This is Africa!

 Etelä Afrikka, Richards Baysta Cape Towniin.

Päätämme siirtyä Richards Bayssä Zululand Yacht Clubiin kaupungin laiturista. Kaupungin laiturissa ei toimi sähkö, eikä vesi välttämättä ole kovin hyvää, tosin em. ei ole tarkempaa tietoa. Emme myöskään uskalla jättää venettä tähän yksin sillä aluetta ei vartioi kukaan. Tarvitsemme kuitenkin yläveden satamaan siirtymiseen ja tämä koittaa vasta tiistai aamuna.

Maanantaina näemme ensimmäistä kertaa Afrikan vähän laajemmin ja Eric kuskaa meitä eri paikkoihin. Pääsen myös paikalliseen ruokakauppaan, mikä onkin todella positiivinen yllätys. Hinnat on nimittäin erittäinkin kohtuulliset ja tuoretavaran laatu on jopa parempaa kuin Reunionilla. Lisäksi saan lainaksi kuskimme ns. bonus korttia, jolla saa vielä alennuksia.

Hedelmähulluuteni on pahentunut. Olkaa itse kaksi vuotta kalliissa Polynesiassa ja sitten kun saa yhtä äkkiä viinirypäleitä tarjouksesta 5,5 eurolla 4 rasiaa niin voi herranen aika. Jopa edullisemmin. Nämä oli kalliita jopa Reunionilla. Ehkä olen kohta syönyt niitä niin paljon, että kyllästyn? Kapteeni ei kyllä usko tähän. Nii eikä edellisestä maasta saanut avokadoja ollenkaan joihin taas totuin Australiassa. Täällä paketissa lukee oikein tarralla mitkä voi syödä heti ja mitkä pitää itse kypsyttää. Omppoja parin euron hinnalla 1,5kg. Rapeaa salaattia, jota ei ollut edellisessä maassa ollenkaan. Siis oli mutta vain yhtä lajia. Kyllä tämä oli kaiken tämän arvoista kun sai näitä ihania viinirypäleitä!

Jotenkin tuo tuoreruoka on nyt sellainen asia mitä on alkanut himoita kuin hullu puuroa. Kyllähän noilla pitkillä ylityksillä vihannekset tulee otettua purkista ja kun ne eivät ole kovin hyviä niin usein melkein jättää syömättä kokonaan.

Negatiivinen puoli on pakkausjätteen määrä. Melkein kaikki on pakattu muoviin ja vielä erilliseen styroksi lautaseen. Siis nimenomaan vihannekset ja hedelmät. Pakkaajat kassalla työntää heti muovipussia, vaikka mulla on omat kassit mukana. Tosin ehkä se hygienia täällä sitten vaatii sen mene ja tiedä. Sillä joihinkin pakkauksiin on päätynyt kärpäsiä, vaikka kaikki vaikuttaa puhtaalta ja tosi hyvä laatuiselta.

Siirrymme Zululandiin ja täytämme pinon papereita. Täällä taidetaan tykätä sekä papereista sekä leimasimista. Tämä purjevene klubi on kuitenkin ilmapiiriltään niin miellyttävä, että tunnen olevani oikealla lomalla. En tiedä johtuuko se ihmisistä, varmaankin paljon, vai tunnelmasta ja rauhallisesta satamasta johon ei tule juuri aallonvärettäkään. Täällä on kolme baaria, ravintola ja grillauspaikka. Wet baari on rannalla ja lähellä pientä uima allasta. Lisäksi grillaus eli Afrikaansin kielellä Braai paikka. Grillauspaikalla saa itse tehdä sapuskansa koska tahtoo, mutta baarista haetaan juomat. Pullollinen valkoviiniä maksoi 110 randia eli noin 6€. Pienehkö piripintaan täytetty lasillinen punaviiniä pöntöstä 17 randia eli noin 85 centtiä. Tosin tämä oli aika pahaa. Oluen hintaa en nyt muista sillä taksikuskimme taisi tarjota ne. Ruoka annokset ravintolassa maksavat noin 6€. Tosin tämä ei ehkä ole ihan parasta ruokaa mitä olen saanut, mutta, jos ei jaksa kokata niin hyvä vaihtoehto.

Pitihän meidän grillauspaikka testata.

Tässä ollaan vielä Richards Bayn karanteeni laiturissa.

Pyykkitupa, jossa sekä kuivurit, että pyykkinarut. Tilavat ja kerrankin valoisat suihkuhuoneet ja vessat. Hinta tälle ihanuudelle oli noin 20€/vrk. Sisältäen sähkön ja veden. Tämä sisältää väliaikaisen jäsenyyden klubiin. Olisimmepa jääneet tänne jumiin covi ajaksi.

Päätän kävellä noin 3km päässä olevalle kauppakeskukselle. Kaipaan liikuntaa parin viikon veneessä olemisen jälkeen. Paikka tuntuu turvalliselta, mutta en liikkuisi täällä yksin pimeän tullen. Tosin Eric vähän kommentoi kävelyäni siihen malliin, että ei ehkä kannattaisi. Jätän sen sitten vain yhteen kertaan.

Vene vaatii pieniä korjauksia kuten aina. Isoin odotus on Furunon navigointi laite Olemme saaneet Suomen Furunolta tänne postilla sijaislaitteen, koska omamme täytyy lähettää suomeen huoltoon. Reunionin Furunon huolto ei osannut muuta kuin levitellä käsiään. Onneksi Suomi Furuno otti meidät vihdoin tosissaan ja saimme varalaitteen asennettua sekä rikkoutuneen lähetettyä suomeen.

Lisäksi mastossa oleva kelkka, jota käytetään spiirapuomien kannatteluun täysin myötäisellä kelillä, vaati korjausta. Tai itse asiassa se päätettiin hitsata kokonaan uudelleen. Noh, eihän se ihan onnistunut niin kuin haluttiin, mutta hinta oli kohtuullinen ja Kaputeeni sai sen toimimaan pienellä tuunauksella. Tämä olikin suurin syy siihen, että viivyimme Zululandissa Richard Bayssa noin 10pvää. Tällä välin Matruusi pääsi ihanaan kangaskauppaan, josta löytyi yllättäen myös vene kankaita. Todennäköisesti ei ihan parasta laatua, mutta hinta reilusti alle yleisten marine canvas kankaiden alle. Kyllä tykkään.

Sain uudet suojat tehtyä fendereille ja kannella pidettäville polttoaine kanistereille. Lisäksi huomiota vaati ikkunan aurinkosuoja, sen ompeleet repesivät vastaisessa kelissä. Ne olivat jo neljä vuotta vanhat, joten ei ihme, vaikka lanka olikin UV suojattua. Näihin pitää tehdä uudet verhot, mutta toistaiseksi saavat vielä kelvata, vaikka kangaskin on jo aika hapanta.

Kaputeeni huomasi, että vesitankkien välissä oleva kolmitiehana oli alkanut vuotaa. Tämä ei ole hyvä asia. Haluamme, että vesitankit eivät ole yhteydessä toisiinsa koko ajan. Tämä piti tilata Kap kaupungista. Jälleen kerran Eric oli iso apu etsiessä näitä asioita. Zululand yacht clubin ainoa huono puoli on, että se on kaukana kaupungista, mutta Taxi Eric on todella hyvä ja kohtuu hintainen apu tähän.

Olen myös kiinnittänyt huomiota Etelä-Afrikan tapaan hoitaa tätä kulkutautia. Täällä mitataan henkilökunnalta kuume kun he tulevat töihin. Kaikki käyttävät maskia ja kauppojen ovelle on vartijat, jotka suihkauttavat jokaisen sisälle pyrkivän kädet. Täytyy sanoa, että täällä asiat näyttävät olevan sen suhteen jopa paremmin kuin joissakin Ranskan valtioissa. Toki ymmärrän, että alueellisia eroja on varmasti, olemmehan nähneet vasta pienen osan tätä maata.

Perjantaina aukeaa pieni sääikkuna ja päätämme siirtyä Durbaniin. On odotettava nousuvettä, joka on tällä kertaa noin viiden aikaan illalla. Käytämme Ericin palveluita vielä viimeisen kerran. Spiirapuomin kannattaja vaatii pienen hitsauksen. Hankimme tuoreet ruokatavarat sekä kaputeenille uudet löksypöksyt sillä edelliset joutuivat Intian valtamereen.

Irrottaudumme laiturista vihdoin. Meinasi tulla kiire, sillä viranomaisille on ilmoitettava suunnitelma mihin mennään ja täytettävä taas nippu papereita. Eric ja muutamat muut veneilijät ovat saattamassa meitä matkaan. Pieni haikeus jää, sillä todella pidimme tästä paikasta ja ihmisistä.

Keli on tyyni ja aloitamme moottoroinnilla, jota jatkamme sitten koko yön. Virta on suurimmaksi osaksi myötäinen. Akanvirta ottaa kuitenkin vallan vähän ennen Durbaniin saapumista. Soitan puhelimella paikalliseen yacht clubiin ja saamme taas lämpimän vastaanoton. Meidät ohjataan marineron toimesta kansainväliseen laituriin. Ilmeisesti muut paikat ovat täynnä. Olisi ehkä pitänyt olla yhteydessä aikaisemmin, mutta emme tienneet sata varmasti pääsemmekö lähtemään perjantaina.

Durban osoittautuu ihan suojaisaksi satamaksi, mutta aidattua satama aluetta pidemmälle ei kannata lähteä. Ylitämme sen kerran ja käymme tien toisella puolella sijaitsevassa kioskissa. Tällä matkalla selviää, että täällä ei ole turvallista liikkua. Tästähän meitä oli jo varoitettu aikaisemmin. Satamassa haisee kakka laskuvedellä ja roskaa on koko aidatun alueen ulkopuoli täynnä. Kaksi veneklubia ovat ihan asiallisia paikkoja ja vaikuttavat hyvinkin idyllisiltä kunhan ei vaan eksy väärälle puolelle aitaa. Haluamme jatkaa matkaa mahdollisimman pian ja siihen aukeaakin sääikkuna jo maanantaina.

Durbanin satamassa.

Aloitamme matkan aamupäivällä ja nyt yritämme päästä vähintään Port Elisabethiin. Saimme kuitenkin vinkin, että Mossaal Bay olisi oikein mukava, jos vain suinkin sääikkuna riittää sinne asti. Olemme saaneet ohjeita virtaa varten. Kannattaa ajaa noin 30nm ulos rannikosta. Aloitamme moottoroinnilla sillä keli on tyyni. Illan tullen tuuli kuitenkin viriää ja virtakin löytyy. Mukavat 6-7kn näyttää olevan vauhti melkein koko ajan.

Parhaimmillaan Omaha kiitää 201nm vuorokaudessa. Lähes täysin myötäisessä ja virran avittamana. Huh huh, hurjaa katsella mittaria kun nopeudet maan suhteen ovat 7-10kn. Tämä onkin Omahan ennätys. Edellinen oli 164nm. Rautarouva painaa menemään tasaisesti. Ulos katsoessa meri näyttää ihan miellyttävältä ja vettä vasten vauhti on noin 5-6kn. Siis ihan normaali Omahan kyyti. Ainoastaan mittareista pystyy havaitsemaan, että nyt mennään ja lujaa.

Matka jatkuu ja muutaman päivän jälkeen kapteeni ilmoittaa, että nyt on vatsa niin sekaisin, että tarvitaan lääkettä. Ripuli on pahentunut ja kuumekin meinaa nousta. Ulkovahdissa alkaa olla tosi kylmä ja villasukat ja villavaatteet täytyy kaivaa esille. Kaputeeni sairastamaan ja Matruusi ottaa taas vastuun seiluusta. Oltaisiin juuri Port Elisabethin kohdalla ja Matruusi alkaa jo vähän ehdottelemaan, josko mentäisiin sinne? Kapteeni on kuitenkin vielä niin hyvässä kunnossa, että hän antaa käskyn jatkaa matkaa. Mossaal Bayhin on vielä parin päivän matka.

Yllättäen muutaman päivän matkasta tulikin viiden päivän seilaus hyvän kelin johdosta. Päätämme mennä sisään Mossaal Bayhin, vaikka myötäinen näyttäisi vielä jatkuvan. Keli kuitenkin kovenee, joten päätämme pysähtyä tänne. Pääsemme sisään satama altaaseen, mutta huvivene puoli on viimeistä myöden täynnä. Meidät ohjataan kalastajien sekaan kiinteään laituriin. Täällä onkin sitten raikas kalantuoksu. Vieressä on kalatehdas, johon kalastusveneet purkavat saaliinsa.

Vastaanottajat pahoittelevat tilannetta, mutta me ollaan ihan tyytyväisiä. Päästiin sentään suojaan sillä toinen vaihtoehto olisi olla ulkoankkurissa kahdessa poijussa. On kuitenkin tulossa kaakkoistuuli, joka pääsee puhaltamaan suoraan tähän lahteen. Ei kiitos. Otamme vastaan paikan, jossa on tietysti karut mustat kumi renkaat fenderinä. Noh, ei hätää Kaputeeni kaivaa vastineeksi metron puskurista tehdyt kumifenderit Omahan kylkeen. Silti kylki saa mustat kumijäljet sillä vuorovesi liikuttaa meitä ylös ja alas mikä aiheuttaa sen, että renkaiden paikat vaihtuvat koko ajan.

Olemme myös tietoisia Englantilaisesta yksinpurjehtijasta Steelaway veneestä, joka on saapumassa perässämme samaan satamaan. Tiedämme, että satama on täynnä ja kalasatamassakin on jo 3 huvivenettä, joten nekin paikat on tiukilla. Päätämme tarjota hänelle paikkaa meidän kyljestä. Kaputeeni ottaa VHF radion ja tiedottaa hänelle. Tervetuloa kylkeen, se on meille ok, jos se sopii satamaviranomaisille. Tuuli alkanee nousta muutaman tunnin päästä, joten ystävämme saapuu mielellään kylkeemme, vaikka molemmat veneet ovat vähän kovilla, ne saavat vain vähän visuaalisia haittoja. Lähinnä fenderit hakautuvat kylkiä vasten. Teräsveneet kestävät vähän rajumpaakin käyttöä. Mehän ollaan totuttu tähän kylkikiinnitykseen Patagoniassa siellä vierekkäin veneitä saattoi olla jopa kuusi tai seitsemän.

Saamme kuitenkin kulumaan muutaman kiinnitysköyden ja yhden jopa poikki. Jouduimme yllättäen vaihtamaan paikkaa hinaajan kylkeen. Olimme juuri sopineet lähdöstä päivä safarille kun ilmoitus tuli. Voi kakka, puoli tuntia aikaa siirtää vene ja laittaa kaikki köydet uudestaan. Kaputeeni vaan huikkasi kiireessä Steelawayn kapulle, en ole tyytyväinen kiinnityksiin, voitko katsoa niiden perään? Meidän on nyt mentävä. Keulaköysi osui johonkin terävään nokassamme ja hankautui poikki. Onneksi Tony oli paikalla ja homma oli hallinnassa kun tulimme takaisin.

Mossel Bay osoittautui oikein hienoksi kaupungiksi ja tämä oli täynnä erilaisia antiikkikauppoja, käsityöläismyymälöitä, sukelluskeskuksia, ravintoloita ja kahviloita. Mikä mukavinta täällä voi lähteä kävelemään turvallisesti kaupungille. Täältä teimme myös safari päivän sillä ystävämme ovat sanoneet, että se on vaan tehtävä, jos on Afrikassa.

Mosaal Bayn katunäkymää.

Matkasimme taksilla yksityiselle hotellille, joka on ostanut maita ympäriltään ja alkanut rakentaa luonnonpuistoa, jossa eläimet saavat vapaasti metsästää oman ruokansa ja elää omaa elämäänsä. Alue on aidattu ja sitä vartioidaan, jotta salametsästäjät eivät pääse käsiksi näihin eläimiin. Olen vähän alkanut vastustaa eläinpuistoja ja suhtauduin tähänkin hieman negatiivisesti, mutta homma vaikutti kaikin puolin olevan eläimiä kunnioittavaa. Osa eläimistä oli ns. pelastettuja mm. leijonat ja yksi elefantti. Leijonat olivat syntyneet vankilassa, joten ne eivät osanneet metsästää omaa ruokaansa. Jahdata kyllä, sillä se on niillä veressä niin kuin kaikilla kissaeläimillä, mutta varsinainen loppuosa miten se hoidetaan ei näiltä jellonilta onnistu. Näin ollen he syöttävät niitä. Ympärillä näytti olevan lammasfarmeja ihan leijonien vieressäkin. Heille kuulemma usein soitetaan viereisiltä maatiloilta tarvitsetteko leijonillenne ruokaa, jos heillä on sattunut jokin onnettomuus ja eläimiä ei voida käyttää ihmis-ravinnoksi tms.

Safari hotellin sisäänkäynti.

Aidatut alueet oli laskettu tarkkaan, kuinka paljon tilaa mikäkin eläinlaji tarvitsee. Heillä oli maata satoja hehtaareja ellei tuhansia. Elefantti teinipoika oli pelastettu sen hyljänneeltä äidiltä ja sijoitettu vanhemman uros norsun seuraan, jonka tehtävä on opettaa sille, miten ollaan kunnollinen elefantti. Näimme myös Gepardeja, Seeproja, Sarvikuonoja, Antilooppeja ja Puhveleita. Pääasia oli, että eläinten olemiseen ei puututa millään tavoin, toki hoidetaan, jos he ovat sairaita ja siirretään toiseen paikkaan, jos tila käy liian pieneksi. Gepardeja oli kaksi emoa pentuineen. Kun pennut kasvavat isoiksi ja niiden tila jää liian pieneksi sijoitetaan ne uuteen paikkaan. Ilmeisesti Gepardi veljekset pidetään yhdessä sillä se on niiden luontainen tapa elää villinäkin. Ne metsästävät yhdessä koko ikänsä. Leijona herra oli tosin leikattu, joten lisää leijonia ei kuulemma tule, mutta ympärillä olevat naarasleijonat pitävät hänet kiireisenä.

Sarvikuonot olivat täällä sarvien kanssa ja meitä pyydettiinkin olemaan postaamatta niiden kuvia. Sarvikuonon sarvi on kultaakin kalliimpaa pimeillä markkinoilla. Kuvan perusteella löytyy tarkka sijainti helposti. Jätän siis ne nyt julkaisematta, vaikka saimmekin niistä todella hienoja kuvia.

Tässä on selkeästi neuvottelu menossa.

Ihana päivä, mutta kohta on aika jatkaa kohti Kapkaupunkia. Enää parin päivän seilaus ja hyvätoivonniemikin on kierretty. Tuulta on luvattu aika reilusti, jopa 30kn mutta myötäisestä. Aloitamme matkan ihan tyynessä moottoroiden. Heti Mosaal Bayn jälkeen alkaa vedessä näkyä jotain kummallista. Kuolleita kaloja tuhansittain. Voi ei, onko eilen satamaan tullut iso kalastusalus pudottanut osan saalistaan mereen? Ilmeisesti niin, nämä kalat ovat aika pieniä ja varmaakin sitten tullut muun kalan mukana jotain mitä ei tarvita.

Ihmeteltiin jo Mosaal Bayhin tullessa, että mitä ihmeen roskia meressä kelluu välillä. Ihan kuin olisi jotain laudan pätkiä. Vai liikkuuko ne? Ei kyllä se oli roskaa. Totuus valkenee viimeistään nyt sillä näitä ”roskia” kelluu koko ajan enemmän. Ne on merileijonia, jotka meidän mielestä lämmittelee varpaitaan auringossa. Ne kelluu kaikessa rauhassa ja pitää ”kädellään” kiinni ”hännästä”. Niitä oli jo Mossaal Bayssa tosi paljon ja täällä näyttä olevan noin sata kertaa enemmän. Näin myös veneen vieressä Vasarahain poikasen viuhtovan menemään tuhatta ja sataa. Valaiden pöhäytyksiä tuli kuultua ja nähtyä. Merileijonatkin kävivät veneen kyljellä vähän väliä. Ei ole tyhjä meri täällä. Huikeaa, sillä Intian valtamerellä näimme suurin piirtein sen kuuluisan Mahi Mahin ja siinäpä se sitten olikin. Nyt on rannikko koko ajan näkyvissä, joten lienee luonnollista, että kaikki merenelävät ovat täällä myös näkyvissä.

Sitä luvattua tuulta ei sitten tullutkaan ja aikataulullisesti haluamme ollaan Cape Townissa ennen sääikkuna sulkeutumista. Volvo laitetaan nyt päälle aika pienellä kynnyksellä. Normaalisti yrittäisimme purjehtia vielä 3kn vauhdilla, mutta täällä sääikkunat ovat lyhyitä ja säät vielä vähän arvaamattomia. Tosin olen huomannut, että ne kyllä pitävät aika hyvin paikkansa. Johtuneeko sitten meidän hyvästä säägurusta vai onko vaan tilannetta seurattu niin kauan, että osataan laittaa ennusteet kohdalleen tarkemmin. Hyvä niin.

Saavumme aamutuimaan Cape Townin Atlantin puolelle. Niin todellakin. Nyt ollaan jo Atlantilla. Yksi ystävämme onnitteli minua kaikkien valtamerien ylityksestä. Olin ensin vähän hämilläni, sillä moinen ei ollut tullut mieleeni kertaakaan. Onhan se jonkinlainen saavutus sekin. Todellakin, nyt on ylitetty kaikki isot valtameret. Tähän Kapteeni totesi, että eihän me olla vielä ylitetty Jäämerta! Saat mennä, jos haluat, mutta minä en sinne lähde.

Cape Townin vuorellinen siluetti on todella kaunis. On tyyntä ja moottoroimme kohti Royal Cape Yacht Clubia, minne olemme tehneet varauksen aikaisemmin. Laittelen rauhassa fendereitä kannella. Katson eteenpäin ja outoa kyllä, siellä näyttää oleva puuska tulossa. Eikä ihan pieni. Pian tuuli alkaa nousta ihan kunnolla ja saamme windwallin niskaamme hiukan ennen satama allasta. Puuskat ovat 30kn. Aallokko sen sijaan maltillista. Soitamme satamapäällikölle uudestaan, että nyt ollaan hollilla. Hän tulee vastaan ja viittoo jotakin mitä en lainkaan käsitä. Puuskat ovat 20-30kn ja tuossa on aika kalliin näköinen moottorivene valkoisine runkoineen, haluaako hän meidät sen kylkeen?

Pikkuhiljaa selviää, että meidän pitäisi pyöräyttää Omaha sen taakse. Olen ihan varma, että Kapteeni ei aja tuonne sisään. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole. Tuuli työntää ja vauhtia on, jotta Omaha pysyy suunnassa. 25000Kg rautarouva ei pysähdy enää edes pakilla. Tämän on onnistuttava sentilleen oikein tai osumme toisiin veneisiin, tai rysäytämme laiturin päälle. Kapteeni pitää vauhdin päällä ja pyöräyttää täydellisesti Omahan pilttuuseen. Kyllä oli taas Matruusilla jännityksessä pidättelemistä. Onneksi marinerot tuntuivat olevan hyvin kartalla miten näissä keleissä menetellään. 5 henkilöä oli ottamassa meitä vastaan ja sanon, että ei ollut yhtään liian vähän, jos jokin asia ei ihan olisi mennyt niin kuin Tromsössä.

Kapteenin ensimmäinen ajatus oli tietysti miten ihmeessä minä pääsen täältä pois? Satamakapteeni kuitenkin sanoi, pilkettä silmäkulmassaan, miksi ihmeessä valitsit näin tuulisen päivän? Noh, olet nyt täällä, joten ei hätää. Köysiä lisää, vetoa eteen ja taakse ja vaikka minne, sillä tuuli nousee koko ajan. Saammekin muiston Patagoniasta, jossa tämmöinen oli ihan normaalia. Illalla pahimmat puuskat käyvät jo 48kn, joten onneksi päätimme moottoroida ja tulla aikaisin aamulla. Tämän jälkeen ei ole noin pahoja tuulia ollutkaan, vaikka toki välillä tuuleekin.

Royal Cape Yacht Club, takanase kuuluisa pöytävuori.

Siinä se nyt on, Cape Town mereltä.

Tämäkin Vene klubi on oikein mukavalla ravintolalla varustettu. Varsinkin pirtelöt ovat olleet herkkunamme. Vieressä on myös veneiden nostopaikka, sekä venetarvikeliike. Tosin ei ihan niin hyvää tasoa kuin Richards Bayssa. Täällä saamme kuitenkin täytettyä helposti kokkaus kaasut.

Cape Town vaikuttaa suhteellisen turvalliselta paikalta. Keskustan vanhemmassa kauppakeskuksessa on silti poliisi täydellä aseistuksella varustettuna. Matruusissa tämä herättää enemmän pelkoa kuin turvallisuutta, joten päätän mennä seuraavaksi johonkin toiseen paikkaan. Ainoa huono puoli tässä jahti klubissa on se, että täältä on lähdettävä oikeastaan aina taksilla ulos. Tämä on kansainvälisellä alueella isojen rahtiterminaalien seassa. Varsinaisia kävelykatuja ei edes ole. Toisaalta tämä on turvallinen sillä tänne ei pääse yksikään auto ilman sisään ja ulos kirjausta.

Käymme myös visiitillä paljon tykätyssä Waterfrontissa. Se onkin oikein hieno alue kauppoineen ja ravintoloineen. Paljon elämää, taidetta ja lapsille kivaa. Täällä poliisit ovat ilman näkyviä rynnäkkökiväärejä. Hiukan kalliimmat ravintolat jne. todella turisti paikka. Plussana rannalta löytyy käsityöläisten paikka, jossa on paljon paikallista taidetta. Tätä arvostan, sillä ns. luksusmerkit eivät oikein kiinnosta, enkä juurikaan nyt ole innostunut jalokivistä, vaikka se aito luonnontuote onkin.

Ostamme kerralla paljon ruokaa, sitähän tarvitaan aina seuraavalla seilauksella. Ruokakaupan bonuskortti olisi hyvä hommata itselle. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että joka maasta, jos niitä alkaa hankkia, niin eihän siitä mitään tule. Tuskin edes myöntäisivät ilman osoitetta. Eräällä kerralla minulla oli kaksi pakettia wc paperia kärryssä ja tarjouksessa luki, että kortilla saa yhden kaupan päälle. Minulla ei kuitenkaan ollut korttia, joten en sitten niitä hamstrannut kärryyni. Henkilökuntaan kuuluva herra kuitenkin ystävällisesti kertoi, että ota nyt ihmeessä se ilmainen vessapaperi. Sanoin, että kun ei minulla ole korttia. Siihen hän sanoi, ei se haittaa, saat sen kassajonosta. Vähän ihmettelin, että en nyt halua mitään korttia alkaa hankkimaan. Hän tarkoittikin, että kassajonossa toiselta asiakkaalta! Kun en uskonut niin minut passitettiin hakemaan kassan yhteydessä yksi vessapaperisäkki lisää. Kaupan kassatäti hoiti ystävällisesti seuraavan asiakkaan kortin käyttööni.

Cape Townissa tätä korttia ei ole ihan niin usein tyrkytetty ja olenkin poistunut ilman bonuksia jo useammasta kaupasta. Tällä kertaa olin ostamassa aika huomattavan summan edestä tavaraa. Tai no suomessa normaali viikonloppu kassi. Summa oli noin 120euroa. Kassatäti aikansa luki viivakoodeja ja vähän ennen viimeisiä ostoksia hän sanoi. Olen pahoillani, en voi myydä tätä tavaraa ilman korttia. Minä siitä vähän hämmentyneenä, että mitäköhän nyt on ongelma. Luulin ensin, että ostokseni ovat jotenkin liian suuret ja tarvitaan esimies ottamaan maksua tms. Täti kuitenkin käveli viereiselle kassalle ja haki jonkun toisen kortin, jotta kaikki ostot tuli ns. bonuksiin mukaan. No luultavasti ostin enemmän ruokaa kuin mitä hänen kuukausi ansionsa ovat, joten tavallaan ymmärrän näkökannan. Eikä se minua haittaa sainhan hommasta kaikki 6 randia alennusta, mikä lienee noin 3centtiä. Enemmänkin olisin saanut, jos olisin ottanut ns. 100 randilla hinnoitellut 4 tuotetta tuoretavarapuolelta. Seuraavan kerran täytyy muistaa sillä ei ikinä tiedä saako bonuskortin joltakin lainaksi.

Saan Kaputeenin puhuttua mukaan torille keskustaan. En oikein vielä koe, että haluaisin lähteä sinne yksin. Reippaasti hän jaksaakin kanssani kunhan välillä käydään syömässä. Torilla on myynnissä eri puolilla afrikkaa valmistettuja tuotteita. Pääasiassa turisteille tietty, mutta kyllä näissä näyttäisi olevan käsityön jälki. Valitettavasti ommeltujen tuotteiden laatu on aika huonoa. Johtuneeko huonosta koulutuksesta ja huonoista työvälineistä? Vai kenties välinpitämättömyydestä tehdä hyvää tuotetta? Vai kustannustehokkuudesta?

Kovin kalliita nämä torilla myytävät tuotteet eivät ole ja myynti on helppoheikkimäistä huutelua. Tinkiminen kuuluu asiaan ja on kait siihen totuttava vaikka se on suomalaiselle todella kuluttavaa taistelua. Alkaen taksin hinnasta. Onneksi meillä on taksinumero, johon soittamalla saa ihan taksa taksin, joten sillä voi välttää suurimman osan kiistelystä. Taksi täältä klubilta esim. Waterfronttiin maksaa noin 50-100 randia eli reilut 3-6,5 euroa. Ei siis kovin paljon, mutta prosenttuaalisesti heitot ovat aikamoiset. Oikea hinta lienee noin 40 randia, mutta kun aina ei vaan jaksa tinkiä. Karsimme siis taksin käyttöä minimiin. Varsinkin kun huomaan, että viikonloppuisin taksin saaminen ei ole ollenkaan varmaa. Sunnuntaisin sitä ei saa ihan varmasti.

Minihän se siinä ja takalasissa Nordkapin tarra.

Sarvikuonojen maa.

Kirkko, jossa porstuassa taivaallisen kahvin myyntiä.

Kadulta löydettyä taidetta.

Täällä tuli sähkökatko viime viikolla. Tosin niitä on vähän väliä, mutta tämä oli vähän suurempi. Koko kylä näytti olevan pimeänä. Olin menossa suihkuun kun eräs herra tuli sisään mumisten, että tämä on todella paha juttu. Kun sähköt katkeavat ihmiset varastavat kaapelit. Ongelma siis pahenee mitä kauemmin sähköt ovat poissa. This is Africa, kuulen jälleen kerran, kun jotain tallaista tapahtuu. Onneksi meillä on akut, joten kylmälaitteet saadaan toimimaan ilman verkkovirtaakin. Mitenkähän kaikilla muilla?

Yksi asia on noussut mieleeni. Olen saanut etenkin naispuolisilta täällä erittäin hyvää palvelua ja he tuntuvat tietävän mitä tekevät. Näyttääkin siltä, että naiset pyörittävät suurta osaa afrikkaa. Kuulin eräältä paikalliselta, että on usein niin, että naiset hoitavat perheen yksin. Miehet tahtovat karata perhe elämästä ja etsiä uuden heilan.

Ruokakaupoissakin naiset ovat juuri ne, jotka ovat esimiehiä ja näyttävät läksyttävän jotakin miestä milloin mistäkin asiasta. Sekin on aika huvittavaa, että saatat todistaa tätä läksytystä ihan keskellä ruokakauppaa. Suomessahan tallaista ei tehtäisi asiakkaan nähden. Näin myös eräänä päivänä kun vanhempi siivooja nainen oli pyyhkimässä pölyjä matkapuhelinkaupassa ja istahti sitten muina naisina lepäämään asiakkaille varatuille penkeille. Saatat myös nähdä jonkun laulavan tai tanssivan, tosin tätä olen nähnyt usein muissakin maissa. Olisihan se kiva, jos suomessa ruokakaupan myyjät voisivat joskus ottaa pari tanssiaskelta ja lurauttaa aarian samalla kun täyttävät hyllyjä. Vai mitä?

Kyllähän tämä Afrikka on muutoin aika toivoton. Ajatusmaailmasta kuulin näin. Rakennettiin kerrostaloja asunnoiksi. Hinta olkoon vaikka 44000 randia. Onnelliset uudet omistajat olivat tyytyväisä sillä heillä oli nyt asunto missä asua. He eivät kuitenkaan ymmärtäneet sitä, että esim. sähköstä ja vedestä pitää maksaa. Ovat siis tyytyväisiä siihen, että heillä on asunto. Varmaan arvaatte mitä tapahtuu ylläpidolle aika äkkiä. Vaikka olenkin alkanut enemmän kannattamaan sitä, että on täysin turhaa miettiä mitä huomenna tai ensi kuussa tapahtuu tai varsinkin miettimään sitä kuuluisaa kysymystä, missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua? Silti en ihan lähtisi ihan näin hetkessä elämään.

Takaisin venehommiin. Kaputeeni alkoi tarkemmin tutkimaan Omahan pukströöttiä ja siinähän alkoikin olla aikamoiset ruoste ongelmat. Ankkuri on päässyt kolahtamaan nostojen yhteydessä ankannokkaan. Maali on lohjennut pois ja ruoste ottanut vallan. Se on ehdottomasti korjattava. Tähän on kiinnitetty keulapurje, joten se pitää näiltä osin mastoa pystyssä. Päädyimme hitsaamaan siihen uudet varret. Yritimme tilata veneliikkeestä putkea, mutta hintaa ei viiteen päivään onnistuttu saamaan niin löysimme satamamestarin opastuksella ns. jätekasasta uudet putket. Hitsariksi suositeltiin useammasta veneestä Nelsonia, joten päätimme palkata hänet hommiin. Normaalisti Nelson tekee hitsauksia klubin laitureihin, mutta hän lupasi tulla meille hommiin lauantaiksi. Homma hoituukin aika hyvin. Nelson todella osasikin hommansa vaikka Matruusilla oli omat epäilyksensä. Venehommissa on vähän niin, että itse pitää tietää mitä ja miten venettä haluaa korjattavan ja sitten vielä seisottava vieressä katsomassa että hommat tulevat tehdyksi niin kuin Kapteeni kulloinkin haluaa. Olipa kyseessä sitten kallis tai halpa maa työn hinnan suhteen.

Nelson hommissa Kaputeeni auttamassa.

Miten sen nyt sanoisi. Useimmiten täällä palkataan joku tekemään kansihommia. Kaputeeni päätti kuitenkin itse valmistella Nelsonille pukströötin. Hän sahasi rautasahalla poikki nokan jne. Laiturilla sitä sitten kävi ihmettelemässä useampi Kapteeni. Työvoima täällä ei ole kovin kallista, mutta olemme usein huomanneet, että oli se kallista tai halpaa on parempi tietää itse mitä tekee. Näin ollen Kaputeeni vietti pari päivää laiturilla rälläkän, rautasahojen ja muiden koputtimien kanssa. Matruusi sai käyttää aikaansa kerrankin omiin ompeluhommiin. Tosin vasta sen jälkeen kun ruorin bimini oli korjattu ja kiinnikkeitä aurinkopaneeleille lisätty.

Pitihän meidän käydä kuuluisalla Pöytävuorellakin.

Yksi Pöytävuoren harvinaisista kukkasista.

Horisontissa Nelson Mandelan vankilasaari.

Matka jatkunee ensi viikolla, jos kaikki menee niin kuin on ajateltu. Pukströötti on melkein valmis. Viimeiset maalauskerrat ovat menossa. Suunnitelmissa on aloittaa matka pian kohti ST Helenaa. Sinne on noin parin viikon seilaus. Tämän jälkeen suuntaamme kohti Azoreita. Todennäköisesti teemme Atlantilla laajan kaarroksen, mutta emme mene Karibialle asti. St Helena Azorit väli on varmaan noin 50pvä, sillä matkaa on noin 5000nm.

Agulhasin virran ylitys, purjehdus Cyclonien välissä.

 Intian Valtameri, Reunionilta Etelä Afrikkaan, Richards Bayhin.

Lähtö Reunionin Le Port satamasta tapahtuu aamupäivällä 25.0.2022. Saksalainen Endo lähtee kanssamme samaan aikaan kohti Richard Bayta. Tällä puolen saarta on mukavan tyyntä, mutta tiedän, että saamme muutaman päivän vastaisen pikimmiten. Inkivääristä on keitetty Matruusia varten teetä ja sitä on myös tuoreena varattu keittiön hyllylle. Ruokaa on tehty valmiiksi jääkaappiin pariksi päiväksi. Ihana sataman rauha jää taakse ja matka alkaa.

Ehdittyämme Reunionin lounais puolelle alkaa aallokko ja tuuli nousta. Puuskat nousevat noin 30kn, tuulikulma lienee noin 60 astetta. Omaha purjehtii kuitenkin todella hyvin. Isopurje on reivattuna ja Genua avattu vain osaksi. Vauhtia alkaa kuitenkin olla 6-8kn, joten meno alkaa olla aika pomppuista. Keula lyö aaltoihin ja sisällä on aikamoinen ryske. Matruusi alkaa vähän hermostumaan moisesta menosta, mutta eihän tässä auta kuin yrittää pysyä mukana. Pelot meinaavat saada vallan ja mielikuvitus lähtee liikkeelle alkaen maston menetyksestä ja mitä kaikkea siitä mahtaisi seurata. Täytyy myös tarkistaa, että Kapteeni on ruorissa. Aiskin Man over board lento on vielä voimakkaana mielessä.

Saksalaiseen alukseen on luvattu olla yhteydessä mahdollisuuksien mukaan radiolla aina klo 8.00 iltaisin ja aamuisin. Endo alus kuitenkin matkaa noin 1kn nopeammin kuin Omaha koko ajan. Onhan se kuitenkin reilusti suurempi alus. Näköyhteys katoaa jo muutamassa tunnissa.

Kapteeni painaa menemään ja joutuukin ohjaamaan aika paljon. Joudumme pian reivaamaan keulapurjeen pienemmäksi sillä vauhtia alkaa olla aika paljon noin 8kn. Tosin tällöin alus menee aaltojen läpi eikä pysähdy niihin. Meno on silloin tasaisempaa. Matruusi merisairaus on tässä vaiheessa päässyt aika hyvään vauhtiin, mutta pakko on mennä auttamaan. Siinä sitten yökkien pienennetään keulapurjetta. Ensin annetaan löysää skuuttiin, jonka Kapteeni kiristää ja sitten kiristetään genua taas äärimmilleen.

Yökkäykset ovat rajuja, mutta oksennus ei kuitenkaan lennä. Raju yökkääminen taas aiheuttaa sen, että ns. sisälihakset tulevat kylkien ja keuhkojen kohdalta kipeäksi ja hengitys tuntuu vaikealta. Tosin tätä Matruusi ei heti tajunnut vaan ihmetteli miksi hengittämiseen pitää keskittyä näin valtavasti. Olihan siinä ihan pelkoakin mukana ja pahimmillaan, lähes tosissaan Matruusi pyysikin kääntymään takaisin ja, jos sitten lentokoneella matkustaisi? Kapteenilta tuli kuitenkin tiukka ei.

Eihän siinä muu auta kuin mennä pitkäkseen salongin sohvalle ja yrittää selvitä pahoinvoinnista. Onneksi keli alkaa pehmetä ja yöllä 4 aikaan Matruusi lähes nukahtaa. Meno on silti vastaista, mutta huomattavasti miellyttävämpää. Pari päivän päästä tuuli alkaa miedontua ja kääntyä pikkuhiljaa myötäisemmäksi. Äänet aluksessa alkavat vaimeta ja Omaha keinahtelee mukavassa myötäisessä auringon paisteessa eteenpäin.

Ilmeisesti olemme saaneet flunssan poikasen sillä yskää on molemmilla ja pientä tukkoisuutta. Kuumetta ei ole, mutta Matruusi tarvitsee pitkät housut ja valittelee kylmyyttä. Ei ole normaalia sanoo Kapteeni. On siis mahdollinen kulkutauti, merisairaus ja kahvipäänsärky. Matruusi on elänyt kaksi päivää banaanilla ja pienellä määrällä muuta ruokaa. Inkiväärilastuja on tullut pureskeltua silloin tällöin. Pahoinvoinnit tulevat aika ajoin, mutta harvenevat.

Madagaskarin eteläpuolella on yleensä hyvinkin kovia kelejä, mutta Omaha pääsee niistä tosi helpolla. Välillä tuntuu, että virrat ovat tasoittaneet aallokon jopa pienemmäksi kuin mitä tuulen mukaan pitäisi olla. Tuuli on kaakosta. Omahan kiitää parhaimmillaan 10kn vauhtia. Potkuri akseli viheltää kuin viimeistä päivää. Pian virta alkaa taas heiketä. Ei edes rikottu vuorokausiennätystä, saamme parhaimmillaan kasaan 162nm. Virrat ovat kuitenkin koko ajan myötäiset ja kun tuuli loppuu pääsemme suht pienillä moottori kierroksilla yli 5kn nopeutta, vaikka pohja ei todellakaan ole hyvässä kunnossa.

Saamme parin päivän tyynen, josta päätämme moottoroida mahdollisimman pian eteenpäin. Ympärillä on sykloneja, joita täytyy seurata koko ajan. Tämä ei mitenkään auta Matruusin jännittämiseen. Pahin on vielä edessä. Agulhassin virran ylitys täytyisi ehdottomasti saada tehtyä tyynessä kelissä. Pahimmillaan isot rahtilaivatkin ovat katkenneet näissä aallokoissa. Tosin Omaha on pienempi ja vaikka sen nostaisi perästä ylös se ei silti katkea. Yritän pidättäytyä tässä mielikuvassa. Paineet on varmasti Kapteenillakin kovat. Matruusi kuitenkin jännittää tätä välillä niin paljon, ettei meinaa pystyä mihinkään. Onneksi on Lasagnea pakastimessa ja täytyy todeta, että en ole ikinä kokannut näin vähän kuin tällä legillä. Ruoka kun ei vaan kerta kaikkiaan maistu yhtään. Ei mukaan tehdyt italian eikä perunasalaatti, vaikka ne normisti kuuluvat Matruusin herkkuihin.

Kapteeni vaan porskuttaa menemään, ihan liian pienillä yöunilla. Ensimmäisenä yönä ehkä pari tuntia ja seuraavina max 4h. Hän kuulemma nauttii suunnattomasti hienosta purjehdus säästä. Tottahan se onkin. Aurinko paistaa ihan jokaisena päivänä lähes pilvettömältä taivaalta. Vesisateita ei juurikaan ole. Puuskia silloin tällöin. Ne kestävät maksimissaan 4-6h. Täydellistä. Seuraamme säätä ja Kapteeni on SSB radiolla yhteydessä joka päivä sekä Suomeen, että Afrikkaan. Saamme ohjeita rannikon lähestyttyä suunnista, joita kannattaisi ottaa.

Rahtialuksia nähtiin paljon, tämä oli yksi oudoimmista kuljetuksista mitä olemme nähneet. Tuli vielä aikas lähelle, mutta kun nähtiin kuorma niin ymmärrettiin, että ei se varmaan halunnut tehdä kovin jyrkkiä käännöksiä.

Endo kuulemme uutisia yllättäen suomesta. He ovat joutuneet kääntymään takaisin purjeongelmien vuoksi. Ovat päässeet turvallisesti takaisin Reunionille.

Virta alue alkaa lähestyä ja sää näyttää vähän pahalta. Virta tulee pohjoisesta etelään. Näin ollen etelä ja lounaistuuli ovat ne, jolloin aallokko nousee pahaksi jopa 15kn tuulella. Otamme sään jo kahdesti päivässä. Onneksi saimme lisää yhteysaikaa radiolla Etelä-Afrikan maa asemaan. Se ei tahtonut riittää meilien lataamiseen, sijainnin lähettämiseen ja sään ottamiseen. Kapteeni laittoikin tästä palautetta ja yllätykseksi asia korjattiin jo seuraavana päivänä. Kiitos tästä!

Ensin sää näyttää aika pahalta, tuuli on ennusteessa Richards Bayn kohdalla jo yli 20kn, tämä ei ole hyvä, emme voi ylittää virtaa tässä kelissä. Matruusi on huolissaan siitä, että emme myöskään voi jäädä odottelemaan kovin pitkäksi aikaa säätä, sillä toinen sykloni on tulossa idän suunnasta perässä. Olemme siis joko menossa Agulhasin virtaan kovassa tuulessa tai saatamme saada syklonin niskaan, jos jäämme odottamaan kelin tyyntymistä.

Kapteeni on koko ajan suunnitellut, että ylitämme virran reilusti Richard Bayn pohjois puolelta ja ajamme sitten rantaa pitkin virran ja mantereen välissä etelään kohti Richards Bayta. Varsinainen virta näyttäisi alkavan vasta näiltä paikkeilta, joten sen ylittämine voisi näin olla helpompaa. Saamme viestiä myös paikallisilta sääguruilta, jotka tuntevat olosuhteet paremmin, heidän viestinsä on samansuuntainen.

Onneksi saamme ajoitettua niin, että saavumme oletettuun virran alkamispisteeseen aikaisin aamulla. Virran leveyttä on yritetty kysellä vähän kaikilta ja vastaukset ovat 130nm ja 15nm välillä. Aikamoinen skaala, mutta onhan se ymmärrettävää, että sekin elää ja muuttuu koko ajan. Yritän aamuyöstä vielä nukkua sen minkä jännitykseltä voin. Kuuntelen aluksen liikkeitä. Joko olemme virrassa? Nytkö se alkaa? Ei ehkä ihan vielä, meno tuntuu liian tasaiselta?

Ohitamme oletetun aloituspisteen ja mitään kummempaa ei ala tapahtua. Saderintama tulee päälle ja saamme hetkeksi puuskia. Olemme aloittaneet moottoroinnin jo aamuyöstä, sillä tuuli yllättäen putosikin alas, vaikka ennusteet näyttivät 15kn kaakkoistuulta. Sateen jälkeen Kapteeni vielä nukkumaan ja Matruusi ruoriin. Tuuli pyörii ympäri välillä se käy 15kn ja putoaa sitten taas 0:llaan. Nyt se tulee lähes pohjoisesta, vaikka oletus oli kaakosta. Sadealueet kulkevat vierellä. Eivät kuitenkaan tule päälle. Välillä ne ovat todella mustan ja uhkaavan näköisiä, mutta vaalenevat sitten ja jatkavat menoaan. Odotan trooppista sadetta, jotain samantapaista mitä saimme Samoan ja Tongan paikkeilla. Sitä ei kuitenkaan tule, vain pieniä ripsauksia.

Alamme olla selkeästi virta alueella. Etelästä alkaa tulla isoa maininkia, ei kuitenkaan terävää, eikä kovin pitkää, mutta ihan hyvin hallittavaa. Purjeita ei ole ylhäällä, joten alus rullaa aikamoisesti. Kapteeni ei saa nukuttua ja kömpii parin tunnin päästä kannelle. Nyt tuulen suunta on jo tasoittunut, joten avaamme fokan tukemaan menoa. Tuuli on kaakosta 15-20kn. Aallokko alkaa kasvaa. Kapteeni alkaa ohjata käsin sillä pilotti ei oikein osaa ottaa aaltoja. Matruusi salonkiin pötkölleen ja sehän meinaa ihan nukahtaa. Kapteeni ajaa alusta aalloissa todella tasaista kyytiä ja luulen, että hommahan on tyyntynyt ihan täysin. Eihän tässä mitään hätää olekaan.

Näin ei kuitenkaan ole, Kapteeni väsyi ja Omaha tärähti rytinällä aallon päältä alas. Potkuri vinkaisi parikin kertaa tyhjää ja perä jysähti aaltoihin. Tätä en ole kuullut kovinkaan montaa kertaa. Pelastusliivit päälle ja valmiustilaan keittiön lattialle istumaan. Samalla alan katsoa AIS aluksia. Niitä nimittäin alkaa putkahdella näytölle koko ajan lisää. Isot rahtialukset ajavat samaa linjaa kuin me. Tämä on hyvä tieto.

Meno ei kuitenkaan ole läheskään niin pahaa kuin ajattelin sen olevan. Vauhtia on virran moottorin ja fokan siivittämänä 6-9kn. Olemme nyt ottaneet kurssin kohti Richads Bayta. Sivu vastainen tuuli ja myötäinen virta. Näitä piti välttää viimeiseen asti, mutta reittivalinta lienee onnistunut sillä meno on ihan kohtuullista. Toki aallot eivät tule mitenkään loogisesti vaan meri on ihan sekaisin. Olen kuitenkin ollut pahemmissakin paikoissa. Huokaan helpotuksesta, tätä vauhtia ehdimme satamaan ennen pimeää. Tutkahan ei ole käytettävissä, joten uuteen satamaan ajaminen pimeässä ei olisi ollut kovin herkkua. Nyt lonkerot ja skumpat kylmään, me selvitään tästä virrasta!

Jännitys alkaa helpottaa ja ajamme sisään aallonmurtajasta. Valoa on vielä jäljellä useampi tunti. Kello on noin neljä iltapäivällä. On lauantai 5.2.2022 ja suuntaamme kohti meille osoitettua laituria. Ensin pitää kuitenkin ilmoittaa VHF radiolla aikeistamme viranomaisille.

Yllätykseksi laiturin päässä on useita ravintoloita ja täysi hulbaloo päällä. Laiturilla on vastassa kaksi henkilöä, jotka viittoilevat meitä kiinnittymään laituriin. Tuuli ei pääse enää satamaan ja keli on tyyni ja olo rauhallinen. Natasha ja hänen ystävänsä ovat OSASAN vapaaehtoisia talkoolaisia. He auttavat ei kaupallisia aluksia Etelä-Afrikan vesillä. Todellakin nyt on lauantai ilta ja he ovat joutuneet seuraamaan tulemmeko kenties illalla yöllä vai aamulla? Olimme antaneet oletukseksi lauantai yön tai sunnuntai aamun. Virta kuitenkin sylkäisi meidät sisään yllättävän nopeasti.

Kiinnitymme laituriin ja Natasha on jo hoitamassa meille Covid testiä ja maahantuloviranomaisia. Saamme testit tehtyä ja negatiivisen tuloksen. Saimme onneksi jo Reunionilla kolmannen rokotteen. Natasha käyttää minua automaatilla nostamassa käteistä covi testiä varten. Ohjeistaen tietysti olemaan varovainen rahojen kanssa eikä laittaa kaikkia samaan paikkaan jne. Hän myös kertoo, että voimme tilata ruokaa yhdestä rannan ravintoloista. Saankin mukaani jo menun. Yes, ei tarvitse edes kokata tänään! Hän kyllä mainitsee myös jännittävästä matkastamme, jota ovat useat seuranneet ja arvelivat meitä vähän hulluiksi.

Omaha Richards Bayn karanteeni laiturissa.

Meitä varoitetaan apinoista, jotka tulevat kannelle ja varastelevat tavaraa. Kaikki irtotavara on kerättävä pois. Kaikki vaikuttaa mukavalta, silti olen ensimmäistä kertaa tyytyväinen siihen, että meillä on kalterit luukuissa. Tosin emme osanneet huomioida, että apinat saattavat mahtua niistä vielä sisään? Lisäksi saamme kulkuaukon lukittua sisäpuolelta. Ympärillä olevat ravintolat ovat täynnä juhlahumua. Ihmiset tulevat kuvaamaan toisiaan ja tietysti meitä. Tähän olemme onneksi jo tottuneet.

Sunnuntaina kaksi kolmesta maahantuloviranomaisesta tulevat laiturille hoitamaan virallisuudet. Natasha tulee paikalle sunnuntaina ja käyttää Kapteenia tullissa. Samalla saamme ladattua prepaidille Airtime rahaa, jolla voidaan ostaa dataa. Natasha organisoi meille myös Zululand jahti klubin taksikuskin seuraavaksi aamuksi, jotta voimme käydä kaupassa ja hoitaa muita asioita. Ericistä tuleekin meidän luottokuskimme seuraaviksi viikoiksi. Todella miellyttävä vastaanotto ja tervetulotoivotukset Etelä-Afrikkaan. Kiitos!

Reunionin saari tutuksi.

Reunion, Intian valtameri.

Intian valtamerellä meillä oli hieman ongelmia sään saamisen kanssa. Käytämme edelleen SSB radiota ja Australian rannikkotukikohtiin alkoi olla jo matkaa ja toisaalta emme vielä saaneet yhteyttä Afrikan tukikohtiin. Tähän saimmekin hienosti apua Suomesta. Erityiset kiitokset ansaitsevat radioamatöörit, jota väsymättä jaksoivat olla meihin yhteydessä matkan aikana. Montakaan päivää ei reissun aikana ollut, jolloin ei olisi tullut uutisia suomesta.

Viimeinen pinnistys oli vielä päivää ennen satamaan tuloa. Saimme vastaiset tuulet parin päivän tyynen kelin jälkeen. Jäimme odottamaan satamaan pääsyä Reunionin pohjoiselle osalle, josta saimme suojaa tällä kertaa lännestä tulevaan tuuleen. Aamulla klo 8.30 on oltava satamassa ja maahantuloviranomaiset ovat meitä vastassa. Tästä ei saa myöhästyä emmekä toisaalta saa tulla satamaan liian aikaisin. Melinan Kapteenikin on ollut meihin jo yhteydessä ja hoitanut maahantulopaperit valmiiksi.

Melinan Kapteeni, odottaa laiturilla kun käännymme aallonmurtajien jälkeen satama altaaseen. Suomen lippu heiluu iloisesti ja olemme ainakin varmoja mihin väliin Omaha pitää tuupata. Hiukan jännittää miten alus saadaan taipumaan sillä välit tässä satamassa eivät ole kovin suuria. Tai sitten olemme vain ruosteessa vuosien ankkuroinnin jälkeen? Satama on todella suojainen. Tuulta ei ole yhtään, eikä aallon värettäkään näy. Kapteeni uskaltautuukin ajamaan laituriin perä edellä. Pian köydet on kiinni ja 40 päivän seiluu takana. Papereiden hoitoa odotellessa Ilkka vielä yllättää meidät oikein raikkailla maahantulo drinkeillä.

Kuka mahtaa olla laiturin kuningas?

Saavuimme maahan maanantaina, mutta kaupat ovatkin kiinni. Tänään on Orjien vapautumisen muistopäivä. Ei siis vielä ruokakauppaan, tuoreruoka saa odottaa. Ensimmäinen päivä menee ihmetellessä ja kunnon yöunet tulevat tarpeeseen. Olemme nukkuneet viime yönä vuoroin muutaman tunnin pätkissä.

Hommat aloitetaan seuraavana päivänä, mutta ensin ruokakauppaan ja paikalliset rommit hakuseen. Käy ilmi, että tälläkin saarella viljellään paljon vaniljaa, sokeriruokoa, mausteita, pippureita, chilejä yms. Suolan valmistus altaatkin löytyvät. Vaniljalla maustettu rommi, kahvi tai oikeastaan mikä tahansa vaniljan makuinen kuuluu tämän veneen vakiovarustukseen.

Suolaa ja suola altaat.

Nyt on kuitenkin aika pestä kannet ja kyljet. Siihen sopiikin oivallisesti vedentekokoneen vara painepesuri. Kyllä tämä laite olisi pitänyt hankkia jo ajat sitten. Matot, rallit, tretmasters kansipinnoilta yms. lähtee kaikki lika tosi helposti ja vaivatta puhtaaksi. Runkoon palanut suola ei vaan irtoa. Vuosi sitten maalattu kylki on täynnä valkoista kalkin näköistä tahraa. Ilmeisesti suolakiteet ovat jotenkin palaneet kiinni kuumaan kylkeen. Valkoisessa kannessa niitä ei näy, joten eivät haittaa, mutta punainen kylki on vähän tylsän näköinen. Useampi päivä menee pyykätessä ja siivotessa silti vene tuntuu olevan yhtä sekaisin kuin ennenkin, plääh…

Jouluksi tehdään kuitenkin kinkkua uunissa sekä Matruusin lempparia, Italian salaattia. Kunnon lanttulaatikkokin maistuisi ja karjalanpaisti, mutta niihin ei löydy tähän hätään aineksia tältä saarelta.

Jouluruokaa by Omaha.

Iloksemme saamme vieraaksi ystäviä suomesta. Suomi listaa on kirjoitettu jo aikapäivät sitten mitä sieltä haluttaisiin. Suomalaista sinappia, Fazerin suklaata, salmiakkia, lehtiä ja tietty veneen varaosia. Saatiin sitten paljon enemmän kuin pyydettiin. Ystävät olivat muistaneet meitä vaikka millä lahjoilla. Herranjestas mitkä tuliaiset, kyllä näillä jaksaa suomeen saakka.

Viimeiseen asti vähän jännitetään pääseekö ystäviemme lento tulemaan vai ei. Olen jossakin vaiheessa jo ihan varma, että eihän se onnistu kun tauti tilanne vaan pahenee koko ajan. Vastoin kaikkia odotuksia Mia ja Touho tupsahtavat satamaan odotettuun aikaan. Kyllä on mukava nähdä ystäviä pitkästä aikaa.

Onneksi vieraamme ovat tietoisia venehommista sillä emme ehtineet tehdä huoltotöitä vielä kovinkaan pitkälle. Matkalla Reunionille alkoi hanoista tihkua ruosteista vettä. Vesitankki on kärsinyt Broomessa tehdystä suolahuuhtelusta. Onneksi aktiivihiili puhdistaa juomavesihanasta tulevan veden. Vähän jännittä mitä sieltä mahtaa löytyä? Tarkempi tarkastelu sai aikaan vain perusteellisen pesun, tämäkin oli yllättävän kiva suorittaa painepesurilla. Omahan vesitankeissa on isot luukut ja ne on runkotankit. Parin päivän homma kuitenkin.

Kapteeni vaihtaa tehokkaamman vesipumpun. Sen mikä on kertaalleen ollut korjattuna ausseissa, mikä oli tarkoitettu vedentekokoneelle. Se aiheutti jostakin syystä lämminvesivaraajan varoventtiilin rikkoutumisen ja vettä alkoi tihkua vettä vähän sieltä sun täältä. Pölynimuri alkaa vedellä viimeisiään. Siinä ei toimi enää mikään nappula ja jos sen haluaa toimivan sitä pitää jysäyttää kunnolla lattiaan. Pakastin alkoi oireilla jo matkalla. -14 ei riitä pakastimen lämpötilaksi. Tarvitaan kylmäkone huoltaja. Furunon näyttö on viety huoltoon, mutta he eivät saa sille tehtyä mitään.

Käy ilmi, että lämminvesivaraajan varoventtiili on helpointa tilata suomesta. Kiitos DHL ripeän lähetyksen ja ystäviemme ketjun, jotka toimittavat noutoja ja vientejä pitkin pääkaupunkiseutuja. Kiitos myös Oy Esco Ab ripeästi toimitetusta Furunon kaukosäätimestä. Paikallinen furuno olisi tilannut sen ranskasta 10 päivässä, (enkä olisi uskonut, että se olisi tullut oikeasti 10:ssä päivässä). Ystäviemme ketju toimitti sen alle viikossa. Kenties saamme näytön toimimaan sillä? Furuno aiheuttaa vieläkin haasteita, mutta nyt saimme keskustelun aukeamaan paremmin Suomen Furunolle, joten toivoa on.

Ensimmäiset 5 päivää menee venehommissa. Mia ja Touho ovat oikein oivaa veneorja kastia. Vietämme Uuden vuoden mukavasti veneessä kokaten yhdessä ruokaa. Onneksi päätimme näin, sillä käy ilmi, että mitkään ravintolat eivät ole auki uuden vuoden aattona. Tytöt eivät jaksa valvoa edes keskiyölle ja sänky kutsuu heitä katkarapu / sushi illallisen jälkeen.

Välillä pitää parturoida kapteenin kuontalo.

Autoa ei saatu vuokrattua ennen maanantaina. Se olikin haaste. Olimme tästä kuulleet huhuja jo aikaisemmin, että täällä on sesonki, hinnat on tapissa ja saatavuus hankalaa. Kun kuulimme Melinan kipparin hankaluudet varata autoa netin kautta, päätimme kävellä pariin liikkeeseen henkilökohtaisesti. Ensimmäinen oli nou nou. Toisessakin oli ensin nou nou, kun ymmärsimme kertoa tarvitsevamme auton vasta maanantaina alkoi homma pelittämään paremmin. Oltiin Mian kanssa kahdestaan autonhaku reissulla ja totesin, että nyt saattaa sitten tulla ihan mikä tahansa veljenpojanserkunauto meille, mutta hinta oli kohtuullinen verrattuna muuhun hintatasoon ja ainoa vaihtoehto, joten varaus tehtiin. Kysyin vielä mikähän auto mahtaa olla kysessä. Vastaus oli Peogeot jotain. Kaveri puhui vain ranskaa.

Sunnuntaille on varattu sukellus. Varaamme yhtiön sen mukaan missä näyttäisi olevan paras alus. Järeä alumiinivene kohtuullisella moottorilla. Hinnat ovat sopivat. Nimet sekä sukellusluokitukset otetaan ylös. Sukellus paikka on kallioinen pienine onkaloineen, noin 20min venematkan päässä. Täällä on paljon elämää myös sellaisia pikku mönkijäisiä, mitä en ole aikaisemmin nähnyt. Erittäin leppoisa mukava sunnuntai päivä rennossa porukassa. Oppaamme on ilmeisesti työsukeltaja. Hänen räpyläpotkunsa ei siis todellakaan ole kovin kehittynyt. Muutoin oikein mukava mies vaikkakin englannin kielen taito ei ihan ole hanskassa, mutta yritystä on, joten olemme oikein tyytyväisiä. Täällä ei ole kovinkaan yleistä, että osattaisiin puhua englantia. Nuoretkaan ihmiset eivät sitä puhu. Paras vastaus oli nuorehkolta neidiltä kun kysyin häneltä puhutko Englantia? Aijai jai jai jai.

Sukellukseen valmistumista. Aiskin Gopro sai vedet sisäänsä tällä sukelluksella, mutta tämä kuva oli säästynyt.

Aamulla menen Touhon kanssa hakemaan autoa. Meille annetaan jopa kaksi eri vaihtoehtoa. Peogeot ja Renault. Molemmat kokoa mini, neliovisia kuitenkin, mutta kummassakaan ei toimi ilmastointi. Kolhuja siellä sun täällä. Valitse näistä nyt sitten? Ehdotan valkoista Peogeottia, jota aurinko ei ehkä kuumentaisi niin paljon kuin tummaa rellua. Vuokraaja ei puhu englantia ja yrittää selittä jotakin, että stop! Että pitää pysähtyä. No me Touhon kanssa, että ei me ajeta ihmisten yli kyllä me pysähdytään?! Sitten hän tulee autolle ja avaa konepellin, morning, water. Asia selvä lisätään aamulla vettä jäähdyttimeen. Jaaha nyt vähän jännittää.

Aamulla ajellaan rantatietä pitkin kohti St Pierreä, eli etelään. Ihaillaan maisemia ja pysähdytään rannalle. Päästään ihan perillekin Pierreen ja aikamme pyörittyä siellä päätetään ajaa takaisin satamaan. Tällä kertaa moottoritietä pitkin. Touho ei oikein löydä 5 vaihdetta. Vaihdekepin nuppi ei ole alkuperäinen. Eikä se laatikkokaan taida ihan hyvin toimia. Kesken kiireisimmän motarin huomataan, että lämmöt nousi vähän ylös ja konepelti alkaa savuttaa. Ymmärrettiin heti mitä sillä stop merkillä tarkoitetiin. Motarin reunaan ja jäähdyttelemään. Vettä ei pysty lisäämään kun kone on kuuma. Lämmöt kuitenkin tasaantuvat ja päätämme jatkaa matkaa. Nyt vähän alhaisemmilla kierroksilla kun vitonenkin löytyy vaihdelaatikosta.

St Pierren iltaruuhka.

Länsirannikko

St Paul

Rakennusarkkitehtuuri on viehättävää.

Outo haju kuitenkin puskee ulos, mutta ehkä se tulee edellä olevasta autosta? Tai tuosta mikä vaihtaa rengasta penkereellä? Ajamme alas motarin rampista, kohteena luolat, joissa oli aikojen alussa ranskalaisetkin asuneet. Nyt kuitenkin selviää, että kyllä se on tämä meidän auto, kun haisee. Konepellin alkaa alkaa tulla savua ja kurvaamme lähimpään parkkiin. Konepelti auki ja jäähtymään. Nyt näyttää siltä, että ehkä öljyäkään ei ollut tarpeeksi. Okay, tämä auto pitää saada vaihtoon eihän tällä uskalla mihinkään mennä!

Lähetämme tekstiviestin kaverille ranskaksi käännettynä sillä hän ei osaa englantia. Puhuminen puhelimella ei tuota tulosta. Käy kuitenkin selväksi, että hän olisi tulossa 10:ssä minuutissa. Kolmannen kerran kun otimme yhteyttä, noin 15 minuutin välein, hän saapui apujoukkojen kera. Oli kyllä kovasti pahoillaan ja näin saimme Rellun! Jipii. Seikkailu se näköjään tuli tästäkin hommasta.

Rellu olikin selkeästi paremmassa kunnossa ja kyyditsi meitä lähes kaikkialle, paitsi 11% nousulla olevaan vesiputoukseen rankassa vesissateessa. Renkaat ei vain pitäneet.

Ensimmäiseksi haluamme nähdä tulivuoren, joka oli hiukan purkautunutkin viime viikolla. Parin tunnin ajo toi eteemme upeat maisemat kraaterista. Päätimme kävellä polkua niin pitkälle kun päästään ja tunnin verran siinä taaperrettiin. Varsinainen tulivuoren huippu oli kuitenkin suljettu sen purkautumisen vuoksi. Emme havainneet enää mitään toimintaa. Upeat maisemat kuitenkin.

Nyt ollaan pilvien tasalla.

Vielä vähän matkaa tulivuorelle.

Monimuotoinen sanalla voi kuvailla tämän saaren luontoa.

Siellä on keskellä hertta.

Mia ja Miia tulivuorella.

Seuraavan päivänä päädytään siihen, että kierretään saari vastapäivään. Matkalla pysähdyttiin Vanilja farmille ja ihailtiin maisemia. Yritimme jo em. hienolle vesiputoukselle, mutta päivä ei ollut meille otollinen. Vesisadetta oli liikaa ja tiet liukkaita, serpenttiinin muotoisia. Jouduimme luovuttamaan, mutta näimme sentään joen ja pieniä putouksia matkalla, johon rohkeimmat kastautuivat. Ruokailu paikallisessa kyläkuppilassa ja banaanit katukauppiaalta evääksi. Matka jatkuu takaisin Le Port satamaan.

Vaniljan kuivatukseen käytettäviä laareja

Vielä keskeneräisiä vanilja palkoja.

Tämän lähemmäksi emme isoa vesiputousta päässeet.

Kapteenin pitää jäädä veneeseen tänään sillä kylmälaitekorjaaja saatiin vihdoin paikalle. Mia, Miia ja Touho lähtevät tällä kertaa vähän lähemmäksi. Kohteeksi otetaan Villele kylän museo. Nykyinen museo on kuulunut Panon-Despassayns perheelle. Talo on rakennettu vuosina 1775-1788. He ovat luovuttaneet sen museo käyttöön 1974.

Seuraavaana päivän kiipeämme ylös Cilaon kylään. Maisemat on huikeat ja onni suosii meitä kelin suhteen. Tiet ovat kuivat ja vältymme vesisateilta lähes kokonaan. Koko päivä reissataan ja parasta taisi olla maisema kahvilassa nautitut suklaaleivokset hyvän kahvin kera.

Cilaon kaupunki vuorien keskellä.

Cilao.

Kissa päiväunilla ravintolan vierellä. Kyllä se varmaan tietää koska alkaa sataa? Kun kissa lähtee niin mekin lähdetään.

Keskellä pilkottaa asuinrakennuksia, tuolta me ajoimme tänne.

Pakastimeen ajetaan uudet kylmäaineet ja parin päivän päästä paineet tarkistetaan. Sehän alkaa vaikuttaa lähes normaalilta. Nyt on jo -18 astetta. Tämä riittänee. Kylmäkorjaaja on kyllä sitä mieltä, että kompressori pitäisi vaihtaa. Me ei vielä lämmetä tälle ajatukselle.

Tämäkin loma alkaa olla ohi ja nyt on vietävä Touho ja Mia lentokentälle. Onneksi lähdemme ajoissa, sillä ilmeisesti vesisateet ovat aiheuttaneet sen, että toinen kaista motaria on pois käytöstä. Ajamme kentälle lähes 3h normaalin puolen tunnin sijaan. Kaikki hyvin kuitenkin, ehdimme ajoissa ja on aika sanoa heipat. Kiitos Mia ja Touho ja kiitos kuvista!

Sataman asukki. 

Veneen laittaminen purjehduskuntoon alkaa sillä toivomme pääsevämme jatkamaan matkaa jo parin päivän päästä. Se ei kuitenkaan onnistu sillä sää ei vaikuta hyvältä. Olemme odottaneet jo pari viikkoa ja nyt näyttää siltä, että pääsemme lähtemään huomenna aamulla 25.1.