Etelä
Afrikka, Richards Baysta Cape Towniin.
Päätämme
siirtyä Richards Bayssä Zululand Yacht Clubiin kaupungin laiturista. Kaupungin
laiturissa ei toimi sähkö, eikä vesi välttämättä ole kovin
hyvää, tosin em. ei ole tarkempaa tietoa. Emme myöskään uskalla
jättää venettä tähän yksin sillä aluetta ei vartioi kukaan.
Tarvitsemme kuitenkin yläveden satamaan siirtymiseen ja tämä
koittaa vasta tiistai aamuna.
Maanantaina
näemme ensimmäistä kertaa Afrikan vähän laajemmin ja Eric kuskaa
meitä eri paikkoihin. Pääsen myös paikalliseen ruokakauppaan,
mikä onkin todella positiivinen yllätys. Hinnat on nimittäin
erittäinkin kohtuulliset ja tuoretavaran laatu on jopa parempaa kuin
Reunionilla. Lisäksi saan lainaksi kuskimme ns. bonus korttia, jolla
saa vielä alennuksia.
Hedelmähulluuteni
on pahentunut. Olkaa itse kaksi vuotta kalliissa Polynesiassa ja
sitten kun saa yhtä äkkiä viinirypäleitä tarjouksesta 5,5
eurolla 4 rasiaa niin voi herranen aika. Jopa edullisemmin. Nämä
oli kalliita jopa Reunionilla. Ehkä olen kohta syönyt niitä niin
paljon, että kyllästyn? Kapteeni ei kyllä usko tähän. Nii eikä
edellisestä maasta saanut avokadoja ollenkaan joihin taas totuin
Australiassa. Täällä paketissa lukee oikein tarralla mitkä voi
syödä heti ja mitkä pitää itse kypsyttää. Omppoja parin euron
hinnalla 1,5kg. Rapeaa salaattia, jota ei ollut edellisessä maassa
ollenkaan. Siis oli mutta vain yhtä lajia. Kyllä tämä oli kaiken
tämän arvoista kun sai näitä ihania viinirypäleitä!
Jotenkin
tuo tuoreruoka on nyt sellainen asia mitä on alkanut himoita kuin
hullu puuroa. Kyllähän noilla pitkillä ylityksillä vihannekset
tulee otettua purkista ja kun ne eivät ole kovin hyviä niin usein
melkein jättää syömättä kokonaan.
Negatiivinen
puoli on pakkausjätteen määrä. Melkein kaikki on pakattu muoviin
ja vielä erilliseen styroksi lautaseen. Siis nimenomaan vihannekset
ja hedelmät. Pakkaajat kassalla työntää heti muovipussia, vaikka
mulla on omat kassit mukana. Tosin ehkä se hygienia täällä sitten
vaatii sen mene ja tiedä. Sillä joihinkin pakkauksiin on päätynyt
kärpäsiä, vaikka kaikki vaikuttaa puhtaalta ja tosi hyvä
laatuiselta.
Siirrymme
Zululandiin ja täytämme pinon papereita. Täällä taidetaan tykätä
sekä papereista sekä leimasimista. Tämä purjevene klubi on
kuitenkin ilmapiiriltään niin miellyttävä, että tunnen olevani
oikealla lomalla. En tiedä johtuuko se ihmisistä, varmaankin
paljon, vai tunnelmasta ja rauhallisesta satamasta johon ei tule
juuri aallonvärettäkään. Täällä on kolme baaria, ravintola ja
grillauspaikka. Wet baari on rannalla ja lähellä pientä uima
allasta. Lisäksi grillaus eli Afrikaansin kielellä Braai paikka.
Grillauspaikalla saa itse tehdä sapuskansa koska tahtoo, mutta
baarista haetaan juomat. Pullollinen valkoviiniä maksoi 110 randia
eli noin 6€. Pienehkö piripintaan täytetty lasillinen punaviiniä
pöntöstä 17 randia eli noin 85 centtiä. Tosin tämä oli aika
pahaa. Oluen hintaa en nyt muista sillä taksikuskimme taisi tarjota
ne. Ruoka annokset ravintolassa maksavat noin 6€. Tosin tämä ei
ehkä ole ihan parasta ruokaa mitä olen saanut, mutta, jos ei jaksa
kokata niin hyvä vaihtoehto.
 |
Pitihän meidän grillauspaikka testata. |
 |
Tässä ollaan vielä Richards Bayn karanteeni laiturissa. |
Pyykkitupa,
jossa sekä kuivurit, että pyykkinarut. Tilavat ja kerrankin
valoisat suihkuhuoneet ja vessat. Hinta tälle ihanuudelle oli noin
20€/vrk. Sisältäen sähkön ja veden. Tämä sisältää
väliaikaisen jäsenyyden klubiin. Olisimmepa jääneet tänne jumiin
covi ajaksi.
Päätän
kävellä noin 3km päässä olevalle kauppakeskukselle. Kaipaan
liikuntaa parin viikon veneessä olemisen jälkeen. Paikka tuntuu
turvalliselta, mutta en liikkuisi täällä yksin pimeän tullen.
Tosin Eric vähän kommentoi kävelyäni siihen malliin, että ei
ehkä kannattaisi. Jätän sen sitten vain yhteen kertaan.
Vene
vaatii pieniä korjauksia kuten aina. Isoin odotus on Furunon
navigointi laite Olemme saaneet Suomen Furunolta tänne postilla
sijaislaitteen, koska omamme täytyy lähettää suomeen huoltoon.
Reunionin Furunon huolto ei osannut muuta kuin levitellä käsiään.
Onneksi Suomi Furuno otti meidät vihdoin tosissaan ja saimme
varalaitteen asennettua sekä rikkoutuneen lähetettyä suomeen.
Lisäksi
mastossa oleva kelkka, jota käytetään spiirapuomien kannatteluun
täysin myötäisellä kelillä, vaati korjausta. Tai itse asiassa se
päätettiin hitsata kokonaan uudelleen. Noh, eihän se ihan
onnistunut niin kuin haluttiin, mutta hinta oli kohtuullinen ja
Kaputeeni sai sen toimimaan pienellä tuunauksella. Tämä olikin
suurin syy siihen, että viivyimme Zululandissa Richard Bayssa noin
10pvää. Tällä välin Matruusi pääsi ihanaan kangaskauppaan,
josta löytyi yllättäen myös vene kankaita. Todennäköisesti ei
ihan parasta laatua, mutta hinta reilusti alle yleisten marine canvas
kankaiden alle. Kyllä tykkään.
Sain
uudet suojat tehtyä fendereille ja kannella pidettäville polttoaine
kanistereille. Lisäksi huomiota vaati ikkunan aurinkosuoja, sen
ompeleet repesivät vastaisessa kelissä. Ne olivat jo neljä vuotta
vanhat, joten ei ihme, vaikka lanka olikin UV suojattua. Näihin
pitää tehdä uudet verhot, mutta toistaiseksi saavat vielä
kelvata, vaikka kangaskin on jo aika hapanta.
Kaputeeni
huomasi, että vesitankkien välissä oleva kolmitiehana oli alkanut
vuotaa. Tämä ei ole hyvä asia. Haluamme, että vesitankit eivät
ole yhteydessä toisiinsa koko ajan. Tämä piti tilata Kap
kaupungista. Jälleen kerran Eric oli iso apu etsiessä näitä
asioita. Zululand yacht clubin ainoa huono puoli on, että se on
kaukana kaupungista, mutta Taxi Eric on todella hyvä ja kohtuu
hintainen apu tähän.
Olen
myös kiinnittänyt huomiota Etelä-Afrikan tapaan hoitaa tätä
kulkutautia. Täällä mitataan henkilökunnalta kuume kun he tulevat
töihin. Kaikki käyttävät maskia ja kauppojen ovelle on vartijat,
jotka suihkauttavat jokaisen sisälle pyrkivän kädet. Täytyy
sanoa, että täällä asiat näyttävät olevan sen suhteen jopa
paremmin kuin joissakin Ranskan valtioissa. Toki ymmärrän, että
alueellisia eroja on varmasti, olemmehan nähneet vasta pienen osan
tätä maata.
Perjantaina
aukeaa pieni sääikkuna ja päätämme siirtyä Durbaniin. On
odotettava nousuvettä, joka on tällä kertaa noin viiden aikaan
illalla. Käytämme Ericin palveluita vielä viimeisen kerran.
Spiirapuomin kannattaja vaatii pienen hitsauksen. Hankimme tuoreet
ruokatavarat sekä kaputeenille uudet löksypöksyt sillä edelliset
joutuivat Intian valtamereen.
Irrottaudumme
laiturista vihdoin. Meinasi tulla kiire, sillä viranomaisille on
ilmoitettava suunnitelma mihin mennään ja täytettävä taas nippu
papereita. Eric ja muutamat muut veneilijät ovat saattamassa meitä
matkaan. Pieni haikeus jää, sillä todella pidimme tästä paikasta
ja ihmisistä.
Keli
on tyyni ja aloitamme moottoroinnilla, jota jatkamme sitten koko yön.
Virta on suurimmaksi osaksi myötäinen. Akanvirta ottaa kuitenkin
vallan vähän ennen Durbaniin saapumista. Soitan puhelimella
paikalliseen yacht clubiin ja saamme taas lämpimän vastaanoton.
Meidät ohjataan marineron toimesta kansainväliseen laituriin.
Ilmeisesti muut paikat ovat täynnä. Olisi ehkä pitänyt olla
yhteydessä aikaisemmin, mutta emme tienneet sata varmasti pääsemmekö
lähtemään perjantaina.
Durban
osoittautuu ihan suojaisaksi satamaksi, mutta aidattua satama aluetta
pidemmälle ei kannata lähteä. Ylitämme sen kerran ja käymme tien
toisella puolella sijaitsevassa kioskissa. Tällä matkalla selviää,
että täällä ei ole turvallista liikkua. Tästähän meitä oli jo
varoitettu aikaisemmin. Satamassa haisee kakka laskuvedellä ja
roskaa on koko aidatun alueen ulkopuoli täynnä. Kaksi veneklubia
ovat ihan asiallisia paikkoja ja vaikuttavat hyvinkin idyllisiltä
kunhan ei vaan eksy väärälle puolelle aitaa. Haluamme jatkaa
matkaa mahdollisimman pian ja siihen aukeaakin sääikkuna jo
maanantaina.
 |
Durbanin satamassa. |
Aloitamme
matkan aamupäivällä ja nyt yritämme päästä vähintään Port
Elisabethiin. Saimme kuitenkin vinkin, että Mossaal Bay olisi oikein
mukava, jos vain suinkin sääikkuna riittää sinne asti. Olemme
saaneet ohjeita virtaa varten. Kannattaa ajaa noin 30nm ulos
rannikosta. Aloitamme moottoroinnilla sillä keli on tyyni. Illan
tullen tuuli kuitenkin viriää ja virtakin löytyy. Mukavat 6-7kn
näyttää olevan vauhti melkein koko ajan.
Parhaimmillaan
Omaha kiitää 201nm vuorokaudessa. Lähes täysin myötäisessä ja
virran avittamana. Huh huh, hurjaa katsella mittaria kun nopeudet
maan suhteen ovat 7-10kn. Tämä onkin Omahan ennätys. Edellinen oli
164nm. Rautarouva painaa menemään tasaisesti. Ulos katsoessa meri
näyttää ihan miellyttävältä ja vettä vasten vauhti on noin
5-6kn. Siis ihan normaali Omahan kyyti. Ainoastaan mittareista pystyy
havaitsemaan, että nyt mennään ja lujaa.
Matka
jatkuu ja muutaman päivän jälkeen kapteeni ilmoittaa, että nyt on
vatsa niin sekaisin, että tarvitaan lääkettä. Ripuli on
pahentunut ja kuumekin meinaa nousta. Ulkovahdissa alkaa olla tosi
kylmä ja villasukat ja villavaatteet täytyy kaivaa esille.
Kaputeeni sairastamaan ja Matruusi ottaa taas vastuun seiluusta.
Oltaisiin juuri Port Elisabethin kohdalla ja Matruusi alkaa jo vähän
ehdottelemaan, josko mentäisiin sinne? Kapteeni on kuitenkin vielä
niin hyvässä kunnossa, että hän antaa käskyn jatkaa matkaa.
Mossaal Bayhin on vielä parin päivän matka.
Yllättäen
muutaman päivän matkasta tulikin viiden päivän seilaus hyvän
kelin johdosta. Päätämme mennä sisään Mossaal Bayhin, vaikka
myötäinen näyttäisi vielä jatkuvan. Keli kuitenkin kovenee,
joten päätämme pysähtyä tänne. Pääsemme sisään satama
altaaseen, mutta huvivene puoli on viimeistä myöden täynnä.
Meidät ohjataan kalastajien sekaan kiinteään laituriin. Täällä
onkin sitten raikas kalantuoksu. Vieressä on kalatehdas, johon
kalastusveneet purkavat saaliinsa.
Vastaanottajat
pahoittelevat tilannetta, mutta me ollaan ihan tyytyväisiä.
Päästiin sentään suojaan sillä toinen vaihtoehto olisi olla
ulkoankkurissa kahdessa poijussa. On kuitenkin tulossa kaakkoistuuli,
joka pääsee puhaltamaan suoraan tähän lahteen. Ei kiitos. Otamme
vastaan paikan, jossa on tietysti karut mustat kumi renkaat
fenderinä. Noh, ei hätää Kaputeeni kaivaa vastineeksi metron
puskurista tehdyt kumifenderit Omahan kylkeen. Silti kylki saa mustat
kumijäljet sillä vuorovesi liikuttaa meitä ylös ja alas mikä
aiheuttaa sen, että renkaiden paikat vaihtuvat koko ajan.
Olemme
myös tietoisia Englantilaisesta yksinpurjehtijasta Steelaway
veneestä, joka on saapumassa perässämme samaan satamaan. Tiedämme,
että satama on täynnä ja kalasatamassakin on jo 3 huvivenettä,
joten nekin paikat on tiukilla. Päätämme tarjota hänelle paikkaa
meidän kyljestä. Kaputeeni ottaa VHF radion ja tiedottaa hänelle.
Tervetuloa kylkeen, se on meille ok, jos se sopii
satamaviranomaisille. Tuuli alkanee nousta muutaman tunnin päästä,
joten ystävämme saapuu mielellään kylkeemme, vaikka molemmat
veneet ovat vähän kovilla, ne saavat vain vähän visuaalisia
haittoja. Lähinnä fenderit hakautuvat kylkiä vasten. Teräsveneet
kestävät vähän rajumpaakin käyttöä. Mehän ollaan totuttu
tähän kylkikiinnitykseen Patagoniassa siellä vierekkäin veneitä
saattoi olla jopa kuusi tai seitsemän.
Saamme
kuitenkin kulumaan muutaman kiinnitysköyden ja yhden jopa poikki.
Jouduimme yllättäen vaihtamaan paikkaa hinaajan kylkeen. Olimme
juuri sopineet lähdöstä päivä safarille kun ilmoitus tuli. Voi
kakka, puoli tuntia aikaa siirtää vene ja laittaa kaikki köydet
uudestaan. Kaputeeni vaan huikkasi kiireessä Steelawayn kapulle, en
ole tyytyväinen kiinnityksiin, voitko katsoa niiden perään? Meidän
on nyt mentävä. Keulaköysi osui johonkin terävään nokassamme ja
hankautui poikki. Onneksi Tony oli paikalla ja homma oli hallinnassa
kun tulimme takaisin.
Mossel
Bay osoittautui oikein hienoksi kaupungiksi ja tämä oli täynnä
erilaisia antiikkikauppoja, käsityöläismyymälöitä,
sukelluskeskuksia, ravintoloita ja kahviloita. Mikä mukavinta täällä
voi lähteä kävelemään turvallisesti kaupungille. Täältä
teimme myös safari päivän sillä ystävämme ovat sanoneet, että
se on vaan tehtävä, jos on Afrikassa.
 |
Mosaal Bayn katunäkymää. |
Matkasimme
taksilla yksityiselle hotellille, joka on ostanut maita ympäriltään
ja alkanut rakentaa luonnonpuistoa, jossa eläimet saavat vapaasti
metsästää oman ruokansa ja elää omaa elämäänsä. Alue on
aidattu ja sitä vartioidaan, jotta salametsästäjät eivät pääse
käsiksi näihin eläimiin. Olen vähän alkanut vastustaa
eläinpuistoja ja suhtauduin tähänkin hieman negatiivisesti, mutta
homma vaikutti kaikin puolin olevan eläimiä kunnioittavaa. Osa
eläimistä oli ns. pelastettuja mm. leijonat ja yksi elefantti.
Leijonat olivat syntyneet vankilassa, joten ne eivät osanneet
metsästää omaa ruokaansa. Jahdata kyllä, sillä se on niillä
veressä niin kuin kaikilla kissaeläimillä, mutta varsinainen
loppuosa miten se hoidetaan ei näiltä jellonilta onnistu. Näin
ollen he syöttävät niitä. Ympärillä näytti olevan
lammasfarmeja ihan leijonien vieressäkin. Heille kuulemma usein
soitetaan viereisiltä maatiloilta tarvitsetteko leijonillenne
ruokaa, jos heillä on sattunut jokin onnettomuus ja eläimiä ei
voida käyttää ihmis-ravinnoksi tms.
.jpg)
.jpg) |
Safari hotellin sisäänkäynti. |
Aidatut
alueet oli laskettu tarkkaan, kuinka paljon tilaa mikäkin eläinlaji
tarvitsee. Heillä oli maata satoja hehtaareja ellei tuhansia.
Elefantti teinipoika oli pelastettu sen hyljänneeltä äidiltä ja
sijoitettu vanhemman uros norsun seuraan, jonka tehtävä on opettaa
sille, miten ollaan kunnollinen elefantti. Näimme myös Gepardeja,
Seeproja, Sarvikuonoja, Antilooppeja ja Puhveleita. Pääasia oli,
että eläinten olemiseen ei puututa millään tavoin, toki
hoidetaan, jos he ovat sairaita ja siirretään toiseen paikkaan, jos
tila käy liian pieneksi. Gepardeja oli kaksi emoa pentuineen. Kun
pennut kasvavat isoiksi ja niiden tila jää liian pieneksi
sijoitetaan ne uuteen paikkaan. Ilmeisesti Gepardi veljekset pidetään
yhdessä sillä se on niiden luontainen tapa elää villinäkin. Ne
metsästävät yhdessä koko ikänsä. Leijona herra oli tosin
leikattu, joten lisää leijonia ei kuulemma tule, mutta ympärillä
olevat naarasleijonat pitävät hänet kiireisenä.
.JPG)
.JPG)


.JPG)
Sarvikuonot
olivat täällä sarvien kanssa ja meitä pyydettiinkin olemaan
postaamatta niiden kuvia. Sarvikuonon sarvi on kultaakin kalliimpaa
pimeillä markkinoilla. Kuvan perusteella löytyy tarkka sijainti
helposti. Jätän siis ne nyt julkaisematta, vaikka saimmekin niistä
todella hienoja kuvia.
.JPG) |
Tässä on selkeästi neuvottelu menossa. |
Ihana
päivä, mutta kohta on aika jatkaa kohti Kapkaupunkia. Enää parin
päivän seilaus ja hyvätoivonniemikin on kierretty. Tuulta on
luvattu aika reilusti, jopa 30kn mutta myötäisestä. Aloitamme
matkan ihan tyynessä moottoroiden. Heti Mosaal Bayn jälkeen alkaa
vedessä näkyä jotain kummallista. Kuolleita kaloja tuhansittain.
Voi ei, onko eilen satamaan tullut iso kalastusalus pudottanut osan
saalistaan mereen? Ilmeisesti niin, nämä kalat ovat aika pieniä ja
varmaakin sitten tullut muun kalan mukana jotain mitä ei tarvita.
Ihmeteltiin
jo Mosaal Bayhin tullessa, että mitä ihmeen roskia meressä kelluu
välillä. Ihan kuin olisi jotain laudan pätkiä. Vai liikkuuko ne?
Ei kyllä se oli roskaa. Totuus valkenee viimeistään nyt sillä
näitä ”roskia” kelluu koko ajan enemmän. Ne on merileijonia,
jotka meidän mielestä lämmittelee varpaitaan auringossa. Ne kelluu
kaikessa rauhassa ja pitää ”kädellään” kiinni ”hännästä”.
Niitä oli jo Mossaal Bayssa tosi paljon ja täällä näyttä olevan
noin sata kertaa enemmän. Näin myös veneen vieressä Vasarahain
poikasen viuhtovan menemään tuhatta ja sataa. Valaiden pöhäytyksiä
tuli kuultua ja nähtyä. Merileijonatkin kävivät veneen kyljellä
vähän väliä. Ei ole tyhjä meri täällä. Huikeaa, sillä
Intian valtamerellä näimme suurin piirtein sen kuuluisan Mahi Mahin
ja siinäpä se sitten olikin. Nyt on rannikko koko ajan näkyvissä,
joten lienee luonnollista, että kaikki merenelävät ovat täällä
myös näkyvissä.
Sitä
luvattua tuulta ei sitten tullutkaan ja aikataulullisesti haluamme
ollaan Cape Townissa ennen sääikkuna sulkeutumista. Volvo laitetaan
nyt päälle aika pienellä kynnyksellä. Normaalisti yrittäisimme
purjehtia vielä 3kn vauhdilla, mutta täällä sääikkunat ovat
lyhyitä ja säät vielä vähän arvaamattomia. Tosin olen
huomannut, että ne kyllä pitävät aika hyvin paikkansa. Johtuneeko
sitten meidän hyvästä säägurusta vai onko vaan tilannetta
seurattu niin kauan, että osataan laittaa ennusteet kohdalleen
tarkemmin. Hyvä niin.
Saavumme
aamutuimaan Cape Townin Atlantin puolelle. Niin todellakin. Nyt ollaan
jo Atlantilla. Yksi ystävämme onnitteli minua kaikkien valtamerien
ylityksestä. Olin ensin vähän hämilläni, sillä moinen ei ollut
tullut mieleeni kertaakaan. Onhan se jonkinlainen saavutus sekin.
Todellakin, nyt on ylitetty kaikki isot valtameret. Tähän Kapteeni
totesi, että eihän me olla vielä ylitetty Jäämerta! Saat mennä,
jos haluat, mutta minä en sinne lähde.
Cape
Townin vuorellinen siluetti on todella kaunis. On tyyntä ja
moottoroimme kohti Royal Cape Yacht Clubia, minne olemme tehneet
varauksen aikaisemmin. Laittelen rauhassa fendereitä kannella.
Katson eteenpäin ja outoa kyllä, siellä näyttää oleva puuska
tulossa. Eikä ihan pieni. Pian tuuli alkaa nousta ihan kunnolla ja
saamme windwallin niskaamme hiukan ennen satama allasta. Puuskat ovat
30kn. Aallokko sen sijaan maltillista. Soitamme satamapäällikölle
uudestaan, että nyt ollaan hollilla. Hän tulee vastaan ja viittoo
jotakin mitä en lainkaan käsitä. Puuskat ovat 20-30kn ja tuossa on
aika kalliin näköinen moottorivene valkoisine runkoineen, haluaako
hän meidät sen kylkeen?
Pikkuhiljaa
selviää, että meidän pitäisi pyöräyttää Omaha sen taakse. Olen
ihan varma, että Kapteeni ei aja tuonne sisään. Vaihtoehtoja ei
kuitenkaan ole. Tuuli työntää ja vauhtia on, jotta Omaha pysyy
suunnassa. 25000Kg rautarouva ei pysähdy enää edes pakilla. Tämän
on onnistuttava sentilleen oikein tai osumme toisiin veneisiin, tai
rysäytämme laiturin päälle. Kapteeni pitää vauhdin päällä ja
pyöräyttää täydellisesti Omahan pilttuuseen. Kyllä oli taas
Matruusilla jännityksessä pidättelemistä. Onneksi marinerot
tuntuivat olevan hyvin kartalla miten näissä keleissä menetellään.
5 henkilöä oli ottamassa meitä vastaan ja sanon, että ei ollut
yhtään liian vähän, jos jokin asia ei ihan olisi mennyt niin kuin
Tromsössä.
Kapteenin
ensimmäinen ajatus oli tietysti miten ihmeessä minä pääsen
täältä pois? Satamakapteeni kuitenkin sanoi, pilkettä
silmäkulmassaan, miksi ihmeessä valitsit näin tuulisen päivän?
Noh, olet nyt täällä, joten ei hätää. Köysiä lisää, vetoa
eteen ja taakse ja vaikka minne, sillä tuuli nousee koko ajan.
Saammekin muiston Patagoniasta, jossa tämmöinen oli ihan normaalia.
Illalla pahimmat puuskat käyvät jo 48kn, joten onneksi päätimme
moottoroida ja tulla aikaisin aamulla. Tämän jälkeen ei ole noin
pahoja tuulia ollutkaan, vaikka toki välillä tuuleekin.
 |
Royal Cape Yacht Club, takanase kuuluisa pöytävuori. |
.JPG) |
Siinä se nyt on, Cape Town mereltä. |
Tämäkin
Vene klubi on oikein mukavalla ravintolalla varustettu. Varsinkin
pirtelöt ovat olleet herkkunamme. Vieressä on myös veneiden
nostopaikka, sekä venetarvikeliike. Tosin ei ihan niin hyvää tasoa
kuin Richards Bayssa. Täällä saamme kuitenkin täytettyä helposti
kokkaus kaasut.
Cape
Town vaikuttaa suhteellisen turvalliselta paikalta. Keskustan
vanhemmassa kauppakeskuksessa on silti poliisi täydellä
aseistuksella varustettuna. Matruusissa tämä herättää enemmän
pelkoa kuin turvallisuutta, joten päätän mennä seuraavaksi
johonkin toiseen paikkaan. Ainoa huono puoli tässä jahti klubissa
on se, että täältä on lähdettävä oikeastaan aina taksilla
ulos. Tämä on kansainvälisellä alueella isojen rahtiterminaalien
seassa. Varsinaisia kävelykatuja ei edes ole. Toisaalta tämä on
turvallinen sillä tänne ei pääse yksikään auto ilman sisään
ja ulos kirjausta.
Käymme
myös visiitillä paljon tykätyssä Waterfrontissa. Se onkin oikein
hieno alue kauppoineen ja ravintoloineen. Paljon elämää, taidetta
ja lapsille kivaa. Täällä poliisit ovat ilman näkyviä
rynnäkkökiväärejä. Hiukan kalliimmat ravintolat jne. todella
turisti paikka. Plussana rannalta löytyy käsityöläisten paikka,
jossa on paljon paikallista taidetta. Tätä arvostan, sillä ns.
luksusmerkit eivät oikein kiinnosta, enkä juurikaan nyt ole
innostunut jalokivistä, vaikka se aito luonnontuote onkin.
Ostamme
kerralla paljon ruokaa, sitähän tarvitaan aina seuraavalla
seilauksella. Ruokakaupan bonuskortti olisi hyvä hommata itselle.
Olen kuitenkin päätynyt siihen, että joka maasta, jos niitä alkaa
hankkia, niin eihän siitä mitään tule. Tuskin edes myöntäisivät
ilman osoitetta. Eräällä kerralla minulla oli kaksi pakettia wc
paperia kärryssä ja tarjouksessa luki, että kortilla saa yhden
kaupan päälle. Minulla ei kuitenkaan ollut korttia, joten en sitten
niitä hamstrannut kärryyni. Henkilökuntaan kuuluva herra kuitenkin
ystävällisesti kertoi, että ota nyt ihmeessä se ilmainen
vessapaperi. Sanoin, että kun ei minulla ole korttia. Siihen hän
sanoi, ei se haittaa, saat sen kassajonosta. Vähän ihmettelin, että
en nyt halua mitään korttia alkaa hankkimaan. Hän tarkoittikin,
että kassajonossa toiselta asiakkaalta! Kun en uskonut niin minut
passitettiin hakemaan kassan yhteydessä yksi vessapaperisäkki
lisää. Kaupan kassatäti hoiti ystävällisesti seuraavan asiakkaan
kortin käyttööni.
Cape
Townissa tätä korttia ei ole ihan niin usein tyrkytetty ja olenkin
poistunut ilman bonuksia jo useammasta kaupasta. Tällä kertaa olin
ostamassa aika huomattavan summan edestä tavaraa. Tai no suomessa
normaali viikonloppu kassi. Summa oli noin 120euroa. Kassatäti
aikansa luki viivakoodeja ja vähän ennen viimeisiä ostoksia hän
sanoi. Olen pahoillani, en voi myydä tätä tavaraa ilman korttia.
Minä siitä vähän hämmentyneenä, että mitäköhän nyt on
ongelma. Luulin ensin, että ostokseni ovat jotenkin liian suuret ja
tarvitaan esimies ottamaan maksua tms. Täti kuitenkin käveli
viereiselle kassalle ja haki jonkun toisen kortin, jotta kaikki ostot
tuli ns. bonuksiin mukaan. No luultavasti ostin enemmän ruokaa kuin
mitä hänen kuukausi ansionsa ovat, joten tavallaan ymmärrän
näkökannan. Eikä se minua haittaa sainhan hommasta kaikki 6 randia
alennusta, mikä lienee noin 3centtiä. Enemmänkin olisin saanut,
jos olisin ottanut ns. 100 randilla hinnoitellut 4 tuotetta
tuoretavarapuolelta. Seuraavan kerran täytyy muistaa sillä ei ikinä
tiedä saako bonuskortin joltakin lainaksi.
Saan
Kaputeenin puhuttua mukaan torille keskustaan. En oikein vielä koe,
että haluaisin lähteä sinne yksin. Reippaasti hän jaksaakin
kanssani kunhan välillä käydään syömässä. Torilla on myynnissä
eri puolilla afrikkaa valmistettuja tuotteita. Pääasiassa
turisteille tietty, mutta kyllä näissä näyttäisi olevan käsityön
jälki. Valitettavasti ommeltujen tuotteiden laatu on aika huonoa.
Johtuneeko huonosta koulutuksesta ja huonoista työvälineistä? Vai
kenties välinpitämättömyydestä tehdä hyvää tuotetta? Vai
kustannustehokkuudesta?
Kovin
kalliita nämä torilla myytävät tuotteet eivät ole ja myynti on
helppoheikkimäistä huutelua. Tinkiminen kuuluu asiaan ja on kait
siihen totuttava vaikka se on suomalaiselle todella kuluttavaa
taistelua. Alkaen taksin hinnasta. Onneksi meillä on taksinumero,
johon soittamalla saa ihan taksa taksin, joten sillä voi välttää
suurimman osan kiistelystä. Taksi täältä klubilta esim.
Waterfronttiin maksaa noin 50-100 randia eli reilut 3-6,5 euroa. Ei
siis kovin paljon, mutta prosenttuaalisesti heitot ovat aikamoiset.
Oikea hinta lienee noin 40 randia, mutta kun aina ei vaan jaksa
tinkiä. Karsimme siis taksin käyttöä minimiin. Varsinkin kun
huomaan, että viikonloppuisin taksin saaminen ei ole ollenkaan
varmaa. Sunnuntaisin sitä ei saa ihan varmasti.
.jpg) |
Minihän se siinä ja takalasissa Nordkapin tarra. |
 |
Sarvikuonojen maa. |
 |
Kirkko, jossa porstuassa taivaallisen kahvin myyntiä. |
 |
Kadulta löydettyä taidetta. |
Täällä
tuli sähkökatko viime viikolla. Tosin niitä on vähän väliä,
mutta tämä oli vähän suurempi. Koko kylä näytti olevan pimeänä.
Olin menossa suihkuun kun eräs herra tuli sisään mumisten, että
tämä on todella paha juttu. Kun sähköt katkeavat ihmiset
varastavat kaapelit. Ongelma siis pahenee mitä kauemmin sähköt
ovat poissa. This is Africa, kuulen jälleen kerran, kun jotain
tallaista tapahtuu. Onneksi meillä on akut, joten kylmälaitteet
saadaan toimimaan ilman verkkovirtaakin. Mitenkähän kaikilla
muilla?
Yksi
asia on noussut mieleeni. Olen saanut etenkin naispuolisilta täällä
erittäin hyvää palvelua ja he tuntuvat tietävän mitä tekevät.
Näyttääkin siltä, että naiset pyörittävät suurta osaa
afrikkaa. Kuulin eräältä paikalliselta, että on usein niin, että
naiset hoitavat perheen yksin. Miehet tahtovat karata perhe elämästä
ja etsiä uuden heilan.
Ruokakaupoissakin
naiset ovat juuri ne, jotka ovat esimiehiä ja näyttävät
läksyttävän jotakin miestä milloin mistäkin asiasta. Sekin on
aika huvittavaa, että saatat todistaa tätä läksytystä ihan
keskellä ruokakauppaa. Suomessahan tallaista ei tehtäisi asiakkaan
nähden. Näin myös eräänä päivänä kun vanhempi siivooja
nainen oli pyyhkimässä pölyjä matkapuhelinkaupassa ja istahti
sitten muina naisina lepäämään asiakkaille varatuille penkeille.
Saatat myös nähdä jonkun laulavan tai tanssivan, tosin tätä olen
nähnyt usein muissakin maissa. Olisihan se kiva, jos suomessa
ruokakaupan myyjät voisivat joskus ottaa pari tanssiaskelta ja
lurauttaa aarian samalla kun täyttävät hyllyjä. Vai mitä?
Kyllähän
tämä Afrikka on muutoin aika toivoton. Ajatusmaailmasta kuulin
näin. Rakennettiin kerrostaloja asunnoiksi. Hinta olkoon vaikka
44000 randia. Onnelliset uudet omistajat olivat tyytyväisä sillä
heillä oli nyt asunto missä asua. He eivät kuitenkaan ymmärtäneet
sitä, että esim. sähköstä ja vedestä pitää maksaa. Ovat siis
tyytyväisiä siihen, että heillä on asunto. Varmaan arvaatte mitä
tapahtuu ylläpidolle aika äkkiä. Vaikka olenkin alkanut enemmän
kannattamaan sitä, että on täysin turhaa miettiä mitä huomenna
tai ensi kuussa tapahtuu tai varsinkin miettimään sitä kuuluisaa
kysymystä, missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua? Silti en ihan
lähtisi ihan näin hetkessä elämään.
Takaisin
venehommiin. Kaputeeni alkoi tarkemmin tutkimaan Omahan pukströöttiä
ja siinähän alkoikin olla aikamoiset ruoste ongelmat. Ankkuri on
päässyt kolahtamaan nostojen yhteydessä ankannokkaan. Maali on
lohjennut pois ja ruoste ottanut vallan. Se on ehdottomasti
korjattava. Tähän on kiinnitetty keulapurje, joten se pitää
näiltä osin mastoa pystyssä. Päädyimme hitsaamaan siihen uudet
varret. Yritimme tilata veneliikkeestä putkea, mutta hintaa ei
viiteen päivään onnistuttu saamaan niin löysimme satamamestarin
opastuksella ns. jätekasasta uudet putket. Hitsariksi suositeltiin
useammasta veneestä Nelsonia, joten päätimme palkata hänet
hommiin. Normaalisti Nelson tekee hitsauksia klubin laitureihin,
mutta hän lupasi tulla meille hommiin lauantaiksi. Homma hoituukin
aika hyvin. Nelson todella osasikin hommansa vaikka Matruusilla oli
omat epäilyksensä. Venehommissa on vähän niin, että itse pitää
tietää mitä ja miten venettä haluaa korjattavan ja sitten vielä
seisottava vieressä katsomassa että hommat tulevat tehdyksi
niin kuin Kapteeni kulloinkin haluaa. Olipa kyseessä sitten kallis
tai halpa maa työn hinnan suhteen.
.jpg) |
Nelson hommissa Kaputeeni auttamassa. |
Miten
sen nyt sanoisi. Useimmiten täällä palkataan joku tekemään
kansihommia. Kaputeeni päätti kuitenkin itse valmistella Nelsonille
pukströötin. Hän sahasi rautasahalla poikki nokan jne. Laiturilla
sitä sitten kävi ihmettelemässä useampi Kapteeni. Työvoima
täällä ei ole kovin kallista, mutta olemme usein huomanneet, että
oli se kallista tai halpaa on parempi tietää itse mitä tekee. Näin
ollen Kaputeeni vietti pari päivää laiturilla rälläkän,
rautasahojen ja muiden koputtimien kanssa. Matruusi sai käyttää
aikaansa kerrankin omiin ompeluhommiin. Tosin vasta sen jälkeen kun
ruorin bimini oli korjattu ja kiinnikkeitä aurinkopaneeleille
lisätty.
 |
Pitihän meidän käydä kuuluisalla Pöytävuorellakin. |
 |
Yksi Pöytävuoren harvinaisista kukkasista. |
.jpg) |
Horisontissa Nelson Mandelan vankilasaari. |
Matka
jatkunee ensi viikolla, jos kaikki menee niin kuin on ajateltu.
Pukströötti on melkein valmis. Viimeiset maalauskerrat ovat
menossa. Suunnitelmissa on aloittaa matka pian kohti ST Helenaa. Sinne on
noin parin viikon seilaus. Tämän jälkeen suuntaamme kohti
Azoreita. Todennäköisesti teemme Atlantilla laajan kaarroksen,
mutta emme mene Karibialle asti. St Helena Azorit väli on varmaan
noin 50pvä, sillä matkaa on noin 5000nm.