Australia, Darwin.
Omaha on parkkeerattu kauaksi kaikesta muusta. Iltapäivä on jo pitkällä. Ainoastaan purjehduskilpailua kuumana sunnuntaina pitävät paikalliset alukset kiertävät Omahaa. Miehistöt vilkuttavat meille iloisesti. Veneet ovat ihmisiä pullollaan. Tätä ei olla nähty vähään aikaan. Näyttää siltä, että täällä ei paljon korona rajoituksista tiedetä. Darwinin kaupunki näkyy hiekkarantoineen. Hetken hengähdys rompulan kera. Pian aletaan kuitenkin laittaa Omahaa karanteeni kuntoon.
Meille on annettu aikataulu. Saamme nukkua yön tässä poijussa. Aamulla klo 9.30 meidän tätyy siirtyä laituriin, jossa alus tarkistetaan. Kapteeni alkaa huoltaa/huuhtoa vesikonetta ja sulattaa pakastimen. Siihen laitetaan lisäeristeet takaisin, jotka oli otettu Tahitilta lähtiessä pois, jotta tila oli maximaalinen. Nyt se vie liikaa sähköä. Kun ruokamäärät ovat vajentuneet voidaan tilaakin pienentää. Olemme käyttäneet generaattoria joka päivä. Kun olemme karanteenissa, sitä ei ole kukaan vahtimassa/käyttämässä. Aluskin on todennäköisesti jonkin aikaa karanteenissa. Aiomme jättää Omahan ankkuriin lahdelle. Olemme kuulleet, että täällä olisi turvallista. Satamaankin sen voisi jättää, mutta emme halua maksaa lisäkuluja yhtään enempää.
Sen verran olemme saaneet viestiä, että karanteeni hoidetaan hotellissa. Ystävämme tässä maassa ovat maksaneet siitä noin 1600 euroa. Ajattelemme, että saamme yhteisen huoneen, joten tämä summa menee meiltä kahdelta. Siinä oikeastaan kaikki mitä tiedämme.
Matruusi siivoaa hulluna sillä terveysviranomaiset haluavat tarkistaa varmasti keittiön ja kenties muutakin. Uunin puhdistus, vessojen siivous, imurointi, tavaroiden järjestelyä. Kapteenin vaatekaapin päällä on läpivienti raitisilma puhaltimille, jotka johtaa putkea pitkin, vessan kautta pilssiin. Se on jostakin kohtaa vuotanut. Aallot ovat pääsääntöisesti lyöneet vasempaan takakylkeen, jossa se sijaitsee. Ilmeisesti liitoskohdasta on mennyt vettä sisään. Kapteeni onkin jo valitellut jonkin aikaa, että mun kaappi haisee homeelta.
Aloin tutkimaan tarkemmin ja kaikki ylimmäisellä hyllyllä olevat vaatteet olivat enemmän ja vähemmän kosteita. Onneksi aurinko paistaa vielä ja saan ne pihalle kuivumaan ja tuulettumaan. Pesua on turha tässä kohtaa yrittää. VHF radiolla saimme ohjeet, että meidän pitää olla valmiita lähtemään karanteenin välittömästi (2 tunnin sisällä) kun vene on saatu vietyä ankkuriin. Karanteeni tavarat ja vaatteet sain suurinpiirtein pakattua ennen kuin tulimme poijuun.
Touhuamme illan. Kapteenikin saanee ainakin 6 tunnin yöunet. Kello laitetaan soimaan 5.00 sillä aamuksi on vielä hommia. Kun se soi, on vielä pimeää ja kapteeni sanookin, että siirrä sitä kelloa vaan eteenpäin. Kuulen kuitenkin, että hän hiipii jo kohti keittiötä ja aloittaa huoltohommat. Minäkään en saa unta sillä onhan tämä aika jännittävä päivä. Tiedämme, että meillä on ruokaa, jota tähän maahan ei saisi tuoda. Arvuuttelemme, että mitähän tästä oikein tulee? Aamupalalle ja siivoushommiin.
Aluksen kyljet, varsinkin oikealta puolelta ovat alkaneet kasvaa levää. Siis sieltä mihin myrkkymaali ei yllä. Uimatason painekyllästetyt puulaudat ovat saaneet vihreitä leväpisteitä. Tämä on alkanut kun saavuimme Arufan merelle. Jo veden väristä olemme huomanneet, että täällä on partikkelia enemmän kuin tarpeeksi. Varsinkin kyljet on saatava puhtaaksi tai ne jämähtävät siihen auringon polttaessa.
Jolla on nostettava alas ja aloitettava pesuhommat. Matruusi pitää jollaa paikoillaan laidasta kiinni pitämällä. Tämä on erityisen hyvä tasapaino ja sisälihas harjoitus! Sitä on harjoitettu jo rungon maalauksessa, tosin ilman vuorovesiaallokkoa. Kapteeni jynssää harjalla. Yritimme tätä jo edellisenä iltana, mutta virta aallokko oli niin iso, että siitä ei tullut mitään. Poijukin on jättänyt ikävät naarmut Omahan juuri maalattuun kylkeen. Kapteeni miettii jo pohjan kuntoa kun täältä pitää lähteä. Sen voisi kyllä sukeltaen puhdistaa, mutta olemme saaneet jo usean varoituksen krokotiileistä. Esimerkiksi Torstai saarella, jos olisimme pysähtyneet sinne, varoitettiin uimatasolta pissaamisesta tai siis siitä että sitä ei kannata tehdä. Täytynee kysellä miten tämä lahti? Onko krokoja?
Haluamme olla ajoissa ns. karanteeni laiturissa. Ajattelin, jos ollaan, vaikka puoli tuntia etuajassa niin ei kait se haittaa? Voidaan ehkä huuhtoa kantta, jos saadaan makeaa vettä? Otamme Omahan irti poijusta ja alamme hiljalleen moottoroida kohti satamaa. Pian VHF:llä kutsutaan meitä. Ette saa tulla laituriin ennen klo 9.30. Sittenkin vasta kun saatte luvan. Hidastamme vauhtia ja jäämme lillimään virran mukana. Matruusi kaivaa vesi sankon ja alkaa pestä ikkunoita biministä ja sprayhoodista. Kun se on valmis oikaisen hetkeksi sohvalle.
Pian Kapteeni kuitenkin tulee sisälle ja sanoo: Meidän on pakko alkaa ajamaan kohti satamaan tai me myöhästytään. Virta kasvaa koko ajan. Lähdemme ajamaan hitaasti noin 2kn vauhtia kohti karanteeni paikkaa. VHF:llä kutsutaan uudestaan ja sama tarina. Ei saa tulla ennen klo 9.30. Kapu on hämmennyksissä, virta kasvaa ja näyttää siltä, että ei ehditä enää ajoissa?! Pian pitää laittaa hanat kaakkoon ja jyskytetään taas Volvolla vasten virtaa. Se ei onneksi mene ihan pahaksi, mutta myöhästymme silti noin 15min. Näemme muoviin kuorrutetut ihmiset jonossa laiturilla. Koko laiturin toinen puoli on narutettu. Noin metrin kokoinen tila on eristetty. Huomaamme, että vuorovene on tullut laituriin ja ajattelemme, että meidän täytyy odottaa kunnes se on lastannut ihmiset kyytiin ja lähtenyt. Jäämme siis lillimään lähelle, mutta emme yritä rantautua laituriin, sillä sulkumestari on ilmoittanut, että emme saa kiinnittyä laituriin ennekuin hän antaa luvan. Kukaan ei ota meihin yhteyttä he vain seisovat laiturilla. Laitan siis kaikki köydet valmiiksi kaikessa rauhassa. Jossain vaiheessa sitten ymmärrämme, että meidän piti jo tulla laituriin.
 |
| Kohta karanteeni laiturilla. |
Heitän köydet laiturille ja 6hlön vastaanottokomitea sitoo ne kiinni. Emme saa astua laiturille. Alukseen tulee ainoastaan yksi henkilö. Terveysviranomainen. Hän tulee tarkastamaan ruokavarastomme. Olen kasannut kaikki roskamme kannelle valmiiksi. Hän kertoo, että teidän tulee pitää 5metrin turvaväli häneen koko ajan. Okay, tervetuloa alukseen, sanon. Mekin olemme pukeneet maskit ja varaan käsidesin hollille.
Terveyshenkilöllä on turvakengät jalassa, jonkinlaiset haalarit päällä. Lisäksi muovinen lähes kokonaan peittävä esiliina, pleksi, maski ja kumihanskat kädessä. Kerrottakoon, että ulkona on reilusti +30 astetta lämpöä. Keulan kansiluukku on lähes kiinni, koska jolla on sen päällä. Eipä käy kateeksi. Naishenkilö menee Omahaan sisään ja kysyn kohteliaasti haluaako hän minun pysyvän kannella vai tulenko kenties sisälle alukseen? Hän sanoo, että ihan kuinka haluat? Ajattelen kuitenkin mennä avuksi, sillä kuinka hän voi osata edes avata kaikki Omahan varastot. Salaa toivon, että kenties hän ei huomaa kaikkia. Veneilijän varmuudella hän kuitenkin löytää keittiön helposti. Kurkkaa heti uuniin ja sen jälkeen avaa pullollaan lihaa olevan pakastimen. Pakastimessa on laskennallisesti vielä noin 50pvän ruoat.
Hänellä on mukanaan ohuita roskapusseja. Omahassa on aika paljon pakasteita, joten käyn hakemassa heille pyykkitynnyrini. Nuo pussit eivät kestä painoa, joka meidän tavaroista tulee. Pyykkiastiani on noin 40 litraa, se täyttyy hyvää vauhtia kun hän kyselee mitä missäkin on. Ei auta, onko liha kypsää tai raakaa, kaikki menevät roskikseen. Kapteeni kurkistaa juuri sillä hetkellä oviaukosta sisään ja vaihdamme katseet, jotka kertovat paljon. Tuskaa. Tuntuu pahalta, noin 1000€ ruoat menivät juuri roskiin. Sama kohtalo on kuivatarvikkeilla, riisit, linssit, kikherneet, osa pastoista, mausteet, jauhot yms. En ihan saa logiikkaa kiinni, mutta ilmeisesti on myös merkitystä onko ruoka itse tehtyä/pakattua vai selkeästi kaupan pakkauksessa.
Minä käyn hakemassa lisää sankoja ja alan nostaa tavaraa kannelle. Tarkastaja ei kenties ole ihan niin ketterä (tai voimakas) kuin minä. Katson parhaimmaksi jeesata, ettei vaan satu mitään noiden isojen turvakenkien kanssa. Turvavälit saattavat nyt kyllä vahingossa mennä alle tuon 5 metrin. Yritän kuitenkin parhaani mukaan pysyä kaukana. Enhän halua ketään sairastutaa tai ehkä pikemminkin en halua sairastua itse. Olemmehan olleet terveitä merellä viimeiset 48 päivää.
Kapteeni on ollut kannella tulliviranomaisten ja poliisin kanssa. Heillä ei ole lupaa astua alukseen ja tullimuodollisuudet hoidetaan kysymyksillä. Kapteeni huikkaa minut kannelle ja täyttämään maahantulopaperia osaltani. Passit tarkistetaan ja kuvaa verrataan naamaan. Tämä kaikki niin, että tullihenkilö on laiturilla ja me veneessä. Kapteeni menee terveystarkastajan kanssa alukseen ja homma jatkuu. Kaikki huoneet käydään läpi. Kapteeni johdatteli tästä eteenpäin oikeisiin laareihin tutkimaan venettä.
Lopuksi meiltä kysytään paljon kysymyksiä. Esim. 8 edellistä satamaa. Missä alus on ollut telakalla. Millä reissu rahoitetaan. Mihin olemme menossa. Jne… Kapteeni hoitaa nämä kyselyt. Kummallisin oli ehkä se, että tiedetäänkö me kenties veneilijöitä jotka olisivat tulossa tänne? No, ei kyllä tiedetä kun ei tänne kukaan pääse sisään?!
Tarkastuksen jälkeen meillä on 2 tuntia aikaa viedä Omaha ankkuriin. Matka ankkuripaikkaan olikin sitten hiukan matala, syvyys pieneni 2,9 metriin. Ankkurointi suoritettiin noin 5 metrin syvyyteen. Onneksi se oli alaveden aikaan, kait? Poliisivene tulee hakemaan meidät tai pikemminkin he seuraavat meitä koko ajan ja näyttävät paikan, johon voimme ankkuroitua. Kapteeni oli ollut vähän huolissaan millä pääsemme veneeltä karanteeni paikkaan? Sanoin, että ne ei varmasti päästä meitä omalla jollalla ajelemaan pitkin Darwinin lahtia. Ja juu, olimme visusti viranomaisten narussa. Hyvällä tavalla kuitenkin. Kaikki olivat oikein ystävällisiä ja asiallisia.
Ankkurointi ei ihan mennyt nappiin sillä ketjukasa oli matkan aikana sortunut eikä se meinannut juosta laarista ulos millään. Sitä jouduttiin käsin vetämään ja sun muuta. Hätäpäissään piti sitten sulattaa pakastin pois käytöstä. Sehän oli käytännössä tyhjä. Vain juustot ja yksi avaamaton paprika pussi olivat jääneet jäljelle. Vaatteiden vaihto tavarat kannelle ja ovet lukkoon.
Poliisivene kiidättää meidät takaisin laiturille, jossa meitä odottaa maapoliisi. Häneltä olimme saaneet Australian ystävämme välittämänä myös paikallisen puhelin liittymän. Poliisi vaikutti oikein mukavalta ja osasi hidastaa puhettaan meille. Näillä hoodeilla englanti ei ihan kuulosta aina englannilta. Murre on meille vielä ihan hepreaa.
Poliisi saattaa meidät taxiin, joka on vuorattu muovilla. Matka kohti karanteeni hotellia alkaa. Noin puolen tunnin ajon jälkeen saavumme vartioidulle portille. Kuljettaja keskustelee vartioinnin kanssa jotain ja kysyy meiltä?
Kuljettaja: Where are you coming?
Me: We are coming from Tahiti, French Polynesia!
Kuljettaja: Where?
Me: From Tahiti Papeete, French Polynesia!!
Kuljettaja: What? They don´t speak English.
Me: NO, we do speak English, we are coming from French Polynesia by sailing!!
Kuljettaja: They dont´t speak English maybe from French.
Me: No No No We are coming from Tahiti…. Voi ei ne ei ymmärrä meitä!
Onneksi poliisi on saattanut meitä omalla autollaan ja tulee hätiin selittämään tilanteen vartijoille. Taxi jatkaa matkaa ja pysähtyy tien viereen, jossa on ulkona pöytiä. Muovipukuisia ihmisiä risteilee edestakaisin. Näkymä on kaikkea muuta kuin hotellin sisäänkäynti. Jonossa on parakkeja silmän kantamattomiin. Joudumme odottamaan autossa kymmenisen minuuttia ennen kuin meidät päästetään ulos ja kaksi henkilöä alkavat kerätä tietojamme.
Terveys / yhteystietolomake täytetään ja he ottavat siitä valokuvan. Paperi lähtee meidän mukaan ja lisäksi saamme nipun ohjeita. Tässä kohtaa selviää, että me ei mennäkään samaan huoneeseen. Matruusi on jo ihan hädissään, mitä ihmettä? Sitä kun on 24/7 toisen kanssa useamman vuoden, käy niin, että pienikin aika erossa tuntuu kummalliselta. Veneessäkin tulee joskus huudeltua missä oot? Siihen jotenkin yli tottuu tai jopa addigtoituu. Jotenkin se toinen on vaan oltava koko ajan lähellä. Sitä melkein haluaa mennä ruokakauppaankin yhdessä. Tosin, joskus se on minulle kiva tapa päästä pois veneestä. Taitaa se Kapukin nauttia omasta olostaan silloin. Yleensä hän on viettänyt aikansa naapuriveneissä kun palaan kaupasta. Takaisin karanteeniin. Pian kuitenkin selviää, että saamme vierailla toistemme luona milloin vain ja asumme viereisissä huoneissa.
Matkalla huoneeseen selviää, että parakkeja on 2000. Lisäksi löytyy pyykkitupa, johon saa mennä 8 päivän oleilun jälkeen. Jokaiselle huoneistolle on annettu ajat milloin siellä saa käydä ja milloin ei. Matruusin ei oikein tee mieli mennä yleiseen pesulaan, jota käyttää mahdollisesti sadat karanteenissa olevat ihmiset? Olkoonkin, että sitä varmasti asianmukaisesti siivotaan.
Avainkortti kaulaan ja sisälle huoneeseen. Pinnat ovat siistit, peruskamaa, ei mitään ylimääräistä eikä ylellistä. Tosin normaali vessa ja suihku on aika ylellistä meille. Ensimmäiset pari päivää vessassa käydessä käsi etsii pöntön sulkuventtiiliä ja roskista, johon paperit Omahassa laitetaan. Huoneessa on jääkaappi, vedenkeitin, pahvimukeja, murukahvia, sokeria ja teetä. Jääkaapissa on kaksi 1,5l pulloa vettä. Jatkossa veden voi ottaa hanasta (maistuu ja haisee tosi paljon kloriitille).
Olemme heränneet aamulla ajoissa ja touhunneet viimeisen vuorokauden intensiivisesti. Alamme olla tosi nälkäisiä. Kello on pitkällä iltapäivällä kun pääsemme karanteeni asuntolaan. Meille kerrotaan, että illallinen tuodaan pian, mutta he tuovat meille lounasta. Pian tulee koputus oveen ja pussit saapuvat verrannalle. Ne sisältävät pienen sipsipussin ja pari mandariniä ja olikohan mehu. Ollaan vähän kapun kanssa, että onko lounaat tätä luokkaa? Nälkä tulee.
Ohjeista löytyy myös mistä kaupasta saa tilata online tarvikkeita. Ainoastaan kaksi kauppaa on laitettu listalle. Valmiita ruoka annoksia ei pysty tilaamaan, mutta lähes kaikkea muuta. Sämpylöitä, juustoa, kinkkua, jogurttia hedelmiä yms. Alkoholi on kiellettyjen listalla. Täällä ei ole mitään teräaseita eikä niitä saa tilattua kaupasta. Turvallisuusuhka. Onneksi olin pakannut kapun linkkuveitsen, että saa sämpylät puolitettua ja hedelmät kuorittua tarvittaessa.
Ensimmäinen asia on laittaa paikallinen sim kortti paikoilleen. Milläs avaat puhelimen kun pitäisi olla ohut tikku? Ei ole koruja ei mitään terävää. Saisinko hius soljen rikottua? Onneksi kapu muistaa, että meillä on mukana hammastikkuja. Huh, saatiin lukko auki ja puhelin toimimaan. Onhan täällä wifikin, joten internetin maailma avautuu meille pitkästä aikaa.
Seuraava ongelma olikin saada virtaa seinästä. Matruusi oli vain kuullut, että meidät viedään hotelliin niin oletus oli, että tottahan sieltä löytyy adapteritkin? Varsinkin tuohon hintaan. Oli nimittäin käynyt selväksi, että kahdesta huoneesta tulee kaksi maksua. Yht’äkkiä tämän hinta pompsahti noin 3200€:roon. Lisäksi veneen tarkastuksesta on veloitettu noin 225€. Puhumattakaan ruoan roskikseen menemisestä jonka arvioin noin 1000-1500€:on arvoiseksi. Onneksi ruoka on täällä vähän edullisempaa kuin Tahitilla. Viisumitkin maksavat jotain?
Epätoivo meinaa valtaa mielen, siinä meni meidän 10kk elämiseen menevät rahat. Eikä puomin, vanttien yms. hinnasta ole vielä tietoakaan. Jollakin vuotaa. Sitä ei uskalla jättää satamaan varsinkaan painavamman moottorin kanssa kovin pitkäksi aikaa. Ongelma on saumojen aukeaminen. Ajattelin, että sitä ei tarvita ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen sillä Reunionilla ei voi ankkuroida on oltava satamassa.
Adapteria ei ollut ainakaan huoneessa. Onneksi televisiossa on yksi usb portti, josta saa tabletteihin virtaa, mutta mitenkäs tietokoneet sitten? Onneksi paikallinen numero oli meillä käytössä sillä näistä asioista selvisi vain puhelimella. Saatiin adapteri, mutta eihän siihen meidän suomalaiset pistokkeet sopineet. Soitin uudestaan ja sain uudestaan saman adapterin. Okay, turha valittaa enempää. Kaputeeni käytti hieman väkivaltaa ja kas virtaa alkoikin virrata. Hammasharjat heti lataukseen sillä veneessä niitä ei ole saatu ihan täyteen ladattua viimeiseen 2,5 vuoteen.
Kyselin jo verannalla istuvilta naapureilta, että mihinkä aikaan se dinner oikein saapuu sillä nälkä alkoi kurnia? He sanoivat, että siinä klo 18 aikaan yleensä. Mitä! Vielä pari tuntia! Kun pussukat saapuivat niin meillä oli jo niin nälkä, että ei paljon katsottu mitä pakkausten päällä luki vaan alettiin syömään heti. Kaputeeni hyökkäsi ensimmäisenä silmään osuvan liharullan kimppuun. Ensin mietittiin, että no aika hyvä illallinen kunnes tajuttiin, että siinä oli seuraavan päivän ruokakin mukana!
 |
| Vuorokauden annos yhdelle henkilölle. |
Aloin seuraavan päivänä tehdä ruokatilausta kun ohjeissa luvattiin, että toimitus olisi samana päivänä, jos tilaus olisi ennen klo 10. Niin ei kuitenkaan ollut vaan toimitus kestikin kaksi päivää! Voi sun Kakkaajalinnun Kakka!
Meille tehtiin cov testi vasta seuraavana aamuna. Tämän jälkeen kuume tultiin mittaamaan joka aamu tai jossakin välissä päivää. Ilmeisesti kiireiden mukaan. Lähimmissä asunnoissa on lentohenkilökuntaa. Kuulimme portilla, että meidät sijoitetaan matalan riskin kontteihin. Tosin niin minäkin sanoisin kaikille ketä tänne tulee. Minä olen enemmän huolissani siitä, että saan viruksen täältä kuin, että he saavat sen minulta. Onneksi Omahan miehistö on rokotettu, tosin kukaan ei ole siitä täällä kiinnostunut.
Hyviä puoli on vessa ja suihku. Internetti. Iso sänky. Stabiili alusta. Pikkuhiljaa myös oma tila. Paksut frotee pyyhkeet, jotka joku muu pyykkää. Matruusin ei tarvitse kokata kahteen viikkoon! Jee! Ilmastointi, ainakin päivän kuumimpina tunteina. Ilmastointi oli säädetty 22 asteeseen! Kauheeta! Energian ollessa aika vähissä olin jäätyä ensimmäisen päivän aikana. Villasukat oli unohtuneet matkasta! Kun on melkein 3 vuotta tallustellut paljain jaloin tai sandaaleissa niin ei vaan tullut mieleen. Neuletakki oli kuitenkin mukana. Käärin jalat fleece peittoon ja laitoin huivin kaulaan. Kiva varmaan mennä takaisin veneeseen kun on tottunut tähän kylmyyteen.
Sitten alkaa kuulua kummallisia uutisia suomesta. Aiskin läheisimmät ystävät ovat alkaneet puuhaamaan keräystä Omahalle. Tietojemme mukaan siinä on alkuunpanijana Sami. F, Iina ja Ralph. Meille laitetaan hyväksyttäväksi Omahan tarina, jossa kerrotaan kuinka suurimmat vastoinkäymiset ovat pienentäneet vararahastoja. Ollaan Kapun kanssa ällikällä lyötyjä. Toivo ja iloisuus alkavat nostaa mielialaa. Epäilemme kuitenkin, miksi kukaan meille rahojaan haluaisi antaa? Ollaan samaan aikaan hämmennyksissä ja epäilevän iloisia ja helpottuneita. Kyllä me nyt varmaan tästä selvitään?
Keräys julkistetaan 12.8. Siihen on haettu poliisilta pienkeräyslupa. Ystävämme eivät tyydy vähempään ja he ottavat tämän tavoitteeksi. Matruusi meinaa pudota jaloiltaan kun näkee tämän. Ei kait sitä nyt noin paljon tule, mutta kyllä se helpottaa meitä, vaikka tulisi parisataa euroakin. Ollaan kiitollisia, mutta samaan aikaan tuntuu vähän nololta, että pitää pyytää rahaa. Vaikka eihän me sitä oikeastaan pyydetty. Ei haluaisi, mutta tarve on suuri.
Ennen tätä minä ajattelin, jo, että karataan täältä ja jätetään kaikki, eihän me mitenkään voida maksaa näitä summia. Alan tajuta miksi epätoivon tilanteessa ihmiset ajautuvat tekemään äärimmäisiä asioita. Järki voittaa kuitenkin vielä, ei voida lähteä merelle rikkinäisellä veneellä. Kapteeni vaan menee virran mukana. Kun tapahtuu asioita joihin ei voi itse vaikuttaa niin on turha vaivata itseään näännyksiin, hän toteaa.
Keräys julkistetaan Omaha ryhmässä torstaina. Se alkaa levitä yhtä nopeasti kuin Kössimaan maastopalot. Aiskin kanssa ihmetellään mihin kaikkialle ja ketkä kaikki sitä jakavat? Osa ihmisistä on sellaisia, joita emme ole henkilökohtaisesti edes tavanneet. Ensimmäisen päivän jälkeen Samilta tulee vähän väliaikatietoja. Yli 1000€ kasassa ja tippuu koko ajan lisää. Mitä ihmettä? Tämän jälkeen linjat hiljenevät. Meitä pidetään täällä jännityksessä. Tai ei oikeastaan sillä jännitys on lauennut. Me selvitään tällä eteenpäin!!! Ei voi muuta kuin halata ja ihmetellä onko tämä oikeasti totta? Maanantaina tulee tieto, että keräys on täynnä, tavoite on saavutettu! Iloa, liikutusta, kyyneleitä, kiitollisuutta epäuskoa ja uskoa. Toivottavasti meille koituu tilaisuus kiittää kaikkia ihan henkilökohtaisesti. Ensimmäinen kiitos ihan kuitenkin tässä.
Kaunis KIITOS kaikille, jotka osallistuivat rahallisesti tai jakaen linkkiä eteenpäin AUTETAAN OMAHAA KERÄYKSEEN.
Karanteenimme jatkuu iloisissa merkeissä eteenpäin. Käytämme internettiä ahkerasti puheluihin. Matruusin äänikin meinaa kadota kun vetää muutaman tunnin puheluita läheisille. Eräänä päivänä pompsahtaa kuva jollasta puhelimeen. Se on käytetty. Kovamuovinen kumiveneen mallinen oranssi pikku paholainen. Darwinin ystävämme on lähettänyt sen ja kysyykin oletteko kiinnostuneet tästä? No juu, sillä hinta vaikuttaa varsin kohtuulliselta 300AUD. No ostin sen joka tapauksessa ja maksoin siitä 250aud. Tulee viesti ennen kuin ehditään vastailemaan enemmän. Vautsi, tämäkin ongelma näyttäisi ratkeavan helposti ja etenkin edullisesti. Olemme varmasti laittaneet jo pari kertaa tuon summan vanhan jollan paikkaukseen. Tosin tällä jollalla ei tehdä todennäköisesti sukelluskeikkaa, siihen se näyttää liian pieneltä. Täällä kuitenkin suositellaan käytettäväksi kovaa jolla krokotiilien vuoksi. Hui sentään!
Karanteeni päivät jatkavat kulkuaan. Ihmettelin miksi osa karanteenilaisista on laittanut kiviä verannalleen jonoon. Syy selvisi, sillä lasketaan päiviä karanteenin loppumiseen. He lisäävät kiviä päivien mukaan. Kapteeni päätti vähentää. Yhtenä aamuna ilkikuriset lentäjät olivat kuitenkin täydentäneet Kapteenin jonoa. Kaputeeni ei tästä lannistu vaan korjaa kivet oikeaan määrään. Kuulen myös yhtenä päivänä kikatusta ja naurun remahduksia vastaisesta parakista. Sitten suomenkieltä. Ovat ilmeisesti löytäneet kääntäjän, joka kääntää heidän kielensä suomeksi ääneen. Onhan suomen kieli varmasti hassun kuuloinen heille. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Minuakin on joskus kuunneltu uteliaana mitä kieltä tuo on? Usein ihmiset pitävät siitä. Alkukantainen, keijumainen ja ilmeisesti joskus aika huvittava.
 |
| Kapun karanteenikivet. |
Eräänä aamuna kuumeenmittaajat taas saapuvat. Tähän asti on aina pitänyt lausua nimi. Etu ja sukunimi, jota hoitsut sitten yrittävät jotenkin ääntää oikein tai etunimi vielä menee, mutta usein he jättävät sukunimen lausumatta. Matruusilla on varsin hauskaa. (En nyt ihan repeä nauruun, mutta hymy vaan tulee huulille kun epäuskoisen näköisellä ilmeellä hoitaja yrittää lukea nimeäni.) Nimessäni on pari ä-kirjainta. Tällä kertaa hoitaja lausui kuitenkin nimet moitteettomasti ja kysyi englanniksi oletteko suomalaisia? Yes we are. No niin on hänkin. Nainen oli tullut tänne reppureissaajana vuosi sitten. Covin iskiessä hän oli kuitenkin jäänyt tänne töihin ja asustaa Darwinissa. Paljon ei ehditty keskustella sillä kiirus näytti olevan. Hän oli kuitenkin huomannut suomalaiset nimemme listoilta päätti tulla tervehtimään. Olihan se mukava yllätys meille!
Toinen nimi episodi sattui tehdessäni kauppaan tilausta. Kirjoitin pankkikortin tietoja maksua varten. Luonnollisesti kirjoitin nimeni ä kirjainten kanssa suomalaisella näppäimistöllä. Ohjelma kuitenkin ilmoitti, ole hyvä ja käytä oikeita kirjaimia nimessäsi! Vähän aikaa siinä mietin, että mikähän mahtaisi olla oikea kirjain. Varsinkin kun olin kirjoittanut nimeni oikein. Kansainvälisillä aakkosilla ä kirjoitetaan ae eli alphaecho. Tuo kuitenkin vaikutti vähän hankalalta, joten päätin kokeilla a:ta. Sehän toimi vallan mainiosti. Nyt ohjelman mielestä olin kirjoittanut nimeni oikein ja tilaus lähti eteenpäin.
Kakkosviikon perjantaina saamme hyviä uutisia! Meidät vapautetaan sunnuntaina klo 10 karanteenista. Olimme varautuneet olemaan maanantaihin asti sillä olimmehan tulleet tänne maanantaina. Ei valiteta tästä. Jihaa, vapaus koittakoon. Edellisenä aamuna on otettu toinen cov testi. Emme vieläkään tiedä testien tuloksia, mutta nähtävästi ne ovat olleet negatiivisia. Pois lähtökin on organisoitu. Noutajan tulee käyttää autoparkki numero 5:sta.
