Joulua, Uutta Vuotta 2020 ja purjehdus ukkosrintamaan.

Nuku Hiva, Ua poun ja Fakaravan kautta takaisin Tahitille.

Veneilijät järjestävät täällä yhteisen jouluillallisen. Tällä kertaa se pidetään jouluaattona. Saamme kuulla, että ruokaa riittää ja huomaamme, että ne paistavat kahta kokonaista possua grillissä. Hyvältä vaikuttaa. Kun olemme ruoan ystäviä, varaamme varmuuden vuoksi pöydän heti seisovan pöydän vierestä. Kapteeni on sitä mieltä, että ahneella on vatsa täynnä ja ahne saa parhaat palat. Niinhän siinä käy niinkuin kapteeni tokaisikin. Nuo ruoat eivät riitä tälle porukalle. Saamme siis maisteltua erittäin maukkaat sashimit sun muut lajit, mutta ei niitä enää toiselle santasauksella ole. Osa tulee joulukirkosta myöhässä ja valitettavasti alkupalat ovat jo loppuneet. Kaiken kaikkiaan mukava ilta, toki saamme taas uusia tuttavuuksia. Jaksamme hädin tuskin puoleen yöhön kunnes uni ottaa vallan ja painumme punkkaan nukkumaan.

 

Joulupossut.

Iloksemme saamme miehistön vahvistuksen Omahaan. Risto saapuu Nuku Hivalle Joulupäivänä ja olemme häntä vastassa jolla laiturilla. Reipas nuori mies on lähtenyt suomesta jo useampi päivä sitten, joten aikaero alkanee tasoittua. Tarkoitus on seilata porukassa Tahitille takaisin tammikuun loppuun mennessä.

 

Matkalla satamaan. Kuva Risto.

Riston ottama kuva matkalla lentokentältä Taiohaeen.

Nuku Hivan kanjoni. Kuva Risto.

Kapteeni tuliaisten äärellä. Risto sai osansa tarvaratilauksistamme. Uudet liinat jollaan yms. tulivat mukana.

Matruusi vihannestorilla. Kuva Risto.

Tiki patsas, luultavasti?

Sama teos toiselta puolelta. Kuvat Risto.

Taiohaen lahti. Kuva Risto.

Kapteeni hitsaa työkalua pohjan skrapaamiseen. Kuva Risto.

Välillä pitää kipaista mastoon. Genuan nostin tarvitsi huoltoa.

Täällähän me ollaan iloisina. Auringon polttamat vaatteet päällä.

Otamme alun rauhallisesti, ensin hoidamme pakolliset ruoka / juoma ostokset. Aloitamme totuttelun veneeseen päiväpurjehduksella kohti Anahau lahtea, joka on Nuku Hivan pohjois/koillis päässä. Vastatuulimatka kestää noin 6h, mutta näyttää siltä, että Risto pärjää hyvin. Ainakin ruoka näyttää vielä maistuvan. Hyvä.

Olemme kuulleet, että täällä viljellään hedelmiä ja vihanneksia. Komea lahti onkin, oikein paratiisi saari ainesta, harmi vaan, että kävelemme ”hedelmä” tarhoille sunnuntaina, joten emme saa ostettua täydennystä alukseen. Noh, olishina tuo kantomatka ollut vähän turhan pitkä. Parempi näin. Täytämme vesitankit täällä, sillä rannasta löytyy kelvollista vettä. Vähän kloriittia sekaan lisäksi niin saamme säilöttyä tämän kallisarvoisen nesteen Omahan tankkeihin. Veden lämpötila, jota rannan hanasta tulee on noin +40 astetta. Ei tarvitse erikseen suihkuvesiä lämmitellä. Matala rantavesikin lämpenee todella nopeasti ja tuntuu jopa kuumalta kun laskuvesi alkaa. Mikäs siinä, ei haittaa, vaikka sortsit vähän kastuvat tässä jumpassa. Pojat hoitavat tankkien nesteytyksen ja Matruusi hommailee keittiössä.

Anahaun lahti

Anahaun upea ranta. Lämmintä oli!

Kapteeni Mangorven juurella.

Vuohet kulkevat täällä vapaasti.

Nuo harmaat kuoren sisällä ovat siemeniä, josta paikalliset valmistavat koruja.

 Näyttävät ihan pieniltä kiviltä.

Perhe matkalla.

Tällä kertaa Anahaun lahti on hieman täynnä, joten tunnemme olomme vähän ahtaaksi ja päädymme palamaan Taiohaeen uudeksi vuodeksi. Nyt saamme mukavan sivumyötäisen, tosin välillä vähän liiankin miedon tuulen. Taioahaen lahdella olisi useampikin paikka uuden vuoden viettoon, mutta päädymme lähellä toria olevaan ravintolaan. Sinne on menossa useampi Tanskalaisen lipun alla seilaava alus ja pari muutakin tuttua. Illallinen kiinalaisella menulla on ihan ok. Tosin kuulemme jälkikäteen, että osa venelijöistä oli saanut jonkun pienen vatsapöpön. Vältymme siltä noin suuremmin.

 

Uuden Vuoden sapuskaa.

Alamme valmistautua Uapoulle seilaukseen ja siitä seuraavana päivänä kohti Fakaravaa. Odotetaan vielä hedelmätoimitus. Menin sitten tilaamaan 40kpl pomeloita, kokonainen terttu banaania, 5 papaya, 10 avokadoa ja mangoa. Nam kerrankin saa syödä kunnon smoothieita niin paljon kun jaksaa. Olen kuullut, että banaanit kannattaa peittää niin säilyvät kauemmin. Pojat laittavat jätesäkin tertun päälle, mutta jättävät sen kannelle. Mitenkähän tässä nyt käy? Kypsyykö kaikki taas yhtä aikaa?

 

Vitamiinit mukaan.

Uapoun kaupungin poukama on aika pieni ja altis tuulille. Meillä käy kuitenkin tuuri, sillä nyt on todella tyyntä. Loppumatka ajellaan koneella. Ankkuroimme kylän eteen pari tuntia ennekuin aurinko laskee. Jolla alas ja kylille käpyttelemään. Emme juurikaan ehdi tutustua paikkaan. Pikainen iltaruoka paikallisesta katukojusta ja takaisin veneelle. Aamulla jollan pakkaus ja tarkempi kansiklaari. Edessä on noin 5pvän purjehdus kohti Fakaravan eteläistä sisäänkäyntiä.

 

Uapou näkyy jo.

Matka alkaa olemattomassa tuulessa ja viimeisetkin väreet meren pinnassa katoavat pian. Volvo vie meitä eteenpäin ensimmäiset mailit. Purjehdus on takkuista ja Risto saa oppia aika pian, että 3kn nopeus on vielä oikein hyvä. Pojat hoitavat yövuorot ja Matruusi saa nukkua. Kyllähän tämä minulle kelpaa.

Seuraavana aamuna aallokko on vieläkin suhteellisen pientä ja tuuli vieläkin pienempää. Kapteeni on jo pohtinut Genaakkerin avaamista usemman kerran. Nyt siihen näyttäisi olevan oiva tilaisuus kun miehistöäkin on reilummin paikalla. Tarjoudun ohjaamaan, jos pojat hoitaa muut hommat purjeen valmistelusta. Niinhän se Genaakkeri nousee ja kas, vauhti nousee 5kn helposti, vaikka tuuli on paikoin reilusti alle 10kn myötäisestä.

 

Matkalla Fakaravalle, keulapurjeet ns. virsikirjaksi spiirattuna.

Matruusi ruorissa, Kapteeni kannella. Risto kuvaa.

Siinä se Genaakkeri nyt on!

Huruuttelemme Genaakkerilla koko päivän. Sääennusteen mukaan tuuli alkaa nousta illalla. Kun ensimmäisiä kertoja tuuli alkaa puhaltaa yli 15kn valmistaudumme vetämään sukan purjeen päälle. Jännitän hieman miten tämä sujuu sillä tällä purjeella on hyvät mahdollisuudet mennä solmuun. Olemme kokeilleet purjetta vain muutaman kerran. Yleensä huonoin tuloksin. Tällä kertaa kaikki sujuu kuin tanssi ja Kapteenin hymykuopat ovat syvällä päivän purjehdus saldoa katsoessa. 8 tunnin seilaus toi yli 40nm mittariin lisää. Ilman Genaakkeria matka olisi ollut noin 10nm tai Volvo olisi pitänyt käynnistää. Tosin nämä mailit olivat vielä silti aika kalliita. Noin 5000€ purje on ollut vain viitisen kertaa ylhäällä… Kaikki tästä eteenpäin on voittoa!

Matruusi ruorissa. Keli on jo vähän kovempi. Hydrovane pitäisi saada sääötihin.

Seuraava yö menee isopurjeella ja genualla kun tuuliperäsin hoitelee ohjausta. Hydrovane on hyvä peli, mutta, joskus sen saaminen balanssiin aiheuttaa päänvaivaa. Ainakin minulle ja varmaan Ristollekin, jolle tuttavuus on uusi. HV:ssä on se hyvä puoli, että sitä voidaan aina auttaa aluksen ruorista. Sitä tarvitaan varsinkin silloin kun saamme ukkoskuuron niskaamme. Säädämme tuuliperäsimen kovalle tuulelle. Onneksi pahin myräkkä menee vierellä, saamme kuitenkin 45kn puuskia ja kapteeni ottaa ohjaukseen hyppysiinsä. Keulapurjeet on vedetty sisään purjehdimme pelkällä isopurjeella. Huomaan moottori aluksen oikealla puolella Omahaa ja se näyttää menevän suoraan kohti ukkosrintamaa. Salama iskee mereen sen etupuolelle. Hurjan näköistä touhua. Vaikka meillä teräsvene onkin, emme silti halua saada salaman iskua. Hyvin todennäköisesti se rikkoisi kaikki elektroniset laitteet veneestä.

Joskus mennään vähän vinossa. Kapteeni ottaa silti rennosti.

Lintu tuli hakemaan lepopaikkaa. Ei vaan tykätty kun tuli aurinkopaneelien päälle. Yleisesti olemme otettuja, jos ne uskaltautuvat kannelle. Sen huomaa linnusta milloin se haluaa tulla kyytiin. Merellä kaikki elolliset ovat ystäviä. Kuva Risto.

Kapteenille sadevaatteet päälle ja minä ja menen Riston kanssa sisälle. Kaputeeni ajelee täysin myötäiseen. Kurssi on lähes oikea, joten mikäs siinä. Vauhtia on 7-9kn ja Omahan kulku on suhteellisen rauhallista. Risto näyttää nukahtaneen salongin sohvalle. No hyvä, eihän tuo turhia sitten jännitä. Matruusi on stand by tilassa keittiön lattialla.

Pari päivää saamme sadekuuroja silloin tällöin. Ei enää noin pahoja, joten alamme tottua niihin. Ajamme välillä tutkalla, jossa kuurot näkyvät hyvin ja niiden suuntaa voidaan seurata Furunon näytöltä. Olen Riston kanssa kannella kun salamat alkavat taas välkkyä taivaan rannassa. Olemme juuri lähestymässä kahta atollia, joiden välistä on tarkoitus purjehtia kohti Fakaravaa. Laitamme tutkan päälle ja huomaamme, että kuurot ehtivät mennä ennen meitä ja saamme nauttia mukavasta 15-20kn sivumyötäisestä tuulesta. Silti salamat ja jyrähdykset pitävät yöaikaan jännitystä vatsanpohjassa.

Fakaravan atolli alkaa jo näkyä. Tänäänkin tulee vielä kaksi kuuroa ennekuin pääsemme sisään eteläisestä aukosta. Pari alusta on atollilla ankkurissa ja suuntaamme samaan paikkaan. Korallitöppyröitä on paljon. Turha edes yrittää katsoa hiekkaspottia kannelta käsin. Ankkuri alas ja snorklaten katsomaan miten kävi. Vesi on todella kirkasta ja pohja näkyy lähes 20m syvyydestä. Hait tulevat välittömästi katsomaan mitä on tekeillä. Niitä seuraa kilpikonnat ja muut pienemmät fisut. Johan on elämää.

Fakaravan suuaukko.

Alamme Aiskin kanssa laittaa sukekamoja niskaan ja menemme ankkurille. Kapteeni on jo tarkistanut snorklaten, että ankkuria on siirrettävä. 45 kiloinen klöntti ei ihan helposti siirry ja katselen kauhuissani kun Kaputeeni raahaa ankkuria pohjassa kävellen. Yritän auttaa ketjun kanssa, mutta pöllyhän siitä syntyy ja hait tulevat katsomaan touhujamme. En onneksi älyä katsoa ylös, sillä Aiskin mukaan siellä oli pyörinyt haipataljoona ihmettelemässä touhujamme. Meteli on aikamoinen ja mietin kauhuissani kuinka monen Trikkerin reviiriä ollaan häiritty. Kaikki on nyt kuitenkin kunnossa. Ankkuri hiekassa ja ketju aseteltu töppyröiden päälle.

Otin pitkästä aikaa stakepullon mukaan veteen ja kyllähän tämä sukellus meni sitten harjoitellessa. Hihnat taisi olla vielä kuivapuku asetuksissa, joten en saa millään pysymään pulloa kunnolla kainalossa. Annostin tuntuu lähtevän suusta koko ajan ja letkut ja kuminauha painavat ihoa kaulalla. Plääh… Teemme pienen kierroksen pohjassa, jossa kaikki näyttää samalta. Trikkeri kaloja on kasapäin ja yritän katsella etten häiritse niitä epähuomiossa. Em. ovat tarkkoja reviiristään. Lisäksi niillä on hyvät hampaat millä ne pureskelevat korallia tai muita häiritseviä asioita. Hait käyvät tasaisin väliajoin tarkistamassa touhujamme.

 

Fakaravan eteläisen sisäänkäynnin asutusta.

Veteen!

Vesi on kirkasta ja väri on TURKOOSI.

Otan jonkinlaista kompassi suuntaa, mutta pian olen aika epävarma suunnasta takaisin veneelle. Aiski käy pikaisesti tarkastamassa tilanteen pinnalla ja otamme suunnan kohti alusta. Olimme liian matalassa niinkuin vähän ajattelinkin. Vesipisarat alkavat näkyä pinnassa ja Aiski saa stagensa kiinni veneeseen. Hän aloittaa poijun kelaamisen takaisin. Juuri kun minä olen irroittanut stageni ja kurottamassa sitä uimatasolla riippuvaan liinaan Omaha lähtee tuhatta ja sataa liikkumaan minusta poispäin. Mitä ihmettä tapahtuu. Otan spurtin ja päätän, että karkuun et pääse. Tajuan, että tulee aika kova sadekuuro tuulenpuuskineen. On parempi päästä veneeseen ja äkkiä. Saan vihdoin liinasta kiinni ja Kapteenikin tulee heti perässä. Nousemme ylös jättiläispisaroiden iskeytyessä kasvoihin Ai, nämhän sattuvat enemmäin kuin räntäsade.

Lämpötila laskee 17 asteeseen nopeasti. Vesi on noin 25 asteista, joten vastakohta on melkoinen. Kapteeni on jo hypotermian partaalla ja juoksee pitkin kantta repien ohutta suojapukua päältään. Siitä näet pääsee tuuli läpi… Risto on onneksi sulkenut kansiluukut ja kerännyt muutkin tavarat talteen kannelta. Tuumasi, että olisi ollut aika yksinäinen olo, jos meille olisi jotakin sattunut. Noh, kyllä me oltiin kartalla koko ajan…

Sukelluksen jälkeen lähdemme saarihyppelylle. Tästä paikasta löytyy sukelluskeskus ja muutama bungalowi. Varmaan kylässä asuu +10 ihmistä. Fakaravan eteläinen pää on rankattu 10 parhaan sukelluspaikan joukkoon ja sitä se varmasti onkin. Haluamme toisen sukelluksen, mutta Kapteeni joutuu hoitamaan sen yksin. Matruusi on saanut mojovan mustelman sääreen jollasta noustessa. Kun otin spurtin Omahaan, mustelma levisi koko jalkaan ja jomotus alkoi, kun adrenaliini piikki tasaantui. Ei mitään asiaa virta sukellukselle. Plääh.

 

Näyttää vanhalta kirkolta.

Kirkko on joka kylässä, vaikka asukkaita ei enää ole kovin paljoa. Koristeet kattoon on valmistettu simpukan kuorista.

Paikka hiljentymiseen.

Paikallisten tapa nostaa vene vedestä. Huomatkaa isot väkipyörät.

Nämä olivat kuivumassa puun oksassa.

Ristosta värvätään jollakuski Aiskille ja Matruusi jää hoitelemaan lounaan valmistusta. Kaputeenille poiju käteen ja Risto seuraamaan poijua. Kaputeeni virran yläpäähän ja siitähän se matka sitten alkoi. Oli tullut Rauskuja, Haita, Kilpikonnan kanssa lähes yhteentörmäys ja kaikki muut pikkufisut kaupan päälle. Pinnalla olijoita harmitti. Kävihän siinä vielä niin, että pintamies kadotti poijun kertaalleen. Johtui siitä, että poijusta katosi lippu ja tikkua ei niin vaan huomaa. Kävin välillä tarkistamassa tilannetta ja näin poijun veneen lähellä. Päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen siinä kokkailujen välissä uudelleen. Poijua ei näkynyt veneen lähellä vaikka kuinka tiirailin kiikareille.

VHF yhteys jollaan ja kysely miten sujuu. Ihan hyvin, se tikku tosin katosi kun katselin virtaa hetken aikaa. Kyllä se on jossakin jollan ja veneen välissä. Ok, katselen kiikareilla täältä veneestä sitten. Tovi siinä kesti, mutta löytyihän se tikku. Jaaha Aiski on mennyt virrasta riutan reunaan. Ohjeet Ristolle jollaan. Olet noin 50 m liian oikealla. Juu vielä vähän enemmän oikealle…. Voi ajaa yli, jos veto on pois päältä. Näkyykö kuplia?, ne menee virran mukana. Pullot kuultaa yleensä pinnalle parhaiten. Kuittaus tuli, kuplat näkyy… Kyllä tästä kaverista pintamies vielä tulee.

Jaa, että mitä me syötiin matkalla. Leipää paistetaan joka toinen päivä. Valmistan sen uunissa kattilaleipänä. Toki löytyy kuivaleipää ja vastaavia. Yöruokana tai ruoan viivästyessä kelistä tai muusta johtuen on varastossa myslipatukoita tai muita pieniin paketteihin pakattuja keksejä. Kaikki kuivaravara pitää olla muovissa, jotta ne eivät ime kosteutta. Teen usein myös pakastimeen ruokaa. Tällä kertaa (ja usein muulloinkin) valmistan 5 litran vuoan lasagnea, jonka pakastan alumiinvuoassa. Se on helppo lämmittää kun keli alkaa takkuiseksi. Eikä siinä vielä kaikki se pysyy hyvin lautasella.

Lohkoperunat/kasvikset ja jauhelihamureke (se muuten onnistuu myös cornet beefistä) samassa astiassa, uunissa, tulevat myös helposti. Nyhtö lihaa keittelen paine kattilassa. Keittoaika on noin 1 kilo yhdessä tunnissa. Tässä maassa valmistan sen entrecoteesta edullisuuden vuoksi. Keittämisen (keittiämisen teen mieluiten ennen legiä) jälkeen revin ja upotan sen sitten valmiiseen bbq kastikkeeseen ja lämmitän uunissa. Kylkeen tulee usein kylmää pastasalaattia tai perunasalaattia. Pastasalaattiin sekoitan usein kapriksia tai suolakurkkua, maissia, aurinkokuivattua tomaattia, keltasipulia ja juustoa kuutioina. Voihan siihen lisätä vielä esim. salami makkaraa, omenaa tai herneitä. Tähän sitten sinappinen öljykastike lisukkeeksi.

Nuudelisopat on myös kovassa käytössä. Tosin, jos vene heiluu kovasti on niiden käyttö hieman hankalaa. Joskus tarvitaan kuitenkin kevyttä lounasta. Väliin sitten kanaa ja riisiä riisinkeittimellä. Kun miehistö on pieni valmistan kahden päivän ruoan samalla kertaa. Tällä kertaa toisen päivän riisivokki (paistettua riisiä, inkivääriä, valkosipulia, porkkanaa, sipulia ja kananpaloja) lensi kuitenkin lattialle. Aina ei voi onnistua. Saatiin kuitenkin osa talteen, joten miehistö selvisi hengissä. Täytyy kyllä todeta, että ruokavalio muuttuu jonkin verran kunkin maan mukaan. Toki siihen vaikuttaa eniten hintataso.

Hyvät yöunet Fakaravalla ankkurissa ja aamusella taas jollan pakkaus ja nokka kohti Tahitia. Riston lennot lähtevät muutaman päivän päästä, joten haluamme olla ajoissa hoodeilla. Fakaravan ja Tahitin välissä ei ole atolleja, joten leppoisaa myötätuulipurjehdusta on tiedossa. Sadekuurot hellittävät hetkeksi ja saamme taas nauttia seilauksesta. Matkaa on 260nm ja hoidamme sen helposti. Riston nenä (olkapäät ja niska) tosin punoittaa (tai on punoittanut koko ajan) liiasta auringosta. UV-säteily on taattua, vaikka meillä on aika hyvin katettua tilaa ulkona.

Matka jatkuu... Kuva Risto.

Saavumme Tahitille illansuussa. Huomamme, että Marina Taina on aikamoisen täynnä ja joudumme etsimään ankkurointi paikkaa jonkin aikaa. Aurinko alkaa laskea, joten jäämme hieman liian lähelle väylän reunaan. On kuitenkin tyyntä, joten... Rantabaariin Happy Hourille ei ole enää kiire sillä se meni jo, mutta hyvät lankkupitsat maistuvat taivaalliselta. Toivottavasti olet nauttinut seurastamme ja ehdottomasti tervetuloa uudelleen. Opit Omahan tavoille erinomaisesti. Kiitos Ristolle ja erityis kiitos kuvista.

 

Melonta harrastaja pysyy Omahan vauhdissa helposti.

Tahitin atollin sisällä jo!

Risto ankkurin valmistelussa.

Marina Tainan ankkurialue. Aurinko laskee kohta.

Vähän erilainen kuvakulma. Kuva Risto.

P.S kaikki banaanit ovat nyt kypsiä!

Alkukantaista menoa Nuku Hivalla.

Ranskan Polynesia, Tyyni valtameri, Nuku Hiva, Festit ja putous.

Alamme tutustua saareen ja ensimmäisenä on listalla ruokakauppojen tarjonnan tarkistus. Satamassa on kalatori arkiaamuisin. Keltaevätonnikalaa on tarjolla kilotolkulla. Sushia siis. Onneksi olen varautunut tähän sushi riisillä ja suurella määrällä wasabia. Sataman vierestä löytyy myös tori, mistä saa tuoreet vihannekset ja hedelmät. Hintatasokin vähän alempi kuin Tahitilla.

Perjantaisin kiertää pieni vene, joka myy tuoreita hedelmiä. Erään kerran he kysyivät etukäteen mitä haluaisin ja tilasin joitakin hedelmiä. Yksi käsi (One Hand) banaaneita. (Ei siis tällä kertaa kokonaista terttua, jossa on noin 200 banaania) Papaija, pari avokadoa, muutama mango, pomeloita 5kpl. Ja joo voin ottaa muutaman carambolan. Kun toimitus saapui sain varmaan 2kg carambolaa, limejä, ja kaupan päälle pari avokadoa mitkä ovat täällä todella isoja. Ja tietysti nuo kaikki muut mitkä olin jo tilannut aikasemmin. En tiedä mitä siinä niitten carambola hedelmien kanssa tapahtui, mutta oli ne todella makeita ja tulihan ne syötyä. Arvatkaa kuinka paljon on vedetty erilaisia smoothieita! Tukkakin alkaa kohta taas kiiltämään. Ja toivottavasti pysymään päässä sillä viimeaikoina hiusten lähtö on ollut aikamoista.

Keltaevätonnikalaa

Kalastajat aamutuimaan hommissa.

Rannasta löytyy ravintola suhteellisen hyvällä wifillä ja kohtuullisilla hinnoilla. Poisson Cru Au le Coco tehdään täällä taatusti tuoreesta kalasta ja juuri puristetusta kookosmaidosta. Kyllästyykö tähän? En usko, välillä voi vaihtaa Sahshimiin. Alun shokin täyttämän surun jälkeen tämä alkaa vaikuttaa oikein mukavalta paikalta.

Tiedämme, että täällä alkaa isot festivaalit Ua pou saarella piakkoin. Kaikin puolin, olisi hyvä suunnitelma purjehtia mukava päivämatka viereiselle saarelle. Mutta. Festivaalien pitopaikka on saaren itäpuolella, johon tuulet puhaltavat välillä suoraan. Maksimissaan tähän satamaan otetaan 10 venettä festien ajaksi, joten emme taida lähteä tunkemaan paikalle. Tuoreessa muistissa on vielä ns. ulkoankkuroinnit Rapa Nuilla ja Pitcairnilla. Ihme, jos jotakin ei mene rikki, varsinkin, kun epäilemme, että veneitä saapuu satamaan varmaan enemmänkin. Toinen ankkurpaikka olisi saaren länsi puolella, mutta ilmeisesti sieltä ei pääse pääpaikalle kuin veneellä. Taxi veneitä on lupailtu, mutta hinnat ovat aika korkeita. Nuku hivalta on järjestetty lauttamatkta Uapoulle, hintalappu on on noin 60€/hlö meno paluulle. Yöpaikkaa ei saa, ellei pääse jonkun kannelle notkumaan. 4-päiväiset festit tulevat hiukan hintaviksi.

Kuulemme, että seuraavassa lahdessa on kylä, jossa pidetään Festien ns. kenraaliharjoitus seuraavana lauantaina ja päätämme vaihtaa ankkurilahtea. Saamme samalla haettua vettä. Vaikka Omahan tankit ovat suht isot niin olemme tankanneet viimeksi Tahitilla. Veneen pesu urakan jälkeen vedet alkavat olla vähissä. Taiohaen lahden vesijohtovesi ei ole juomakelpoista syystä tai toisesta. Starttaamme aamutuimaan Volvon. Matka on noin 8nm, joten parisen tuntia niin olemme jo seuraavassa lahdessa. Vaikuttaa mukavalta ja rantaudumme kivikkoiseen ”laituriin”. Ankkuri jollan perään ja köysi maihin.

Kohtaamme muitakin veneilijöitä ja osa porukasta on menossa vanilja farmille. Että halutaanko mukaan? Tottakai. Ensin kuitenkin jäätelöt kyläkaupasta ja sitten matkaan. Kävely kestää noin 20min ja nousemme aika jyrkkää tietä pitkin vuorta ylöspäin. Pian alamme hahmottaa laudasta rakennetun mökin, jonka ympärillä kasvaa kaiken maailman kasveja ja hepatkin ovat laiduntamassa vasoineen rinteellä. 

 

Pitihän siitä jyrkästä tiestä kuva saada.

Oikein viehättävä rouva ottaa meidät avosylin vastaan ja kertoo vaniljan kasvatuksesta. Toivottavasti muistan tämän oikein. Ensin täytyy kasvattaa puut, joita pitkin vanlija köynös alkaa ensin kiivetä ylös. Alas tullessa se laitetaan multaan josta se nousee uudestaan ylös. Tämä toistuu kolme kertaa. Kolmannella kerralla köynös tuottaa kukan. Kukka hedelmöitetään käsin, koska näillä saarilla ei ole oikeanlaista mehiläistä, joka hoitaisi homman. Ilmeisesti niitä ei ole olemassa enää juurikaan missään päin maailmaa. Tämän jälkeen kestää 9kk, jona aikana vanlija alkaa kasvattaa vihreitä palkoja, joista kuivatetaan vanilja tanko. Kaikki tämä kestää kestää noin 3 vuotta. Hedelmöitys tätyy tapahtua oikeana päivänä ja aamupäivän aikana, jotta vanilja tanko alkaa kasvaa.

Papaija puita

Vanlijan kukka.

Vanilja tangot vielä puussa.

Vanilja versojen äärellä.

Kukat on tarkistettava joka päivä. Näin ollen viljelijät ovat kiinni vaniljassa sesonkina aika tiukasti. Yhden tunnin aikana ammattilainen hedelmöittää noin 300 kukkaa. Mielenkiintoista todellakin. Alan ymmärtää miksi vanilja on suhteellisen kallista. Ilmeisesti vaniljaa voi myös tuottaa jotekin kemiallisesti. Ei ihan mennyt jakeluun, mutta nämä nyt pitäisi olla hyvää tavaraa. Kyllähän ne tuoksuukin. Ostimme kolme pakettia, jotka oli vakumoitu. Silti koko veneessä on vaniljan tuoksu. Nyt sitten tekemään vanilja kahvia ja vanilja rommia. 

Kuivatut valmiit vaniljat.

Pakko vielä kertoa tämän vanilja farmin asunnosta. Pariskunta tyttärineen asuu lautamökissä. Ensinäkemältä se näyttää kovin mukavalta tilavalla terassilla. Tarkempi katselu osoittaa, että talossa ei ole ikkunoita eikä ovia. Tuuli puhaltaa läpi keittiön terassille asti. Kulmista voi tirkistää sisään taloon. Eihän täällä toki muuta tarvitse kuin katon sadetta vastaan. Sängyn päällä on hyttysverkko. Olen tainnut todeta tämän ennekin, että suomalaiset kesäasunnot on paremmin rakennettu kuin nämä.

Alkaa olla lounastauko ja valumme innostuneena alas vanilja farmilta. Löydämme esiintymislavan ja istuskelemme nauttien riisistä ja grillatusta kanasta. Aterimet vaan on loppuneet kesken, joten tällä kertaa täytyy festari ruoka nauttia sormin. Ihmettelin kun myyjä tiukkasi meiltä halutaanko riisi kookoksella. Vastasin että pelkkä riisi on ok. Ilmeisesti riisi oli kuitenkin keitetty kookosmaitoon, koska se oli makeaa. Sitä ne siis yrittivät kysyä...

Rummuttaa haluaa!

Hyvältä näyttää esiintyjät puuttuvat vielä.

Paikalla on paljon veneilijöitä. Osa on tullut Taiohaen lahdesta taxilla. Paljon on nähtävää. Yksi mielenkiintoisimmista lienee tatuoini. Olen ymmärtänyt, että tatuoinnit ovat lähteneet täältä Polynesian alueelta (Älkää tuomitko, jos olen väärässä, mutta saa oikaista kyllä. Matruusi ei ole ollut tatuointien ystävä, toistaiseksi.) ja levinneet sitten muualle maailmaan. Joka tapauksessa paikalla oli nuorten miesten ryhmä. Yksi makasi tatuoitavana, yksi hoiti väriaineen ja toinen pisti reiät. Sain myöhemmin selville, että väriaine otetaan puussa kasvavista siemenistä. Kuvioilla on kaikilla jokin merkitys, mutta en ole vielä perehtynyt niihin sen enempää.

Tatuointia perinteisin työkaluin.

Paikalla on myös naisia, jotka useimmiten tekevät koruja. Tai muita käyttöesineitä. Korut valmistetaan siemenistä, lehmän luista tai sian hampaista. Toki meren antimet ovat myös edustettuna. Helmiä täällä saarilla ei käsitykseni mukaan suuremmin viljellä. Se tapahtuu Atolleilla.

Kori Polynesian tyyliin.

Ikiaikainen ase valmistumassa.

Kookoksen kuoresta valmistettu kulho. Veikkaisin sen olevan veden kantamiseen.

Varsinainen esitys alkaa iltapäivällä. Tanssit ovat historiallista kerrontaa. Ymmärrän sanan Uapou ja oletan heimojen lähtevän viereiselle saarelle sotaan. Kaiketi hankkimaan ruokaa. Siis metsästämään toisia ihmisiä.

Lienee heimopäällikkö.

Ukottavuutta löytyy. Tuo on sitten ihka aito.

Vaikuttaa sotapäälliköltä.

Seuraavana päivänä alkaa vesiralli. Tarvitaan 1000l vettä. Vesikannuja on yhteensä 70l. Se siis tarkoittaa noin 15 kertaa rantaan ja takaisin jollalla. Onneksi kanssaveneilijä alkaa sääliä meitä ja lainaa kaksi kannua, joten kerta annos on yli 100l. Siinähän se päivä sitten vierähti. Tässä satamassa veden noutamisen tekee mielenkiintoiseksi se, että helpompi hana, veden kantamisen kannalta sijaitsee oikeastaan joensuistossa.

Vuorovesi on noin metrin, joten aika ajoin joudumme ajamaan kapeaa ja matalaa jokea pitkin. Välillä on noustava jollasta veteen ja kiskottava sitä perässä. Onneksi pohja on pelkkää hiekkaa. Samalla jalkapohjat saavat ilmaisen raspauksen. Vesi on täällä tummaa, johtuen tummasta hiekasta. Kuitenkin veden noustessa ylöspäin huomamme, että suistoalue on täynnä pieniä erivärisiä ja kuosisia rauskuja sekä mantoja. Harmi kun ei voinut ottaa kameraa mukaan. Sen verran märkää touhua veden roudaaminen oli.

Olemme kuulleet, että täällä on vesiputoksia ja pari niistä on jopa merkattu turisti karttaankin. Tosin tarkka sijainti on niistä vaikea hahmottaa. Lähdemme kuitenkin kylille ja kysymme paikallisilta tietä vesiputoksille. Meidät ohjataan päätielle ja kerrotaan matkan kestävän tunnin verran. Lähdemme tyytyväisenä kävelemään ja tuleehan tässä samalla ihaltua maisemiakin. Matka kestää ja kestää ja vihdoin näemme vesiputouksen, mutta se on ihan toisella puolelle laaksoa. Noh, ehkä sinne on sitten opasteet. Olemmehan kuulleet, että tällä saarella käy 60000 turistia joka vuosi. Kun ajattelee, että saarella asuu alle 3000 hlöä on se aikaimoinen määrä. Ymmärrämme kuitenkin pian, että tähän lasketaan kaikki ketkä tulevat risteilyaluksien kyydissä ja yleensä he viipyvät saarella yhden päivän ja jatkavat matkaa. Ei siis välttämättä kovin tuottoisaa paikallisille. Juomat ja ruoat ainakin jäävät myymättä.

Jatkamme matkaa, mutta minkäänlaista viitoitusta ei ole ja Kapteeni sanoo, että olemme kävelleet jo 1,5h. Nousemme muutenkin koko ajan ylöspäin ja laakso, jossa näimme putoksen on jäänyt taakse. Pidämme hetken tauon ja päätämme kääntyä takaisin. Ankkurilahteen on varmasti 2 tunnin kävely. Lampsimme alaspäin ja onneksemme yksi auto pysähtyy ja huikkaa, että hypätkää lavalle. Lavalla on jo nuorehko mies ja saamme englanniksi keskusteltua, että meillä on vene satamassa. Yritämme kysellä missä vesiputoukset ovat, mutta he sanovat, että olisi pitänyt jatkaa matkaa vuorille? Meillä oli tarkoitus kokeilla yhtä polkua alas laaksoon, mutta toteamme, että jatketaan huomenna. Istun tai olen kyykyssä tyytyväisenä pick upin lavalla ja puristan reunoista kiinni. Vähän hirvittää vauhti, mutta pääsemme kylälle turvallisesti. Nyt veneelle ja ruokaa kupuun!

Sen verran homma jäi Kapteenia painamaan, että täältä ei lähdetä ennekuin ne putoukset löytyvät. Olemme tutustuneet Leela nimeseen venekuntaan. Kyselemme sen Kapteenilta löysivätkö he putoukset reissullaan. Eivät kuulemma löytäneet. Olivat kävelleet ensin toista tietä ja nähneet jo putokset kun paikallinen mies oli tullut kysymään mitä teette täällä? Olivat sanoneet, että etsivät putouksia. Tähän mies oli sanonut, että ne eivät ole täällä. No me vain kävellään sitten, totesivat ja jatkoivat matkaa. He näkivät jo putouksen. Vähän myöhemmin sama tyyppi tuli uudestaan vastaan ja sama keskustelu jatkui. Hän oli ollut vakuuttava, mutta ystävällinen. Sanonut, että ette voi mennä putoksille täältä, vien teidät oikeaan paikaan. Niinpä hän oli vienyt heidät autolla ylös vuorelle (samaa tietä mitä mekin olimme kävelleet) ts. toiselle puolelle laaksoa missä he olivat olleet. Pysähtynyt ja antanut tarkat ohjeet mihin pitää kävellä jne. Hekään eivät löytäneet putouksia. Ts. paikka jota etsimme oli siellä missä Leelan porukka oli jo ollut. He kuitenkin olivat paikassa missä jonkinlainen muinainen kunikaan mukulakivi tie oli. Tämä kuulostaa mielenkiintoiselta. Toivottavasti löydämme sen.

Päätämme Aiskin kanssa lähteä tutkimaan Leelan ohjeen mukaan laakson toiselle puolelle. Näemme ihmisiä matkalla, mutta hipsimme vähin äänin eteenpäin. Matkaamme hiekkapohjaista tietä, joka alkaa pikkuhiljaa kaveta kunnes tulemme risteykseen. Olemme nähneet putouksen jo, joten valitsemme tien, joka näyttäisi menevän sinne suuntaan. Paikoin alkaa olla liejua ja lätäköitä, mutta selviämme niistä suhteellisen hyvin. Polku kapenee, mutta putouksen äänet voimistuvat. Jatkamme matkaa. Oikealla kiemurtelee joki. Joen toiselta puolelta kuuluu röhkäisy tai ehkä pikemminkin rääkäisy. Sikoja, taas.

Näimme niitä jo eilen. Silloin onneksi tuli auto, joka pysähtyi hetkeksi. Olimme nimittäin pikkuporsaiden ja emakon välissä. Ei välttämättä hyvä, mutta auto taisi pelästytää pikkuemakot syvemmälle metsään, joten ei se meistä sitten välittänyt. Kun auto jatkoi matkaa se kutsui pikkuisensa takaisin samalle puolelle tietä. Kaikkea sitä näkee, villisikoja. Vuohista ja niiden metsästyksestä täällä olin kuullut, mutta en sikojen.

Jatkamme matkaa ja lopulta on enää polku, joka päättyy aukiolle. Aukiolla on betoninen rakennelma, joka on varmaankin vedenpuhdistamo. Sen takana on patomainen betonirakennus, josta vesi on ohjattu puhdistamoon. Itse putous näkyy syvemmällä metsässä. No, kun tänne asti tultiin, niin viidakkoon sitten rämpimään loppumetrit. Olen vähän huolissani hyttysistä sillä olisi suositeltavaa, että en saa uutta dengue kuumetta. Tosin en ilmeiseti saa enää sitä samaa, kuumeita on kaiketi 4 erilaista. Taisi hyttysmyrkyt jäädä taas laittamatta, milloinkohan opin? Puolustuksekseni sanon, että aurinkovoide ja hyttysmyrkky yhdistettynä aikamoiseen hikoiluun ei tunnut kovinkaan miellyttävältä yhdistelmältä. Sitä on sitten vaatteissa silmissä ja suussa. Pyykkays tällä saarella maksaa noin 10€ 6:en kilon koneeellinen. Huomio tämä on 40 asteen pesu. 60 asteen pesu maksaa 15€. Tämä on siis hinta märkänä. Rumpukuivaus maksaa lisää. Näin ollen ajattelin pyykätä itse.

Matkalla putouksille.

Jostakin veden on tänne tultava.

Näitäkin oli matkalla.

Takaisin viidakkoon. Kapteeni on jo putouksella ja sen allakin. Kohina on aika kova ja keskustelu tapahtuu huutamalla. Päästiin perille! Vähän aikaa ehditään ihailla ja kastella itsemme putouksessa kunnes pienet pistävät pisteet ilmestyvät iholle. Kapteenin selkä on täynnä mustia pisteitä ja se alkaa jo repiä vaatteita mukaan. Pois täältä, mua syödään!

Vihdoinkin putouksella.

Alkaa matka takaisin ja parin päivän päästä paukamat ovat pahimmillaan ja kutiavat niin maan vietävästi! Viikon raapimisen jälkeen Kapteenikin alkaa ja olla sitä mieltä, että kannattiko? No saatiin muutama kuva ja jalat kipeiksi kävelystä, mutta ei ollut turistipaikka ei!