perjantai 23. huhtikuuta 2021

Tahitilla Cov rokotukset.

 Tahiti ja Covi rokotukset. Ajatuksia jatko seiluusta.


Jumituimme tänne Marina Tainaan näköjään pidemmäksi aikaa. Tarkoitushan oli lähteä aika pian takaisin Mooreaan ja maalata veneen kyljet viimeisen kerran. Nyt 7.4. olemme täällä vielä. Osa syy on se, että Ranskan Polynesia aloitti rokotukset covidia vastaan kaikille yli 18 vuotiaille ketkä sen vain haluavat ottaa. Yritimme ensin varata lähirokotuspisteeseen aikaa, mutta säädökset olivat juuri muuttuneet niin, että kaikki saavat sen jonotus periaatteella ilman ajanvarausta Papeeteessa. Päätimme kaputeenin kanssa mennä heti aamusella Papeeteehen isohkoon rokotuskeskukseen. Parempi ottaa rokotus heti, ettei vaan jäädä ilman. Muuten meillä ei ainakaan ole asiaa mihinkään maahan tästä eteenpäin.


Cov tilanne täällä Ranskan Polynesiassa alkaa olla aika hyvin hallinassa. Uusia tapauksia tulee enää alle 4-10 päivittäin kun pahimpaan aikaan niitä tuli jopa 300-400. Jalkautuneet terveysviranomaiset ja poliisi ovat tehneet työtä. Kaputeeni todisti erään nuorisoryhmän sakottamista ja valistamista. Saarnan jälkeen heille annettiin maskit. Mekin törmäsimme kerran terveysviranomaisiin jotka tulivat puistoon muistuttelemaan ihmisiä maskeista ja turvaväleistä. Saimme pienen huomautuksen mekin, mutta kaikki hyvässä hengessä ja kysellen kuulumisia ja mistä olemme jne…


Luemme jonkin verran tietty suomalaisia päivälehtiä sekä sosiaalista mediaa aina kun netti on saatavillamme. Ihmetyttää tämä suomalaisten vastarinta maskipakkoon. Rokotuksen ottaminen on tietty jokaisen itse päätettävissä, mutta eihän se maski kenekään terveyttä vaaranna? Täällä se on toiminut näköjään hyvin. Meillehän se ei edes tuota suurta vaivaa kun käymme kaupassa niin maksimissaan täytyy pitää muutama tunti. Sympatiat on kyllä kassojen ja hoitohenkilökunnuan puolella, jotka joutuvat pitämään niitä koko päivän...


Rokotuskeskukseen siis. Jono alkoikin näkyä jo hyvissä ajoin, vaikka olimme paikalla jo ennen yhdeksää. Ensimmäiseksi kysyttiin Kaputeenilta (minulta eivät kysyneet?) kuinka vanha hän on ja kun vastaus oli 54 niin meidät ohjattiin pitkään jonoon. Yli 60 vuotiaat olisi päästetty jonojen ohi. Jonotus sujui mukavasti isojen puiden varjossa ja pitkin matkaa oli laitettu pöytiä, josta sai hakea juomavettä. Varsinainen seisominen ei vienyt kovinkaan kauaa kunnes pääsimme lähelle määränpäätä. Täällä sitten täytimme lomakkeen, joka oli Ranskaksi. Ei siis hajuakaan mitä siinä mahdetaan kysellä. Mietitiin että vastataan kaikkiin vaan ei. Noh, onneksi paikalla oli paljon henkilökuntaa ja avulias herra joka puhui sujuvaa englantia ja käänsi meille kysymykset. Niinhän tuli tuokin lappu täytettyä.


Seuraavaksi alkoikin sitten tuolileikki. Kaikki siis saivat istumapaikan ja kun edellinen meni eteenpäin seuraava siirtyi myös. Niinhän mekin sitten kaputeenin kanssa tehtiin, vaikkei kuulutuksista mitään ymmärretty, mutta siirryttiin kun muutkin siirtyivät. Taustalla soitettiin mukavaa paikallista Polynesialaista musiikkia. Olo oli välillä enemmänkin kuin jonkinkaltaisella kesätapahtumalla konsanaan.  


Iso katoksella oleva halli, jonka arvoisin olevan noin 1000 neliötä oli täynnä tuolirivistöjä. Se oli jaettu kolmeen eri ”step” eli tasoon. Ensin jonotettiin hoitajalle. Hoitajia oli kaksi yhdessä pöydässä, pöytiä oli kolme. Jokaisella hoitajalla 3 tuolirivistöjä noin 10 tuolia jokaisessa. Ensimmäisessä pisteessä katsotiin passimme ja kysyttiin kauanko olemme olleet maassa. Tarkoitus tällä oli se, että ihan parin viikon turisteja ei rokoteta. Koska olemme olleet maassa kohta 2v niin meidät rokotettaisiin atomaattisesti. Saimme ns. rokotuspassin siirryimme tasolle 2.


Tässä oli yhtä monta tuolia ja vastassa kaksi lääkäriä, joka kyseli mahdolliset lääkitykset tai muut lomakkeessa olevat asiat läpi. Tarvittaessa hänkin konsultoi englannin kieltä puhuvaa lääkäriä. (Minulle on ollut iso yllätys, että täällä lääkärit, jotka ovat aina ranskalaisia, eivät kovinkaan usein puhu englantia, mutta paikalliset hoitajat puhuvat) Tämän jälkeen saimme luvan siirtyä varsinaiseen rokotusjonoon. Täällä oli 3 tuolia joita ”pitkin hypittiin” piikitykseen. Näissä työskenteli 2 henkilöä, joista toinen oli täysin keskittynyt rokote annoksen laittamiseen neulaan ja toinen oli hymyilevä sympaattinen hoitaja, joka huolehti piikityksen ja laastarin laiton. Tämän yhteydessä (ensimmäisessä tuolissa kolmesta) saimme kellonajan, jolloin saamme poistua piikityksen jälkeen ulos rakennuksesta. Meidän siis piti odottaa 10 minuuttia rokotuksen jälkeen. Täälläkin oli vettä tai kahvia tarjolla. Vartijat tarkistivat lappumme ennekuin päästivät meidät ulos. Varsin hyvin järjestetty sanoisin minä. Etenkin kun saavuimme pahimpaan ryysikseen ja koko homma vei meiltä noin 3 tuntia. Tosin päästimme pari vanhaa rouvaa edellemme, joka vaikutti meihin siten, että alkoi henkilökunnan porrastettu lounasaika. Saimme alunperin lappusen jossa oli numero 461 tms. joten sanoisin, että lauantai päivän aikana rokotettiin noin 1500 ihmistä. Seuraavan rokotuksen saamme 10.4, sitä odotellessa.


Homma hoidettu, Omaha crew rokotettu

Meillä alkaa pikkuhiljaa veneen siivoaminen kaikesta turhasta roinasta. Alamme varautua siihen, että aloitamme kotimatkan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että voimme lähteä touko tai kesäkuussa. Olemme kuulleet, että voimme sisäänkirjautua Reunionille, joka kuuluu EU:hun ja Ranskalle. Patagonian ystävämme, jotka ovat jo lähes euroopassa kertoivat, että sinne kirjautumine EU passilla oli ollut helppoa. Toki meidän täytyy olla viranomaisiin yhteydessä ennekuin lähdemme täältä. Reunion sijaitsee Intian valtamerellä, enemmän Afrikan puolella. Tällä hetkellä siis totuttelemme siihen, että seilaamme Tahitilta suoraan Reunionille pysähtymättä välillä missään.


Toki toivomme, että Indonesia olisi auki. Tämä maa tuntuu olevan kiinni joka toinen viikko ja auki joka toinen. Bali kuuluu Indonesiaan ja on ilmeisesti tällä hetkellä auki. Tänne kirjautuminen vaatinee agentin ja tarkoittaa kuluja. Fizji on auki, mutta kirjautuminen tähän maahan on tehty mielestämme kalliiksi. Meille se maksaisi noin 1500-1800 dollaria, joten parin viikon tähden emme halua tätä kulua maksaa. Lisäksi kaiken tuoreen ruoan ja pakasteiden vienti sinne on kielletty. En ihan ymmärtänyt kaikkea kaavakkeesta, mutta en kertakaikkiaan voi lähteä täältä seilaamaan niin, että minulla olisi ruokaa vain Fidjille saakka. Maksuihin sisältyy lisäkuluja covi testeistä yms. Australiaan ei ole asiaa tällä veneen pohjalla. Maahantulomääräykset ovat siellä tiukahkot emmekä halua ottaa riskiä lisäkuluista telakalla. Aikaa seilaamisen Tahitilta Reunionille kuluu kauan, joten varaudumme 100 päivän seiluuseen.


Aikamoinen määrä sapuskaa tarvitaan. Vesi tulee olemaan haaste, toivottavasti saamme tankattua sitä jostakin matkalta. Pieni vedetekokoneemme auttanee jonkin verran. Selvää on kuitenkin, että makeavesi suihkut ovat kiellettyjä ainakin alkumatkasta. Kuulin eräältä vanhalta merimieheltä, jos otat merivesisuihkun joka päivä se on ihan ok. Jos otat merivesisuihkun kerran viikossa tulos ei ole kummoinen. Mietin vaan, että johonkin se iholla oleva suola pitäisi pyyhkiä? Meillä on sitten aikamoinen läjä suolaisia pyyhkeitä homehtumassa 100 päivän seiluun jälkeen?


Kaikki tämä kuulostaa varmaankin aika kauhealta. En kuitenkaan halua jäädä tänne enää yhtään pidemmäksi aikaa, joten mielessäni seilaan ensin Fizjille. Tämän jälkeehän onkin lyhyt matka Indonesiaan ja Australiaan. Pikku purjehdus vielä Intian valtameren yli ja ollaan jo melkein Atlantilla. Atlanttihan on jo oikeastaan Euroopassa. Vai mitä?

Turistina Moorealla ja takaisin Tahitille.

 Tahitilta Mooreaan Moorealta taas Tahtille, maalaushommiin.


Seilasimme Moorean Cook bayhin jo ennen joulua. Tänä vuonna pidimme joulun lähinnä mukavana muistona, mutta söimme kuitenkin simpukoita viereisen veneen kanssa aattona. Olemme myös tavanneet ns venetyöläisiä. Osa uusista tuttavuuksistamme on töissä isommissa jahdeissa ja osa tullut tänne liftillä Panamasta. Edelleen olen kiitollinen siitä, että saatan istua illallispöytä seureessa, johon tällä kertaa kuului pari italialaista (ja juu italialaiset kyllä pitävät huolen siitä, että syödään ja hyvin), Australialainen, Israelilainen sekä me kaksi suomalaista. Mahtavaa oppia tuntemaan eri taustoista tulleita ihmisiä.



Liikkumiskielto on ollut ja on edelleen (tammikuussa 2021) voimassa klo 21-5. Sakot rapsahtaa, jos palloilee ulkosalla vielä yhdeksän jälkeen. Maskipakko on kaikissa julkisissa paikoissa. Muutoin tilanne alkaa muistuttaa lähes normaalia. Ainakin meille veneihimisille, sillä mehän tulemme kotiin yleensä viimeistään ennen auringon laskua, joka näillä huudeilla on noin kuuden aikoihin.


Naapuriveneemme päätti vuokrata auton pariksi päiväksi ja koska täällä liikenne on lähes sama kuin suomessa niin lupauduin kuskisi. Tarkoitan, että ratti on vasemmalla puolella autoa ja vaihteet ovat manuaaliset. Näillä ominaisuuksilla minut valittiin sitten ajamaan autoa. Käyttävät kuulemma joissakin maissa vain automaattiautoja ja rattikin on väärällä puolella. Samalla näimme saarta vähän lähemmin. Tie saaren ympräri on noin 60km pitkä, joten ehdimme pärtsäillä ympäri useammankin kerran parin päivän aikana.


Ensimmäiseksi tietty piipahdimme paikallisessa rautakaupassa tarkistamassa myymälän tuotteet. Ainahan sitä jotakin tarvitaan. Tällä kertaa tarttui mukaan ruostumisesen pysättyävää ainetta. Toki kiipesimme autolla näköalapaikoille ja kävimme läpi parhaat biitsit. Aikaisemmin olimme jo kävelleet ns. ananasteiden läpi. Mooreasta löytyy myös rommi- mehu- viini- tehdas johon auton luovutuksen jälkeen suuntasimme. Valitettavasti emme saaneet maistella rommeja, mutta sitäkin enemmän erilaisia punsseja. Satsasimme kuitenkin yhteen rommipulloon sillä vanilja rommi kuulosti hyvältä. Siihen oli kuitenkin jotenkin yhdistetty savun maku, joten lopputulos oli mielestäni hmm.. vähän liian erikoinen.


Ananas kasvaakin näin:-)

Veneen maalaushommat jatkuu vielä. Nyt on jo kuitenkin saatu maalattua kyljet vesilinjaan asti. Tarvitsemme vielä muutaman kerroksen lisää maalia ja meidän on piipahdettava Tahitilla sitä hakemaan. Vesi täytyy hakea kannuilla rannalta niinkuin oikeastaan kaikkalla täällä, ellei mene satamaan. Tässähän nämä päivät kuluvat.


Viimeisin homma on ollut pyykkien pesu, mattojen pesu sekä puurallien pesut ”uuteen” puhtaaseen sitlooraan. Jolla on alkanut vuotaa nyt niin paljon, että se oli pakko nostaa kannelle ja yrittää paikata. Löytyihän sieltä useita vuotokohtia. Ei reikiä varsinaisesti, mutta saumat alkavat aueta liimauksista. Niiden paikkaaminen ei sitten olekaan kovin yksinkertainen juttu. Ompelukonetta on käytetty jollan suojan paikkaamiseen ja koska en tehyt sitä varsinaisesta uv suojatusta ulkokankaasta se meinaa hajota käsiin ihan kokonaan. En anna periksi, siihen laitetaan vaan lisää paikkoja, en ala kyllä uutta tekemään.


Saimme myös kutsun Mooreassa asuvien ”turistien” luo. Saimme maistaa ensimmäistä kertaa nuotiossa kypsennettyä urua eli leipäpuunhedelmää. Se tyrkätään nuotioon kaikkine kuorineen kypsymmän. Kun se on lähes musta se nostetaan pois ja paiskataan lattiaan jolloin se halkeaa. Sisus kaivetaan ulos ja paistetaan reilussa öljyssä pannulla. Hyväähän siitä tuli. Parasta friteerattua sapuskaa on kuitenkin mielestäni ruokabanaani. Se kuoritaan ja paloitellaan 2-3cm pätkiksi. Paistetaan öljyssä. Nostetaan esim. leivinpaperin päälle hetkeksi jäähtymään ja murskataan kevyesti paperilla painaen ohuemmaksi. Ei liikaa, jotta se ei hajoa. Tämän jälkeen se paistetaan öljyssä uudestaan. Ripaus suolaa ja voila, maailman parhaat sipsit ovat valmiit!


Saimme tutustua myös paikalliseen tätiin, joka asuu Mooressa. Hänen kauttaan olemme nyt ostaneet paljon hedelmiä ja vihanneksia. Hinta on ollut erittäinkin kohtuullinen ja hedelmien laatu on jotakin ihan taivaallista. Avokadot valtavan kokoisia niin kermaisen hyviä. Mangot, banaanit ja varsinkin ananakset ovat todella makeita. Tokihan ruokakaupasta saa, mutta nämä on ihan eri luokkaa makeita. Smoothieita on sitten tehty ihan urakalla. Minun kahden hengen (melkein litra per naama) smoothien menee yksi iso avokado, 3 banaania ja 2 mangoa. Nämä ei todellakaan ole mitään pieniä hedelmiä. Loraus vettä ja jäitä. Tätä annosta kutsun oikeaksi smoothieksi!


Seuraava kohde on taas maalikauppa, joten purjehdimme 4 tunnin päiväpurjehduksen takaisin tahitille. Päivä oli vastaista tuulta täynnä sekä vesisateita ja kohtuullisia puuskia. Moottoroinniksi meni sitten koko matka. Löysimme mukavan ankkuripaikan, mutta se osoittautui ihan liian pieneksi meille kun ukkospuuska saapui keskiyöllä. Ei auta kuin käynnistää moottori ja ohjata venettä, jotta emme osu poijussa olevaan pikkuveneeseen. Onneksi puuska ei kestä kauaa ja hilaamme ketjua lyhyemmäksi. Loppuyö meneekin torkkuessa ja heräillessä vähän väliä tarkistamaan tilannetta.


Aamutuimaan etsimme uuden ankkurpaikan ja nythän saammekin reilusti tilaa. Jee. No se ilo loppui lyhyeen kun tuli sukeltajat paikalle ja laittoivat poijun joten ei muuta kuin siirtymään taasen. Kapu oli jo ehtinyt ajaa makeat vedet moottoriin, joten hanat auki taas ja ankkuri ylös. Kas yksi venttiili oli unohtunut auki ja konehuone alkoi tulvia. Hälyttimet laukesivat, joten ongelma tuli esille suhteellisen pian. Luulen, että vettä ehti tulla sisään noin 1000l. Nyt alkoi konehuoneen siivous, konehuoneen välikön siivous, sekä wc:n lattian alusen siivous. No tulihan tarkistettua nekin, joka johti sitten siihen, että löytyi pari ruostekohdetta lisää. Lopputilanne on se, että takavessa on lattialla takasalongissa. Konehuoneen välikön lattia ylhäällä ja ”botoksoitu” eli käytetty rust convertteria. Minä hioin suihkutilan lattian puuritilän ja vahasin sen uudestaan. Ja kaikki tämä vain yhden ankkuroinnin tähden.

maanantai 15. helmikuuta 2021

Ruosteen vastustaminen jatkuu

Toaulta takaisin Tahitille.


On aika vaihtaa maisemaa, nostamme ankkurin Toaulta 5.9.2020 aamutuimaan. Putputtelemme kohti suuaukkoa ja huomaan, että siellähän on aika komea virta aallokko odottamassa. Suuaukon vieressä on useita veneitä odottamassa virta aallokon laantumista ulos menoa varten. Kaputeeni on kuitenkin sitä mieltä, että veneen pitää kestää aallokkoa ja painaa kaasuvivun pohjaan. Onneksi tämä ei kestä kauaa, mutta jännitykseltä en muista välillä hengittää. Kuvaan ulosmenon ja huomaan hengityskatkokset jälkikäteen videota katsellessa. Kerran aallot ovat niin suuria, että potkuri nousee irti vedestä ja kiekaisee tyhjää. Seuraavaksi keula sukeltaa aallon sisään mastoa myöten. Kansi tulvii merivedestä, peräosa pysyy kuitenkin kuivana. Etenemme hitaasti mutta varmasti ja aallot alkavat helpottaa. Huh, tämä on selkeäsi pahin virta aallokko, jonka olemme puskeneet läpi.


Alkaa hidas aallokkoinen purjehdus kohti Tahitia. Tällä kertaa saamme aikaa kulumaan kolmisen päivää. Seahorse näyttää olevan marina Tainan ankkurissa ja junttaamme itsemme sen viereen. Muita paikkoja ei taida olla oikein saatavillakaan. Kuulemme, että aluksen ”Prinsessa” ei ole vieläkään päässyt takaisin kotiin. Hän on ollut Australiassa jumissa 7kk. Pariskunnalla on pisin yksittäinen ero koko historian aikana. Kuulemme kuitenkin, että liput on jo lähes hankittu ja Prinsessa saapuisi Tahtille noin viikon sisällä. Kyllä alkoi veneessä kuuraus kun 7kk poikamieselämä alkoi lähestyä loppuaan. Seahorsen kapteeni kysäisi yhtenä päivänä minulta kannattaisikohan alus siivota, johon vastasin että jep. You better clean the boat! Onnellinen jälleennäkeminen oli ihan käsinkosketeltava.


Ruosteen vastustus välineet yllä.

Pitkän atolli elämän jälkeen kiiruhdan ruoka kauppaan ensimmäiseksi. Olemme jo useaan kertaan unelmoineet mitä haluamme syödä kun saavumme Tahitille. Tarkoitus oli nimittäin pysyä reissussa vain muutama viikko, joten en sitten varautunut tähän 2,5kk seiluuseen. Toki Fakalta saa normi ruoat, mutta hinnat ovat vähän kalliimpia, joten säästimme isommat ostokset tänne Tahitille. Ah, tuoreita tomaatteja, vähän suklaatia, colaa, salaattia, hedelmiä. Kyllä elämä on ihanaa. Olemme tyhjentäneet parin viimeisen kuukauden aikana tölkkivarastojamme. Yksi syötävä murheenkryyni on ollut cornet beef. Sitä on varattu alukseen aika reilusti ja päiväykset alkavat paukkua. Se ei oikein taivu meidän makuumme. Tein siitä kuitenkin falafelicornetbeef sekoituksen, joka onnistui mielestäni todella hyvin. Kaputeeni ei kuitenkaan vakuuttunut, mutta myöntyi kuitenkin kertomaan, että parhaat cornet beefistä aikaan saadut sapuskat. Vai oliko se se CB pitsa kuitenkin?


Aktiviteetteja Tahitilla.

Paikallinen perhe matkalla.

Uusi asia lihansyöjä Kainuvaarassa on se, että se alkaa vaatimaan tonnikalaa koko ajan useammin ja useammin. Kyllähän se täällä on vaan niin hyvää. Ensin tehdään sushit ja sitten tonnikala pihvit. Nam!


Seuraavaksi suunnataan maalikauppaan ja ostetaan värit runkoa varten. Punaista ja valkoista. Tällä kertaa maalaamme kannen valkoiseksi, ehkäpä se heijastaa aurinkoa pois paremmin kuin mattapintainen vaalean harmaa on tehnyt. Valitettavasti totuus on se, että kiiltävästä maalipinnasta suolan saaminen pois on paljon helpompaa kuin matasta. Tietty kiiltävä pinta näyttää kaikki metalliveneen ”kuopat”, mutta silti kiiltävä on helpompi näillä leveysasteilla. Huomaamme myös, että kannen pesua pitää sitten harrastaa paljon enemmän kuin mitä olemme tehneet, varsinkin, jos aikoo pitää punaisen värin punaisena.


Väliin kuvia upeista jahdeista, tämä on ehkä suurin näkemämme katamaraani.

Samainen alus edestä päin.

Tälläkin kelpaa, ja huom, lelulaatikko on auki.

Covid tilanne on sitten räjähtänyt käsiin tänä syksynä ihan totaalisesti. Olemme maailman pahimmassa tilanteessa. 14000 tartuntaa ja asukkaita 160000. Tilanne (28.11.2020) ei todellakaan ole hyvä. Pidämme maskia ja desinfioimme kädet. Jokaisessa kaupassa on maskipakko ja käsidesiä ovella. Ilman näitä ei ole asiaan mihinkään kauppaan. Olemme olleet aika terveitä. Saimme kuitenkin jonkinlaisen nuhan. Ensin Kaputeeni ja kun hän tervehtyi sama nuha iski minuun noin 5pvä myöhemmin. Ilmeisesti kyseessä ei ollut covi, sillä kuumetta tai lihaskipuja ei ollut. Pientä kurkkukipua ja aivastelua sekä nenän vuotamista. Kaputeeni totesi juuri, että hänen nenän tilalla oli kyllä vesihana ilman sulkuventtiiliä.


Pysyimme veneessä pari viikkoa ja emme tietojemme mukaan ehtineet tartuttaa ketään. Ilmeisesti kaputeeni vilustui kun oli vedessä 6h putsaamassa yhden aluksen pohjaa. Se, että minulle tuli sama nuha ei kylläkään kuulosta vilustumisoireelta? Mene ja tiedä sitten. On kuitenkin hirvittävä tilanne sairastaa flunssa näinä aikoina ja pelätä paheneeko se vai mitä tapahtuu. Tosin eihän muut flunssat ole mihinkään maailmasta kadonneet. Ajoitus oli kuitenkin outo sillä olemme olleet ilman flunssia viimeiset neljä vuotta. Jos tämä oli covi pääsimme kyllä todella helpolla. Epäilen tätä kuitenkin vahvasti. Nyt olemme pysyneet veneessä tiiviimmin ja rajoittaneet kauppoihin ja muihin paikkoihin menot minimiin.


Sadekausi alkaa suurin piirtein marraskuussa joten maalaaminen on tällä hetkellä hidasta sillä kuuroja tulee aika usein. Tosin hidasta on ruostepaikkojenkin paikkaus. Olemme tehneet nyt yläosan kyljestä, parraslistan sekä kantta keulasta kohti ajohyttiä. Takaosa on vielä kokonaan tekemättä. Viilaamme vähän tarkemmin asioita kuin telakalla 4 vuotta sitten. Nyt on enemmän aikaa.


PPP kirjaimellisesti kakka vana tuli alas vuorilta sateen mukana.

Olemme tulleet siihen tilanteeseen, että tänä vuonna ei pääse jatkamaan matkaa. Ainoastaan Fidzi on auki ja Australia on avannut rajansa vasta nyt hakemuksille (muistaakseni 25.11.2020). Hyvä niin, olemme luottavaisia, että pääsemme jatkamaan matkaa vuonna 2021 huhti toukokuussa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että suuntaamme tästä Fidzille ja siitä Indonesiaan tai Australiaan. Nämä molemmat maat vaativat tällä hetkellä etukäteis hakemuksen tai viisumin tms. Todennäköisesti jonkinlaiset covi testaukset tulevat olemaan mukana. Nämä luonnollisesti nostavat kustannuksia maahan kirjoittautumisen yhteydessä. Täällä päässä covi testaus on noin 200 euroa/hlö. Meiltä siis heti 400 ja lisäksi mahdolliset agentit kohdemaassa ja covi testit kohdemaassa. Tästä voi äkkiä alkaa laskemaan kannattaako pysähtyä jokaisella 10:llä pikkusaarella. Tosin epäilen, että pienet saarivaltiot matkan varrella pysyvät kiinni.


Jottei ompeluhommat lopu niin vaihdettiin etupressun paikkaa hieman.

Siinä sitä valkoista pintaa. Nyt pitää sitten vaan siivota enemmän, kaikki valkoiset pinnat tuntuu jotenkin likaantuvan niin paljon?

Australiaan meno vaikuttaa myös veneen pohjaan. Heidän määräykset ovat tiukemmat ja kaksi vuotta vanha myrkkymaali Omahan pohjassa alkaa olla loppu. Myrkkymaalin alla oleva tartuntamaali on jostakin syystä alkanut vähän kuplia. Se tarkoittaa veneen ylös nostoa. Näyttää siltä, että meidän on hiottava kaikki myrkyt pois ja laitettava uusi primer sekä myrkkymaali. Kädet kiittää tuon urakan jälkeen. Valitettavasti meillä on kaksi hiontalaitetta.. Että ei lopu hommat kesken vielä vähään aikaan.


Jatkossa selvinnee lasketaanko karanteeniksi merellä olo aika vai ei. Toivottavasti lasketaan sillä tuntuu järjettömältä, että voisimme mitenkään saada mitään virusta seiluun aikana. Toki sen voi saada täältä lähtiessä. Luulisi kuitenkin, että purjehtijat voivat vakuuttaa olleensa terveitä/sairaita matkan aikana, jolloin karanteeni mahdollisesti täyttyisi hyvin pitkälle luonnostaan.


Aika kuluu täällä minulla ompeluhommissa ja kaputeenilla paljon veneen maalaamisessa ja huoltamisessa. Tilanne on kuitenkin aika hyvä kaikilta osin. Tosin maston vieressä olevan ilmaventtiilin laatikko on ruostunut pahasti puhki. Sen hitsaaminen on kuitenkin niin iso homma, että päätimme vain paukuttaa ruosteet pois ja maalata metalli osat sekä ”kuorruttaa” valkoisella leikkuulauta materiaalilla boxin. Tiivistimme sen kanteen kiinni massalla/ruuveilla. Nythän se on helppo testata pitääkö vettä kun rankkasateita tulee välillä. Pari päivää sitten keräsimme vettä reilut 800 litraa päivän aikana. Trooppinen sade on hyvästä. Ilmat ovat lämmenneet sillä kesä on tulossa. Ei ole enää viileää, en siis ollutkaan tottunut tähän lämpöön vieläkään. Paukkupakkasia muistellessa.

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Toaulla palmuydin jahdissa.

Ranskan Polynesia, Toau atolli.

Saamme mukavan sääikkunan Toaun atollille, joka sijaitsee Fakaravan vieressä noin 30nm päässä luoteeseen. Seilaamme mukavan aurinkoisena päivänä atollista toiseen. Tuuli tosin loppuu pari tuntia ennen määränpäätä, joten loppumatka kuljetaan Volvon voimalla. Alkaa hämärtää, joten kiihdytämme vauhtia. Sisääntulo aukosta on helppo tulla. Aallokkoa on, mutta ei mitenkään suuremmin. Käännymme itä-koillispäähän ja kas, ystävämme Sprit of Argokin löytyy täältä. 

Hää tälläs räpylänsä aurinkopaneelin päälle.

Matka atollin sisällä on hiukan jännittävä sillä aurinko alkaa jo painua alas, joten matalien korallitöppyröiden hahmottaminen on hieman vaikeaa. Karttaan ei voi luottaa, joten Kaputeeni kiipeää mastoon tähystämään. Silti hahmottaminen on vaikeaa ja olemme vähällä törmätä matalaan kahdesti. Tuurilla ne laivatkin seilaa pitänee tässä kohtaa paikkansa. Pääsemme melkein määränpäähän kun päätämme, että nyt riittää, jäädään tähän ja jatketaan huomenna. Ankkuroiduimme 11.8.2020 klo 16.45. Turha ottaa riskejä. Tuuli on mieto ja atolli tasainen joten ankkuri alas ja iltapuuhiin.

Aamulla siirrymme lähemmäs rantaa, jossa onkin jo pari venettä. Tämä vaikuttaa varsinaiselta paratiisisaarelta. Pehmeät hiekkarannat jatkuvat molempiin suuntiin ja atollin ulkoreunalle kävelee muutamissa minuuteissa. Toaun atollin ulkoreunallakin on mukavaa hiekkaa tietty myös korallia. Yritämme jälleen illan hämärissä kalastaa hummereita ja papukaijakalaa, mutta emme onnistu siinä tällä(kään) kertaa. Hyvä iltalenkki tulee kuitenkin tehtyä. Täällä näyttää olevan paljon mureenoita, joten en ole ihan niin innoissani vedessä kahlaamisesta.



Kalastaminen tapahtuu yleensä niin, että ystävämme ovat sankon ja verkon avulla hätistämässä nukkuvia kaloja. Vettä on suurinpiirtein polven ja reiden mittaan asti. Kalat uivat otsavalon loisteessa vähän hätäisesti pakoon jolloin verkko vedessä joutuu niiden kohtaloksi. Joskus kuitenkin käy niin, että kala sattuu pääsemään karkuun. Näin ollen Kaputeeni Kainuvaara odottaa tilaisuutta iskeä atraimella pakenevaan papukaijakalaan. Ne suorastaan hehkuvat turkoosina yön peittämässä vedessä otsavalon loisteessa. Toisella reissulla kalasaalimme on aika hyvä. Meille 2 ja kavereille 6kpl.


Täällä Toaulla asuu ainoastaan yksi perhe pohjoisella sisääntuloaukolla, mutta maanomistajia on muitankin. Jonkinlaisia rakennelmia löytyy rannalta ja ilmeisesti lähisaarten asukkaat käyvät hakemassa täältä ainakin kookosta ja kalaa. Tosin kuulemme, että täälläkin on ciguatera sairaus, joten ns. petokaloja ei kannattaisi syödä. Papukaijakala on ensimmäisenä ruokaketjussa se ei siis syö mitään muuta kuin korallia. Näin ollen ciguateran ei pitäisi olla kertynyt tähän fisuun. En oikein tiedä mitä uskoa näitä tarinoita tuntuu riittävän vähän jokaisella. Kuitenkin alkulähde sairaudelle on koralli, joka puolustautuu tällä myrkyllä. Myrkky on kuitenkin sellaista laatua, että se kerääntyy pikkuhiljaa pahemmaksi mitä korkeammalle ruokaketjussa mennään. Näin ollen siis atollissa uiskentelevaa tonnikalaakaan ei voi syödä, koska se on lähes viimeisenä ruokaketjussa. Tämä myrkky kerääntyy ihmiseen samalla tavalla. Pikkuhiljaa ja jossakin vaiheessa se sitten laukeaa tai sitä saa kalasta isomman määrän kerralla. Olen kuullut, että eräs venelijä oli saanut taudin Karibialla ravintolan kala annoksesta, jossa oli riuttakalaa.



Tuuletus toimii tässä mökissä. On ilmeisesti kookoksenkerääjän väliaikainen tupa.



Opimme tällä reissulla hyödyntämään ruoassa Persilein nimistä yrttikasvia. Maku on tällä kasvilla mieto ehkä vähän suolaheinämäinen. Siitä hyödynnetään pienet pyöreät lehdet. Oikeastaan tämä antaa ruoalla kauniin ulkonäön ja vähän väriä, ei juurikaan makua. Luultavasti siinä on kuitenkin jotakin ravinto aineita. Käytän sen kurpitsa keiton pinnalle. Tähän se sopi mainiosti.


Pyöreät lehdet soppaan, kukkaa ei kannata kait syödä.

Spirit of Argon miehistö näyttää myös meille miten palmusta saadaan ydin ja mikä osa siitä voidaan syödä. Kaiketi voi syödä enemmänkin, mutta se maistuu vain puulta. En tällä kertaa jaa kaikkea palmuytimen salaisuuksia sillä ystävämme oli saanut ohjeet veneilijältä kuka painotti vastuullista poimimista. Tällä samaisella atollilla oli ystäviemme mukaan käynyt ns. luksusjahti, joka oli kaatanut pieneltä saarelta yhden viidestä palmusta ja jättänyt aikamoisen sotkun jälkeensä. Teidän on siis matkustettava tänne niin voimme kertoa miten ja millaisesta palmusta ydin kannattaa ottaa talteen. Melko surullista on, että yhdestä palmusta tulee syötävää ydintä noin 30cm pätkä, jos sitäkään. Ts. yhdessä säilykepurkissa on yhden palmun ydin. Maku on kuitenkin aivan erilainen kuin tölkki tavarassa. Se on todella mehukas ja lähes makea. Koostumus on hieman retiisisiivumainen, tosin se hajoaa pienemmiksi muruiksi. Maku on todella mieto eikä oikeastaan muistuta mitään tuttua. April maustaa sen banaanietikalla, pippurilla ja oliiviöljyllä. Ihan kiva alkusalaatti. En silti pidä hullumpana tuota tölkkitavaraakaan vaikkakin maut ovat täysin erilaiset.


Metsästäjät saaliinsa kera.

Aiski etsii sopivaa koihdetta.

Vai olisiko se tämä?

Eräänä päivänä päätämme mennä sisääntulo aukon lähelle snorkkeloimaan. Koralli ei ole kovinkaan hyvinvoivaa, mutta erikoisia eläviä täällä näyttää olevan paljon enemmän. Bongaamme valtavan kokoisen meritähden nakertamassa korallia. Sen halkaisija on lähes puoli metriä. Huomaan erittäin ruman näköisen merimakkaran, jolla on jonkinlaisia tähden muotoisia piikkejä. Tämänkin koko on varmaan noin 40cm ja paksuus yli 10cm. Kas tuossahan kököttää mustekala korallin päällä. Kaputeeni kuvaa sitä, joten se häiriintyy tästä ja sulloutuu takaisin kiven koloon. Kaikkein upeinta on, että olen löytänyt tältä atollilta tosi kauniita kotiloita. Useita rannalta. Linnut tai ravut ilmeisesti syövät sisukset ja jättävät ne rannalle.


Kaikkien aikojen aarre löytyi kuitenkin snorklatessa. Iso kotilo mötkötti pohjassa korallin kupeessa. Viitoin Kaputeenin kuvaamaan sitä. Näissä on yleensä aina joku sisällä, joko alkuperäinen kotilo tai sitten rapu. Kun Kaputeeni käänsi sen ympäri se olikin yllätykselliseti tyhjä! Vau mikä löytö. Kiikutamme sen jollaan ja laitamme suolavesisankoon myöhempää puhdistusta varten. Sitten huomamme, että sieltähän pilkistää ravun saksi. Emme millään haluaisi tapaa tätä rapua, joten jätämme kotilon toistaiseksi sankoon. Tiedämme kyllä, että kotilon voi keittää (tai pakastaa), mutta rapuhan kuolee sinne sisään ja alkaa haista. Olen myös kuullut, että kuolleen kotilon voisi viedä muurahaisten syötäväksi, mutta sekään ei kuulosta hyvältä. Odotamme, että se ryömisi ulos sen verran, että sen saisi pihdellä vedettyä pois ja heitettyä takaisin mereen. Ensimmäisellä kerralla kun sakset alkavat pilkistää kapteeni hyökkää kärkipihdeillä sen kimppuun. Hän ei kuitenkaan ollut riittävän nopea ja rapuparka pakenee takaisin kotilon sisään. Se ei luovuta vähällä kotiaan meille, mutta ei luovuteta mekään, joten seuraavalla kerralla onnistumme ja rapu pääse takaisin mereen. Tiedän, että osa veneilijöistä kerää näitä kotiloita ja tappaa ne. Sukeltajana tuntuu kuitenkin pahalta tehdä tätä, kerätä merestä jotakin tai jopa surmata. Ainoastaan sen kauneuden tähden. Riistimme rapuparalta kuitenkin vain kodin. Toivottavasti se löytää uuden. Kun löysimme kotilon, kysyin kapulta voidaanko me ottaa tämä? (Tässä vaiheessa se vaikutti tyhjältä). Kapu tuijotti kotiloa samalla ilmeellä kuin Taru sormusten herralla olevalla Smiegelillä ja sanoi, Kyllä, me voidaan ottaa tämä!



Tämä saari vaikuttaa autiolta ja tyhjältä, mutta en ole missään maailmassa koskaan nähnyt tämmöistä luksusjahtien määrää. Onneksi ne ankkuroituvat hieman eri paikkaan kuin me, mutta kuulemme eräänkin luksusjahdin vhf keskustelun välillä ranta ja alus. Kerrottakoon vielä, että rantaan on pystytetty teltat tai aurinkosuojat vieraita varten ja tuotu tietysti asiaan kuuluvat kalusteet.

Ranta: Tarvitsemme lisää pyyhkeitä rannalle.

Alus: Selvä tulee noin 10 minuutin sisällä.

Ranta: Saisimmeko lisää jäitä? Ja tytöt haluavat lisää vettä.

Alus: Selvä jäät tulee sen ja sen mukana sinä ja sinä kellonaikana.

Ranta: Saisimmeko lounaan rannalle.

Alus: Tulee Frankin mukana 5 minuutissa.

Ranta: Tytötkin haluavat kokeilla liitovarjoja, tuotteko niitä pari lisää.

Alus: Mike tuo toisella jollalla.

Ranta: Pojat haluavat huomennakin lentää liitovarjoilla, soitatteko opettajan takaisin. Opettaja oli jo lähetetty Fakaravalle, jotta olisi siellä huomenna asiakkaita varten. Hän on jonkin matkaveneen ”tavallinen matkaveneilijä”, joka siis purjehtii ja näin ollen joutuu lähtemään hieman aikaisemmin kohti seuraavaa atollia kuin luksusjahti.

Alus: soittaa vhf:llä pois purjehtivalle opettajalle, voisiko hän tulla takaisin? No ei oikein onnistu koska on jo puolivälissä ja näin ollen hän ei ehdi ajoissa Fakalle eikä ajoissa Toaulle. Voisimmeko pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa.

Alus: soittaa rannalle ja selittää tilannetta uudestaan ei eipä oikein onnistu. No ei siten…

Ranta: saisiko kajakkeja pari kappaletta.

Ranta: saisiko musiikkia… tässä vaiheessa suljimme vhf radion. Huomasimme kuitenkin, että helikopteri lähestyy hiekkarantaamme pääalukselta...


Toaun atollin meren puolelta.

Omahan kansi ja kyljet ovat alkaneet haalistua ja ruostua viimeisen vuoden aikana aika lailla. Kaputeeni alkoi jo Fakaravalla paukuttamaan pahimpia ruostepaikkoja kannelta. Tämä tarkoittaa vasaralla ja ruuvimeisselillä hakkaamista niin, että ruoste irtoaa. Meteli on myös sen mukainen. Olo on kuin rumpujen sisällä istuisi. Tosin istuin kuulosuojaimet päässä. Hän onnistui tekemään pienen reiänkin kanteen. Takawc:n katto on ainoa paikka jota ei varsinaisesti ole purettu kokonaan. Hitsaussauman kohdalla on sitten ollut pieni reikä, joka on vuosien saatossa ruostunut puhki asti. Kaputeeni paikkasi sen toistaiseksi gorilla teipillä ja veti maalin päälle. Hitsaamme tämän kohda Tahitilla kun saamme oikeanlaista metallia reiän peitteeksi. Nyt on paikutettu keulasta sitlooraan pahimmat ruostekohdat, mutta tekemistä riittää vielä. Aiomme uhkarohkeasti maalata veneen kyljet (ja kannen) ankkurissa ollessa vesirajaan saakka. Sisätilatkin odottaisivat lakkausta tämä lienee sitten taasen minun hommani, mutta ensin ulkopuoli.


Kerroin aikaisemmin paikallisten asumuksista, joita täällä on. He ovat tuoneet tänne myös kanoja, jotka pitävät omaa elämäänsä saarella. Huomaamme ison tynnyrin johon on kuulemamme mukaan laitettu jotakin lietettä, johon kärpäset sitten munivat. Munista tulee toukkia, joita syötetään kanoille. Kanat saavat tästä proteiinia ja munivat herkullisia munia. He käyttävät kärpästen munia/toukkia sillä siemenet ovat täällä kalliita. Täytyy tunnustaa, että näiden ihmisten on todella käytettävä luovuuttaan hankkiakseen ruokansa näillä atolli saarilla. Olen kuullut myös koirien käyttämisestä ruokana. Tämä ei ole epätavallista atolleilla kun muuta liharuokaa ei ole saatavilla. 

Palmuydin lautasella hienon maiseman kera.

Kaputeenin lempipuuhaa, omat ja vieraat roskat poltettu.


Eräs veneilijä on paennut Covidia tälle Toaun atollille ja laittanut vihannekset kasvamaan saarelle. Hän on myös kaivanut jonkinlaisen kaivon esiin. Sitä voi hyvin käyttää pyykki ja kylpyvetenä. Kaivo on oikeastaan vain noin metrin syvyinen neliömäinen kuoppa. Siinä on kuitenkin jonkinlaiset tuet ympärillä. Vesi näyttää vähän likaiselta, mutta hän on kauhonut siitä pinta veden pois, joten se suodattunee kirkkaammaksi.


En ole ihan varma onko riippukeinu kookoksille vai ihmisille.

Varsinaista kasvihuonetta ei tarvitse mutta tukiseinä on tehty palmun oksista. Veikkaisin, että kurkkua siinä on tulossa. Ehkä?

Covidista puheenolleen täällä tilanne on pahentunut sen suhteen . Ikävä kyllä paikalliset ovat pitäneet jonkinlaiset juhlat, johon on osallistunut noin 300 henkilöä. Täällä on sitten ollut oikein supertartuttaja ja nyt Tahitilla on kuuleman mukaan yli 100 tartuntaa(tilanne 17.8). Siis puolet enemmän kuin varsinaisen lockdownin aikana. Ei vaikuta kovin hyvältä suunnitelmiemme kannalta. Tai eihän meillä ole mitään muuta suunnitelmaa kuin odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen todella turhautunut tähän tilanteeseen. Emme siis pääse eteenpäin ja suunnitelmamme ei oikein kestä yhden vuoden lisäaikaa täällä. Olisi suotavaa, että veneilijät pääsisivät jatkamaan matkaa.


Viimeisen tiedon mukaan (30.8) tartuntoja on jo yli 300, joten tilanne pääsi sitten karkaamaan käsistä todella pahasti. Täytynee olla tyytyväinen, että he saavat luultavasti kaikki sairastuneet jäljitettyä. Tahitia ei kuitenkaan suljeta sillä paikalliset ovat riippuvaisia turismista. He eivät kestäisi enää toista lockdownia. Täytynee vaan alkaa elämään tämän viruksen kanssa. Kaikissa kaupoissa ja julkisissa tiloissa on käytettävä maskia. Vältämme Tahitilla menemistä, mutta kohta on pakko lähteä sillä ruoka ja cola varastot ovat aika vajaita. Viimeinen pullo colaa meni jo viime perjantaina, joten eiköhän se kapu kohta ota suunnan kohti Tahitia. Odotellaan vaan tämän viimeisen maramu tuulen taantumista. Vaikka eihän nämä tuulet täällä ole kovinkaan kovia nyt olleet. Kylmä täällä sen sijaan on. Merivesi varmaankin vain 25 astetta ja samoin ilma välillä. Pitää ihan suojautua viimalta. Olenkohan tottunut jo tähän lämpöön?




tiistai 11. elokuuta 2020

Sukellusta Haisopassa.

Ranskan Polynesia, Fakarava atolli.

Viime vuonna, 2019 menetimme Fakaravan Krubberi sukellukset atollin eteläpäässä, koska ankkurivinssimme meni rikki. Kaputeeni ei halunnut missata tätä näytelmää toistamiseen, joten keula kohti koillista sitten. Ensin Mooreaan moikkaamaan Seahorsea ja kun sääikkuna aukesi parin päivän päästä, niin ei muuta kuin ankkuri ylös ja isopurje tiukalle. Luvassa on tuulta kaakosta, joten saamme kohti fakaravaa lähes sivutuulen vastaisen sijasta. 

Tässähän me jo ollaankin veden alla!
 

Alku onkin tosi mukavaa sillä aallokkoa ei ole juuri lainkaan. Ensimmäinen vuorkausi on ihan siedettävää, mutta toisena iltana tuuli nousee. Samoin tekee aallokko. Puuskat käyvät +30kn ja aallokkoa tulee etelästä ja idästä. Ryskytys on melkoista, mutta vauhti on mukavat +6kn. Pääsemmekin Fakaravan pohjois päähän noin 2 vuorokaudessa. Viimeksi samaan hommaan meni 4vrk ja silti päädyimme Apatakille.

Pysymme Fakaravan pohjoispäässä pari päivää sillä keli ei ota laantuakseen yhtään vaan aallokko tuppaa vaan kasvamaan. Onneksi ollaan ankkurissa vaikkakin verrattuna Marina Tainan paikkaan tämä on enemmän kuin epämiellyttävää. Kipaisemme Fakaravan Yacht serviseen saadaksemme netti asioita hoideltua. Täällä onkin aina mukava tunnelma ja ostamme parit colat, vastineeksi saamme käyttää nettiä.

Saavuimme Fakaravalle 30.6 ja seuraava täysikuu on 5.7. Silloin Krubberit tulevat fakan eteläiselle sisäänkäynnille jatkamaan sukua. Hait tulevat syömään Krubbereita ja paljon muita kaloja tulee sitten syömään munia tms. Odotamme siis huikeaa luonto näytelmää!

Fakaravan eteläpäässä poijussa
 Seilaamme Fakan eteläpäähän ja ensimmäisessä ankkurpaikassa on kuuleman mukaan 40 venettä. Jatkamme kuitenkin matkaa sillä jollmatka sukekamojen kanssa on täältä liian pitkä. Saavumme perille ja kuulemme naapuriveneeltä, että kahdessa päivässä veneet ovat täyttäneet koko paikan. He olivat aikaisemmin ainoita ja nyt paatteja on jo 17. Sukeltajat ovat siivilöityneet paikalle. Trafiikki on melkoinen. Ilmakompressorit hörisevät lähes jokaisessa aluksessa. Päivittäin veneet vaihtavat maisemaa toiset tulee ja toiset menee. Tämä on itätuulella hieman pommppuinen paikka, mutta parin päivän päästä kelin pitäisi tyyntyä.

Muitakin aktiviteettiejä harrastetaan tääll ahkerasti.


 Saisimme heti hyvän tarjouksen sukellusliikkeeltä kanssa veneilijöitä, mutta meidän on tehtävä checkdive ensin. He haluavat mennä aamulla klo 9 veteen, johon mennessä emme ehdi kamojamme tarkistaa. Tällä kertaa siis kieltäydymme kyydistä. Saamme kuitenkin sovittua, että voimme liittyä naapuriveneen sukelluspoppooseen iltapäivällä. Tähän mekin ehdimme mukaan. Aamusta Omahan alle testaamaan laitteet. Onneksi tuli testattua. Tietokoneesta on patteri pimeänä. Aiskin suukappaleet hajoaa käsiin ja hän lähes tyhjentää vatsalaukkunsa kuminpalasiin, jotka lähtevät irti suukappaleesta. No, kaikki hyvin onneksi tuli testattua. Ei muuta kuin korjaamaan ja ilmoitus kavereille, että tullaan mukaan iltapäivän sukellukselle.

Naapurit saivatkin meille jolla miehen kun heidän ystävänsä peruvat varsinaisen sukelluksen. Ei siis tarvitse raahata jollaa mukana sukelluksella. Saamme jättää Omahan jollan sukellusliikkeen laituriin ja jatkamme matkaa yhdellä jollalla. Venemies ja neljät kamat mukana on todellakin aika maksimi. Vettä tulee sisäänkin, jolla on lähes puolillaan, mutta eihän se haittaa kumivene kelluu isossakin lastissa. Matkaa on vain noin 50m ja kamat selkään niin päästään nopeasti veteen. Aallokko on lähes poissa. Ajoitamme sukelluksen noin tuntia ennen vuoroveden kääntymistä. Nousuveden loppuun. 

Paikallisten kalansaalis tänään.


Sukellustoiminta alkakoon.

 

Pinnan alle painuessa näkyy ensimmäinen Hai. Riutta laskeutuu sisäänkäynnin suuaukon keskelle kanjonina. Pohja syvimmässä kohdassa lienee noin 30m. Siellä ei kuitenkaan ole enää korallia. Ainoastaan ”hiekkatie” Aiski tekee historiaa ja pudottaa stagensa vahingossa pohjaan. Odottelen poijunarulla muita ja tuota kipparia, että saa tavaransa kasaan. April ja Cain näyttävät meille tietä he ovat sukeltaneet täällä jo useasti. Seuraamme riutan ”oikeaa” reunaa lähes sukelluskeskukselle asti, josta käännymme vasemman puoleiselle reunalle. Tässä kohtaa pohjassa ”hiekkatie” loppuu ja alkaa harmaa alue, jossa on kuollutta korallia. He kutsuivat sitä Sandpooliksi. 

 

Alamme miedossa virrassa sukeltaa kohti Atollia. Tosiaan haiparvet ovat jo odottamassa Krubbereita ja uinuvat kevyesti virrassa parvina. Näemme Reef White ja Black tippejä sekä Lemon sharkeja. Haita on nyt niin paljon, että on aikaa tarkastella niitä lähemmin. Hain silmä muistuttaa kissansilmää. Erotuksena on se, että mustuainen liikkuu edestakaisin kun se tarkastelee sukeltajia. Näyttää aika spoogilta läheltä katsottuna. Luulemme näkevämme myös Nurse haita. Puolessa välissä on kaksi Eagle Rayta, ne leikkivät, parittelivat tai tappelivat? Olivat hiukan kaukana, joten emme osaa sanoa. Riutta on aivan uskomattoman kaunis. Syvänmeren sininen näkyy taustalla ja jyrkänne on täynnä kaloja ja värejä. Sukellamme noin +20 metrin syvyydessä nauttien pienestä virrasta. Näkyvyys on noin 30m. Kamerat räpsyvät ja osa kaloista tulee tosi lähelle esittäytymään. Remora yrittää tarrautua Kaputeenin vatsaan kiinni. Ehkä sieltä saisi energiaa imettyä. Tietty kellertävä lahnan muotoinen kala tuntuu tykkäävän sukeltajista ja huomaan, että ne leikkivät Aiskin ilmakuplilla.

Sandpool tulee vastaan ja huomaan ylempänä, että laiturien sisäänmenoaukko näkyykin. Tästä siis kanjonin yli toiselle puolelle. 5-2m syvyydessä on silmänkantamattomiin upeaa korallimattoa täynnä elämää. Tässä on hyvä viettää aikaa pintaan nousua odotellessa. Venemiehemme näyttää olevan hyvä vapaasukeltaja ja käy piipahtamassa välillä ympärillämme.

Kamat kyytin ja takaisin veneelle, toinen kierros pullojen täytöstä käyntiin ja märkkärit kuivumaan. Kyllä tätä voi tehdä useamminkin. Kiitos Sprit of Argos miehistö upeasta sukelluksesta. 

Lunnon taidetta, koko saari on korallipaloja täynnä.

Ravun matkailuauto.

 

Seuraavana päivänä aallokko on laantunut sisäänkäynnin ulkopuolellakin ja oppaamme kertovat, että kannattaa mennä ulommalle poijulle ja tulla sieltä kanjonia pitkin atolliin sisään päin. Siellä Krubberit kuulemma jo ovat. Eilen emme siis niitä kovinkaan monta vielä nähneet. Tällä kertaa syvyyttä on aluksi +30m, näkyvyys on kuitenkin todella hyvä. Aluksi emme huomaa mitään ihmeellistä, muuta kuin pari haita. Atollin ulkoreuna hohtaa sinisenä ja kanjoni koralleineen toisella reunalla. Tarkistelen tovin kompassi suuntaa sillä jotenkin kuvittelin sisäänkäynnin pohjan olevan hiekkaa niinkuin aikaisemminkin. Tovi siinä menee ennenkuin tajuan, että se onkin pelkkää korallia. Samassa tajuan, että pohja on aivan täynnä Krubbereita. Niiden nenä osoittaa kohti vastavirtaa. Niitä on aivan käsittämätön määrä. Erikoista tässä on se, että ne ovat täysin paikoillaan. Kuin huumattuna ne tuijottavat eteenpäin. Jotkut ottavat pientä matsia, mutta pääsääntöisesti ne vain leijuvat lähellä pohjaa.

Samanlainen kalameri jatkuu varmaankin noin 100m ja virta kuljettaa meitä verkkaisesti kohti atollia. Hiukan jännä sukellus kun brieffi tuli vähän pikaisesti ja suunnat vähän hukassa. Lisäksi olemme menossa veteen noin tuntia ennekuin vuorovesi kääntyy atollista ulospäin, joten on sitten parasta olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Onneksi meillä on venemies mukana seuraamassa sukellustamme. Pikkuhiljaa syvyys alkaa olla alle 20m. Ilmaa ei ole todellakaan yhtään liikaa mukana. Yritän pysyä aika ylhäällä ja mietin ystäviämme sillä heillä on sinkkupullot ja silti he pysyvät syvemmällä kuin me. Aiski tietty menee omia reittejään, mutta hänellä onkin mukana eniten ilmaa mukana.

Krubberi meri alkaa.

Melko monta kaveria.







 

Kerroin aikaisemmin pikku riutta kalasta, joka tuppaa tulemaan aina kuplien lähelle tai sukeltajan yläpuolelle. Tosiaan ensin ajattelimme, että se tulee leikkimään kupliin. Seuraavaksi mietimme, että kenties se onkin fiksu ja hyödyntää ilmat kuplista. Sitten Aiski alkoi puhua mielenkiintoisesta hetkestä. Samainen pikkukala seurasi haita. Hai sitten taisi pieraista ja samaan syssyyn kakata. (niitä kakkaavia kaloja on sitten aika paljon tällaisessa kala sopassa) Päädyimme siihen, että ilmkupla on merkki tälle fisulle kakan siis ruoan saamisesta. Hihii, todella yksinkertaista, ei kiitos riuttakaloja lautaselle. Ne nimittäin tuntuvat kovasti tykkäävään sekä biojätteestä mikä on toki ymmärrettävää, että Omahan septin tyhjennyksestä. Vielä vähemmän riuttakalaa kiitos. Paikalliset kyllä kalastavat näitä, tosin eivät sieltä missä veneet ovat ankkurissa.


Sehän vilkuttaa minulle!

Deko kaverihan se siinä taas.

Trikkeri
 

Pian vaalea ”hiekkatie” alkaa ja huomamme, että olemme oikeastaan kanjonin vasemmassa reunassa, joten otamme suunnan reilusti oikealle. Nyt näkyy jo eilinen alasmeno poiju. Hyvä, matkaa on vielä, mutta olemme jo suht turvallisella alueella. Mielestäni virta alkaa olemaan hiukan vastainen, joten kiirehdimme vauhtia. Minulle jää juuri ja juuri 50bar ilmaa, joten kaikki hyvin. Ystävämme ovat jo menossa jollaan. Mahtava kokemus. Once in a lifetime.

White tip



 

Päätämme mennä olusille paikalliseen sukelluscenteriin, joka on aivan sisäänkäynnin vieressä. Terassi on rakennettu meren päälle ja aurinko paistaa. Vesi on kirkasta ja tästä voi nähdä haiden uiskentelun terassin reunalta. Aivan käsittämättömän kaunis paikka. Kaputeeni huomaa laiturilla keltaisen kopan. Rebreatherin, hyvä ettei kyyneleet tule silmiin kun hän ihailee laitetta ja kertoo ystävillemme innoissaan kuin tuo laite toimii ja mihin kaikkialle sillä voi sukeltaa. Reben omistajaa ei kuitenkaan näy, joten emme tiedä kenelle se kuuluu. Selvää on kuitenkin, että sillä hetki sitten käyty sukeltamassa.

Tosiaaan täällä on nyt kuhinaa kerrakseen kun veneilijät tulee ja menee. Nyt ankkurpaikalla on jo 22 venettä. Ah olen kiitollinen, että näimme tämän näytelmän. Tuuliennuste on vielä parin päivän ajan tyyntä, joten ehkä ehdimme sukeltaa vielä sisäänkäynnillä. Kun uusi Maramu (tuuli) tulee niin sinne ei enää ole asiaa.

Tuulinen kausi kestää vajaan viikon. Tällä välin on taas aika huoltaa venettä. Ns. välikatto kahden biminin välistä hajosi vetoketjujen kohdalta Papeteessa kun tuli sellainen 45kn puuska. Johan se kestikin melkein puoli vuotta. En tiedä oliko vika vetoketjuissa, jotka oli hankittu Brasiliasta. Kenties ne olivat liian kapeat ja liian paljon auringossa. Tein kyllä reilut läpät ketjujen päälle, mutta tuuli nosti ne ilmeisesti pystyyn ja näin ollen muovihampaat saivat sitten kosolti UV:tä. Lisäksi se oli ehkä hieman väljä, joten kun tuuli vaihtoi suuntaa se paiskoi kangasta aika voimakkaasti. Joka tapauksessa kapu alkoi vaatimaan sen korjausta.

Samalla kertaa, kun biminit otetaan alas, ajattelin hieman parannella purjehdus olosuhteitamme. Meillä on ruorin päällä katos ja seinät keulalla ja sivulla. Tämä suojaakin mukavasti, mutta takaa tuleva tuuli ja kahden katoksen (väli joka on oltava isopurjeen jalustimen vuoksi.) päästää liikaa aurinkoa päivä vahdille. Niinpä päätin tehdä takaseinän, jonka ”ikkunat” ovat verkkoa. Näin ollen se tekee varjon ruorille aiheuttamatta kuitenkaan kasvihuone olotilaa. Toivon, että se myös blokkaa hieman sadetta tuulen ollessa myötäinen.

Ajattelin, että eihän tuon rakentaminen nyt niin kauan vie, mutta kaikenkaikkiaan takaseinät vetoketjun uusimiset ja biminien takaisin asennukset vaativat meiltä juurikin tämän vajaan viikon. Nyt se on kuitenkin korjattu ja kiristetty kaikin puolin. Olen joutunut Karibialla tehtyä katosta korjailemaan aika lailla. Olisin suonut, että ne kestäisivät hieman enemmän. Nyt ainakin tiedän miten uusin kopin aikanaan. Toivottavasti se kuitenkin kestää tämän reissun loppuun asti.

Pääsemme sukeltamaan taas näiden hommien jälkeen. Onneksemme Sprit of Argosin pariskunta tykkää sukeltaa kanssamme. Käytämme heidän jollaansa poijulle menoon ja turvana. Onneksi, sillä isompi perämoottorimme (pienemmällä ei pärjää näissä virroissa) ei oikein syystä tai kolmannesta halua toimia vaan alkaa pätkiä kun sukekuorma on kyydissä ja ajamme plaanissa. Kapu on avannut sen jo kolme kertaa, putsannut kaiken ja kasannut uudestaan. Hetken se toimii ja alkaa taas pätkiä. Varsinaista vian aiheuttajaa emme ole saaneet selville. Polttoaine letkuunkin on lisätyy extra suodatin, joten siinäkään vika ei pitäisi olla.

Nyt kun Krubberit ovat jo enimmäkseen häipyneet suuaukolta on haiparvia aivan käsittämättömän iso määrä. Ei siis yhtä parvea vaan niitä tulee yhdellä sukelluksella vastaan varmasti satoja ellei lähemmäksi tuhatta. Hullua tässä on se, että alkaa tulla ns. Hai kyllästyminen, vaikka ne ovatkin ansainneet kunnioitukseni ja yritän pysyä niiden reitiltä sivussa. Ne eivät käyttäydy missään kohtaa mitenkään agressiivisesti tai uhkaa sukeltajaa. Silti on selvää, että annamme niille tilaa ohittaa meidät helposti.

Vaikka sukeltajia on ollut suuaukolla todella paljon, olemme olleet ainoita, jotka ovat sukeltaneet hiukan ennenkuin vuorovesi käänytyy ulospäin. Muut ovat menneet eri aikaan. Hyvä sillä emme halua sotkea kaupallisten sukelluskeskusten bisnestä. Viimeisellä sukelluksella ohitamme sukellusryhmän, jolla on noin 6-8 sukeltajaa vedessä. Yritämme pysyä pois tieltä, jonka seurauksena olemme koko ajan syvemmällä kuin he. Huomaan, että yksi jäsenistä ”karkaa pintaan”. He olivat juuri tulleet 30m syvästä pienestä luolapoterosta ylös. Onneksi heillä on todennäköisesti Nitroksia pulloissaan. Olen hieman ylempänä kuin Aiski ja Cain ja ihailemme haiparvea sandpoolissa. Opas tuli viittoilemaan minulle jotakin. Joko hän oli sitä mieltä, että pilasin näkymän tai sitten olin hänen mielestään liian lähellä haiparvea. Jotenkin minulle tuli mieleen sekin kun satuimme näkemään tämän pikku kommelluksen vedessä oli hänellä tarve tulla esittäytymään minulle. Kenities tuplapullomme ja stage, jota harjoituksen vuoksi olen taas alkanut pitää mukanani oli jo liikaa. Lukihan pulloissa vielä nimenikin. Aiskille ja Cainille hän ei käynyt mitään kommentoimassa. Haitkin olivat rauhallisia, joten en mielestäni ahdistellut niitä yhtään. 



Sukellukset ovat kaikki enemmän ja vähemmön virtasukelluksia, joten kokeilin neliraajajarrutuksta.

 

Sukellusten välillä meillä on aikaa oppia uuttakin. April ja Cain ovat kovia kalastamaan. He kertovat, että nousuveden aikaan Hummerit kiipeävät riutan reunaa pitkin ylös kohti rantaa. Ne voi nähdä illalla kivien koloissa, jolloin punaiset silmät hehkuvat ja ne voi pyydystää. Lähdemme siis kalastamaan. Tarvitsemme vekkosäkin sangon neopreenikengät ja otsavalot. Nyt on tyyni ilta, joten ei muuta kuin atollin ulkoreunalle jahtiin. Kaputeeni ottaa vielä atraimen mukaan sillä Fakaravan kalojakin voi syödä huoletta. Niissä ei pitäisi olla ciguera tautia, joka on vaarallinen ihmiselle. Ei kaiketi tappava, mutta tekee erittäin sairaaksi. Jos ei ole 100 prosenttisen varma onko saarella sitä vai ei, niin riuttakaloja ei kannata koskaan syödä.

Tiedämme kuitenkin varmasti, että papukaija kaloja voi täällä syödä. Cain ja April kalastavat niitä verkolla taitavasti sillä ne oikeastaan uinuvat kivien koloissa. Kun näyttää valoa ne myös näkyvät kirkkaan turkoosin värinsä vuoksi. Tällä kertaa emme löydä Hummereita. Näen ehkä yhdet oranssit silmät hehkumassa kiven koloissa, mutta en ole ihan varma. Nekin katosivat aika äkkiä. Kuitenkin huikea kokemus kävellä pitkin riuttaa pimeässä metsästämässä syötävää. Välillä uppoan lähes reisiä myöten mainikiin. Kävely on aika raskasta ja on vaikea hahmottaa mihin astuu. Onnkesi neopreeni kengät suojaavat myös varpaat ja nilkat. Muilla kengillä voisi olla suorastaan tuskallista.

Papukaija kaloja saamme kuitenkin 4-5 kappaletta. Alan jo toppuutella Aiskia sillä hänen kalahimonsa ei ole kovinkaan suuri. Metsästyvietti vie kuitenkin kaputeenin mennessään ja puhun kuurolle ihmiselle. Viimein sanon, etten aio sydä papukaija kalaa yhtään, joten lopeta metsästys, sillä sinulle on tulossa kalaruokaa jo aika moneksi päiväksi. Loppuihan se viimein.

April opastaa Aiskia kalan käsittelyssä. Saadaan kyllä tonnikala paloiteltua, mutta pikkukalojen siivous on asia erikseen. Reilu tunti vielä kalojen siivousta ja sitten pannulle paistumaan. Tuore kala on hyvää, mutta tätyy todeta, että riuttakala ei vedä vertoja ulkomeren isommille fisuille. Hummerit sen sijaan jäivät vähän houkuttamaan, vaikka olenkin sitä mieltä, että niin pienen lihamäärän vuoksi niitä ei kannattaisi tappaa.

Kaikkien näiden toimien välissä käymme välillä rannalla. Pääasiamme on polttaa roskat, mutta mukavahan siinä on katsella alas painuvaa aurinkoa tyynessä luonnonkauniissa atollissa. Eräänä iltapäivänän kipaisemme pinkille hiekkasärkälle suuaukon eteiläiselle puolelle. Rauntautuessamme vastassa oli rotta, joka kaiketi herkuttelee pudonneilla kookospähkinöillä. Tämä on kuitenkin yksi kauneimmista paikoista, jossa ole käynyt. Varsinkin nyt kun on tyyntä ja iltapäivän aurinko paistaa kirkkaasti. 


 

Laivakoira Quin

Paikallisten ohjeiden mukaan tehty kalastus väline. Lähinnä ilmeisesti katiskaa tai rapumertaa.


Kaputeeni lempipuuhassaan.



 

Alkaa olla aika palata sivistyksen pariin. Tarvitsemme nettiä ja emme onnistu sitä ostamaan (sekin on sitten pitkä tarina), vaikka kuulenkin, että se pitäisi olla mahdollista täältä Fakaravan eteläpäästä. Lisäksi unohdin kerta kaikkiaan nostaa käteistä. Täällä käy pankkikortti, mutta ostot pitää olla vähintään 10 000 frangia eli noin 90€. Emme siis millään voi istua baarissa ja syödä / juoda tuota määrää. Tuoreruoka on loppunut jo useampi viikko sitten, joten pikkuhiljaa olisi syytä mennä Fakan pohjoispäähän takaisin.

Vietämme yhden yön Pakokotassa ja saamme tärkeimmät asiat hoidettua. Ajattelin ensin, että menemme paikallisen yaht servicen kyydillä kauppaan ja takaisin. Kysyn siis miten homma toimii ja ystävällisesti minulle kerrotaan, että kun he tarkistavat Marine Trafficista, koska alus tulee, niin he soittavat aamulla noin klo 7-8 vhf radiolla. Odottelen soittoa, jota ei sitten koskaan kuulu. Ostoksilla käynti ei sinänsä olisi sen kummempi, odottaa että alus tulee ja menee seuraavana päivänä ostoksille. Siinä on vain se ongelma, että, jos ei ole jonottamassa vihanneksia ja hedelmiä kun kauppias purkaa lastin ei saa mitään. Päätämme jatkaa Rotoavan kylän edustalle sillä ruokatavara alus saapuu yleensä keskiviikko aamuisin.

Tällä kertaa alus saapuu vasta illan suussa ja menemme norkoilemaan kauppaan, josko he purkaisivat tuotteet. Ei pureta tänään, vasta huomenna. Okay, he avaavat klo 7.30. Olemme ehkä 10 minuuttia myöhässä ja kas, saamme sipuleita ja perunoita. Noh kiitos näistäkin. Kanamunia ei ole yhtään. Eilen niitä oli, mutta en ostanut, koska ajattelin, että tänään saan tuoreempia. Mennään siis käymään kylän toisessa kaupassa. Täällä on ne homeiset tomaatit ja ei sitten paljon muuta.

Onneksi kuulen, että täällä on ns. VeggieLady, tiistai ja perjantai aamuisin. Kuulen sitten, että juuri tänä perjantaina sitä ei ollutkaan. Noh, yritetään seuraavana tiistaina sitten. Tällä kertaa pidän huolen, että olen paikalla jo ennen klo 6 aamulla. Ah, kolmea erilaista vihannesta on tarjolla. Ne myydään pusseittain 500 frangin (noin 5€) hinnalla. Salaattia, Paksoita ja Munkoisoa. Pussit ovat aika reilun kokoisia, joten olen tyytyväinen hintaan. Tällä kertaa tuotteet ovat todella tuoreita ja hyvälaatuisia. Kuinka voi olla onnellinen hyvästä tuoretavarasta.

Jäämme tänne koko viikoksi sillä vesivarastommekin ovat aika vähissä. Saamme täältä vettä kun maksamme luonnonsuojelumaksun. 2 päivää 2 ihmistä 440 frangia (n.4e). Tällä lipukkeella saamme ottaa vettä kahtena päivänä 30 l / henkilö. Jotta saamme toisen vesitankeista täyteen se tarkoittaa 8 reissua, jos meillä on noin 100 litraa vesiastioita. Mitä meillä ei ole. Saamme kuitenkin naapurilta pari kannua lainaan ja roudaamme vettä aamupäiväisin. Vesihana on auki klo 7-12 välisenä aikana. Paitsi silloin kun kaupungin työntekijä perjantaina lopettaa työt jo ennen klo 12. Viittoilee meille syömistä tarkoittavilla merkeillä ja höpöttää jotakin Polynesian kielellä. Ei siis tänään enempää vettä. Jatkamme ensi viikolla.

Samaan aikaan yritän metsästää kananmunia. Paikallinen ruokakauppias kertoo, että kananmunia tulee huomenna perjantaina lisää. No tämäpä hienoa tulemme siis huomenna uudestaan. Saavumme paikalle siinä klo 11 aikaan aamulla ja kyselen niitä munia sitten. Teittekö varauksen kananmunista. No ei, olisiko pitänyt? Juu kannattaa tehdä varaus, haluatteko tehdä sen nyt niin saatte ne maanantaina? Tai voitte tehdä varauksen huomenna lauantainakin ja saatte ne silti maamantaina. Halleluja, miksi et voinut kertoa sitä eilen kun kerroit, että teille tulee kananmunia!!!!!

En uskalla edes ajatella millaista täällä on ollut lockdownin aikana. Oletan, että juuri mitään ei ole ollut tarjolla sillä Fakarava Yacht Service oli oikein edellisellä viikolla mainostanut meille, että kauppa on full stock now! Juu kaikkea muuta paitsi tuoretavaraa, leikkeleitä, juustoja, kananmunia, jauhoja ja maitoa lukuun ottamatta. Ei se paljon helpota, jos nuo tuotteet ovat veneestä loppu. Kokojyväjauhoja en ole saanut moneen kuukauteen. No joo, olis kerran ollut Carrefourissa, mutta ne oli pakattu paperipussiin, jolloin olen aina saanut kaupan päälle madotkin. Miten niistä nyt sitten leipään? En ole vielä innostunut tuosta matoproteiinista.

Lueskelin tässä vanhoja Glorian Ruoka Viini lehtiä. Onneksi niitä on läjä mukana, pelastavat monta aamua ja niistä riittää aina jotakin uutta, vaikka olen lukenut ne sataan kertaan läpi. Siinä oli kirjoitus, jossa henkilö oli huolissaan siitä, että ei tulisi ruokahävikkiä. Hänellä oli 10 kiloa lihaa pakastimessa ja joku tarjosi vielä 2kiloa hyvää mätiä pakastettavaksi. Että 10 kiloa lihaa olisi jotenkin paljon. Laskin juuri, että meidän pakastimessa on ollut parhaillaan noin 100kg lihaa, joka on riittänyt noin vuodeksi. Kerrottakoon, että tällä aikavälillä meillä on ollut myös vieraita. Kun jaan tämän, huomaan, että olemme syöneet lihaa noin 1 kg viikossa/henkilö. Huh huijaa. Se tekee noin 200g viitenä päivänä viikossa. Silti jää vielä 2 kasvispäivää viikolle. Ei kait se sitten niin paljoa olekaan?

Nyt kun meillä on vettä voin myös pestä pyykkiä. Jätän ne likoamaan yön yli ja kun huuhtelen pyykit otan viimeisen huuhdeveden ja laitan seuraavat pyykit likoamaan niihin. Säästän siis vettä sellaiset 25 litraa helposti. Näin ollen saan pestyä lähes kaiken ja olen säästänyt noin 60 euroa, jotka muutoin olisivat menneet pyykkimaksuihin. Tosin maksaahan se veden kuskaaminen veneeseen sekä täällä olevat vesimaksut.

Vettä tulee säästettyä myös niin, että sitä ei vaan käytä. Heh, vitsi vitsi. Kananmunankeittovesi on oikein hyvä astioiden tiskaukselle. Suihkussa saa käydä vain joka kolmas päivä. Noh, kaputeeni saattaa joskus käydä harvemminkin ja minä taas useammin. Hoitoainetta ei laiteta tukkaan läheskään joka kerran tai se on hiuksiin suihkutettavaa. Merivesipesujakin voi tehdä, mutta tämä ei sovellu kovin hyvin pitkiin hiuksiin.

Odotamme kovasti uutisia, koska rajat muihin saariin tästä länteen aukeaisivat. Toistaiseksi on ollut hiljaista. Osa veneistä on lähtenyt kohti Fidziä, joka on avoin ja ilmeisesti ne ovat päässeet perille kohtuullisesti. Uusi kulu tulee melko varmasti olemaan covid testukset jokaisessa maassa sekä mahdolliset karanteeni ajat. Australiaakin kait pääsisi jotenkin. Hankkimalla agentin ja olemalla karanteenissa heidän määrämässää hotellissa. Ei oikein kuulosta meidän jutulta. Tosin nyt osa Australian osavaltioista on suljettu uudestaan. Vanuatu saattaa aueta syyskuun alussa kertoo jokin artikkeli. 

Horisontti katosi.

Veneen kyljelle ui White Tip Hai

Ruoka aika, biojätteiden heiton jälkeen käy kuhina.

Paikallinen merisiili ylösalaisin
 

Seuraavaksi siirrymme Fakaravalta luoteeseen olevalle atollille nimeltään Toau. Paljon kehuttu paikka. Ajatuksena on sukeltaa siellä vaikkakin kalamäärät eivät kuulemma vedä vertoja Fakan eteläiselle sisäänkäynnille. Toivottavasti rajat aukeaisivat kohta edes sillä karanteenilla eihän tästä muuten mitään tule. Ei voi odattaa kuukausikaupalla, että virus katoaa. En usko, että niin tulee käymään.