Jaakobin portaat VS Kapteeni.

Cape Townista St Helenalle. 31.3-17.4.

Ulos kirjoittautuminen Etelä-Afrikasta vie hieman enemmän aikaa kuin ajattelimme. Meidän on lähetettävä ulos kirjautuminen sähköpostitse ja odotettava vastausta tullilta. On hieman epäselvyyttä mitkä paperit he haluavat ja näin ollen joudumme useaan otteeseen skannaamaan ja lähettämään eri papereita sähköpostilla. Kello alkaa lähestyä puolta päivää. Ongelma ei sinänsä ole aika vaan se, että iltapäivällä tässä satamassa alkaa yleensä tuulemaan ja Omaha on sellaisessa piltuussa, josta lähtö ei ole kovin helppoa. Saamme apua Herveltä ja onneksi laiturilla on muutakin väkeä.

Ulos peruutus onnistuu suhteellisen hyvin, kunnes puuska alkaa painaa Omahaa. Matruusi huomasi tämän tällä kertaa kenties hieman ennen kapteenia ja yrittää juosta fenderi pallon kanssa keulalta perään. Onneksi vasemman puolen pampulat on vielä paikoillaan ja nojaamme jonkin verran laiturin päätyyn ja yhteen veneeseen. Kaputeeni painaa kaasua ja Omaha kiihtyy riittävästi jotta jyrkkä 90 asteen käännös saadaan tehtyä. No uloshan se tuli eikä mitään tainnut hajota.

Matka voi alkaa. Tiedämme, että lähellä rannikkoa on vähän kovemmat tuulet, tosin myötäiset, joten ensimmäinen suunnitelma on päästä ulospäin rannikosta. Käy kuitenkin ilmi, että aika mahtavat aallot tulevat viistosti juuri sieltäpäin, joten ei kannata puskea niitä vasten. Tyydymme myötäisiin, kurssi lähes suoraan pohjoiseen.

Edessä on pitkä purjehdus kohti Azoreita , vaikka pysähdymmekin ST Helenalla, jonne on matkaa noin 1700nm. Lähdön hetki on toisaalta paras ja toisaalta pahin. Pitkää matkaa ei kannata sen enempää miettiä vaan mennä päivä kerrallaan, kyllä se satama sieltä sitten lähestyy.

Keli on 25kn myötäisestä. Saamme kuitenkin parin ensimmäisen päivän aikana aika voimakkaita puuskia. Pahin on 48kn toisena yönä. Olemme molemmat nukkumassa salongissa, mutta Kapteeni on vahdissa. Matruusi ei onneksi tajua koko kauheutta vaan torkkuu tyytyväisenä. Aallot ovat korkeat, mutta tulevat suoraan takaa, joten Kaputeeni on virittänyt ajamaan sekä tuuliperäsimen, että sähköpilotin. Meno on suhteellisen tasaista, joten tämä on ensimmäinen kerta kun olemme sisällä aluksessa pitämässä keliä. Olen vähän aikaisemmin ihmetellyt kun kanssaveneilijät ovat sanoneet, että kovalla kelillä luukut kiinni ja sisälle, kun meillä se on ollut juuri päinvastoin. Silloin pitää ajaa venettä aaltojen mukaan. Nyt Omaha kuitenkin kulkee tasaisesti, ehkä olemme onnistuneet virittämään purjeet oikein suhteessa tuuleen ja aallokkoon.

Lämpötila putoaa toisena yönä vain 11 asteeseen ja kelluntahaalarit on kaivettu esiin. Ei siellä muutoin tarkene olla vahdissa. Pipo, villasukat ja saappaat on käytössä molemmilla. Omahan lämmityslaitteet ovat kaikki rikki, joten odotamme vähän kauhulla Eurooppaan tuloa. Kaputeeni saa kuitenkin korjattua moottorista lämpöä ottavan puhaltimen. Tämä tosin tuo lämpöä vain silloin kun Volvo on käynnissä.

Noin viiden päivän päästä alkaa lämpö taas nousta ja pian se kiriikin yli 20:neen asteeseen. Kapteeni nauttii auringosta. Erittäin tasaiset myötäiset kelit ja aallokkokin alkaa olla vähän pienempää. Saamme väliin parin mieto tuulista päivää, mutta konetta ei käynnistetä vaan lillitään vähän hitaammin eteenpäin. Matka viekin meiltä sen 17pvä. Emme pidä kiirettä sillä myöhästymme joka tapauksessa ST Helenan, joka viikkoisesta torstaisesta cov testaus päivästä.

Aurinko paistaa mukavasti joka päivä. Sateita ei ole yhtään ennekuin saavumme ST Helenalle. Vuoret keräävät aina pilviä, joten saavumme saaren suojaan sadekuuron ja puuskien siivittämänä. Odotamme jännittyneenä millaiset poijut mahtaa olla, sillä tänne ei saa ankkuroitua. Pian alkaa näkyä kaupunkia, on aamupäivä, harmaa sellainen.

ST Helenalla poijussa, WD40, paras venetarvike ikinä.

Purjeveneet tulevat näkyviin ja yllätykseksi poijut ovat lähes kaikki käytössä. Olen hämmästynyt, että täällä on näin paljon veneitä sillä odotin ehkä muutamaa. Kuusi venettä odottaa testausta ja sisäänkirjautumista meidän lisäksi. Yhteensä aluksia on 18. Poijujen seassa näemme pienen aluksen ja tämä osoittautuukin satamakapteeniksi. Vastaanotto on erittäin mukava ja asiallinen. Saamme Omahan kiinnitykseen apua. Nämä poijut ovat todella järeät, mutta kiinnityslenkkiin on mahdotonta yltää veneen kannelta.

Saamme ripeästi ohjeet. Ei saa poistua veneestä edes uimaan. Tarvittaessa aluksen alle saa mennä tekemään huoltoa, mutta siihen pitää kysyä lupa satamakapteenilta. Saavuimme sunnuntaina, Satamakapteeni yrittää kaikkensa, että testaus saataisiin tehtyä jo tiistaina. Hänellä on kädet täynnä sillä uusia venekuntia on vielä tulossa, vaikka kausi alkaa olla lopuillaan.

On kuitenkin niin, että testit ovat saarelta loppu ja he käyttävät varatestiä, joka on tehtävä kahdesti. Näin ollen pääsemme maihin vasta torstaina ja silloinkin vasta iltapäivällä, jolloin pankki on jo kiinni. Paikallista valuuttaa ei pysty muualta nostamaan.

Satamakapteeni tulossa testeineen, seuraavaksi on meidän vuoro.

Aikaisin perjantai aamuna ahtautuu saman venetaksiin kuuden veneen miehistöt. Venetaksi onkin todella mukava palvelu. VHF:llä soitto mihin aikaan haluat mennä ja tulla, kuitenkin klo 9-18 välissä. Eipä sitä pidempään voisikaan olla maissa, sillä pimeä tulee jo kuuden aikoihin illalla. Sanonta onkin, että purjehtijan keskiyö on klo 21.

Saamme kutsun perjantaina paikalliseen veneklubin illanistujaisiin. Venetaksi tekee tänään poikkeuksen ja kiikuttaa meidät takaisin klo 22 aikaan. Musiikkia on luvassa ja paikalliset nuorukaiset tuovat jättisuuria langusteja myytäväksi. Hyökkäämme Kaputeenin kanssa heti ostoksille. Näin isoja ei olla nähty aikaisemmin. Hintakin on kohtuullinen, 13puntaa. Tämä jätti saa kuitenkin odottaa vielä huomiseen, laitamme sen meriveteen odottamaan tuomiota. Ilta on oiva tilaisuus tutustua muihin veneilijöihin. Kiitos klubille vieraanvaraisuudesta.

Ehkä paras Langusti ikinä!

ST Helena teki vaikutuksen ystävällisyydellään turisteihin. Enkä nyt tarkoita perus settiä vaan saimme fiiliksen aidosta kiinnostuksesta ihmisiin. Pankissa vaihdettaessa rahaa, annoin kassaleidille kasan dollareita. Laskin ne lähtiessä ja muistelin, että niitä oli noin 200 ehkä vähän yli. Sainkin puntia ja katsoin, että on kait ne on suurin piirtein oikein. Kassatäti laski ne kuitenkin käsin, joten virhehän siinä tuli. Vielä niin päin, että sain liian vähän puntia. Ehdimme kuitenkin lähteä jo maksamaan tullille maksuja. Kun tulimme takaisin, lounaalla oleva pankkileidi tuli vetämään hihasta, että teidän pitäisi tulla pankkiin uudestaan. Seuraavan kerran minulle tultiin ruokakaupassa sanomaan, että kävittekö jo pankissa. Sana oli kiirinyt eteenpäin nopeammin kuin lähimmällä puhelimella. Suomalaisella operaattoreilla ei tosin ollut kenttää tällä saarella ollenkaan. Taitaa olla aika harvinainen kohde.

ST Helenan museosta, varmaan ekoja spa ammeita.

ST Helena museo ehdottomasti käymisen arvoinen.

Tämä tykki on Hollantilaisesta aluksesta Witte Leeuw (Valkoinen Leijona) vuodelta 1613.

Ehdotin Kaputeenille, että mentäisiin paikalliseen bubiin kaljalle. Olihan perjantai päivä ja odottelimme, että veneilijöiden ilta alkaisi. Pian saimmekin seuraa paikallisista duunareista, jotka ihan välttämättä halusivat tarjota meille kierroksen ja toisenkin. Noin paljon olutta yhteen kyytiin on tullut juotua viimeksi todella kauan aikaa sitten. Kaputeeni alkoi jo vähän yskiä sillä hän ei tunnetusti ole oikein oluen ystävä.

Edullinen paikka tämä ei kuitenkaan ole sisään kirjautua. Satamamaksut, paikallinen vakuutus, poiju ja lauttamaksut veivät yhteensä varmaan 300€. Saimme ostettua paikallisia banaaneita, jotain kaktushedelmää (oli muuten tosi makeaa), perunoita ja chilejä sekä kurkkua ja tomaattia. Torstai on paras päivä ostaa tuoretavaraa. Lauantaina tuli lentokone, joka toi kananmunia. Emme jaksaneet odottaa iltaan asti, joten seuraavan päivän niitä ei enää ollut kaupassa. Tämä ei sinänsä ollut minulle yllätys sillä näin saarella yleensä eletään. Ostat silloin paljon kun satut jotakin tarvitsemaasi kaupasta saamaan. Yllättävän vähän täällä ollaan omavaraisia. Kaikki tulee nykyään lentorahtina. Vesi on saarella vähän ongelma, sillä vedentekokonetta ei ole.

Päätämme tehdä päivä ajelun oppaan saattamana saaren ympäri. Melina antoikin oivan suosituksen, mutta tämä opas ei ollut saatavilla. Oppaanamme toimikin paikallisen kirjakaupan omistaja Patric. Päivään sisältyi lounas ja varmaankin halutuimmat nähtävyydet. Napoleonin hauta ja vankila, joka muistutti enemmän kyllä huvilaa. Homeessa se taatusti oli sillä haju oli sen mukainen. Yllättävää oli, että se kuuluikin Ranskalle. Saarella asuu myös Ranskan suurlähettiläs, jolla on oma maa alue, joka on siis Ranskaa.

Napoleonin vankila. 

Hänen hautansa.

Polku Napoleonin haudalle.

Pääsimme näkemään kuvernöörin talon ja tietysti sen pihalla asustavat maakilpikonnat. Jonathan on niistä vanhin ja asustanut täällä lähes 200 vuotta. He sanoivat sen olevan vanhin kilpikonna maailmassa, mutta mielestäni Pitcairnin kilppari on yli 200 vuotias. Ne ovat kuitenkin samaa lajia eli kotoisin Galapagokselta. Jonathan on aikamoinen kaveri. Se oli karannut kerran ylös vuorille aitauksesta syömään makeita päärynöitä. Tarvittiin 4 miestä nostamaan se auton lavalle koti matkaa varten.

Jonathan ja kumppani.

Kuvernöörin talo.

Saarella on kaksi sukellusliikettä ja kun se kuuluu harrastuksiin niin aateltiin kysäistä mitä maksaisi suket täällä. Omilla laitteilla ja ilmoilla hinta oli varsin kohtuullinen. Valitettavasti valaiden kausi on jo ohi, joten niitä ei päästä näkemään. Näkyvyydet on kuitenkin huikeat ja teemme ensimmäisen sukelluksen pieneen onkaloon, jossa on paljon elämää. Siitä alkaa riutta jonka voi kiertää. Korallia ei varsinaisesti täällä kasva, mutta oikein kelpo sukellus kuitenkin. Oppaamme oli tyytyväinen kun sai kuvata rauhassa. Olimme hänen mielestään helppoja asiakkaita, meitä ei tarvinnut vahtia. Me sitten selitettiin, että ollaan totuttu pysymään ryhmässä pimeissä olosuhteissa.

Kiitos sukellusoppaallemme!

Oli niin mukava kokemus, ja opas, että haluttiin toinenkin sukellus ja saatiin vielä vähän alennustakin. Nyt oli vuorossa hylkysukellus. Sisäänmeno lupaa ei tietenkään ollut. Lisäksi saarella on kielletty ns deko sukellukset sillä heillä ei ole saarella painekammiota. Tämähän sopii meille vallan mainiosti. Teräs runkoinen hylky on upotettu rinteeseen sukellusta varten. Max. syvyys on noin 30m. Se on kyljellään. Alus on jäänyt kiinni huumelastista ja näin ollen takavarikoitu. Ei kovinkaan vanha, mutta paljon elämää. Eka kerran näin täällä mureenat niin, että ne eivät olleet koloissa piilossa. Hauska juttu tapahtui kun Kaputeeni meni kuvaamaan mureenaa, mutta pikkukala tulla tupsahti suoraan kameran eteen katselemaan, että minä myös, minä myös. Kun menee tällaisiin paikkoihin, jossa ihminen ei ole pilannut luontoa, eläimet tulevat lähelle. Sain pienestä linnustakin kuvan varmaan 30cm päästä. Huikeeta.

Rauhanlintu.

Kaputeeni on höpöttänyt jo varmaan vuoden verran, että hän haluaa kiivetä St Helenan Jacobin portaat ylös. Ajoitettiin kiipeäminen aamupäivään, jolloin aurinko ei paista ihan suoraan portaisiin. Ilmasto on täällä sopivan lämmin suomalaiselle, noin 25 astetta. Tuuli on selkeästi vähän viileä. Saarelaiset olivat kovin huolissaan onko tämä meille liian kuuma. Vastasin, että täällähän on kylmä, kun oltiin Australiassa, siellä oli koko ajan +30, siellä on sitten kuuma.

Askelmia Jacobin portaissa on 699. Ne on rakennettu solan pohjalta ylös pieneen kylään, jossa koulu on aikanaan sijainnut. Kaputeeni meni edellä ja minä perässä. Hitaasti mutta varmasti. Kaputeeni suoritti pienellä huijauksella ylös menon nopeammin ja minä sitten perässä. Hän nimittäin jätti minut yksin höpöttämään ja ihailemaan maisemia. Enhän huomannut kun istuin selin eikä mokoma mitään virkkanut kun jatkoi matkaa ylöspäin. Mukava treeni ja selkä meni sitten jumiin seuraavana päivänä. Varsinkin kun toinen sukellus oli tämän jälkeen. Tiesin kyllä, että tästä ei hyvä seuraa, mutta eihän sitä voinut välistäkään jättää. Kapteenin jalatkin meni tönköksi, varsinkin kun hänen piti tulla portaat alas alle 3minuutissa. Minä kävelin tietä pitkin.

Jamestown Jaakobin portaiden yläpäästä.

Matruusin reitti takaisin.

Unelmien täyttymys.

Vietimme saarella noin 7päivää maissa + odotusaika 4pvää. Nyt on aika jatkaa matkaa kohti Azoreita. ST Helena oli varsin miellyttävä paikka pikku lomaan. Suosittelen erityisesti sukellusta. Varsinkin tammi-maaliskuussa kun valashait tulevat. Saaren länsi puoli on mukavan suojainen, joten sukellukset onnistunevat joka päivä. Hylkyjäkin löytyy useita.

Vapaamatkustaja?

This is Africa!

 Etelä Afrikka, Richards Baysta Cape Towniin.

Päätämme siirtyä Richards Bayssä Zululand Yacht Clubiin kaupungin laiturista. Kaupungin laiturissa ei toimi sähkö, eikä vesi välttämättä ole kovin hyvää, tosin em. ei ole tarkempaa tietoa. Emme myöskään uskalla jättää venettä tähän yksin sillä aluetta ei vartioi kukaan. Tarvitsemme kuitenkin yläveden satamaan siirtymiseen ja tämä koittaa vasta tiistai aamuna.

Maanantaina näemme ensimmäistä kertaa Afrikan vähän laajemmin ja Eric kuskaa meitä eri paikkoihin. Pääsen myös paikalliseen ruokakauppaan, mikä onkin todella positiivinen yllätys. Hinnat on nimittäin erittäinkin kohtuulliset ja tuoretavaran laatu on jopa parempaa kuin Reunionilla. Lisäksi saan lainaksi kuskimme ns. bonus korttia, jolla saa vielä alennuksia.

Hedelmähulluuteni on pahentunut. Olkaa itse kaksi vuotta kalliissa Polynesiassa ja sitten kun saa yhtä äkkiä viinirypäleitä tarjouksesta 5,5 eurolla 4 rasiaa niin voi herranen aika. Jopa edullisemmin. Nämä oli kalliita jopa Reunionilla. Ehkä olen kohta syönyt niitä niin paljon, että kyllästyn? Kapteeni ei kyllä usko tähän. Nii eikä edellisestä maasta saanut avokadoja ollenkaan joihin taas totuin Australiassa. Täällä paketissa lukee oikein tarralla mitkä voi syödä heti ja mitkä pitää itse kypsyttää. Omppoja parin euron hinnalla 1,5kg. Rapeaa salaattia, jota ei ollut edellisessä maassa ollenkaan. Siis oli mutta vain yhtä lajia. Kyllä tämä oli kaiken tämän arvoista kun sai näitä ihania viinirypäleitä!

Jotenkin tuo tuoreruoka on nyt sellainen asia mitä on alkanut himoita kuin hullu puuroa. Kyllähän noilla pitkillä ylityksillä vihannekset tulee otettua purkista ja kun ne eivät ole kovin hyviä niin usein melkein jättää syömättä kokonaan.

Negatiivinen puoli on pakkausjätteen määrä. Melkein kaikki on pakattu muoviin ja vielä erilliseen styroksi lautaseen. Siis nimenomaan vihannekset ja hedelmät. Pakkaajat kassalla työntää heti muovipussia, vaikka mulla on omat kassit mukana. Tosin ehkä se hygienia täällä sitten vaatii sen mene ja tiedä. Sillä joihinkin pakkauksiin on päätynyt kärpäsiä, vaikka kaikki vaikuttaa puhtaalta ja tosi hyvä laatuiselta.

Siirrymme Zululandiin ja täytämme pinon papereita. Täällä taidetaan tykätä sekä papereista sekä leimasimista. Tämä purjevene klubi on kuitenkin ilmapiiriltään niin miellyttävä, että tunnen olevani oikealla lomalla. En tiedä johtuuko se ihmisistä, varmaankin paljon, vai tunnelmasta ja rauhallisesta satamasta johon ei tule juuri aallonvärettäkään. Täällä on kolme baaria, ravintola ja grillauspaikka. Wet baari on rannalla ja lähellä pientä uima allasta. Lisäksi grillaus eli Afrikaansin kielellä Braai paikka. Grillauspaikalla saa itse tehdä sapuskansa koska tahtoo, mutta baarista haetaan juomat. Pullollinen valkoviiniä maksoi 110 randia eli noin 6€. Pienehkö piripintaan täytetty lasillinen punaviiniä pöntöstä 17 randia eli noin 85 centtiä. Tosin tämä oli aika pahaa. Oluen hintaa en nyt muista sillä taksikuskimme taisi tarjota ne. Ruoka annokset ravintolassa maksavat noin 6€. Tosin tämä ei ehkä ole ihan parasta ruokaa mitä olen saanut, mutta, jos ei jaksa kokata niin hyvä vaihtoehto.

Pitihän meidän grillauspaikka testata.

Tässä ollaan vielä Richards Bayn karanteeni laiturissa.

Pyykkitupa, jossa sekä kuivurit, että pyykkinarut. Tilavat ja kerrankin valoisat suihkuhuoneet ja vessat. Hinta tälle ihanuudelle oli noin 20€/vrk. Sisältäen sähkön ja veden. Tämä sisältää väliaikaisen jäsenyyden klubiin. Olisimmepa jääneet tänne jumiin covi ajaksi.

Päätän kävellä noin 3km päässä olevalle kauppakeskukselle. Kaipaan liikuntaa parin viikon veneessä olemisen jälkeen. Paikka tuntuu turvalliselta, mutta en liikkuisi täällä yksin pimeän tullen. Tosin Eric vähän kommentoi kävelyäni siihen malliin, että ei ehkä kannattaisi. Jätän sen sitten vain yhteen kertaan.

Vene vaatii pieniä korjauksia kuten aina. Isoin odotus on Furunon navigointi laite Olemme saaneet Suomen Furunolta tänne postilla sijaislaitteen, koska omamme täytyy lähettää suomeen huoltoon. Reunionin Furunon huolto ei osannut muuta kuin levitellä käsiään. Onneksi Suomi Furuno otti meidät vihdoin tosissaan ja saimme varalaitteen asennettua sekä rikkoutuneen lähetettyä suomeen.

Lisäksi mastossa oleva kelkka, jota käytetään spiirapuomien kannatteluun täysin myötäisellä kelillä, vaati korjausta. Tai itse asiassa se päätettiin hitsata kokonaan uudelleen. Noh, eihän se ihan onnistunut niin kuin haluttiin, mutta hinta oli kohtuullinen ja Kaputeeni sai sen toimimaan pienellä tuunauksella. Tämä olikin suurin syy siihen, että viivyimme Zululandissa Richard Bayssa noin 10pvää. Tällä välin Matruusi pääsi ihanaan kangaskauppaan, josta löytyi yllättäen myös vene kankaita. Todennäköisesti ei ihan parasta laatua, mutta hinta reilusti alle yleisten marine canvas kankaiden alle. Kyllä tykkään.

Sain uudet suojat tehtyä fendereille ja kannella pidettäville polttoaine kanistereille. Lisäksi huomiota vaati ikkunan aurinkosuoja, sen ompeleet repesivät vastaisessa kelissä. Ne olivat jo neljä vuotta vanhat, joten ei ihme, vaikka lanka olikin UV suojattua. Näihin pitää tehdä uudet verhot, mutta toistaiseksi saavat vielä kelvata, vaikka kangaskin on jo aika hapanta.

Kaputeeni huomasi, että vesitankkien välissä oleva kolmitiehana oli alkanut vuotaa. Tämä ei ole hyvä asia. Haluamme, että vesitankit eivät ole yhteydessä toisiinsa koko ajan. Tämä piti tilata Kap kaupungista. Jälleen kerran Eric oli iso apu etsiessä näitä asioita. Zululand yacht clubin ainoa huono puoli on, että se on kaukana kaupungista, mutta Taxi Eric on todella hyvä ja kohtuu hintainen apu tähän.

Olen myös kiinnittänyt huomiota Etelä-Afrikan tapaan hoitaa tätä kulkutautia. Täällä mitataan henkilökunnalta kuume kun he tulevat töihin. Kaikki käyttävät maskia ja kauppojen ovelle on vartijat, jotka suihkauttavat jokaisen sisälle pyrkivän kädet. Täytyy sanoa, että täällä asiat näyttävät olevan sen suhteen jopa paremmin kuin joissakin Ranskan valtioissa. Toki ymmärrän, että alueellisia eroja on varmasti, olemmehan nähneet vasta pienen osan tätä maata.

Perjantaina aukeaa pieni sääikkuna ja päätämme siirtyä Durbaniin. On odotettava nousuvettä, joka on tällä kertaa noin viiden aikaan illalla. Käytämme Ericin palveluita vielä viimeisen kerran. Spiirapuomin kannattaja vaatii pienen hitsauksen. Hankimme tuoreet ruokatavarat sekä kaputeenille uudet löksypöksyt sillä edelliset joutuivat Intian valtamereen.

Irrottaudumme laiturista vihdoin. Meinasi tulla kiire, sillä viranomaisille on ilmoitettava suunnitelma mihin mennään ja täytettävä taas nippu papereita. Eric ja muutamat muut veneilijät ovat saattamassa meitä matkaan. Pieni haikeus jää, sillä todella pidimme tästä paikasta ja ihmisistä.

Keli on tyyni ja aloitamme moottoroinnilla, jota jatkamme sitten koko yön. Virta on suurimmaksi osaksi myötäinen. Akanvirta ottaa kuitenkin vallan vähän ennen Durbaniin saapumista. Soitan puhelimella paikalliseen yacht clubiin ja saamme taas lämpimän vastaanoton. Meidät ohjataan marineron toimesta kansainväliseen laituriin. Ilmeisesti muut paikat ovat täynnä. Olisi ehkä pitänyt olla yhteydessä aikaisemmin, mutta emme tienneet sata varmasti pääsemmekö lähtemään perjantaina.

Durban osoittautuu ihan suojaisaksi satamaksi, mutta aidattua satama aluetta pidemmälle ei kannata lähteä. Ylitämme sen kerran ja käymme tien toisella puolella sijaitsevassa kioskissa. Tällä matkalla selviää, että täällä ei ole turvallista liikkua. Tästähän meitä oli jo varoitettu aikaisemmin. Satamassa haisee kakka laskuvedellä ja roskaa on koko aidatun alueen ulkopuoli täynnä. Kaksi veneklubia ovat ihan asiallisia paikkoja ja vaikuttavat hyvinkin idyllisiltä kunhan ei vaan eksy väärälle puolelle aitaa. Haluamme jatkaa matkaa mahdollisimman pian ja siihen aukeaakin sääikkuna jo maanantaina.

Durbanin satamassa.

Aloitamme matkan aamupäivällä ja nyt yritämme päästä vähintään Port Elisabethiin. Saimme kuitenkin vinkin, että Mossaal Bay olisi oikein mukava, jos vain suinkin sääikkuna riittää sinne asti. Olemme saaneet ohjeita virtaa varten. Kannattaa ajaa noin 30nm ulos rannikosta. Aloitamme moottoroinnilla sillä keli on tyyni. Illan tullen tuuli kuitenkin viriää ja virtakin löytyy. Mukavat 6-7kn näyttää olevan vauhti melkein koko ajan.

Parhaimmillaan Omaha kiitää 201nm vuorokaudessa. Lähes täysin myötäisessä ja virran avittamana. Huh huh, hurjaa katsella mittaria kun nopeudet maan suhteen ovat 7-10kn. Tämä onkin Omahan ennätys. Edellinen oli 164nm. Rautarouva painaa menemään tasaisesti. Ulos katsoessa meri näyttää ihan miellyttävältä ja vettä vasten vauhti on noin 5-6kn. Siis ihan normaali Omahan kyyti. Ainoastaan mittareista pystyy havaitsemaan, että nyt mennään ja lujaa.

Matka jatkuu ja muutaman päivän jälkeen kapteeni ilmoittaa, että nyt on vatsa niin sekaisin, että tarvitaan lääkettä. Ripuli on pahentunut ja kuumekin meinaa nousta. Ulkovahdissa alkaa olla tosi kylmä ja villasukat ja villavaatteet täytyy kaivaa esille. Kaputeeni sairastamaan ja Matruusi ottaa taas vastuun seiluusta. Oltaisiin juuri Port Elisabethin kohdalla ja Matruusi alkaa jo vähän ehdottelemaan, josko mentäisiin sinne? Kapteeni on kuitenkin vielä niin hyvässä kunnossa, että hän antaa käskyn jatkaa matkaa. Mossaal Bayhin on vielä parin päivän matka.

Yllättäen muutaman päivän matkasta tulikin viiden päivän seilaus hyvän kelin johdosta. Päätämme mennä sisään Mossaal Bayhin, vaikka myötäinen näyttäisi vielä jatkuvan. Keli kuitenkin kovenee, joten päätämme pysähtyä tänne. Pääsemme sisään satama altaaseen, mutta huvivene puoli on viimeistä myöden täynnä. Meidät ohjataan kalastajien sekaan kiinteään laituriin. Täällä onkin sitten raikas kalantuoksu. Vieressä on kalatehdas, johon kalastusveneet purkavat saaliinsa.

Vastaanottajat pahoittelevat tilannetta, mutta me ollaan ihan tyytyväisiä. Päästiin sentään suojaan sillä toinen vaihtoehto olisi olla ulkoankkurissa kahdessa poijussa. On kuitenkin tulossa kaakkoistuuli, joka pääsee puhaltamaan suoraan tähän lahteen. Ei kiitos. Otamme vastaan paikan, jossa on tietysti karut mustat kumi renkaat fenderinä. Noh, ei hätää Kaputeeni kaivaa vastineeksi metron puskurista tehdyt kumifenderit Omahan kylkeen. Silti kylki saa mustat kumijäljet sillä vuorovesi liikuttaa meitä ylös ja alas mikä aiheuttaa sen, että renkaiden paikat vaihtuvat koko ajan.

Olemme myös tietoisia Englantilaisesta yksinpurjehtijasta Steelaway veneestä, joka on saapumassa perässämme samaan satamaan. Tiedämme, että satama on täynnä ja kalasatamassakin on jo 3 huvivenettä, joten nekin paikat on tiukilla. Päätämme tarjota hänelle paikkaa meidän kyljestä. Kaputeeni ottaa VHF radion ja tiedottaa hänelle. Tervetuloa kylkeen, se on meille ok, jos se sopii satamaviranomaisille. Tuuli alkanee nousta muutaman tunnin päästä, joten ystävämme saapuu mielellään kylkeemme, vaikka molemmat veneet ovat vähän kovilla, ne saavat vain vähän visuaalisia haittoja. Lähinnä fenderit hakautuvat kylkiä vasten. Teräsveneet kestävät vähän rajumpaakin käyttöä. Mehän ollaan totuttu tähän kylkikiinnitykseen Patagoniassa siellä vierekkäin veneitä saattoi olla jopa kuusi tai seitsemän.

Saamme kuitenkin kulumaan muutaman kiinnitysköyden ja yhden jopa poikki. Jouduimme yllättäen vaihtamaan paikkaa hinaajan kylkeen. Olimme juuri sopineet lähdöstä päivä safarille kun ilmoitus tuli. Voi kakka, puoli tuntia aikaa siirtää vene ja laittaa kaikki köydet uudestaan. Kaputeeni vaan huikkasi kiireessä Steelawayn kapulle, en ole tyytyväinen kiinnityksiin, voitko katsoa niiden perään? Meidän on nyt mentävä. Keulaköysi osui johonkin terävään nokassamme ja hankautui poikki. Onneksi Tony oli paikalla ja homma oli hallinnassa kun tulimme takaisin.

Mossel Bay osoittautui oikein hienoksi kaupungiksi ja tämä oli täynnä erilaisia antiikkikauppoja, käsityöläismyymälöitä, sukelluskeskuksia, ravintoloita ja kahviloita. Mikä mukavinta täällä voi lähteä kävelemään turvallisesti kaupungille. Täältä teimme myös safari päivän sillä ystävämme ovat sanoneet, että se on vaan tehtävä, jos on Afrikassa.

Mosaal Bayn katunäkymää.

Matkasimme taksilla yksityiselle hotellille, joka on ostanut maita ympäriltään ja alkanut rakentaa luonnonpuistoa, jossa eläimet saavat vapaasti metsästää oman ruokansa ja elää omaa elämäänsä. Alue on aidattu ja sitä vartioidaan, jotta salametsästäjät eivät pääse käsiksi näihin eläimiin. Olen vähän alkanut vastustaa eläinpuistoja ja suhtauduin tähänkin hieman negatiivisesti, mutta homma vaikutti kaikin puolin olevan eläimiä kunnioittavaa. Osa eläimistä oli ns. pelastettuja mm. leijonat ja yksi elefantti. Leijonat olivat syntyneet vankilassa, joten ne eivät osanneet metsästää omaa ruokaansa. Jahdata kyllä, sillä se on niillä veressä niin kuin kaikilla kissaeläimillä, mutta varsinainen loppuosa miten se hoidetaan ei näiltä jellonilta onnistu. Näin ollen he syöttävät niitä. Ympärillä näytti olevan lammasfarmeja ihan leijonien vieressäkin. Heille kuulemma usein soitetaan viereisiltä maatiloilta tarvitsetteko leijonillenne ruokaa, jos heillä on sattunut jokin onnettomuus ja eläimiä ei voida käyttää ihmis-ravinnoksi tms.

Safari hotellin sisäänkäynti.

Aidatut alueet oli laskettu tarkkaan, kuinka paljon tilaa mikäkin eläinlaji tarvitsee. Heillä oli maata satoja hehtaareja ellei tuhansia. Elefantti teinipoika oli pelastettu sen hyljänneeltä äidiltä ja sijoitettu vanhemman uros norsun seuraan, jonka tehtävä on opettaa sille, miten ollaan kunnollinen elefantti. Näimme myös Gepardeja, Seeproja, Sarvikuonoja, Antilooppeja ja Puhveleita. Pääasia oli, että eläinten olemiseen ei puututa millään tavoin, toki hoidetaan, jos he ovat sairaita ja siirretään toiseen paikkaan, jos tila käy liian pieneksi. Gepardeja oli kaksi emoa pentuineen. Kun pennut kasvavat isoiksi ja niiden tila jää liian pieneksi sijoitetaan ne uuteen paikkaan. Ilmeisesti Gepardi veljekset pidetään yhdessä sillä se on niiden luontainen tapa elää villinäkin. Ne metsästävät yhdessä koko ikänsä. Leijona herra oli tosin leikattu, joten lisää leijonia ei kuulemma tule, mutta ympärillä olevat naarasleijonat pitävät hänet kiireisenä.

Sarvikuonot olivat täällä sarvien kanssa ja meitä pyydettiinkin olemaan postaamatta niiden kuvia. Sarvikuonon sarvi on kultaakin kalliimpaa pimeillä markkinoilla. Kuvan perusteella löytyy tarkka sijainti helposti. Jätän siis ne nyt julkaisematta, vaikka saimmekin niistä todella hienoja kuvia.

Tässä on selkeästi neuvottelu menossa.

Ihana päivä, mutta kohta on aika jatkaa kohti Kapkaupunkia. Enää parin päivän seilaus ja hyvätoivonniemikin on kierretty. Tuulta on luvattu aika reilusti, jopa 30kn mutta myötäisestä. Aloitamme matkan ihan tyynessä moottoroiden. Heti Mosaal Bayn jälkeen alkaa vedessä näkyä jotain kummallista. Kuolleita kaloja tuhansittain. Voi ei, onko eilen satamaan tullut iso kalastusalus pudottanut osan saalistaan mereen? Ilmeisesti niin, nämä kalat ovat aika pieniä ja varmaakin sitten tullut muun kalan mukana jotain mitä ei tarvita.

Ihmeteltiin jo Mosaal Bayhin tullessa, että mitä ihmeen roskia meressä kelluu välillä. Ihan kuin olisi jotain laudan pätkiä. Vai liikkuuko ne? Ei kyllä se oli roskaa. Totuus valkenee viimeistään nyt sillä näitä ”roskia” kelluu koko ajan enemmän. Ne on merileijonia, jotka meidän mielestä lämmittelee varpaitaan auringossa. Ne kelluu kaikessa rauhassa ja pitää ”kädellään” kiinni ”hännästä”. Niitä oli jo Mossaal Bayssa tosi paljon ja täällä näyttä olevan noin sata kertaa enemmän. Näin myös veneen vieressä Vasarahain poikasen viuhtovan menemään tuhatta ja sataa. Valaiden pöhäytyksiä tuli kuultua ja nähtyä. Merileijonatkin kävivät veneen kyljellä vähän väliä. Ei ole tyhjä meri täällä. Huikeaa, sillä Intian valtamerellä näimme suurin piirtein sen kuuluisan Mahi Mahin ja siinäpä se sitten olikin. Nyt on rannikko koko ajan näkyvissä, joten lienee luonnollista, että kaikki merenelävät ovat täällä myös näkyvissä.

Sitä luvattua tuulta ei sitten tullutkaan ja aikataulullisesti haluamme ollaan Cape Townissa ennen sääikkuna sulkeutumista. Volvo laitetaan nyt päälle aika pienellä kynnyksellä. Normaalisti yrittäisimme purjehtia vielä 3kn vauhdilla, mutta täällä sääikkunat ovat lyhyitä ja säät vielä vähän arvaamattomia. Tosin olen huomannut, että ne kyllä pitävät aika hyvin paikkansa. Johtuneeko sitten meidän hyvästä säägurusta vai onko vaan tilannetta seurattu niin kauan, että osataan laittaa ennusteet kohdalleen tarkemmin. Hyvä niin.

Saavumme aamutuimaan Cape Townin Atlantin puolelle. Niin todellakin. Nyt ollaan jo Atlantilla. Yksi ystävämme onnitteli minua kaikkien valtamerien ylityksestä. Olin ensin vähän hämilläni, sillä moinen ei ollut tullut mieleeni kertaakaan. Onhan se jonkinlainen saavutus sekin. Todellakin, nyt on ylitetty kaikki isot valtameret. Tähän Kapteeni totesi, että eihän me olla vielä ylitetty Jäämerta! Saat mennä, jos haluat, mutta minä en sinne lähde.

Cape Townin vuorellinen siluetti on todella kaunis. On tyyntä ja moottoroimme kohti Royal Cape Yacht Clubia, minne olemme tehneet varauksen aikaisemmin. Laittelen rauhassa fendereitä kannella. Katson eteenpäin ja outoa kyllä, siellä näyttää oleva puuska tulossa. Eikä ihan pieni. Pian tuuli alkaa nousta ihan kunnolla ja saamme windwallin niskaamme hiukan ennen satama allasta. Puuskat ovat 30kn. Aallokko sen sijaan maltillista. Soitamme satamapäällikölle uudestaan, että nyt ollaan hollilla. Hän tulee vastaan ja viittoo jotakin mitä en lainkaan käsitä. Puuskat ovat 20-30kn ja tuossa on aika kalliin näköinen moottorivene valkoisine runkoineen, haluaako hän meidät sen kylkeen?

Pikkuhiljaa selviää, että meidän pitäisi pyöräyttää Omaha sen taakse. Olen ihan varma, että Kapteeni ei aja tuonne sisään. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole. Tuuli työntää ja vauhtia on, jotta Omaha pysyy suunnassa. 25000Kg rautarouva ei pysähdy enää edes pakilla. Tämän on onnistuttava sentilleen oikein tai osumme toisiin veneisiin, tai rysäytämme laiturin päälle. Kapteeni pitää vauhdin päällä ja pyöräyttää täydellisesti Omahan pilttuuseen. Kyllä oli taas Matruusilla jännityksessä pidättelemistä. Onneksi marinerot tuntuivat olevan hyvin kartalla miten näissä keleissä menetellään. 5 henkilöä oli ottamassa meitä vastaan ja sanon, että ei ollut yhtään liian vähän, jos jokin asia ei ihan olisi mennyt niin kuin Tromsössä.

Kapteenin ensimmäinen ajatus oli tietysti miten ihmeessä minä pääsen täältä pois? Satamakapteeni kuitenkin sanoi, pilkettä silmäkulmassaan, miksi ihmeessä valitsit näin tuulisen päivän? Noh, olet nyt täällä, joten ei hätää. Köysiä lisää, vetoa eteen ja taakse ja vaikka minne, sillä tuuli nousee koko ajan. Saammekin muiston Patagoniasta, jossa tämmöinen oli ihan normaalia. Illalla pahimmat puuskat käyvät jo 48kn, joten onneksi päätimme moottoroida ja tulla aikaisin aamulla. Tämän jälkeen ei ole noin pahoja tuulia ollutkaan, vaikka toki välillä tuuleekin.

Royal Cape Yacht Club, takanase kuuluisa pöytävuori.

Siinä se nyt on, Cape Town mereltä.

Tämäkin Vene klubi on oikein mukavalla ravintolalla varustettu. Varsinkin pirtelöt ovat olleet herkkunamme. Vieressä on myös veneiden nostopaikka, sekä venetarvikeliike. Tosin ei ihan niin hyvää tasoa kuin Richards Bayssa. Täällä saamme kuitenkin täytettyä helposti kokkaus kaasut.

Cape Town vaikuttaa suhteellisen turvalliselta paikalta. Keskustan vanhemmassa kauppakeskuksessa on silti poliisi täydellä aseistuksella varustettuna. Matruusissa tämä herättää enemmän pelkoa kuin turvallisuutta, joten päätän mennä seuraavaksi johonkin toiseen paikkaan. Ainoa huono puoli tässä jahti klubissa on se, että täältä on lähdettävä oikeastaan aina taksilla ulos. Tämä on kansainvälisellä alueella isojen rahtiterminaalien seassa. Varsinaisia kävelykatuja ei edes ole. Toisaalta tämä on turvallinen sillä tänne ei pääse yksikään auto ilman sisään ja ulos kirjausta.

Käymme myös visiitillä paljon tykätyssä Waterfrontissa. Se onkin oikein hieno alue kauppoineen ja ravintoloineen. Paljon elämää, taidetta ja lapsille kivaa. Täällä poliisit ovat ilman näkyviä rynnäkkökiväärejä. Hiukan kalliimmat ravintolat jne. todella turisti paikka. Plussana rannalta löytyy käsityöläisten paikka, jossa on paljon paikallista taidetta. Tätä arvostan, sillä ns. luksusmerkit eivät oikein kiinnosta, enkä juurikaan nyt ole innostunut jalokivistä, vaikka se aito luonnontuote onkin.

Ostamme kerralla paljon ruokaa, sitähän tarvitaan aina seuraavalla seilauksella. Ruokakaupan bonuskortti olisi hyvä hommata itselle. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että joka maasta, jos niitä alkaa hankkia, niin eihän siitä mitään tule. Tuskin edes myöntäisivät ilman osoitetta. Eräällä kerralla minulla oli kaksi pakettia wc paperia kärryssä ja tarjouksessa luki, että kortilla saa yhden kaupan päälle. Minulla ei kuitenkaan ollut korttia, joten en sitten niitä hamstrannut kärryyni. Henkilökuntaan kuuluva herra kuitenkin ystävällisesti kertoi, että ota nyt ihmeessä se ilmainen vessapaperi. Sanoin, että kun ei minulla ole korttia. Siihen hän sanoi, ei se haittaa, saat sen kassajonosta. Vähän ihmettelin, että en nyt halua mitään korttia alkaa hankkimaan. Hän tarkoittikin, että kassajonossa toiselta asiakkaalta! Kun en uskonut niin minut passitettiin hakemaan kassan yhteydessä yksi vessapaperisäkki lisää. Kaupan kassatäti hoiti ystävällisesti seuraavan asiakkaan kortin käyttööni.

Cape Townissa tätä korttia ei ole ihan niin usein tyrkytetty ja olenkin poistunut ilman bonuksia jo useammasta kaupasta. Tällä kertaa olin ostamassa aika huomattavan summan edestä tavaraa. Tai no suomessa normaali viikonloppu kassi. Summa oli noin 120euroa. Kassatäti aikansa luki viivakoodeja ja vähän ennen viimeisiä ostoksia hän sanoi. Olen pahoillani, en voi myydä tätä tavaraa ilman korttia. Minä siitä vähän hämmentyneenä, että mitäköhän nyt on ongelma. Luulin ensin, että ostokseni ovat jotenkin liian suuret ja tarvitaan esimies ottamaan maksua tms. Täti kuitenkin käveli viereiselle kassalle ja haki jonkun toisen kortin, jotta kaikki ostot tuli ns. bonuksiin mukaan. No luultavasti ostin enemmän ruokaa kuin mitä hänen kuukausi ansionsa ovat, joten tavallaan ymmärrän näkökannan. Eikä se minua haittaa sainhan hommasta kaikki 6 randia alennusta, mikä lienee noin 3centtiä. Enemmänkin olisin saanut, jos olisin ottanut ns. 100 randilla hinnoitellut 4 tuotetta tuoretavarapuolelta. Seuraavan kerran täytyy muistaa sillä ei ikinä tiedä saako bonuskortin joltakin lainaksi.

Saan Kaputeenin puhuttua mukaan torille keskustaan. En oikein vielä koe, että haluaisin lähteä sinne yksin. Reippaasti hän jaksaakin kanssani kunhan välillä käydään syömässä. Torilla on myynnissä eri puolilla afrikkaa valmistettuja tuotteita. Pääasiassa turisteille tietty, mutta kyllä näissä näyttäisi olevan käsityön jälki. Valitettavasti ommeltujen tuotteiden laatu on aika huonoa. Johtuneeko huonosta koulutuksesta ja huonoista työvälineistä? Vai kenties välinpitämättömyydestä tehdä hyvää tuotetta? Vai kustannustehokkuudesta?

Kovin kalliita nämä torilla myytävät tuotteet eivät ole ja myynti on helppoheikkimäistä huutelua. Tinkiminen kuuluu asiaan ja on kait siihen totuttava vaikka se on suomalaiselle todella kuluttavaa taistelua. Alkaen taksin hinnasta. Onneksi meillä on taksinumero, johon soittamalla saa ihan taksa taksin, joten sillä voi välttää suurimman osan kiistelystä. Taksi täältä klubilta esim. Waterfronttiin maksaa noin 50-100 randia eli reilut 3-6,5 euroa. Ei siis kovin paljon, mutta prosenttuaalisesti heitot ovat aikamoiset. Oikea hinta lienee noin 40 randia, mutta kun aina ei vaan jaksa tinkiä. Karsimme siis taksin käyttöä minimiin. Varsinkin kun huomaan, että viikonloppuisin taksin saaminen ei ole ollenkaan varmaa. Sunnuntaisin sitä ei saa ihan varmasti.

Minihän se siinä ja takalasissa Nordkapin tarra.

Sarvikuonojen maa.

Kirkko, jossa porstuassa taivaallisen kahvin myyntiä.

Kadulta löydettyä taidetta.

Täällä tuli sähkökatko viime viikolla. Tosin niitä on vähän väliä, mutta tämä oli vähän suurempi. Koko kylä näytti olevan pimeänä. Olin menossa suihkuun kun eräs herra tuli sisään mumisten, että tämä on todella paha juttu. Kun sähköt katkeavat ihmiset varastavat kaapelit. Ongelma siis pahenee mitä kauemmin sähköt ovat poissa. This is Africa, kuulen jälleen kerran, kun jotain tallaista tapahtuu. Onneksi meillä on akut, joten kylmälaitteet saadaan toimimaan ilman verkkovirtaakin. Mitenkähän kaikilla muilla?

Yksi asia on noussut mieleeni. Olen saanut etenkin naispuolisilta täällä erittäin hyvää palvelua ja he tuntuvat tietävän mitä tekevät. Näyttääkin siltä, että naiset pyörittävät suurta osaa afrikkaa. Kuulin eräältä paikalliselta, että on usein niin, että naiset hoitavat perheen yksin. Miehet tahtovat karata perhe elämästä ja etsiä uuden heilan.

Ruokakaupoissakin naiset ovat juuri ne, jotka ovat esimiehiä ja näyttävät läksyttävän jotakin miestä milloin mistäkin asiasta. Sekin on aika huvittavaa, että saatat todistaa tätä läksytystä ihan keskellä ruokakauppaa. Suomessahan tallaista ei tehtäisi asiakkaan nähden. Näin myös eräänä päivänä kun vanhempi siivooja nainen oli pyyhkimässä pölyjä matkapuhelinkaupassa ja istahti sitten muina naisina lepäämään asiakkaille varatuille penkeille. Saatat myös nähdä jonkun laulavan tai tanssivan, tosin tätä olen nähnyt usein muissakin maissa. Olisihan se kiva, jos suomessa ruokakaupan myyjät voisivat joskus ottaa pari tanssiaskelta ja lurauttaa aarian samalla kun täyttävät hyllyjä. Vai mitä?

Kyllähän tämä Afrikka on muutoin aika toivoton. Ajatusmaailmasta kuulin näin. Rakennettiin kerrostaloja asunnoiksi. Hinta olkoon vaikka 44000 randia. Onnelliset uudet omistajat olivat tyytyväisä sillä heillä oli nyt asunto missä asua. He eivät kuitenkaan ymmärtäneet sitä, että esim. sähköstä ja vedestä pitää maksaa. Ovat siis tyytyväisiä siihen, että heillä on asunto. Varmaan arvaatte mitä tapahtuu ylläpidolle aika äkkiä. Vaikka olenkin alkanut enemmän kannattamaan sitä, että on täysin turhaa miettiä mitä huomenna tai ensi kuussa tapahtuu tai varsinkin miettimään sitä kuuluisaa kysymystä, missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua? Silti en ihan lähtisi ihan näin hetkessä elämään.

Takaisin venehommiin. Kaputeeni alkoi tarkemmin tutkimaan Omahan pukströöttiä ja siinähän alkoikin olla aikamoiset ruoste ongelmat. Ankkuri on päässyt kolahtamaan nostojen yhteydessä ankannokkaan. Maali on lohjennut pois ja ruoste ottanut vallan. Se on ehdottomasti korjattava. Tähän on kiinnitetty keulapurje, joten se pitää näiltä osin mastoa pystyssä. Päädyimme hitsaamaan siihen uudet varret. Yritimme tilata veneliikkeestä putkea, mutta hintaa ei viiteen päivään onnistuttu saamaan niin löysimme satamamestarin opastuksella ns. jätekasasta uudet putket. Hitsariksi suositeltiin useammasta veneestä Nelsonia, joten päätimme palkata hänet hommiin. Normaalisti Nelson tekee hitsauksia klubin laitureihin, mutta hän lupasi tulla meille hommiin lauantaiksi. Homma hoituukin aika hyvin. Nelson todella osasikin hommansa vaikka Matruusilla oli omat epäilyksensä. Venehommissa on vähän niin, että itse pitää tietää mitä ja miten venettä haluaa korjattavan ja sitten vielä seisottava vieressä katsomassa että hommat tulevat tehdyksi niin kuin Kapteeni kulloinkin haluaa. Olipa kyseessä sitten kallis tai halpa maa työn hinnan suhteen.

Nelson hommissa Kaputeeni auttamassa.

Miten sen nyt sanoisi. Useimmiten täällä palkataan joku tekemään kansihommia. Kaputeeni päätti kuitenkin itse valmistella Nelsonille pukströötin. Hän sahasi rautasahalla poikki nokan jne. Laiturilla sitä sitten kävi ihmettelemässä useampi Kapteeni. Työvoima täällä ei ole kovin kallista, mutta olemme usein huomanneet, että oli se kallista tai halpaa on parempi tietää itse mitä tekee. Näin ollen Kaputeeni vietti pari päivää laiturilla rälläkän, rautasahojen ja muiden koputtimien kanssa. Matruusi sai käyttää aikaansa kerrankin omiin ompeluhommiin. Tosin vasta sen jälkeen kun ruorin bimini oli korjattu ja kiinnikkeitä aurinkopaneeleille lisätty.

Pitihän meidän käydä kuuluisalla Pöytävuorellakin.

Yksi Pöytävuoren harvinaisista kukkasista.

Horisontissa Nelson Mandelan vankilasaari.

Matka jatkunee ensi viikolla, jos kaikki menee niin kuin on ajateltu. Pukströötti on melkein valmis. Viimeiset maalauskerrat ovat menossa. Suunnitelmissa on aloittaa matka pian kohti ST Helenaa. Sinne on noin parin viikon seilaus. Tämän jälkeen suuntaamme kohti Azoreita. Todennäköisesti teemme Atlantilla laajan kaarroksen, mutta emme mene Karibialle asti. St Helena Azorit väli on varmaan noin 50pvä, sillä matkaa on noin 5000nm.