tiistai 20. helmikuuta 2018

Päivät maailman laidalla.

Argentiina, Ushuaia.


Olemme tutustuneet Ushuaian lähiympäristöön autolla muutamien päivien ajan. Aloitimme tutustumisen ihaniin maisemiin ja kävimme Tolhuin kaupungissa, jota sanotaan maailmanlopun kaupungiksi. Se oli hiljainen kylä vähäisine ihmisineen. Matkalla Tohuiniin tapasimme suomalaisen pariskunnan. He olivat pysähtyneet näköalapaikalle niinkuin mekin ja tunnistivat suomen kielen. Terveisiä teille!

Reunalla vai laidalla?

Pakolliset selfiet!

Vino?

Kalteva?

Kukat ja järvi.

Kettu repolainen.

Viekkaalta näyttää.





Suomessa vai Ushuaissa?

Tolhuin kaupungin portilla.

 
Vaihteeksi järven rannalla.  




Vesi on järvissä kirkasta!
 

Maasto on vaihtelevaa. Välillä korkeita lumivuoria ja vaihteeksi kumpuilevaa maastoa.

Suoalueita.


Beaglen kanaalin rannalta.













Päätimme matkustaa vankila junalla sinne kuuluisaan  vankilaan. Noh, kun nopeita ollaan päätöksissämme niin huomattiin vasta perillä, että ei se mihinkään vankilaan mene. Vangit vietiin junalla metsätöihin vuorien juurille. He olivat enemmänkin tyytyväisiä päästessään pois varsinaisesta vankilasta! Itse juna oli kyllä hieno ja maisemat upeita se meni raiteita pitkin keskelle metsää ja takaisin. Vankilan sijaintia ei ole vieläkään selvinnyt, mutta turisteilta veloitettiin noin 54€ matkasta, johon sisältyi kansallispuistomaksu päiväksi.


Asiaan kuuluva juna asema. Juna numero 3.

Vaunuissa!

Juu täällä ollaan.

Puskuri toimi myos lumiaurana.


Välillä pitää vähän säätää!
Pitihän sitä kiivetä jäätikölle kun kerran täällä ollaan. Ei vaan tultu ajatelleeksi kuinka pitkä matka sinne on ja oltiin juuri syöty tukevat pihvit ravintolassa. Tulipahan taaperrettua aikamoinen matka ylöspäin täydellä vatsalla. Oli se sen arvoista. Emme tosin löytäneet kuin lunta, jäätikön näkemiseen olisi tarvittu vielä toinen ponnistus, joten jätimme sen tällä kertaa väliin.

Kapteeni lumen ympäroimä

Iloa ilmassa.

Täällä ollaan!

Alhalla näkyy meri.


Punaista ja vihreää.

Alaspäin meno on helpompaa.
Halusimme mennä ankkuriin läheiselle lahdelle pariksi päiväksi. Purjehdimme (koneella avustaen, koska juuri nyt ei tuule) kohti mukavaa ankkuripaikkaa, jossa olimme jo Aiskin kanssa olleet yhden yön tänne tullessa. Noin 6 tunnin matkan päässä näimme Puerto Williamsin sataman ja Bahia Relegadon. Sinne ankkuriin, iltasapuskat ja nukkumaan.

Aamulla ”pojat” mereen ja sukeltamaan maailman laidalle. Päätimme Mian kanssa miesten sukelluksen jälkeen jäädä ilman tätä kokemusta. Meressä oli hieman huono näkyväisyys, mutta isoja kotiloita (noin 10cm kokoisia) ja ankkuri ainakin löytyi. Niin ja pieni kuningasrapu. Onnistuneen pulahduksen jälkeen oli vuorossa saarihyppely peikkometsässä.

Missä mieli seikkailee?

Rannan satoa.

Peikkometsä.

Peikot metsässä.



Kapteeni ja alus.

Omaha 💚

Pienet preerialla.
Illaksi on ohjelmassa grillausta ja kaivoimme viimeiset isot lihamöykyt pakastimesta. Kapteeni oli valinnut jo päivällä suotuisan rannan kiven juuresta, johon tuuli ei tuivertaisi. Siinä vietimme jo Omahan perinteeseenkin kuuluvan grillaus illan. Tällä kertaa Ushusaiassa!

Ensin odotellaan hiillosta.

Minkähän noista ottaisi?
 Aamulla alkaa matka kohti Ushuaian kaupunkia, sillä lennot kohti Suomea lähestyvät. Kuinka lyhyt voi olla 10 päivää! Tuntuu siltä, että kuukausi ei ole mitään. Onko aikakäsitykseni muuttunut jo täysin. Minulle on kerrottu, että kahden vuoden jälkeen alkaa vasta kunnolla rentoutua ja osata ottaa lunkisti. Nyt alkaa tuntua naurettavalta, jos joku ehdottaisi 4 viikon kesälomaa! Kai sekin on vielä joskus edessä.

Kukkaniitty, heppa, kaupunki ja vuoret.

Ushuaian kaupunki illan hämärtyessä.
Touho ja Mia lähtevät kohti suomea aamupäivällä. Oli ihanat kaksi viikkoa olla täysin turistina. On taas jäähyväisten aika, mutta kyllä me pärjätään. Pari päivää Mian ja Touhon jälkeen saapuu satamaan vene, jonka olemme tavanneet viimeksi Puerto Deseadossa... ja Pascal on matkalla tänne, niin ja katamaraani, jonka tapasimme pikaisesti Mar de Platassa...