Raju myrskytuuli, hurja virta ja kyyneleitä.

Argentiinan rannikkolla, kohti Ushuaiaa.

Minulla on uusi harrastus, näen omasta punkastani juuri ja juuri mittarin, jossa näkyy barometri (ilmanpaine) lukema. Seuraan sitä usein Kapteenilta salassa. Tiedän, että hän ei pidä siitä, että haluaisin reivata purjeita pienestäkin puuskasta. Yritän pidättää itseäni ja olla hätäilemättä liikaa, mutta usein se koituu ylitsepääsemättömäksi.

Ilmanpaine on alkantut näillä vesillä putoilla alle 1000 aika useasti. Alkaa olla jo lähes normaalia, että ilmanpaine putoaa 995:teen. Brasiliaan saakka lukemat ovat olleet noin 1020 tms. Olemme pitäneet hyvänä asiana, jos ilmanpaine on yli tuhat, jos se on alle, saattaa kelikin nousta. Kuuntelen usein punkassani (,joka sijaitsee aluksen perässä) potkurin ääntä ja tuuligeneraattorin suhinaa. Kumma kyllä, nopeutta pystyy arvioimaan potkurin äänen perusteella ja tuuligeneraattori kertoo tuuleeko ja kenties kuinka kovaa. Tosin siinä vaiheessa kun tuuli nousee riittävän kovaksi  tuuligeneeraattori sammuttaa itsensä. Näitä asioita tulee sitten tarkkailtua ja joskus uni ei tule kun pitää kuunnella mihin suuntaan keli on kääntymässä. Niinhän siinä sitten käy, että on juostava kannella kyselemässä onko kaikki ok.

Lähdemme kaksin Puerto Deseadosta kohti Argentiinan kaakkoiskärkeä. Matkaa sinne on noin 400nm linnuntietä. Päätämme seurata rannikkoa niinkuin purjehdusoppaat ovat suositelleet. Välillä hieman ihmetellen miksi näin, koska kauempana rannasta tuuli on kokemuksemme mukaan miedompaa. Aallot tietysti kasvavat, jos osumme ns. Windwall tuuli ”seinään”.

Meille on luvattu mukavaa keliä. Olen kuitenkin nähnyt sääennusteessa noin 30kn tuulta, joka saa minut hieman epävarmaksi. Tällä kertaa olo on kuitenkin rento, eikä oksennus olokaan vaivaa. Pääsemme suht nopeasti omaan rytmiimme. Siis siihen missä ei saa riittävästi unta ja ruuan valmistuskin tuntuu jo rankalta puuhalta. Ensimmäiset päivät menevät purjehtien, mutta suurimmaksi osaksi koneen avustuksella. Virta vaikuttaa ja alus tuntuu menevän paremmin aalloista läpi kun kone avustaa.

Yhtena paivana on viela lamminta ja aurinkoista.

Delfiineja.

Albatrossi joka lepaamatta liitaa...

Auringon lasku ja kalastusalus.

Kolmannen päivän aamusta on minun ruorivuoro ja kaikki on suhtellisen hyvin.  Tuuli hieman nousee, mutta pysyy kuitenkin alle 40kn puuskissa. Kapteeni haluaa nukkua. Yritän olla ruorissa reippaana, mutta 50kn tuulihälytys alkaa piippailla turhan usein ja pyydän kapteenia jo useamman kerran ruoriin. Viimein se sieltä nousee, väsyneenä ja liian vähällä unella. Alkaa kuitenkin olla sen verran kova keli, että Kapteenin on otettava ruori pois automaatilta ja alettava ajaa itse.

Tuuli nousee yli 50kn, käy 60kn ja nousee vielä tästäkin. Maksimi tuulimittarissa on 75kn. Se vastaa noin 38m/s. Jotta saatte asiasta vielä paremman käsityksen niin 75kn tuuli vastaa autolla 138km/h. Riki viheltää, pappateltan vetoketjut eivä pysy kiinni sillä tuuli piiskaa koppia armottomasti. Yritän sitoa niitä narulla, mutta käytettävissä on vain yksi käsi ja alus heiluu niin paljon, että sitominen on todella hankalaa. Saan sen kuitenkin kiinni. Purjeet on tällä kertaa reivattu ajoissa. Vain fokka on hieman auki, koska se menii niin tiukalle rullalle, että ei mennyt kokonaan kiinni.

Melu ulkona on korvia raastava. Kapteeni päättää, että emme voi tällä tuulella lähteä ohittamaan edessä olevaa lahtea. Tulee mantereelta, joten avoin lahti pääsee kasvattamaan aallot liian isoiksi. Jäämme moottorin kanssa taistelemaan tuulta vasten mahdollisimman lähelle rantaa, jotta aallot eivät kasva isoiksi. Syvyys on tässä kohtaa vain 13-15m. Se on aika vähän. Matkaa on rantaan noin 1 maili, aallon korkeus noin 2m. Aallot ovat useimmiten ne, jotka saavat asioita rikkoutumaan. Tietysti tuulikin.

Kapteeni on ollut ruorissa jo 6h ja olen kiikuttanut hänelle juotavaa ja syötävää parhaani mukaan. Mietin tilannetta mielessäni. Tuuliennuste näyttää meillä tällä hetkellä 10kn tuulta. Sitä on kuitenkin jatkuvasti 50-60kn. Hetkellisesti se putoaa jopa alle 50kn. Lähellä on rahtilaiva ja ehdotankin kapteenille, että voisin kysyä heiltä säätietoja. Olen käyttänyt radiota jonkin verran, mutta en ole näin ”virallista” tiedustelua tehnyt aikaisemmin. Nyt on ilmeisesti aika oppia sekin sillä ruoriin en halua mennä joten VHF kauniiseen käteen ja soittelemaan isolle pelottavalle rahtialukselle.

Radiokielenä käytän Englantia. En muistaa enää aluksen nimeä, mutta kutsun sitä kolmesti ja kerron että kutsuja on Sailing yacht Omaha. Toisen kutsunnan jälkeen aluksesta vastaa mieshenkilö ja kerron asian. Thank you for answering. I was wondering if you have latest weather forecasts? Unohdan tietysti heti pyytää vaihtamaan kanavaa, mutta mieshenkilö vastaa kuitenkin yes, just minute. Menee pari minuuttia ja hän palaa takaisin, jolloin saan mokani paikattua ja pyydän, että vaihdamme kanvavalle 9. Kanavalla 16 ei ole suositeltavaa hoitaa tämän kaltaisia asioita. Se on tarkoitettu kutsu-

ja hätäkanavaksi, jolloin läpi pääseminen on suotavaa.

Mieshenkilö kertoo ystävällisesti ja onneksi hyvällä Englannin kielellä meille sään. Sen pitäisi alkaa rauhoittumaan puoleen yöhön mennessä. Tuuli putoaa alle 20kn. Se kuitenkin alkaa taas nousta aamulla klo 6 aikaan. Ennuste on 20-40kn. Tämä tieto helpottaa meitä suuresti. Voimme alkaa suunnittelemaan jatkoa. Ennen poistumista keskustelusta rahtilaivan radisti vielä kysyy olemmeko ankkurissa vai moottoroimmeko. Tähän vastaan, että olemme moottorin varassa. Meillä on kuitenkin reilusti polttoainetta ja kaikki on hyvin. Kiitän häntä avusta.

Kapteeni alkaa väsyä ja vinkkaa, että minun pitäisi ottaa ruori. En pidä asiasta yhtään, tuuli ei ole heikentynyt vielä. Pelkään, että en saa pysymään alusta vasten tuulta, saatikka muutenkaan käsissäni. Istun salongin sohvalla ja oksennus ja pelko kurkussa alan vetää purjehdus housuja ja kumppareita jalkaan. Takkia päälle ja pelastusliiviä niskaan. Raskain askelin raahustan ylös portaita. Ei auta muu kuin mennä kannelle. Eihän Kapteeni voi housuunkaan pissata tai kakata?

Otan ruorin ja Kapteeni jää viereeni. Opettelemme ajamaan alusta tuulessa. Aluksi se karkaa pois tuulesta samantien. Vain pieni herpaantuminen katseessa ja silloin lähdettiin kylkimyyryä jompaan kumpaan suuntaan. Tosin se ei tällä kertaa haittaa, meillä on tilaa. Kääntyminen takaisin pitää ajoittaa niin, että puuskaa hellittää noin 40 solmuun ja moottoriin laitetaan hetkeksi lisäkierroksia. Homma alkaa pikkuhiljaa valjeta. Kun keula karkaa pois tuulesta, lisätään kierroksia, niitä himmataan kun tuulimittari menee noin 40kn. Siinä vaiheessa voi ottaa takaisin ”menetetyt” metrit. Yritämme näin säästää myös polttoaine varoja. Alan oppia homman ja Kapteeni pyytää tunnin univuoroa.

Sinne meni nukkumaan. Ajan käsin Omahaa edestakaisin rantaa ja sykkyrä (aluksen jälki näytöllä) plotterilla (electroonisella kartalla) alkaa pysyä pienenä. Rannassa on onneksi maamerkkinä taloja. Syvyyttä pitää seurata koko ajan. Ei helpota, että huomaan nouseveden alkaneen. Tarkistan myös tuulen suuntaa ja voimakuutta sekä tietysti sijaintia. Kuluu tunti. Meteli ulkona on niin kova, että korviin alkaa sattua. Nyt alan jo olla enemmämkin kyllästynyt (v.....nut) kuin peloissani koko h...tin touhuun! Noin kolmen tunnin päästä kapun pää vihdoin ilmestyy luukkuun ja pääsen pian lepäämään. Olemme molemmat aika väsyneitä.

Salongin punkka odottaa ja nukahdan johonkin ihmeelliseen maailmaan, jossa näen unta lapsuuden kesästä. Olen ystävättäreni kanssa uimassa lähellä Keloharjua, Savonlinnaa. Kapteeni herättää minut muutaman tunnin päästä. Olen aivan sekaisin siitä missä olen ja mitä on tapahtumassa. Kartalla ollaan kuitenkin pian. Tuuli on laantunut jo niin paljon, että viimeiseen puoleen tuntiin ei olla ylitetty 40kn rajaa. Voimme pian jatkaa matkaa. Kun pääsen ruoriin nappaan automaatin päälle ja ehdotan, että lähdetään ajelemaan eteenpäin hiljaista vauhtia, jotta aallot lahdella ehtivät laantua.

Kapu pääsee nukkumaan. Katsomme vielä miten ohitamme toisen ankkurissa olevan aluksen ja aloitan yövuoron. Kuten ennustimme aallot olivat pienentyneet sen verran, että lahden ohitus oli turvallinen. Ajelen pikkuhiljaa kohti Etelä-amerikan kaakkois kärkeä. Vaihdamme ruorivuoroa yöllä luultavasti noin klo 1-2 välillä.

Aamun sarastaessa on taas minun vuoroni. Meillä on reipas myötätuuli alus kulkee hyvin ja sammutan moottorin jossain vaiheessa aamua. Tähyilen vähän huolissani taivaalle ja näyttää siltä kuin hurja pilvimassa vyöryisi kohti Omahaa. Yritän pysyä nahoisani ja olla tyyni.

Ei tässä tarvita reivauksia, noista on menty läpi sen tuhannen kertaa. Se kuitenkin alkaa näyttää tosi uhkaavalta. Herätän Kapteenin. Kun hän pääsee kannelle asti aurinko paistaa kauniisti ja poutapilvet ovat taivaalla! Auringon nousu aiheutti oudon heijastuksen taivaanrantaan. Olemme henkisesti vieläkin siinä ajassa kun aurinko nousee ja laskee noin puolessa tunnisa. Olemme saapumassa etelään, joka on niinkuin Suomi kesällä. Auringon nousu ja lasku kestää useita tunteja ja pitenee koko ajan. Turha herätys, taas. Jatkan matkaa ja tuuli on reipas (nyt se tuntuu vain 30kn) 30kn, mutta sivumyötäinen joten kaikki hyvin.

Pian kuitenkin näyttää siltä, että rannikon puolelta on tulossa hurja pilvimassa. Toinen pilvimassa on taas edessä. Alan taas katsoa huolestuneena taivaalle. Joko taas saadaan jokin hervoton puuska. Minuutit kuluvat ja pidättäydyn ruorissa, vaikka mieli tekisi taas mennä herättämään Kapteeni. Muutaman minuutin sisällä pilvet ikäänkuin hyppäävät meidän yli ja jatkavat matkaa. Aurinko paistaa taas! En voi käsittää tätä, juurihan ne olivat vyörymässä yli kun viimeksi vilkaisin taivaalle. Olemme olleet ennekin pilvien ”synnyinsijoilla”, jossa ne vaan yht’äkkiä ilmiintyvät taivaalle. Tämä kuitenkin on taas jotakin muuta. Tällä kertaa en onneksi herättänyt nukkuvaa Kapteenia.

Matka jatkuu, olemme lähestymässä Argentiinan kaakkois kärkeä. Tuuli alkaa laantua ja tarvitsemme taas moottoria. Matkaa kärkeen on vielä noin 50mailia ja laskemme, että saattaisimme ehtiä kärjen ohi ennen pimeää. Yritämme pitää vauhtia yllä moottorilla ja purjeilla. Kärki alkaa jo siintää edesämme. Olemme katsoneet ankkuripaikan valmiiksi, jos emme pääse ohi kärjestä.

Karttaan on merkattu useita aaltovaroituksea isolle alueelle. Virta tulee olemaan voimakas. Olemme tietoisia, että emme voi ohittaa kärkeä, jos tuuli ja virta kohtaavat. Pohjoistuuli ja etelästä tuleva virtaus ovat pahimmat yhdessä. Nyt tuuli on kuitenkin suhteellisen mieto ja suunta lännestä.

Lähestymme kärkeä, ilta alkaa hämärtää. Päätämme lähteä katsomaan miten käy sillä nyt keli vaikuttaa hyvältä ja totuus on, että meillä ei ole uusinta sää ennustetta. Huomenna keli voi olla ihan mitä tahansa. Kun olemme kärjen kohdalla aallot muuttuvat aika korkeiksikin, mutta ovat pehmeää pyöreää mainikia. Hassuksi sen tekee se, että keskellä voi olla ns. monttu. Niinkuin pyöreä kraateri, joka on tehty vedestä.  Soljumme ylös alas pehmeässä massassa, aallon suuntaa ei varsinaisesti ole. Nopeus vettä vasten on 7kn ja maata vasten 3kn. Näin ollen meillä on noin 4kn vastavirta. Moottori käy kuten arvata saattaa. Tuulta ei oikeastaan ole. Viimeiset auringon säteet painuvat pois.

Puskemme virrassa eteenpäin, haluamme päästä Beaglen kanavaan suojaan. Aallokko nousee niemen jälkeen teräväksi, tuuli on vastainen. Keula paukuttaa aaltoja vasten. Jatkamme sinnikkäästi eteenpäin, vauhti hidastuu noin 3kn, jolloin keulan nousu ja lasku on vielä isompaa. Saamme niemen jälkeen pilotin päälle ja menemme sisään salonkiin. Alkaa väsyttää kello on 3 aamuyöllä. Nukahdan ja herään siihen, että kello on 5 ja Kapteeni nukkuu toisella puolella salonkia. Ulos katsomaan missä ollaan? Kaikki on hyvin. Suunta turvallinen, mutta aluksen nopeus käy usein alle 2kn. Kapulla on kello herättämässä 20 minuutin välein. Olen ollut niin sikeässä unessa, että en herännyt siihen.

Tästä on matkaa Ushuaiaan vielä noin 100nm. Huomaamme, että virta on voimakas, vaikkakin se on laantunut pahimmasta paikasta. Saamme nopeutta jo 4kn. Kärki on kuitenkin ohitettu ja olemme kohta Beaglen kanavan suulla!

Tajuan yht’äkkiä, että Aiskin unelma on täyttymässä. Kaikki valtava työmäärä mikä on tehty on tuottanut tulosta. Väsymättä ja määrätietoisesti hän on painaut töitä saavuuttaakseen haaveen, joka on varmasti kytenyt jo pikkupoikana. Samat ajatukset alkavat tulla Aiskin mieleen. Se iskee meihin todella voimakkaasti ja kyyneleet tulevat silmiin. On kulunut lähes päivälleen 10 vuotta siitä kun Aiski on tullut Antarticsen purjehdukselta takaisin Ushuaiaan. Matkalla Suomeen alkoi ajatus kyteä, jospa Patagoniaan lähtisi omalla veneellä! En oikein vieläkään ymmärrä mitä on taphtumassa.

Olemme nyt nukkuneet aika huonosti jo 4 päivää. Kapteeni on valvonut enemmän kuin minä. Olimme katsoneet mahdollisia ankkuripaikkoja jo heti kärjen jälkeen. Päätämme kuitenkin mennä syvemmälle kanavaan. Meillä ei edelleenkään ole uusinta säätä, joten haluamme hyvään suojaan. Moottori käy, purjeista ei liioin ole apua. Virta on edelleen vastainen, vauhti ei meinaa nousta edes 5kn. Matkaamme koko päivän kohti Bahia Relegadoa. Olemme kuulleet, että se on suojaisa paikka millä tuulella tahansa. Saavumme lahdelle kun kello on 23.00. Viimeiset auringon säteet alkavat painua pois. Uuteen paikkaan ankkurointi ei ole suotavaa pimeällä, mutta haluamme nukkua hetken.

Lähestymme kartan mukaan syvimmän kohdan mukaan ankkurointi aluetta. Näemme veden pinnassa jotakin omituista. Minä menen keulalle valaisimen kanssa katsomaan. Kelppimetsää. Kapteeni jatkaa ajamista ja kuulen jälkikäteen, että syvyys putosi noin 3m. Omahan syväys on 2,6, joten se riittää, mutta on hieman huolestuttava. Kartta ei pitänyt paikkaansa. Syvin kohta on toisella reunalla suuaukkoa. Siis siellä mikä on kartan mukaan matalaa. Saamme ankkurin paikoilleen on aivan tyyntä, viileää, mutta ihanan raikasta. Syömme ja menemme nukkumaan. Aamulla on aikainen herätys. Meillä on noin  8h tunnin ajo kohti Ushuaiaa ja ystävämme Mia on tulossa sinne lentäen noin puolen päivän aikaan.

Heräämme aamulla virkeinä (6 tunnin unen jälkeen) rauhalliseen ja aivan tyyneen maisemaan. Ympärillä on vuoria, kumpuja, vihreää. Nyt on kuitenkin nostettava ankkuri ylös ja jatkettava matkaa. Saimme ottaa heti käyttöön ns. masete veisen, jonka olimme hankkineet Uruguaysta. Kelppiä tulee ankkuriketjun mukana ylös ja se pitää leikata pois. Kaikki menee kuitenkin jo vanhalla rutiinilla. Matruusi keulalla ja Kapteeni ruorissa. Näytän merkkejä mihin suuntaan ketju menee ja Kapu ohjailee merkkieni mukaan. Nostan samalla sähkövinssillä ketjua ylös. Tällä kertaa meillä oli ankkurketjua 50m. Koko kapasiteetti on 130m.

Haluan ajaa ulos lahdelta ja suuntaan kartan mukaan matalikolle. Nyt syvyys pysyy noin 9:ssä metrissä. Pääsemme pian väylälle ja näemme ensimmäiset pingviinit aamutouhuissa. Pilotti päälle ja Kapteeni ruoriin. Aloitan veneen siivouksen. Nyt on siihen hyvä hetki. Ei aaltoja ei tuulta, vene kulkee nätisti suorassa. Ennen tätä ihailen kuitenkin hetken maisemia. On aivan uskomattoman kaunis aamu.  Maisemat tuntuvat mahtavilta ja mietin miksi tämä tuntuu niin erilaiselta kuin aikaisemmin uuteen satamaan meno? Hetken kelattuani alan tajuta asian. Olemme purjeveneellä keskellä lumihuippuisia vuoria! 

Tottahan herkistyn Aiskin unelman toteutumisesta, josta matkan varrella tuli myös minun unelmani. Tai sanoisinko minun seikkailuni. En varsinaisesti muista unelmoineeni pallon kierrosta purjeveneellä. Ei minulle vielä 6 vuotta sitten tullut pieneen mieleenkään, että lähtisin purjehtimaan palloa ympäri. Tai varsinkaan, että tulisin tälle alueelle. Tosin en edes tiennyt millaista täällä olisi purjehtia. Tarkoitan, että, jos joku olisi sanonut tämän olevan maailman helpoin paikka, niin luultavasti olisin uskonut senkin.

Elokuvissa kuvataan joskus päivää, joka muuttaa loppuelämäsi täysin. Minä olen elänyt tuon päivän, tai oikeastaan se on yksi hetki. Hetki, joka kesti ehkä muutamia minuutteja. Se oli silloisessa elämässäni iso. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että se hetki oli paljon isompi kuin olisin mitenkään osannut kuvitella! Enkä edes tiedä mihin kaikkeen se minut tulee kuljettamaan.