuksesta on veloitettu noin 225€. Puhumattakaan ruoan roskikseen menemisestä jonka arvioin noin 1000-1500€:on arvoiseksi. Onneksi ruoka on täällä vähän edullisempaa kuin Tahitilla. Viisumitkin maksavat jotain?

Epätoivo meinaa valtaa mielen, siinä meni meidän 10kk elämiseen menevät rahat. Eikä puomin, vanttien yms. hinnasta ole vielä tietoakaan. Jollakin vuotaa. Sitä ei uskalla jättää satamaan varsinkaan painavamman moottorin kanssa kovin pitkäksi aikaa. Ongelma on saumojen aukeaminen. Ajattelin, että sitä ei tarvita ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen sillä Reunionilla ei voi ankkuroida on oltava satamassa.

Adapteria ei ollut ainakaan huoneessa. Onneksi televisiossa on yksi usb portti, josta saa tabletteihin virtaa, mutta mitenkäs tietokoneet sitten? Onneksi paikallinen numero oli meillä käytössä sillä näistä asioista selvisi vain puhelimella. Saatiin adapteri, mutta eihän siihen meidän suomalaiset pistokkeet sopineet. Soitin uudestaan ja sain uudestaan saman adapterin. Okay, turha valittaa enempää. Kaputeeni käytti hieman väkivaltaa ja kas virtaa alkoikin virrata. Hammasharjat heti lataukseen sillä veneessä niitä ei ole saatu ihan täyteen ladattua viimeiseen 2,5 vuoteen.

Kyselin jo verannalla istuvilta naapureilta, että mihinkä aikaan se dinner oikein saapuu sillä nälkä alkoi kurnia? He sanoivat, että siinä klo 18 aikaan yleensä. Mitä! Vielä pari tuntia! Kun pussukat saapuivat niin meillä oli jo niin nälkä, että ei paljon katsottu mitä pakkausten päällä luki vaan alettiin syömään heti. Kaputeeni hyökkäsi ensimmäisenä silmään osuvan liharullan kimppuun. Ensin mietittiin, että no aika hyvä illallinen kunnes tajuttiin, että siinä oli seuraavan päivän ruokakin mukana!

Vuorokauden annos yhdelle henkilölle.

Aloin seuraavan päivänä tehdä ruokatilausta kun ohjeissa luvattiin, että toimitus olisi samana päivänä, jos tilaus olisi ennen klo 10. Niin ei kuitenkaan ollut vaan toimitus kestikin kaksi päivää! Voi sun Kakkaajalinnun Kakka!

Meille tehtiin cov testi vasta seuraavana aamuna. Tämän jälkeen kuume tultiin mittaamaan joka aamu tai jossakin välissä päivää. Ilmeisesti kiireiden mukaan. Lähimmissä asunnoissa on lentohenkilökuntaa. Kuulimme portilla, että meidät sijoitetaan matalan riskin kontteihin. Tosin niin minäkin sanoisin kaikille ketä tänne tulee. Minä olen enemmän huolissani siitä, että saan viruksen täältä kuin, että he saavat sen minulta. Onneksi Omahan miehistö on rokotettu, tosin kukaan ei ole siitä täällä kiinnostunut.

Hyviä puoli on vessa ja suihku. Internetti. Iso sänky. Stabiili alusta. Pikkuhiljaa myös oma tila. Paksut frotee pyyhkeet, jotka joku muu pyykkää. Matruusin ei tarvitse kokata kahteen viikkoon! Jee! Ilmastointi, ainakin päivän kuumimpina tunteina. Ilmastointi oli säädetty 22 asteeseen! Kauheeta! Energian ollessa aika vähissä olin jäätyä ensimmäisen päivän aikana. Villasukat oli unohtuneet matkasta! Kun on melkein 3 vuotta tallustellut paljain jaloin tai sandaaleissa niin ei vaan tullut mieleen. Neuletakki oli kuitenkin mukana. Käärin jalat fleece peittoon ja laitoin huivin kaulaan. Kiva varmaan mennä takaisin veneeseen kun on tottunut tähän kylmyyteen.

Sitten alkaa kuulua kummallisia uutisia suomesta. Aiskin läheisimmät ystävät ovat alkaneet puuhaamaan keräystä Omahalle. Tietojemme mukaan siinä on alkuunpanijana Sami. F, Iina ja Ralph. Meille laitetaan hyväksyttäväksi Omahan tarina, jossa kerrotaan kuinka suurimmat vastoinkäymiset ovat pienentäneet vararahastoja. Ollaan Kapun kanssa ällikällä lyötyjä. Toivo ja iloisuus alkavat nostaa mielialaa. Epäilemme kuitenkin, miksi kukaan meille rahojaan haluaisi antaa? Ollaan samaan aikaan hämmennyksissä ja epäilevän iloisia ja helpottuneita. Kyllä me nyt varmaan tästä selvitään?

Keräys julkistetaan 12.8. Siihen on haettu poliisilta pienkeräyslupa. Ystävämme eivät tyydy vähempään ja he ottavat tämän tavoitteeksi. Matruusi meinaa pudota jaloiltaan kun näkee tämän. Ei kait sitä nyt noin paljon tule, mutta kyllä se helpottaa meitä, vaikka tulisi parisataa euroakin. Ollaan kiitollisia, mutta samaan aikaan tuntuu vähän nololta, että pitää pyytää rahaa. Vaikka eihän me sitä oikeastaan pyydetty. Ei haluaisi, mutta tarve on suuri.

Ennen tätä minä ajattelin, jo, että karataan täältä ja jätetään kaikki, eihän me mitenkään voida maksaa näitä summia. Alan tajuta miksi epätoivon tilanteessa ihmiset ajautuvat tekemään äärimmäisiä asioita. Järki voittaa kuitenkin vielä, ei voida lähteä merelle rikkinäisellä veneellä. Kapteeni vaan menee virran mukana. Kun tapahtuu asioita joihin ei voi itse vaikuttaa niin on turha vaivata itseään näännyksiin, hän toteaa.

Keräys julkistetaan Omaha ryhmässä torstaina. Se alkaa levitä yhtä nopeasti kuin Kössimaan maastopalot. Aiskin kanssa ihmetellään mihin kaikkialle ja ketkä kaikki sitä jakavat? Osa ihmisistä on sellaisia, joita emme ole henkilökohtaisesti edes tavanneet. Ensimmäisen päivän jälkeen Samilta tulee vähän väliaikatietoja. Yli 1000€ kasassa ja tippuu koko ajan lisää. Mitä ihmettä? Tämän jälkeen linjat hiljenevät. Meitä pidetään täällä jännityksessä. Tai ei oikeastaan sillä jännitys on lauennut. Me selvitään tällä eteenpäin!!! Ei voi muuta kuin halata ja ihmetellä onko tämä oikeasti totta? Maanantaina tulee tieto, että keräys on täynnä, tavoite on saavutettu! Iloa, liikutusta, kyyneleitä, kiitollisuutta epäuskoa ja uskoa. Toivottavasti meille koituu tilaisuus kiittää kaikkia ihan henkilökohtaisesti. Ensimmäinen kiitos ihan kuitenkin tässä.

Kaunis KIITOS kaikille, jotka osallistuivat rahallisesti tai jakaen linkkiä eteenpäin AUTETAAN OMAHAA KERÄYKSEEN.

Karanteenimme jatkuu iloisissa merkeissä eteenpäin. Käytämme internettiä ahkerasti puheluihin. Matruusin äänikin meinaa kadota kun vetää muutaman tunnin puheluita läheisille. Eräänä päivänä pompsahtaa kuva jollasta puhelimeen. Se on käytetty. Kovamuovinen kumiveneen mallinen oranssi pikku paholainen. Darwinin ystävämme on lähettänyt sen ja kysyykin oletteko kiinnostuneet tästä? No juu, sillä hinta vaikuttaa varsin kohtuulliselta 300AUD. No ostin sen joka tapauksessa ja maksoin siitä 250aud. Tulee viesti ennen kuin ehditään vastailemaan enemmän. Vautsi, tämäkin ongelma näyttäisi ratkeavan helposti ja etenkin edullisesti. Olemme varmasti laittaneet jo pari kertaa tuon summan vanhan jollan paikkaukseen. Tosin tällä jollalla ei tehdä todennäköisesti sukelluskeikkaa, siihen se näyttää liian pieneltä. Täällä kuitenkin suositellaan käytettäväksi kovaa jolla krokotiilien vuoksi. Hui sentään!

Karanteeni päivät jatkavat kulkuaan. Ihmettelin miksi osa karanteenilaisista on laittanut kiviä verannalleen jonoon. Syy selvisi, sillä lasketaan päiviä karanteenin loppumiseen. He lisäävät kiviä päivien mukaan. Kapteeni päätti vähentää. Yhtenä aamuna ilkikuriset lentäjät olivat kuitenkin täydentäneet Kapteenin jonoa. Kaputeeni ei tästä lannistu vaan korjaa kivet oikeaan määrään. Kuulen myös yhtenä päivänä kikatusta ja naurun remahduksia vastaisesta parakista. Sitten suomenkieltä. Ovat ilmeisesti löytäneet kääntäjän, joka kääntää heidän kielensä suomeksi ääneen. Onhan suomen kieli varmasti hassun kuuloinen heille. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Minuakin on joskus kuunneltu uteliaana mitä kieltä tuo on? Usein ihmiset pitävät siitä. Alkukantainen, keijumainen ja ilmeisesti joskus aika huvittava.

Kapun karanteenikivet.

Eräänä aamuna kuumeenmittaajat taas saapuvat. Tähän asti on aina pitänyt lausua nimi. Etu ja sukunimi, jota hoitsut sitten yrittävät jotenkin ääntää oikein tai etunimi vielä menee, mutta usein he jättävät sukunimen lausumatta. Matruusilla on varsin hauskaa. (En nyt ihan repeä nauruun, mutta hymy vaan tulee huulille kun epäuskoisen näköisellä ilmeellä hoitaja yrittää lukea nimeäni.) Nimessäni on pari ä-kirjainta. Tällä kertaa hoitaja lausui kuitenkin nimet moitteettomasti ja kysyi englanniksi oletteko suomalaisia? Yes we are. No niin on hänkin. Nainen oli tullut tänne reppureissaajana vuosi sitten. Covin iskiessä hän oli kuitenkin jäänyt tänne töihin ja asustaa Darwinissa. Paljon ei ehditty keskustella sillä kiirus näytti olevan. Hän oli kuitenkin huomannut suomalaiset nimemme listoilta päätti tulla tervehtimään. Olihan se mukava yllätys meille!

Toinen nimi episodi sattui tehdessäni kauppaan tilausta. Kirjoitin pankkikortin tietoja maksua varten. Luonnollisesti kirjoitin nimeni ä kirjainten kanssa suomalaisella näppäimistöllä. Ohjelma kuitenkin ilmoitti, ole hyvä ja käytä oikeita kirjaimia nimessäsi! Vähän aikaa siinä mietin, että mikähän mahtaisi olla oikea kirjain. Varsinkin kun olin kirjoittanut nimeni oikein. Kansainvälisillä aakkosilla ä kirjoitetaan ae eli alphaecho. Tuo kuitenkin vaikutti vähän hankalalta, joten päätin kokeilla a:ta. Sehän toimi vallan mainiosti. Nyt ohjelman mielestä olin kirjoittanut nimeni oikein ja tilaus lähti eteenpäin.

Kakkosviikon perjantaina saamme hyviä uutisia! Meidät vapautetaan sunnuntaina klo 10 karanteenista. Olimme varautuneet olemaan maanantaihin asti sillä olimmehan tulleet tänne maanantaina. Ei valiteta tästä. Jihaa, vapaus koittakoon. Edellisenä aamuna on otettu toinen cov testi. Emme vieläkään tiedä testien tuloksia, mutta nähtävästi ne ovat olleet negatiivisia. Pois lähtökin on organisoitu. Noutajan tulee käyttää autoparkki numero 5:sta.

lltasatu meriseikkailusta, mutta miten siihen liittyi suklaakakku?

Seilaus Tahimaanien maasta Reiluunmaahan, joka tyssäsi Kössimaahan.

Olipa kerran Kapteeni nimeltä Kaisku. Hänellä oli miehistönään Maisku. He olivat seilanneet ympäri maailmaa jo monen monituista vuotta purjeveneellä, jonka nimi oli Omamaha. Sen nimi juontui siitä, että Kapteeni Kaisku tykkäsi syödä aina kaikki ruoat omaan mahaansa. Ahneella on vatsa täynnä, se tuumasi.

Eräänä kauniina päivänä Tahimaanien maassa Kapteeni Kaiskun syntymäpäivät alkoivat lähestyä ja kuten jokaisen vuonna aikaisemminkin Maisku oli leiponut kuolettavan hyvänmakuisen suklaakakun. Se oli niin hyvää, että yksi vieraista, Pallonkiertäjä Paulukainen väitti hymyillen sen olevan hänen koko elämänsä aikana syödyistä suklaakakuista kahden parhaan joukossa. Se kutkutteli hänen makuhermojaan koko iltapäivän kauniissa puistossa. Paulukainen ei millään malttanut lopettaa kakun maistelua vaan leikkasi aina siivun lisää, vaikka juurikin oli todennut, että ei pysty enempää. Paulukainen oli lähdössä pian seilaamaan Kössimaahan ja leikillisesti arvioitiin, että kenties siellä voitaisiin vielä tavata. Tosin Kössimaan hallitsijat eivät tykkäisi Omamahan miehistöstä koska he ovat kotoisin Sisumaasta. Paulukainen sen sijaan oli asunut Kössimaassa jo aikaisemminkin ja tunsi sen tavat hyvin.

Omamaha miehistöineen starttasi Tahimaanien maasta kohti Reiluamaata keskitalven kynnyksellä. Reilumaa oli suuren kulkutaudin aikana ainoa paikka, joka hyväksyi Sisumaan kansalaiset maankamaralleen. Kun Kaisku ja Maisku halusivat kirjoittaa itsensä ulos maasta, Tahimaan Imigrantit antoivat heille yhden päivän aikaa lähteä maasta, joten Kaisku ja Maisku ajattelivat, että maan ulos ja sisään tulevia ihmisiä vartioivat Tullukaiset olisivat samaa mieltä, niin ei kuitenkaan ollut ja yllättäen he joutuivatkin poistumaan samana päivänä kun kävivät Tullukaisten luona.

He eivät olleet pitäneet kiirettä, mutta nythän alkoikin sitten hoppu. Maisku oli tyytymätön tähän ja olikin käppyräisellä päällä loppupäivän. Maiskun nimittäin piti hankkia vielä viimeiset tuoreet ruokatavarat kaupasta. Kananmunia, hedelmiä, kaalia, vihanneksia, perunoita ja porkkanoita. Maisku parka sinkoili hädissään kaupassa, sillä matka on pitkä ja nälkä tulee ihan varmasti joka päivä. Hän onnistui mielestään hankkimaan kaikki tarvittavat. Olihan venettä jo tankattu jonkin aikaan kaikella muulla. Kaiskulla oli sitten omat kiireensä, mm. kaasupullon vaihto jne.

Onneksi pari heidän purjehtija ystävää auttoivat ja he saivat hyvästellä toisensa halauksin. Seikkailu kohti Reilumaata saattoi alkaa. Kello oli jo yhdeksän illalla ja he päättivät aloittaa matkan Tahimaanien maan pohjoiselta uloskäynniltä. Yllättäen heidän pitikin käyttää Tahimaanien läntistä uloskäyntiä, koska ilmassa suhisevien koneiden ohittavaa väylää ei saanutkaan käyttää enää kahdeksan jälkeen illalla. Tätä eivät Kaisku ja Maisku tienneet, joten heidän piti tehdä Omamahalla u-käännös. Täysikuu paistoi jo kirkkaasti, joten eihän se haittaa lähdetään sitten tätä kautta he ajattelivat. Keli oli tyyni ja odotettavissa oli tyyntä keliä seuraavat pari päivää ainakin. Kaisku oli täyttänyt kaikki sankotkin vedellä ja ne olivat kannella. Yllättäen ne eivät läikkyneet yhtään seuraavien päivien aikana. Niin tyyni oli suuri Tyyneläinen meri. He ajelivat ulos Tahimaan rannikolta 45mailia, jonka jälkeen Kapteeni Kaisku päätti, että dieselin tuhlaaminen riittäköön. Kellutaan pikkuhiljaa eteenpäin.

Ensimmäisenä aamuna Maiskulle tuli vessahätä. Valitettavasti kyse oli siitä suuremmasta hädästä ja kävikin sitten niin, että vessanpöntön kakkaletku oli tukkeutunut pissakivestä ja tämä oli viimeinen tikki, letku tukkeutui ihan tyystin. Kaisku oli äkäinen ja tiuskaisi Maiskulle, miten sinä voita aina onnistua tuossa! Yleensä se on ollut Maisku kun letkut saavat sen viimeisen niitin. Voi Maiskua, se joutui mättämään tavarat pöntöstä sankoon ja huuhtomaan sitä loputtoman monta kertaa ennen kuin Kaisku suostui korjaamaan vessaa. Letku piti irrottaa ja Kaisku laskeutui Omamahan uimatasolle huuhtomaan ja paiskomaan tukkeutunutta letkua. Viimein murusena irtoavat pissakivet tulivat irti letkusta. Onneksi keli oli tyyni joten Kaisku pysyi hyvin takalaudalla kyydissä heilutellen letkua merivedessä. Kaiskulla meni useampi tunti vessan kanssa äheltäessä, Maisku yritti auttaa mahdollisimman paljon, mutta piti suunsa visusti kiinni sillä nyt oli Kaiskun vuoro olla änkyräisellä tuulella.

Kun vessa oli saatu kuntoon Maisku kokkasi keitetyt perunat ja lämmitti lihapullat. Kaiskukin alkoi olla jo paremmalla tuulella. Kapteeni Kaisku nukkuu vain muutaman tunnin yössä. Onneksi keli on tyyni, voi torkkuakin. Maisku saa nukkua koko yön. Tosin hän on vähän huolissaan kun Kaisku ei oikein osaa nukkua päivällä niin unet jäävät tosi lyhyiksi.

Matka jatkuu leppoisissa merkeissä ja etenee hitaasti. Kaisku ja Maisku katsovat sarjoja tietokoneelta, joita onneksi löytyy riittävästi. 27.6 alkaa reippaampi tuuli ja he seilaavat mukavassa myötäisessä suuntana 300 astetta. Banaanit alkavat kypsyä jo seuraavana päivänä. Maisku irrottaa kypsimmät tertut varresta ja laittaa ne sankoihin vihreän liinan alle kypsymään. He eivät ehtineet lähtökiireessä laittaa vihannesverkkoa takakatoksen alle, joten hedelmät ovat koreissa keulan lattialla. Ruoaksi on tänään Riisiä, avokadosalsaa ja kanaa.

Kapteeni lokikirjan parissa.

Pian alkavat sateet. Päivät ovat harmaita ja tropiikin kuumuus alkaa hälvetä. Lämpötila laskee yöllä jopa alle 25 asteen, joka tuntuu heistä todella kylmältä. Sadekuuron iskiessä se voi mennä jopa 21 asteeseen. He kaivavat kaapista fleece takit ja pitkät housut. Lisäksi Maisku kaivaa keulan kätköistä fleece vilttejä yövuoroon. Siis silloin kuin ei sada. Muutoin sadetakki on tullut vakiovarusteena kulkuaukon viereen. Kaisku haaveilee Sisumaan vaaleansinisestä herkkujuomasta sillä maiseman väri on juuri saman harmaa kuin juomassa. Maisku haaveilee sisumaan sinapista. Tuuli ei ole kuin 15-25 kn, mutta tuuliperäsin ei silti oikein pysy suunnassa, jommankumman on oltava ruorissa vahdissa koko ajan. Maisku on edelleen huolissaan Kaiskun nukkumisesta.

Eräänä päivänä alkaa tuoksua dieseli. Maisku on hämmennyksissä, miten se voi tulla keulasta päin. Kapteeni huomaa dieselin kerääntyvän veneen syvimmässä kohdassa olevaan poteroon. Sen tarkoitus onkin kerätä mahdolliset vuodot, josta ne voidaan sitten pumpata ulos tarvittaessa. Jostakin on aina välillä tullut puolisen dl vettä. Tämä oli jo aikaisemmin tunnistettu makeaksi vedeksi. Myöhemmin kävi ilmi, että vesipumppuhan se syyllinen oli. Liitokset ovat hieman päässeet löystymään.

Takaisin dieseliin. Maisku oli kyllä tämän hajun tunnistanut jo aikaisemmin Tahitilla, mutta luullut, että se tulee keulaluukusta ulkoa sisälle. Kapteeni tiesi kuitenkin paremmin sillä hän oli kätkenyt keulan viimeisimpään nurkkaan Delvac moottoriöljypönton, johon oli täytetty dieseliä. Nyt sen korkki oli vuotanut kun aallokko oli vähän rajumpaa. Koko keulapiikki on lähes ääriään myöten täynnä tavaraa. Se täytyy tyhjentää. Keulasta pilssejä pitkin on valunut dieseliä. Omamahan tölkkiruokavarastot, Kapteenin työkalu varaosat ja yms. sijaitsee tässä matkalla. Onneksi kaikki on kuitenkin nostettu pohjasta irti ritilämatoilla, joten ne eivät ole dieselissä. Ei muuta kuin vettä astianpesuaineelle perään useamman kerran. Tämä vaatii kyllä kunnon pesunkin kun ollaan jonakin päivänä satamassa, josta saa makeaa vettä.

Kaisku alkaa kalastaa päivien saatossa. Hän on menettänyt monta viehettä, joten tällä kertaa laitetaan paksu vaijeri siiman jatkoksi. Hän yrittää tuplaviehettä, mutta se laittaa siiman ihan sotkuun ja se on nostettava ylös. Ei kalaonnea. He eivät näe mitään kaloja eikä mitään eläviä päiväkausiin.

Kaisku on innokas sammakkomies ja jopa syvänmerensukeltaja. 60 mailin päässä olisi yksi maailman hienoimmista sukelluspaikoista, Suvasaari. Kaiskun mieltä masentaa, että tämä kulkutauti estää menon sinne. Niin lähellä, mutta aivan tavoittamattomissa. Trooppiset sateet tulevat ja menevät ja he seuraavat tutkalla niiden kulkua. Näyttää siltä, että ne kestävät vain tunteja maksimissaan. Omamahassa on myös Örkkitutka. Se näyttää samaisella örkkitutkalla varustetut veneet näytöillä keltaisin punaisin ja vihrein merkein. Ruorivuoron vaihtuessa kerrotaan örkkitutkan tilanne seuraavalle. Örkkitutkassa ei ole näkynyt kuin yksi purjevene ja yksi moottorijahti.

Matka jatkuu ja he alkavat lähestyä Samoilevien kansojen maata, aamun valjetessa saari näkyy korkeana hahmona sateisessa päivässä. He jatkavat matkaa ja huomaavat kartassa oikealla puolella Omamahaa matalan. Parista kilometristä syvyys pienenee 9:sään metriin. Saattaa olla, että suuret aallot johtuvat tästä. Samoihin aikoihin Kaisku lukee kartasta, että olemme virta alueella, joka saattaa muodostaa trooppisen myrskyn. Taivaanrannassa alkaa iltapäivällä näkyä tummia pilviä. Kaisku katsoo tutkaa ja toteaa, että ei se näytä suurelta alueelta, menee varmaan sivusta ohi ja painuu nukkumaan. Maisku on ruorissa ja aallot alkavat kasvaa kasvamistaan, tuuli ei kuitenkaan ole erityisen kova noin 20-25kn luokkaa. Maisku tarkkailee tilannetta ja tulee siihen päätökseen, että on viime hetket sulkea keulaluukku, muutoin aallot lyövät kohta kannen yli. Aallot alkavat olla kuin tuuli olisi 35-40kn. Maisku arvioi niiden olevat 4-5 metrin korkuisia, ei murtuvia, mutta ei kovin pitkiäkään. Sade saavuttaa Omamahan ja pimeys tulee. Tuuli nousee jo 30kn puuskiin ja kovemmaksikin. Vettä sataa enemmän kuin siitä kuuluisasta Esterin ahterista. Kaisku ja Maisku ajavat yön 2 tunnin vuoroissa. Tai Maisku ajaa 2h ja Kaisku sitten ehkä vähän enemmän.

On yö kun kuuluu hirmuinen rysähdys ja Maisku ryntää kannelle. Puomi on pyörähtänyt väärälle puolelle tuulta. He ovat hämmennyksissä sillä preventteri on vedetty ja puomijarru on tiukalla. He yrittävät tehdä hitaan käännöksen takaisin, mutta eihän se onnistunut. Puomi paiskautui takaisin oikealle ja jalustin meni rikki. Kestää hetken ennen kuin pimeässä tajuaa mitä onkaan tapahtunut. Puomi ja jalustin karkaa veneen sivulle. Onneksi preventteri toiselle puolelle riippuu vielä puomin päässä ja he saavat kiristettyä sillä puomia lähemmäs aluksen reunaa. Purje ja puomi on viistosti veneeseen nähden niin, että purje vetää mahdollisimman huonosti eli hitaasti Omamahaa eteenpäin. He eivät voi laskea isopurjetta alas tässä merenkäynnissä sillä se putoaisi mereen.

Maisku pitää venettä suunnassa ja Kaisku keikkuu veneen reunalla puoshaka kädessä. Tämäkin on hajonnut jossakin tiimellyksessä eikä heistä kumpikaan tiedä miten se oli mahdollista. Puolikkaalla puoshaalla Kaisku onnistuu kuitenkin onkimaan isopurjeen jalustinköyden takaisin veneeseen. Siitä on rikkoutunut yksi metallinen lukko, joka on onneksi helppo korvata. Matka jatkuu ja Maisku päässee takaisin nukkumaan. Adrenaliiniä on kuitenkin kehossa, joten nukkuminen on enemmänkin horroksessa olemista. Näin he jatkavat koko yön ja aamupäivän. Sateita tulee vähän väliä, aurinkoa ei ole näkynyt kohta viikkoon.

Keli hellittää hieman seuraavaksi päiväksi, mutta nousee taas yön saapuessa. He ajavat taas kahden tunnin vuoroissa Omamahaa kohti länttä. Maisku on taas lepovuorossa kun rysähtää uudelleen. Hän ryntää kannelle ja huomaa kysymysmerkin näköisen kapteenin jalat levällään ruorin edessä. What the F**** just happen’t? Lausuu kapteeni ääneen. Ensin he luulivat, että taas tuli vahinkojiippi ja he kääntävät tällä kertaa varovaisesti alusta, jotta käännös olisi hidas. Se onnistuukin ja Kaisku sanoo Maiskulle, että hän voi mennä nukkumaan. Totuus selvisi kuitenkin pian ja Kaisku huutaa, että puomi on poikki, tule kannelle.

Maisku on ihmeissään, Kaisku ei ole tehnyt vahinkojiippejä ikuisuuksiin ja epäileekin, että tämä on nukahtanut. Tässä vaiheessa ihmettely on turhaa täytyy alkaa hommiin kiireisesti. Moottori käyntiin ja alus tuuleen. Nyt pitää saada isopurje alas, joten he kääntävät aluksen tuuleen. Aallokko on edelleen melkoisen isoa ja Omamahan keula sukeltaa muutaman isomman aallon läpi. Purje putoaa osittain aluksen sivulle, mutta ei onneksi putoa mereen. Lazyn narut ovat poikki. Ruorin päällä oleva biminin katto on ihan vinossa, puomi on pudonnut sen päälle. Onneksi siihen eikä Kaiskun niskaan. Kaisku sitoo purjeen kiinni köyden pätkillä aluksen oikealle kyljelle. He avaavat hieman keulapurjetta ja kääntävät aluksen taas myötäiseen.

Maisku muistaa, että keulaluukku ei ollut lukossa vaikkakin lähes kiinni. Keulassa on siis suolavettä ihan riittävästi. Maisku aloittaa kuivaamaan keulan mattoja ja lattiaa. Onneksi matto imee aika hyvin vettä ja vahingot pysyvät suurin piirtein paikoillaan vaikka alus heiluukin paljon.

Omamahan paksussa ja painavassa isopurjeessa taitaa olla aika paljon voimaa. Kaisku kuitenkin vakuuttaa, että ei nukkunut, eikä tiedä miten tämä on mahdollista. He olivat laittaneet edellisen yön jälkeen toisenkin preventterin pitämään puomia paikoillaan. Molemmat köydet olivat kuitenkin poikki. Kaisku on varma, että puomin pää osui isossa aallossa mereen. Kaksi preventteriä, alas vetäjä ja puomijarru aiheuttivat luultavasti liikaa vetoa vastakkaisiin suuntiin ja puomi katkesi noin reilun metrin päästä mastosta kahteen osaan. Suurin piirtein siitä kohdasta missä alas vetäjä ja puomijarru ovat kiinnitettyinä. Aikamoinen seikkailujen yö näillä kahdella.

Aamun valjetessa Kaisku tarkistaa vahinkojen laajuutta ja huomaa puomin katkos kohdassa mustaa korroosiota. Siinä on ollut hiushalkeama jo aikaisemmin, mutta eihän Kaisku ja Maisku sitä voineet tietää. Pahimmat sateet ovat ohi ja, joten puomi saadaan irti mastosta ja veneen kannelle kiinni. On kuitenkin vähän liian paljon keliä, joten he lepäävät seuraavat päivät ja miettivät vaihtoehtoja. Fidimaahan olisi noin 400 mailia matkaa, mutta se tarkoittaisi vastaiseen menoa ja enemmänkin huolestuttaa isohko aallokko joka tulisi vastaisesta. Tarkoittaisi siis moottorointia, sillä isopurje on pois pelistä. Tässä vaiheessa Paulukainen on kuullut Omamahan ongelmista ja sanoo, että hänellä olisi tuttuja Fidimaassa, he auttavat, jos menette sinne?

Kaisku ja Maisku ovat kuitenkin molemmat sitä mieltä, että he voivat jatkaa ilman isopurjetta, vaikka sitten Reiluunmaahan saakka. Sinne on myötäiset tuulet ja heillä on kaksi keulapurjetta, jotka soveltuvat myötäiseen purjehdukseen hyvin. Ei siis hätää, kun aallokko laantuu yritetään lyhentää puomi ja kenties isopurjeella voisi purjehtia reivattuna tarvittaessa.

He jatkavat matkaa tyytyväisenä eteenpäin. Tuulet helpottavat hieman ja matka jatkuu kohtuullisen mukavasti. Kahden päivän jaksoissa. Kaksi päivää suht kivaa ja sitten kaksi päivää puuskia ja vesisateita. Tuuli tuntuu työntävän heitä kohti Vanumaata, joten he valitsevat saarien välissä olevan aukon reitilleen. Vihdoinkin saaria näkyvissä.

Lintuja. Isoja merilintuja alkaa lennellä Omamahan ympärillä päivisin. Öisin ne yrittävät laskeuta Omamahan kannelle, aurinkopaneeleille, vanteille, maston päähän, tuuligenuun tai ihan mihin vaan. Pari kertaa kuuluu rääkäisy ja molskahdus kun linnut osuvat hulluna pyörivään tuuligeneraattorin lapaan. Kapteeni Kaisku ravaa kannella niitä häätämässä. Isosta linnusta tulee iso määrä kakkaa! Jokaisena aamuna on jokin läjä jossakin. Eikä mikään pieni läjä. Lisäksi kannelta löytyy lentokaloja ja skviduja, joka aamu. Lintuja Kaisku jopa häätää kepillä, mutta ei tunnu haittaavan. Pieni moksautus pepulle ja silti ne eivät tahdo lähteä. Kyllähän linnut saisivat olla, mutta sen kakkaamisen kanssa he eivät pysty elämään.

Eräänä yönä Kaisku on taas kannella vahtimassa kakkaajia ja luovuttaneena istuu Omamahan sivupenkillä. Ensin Kakkaaja lintu käy istumassa windexin (maston päässä oleva mekaaninen tuulensuunnan osoitin) päällä ja onnistuu rikkomaan sen toisen heijastimen, todennäköisesti jotain muutakin. Sitten se laskeutuu kannelle johonkin maston tienoille ja alkaa tallustaa aluksen sivua pitkin kohti perää. Kaisku tuijottaa uskomatta silmiään, eikö sitä yhtään pelota? Sinne se taapertaa räpylöillään kaikkien genuan köysien yli keinuvassa veneessä ihan perään asti noin metrin päähän Kaiskusta ja matkalla kakkaa takaikkunan viereen ja oksentaa ruotopallon takalaatikon etupuolelle. Tässä vaiheessa on tullut jo selväksi, että takaikkunaa ei voi pitää öisin kokonaan auki. Eräänä yönä Maisku heräsi siihen, että jotain kosteaa roiskahti kasvoille. Hän ajatteli sen olevan vettä niin kuin se yleensä oli. Arvaatte varmaan jo, että totuus selvisi aamulla, ei ollut vettä ei.

Tässä vaiheessa purjehdusta rutiiniksi on muodostunut, että Kaisku ajaa venettä alkuyön yleensä klo 2 tai 4 saakka. Sitten tulee Maiskun vuoro ja Kapteeni saa +-4 tunnin yöunen. Sillä se sitten jaksaakin taas koko seuraavan päivän. Maisku yrittää tyrkyttää Kaiskulle nukkumista, mutta ei se vaan halua. Väittää, että on nukkunut omasta mielestään ihan riittävästi.

Vanumaan saaristo lähestyi ja pian se olikin jo ohitettu. Saaret antoivat suojaa aalloita ja Kapteeni herätti Maiskun eräänä aamupäivänä. Ajoin vahingossa tyyneen, nyt voidaan korjata puomia. Kannelle siis ja puomijumppaan. Yhdessä he irrottivat puomin kappaleet toisistaan. Sen jälkeen pidempi puomin kappale kiinnitettiin mastoon ja keulaan tiukasti kiinni. Purje jätettiin paikoilleen ja lukittiin nostimella mastoon kiinni. Puomin katkennut reuna oli tosi terävä, joten Kapteeni päätti sahata siitä palan pois ja liittää päädyn siihen uudelleen kiinni. Näin puomia voitaisiin käyttää niin, että isopurje pienennetään reiviköysillä puomin pituuteen sopivaksi. Tähään hommaan käytettiin rautasahaa, rälläkkää, porakonetta ja popniittejä. Viilaa hiomakonetta yms.

Siinä se puomi ja rälläkkä.

Tyyneen ajo tarkoitti sitä, että Kaisku antoi Maiskulle suunnaaksi yöllä liian läntisen kompassi suunnan jota hän sitten itse jatkoi. Vanumaan saariston ohitus olisi pitänyt ajaa enemmän luoteeseen. Maiskua se ei haittaa sillä pieni tauko keinumisesta on ihan jees. Vanumaan jälkeen katosivat sateet ja tuulet sekä aallokko, noh ainakin hetkeksi. Purjehdus oli taas mukavaa touhua miedolla kelillä. Tuuli kuitenkin heikkeni lisää ja Kapteeni Kaisku päätti, että purjeiden paukutus saa riittää.

Etelästä tuli jo hieman aaltoa, mutta tuulta ei ollut. Illan suussa Kapteeni päätti käynnistää koneen. Maisku oli kytkemässä HV:tä pois ja laittamassa Viänästä ohjaamaan. Omamahan sähköinen autopilotti on nimeltään Näkymätön Viänänen. HV taas tarkoittaa tuulipilottia. Samaan aikaan vene keinahti sivuttais suunnassa aika reilusti ja kuului paukahdus jostakin veneestä. Maisku ei osannut paikallistaa sitä ja huusi mitä ihmettä nyt tapahtui? Kaisku vastasi, että en tiedä ja ryntäsi kannelle sisältä. Vantti poikki, huusi Kapteeni! Nyt nousi pala kurkkuun Maiskullakin. Kannella makasi sivuvantti, se oli murtunut mastoon tulevasta liitoskappaleesta. Ei siis varsinaisesta vaijerista.

Ei auta ihmetellä on ruvettava kaivamaan varaosia. Murtuneen osan toinen pää on todennäköisesti maston sisällä näin ollen hitsaaminen ei tule kysymykseen. Kaiskulla olisi ollut hitsausvälineet mukana. Maisku käsketään kaivamaan sivulaatikosta dylema köyttä ja Kapteeni sukeltaa Omamahan varaosa varastoon penkomaan. Kapteeni kiipesi mastoon tarkistamaan tilannetta. Sopisiko palomiehen haka vantin kiinnityskohtaan. Ei onnistu suoraan, mutta rälläköimällä se varmaan mahtuisi. Tässä vaiheessa Kapteeni on kiivennyt mastoon jo 3-4 kertaa ja Maisku tuijottaa kannella tiiviisti ylöspäin putoaako se sieltä. Kaisku on kuitenkin ketterä ja kuin sukua kiipeilijöille hän tarrautuu mastoon jaloin tiukasti kiinni.

Vanttiruuvi irroitetaan vaijerin alapäästä, huolletaan ja köysi kiristetään sillä tiukasti kanteen. Maiskunkin pitää kääntää ruuvia kaksin käsin. Välillä tulee aaltoja sivusta ja alus keinuu epämiellyttävästi. Pitäisi samaan aikaan pitää kiinni ettei vieri mereen aluksen sivulta ja kiristää ruuvia, rankkaa hommaa. Asentokin on epämiellyttävä. Valmiiksi väsyneenä illan hämärtyessä ei ihan se mukavin homma. He saavat homman kuitenkin tehtyä ennenkuin syvin pimeys laskeutuu.

He eivät vielä puhu tilanteesta, mutta ajatustyö on jo alkanut, miten tästä eteenpäin? Omamahan riki on nyt vaurioitunut ja Maisku pelkääkin, kenties muutkin vantit saattavat katketa. Heidän pitäisi jatkaa matkaa Korallienmerelle, Arumerelle ja siitä vielä isolle ja tuulisemmalle Intimerelle. He punnitsevat asioita rauhassa ja miettivät vaihtohtoja. Fidimaa on jo jäänyt taakse ja nyt sinne olisi vielä vaikeampi päästä. Seuraava vaihtoehto on Uutukainen Papumaa, mutta se ei ehkä ole kuuluisa purjehdusmaa, joten varaosien saaminen voisi olla hankalaa. Indomaa ei tykkää tällä hetkellä Sisumaan kansalaisista ja heidän kulkutautinsa on saattanut pahentua.

Kössimaassa olisi paikallista apua sillä Paulukainen on siellä. Useat purjehdusystävät antavat vinkkejä ja yrittävät auttaa Omamahaa monin tavoin. Omamahan pitäisi jatkaa matkaa Reilumaasta viimeistään marraskuussa. Kössimaasta Tarvin kaupungista aikaa Reilumaahan purjehtien meneisi noin 45pvä. Nyt oli jo heinäkuun loppu ja he olisivat Tarvin kaupungissa Elokuun alussa. Kaisku ja Maisku toteavat, että Kössimaan Tarvin kaupunki on hienosti lähes matkan varrella ja ajankäyttö korjaukseen olisi maximaalinen. He laittavat viestin Paulukaiselle, että vanttikin on poikki ja tarvittaisiin varaosia ja paikka, jossa Omamahaa voitaisiin korjata. Paulukainen tarjoaa apua mielellään varsinkin, jos saa sitä kuolettavan hyvää suklaakakkua.

Kaisku aloittaa neuvottelut suklaakakusta Paulukaisen kanssa. Paulukainen ehdottaa tässä vaiheessa yhtä siivua suklaakakkua. Maisku hyväksyy tämän ilomielin. Paulukainen menee keskustelemaan Kössimaan luvan myöntäjien kanssa lupaa hätäpysäköimiseen. He odottavat muutaman päivän mitä tapahtuu. Suuren kulkutaudin aikana ei tykätä vieraista maista tulevista asukeista. Vastaus saapui ja se oli kielteinen. Maiskulta pääsee itku. Miten on mahdollista, että he eivät voi meitä auttaa? Itkun jälkeen nousee ärtymys, sillä joskus kanssaveneilijät saattavat käyttää hätäpysäköimistä pienemmilläkin syillä, jolloin maiden vartijoiden on vaikea tietää mikä on todellinen hätä ja mikä ei.

Kaisku ja Maisku punnitsevat eri vaihtoehtoja lisää. He ovat kuulleet huhuja, että Indomaakin olisi kiinni, lisäksi se toisi aikahukkaa koukkauksen takia. Ei varmaan auta muu kuin ottaa yhteyttä Sisumaan meren vartijoihin ja pyytää konsultointia sieltä. Tässä vaiheessa on tullut tiedoksi, että Kössimaahan pääsee ainoastaan hätätilanteessa ja/tai laukaisemalla hätäsingnaalin. Omamahalla on aluksessa Eepirpiksi kutsuttu laite sekä aluksessa, että pelastuslautassa. Maisku ja Kaisku eivät kuitenkaan ole vielä hengenhädässä, joten kuinka he sen voisivat laukaista? Saattaa kuitenkin olla todennäköistä, että sellainen tulee, jos he eivät korjaisi ennen Intimertä rikin vaurioita. Lisäksi isopurjekin on jo pois pelistä niin esimerkiksi isomman keulapurjeen vaurioituminen olisi jo todellinen ongelma. Luolasukeltajan sääntöihin kuluu kahdentaa kaikki mikä on elintärkeää. Omamaha siis haluaisi ehkäistä mahdollisen suuremman vaaratilanteen hyvissä ajoin, mutta Kössimaalla ei oikein taida olla sellaiseen pysäköintiin sääntöjä.

Kaisku ottaa yhteyttä radiolla Sisumaan ystäviin, jotka ovat seuranneet Omamahan matkaa koko ajan. He ottavat yhteyttä Sisumaan meren vartijoihin. Kaisku Kapteeni on sitä mieltä, että paras vaihtoehto on Tarvinin kaupunki. Tämä viesti välittyy eteenpäin. Kapteeni on ollut yhteydessä koko matkan ajan myös vapaaehtoisiin radio ihmisiin, joihin otetaan yhteyttä kerran vuorokaudessa. Radioihmisille Omamahan Kapteeni kertoo, sijainnin, suunnan, nopeuden, tuulen, aallokon, ilmanpaineen, ja pilviverhon tiedot. He voivat tarvittaessa auttaa. Omamahalla ei ole käytössä sellaisia hienoja välineitä, joilla voi lähettää tietoja ilman radio signaaleja. Sää tiedotkin otetaan radiolla.

Kapteeni kertoo päivittäisellä raportoinnilla, että haluamme, että rannikkovartiostolla on meidän tilanne tiedossa. Havaijinmaan vapaaehtoiset radioihmiset laittavat tiedon ensin Jenkkimaan vartijoille, jotka välittävät sen sitten Kössimaan vartijoille. Samaan aikaan Sisumaan vartijat ovat yhteydessa Kössimaan vartijoihin. Sisumaan toiminta on avointa, joten he viittasivat avunpyynnön. Samaan aikaan Paulukainen käyttää kaikkia yhteyksiään Kössimaan viranomaisiin ja yrittää saada Omamahalle lupaa tulla Kössimaahan. Tähän tarvitaan jo puolikas suklaakakku. Paulukainen jopa arvelee, että Kössimaan pohjoisessa osassa ei ehkä tarvitse eristäytyä, sillä Omamaha on ollut eristyksissä jo koko purjehduksen ajan. Useita viikkoja jopa kuukausia.

Eräänä päivänä Paulukaiselta tulee viesti. Hän kertoo, että Sisumaan tarinoiden kirjoittajat ovat laittaneet uutisiin viestiä, että Sisumaalainen alus on avuntarpeessa Korallien merellä. Kaisku ja Maisku ovat tästä vähän ihmeissään? Miten he siitä ovat tienneet? Paulukainen ei tiedä ketkä kirjoittajat ovat olleet asialla, mutta nyt Kössimaan korkeimmat hallitsijat ovat olleet häneen häneen useasti yhteydessä ja halusivat varmistaa, että Omamaha saa apua. Merien vartijatkin olivat soitelleet Paulukaiselle. Kössimaan merien vartijat välittävät paljon viestejä radion kautta Omamahaan koskien varaosien malleja ja määrää. Lisäksi he välittivät tietoja Kössimaassa työskenteleville Sisumaan kansalaisille, jotka voivat auttaa Kaiskua ja Maiskua pääsemään Kössimaahan.

Omamaha jatkaa matkaansa he eivät vielä tiedä kaikkea edellä mainittua. Eräänä iltapäivänä kuuluu outo ääni ulkoa. Maisku ja Kaisku ovat sisällä katsomassa ohjelmia, sillä keli on hyvä ja HV ojaa paremmin kuin kukaan ihminen konsanaan. Molemmat ponkaisevat ulos ja taivaanrannassa on jo kaukana, ylilennon tehnyt Kössimaan vartijoiden lentokone. No ne meni sitten siinä he ajattelivat. Kone kuitenkin kääntyi takaisinpäin ja alkoi pyöriä Omamahan ympäri laajaa ympyrää. Kapteeni meni välittömästi radioiden ääreen ja pian he kutsuivatkin Omamahaa. Kössimaan vartijat olivat tosi mukavia ja kertoivat, että he seuraavat meitä tästä eteenpäin joka päivä ja tuovat tietoa siitä miten auttaminen onnistuisi.

Maiskukin kuuntelee korvat tarkkana ja kun he ilmoittavat, että meitä autetaan pääsee taas Maiskulta itku ja helpotus on käsin kosketeltavaa. Kapteeninkin ääni alkaa jo murtua. Tilanne onkin ollut paljon jännittävämpi kuin he ehkä edes itselleen ovat myöntäneet. Merellä on pidettävä kaikki palikat oikeissa lokeroissa, ne menevät heiltä sekaisin kun jännitys laukeaa. Järjestys tulee kuitenkin pian takaisin ja Kapteeni alkaa ilmoitella lounasajasta.

Paulukainen alkaa etsimään Omamahalle kuumeisesti varaosia. Kaisku mittailee puomin mittoja, pituutta, kiinnityskohtaa, yms. Vanttien pituudet mitataan tarkasi sekä lyhyet, että pitkät takavantit. Kapteeni Kaisku kiipesi taas mastoon. Paulukainen haluaa varmistaa, että meillä on tämän jälkeen varaosia myös muihin vantteihin.

Paulukainen on elänyt veneiden kanssa koko ikänsä ja Kaiskun käsityksen mukaan hän on myös kilpapurjehtija. Häneltä tulee tarkasti tietoa ja pyyntöjä eri mitoista. Vaikuttaa siltä, että, ehkä, oikeanlainen puomikin saattaa löytyä. Paulukainen kirjoittaa, että tästä ei kyllä selvitä ilman valtavan suurta suklaakakkua. Niin paljon Paulukainen on joutunut tekmään hommia. Maisku suostuu tähän ilomielin. Hän on kuitenkin vähän huolissaan sillä veneessä ei ole valtavan suurta astiaa saatikka uunia millä kakun teko onnistuisi? Maiskun täytyy varmaan paistaa monta kakkua. Kyllä Paulukainen varmaan suostuu tällaiseen järjestelyyn.

Menee muutamia päiviä ja Kössimaan lentokonetta ei kuulu, vaikka he sanoivat tulevansa uudestaan. Vapaaehtoinen radio henkilö sen sijaan välittää viestin, että Omamahan täytyy olla yhteydessä radiolla Kössimaan rannikon merenvartijoihin päivittäin. Omamaha on oikein tyytyväinen tähän järjestelyyn. Heille annetaan taajuus ja kellonaika UTC 03.00. Kun he ovat ilmoittautuneet em:lle he ilmoittautuvat vielä vapaaehtoiseen Havaijinradioon. Vapaaehtoinen radio henkilö pitääkin heistä huolta koko loppumatkan ajan ja vielä viimeisinä päivinä kun yhteys oli jo huonontunut jäi Omamahalta yksi päivä välistä. Näin ollen vapaaehtoiset olivat kyselleet jo Kössimaan vartijoilta onko se Omamaha vielä pinnalla?

Kun lentokonetta ei pariin päivään kuulunut ajatteli Maisku ottaa suihkun. Näitä onkin otettu harvakseltaan. Oikeastaan he eivät käyttäneet montaakaan kertaa tankkivettä suhkun ottamiseen. Käytössä on ollut 3kpl 20litran varavesi astioita. Niillä on pärjätty suihkun suhteen kohta kuukausi. Siis kaksi henkilöä. Näillä leveyksillä juomiseen taitaa mennä enemmän vettä kuin suihkutteluun. Maisku laskikin, että yhdessä 100 päivän aikana he joisivat vettä noin 500l. Aurinko paistaa, joten suihku on mukava ottaa lömpoisessä ilmassa. Juuri kun Maisku ehtii aloittaa mukavan suihkuhetken lentää lentokone tietysti silloin kohti Omamahaa. Rannikoiden vartijoilla on yleensä aika hyvät kamerat ja Maisku parka yrittää piiloutua katosten suojaan ja huutelee Kapteenia tuomaan pyyhettä. Kyllähän ne nyt osasivat ajankohdan valita!

Korallien merellä on paikka, jossa örkkitutkaan (Örkkitutka=AIS eli Alusten automaattinen tunnistus systeemi, joka käyttää radioaaltoja) alkoi pulpahdella örkkejä oikein olan takaa ja tietysti yöllä ja risteävillä kursseilla. Niiden reitti ilmeisesti alkoi Kiinamaasta ja kulki läpi Uutukaisen Papumaan. Ne olivat matkalla etelään. Onneksi örkit väistävät jo hyvissä ajoin, yksi jotui ajamaan vähän lähempää. Kapteeni Kaisku joutui valvomaan koko yön. Maisku vaan nukkui autaan tietämättömänä.

Omamaha alkaa lähestyä Torrikanavaa ja Kössimaan vartijat ovat päivittäin yhteydessä. Ensimmäisinä kertoina he kysyivät miksi emme mene lähimpiin satamiin? Kapteeni perusteli asioita heille moneen kertaan. Vartijat ovat kuitenkin ystävällisiä ja varmistavat, että Omamahassa on ruokaa, polttoainetta ja vettä riittävästi. Torrinkanava on ollut hieman huolenaihe Kaiskulle ja etenkin Maiskulle. Tuulet saattavat olla tässä aika voimakkaita ja puuskaisia sekä osin vastaisia. Heillä on kuitenkin aika hyvä tuuri ja tuuli vaihtelee 15-25kn välillä. He joutuvat käyttämään uskollista Volvo moottoriaan kun tuuli kääntyy liian vastaiseksi. Normaalisti he nostaisivat isopurjeen ylös nythän se ei onnistu kun puomi on kannella pois pakattuna. Vuorovesivirratkin alkavat vaikuttaa matkan tekoon.

Maisku oli kuvitellut, että kun ollaan saavuttu Arumerelle niin kaikki kelit helpottuu. Pian kuitenkin selviää, että juu, kyllä, aallokko on pienempää silloin kun ollaan suojassa tai jonkin riutan takana, mutta kun alue on kuitenkin monta kertaa Sisumaan lahden kokoinen niin kyllä siellä kuitenkin piisaa tuulta ja aallokkoa. Yhtä matalakin se on kuin Sisumaan lahti. Kaiskua ja Maiskua hirvittää, he ovat olleet niin kauan syvissä vesissä.

Torrinkanava alkaa ja siinä pitääkin ruorissa olla koko ajan. Isoja rahtialuksia alkaa mennä useampi päivässä ohitse. Omamaha purjehtii tarkasti väylän oikeaa reunaa, jotta isot alukset pääsevät helposti ohi. Vuorovesi ja virrat alkavat vaikuttaa ja 6 tunnin jaksoissa mennään välillä virran mukana ja sitten taas vasten. Pitää yrittää kuitenkin kiirehtiä, että ehditään Prinnssien kanavaan ennen vuoroveden kääntymistä vastaiseksi.

Iltapäivällä he saapuvat paikkaan, jossa Kössimaan veneellä liikkuvat vartijat pysäyttävät heidät. Ahaa nyt selvisi ketä näimme viime yönä Örkkitutkassa ajavan yli 40kn väylän vieressä. Näytöllä kyllä näkyi, mutta minkaanlaista valoa ei pystynyt paikantamaan. Alus on niin matala, että valot jäivät aaltojen varjoihin. Nyt niillä ei ole edes örkkitutkaa päällä ja ne lähes pääsevät yllättämään Omamahan. Maisku on kuitenkin juuri menossa tarkistamaan Omamahan suuntaa ruorille kun rajojen vartijat alkavat lähestyä takaviistosta.

Kössimaan vartijat vilkuttavat ja tulevat kameran kanssa ottamaan kuvia Omamahasta. Näytellään peukkuja puolin ja toisin. Kapteeni menee radion ääreen. Vartijat haluavat tietää passien tiedot ja keitä Omamahassa on, montako henkilöä, onko eläimiä tai kasveja kyydissä ja mihin he ovat menossa ja minkä vuoksi. Kaisku ja Maisku on vähän ihmeissään, että eikös ne ole vielä meistä kuulleet? He sanovat vielä, että Omamaha ei saa pysähtyä tai rantautua missään kohtaa ennen Tarvin kaupunkia ellei se ole ehdottomasti tarpeellista.

Maisku lukee vanhasta opas kirjasta, että Prinnssien kanavassa virran voimakkuus on 3-5kn, pahimmillaan se voi olla 7kn. Glups, alkaa tiukka vuorvesitaulukkojen tulkaaminen. Ongelmaksi tulee, että ei oikein tahdo selvitä mihin suuntaan vesi virtaa nousu tai laskuveden aikaan. Tuleeko vettä sisään Intimeren vai Korallien meren puolelta. Omamahassa on kaksikin eri vuorovesi järjestelmää, mutta kumpikaan ei kerro mihin suuntaan virta kulkee. Pimeys alkaa lähentyä. He seuraavat virran nopeutta tiiviisti Furunotv:stä. Näyttää siltä, jos vähän kiirehtivät niin ehtivät ulos enenkuin virta kääntyy vastaiseksi. Meno tuntuu mukavalta sillä Viikonpäiväsaaret suojaavat aallolta ja tuulelta. Ainoastaan meren pinnassa välillä näkyvistä pyörteistä ja nopeudesta veden suhteen huomaa, että virrassa ollaan.

Kapein kohta on ohitettu. Virta työnsi Omamahan helposti eteenpäin. Yksi alus tuli vastaan. Ilta on käsillä ja pimeys alkaa kapaloida Omahaa. Kapteeni on jo huolissaan seuraavasta väylästä. Kenties sielläkin on virtaa, sillä se näyttää kapeahkolta? Nyt on käynnistettävä Volvo ja rullattava keulapurje pienemmäksi. Virran kääntyessä tarvitaan konevoimaa.

Näillä vesin tavallisten merimerkkien lisäksi väylille on lisätty AIS (örkkitutka) lähettimiä merimerkeiksi. Kaisku huomaa kapeimmassa kohdassa 4 AIS merkkiä. Omamahan kurssi otetaan kohti kapeampaa suorempaa väylää. Takana alkaa näkyä epämääräisiä valoja. Voi hiisi siellä on iso rahtialus. Se ajaa Omamahan perässä on aika selvää, että sen täytyy ohittaa hitaampi alus. Kuu on ihan pienenä sirppinä, joten mitään muita kuin valoja ja AIS:ssa näkyviä merkkejä, ei voi havaita. Ais merkkien lisäksi siellä on eteläviitta viimeisenä, joka täytyy kiertää. Kaisku lisää kierroksia volvoon, tästä kapeikosta on parempi selvitä ulos ennekuin virta kääntyy. Varsinkin, jos rahtialus tulee samaan aikaan.

Jännittävät minuutit jatkuvat täydessä pimeydessä. Kaisku huomaa, että rahtialus ottaa kuitenkin toisen väylän, enemmän pohjoiseen ja nyt Pilotti aluskin näkyy seuraavan sitä. Maisku uskaltaa taas hengittää. Kaisku ei ole moksiskaan, matka jatkuu ja Volvon kierrokset nousevat entisestään sillä virran voimakkuus pienenee. Vielä on kuitenkin myötäistä.

Kaisku seuraa tietokoneelta sisältä tarkasti väylää ja ohjaa alusta Viänäs-pilotilla. Maisku istuu ulkona ja yrittää tuijottaa pimeyteen, eihän siellä mitään muuta näy kuin viimeisenä vilkkuva eteläviitta. Furunotv:ssä näkyy 4kpl:tta Ais merimerkkejä. Niistä katoaa kaksi juuri kun saavutaan niiden sivulle. Maiskun tekisi mieli alkaa panikoimaan. Pää kylmänä ja rauhassa nyt vaan. Syvyyttä on vielä ihan riittävästi, yli 10m. Onkohan vika AIS merkeissä vai onnistuivatko Kakkaajalinnut liikkuttamaan kytkentöjä Omamahan mastossa. Kaisku kuitenkin ajaa varmasti väylää pitkin ja Maisku yrittää pitää mölyt mahassaan, vaikka neuvoja tulisi mieleen kuinka paljon. Nyt pitää antaa työrauha.

Viimein viimeinen merimerkki, eteläviitta alkaa lähestyä. Se on ainoa mitä voi fyysisesti tuijottaa pimeydessä. Rahtialus ja Pilottialus alkavat lähestyä toisiaan. Hetkinen miksi Pilotti on ottanut suunnan suoraan kohti Omamahaa? Se lähestyy ja lähestyy ja lähestyy. Hyvissä ajoin se kuitenkin kaartaa takaisin kohti rahtialusta ja Furuno:tvssä on kaksi örkkiä pian päällekkäin. Eipä käy kateeksi pilottiakaan, joka tässä pimeydessä ja aallokossa joutuu kiipeämään rahtialuksen kannelle. Pahin homma tältä päivältä on ohitse ja Omamaha seilaa taas väljemmillä vesillä.

Paulukainen oli kertonut joskus Tahimaassa hienosta kapeikosta, joka kannattaisi käydä ajamassa läpi. Kössimaan rannikolle on aikojen saatossa jäänyt kapea maakaistale jakamaan vesialueita. Sen puolivälistä menee kapea kanava läpi toiselle puolelle. Sehän olisi kiva mennä läpi ja toisella puolella ei ole aaltojakaan. Tuulihan puhaltaa nyt sen takaa. Kaisku ja Maisku tutkivat karttaa ja se on mainittu alkuperäisasukkaiden maaksi. Sinne ei saa rantautua vaan siihen pitää olla erityislupa Kössimaan asukkaillakin.

Taas alkaa vuorovesien tutkiminen. Kapeikossa on varmasti voimakas virta. On siis osuttava siiten silloin kun vesi ei juurikaan liiku. Aamulla klo 10 ja viimeistään klo 14 pitäisi olla ulos. Näin sen täytyy olla? Maa alkaa lähestyä. Kanavan suuta ei pysty mereltä näkemään. Maiskua jännittää taas. Virrassa ajaminen ei ole mitään herkkua. Viänänen on kuitenkin parempi ajamaan virrassa kuin Kapteeni itse, no ainakin melkein. Se reagoi hitaammin kuin Kapteeni, mutta pyörittää ruoria nopeammin kuin Kapteeni. Suuaukko alkaa hahmottua. Mitä ihmettä virran voimakkuus kasvaa ja se tulee meitä vastaan? Miksi? Tämä vuorovesi on siis täysin eri suuntaan kuin edelliset. Kasvava oli myötäinen ja täällä se onkin nyt vastainen? Maisemaa on kiva ihailla yli kuukauden merimatkan jälkeen. Maa näyttää kuivalta ja liuskoittuneelta hiekalta. Rannalle on sortunut isoja laattoja.

Virta kasvaa kasvamistaan ja Viänänen asetetaan parhaaseen virta asentoon numero 4. Kapteeni on tiukasti ruorissa. Aurinko paistaa ja ilma on mitä hienoin. Aallokkoa on hieman, se on virran aiheuttamaa. Iho tuntee UV vaikutuksen selvästi kun Maisku käy kannella kuvaamassa maisemia. Viänäsen ääntely vaan kasvaa kun se taiteilee virrassa ja laskee etäisyyksiä sekä virran voimakkuuksia. Välillä Omamahan keula näyttää suoraan kohti maata siitä se sitten käännähtää toiseen suuntaan. Kapteeni joutuu kääntämään suuntaa, mutta Viänänen hoitaa ohjauksen. Virta kasvaa ja vauhti maan suhteen pahimmillaan on 1,5kn ja veden suhteen 9kn. Aletaan olla siinä rajalla, että Volvo jaksaa työntää eteenpäin. Maisku ei uskalla hengittää, mutta yrittää silti kuvata maisemia. Väylän leveys on noin 20m ja pituus lienee noin 500m. Kaasu pohjassa aletaan saavuttaa ulostulo aukkoa. Pian koko komeus on takana. Aurinko paistaa, ei yhtään pilveä. Aallokko on jäänyt toiselle puolelle. Elämä on ihanaa. Kaisku virittää purjeen pieneksi. He jäävät nauttimaan päivän kauneudesta jääkylmän Rompulan kera.

Huh, päästiihän sieltä ulos!

Matka jatkuu. Seuraavalle osuudelle on luvassa huonoja kelejä pari päivää tulee olemaan ennusteteen mukaan max. 23Kn tuulta. Kun ennuste on ollut vähintään tuo on se oikeasti tarkoittanut 30kn tuulia. Maisku osaa jo varautua tähän henkisesti. Purjeet pitää pitää pienenä, ettei jo vaurioitunut riki rasitu liikaa. Matka etenee hitaasti aallokko kasvaa ja keinunta on taattua. Maisku alkaa jo haaveilla, että kohta päästäisiin suojaan. Pari päivää ja käännymme kohti etelää ja Tarvinin kaupunkia.

Kyllähän sitä suojaa tarjoutuukin. Omamaha purjehtii tasaisesti kuin juna koko yön. Myötävirrassa sen vauhti nousee 9,1kn. Maisku nukkuu tyytyväisenä sikeää unta alus ei juurikaan keinu. Seuraavalle päivälle on taas luvattu se jo kuuluisa vähän yli 20kn, joka jälleen nousee 30kn. Tällä kertaa he saavat haasteeksi vielä vastaisen virran. Noin 4-metrinen aallokko alkaa aamulla ja jatkuu pitkälle iltapäivään. Omamaha kääntyi kohti lounasta, joten aallokko tulee sivusta ja tuuli on sivuvastainen. Tähän mennessä pahin rynkytys tällä reissulla. Kapteeni yrittää nukkua ja Maisku päivystää ruorissa. Yllättäen HV pitää aika hyvin suunttaa. Ainoastaan isoimmat aallot heittävät sen pois kurssista.

Iltapäivällä alkaa helpottaa. Tuuli ja sitä myöden aallokko pienenvät. Virta muuttuu myötäiseksi. Matka jatkuu. Yön tunteina saavutaan taas kapeikkoon ja tällä kertaa virtaa ajelee Maisku. Pimeys on sakeaa, kuuta ei näy juuri ollenkaan. Valoa antavat siellä täällä loistavat väylämerkit. Virta kääntyy taas vastaiseksi ja koska tuulta ei ole on Volvo taas käynnistettävä. Maiskua vähän jännittää sillä Kapteeni on yleensä ajanut nämä virtapaikat. Nyt on kuitenkin annettava Kaiskulle nukkumavuoro, joten Maisku ruoriin. Virta vastustaa pahimmillaan noin 3kn. Maisku yrittää pitää vauhdin maan suhteen vähintään 3kn. Näin ollen Volvoa jotuu kurittamaan taas, mutta virta ei onneksi nouse niin pahaksi kuin kapeikossa ollessa. Tuuli alkaakin yllättäen ja tulee nyt myötäisestä, sillä väylä kääntyi kohti länttä. Kapteeni herätetään ja purje avataan työntämään Omamahaa. Volvo on kuitenkin pidettävä vielä käynnissä. Tässä on tilaa ohitellakin, vaikka se tuntuu hurjalta. Sillä on luotettava täysin elektronisiin näyttöihin ihan kuin ajaisi simulaattorissa. Paitsi, että ruutuun ei tule game over, jos törmää johonkin. Tai voihan se olla, että Furunotv:n suunnittelijat ovat sen siihen ohjelmoineet? Aamun valjetessa alkaa näykyä meren pinnassa olevat aallokot. Nyt on helpompi nähdä mihin kannattaa ajaa sillä pienet vaahtopää aallot tarkoittavat isompaa virtaa. Maisku onnistuukin ohjaamaan enemmän väylän vasemmalle puolelle ja vauhti nousee heti noin 0.5kn.

Pikkuhiljaa Tarvinin kaupunki alkaa lähestyä. Meren vartijat ovat antaneet päivittäisellä radioyhteydellä viestin: Olette saaneet 3kk viisumin. Kaisku ja Maisku huokaisevat vihdoin helpotuksesta. Suuren kulkutaudin ollessa valloilla he joutuvat karanteeniin ja Kössimaan vartijat haluavat varmistaa, että ymmärrämme, että siitä ei selviä suklaakakulla vaan siihen tarvitaan iso kasa isoja mansikoita. Omamahan pakastimessa ei kuitenkaan ole enää yhtään mansikkaa ainoastaan puolikas pussi mustikoita.

Kapteeni Kaisku on kuitenkin positiivisella tuulella ja tartuttaa sen pikkuhiljaa Maiskuunkin. He eivät uskaltaneet jatkaa matkaa Reiluunmaahan suuren Intimeren läpi. Omamaha on korjattava.

Tarvin kaupunki alkaa häämöttää ja he ovat yhteydessä sen Vartijoihin radiolla. Omamaha ohjataan poijuun. Poiju osoittautuu isoksi neliön muotoiseksi kellukkeeksi, jonka keskellä on iso sakkeli. Ei siis köyden köyttä, jotka voisi puoshaalla nostaa merestä keulakannelle. Maisku avaa kannelle valmiiksi kaksi pitkää köyttä. Ei auta muu kuin hypätä poijun päälle ja pujottaa köysi sakkelin läpi.

Onneksi Omamahan uimatasolta pääsee lähemmäs kelluvaa kuutiota. Se on täynnä sitä kuuluisan Kakkaaja linnun tekelettä. Kapteeni Kaisku ohjaa veneen perän lähelle poijua ja vuorovesi hoitaa loput. Kaisku hyppää köyden kanssa poijulle ja saman tien takaisin kyytiin. Onneksi tuuli on tyyni. Virta on aika voimakas, joten aikaa ei ole hukattavana. Maisku juoksuttaa toisen köyden keulan kautta perään ja näin saadaan alus kääntymään keula kohti poijua. Aikamoinen käsijumppa kuitenkin. Alus kiinni ja hommiin. Onhan tiedossa, että he joutuvat eristyksiin 14 päiväksi, joten Omamaha on valmisteltava sitä varten.

Kun eristyksestä päästään ulos Maisku aloittaa Genuan uv-suojan uudelleen tikkauksen. Se silmämääräisesti tarkistetiin ja joitakin kohtia siitä jo uusittiin. Muut tikkaukset vaikuttivat hyviltä joten kaikki piti olla kunnossa. Maisku kuitenkin tajusi, että oli tarkistanut tikkaukset auringon puolelta, joka ensin vaikuttaa oikealta paikalta. Tikkaukset alkoivat kuitenkin ratkeilla sisäpuolelta. Ilmeisesti purjeen rullalle laitettaessa tikkaukset saavat mekaanista hankausta, joka kuluttaakin niitä enemmän kuin aurinko. 

Kapteenin täytyy perehtyä generaattoriin. Hän joutui matkalla poistamaan termostaatin koska se oli tukkeutunut. Syytä tähän on arveltu. Se saattaa olla seuraus siitä, että makeavesijäähdyts letkun sisälle on laitettu metallinen spiraali, jonka tarkoitus on estää letkun litistyminen. Tämän materiaali on ollut ruostuvaa ja nyt sitä ruostemujua on liikkunut pitkin letkustoja ja viimein tukkinut termostaatin. Noh ainakin se on ensimmäinen arvaus.

Paulukainen odottaa jo omalla veneellään suklaakakkuja. Kaisku ja Maisku matkasivat kaiken kaikkiaan 48 päivää ja 5043mailia.