keskiviikko 10. elokuuta 2022

Kohti kotia, luoteis Eurooppa

Azoreilta Englantiin, Ranskaan, Alankomaihin ja Saksaan.

22.6-9.7. Portugali, Azorit - Englanti, Schilly saaret.
12.7-15.7. Englanti, Scilly saaret - Ranska, Calais.
19.7-20.7. Ranska, Calais – Alankomaat, Amsterdam Sixhaven.
21.7-21.7 Alankomaat, Amsterdam Sixhaven - Alankomaat Lelystad.
31.7-1.8 Alankomaat, Lelystad – Alankomaat, Harling.
2.8- 3.8 Alankomaat, Harling – Saksa, Helgoland.

Azoreilla, Hortan satamatoimistossa kyselen varovasti voitaisiinko jostakin tankata vettä? Lupaa ei oikeastaan tule. Oikea vesitankki vaatii ainakin perusteellisen pesun eikä huvittaisi kantaa vettä kannuilla ankkuriin asti. On aika selvää, että laituripaikat on kaikki varattu ja niihin on jopa jonoa. Kun Kapteeni kävi noutamassa ravintolaan unohtamaansa puhelinta niin Matruusi oli jotenkin saanut puhuttua (eikä kyllä tiedä itsekkään miten se tapahtui) kylkipaikan kahden katamaraanin jälkeen kolmanneksi veneeksi. Kun satamatoimiston nuorehko herra ehdotti, että sopiiko mennä tuohon niin sanoin, että kyllä meille sopii, mutta mahtaako nuo isot valkoiset katit haluta teräsveneen viereensä? Ilmeisesti niille sopi, sillä ennen kuin ehdimme takaisin veneelle oli fenderit jo laitettu kylkiin odottamaan meitä. Ei muuta kuin kylkeen sitten ja vesiletkut kannelle ja sähköt päälle.


Keskimmäiseksi jäävä katamaraani oli ollut Patagoniassa, joten tulimme hyvin juttuun kertaillessa tuon huikean paikan kokemuksia. Kovin montaa katamaraania ei ole Patagonian vesillä käynyt. Tämä yksilö oli vähän järeämpi kuin monet muut. Tosin ei heillä ollut riittävän pitkää vesiletkua. Omahan vesiletku tuli ostettua vähän vahingossa liian pitkä. Sitä on yhteensä 2x30m. Tällä kertaa se on oikein hyvä asia. Laiturilta Omahaan kertyi metrejä kun välissä oli kaksi isoa kattia. Tuntui sen huomaavan naapurikin ja kyllähän sitä lainattiin tarvitseville mielellään.


Laidassa oleva katti oli muuten oikein mukava, mutta niin hulvatun korkealla reunalla varustettu, että laiturille pääseminen korkealla vedellä oli tosi haastavaa. Kaputeeni kyllä hyppeli ketterästi laiturille, mutta Matruusi ei moiseen uskaltanut ryhtyä. Yritin sitten vanttien kohdalta saada oikean jalan pollarille ja vasen jalka jäi reunalle koukkuun. Kaputeeni kertoi, että vielä 5cm alaspäin niin yllät pollarille. Venytin vielä lisää, mutta se oli liikaa. Koukussa oleva polvi sanoin naks ja kipu vihlaisi oikein kunnolla. Alas tulin ja hetkisen irvistelin ja ajattelin, että kyllä se ohi menee, vähän venähti. Asioille siis kun kävelykin onnistui. Illalla alkoi jomottaa lisää ja särkylääkkeiden avulla nukkumaan. Aamun mennessä oli selvää, että lääkäriin on lähdettävä. Mitään ei kuitenkaan mukamas ollut rikki, mutta kipu helpottui ainoastaan särkylääkkeillä. Tuli purjehdus kieltoa muutama päivä. Saari kävelyt piti laittaa minimiin ja jalka lepoon. Voi sun, olisihan tässä ollut tekemistä.



Omaha Hortan satamassa.

Onneksi Melina saapui Karibian suunnalta pari päivää meidän jälkeen. Aiski sai nostoapua Ilkalta kun tuulipilotti piti nostaa paikoilleen huollon jälkeen. Lisäksi satamaan saapui Suomen lipulla varustettu Freedom Call alus. Neljäskin suomalainen alus ehdittiin bongata ja heipat huudella kunnes he jo jatkoivatkin matkaa. Tämä satamahan on jo suorastaan ruuhkautunut suomalaisista!


Hortan kaupunki Azoreilla osoittautuu oikein somaksi paikaksi. Kaupunki on täynnä iäkkäitä kivirakennuksia. Mukavan oloisia kahvila leipomoita sekä paljon ravintoloita. Tämä kaikki on vielä kohtuu hintaista. Melinan ja Freedom Callin kanssa ehdittiin yhteiselle illallisellekin. Ruoka ja seura oli erinomaista.




Horta, matkalta ruokakauppaan. Sadetta saatiin usein.

Kohta on juhannus ja Kaputeenin kanssa mietitään, että mitäs me keksitään. Freedom Callin Kapteeni on vielä tällä saarella, jotenka päätettiin mennä paikalliseen puistoon grillaamaan. Sieltä löytyi tulisijat ja pöydät sitä varten. Vähän sattui vilpoisa päivä, suomessa oli varmaan lämpimämpää kuin meillä. Olemme tottuneet taas tropiikin lämpöön, joten pohjoistuuli tuntuu iskevän luihin ja ytimiin asti. Mitenkähän siellä suomessa pärjää?


Yksi ihmetyksen asia on ollut tämä huikea määrä valoa. Eikä olla edes vielä ihan pohjoisessa. Tiedän ja muistanhan minä sen, että kesällä aurinko paistaa pitkään, mutta neljän vuoden jälkeen tämä pidentyvä päivä on kuin adrenaliinipiikki duracel pupulle. Ihan mieletöntä kun pimeä ei tulekaan illalla klo 18 vartissa. Nyt tiedän tai luulen tietäväni miltä karhusta tuntuu kun se herää talviunesta. Vuodenaikojakin on yllätykseksi ollut vähän ikävä. Juu juu, eihän tässä ole mitään järkeä valittaa siitä, että kesä on kestänyt kuusi vuotta. Varmasti sitäkin tulee ikävä syksyn pimetessä.


Ompelukone on kaivettava esiin ja paikattava isopurjeen suoja. Genuakin vaatisi pari tikkiä, mutta se saa nyt odottaa. Kapteeni huoltaa tuuliperäsimen, vaihtaa siihen uudet laakerit. Pakastin on taas vähän oireillut se ei meinaa pysyä riittävän kylmänä. Kapteeni haluaisi, että siihen uusitaan filtteri, jonka kautta kylmäaine kulkee. Korjaaja kuitenkin sanoo sen olevan liian hankala työ ja lisää kylmäainetta. Kyllä se silläkin paranee, mutta jotain vikaa siinä vielä on. Emme kuitenkaan jaksa taistella tämän asian kanssa enempää. Kenties tällä päästään suomeen asti.


Pikku perämoottori piti avata ja kaasari puhdistaa. Aikamoinen kakka kasa sieltä löytyi, ei ihme, että ei toiminut. Vesitankit onneksi paranevat huuhtelulla, näilläkin päästään nyt eteenpäin. Pyykkituvassa saa viettää useamman päivän ja tässä tuvassa onkin laki ja järjestys. Vanhempi Rouva ihminen nimittäin pitää huolen, että kaikki tapahtuu valvovan silmän alla ja homma ei pysähdy. Eikä se varmaan muuten onnistuisi sillä veneiden virta on ihan loppumaton. Vain neljä pesukonetta ja yksi iso kuivausrumpu jauhaa aamusta iltaan pyykkiä.


Olemme siirtyneet reunimmaiseksi alukseksi betonilaituriin. Onneksi mukana on vielä metron puskurit sillä tuulet painavat Omahan kyljen tiukasti laituriin. Kyllä teräsvene kestää. Aika monesta veneestä fenderit kuluvat puhki kun koillistuuli pääsee puhaltamaan. Tähän laituriin ei voi jättää alusta yksinään. Eräänä iltapäivänä kiinnitän huomiota veneeseen, joka tuntuu ajavan ympyrää. Siitä ei oikein saa selvää, että onko se tulossa meidän kylkeen vai yrittääkö se mennä polttoainelaituriin. Seison kannella ihmettelemässä ja Kapteeni on juuri pukemassa sukelluspukua päälle ja menossa tarkistamaan veneen pohjaa.


Alus ajaa lähelle ja viittoo voiko hän tulla kylkeemme? En ihan saa selvää kaikesta, mutta näytän että tänne vaan. Huomasin samalla, että sillähän on keltainen lippu. Tarkoittaa sitä, että alus on tullut toisesta maasta ja odottaa tullausta. Alus kurvaa Omahan kylkeen ja laitamme perään ja keulaan yhdet köydet. Oikean vanhan merikapteenin näköinen herra tuntuu olevan ranskasta. Yllätykseksi hän puhuu oikein hyvää englantia. Käy ilmi, että hän on Bermudalta tulossa tuulet olivatkin lopussa olleet tosi vastaiset. Normaalisti oli kestänyt ylitys 16 päivää, mutta nyt aikaa olikin mennyt 26 päivää. Kyselen, että laitetaanko lisää köysiä? Kenties springi tms? Tähän saan vastauksen, että hän on tosi väsynyt ja nyt on tyyntä minulla on kaksi köyttä kiinni ja olen satamassa turvassa. Kiitollisuuden määrä, jonka saamme kun otimme hänet kylkeen on ylitsevuotava. Pikimmiten hän painuukin sisään veneeseen nukkumaan. Myöhemmin huomaan, että Omahan takakannelle on ilmestynyt pullo punaviiniä. Tämäpä mukava yllätys! Herra oli sitten ihan oikeasti todella kiitollinen avustamme. Seuraavana päivänä hän sai satamasta hyvän laituripaikan. Aiski meni vielä auttamaan veneen siirrossa.


Olemme kytänneet sääikkunaa kohti Eurooppaa ja se alkaa näyttää siltä, että pääsemme lähtemään juhannuksen jälkeen sunnuntaina. Sää näyttää vaihtelevalta, mutta pahoja kelejä ei näy ennusteessa ainakaan pariin viikkoon. Lihapullia vielä pakkaseen ja eikun merelle. Onneksi mietoon keliin.


Aika pian alkaa näyttää siltä, että matkasta tulee purjehdus mielessä hieman haastava. Kapteenin arvio, että mennään joko Englantiin, Ranskaan tai Hollantiin alkaa käydä toteen. Tuulet ovat luoteesta tai pohjoisesta. Näillä yritetään päästä mahdollisimman paljon pohjoiseen. Tarkoittaen sitä, että, vaikka myötäiset tulisivatkin niin niilläkin yritetään mahdollisimman vastaiseen. ts. pohjoiseen tai koilliseen. Tuulet eivät kuitenkaan ylly koviksi. Pikemminkin liian leppoisiksi. Joudumme moottoroimaan paljon enemmän kuin arvioimme. Onneksi täytimme dieseliä Hortasta. Matruusi oli vähän jännittänyt, että saadaan kovat vastaiset, mutta meri pysyy aika tasaisena.


Ei siis suurempia ongelmia, matka etenee vähän liian verkkaisesti, mutta etenee kuitenkin. Suurin osa matkasta taittuu pilvisenä ja sateisena, välillä ilma on tosi jäätävää. Talvivaatteet on kaivettu taas esiin. Kapteeni ottaa radio yhteyksiä Grönlantiin matkalla olevaan suomalaiseen Ninni alukseen. Ninnin Kapteeni Mikko, vinkaa meille Schilly saarista, jotka kuuluvat Englannille. Oltiin katsottu niitä kartasta ja tuomittu kivikasaksi, jotka pitää väistää. Siellähän piili oikea helmi ja ehtisimme sinne juuri ennekuin tuuli kääntyy vastaiseksi, jos haluamme kohti Ranskaa.


Sitä ennen täytyy kuitenkin väistellä kalastaja aluksia. Ihmetellä lentokoneiden määrää taivaalla ja katsella isoja rahti aluksia. Liikenne lisääntyy mitä lähemmäs Eurooppaa tulemme. Kapteeni on nukkumassa ja aurinko alkaa nousta. Vilkaisen taakse, josta alkaa vyöryä mahtava sumurintama. Pian se nielaisee meidät ja saaretkin katoaa lähes kokonaan. Onneksi kirkas taivas alkaa pian näkyä uudestaan.


Päätämme ankkuroitua Schilly saarten ST Mary kaupungin edustalle. Saaret suojaavat hyvin aalloilta, mutta ankkurin pito ei oikein miellytä. Ankkuroimme uudestaan. Sieltähän tulee vanhaa ystäväämme Patagonian ajoilta. Kelppiä. Ankkuri on ihan täynnä ja Matruusi keulalle sitä putsaamaan. Meillä oli joskus saha tätä varten, mutta taisi ruostua eikä hajuakaan onko se vielä jossain tallessa. On pärjättävä puoshaalla. Pikkuhiljaa kelppien varret antavat periksi ja uusinta ankkurointi. Nythän ollaan Euroopassa, joten voimme käyttää puhelinta ja yritämme tiedustella satamasta mitenkä tuo maahan tulo onnistuu. Antavat meillä puhelin numeron, johon kukaan ei kuitenkaan vastaa.


Kun ei tiedetty mitä tehdä niin mentiin maihin ja kyselemään toimistosta parempia ohjeita. Kävi ilmi, että tällä saarella ei ole maahantuloviranomaisia vaan kaikki hoidetaan puhelimitse. Samalla käynnillä saatiin kuitenkin poijupaikka. Ei ensiksi tajuttu, että täällä pätee nopeimmat ensin käytäntö. Nyt saamme kuitenkin apua vielä satamahenkilökunnalta ja saamme ”isojen” veneiden käyttöön olevan poijun. Onneksi se oli ulommaisena sillä näiden poijujen välit on todella ahtaat. Kapteeni ajaa kieli keskellä suuta ja Matruusi keulalle onkimaan köyttä. Köyden päästä löytyy kunnon ketju. Oikein luotettavat poijut ja kohtuullisen helppo kiinnittyä.


Ansaitut yöunet ja puhelut maahantuloviranomaisille. Heiltä tulee vähän ristiriitaista tietoa saammeko mennä maihin vai ei, mutta se käy selväksi, että keltainen lippu on pidettävä ylähäällä niin kauan kunnes rajavartiosto on meihin yhteydessä.


Kipaistiin kuitenkin kaupungille ja löydettiin ruokakauppa ja ampiaispesä. Tai ilmeisesti joku oli poistamassa ampiaispesää, koska ne oli todella äkäisiä. Kapteeni sai kaksi pistosta. Ensimmäinen silmäluomeen ja toinen nenän alle. Allergia ei auta asiaa ja sehän alkoikin sitten turvota kunnolla. Seuraavan päivänä tilanne oli vielä pahempi ja piti hakea apteekista apua. Kysyinkin marineroilta kun tulivat aamulla tarkastamaan satamamaksuja, että mikä teidän ampiaisia vaivaa? Eivät tienneet, mutta sanoivat sen olevan muisto Schilly saarilta. Kaiken kaikkiaan mukava idyllinen paikka ja suosittelen piipahtamaan, jos sattuu matkan varrelle. Meidän makuun vähän hinnakas.


Schilly saarilla oikeassa bubissa.


Veneilijä ostamassa meren antimia suoraan kalastajalta.

Näkymä satamaan ja poijupaikoille ST Maryn kylästä.







Muutaman päivän päästä pitäisi tulla lisää myötäisiä tuulia ja päätämme jatkaa matkaa Englannin rannikkoa pitkin Ranskaan. Tuulia tulee, mutta kovin ovat mietoja ja Volvo laulaa iloisesti. Kapteeni sen sijaan on surullinen sillä polttoainetta kuluu ja vettä vuotaa konehuoneeseen sekä Volvon jäähdytysjärjestelmästä, että potkuriakselin tiivisteestä.


Virrat ja vuorovedet aikatauluttavat matkaa. Välillä mennään 7-8kn ja välillä liikutaan noin 2kn. Aallokko pysyy maltillisena sillä tuulet ovat edelleen mietoja. Azorien korkeapaine on siirtynyt Azoreilta Englantiin. Omahan on kulkenut sen kanssa suurin piirtein samaa vauhtia. Muutaman päivän moottorointi/purjehdus vuorottelujen jälkeen päätämme pysähtyä Calaisiin. Kapteeni tutkii vuorovesiä ja huomataan, että pitäisi pitää kiirettä. Lisää kierroksia Volvoon. Myötävirta työntää välillä 9kn. Saavumme suuaukolle ja kysymme VHF:llä lupaa ajaa satamaan. Ilmeisesti se tulee, mutta venepoliisi tulee vielä varmistamaan, että ymmärsimme oikein. Jostain syystä en kuule satamavahdin vastausta. Pitäisi kuulemma vielä oikein kiirehtiä. Taas painetaan kaasua ja lähestymme odotuspoijuja. Satama on porttien takana. Kauhukseni huomaan, että poijut on tosi alhaalla ja eihän meillä ole mitään poijuhakoja kannella. Ainoa tapaa yltää poijuun olisi perästä uimatasolta, mutta en millään ehdi enää juoksuttaa köyttä perään. Poijut nimittäin täyttyvät paikallisista ja tuo mihin ollaan ajamassa on ainoa johan tämä vene edes mahtuu. Päätän yrittää mahdotonta vaikka Kapteeni huutaa juoksemaan perään. Puoshaka mahtuu hyvin isohkosta lenkistä sisään ja saan kuin saankin köyden heitettyä sen päälle ja vedettyä läpi lenkistä. Huh, meinasi ihan jännittää taas.


Aika pian selviää, että päästiin sisään viimeisellä tämänkertaisen korkean veden sulkuporttien avauksella. Onneksi satamassa on hyvin tilaa heti porttien jälkeen. Saadaan oikein kylkikiinnityspaikka. Näyttää todella suojaisalta ja tyyneltä. Ihanaa päästä pitkästä aikaa kunnon satamaan. Lyhyt matka kaupungille, mukava satamakapteeni ja pesukoneet noin 5min. päässä veneeltä. Kyllä on helppoa. Nyt alan muistaa miten suomessa sai niin paljon aikaan vähässä ajassa. Kaikki on ns. käden ulottuvilla.


Ajateltiin, että kun kerran käytiin Azorien jälkeen Englannissa meidän pitää kirjoittautua sisään uudestaan EU:hun. Selvitimme mihin pitää mennä passia näyttämään, mutta kun pääsemme perille, meille kerrotaan, että ei tarvitse ilmoittautua. Olette Eu:ssa Eu passilla, ei siitä tarvitse mitään kellekään kertoa. Ei muuta kuin kaupungin ilmaiseen balad in bussiin ja takaisin satamaan. Tällä bussilla käytiin sitten suhaamassa maisemia useampaan kertaan. Kiva paikka. Lauantaina oli oikein kunnon tuoretori auki. Mansikoita, vadelmia, mustikoita, juustoja makkaroita meren eläviä. Ihanaa. Tätä olen kaivannut.


Calaisin kaupungista.

Ei kaivanne esittelyjä. Ranskassa ollaan.

Uusi sääikkuna aukeaa ja jatkamme matkaa Calaisista kohti Amsterdamia. Lähdemme aikaisin aamulla kun klo lyö 4.00. Portti aukeaa, koska nyt on tulossa korkea vesi. Ajamme ulos satamasta ja yhtä äkkiä aamun hämärässä Kapteeni karjaisee. PRKLE SUOMENLIPPU ja perään HUOMENTA! Kyllä sieltä vastaus tuli suomeksi, että huomenta. Ei nähty veneen nimeä eikä tunnistettu alusta, mutta hyvää matkaa teille, jos satutte tästä kuulemaan.


Ystävämme Sy Jori on palannut kotiin Alankomaihin vuosi sitten ja käymme tervehtimässä heitä. Noin vuorokauden seilaus ja olemme Amsterdamiin vievän joen suiston aukolla. Rahtilaivoja tulee ja menee. Suuaukolla on jonkinmoinen aallokko. Kapteeni haluaisi ajaa laivaväylän yli pohjois-puolelle ja pudottaa purjeet alas kun siellä näyttäisi olevan vähemmän aallokkoa. Rahtialus kuitenkin lähenee ja alamme olla hollilla, että ehditäänkö ennen sitä vai ei. Matruusi on arvatenkin jo kertonut kantansa hyvissä ajoin, että tuon eteen en halua. Kapteeni vaan ajaa lähemmäs. Poliisivene huomaa meidät ja päättää tulla väliin ajoissa. He kurvaavat lähemmäs ja tästä jo arvaamme, että parempi kääntää vene tässä vastaiseen ja pudottaa purjeet alas. Minä vilkutan iloisesti poliiseille. Jäävät vahtimaan meitä tarkemmin ja kapteeni ottaa yhteyden VHF:llä että haluatteko kenties tulla alukseen. Vastaus on myöntävä ja kyselevät että mihin ollaan menossa. No ei ihan tarkkaan tiedetty ennen kuin saadaan tarkemman koordinaatit ystäviltämme.


Poliisi pyytää seuraamaan ja tietysti totellaan. On aika reipas tuuli ja Kapteeni huutaa suomeksi, että sun on pakko nyt onnistua sen köyden heitossa. Huudan, että tiedetään ja viskaan köyden laiturille. Kerrankin onnistui niin kuin Tromsössä. Katsoin parhaaksi sanoa Good Mornig Sir kun ojentelin loppuja köysiä laiturille.


Olimme kiinni sulun odotuslaiturissa Poliisit ottavat kaikki paperimme tutkittavaksi. Yksi herroista pyytää lupaa alukseen astumiseen ja tokihan se suvaitaan. Avaan luukut kokonaan auki ja kysyn haluaako hän tulla sisälle. Hän kurkkaa sisälle ja toteaa, että ei tämä riittää, ette näytä rikollisilta. Ennen tätä ollaan tietysti kerrottu mistä tullaan ja mihin ollaan menossa ja minkä vuoksi. Kyllähän se aina ihmetystä herättää kun kerrotaan, että ollaan matkattu 6 vuotta. Yllättävästi tämä oli ensimmäinen kerta kun meiltä tarkistettiin myös VHF radiolupa.


Saadaan paperit takaisin ja matka jatkuu kohti sulkuja. Tämmöisissä ei ollakaan ihan äsken oltu. Täytyy sanoa, että vähän kiirettä pitää kun kahdestaan mennään. Matruusi on keulaköysissä ja Kapteeni hoitaa ohjauksen ja peräköydet. Selvitään hommista hyvin ja Poliisi ystävällisesti kertoi missä Sixhaven sijaitsee.


Iltapäivä on jo pitkällä kun saavumme Sixhaveniin, jossa ystävämme odottavat. Kun näen suuaukon olen hieman kauhuissani. Eihän me saada tätä kääntymään tästä edes sisään. Koukeroinen sisäänmenoaukko on tuskin metriä leveämpi kuin Omaha. Saadaan onneksi paikka heti suuaukon kohdalta. On kuitenkin pyöräytettävä Omaha tässä vielä takaperin pilttuuseen. Muutoin tukimme noin puoli metriä leveän kävelysillan kokonaan. Onneksi nyt on todella tyyntä ja Kapteeni pyöräyttää Omahan ympäri. Keulapiikki huitelee pitkin puskia. Oli kuulemma pienin kolo missä se on käännetty ikinä.


Sixhavenin sisääntuloaukko ja edessä paikka missä Omaha käännettiin ympäri.

Amsterdam häämöttää edessä.

Tyypillinen kanava alus. Takana on kyydissä auto.

Kanava trafiikkia

Saamme tuliaisiksi heti juustoa, leipää, hedelmiä, viiniä, olutta, keksejä yms. Nyt saadaan ihana lounas. Aurinko paistaa ja vesi on tyyni. Sixhaven on tosi kiva satama. Tosin maksut ja pyykkäys hoituvat ilmeisesti vain QR koodilla ja puhelimella maksaen. Eihän me olla moiseen törmätty. Eihän Kaputeenilla edes ole sellaista puhelinta mikä lukisi noita koodeja. Epäilen, että minunkaan puhelin ei toimi kun on 5 vuotta vanha. Taitaa olla vähän oppimista. Onneksi homma hoituu ystäviemme avulla. Pyykkihommat hoitui jo Calaisissa sillä ne kuuluivat siellä mukaan vuorokausi hintaan.


Yllättävästi löysimme Sixhavenin satamasta suomen lipulla varustetun purjeveneen. Meidät kutsuttiin sundownerille ja saimme kuulla ja kertoa tarinoita meriseikkailuista. Tämä alus on tulossa suomeen Välimerellä vietettyjen vuosien jälkeen.


Seuraavana päivänä jatkamme kohti Lelystadia, joka on ollut Sy Jorin kotisatama. Matka on yllättävän pitkä, mutta sisältää vain pari sulkua. Ajamme koneella, tuuli ei oikein riitä purjehtimiseen ja väylät on aika kapeita. Kapteenia jännittää sillä syvyyttä on pienimmillään vain muutama metri. Meille vakuutetaan, että ei täällä ole kiviä mutaa. Tänään sataa vettä ja ilma on lähes jäätävä. Saavumme Lelystadiin myöhään iltapäivällä. Pikainen myöhäinen lounas ystäviemme kanssa ja kaikki ovatkin aika valmiita lepuuttamaan kehoaan.


Lelystadin satama on todella iso. Heillä on myös iso nosturi ja Kapteenin mieli alkaa halajamaan ylös nostoa peräsin akselin tiivisteen vaihtoa varten. Saimme asiallisen tarjouksen ja parin päivän mietinnän jälkeen Kapteeni on valmis nostoon. Sillä välin saamme lainaksi hienot sataman polkupyörät ja voimme tutustua lähellä olevaan Outlet ”kylään” sekä päästä Lidliin ruoka ostoksille. Tai lähinnä Matruusi pääsee. Sain kuitenkin houkuteltua Kapteenin liikunnan varjolla mukaan. Pyöräily on täällä todella miellyttävää. Pyörätiet kulkevat puistomaisia maisemia pitkin. Tykättiin kovasti.


Volvon laturin regulaattori hajosi jossakin Englannin ja Ranskan välissä. Tämä aiheutti sen, että jännite pääsi nousemaan liian isoksi. Se johtui siitä, että hupi akut varotoimena katkaisi latauksen ja sulki akut pois järjestelmästä. Se taas aiheutti sen, että starttiakku hajosi. Lisäksi se aiheutti AIS lähettimen rikkoutumisen. Volvon regulaattori osa piti tilata ja toimitusaikaa on viikko. Koneeseen piti vaihtaa merivesipumpun akselin stefa. Kiitos taas Ground supportille Samille suomeen. Paketti saapui silloin kun piti ja nyt koneestakaan ei enää vuoda vettä. Starttiakku löytyi venetarvikeliikkeestä. Samalla hankittiin aktiivihiilisuodatin ja uusi korvausilmaletku kakka tankkia varten. Hajut on meinaan ollut melkoiset välillä ja tähän olen kyllästynyt totaalisesti. Nyt ei tule tuoksuja. Noh, uusi letku oli aika kallis, mutta suodatin olisi pitänyt ostaa jo ajat sitten. Toki järjestelmää piti vähän muuttaa, mutta Kapteeni on onneksi kekseliäs.


Omaha Lelystadin nosturissa.

Vanhaa kaupunkia lähellä Naardenia.

Ehdimme viettää yhden päivän ystäviemme luona ja nähdä vähän vanhaa kaupunkia. Jotenkin se aika vaan rientää ja taas jatketaan matkaa. Kapteenia on vähän patisteltua ajamaan kanavia pitkin kohti Harlingia. Näin ollen ei tarvitse kiertää takaisin Amsterdamiin saakka. Matkalla on vain yksi matala, johon on osuttava korkealla vedellä. Matkaan siis.


Matka kohti Harlingia kestää kokonaisen päivään. Ehdimme ulos sisävesiltä ja jäämme yöksi sulkujen jälkeiselle odotuslaiturille. Tästä voimme jatkaa matkaa korkealla vedellä matalan kohdan yli. Harling on noin parin tunnin matkan päässä. Yritän etsiä netistä puhelin numeroa Harlingin satamaan, mutta jostain syystä en löydä sitä. Olemme vähän hukassa mihin satamaan kannattasi mennä sillä kartat kertovat, että niissä on aika matalaa. Satamat ovat sulkujen takana, joten päätämme ajaa rohkeasti sisään muiden perässä. Taas odotuslaituriin ja kysely veharilla, että mitenkä päästään sisään satamaan. Trafiikki oli melkoinen sillä Tall Ship Race oli juuri loppunut ja isot perinne alukset poistuivat satama alueelta. Sillat ovat sataman ja odotusalueen välissä. Ohjeet tulevat englannilla ja lisäksi meidät tullaan oikein rannalta viittomaan oikeaan suuntaan. Huikkasivat vielä, että ajakaa ihan päätyyn asti kanavaa pitkin. Valitsimme kahdesta satamasta sen todennäköisesti syvemmän. Kyllähän vettä riittikin ihan hyvin vaikka vuorovesi nousi ja laski. Sulkuja ei siis laitettukaan kiinni.


Harlingissa vietettiin vain yksi yö. Silti ehdimme tutustua Hollantilaiseen pariskuntaan, joka oli juuri muuttanut veneeseen. He huomasivat Omahan ehkä pientä reissua nähneen olemuksen (silti kehuivat hienoksi) ja kun heidänkin vene oli terästä ja vielä ruostumattomasta teräksestä valmistettu, totesivat, että voisivatko kysellä ja oppia meiltä asioita veneessä asumiseen. Kyllähän meiltä aikaa löytyi ja taas saatiin sundownerit.


Komea juustokauppa herkkukauppa Harlingissa.




Aloitettiin jo Hollannissa laskea riittääkö polttoaine Helgolandiin asti? Sieltä saataisiin Tax Free dieseliä. Varmuuden vuoksi tankattiin pari jerry kannua mukaan. Harlingista Helgolandiin purjehdus kestää vähän yli vuorokauden. Odotamme nousuveden, joka on tällä kertaa iltapäivällä. Matruusi ehtii siis vielä aamulla tekemään pienen kierroksen kauniissa Harlingin kaupungissa. Täällä voisi viettää aikaa kauemminkin.


Ulos satamasta, purjeet ylös ja matkaan. Tall Ship Race aluksia riittää vieläkin. Isohko perinnealus sattuu samaan aikaan väylälle ja näyttää kulkevan suurin piirtein samaa vauhtiakin. Kaikki menee hyvin, vaikka yhdessä kohtaa se ajaa meidät tosi lähelle matalaa kun se saa tuulen purjeisiinsa ja alkaa ohittaa meitä. Kun saavumme sisämeren suuaukolle, josta pääsee takaisin Pohjan merelle alkaa virta aallokko. Puuskat ovat välillä 30kn ja joudumme ajamaan parin tunnin ajan vastaiseen. Ei ole hauskaa, onneksi tämä ei kestä kauaa sillä pääsemme myötäiseen pian. Kyllä elämä muuttuu kun tuuli tulee takaa. Matruusi totesikin Kapteenille, että tämän on vähän kuin oikealla merellä purjehtimista. Kapteeni vilkaisi minua alta kulmien ja totesi, mehän ollaan oikealla merellä. Vähän tämä ”sisävesillä” seilaaminen on raskasta sillä vahtivuoroa ei voi jättää edes 5 minuutiksi. Koko ajan pitää pää pyöriä mistä aluksia tulee ja mihin menee. Saamme onneksi muiden alusten AIS tiedot Furunon näytölle. Se helpottaa tilannetta varsinkin isojen rahtialusten kohdalla.




Purjeiden lasku tai nosto käynnissä.

Saavumme Helgolandiin illan tullen. Satama näyttää ensiksi täydeltä. Veneitä on kyljittäin vähintään 4. Mentiin sitten letkan jatkoksi neljänneksi veneeksi. Välissä oli hieman pieniä aluksia. Nyt on kuitenkin erittäin tyyntä ja sopu sijaa antaa. Kyljittäin kiinnittyminen on hyvin yleistä näillä vesillä. Aamuisin vekslataan alukset sen mukaan kuka lähtee ja kuka haluaa jäädä. Toivottavasti tämä tapa yleistyy suomessakin näin saadaan ruuhkaisina aikoina kaikki alukset mahtumaan satamaan. Kuulin, että täällä on ollut jopa 15 venettä kyljittäin. Ehkä se on vähän liikaa?