Argentiinan rannikkolla, kohti
Ushuaiaa.
Minulla on uusi
harrastus, näen omasta punkastani juuri ja juuri mittarin, jossa näkyy
barometri (ilmanpaine) lukema. Seuraan sitä usein Kapteenilta salassa. Tiedän,
että hän ei pidä siitä, että haluaisin reivata purjeita pienestäkin puuskasta.
Yritän pidättää itseäni ja olla hätäilemättä liikaa, mutta usein se koituu
ylitsepääsemättömäksi.
Ilmanpaine on
alkantut näillä vesillä putoilla alle 1000 aika useasti. Alkaa olla jo lähes
normaalia, että ilmanpaine putoaa 995:teen. Brasiliaan saakka lukemat ovat
olleet noin 1020 tms. Olemme pitäneet hyvänä asiana, jos ilmanpaine on yli
tuhat, jos se on alle, saattaa kelikin nousta. Kuuntelen usein punkassani
(,joka sijaitsee aluksen perässä) potkurin ääntä ja tuuligeneraattorin suhinaa.
Kumma kyllä, nopeutta pystyy arvioimaan potkurin äänen perusteella ja
tuuligeneraattori kertoo tuuleeko ja kenties kuinka kovaa. Tosin siinä
vaiheessa kun tuuli nousee riittävän kovaksi
tuuligeneeraattori sammuttaa itsensä. Näitä asioita tulee sitten
tarkkailtua ja joskus uni ei tule kun pitää kuunnella mihin suuntaan keli on
kääntymässä. Niinhän siinä sitten käy, että on juostava kannella kyselemässä
onko kaikki ok.
Lähdemme kaksin
Puerto Deseadosta kohti Argentiinan kaakkoiskärkeä. Matkaa sinne on noin 400nm
linnuntietä. Päätämme seurata rannikkoa niinkuin purjehdusoppaat ovat
suositelleet. Välillä hieman ihmetellen miksi näin, koska kauempana rannasta
tuuli on kokemuksemme mukaan miedompaa. Aallot tietysti kasvavat, jos osumme
ns. Windwall tuuli ”seinään”.
Meille on luvattu
mukavaa keliä. Olen kuitenkin nähnyt sääennusteessa noin 30kn tuulta, joka saa
minut hieman epävarmaksi. Tällä kertaa olo on kuitenkin rento, eikä oksennus
olokaan vaivaa. Pääsemme suht nopeasti omaan rytmiimme. Siis siihen missä ei
saa riittävästi unta ja ruuan valmistuskin tuntuu jo rankalta puuhalta.
Ensimmäiset päivät menevät purjehtien, mutta suurimmaksi osaksi koneen
avustuksella. Virta vaikuttaa ja alus tuntuu menevän paremmin aalloista läpi
kun kone avustaa.
Kolmannen päivän
aamusta on minun ruorivuoro ja kaikki on suhtellisen hyvin. Tuuli hieman nousee, mutta pysyy kuitenkin
alle 40kn puuskissa. Kapteeni haluaa nukkua. Yritän olla ruorissa reippaana,
mutta 50kn tuulihälytys alkaa piippailla turhan usein ja pyydän kapteenia jo
useamman kerran ruoriin. Viimein se sieltä nousee, väsyneenä ja liian vähällä
unella. Alkaa kuitenkin olla sen verran kova keli, että Kapteenin on otettava
ruori pois automaatilta ja alettava ajaa itse.
Yhtena paivana on viela lamminta ja aurinkoista. |
Delfiineja. |
Albatrossi joka lepaamatta liitaa... |
Auringon lasku ja kalastusalus. |
Tuuli nousee yli
50kn, käy 60kn ja nousee vielä tästäkin. Maksimi tuulimittarissa on 75kn. Se
vastaa noin 38m/s. Jotta saatte asiasta vielä paremman käsityksen niin 75kn
tuuli vastaa autolla 138km/h. Riki viheltää, pappateltan vetoketjut eivä pysy
kiinni sillä tuuli piiskaa koppia armottomasti. Yritän sitoa niitä narulla,
mutta käytettävissä on vain yksi käsi ja alus heiluu niin paljon, että
sitominen on todella hankalaa. Saan sen kuitenkin kiinni. Purjeet on tällä
kertaa reivattu ajoissa. Vain fokka on hieman auki, koska se menii niin
tiukalle rullalle, että ei mennyt kokonaan kiinni.
Melu ulkona on
korvia raastava. Kapteeni päättää, että emme voi tällä tuulella lähteä
ohittamaan edessä olevaa lahtea. Tulee mantereelta, joten avoin lahti pääsee
kasvattamaan aallot liian isoiksi. Jäämme moottorin kanssa taistelemaan tuulta
vasten mahdollisimman lähelle rantaa, jotta aallot eivät kasva isoiksi. Syvyys
on tässä kohtaa vain 13-15m. Se on aika vähän. Matkaa on rantaan noin 1 maili,
aallon korkeus noin 2m. Aallot ovat useimmiten ne, jotka saavat asioita
rikkoutumaan. Tietysti tuulikin.
Kapteeni on ollut
ruorissa jo 6h ja olen kiikuttanut hänelle juotavaa ja syötävää parhaani
mukaan. Mietin tilannetta mielessäni. Tuuliennuste näyttää meillä tällä
hetkellä 10kn tuulta. Sitä on kuitenkin jatkuvasti 50-60kn. Hetkellisesti se
putoaa jopa alle 50kn. Lähellä on rahtilaiva ja ehdotankin kapteenille, että
voisin kysyä heiltä säätietoja. Olen käyttänyt radiota jonkin verran, mutta en
ole näin ”virallista” tiedustelua tehnyt aikaisemmin. Nyt on ilmeisesti aika
oppia sekin sillä ruoriin en halua mennä joten VHF kauniiseen käteen ja
soittelemaan isolle pelottavalle rahtialukselle.
Radiokielenä
käytän Englantia. En muistaa enää aluksen nimeä, mutta kutsun sitä kolmesti ja
kerron että kutsuja on Sailing yacht Omaha. Toisen kutsunnan jälkeen aluksesta
vastaa mieshenkilö ja kerron asian. Thank you for answering. I was wondering if
you have latest weather forecasts? Unohdan tietysti heti pyytää vaihtamaan
kanavaa, mutta mieshenkilö vastaa kuitenkin yes, just minute. Menee pari
minuuttia ja hän palaa takaisin, jolloin saan mokani paikattua ja pyydän, että
vaihdamme kanvavalle 9. Kanavalla 16 ei ole suositeltavaa hoitaa tämän
kaltaisia asioita. Se on tarkoitettu kutsu-
ja hätäkanavaksi,
jolloin läpi pääseminen on suotavaa.
Mieshenkilö
kertoo ystävällisesti ja onneksi hyvällä Englannin kielellä meille sään. Sen
pitäisi alkaa rauhoittumaan puoleen yöhön mennessä. Tuuli putoaa alle 20kn. Se
kuitenkin alkaa taas nousta aamulla klo 6 aikaan. Ennuste on 20-40kn. Tämä
tieto helpottaa meitä suuresti. Voimme alkaa suunnittelemaan jatkoa. Ennen
poistumista keskustelusta rahtilaivan radisti vielä kysyy olemmeko ankkurissa vai
moottoroimmeko. Tähän vastaan, että olemme moottorin varassa. Meillä on
kuitenkin reilusti polttoainetta ja kaikki on hyvin. Kiitän häntä avusta.
Kapteeni alkaa
väsyä ja vinkkaa, että minun pitäisi ottaa ruori. En pidä asiasta yhtään, tuuli
ei ole heikentynyt vielä. Pelkään, että en saa pysymään alusta vasten tuulta,
saatikka muutenkaan käsissäni. Istun salongin sohvalla ja oksennus ja pelko
kurkussa alan vetää purjehdus housuja ja kumppareita jalkaan. Takkia päälle ja
pelastusliiviä niskaan. Raskain askelin raahustan ylös portaita. Ei auta muu
kuin mennä kannelle. Eihän Kapteeni voi housuunkaan pissata tai kakata?
Otan ruorin ja
Kapteeni jää viereeni. Opettelemme ajamaan alusta tuulessa. Aluksi se karkaa
pois tuulesta samantien. Vain pieni herpaantuminen katseessa ja silloin
lähdettiin kylkimyyryä jompaan kumpaan suuntaan. Tosin se ei tällä kertaa
haittaa, meillä on tilaa. Kääntyminen takaisin pitää ajoittaa niin, että
puuskaa hellittää noin 40 solmuun ja moottoriin laitetaan hetkeksi
lisäkierroksia. Homma alkaa pikkuhiljaa valjeta. Kun keula karkaa pois
tuulesta, lisätään kierroksia, niitä himmataan kun tuulimittari menee noin
40kn. Siinä vaiheessa voi ottaa takaisin ”menetetyt” metrit. Yritämme näin
säästää myös polttoaine varoja. Alan oppia homman ja Kapteeni pyytää tunnin
univuoroa.
Sinne meni
nukkumaan. Ajan käsin Omahaa edestakaisin rantaa ja sykkyrä (aluksen jälki
näytöllä) plotterilla (electroonisella kartalla) alkaa pysyä pienenä. Rannassa
on onneksi maamerkkinä taloja. Syvyyttä pitää seurata koko ajan. Ei helpota,
että huomaan nouseveden alkaneen. Tarkistan myös tuulen suuntaa ja voimakuutta
sekä tietysti sijaintia. Kuluu tunti. Meteli ulkona on niin kova, että korviin
alkaa sattua. Nyt alan jo olla enemmämkin kyllästynyt (v.....nut) kuin peloissani
koko h...tin touhuun! Noin kolmen tunnin päästä kapun pää vihdoin ilmestyy
luukkuun ja pääsen pian lepäämään. Olemme molemmat aika väsyneitä.
Salongin punkka
odottaa ja nukahdan johonkin ihmeelliseen maailmaan, jossa näen unta lapsuuden
kesästä. Olen ystävättäreni kanssa uimassa lähellä Keloharjua, Savonlinnaa.
Kapteeni herättää minut muutaman tunnin päästä. Olen aivan sekaisin siitä missä
olen ja mitä on tapahtumassa. Kartalla ollaan kuitenkin pian. Tuuli on
laantunut jo niin paljon, että viimeiseen puoleen tuntiin ei olla ylitetty 40kn
rajaa. Voimme pian jatkaa matkaa. Kun pääsen ruoriin nappaan automaatin päälle
ja ehdotan, että lähdetään ajelemaan eteenpäin hiljaista vauhtia, jotta aallot
lahdella ehtivät laantua.
Kapu pääsee
nukkumaan. Katsomme vielä miten ohitamme toisen ankkurissa olevan aluksen ja
aloitan yövuoron. Kuten ennustimme aallot olivat pienentyneet sen verran, että
lahden ohitus oli turvallinen. Ajelen pikkuhiljaa kohti Etelä-amerikan kaakkois
kärkeä. Vaihdamme ruorivuoroa yöllä luultavasti noin klo 1-2 välillä.
Aamun sarastaessa
on taas minun vuoroni. Meillä on reipas myötätuuli alus kulkee hyvin ja
sammutan moottorin jossain vaiheessa aamua. Tähyilen vähän huolissani taivaalle
ja näyttää siltä kuin hurja pilvimassa vyöryisi kohti Omahaa. Yritän pysyä
nahoisani ja olla tyyni.
Ei tässä tarvita
reivauksia, noista on menty läpi sen tuhannen kertaa. Se kuitenkin alkaa
näyttää tosi uhkaavalta. Herätän Kapteenin. Kun hän pääsee kannelle asti
aurinko paistaa kauniisti ja poutapilvet ovat taivaalla! Auringon nousu
aiheutti oudon heijastuksen taivaanrantaan. Olemme henkisesti vieläkin siinä
ajassa kun aurinko nousee ja laskee noin puolessa tunnisa. Olemme saapumassa
etelään, joka on niinkuin Suomi kesällä. Auringon nousu ja lasku kestää useita
tunteja ja pitenee koko ajan. Turha herätys, taas. Jatkan matkaa ja tuuli on
reipas (nyt se tuntuu vain 30kn) 30kn, mutta sivumyötäinen joten kaikki hyvin.
Pian kuitenkin
näyttää siltä, että rannikon puolelta on tulossa hurja pilvimassa. Toinen pilvimassa
on taas edessä. Alan taas katsoa huolestuneena taivaalle. Joko taas saadaan
jokin hervoton puuska. Minuutit kuluvat ja pidättäydyn ruorissa, vaikka mieli
tekisi taas mennä herättämään Kapteeni. Muutaman minuutin sisällä pilvet
ikäänkuin hyppäävät meidän yli ja jatkavat matkaa. Aurinko paistaa taas! En voi
käsittää tätä, juurihan ne olivat vyörymässä yli kun viimeksi vilkaisin
taivaalle. Olemme olleet ennekin pilvien ”synnyinsijoilla”, jossa ne vaan
yht’äkkiä ilmiintyvät taivaalle. Tämä kuitenkin on taas jotakin muuta. Tällä
kertaa en onneksi herättänyt nukkuvaa Kapteenia.
Matka jatkuu,
olemme lähestymässä Argentiinan kaakkois kärkeä. Tuuli alkaa laantua ja
tarvitsemme taas moottoria. Matkaa kärkeen on vielä noin 50mailia ja laskemme,
että saattaisimme ehtiä kärjen ohi ennen pimeää. Yritämme pitää vauhtia yllä
moottorilla ja purjeilla. Kärki alkaa jo siintää edesämme. Olemme katsoneet
ankkuripaikan valmiiksi, jos emme pääse ohi kärjestä.
Karttaan on
merkattu useita aaltovaroituksea isolle alueelle. Virta tulee olemaan voimakas.
Olemme tietoisia, että emme voi ohittaa kärkeä, jos tuuli ja virta kohtaavat.
Pohjoistuuli ja etelästä tuleva virtaus ovat pahimmat yhdessä. Nyt tuuli on
kuitenkin suhteellisen mieto ja suunta lännestä.
Lähestymme
kärkeä, ilta alkaa hämärtää. Päätämme lähteä katsomaan miten käy sillä nyt keli
vaikuttaa hyvältä ja totuus on, että meillä ei ole uusinta sää ennustetta.
Huomenna keli voi olla ihan mitä tahansa. Kun olemme kärjen kohdalla aallot
muuttuvat aika korkeiksikin, mutta ovat pehmeää pyöreää mainikia. Hassuksi sen
tekee se, että keskellä voi olla ns. monttu. Niinkuin pyöreä kraateri, joka on
tehty vedestä. Soljumme ylös alas
pehmeässä massassa, aallon suuntaa ei varsinaisesti ole. Nopeus vettä vasten on
7kn ja maata vasten 3kn. Näin ollen meillä on noin 4kn vastavirta. Moottori käy
kuten arvata saattaa. Tuulta ei oikeastaan ole. Viimeiset auringon säteet
painuvat pois.
Puskemme virrassa
eteenpäin, haluamme päästä Beaglen kanavaan suojaan. Aallokko nousee niemen
jälkeen teräväksi, tuuli on vastainen. Keula paukuttaa aaltoja vasten. Jatkamme
sinnikkäästi eteenpäin, vauhti hidastuu noin 3kn, jolloin keulan nousu ja lasku
on vielä isompaa. Saamme niemen jälkeen pilotin päälle ja menemme sisään
salonkiin. Alkaa väsyttää kello on 3 aamuyöllä. Nukahdan ja herään siihen, että
kello on 5 ja Kapteeni nukkuu toisella puolella salonkia. Ulos katsomaan missä
ollaan? Kaikki on hyvin. Suunta turvallinen, mutta aluksen nopeus käy usein
alle 2kn. Kapulla on kello herättämässä 20 minuutin välein. Olen ollut niin
sikeässä unessa, että en herännyt siihen.
Tästä on matkaa
Ushuaiaan vielä noin 100nm. Huomaamme, että virta on voimakas, vaikkakin se on
laantunut pahimmasta paikasta. Saamme nopeutta jo 4kn. Kärki on kuitenkin
ohitettu ja olemme kohta Beaglen kanavan suulla!
Tajuan yht’äkkiä,
että Aiskin unelma on täyttymässä. Kaikki valtava työmäärä mikä on tehty on
tuottanut tulosta. Väsymättä ja määrätietoisesti hän on painaut töitä
saavuuttaakseen haaveen, joka on varmasti kytenyt jo pikkupoikana. Samat
ajatukset alkavat tulla Aiskin mieleen. Se iskee meihin todella voimakkaasti ja
kyyneleet tulevat silmiin. On kulunut lähes päivälleen 10 vuotta siitä kun
Aiski on tullut Antarticsen purjehdukselta takaisin Ushuaiaan. Matkalla Suomeen
alkoi ajatus kyteä, jospa Patagoniaan lähtisi omalla veneellä! En oikein
vieläkään ymmärrä mitä on taphtumassa.
Olemme nyt
nukkuneet aika huonosti jo 4 päivää. Kapteeni on valvonut enemmän kuin minä.
Olimme katsoneet mahdollisia ankkuripaikkoja jo heti kärjen jälkeen. Päätämme
kuitenkin mennä syvemmälle kanavaan. Meillä ei edelleenkään ole uusinta säätä,
joten haluamme hyvään suojaan. Moottori käy, purjeista ei liioin ole apua.
Virta on edelleen vastainen, vauhti ei meinaa nousta edes 5kn. Matkaamme koko päivän
kohti Bahia Relegadoa. Olemme kuulleet, että se on suojaisa paikka millä
tuulella tahansa. Saavumme lahdelle kun kello on 23.00. Viimeiset auringon
säteet alkavat painua pois. Uuteen paikkaan ankkurointi ei ole suotavaa
pimeällä, mutta haluamme nukkua hetken.
Lähestymme kartan
mukaan syvimmän kohdan mukaan ankkurointi aluetta. Näemme veden pinnassa
jotakin omituista. Minä menen keulalle valaisimen kanssa katsomaan.
Kelppimetsää. Kapteeni jatkaa ajamista ja kuulen jälkikäteen, että syvyys
putosi noin 3m. Omahan syväys on 2,6, joten se riittää, mutta on hieman
huolestuttava. Kartta ei pitänyt paikkaansa. Syvin kohta on toisella reunalla
suuaukkoa. Siis siellä mikä on kartan mukaan matalaa. Saamme ankkurin
paikoilleen on aivan tyyntä, viileää, mutta ihanan raikasta. Syömme ja menemme
nukkumaan. Aamulla on aikainen herätys. Meillä on noin 8h tunnin ajo kohti Ushuaiaa ja ystävämme Mia
on tulossa sinne lentäen noin puolen päivän aikaan.
Heräämme aamulla
virkeinä (6 tunnin unen jälkeen) rauhalliseen ja aivan tyyneen maisemaan.
Ympärillä on vuoria, kumpuja, vihreää. Nyt on kuitenkin nostettava ankkuri ylös
ja jatkettava matkaa. Saimme ottaa heti käyttöön ns. masete veisen, jonka
olimme hankkineet Uruguaysta. Kelppiä tulee ankkuriketjun mukana ylös ja se
pitää leikata pois. Kaikki menee kuitenkin jo vanhalla rutiinilla. Matruusi
keulalla ja Kapteeni ruorissa. Näytän merkkejä mihin suuntaan ketju menee ja
Kapu ohjailee merkkieni mukaan. Nostan samalla sähkövinssillä ketjua ylös.
Tällä kertaa meillä oli ankkurketjua 50m. Koko kapasiteetti on 130m.
Haluan ajaa ulos
lahdelta ja suuntaan kartan mukaan matalikolle. Nyt syvyys pysyy noin 9:ssä
metrissä. Pääsemme pian väylälle ja näemme ensimmäiset pingviinit
aamutouhuissa. Pilotti päälle ja Kapteeni ruoriin. Aloitan veneen siivouksen.
Nyt on siihen hyvä hetki. Ei aaltoja ei tuulta, vene kulkee nätisti suorassa.
Ennen tätä ihailen kuitenkin hetken maisemia. On aivan uskomattoman kaunis
aamu. Maisemat tuntuvat mahtavilta ja
mietin miksi tämä tuntuu niin erilaiselta kuin aikaisemmin uuteen satamaan
meno? Hetken kelattuani alan tajuta asian. Olemme purjeveneellä keskellä
lumihuippuisia vuoria!
Tottahan
herkistyn Aiskin unelman toteutumisesta, josta matkan varrella tuli myös minun
unelmani. Tai sanoisinko minun seikkailuni. En varsinaisesti muista
unelmoineeni pallon kierrosta purjeveneellä. Ei minulle vielä 6 vuotta sitten
tullut pieneen mieleenkään, että lähtisin purjehtimaan palloa ympäri. Tai
varsinkaan, että tulisin tälle alueelle. Tosin en edes tiennyt millaista täällä
olisi purjehtia. Tarkoitan, että, jos joku olisi sanonut tämän olevan maailman
helpoin paikka, niin luultavasti olisin uskonut senkin.
Elokuvissa
kuvataan joskus päivää, joka muuttaa loppuelämäsi täysin. Minä olen elänyt tuon
päivän, tai oikeastaan se on yksi hetki. Hetki, joka kesti ehkä muutamia
minuutteja. Se oli silloisessa elämässäni iso. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt,
että se hetki oli paljon isompi kuin olisin mitenkään osannut kuvitella! Enkä
edes tiedä mihin kaikkeen se minut tulee kuljettamaan.
Hienoa lukea teidän reissusta. Me täällä Panamassa odotellaan kanavaan pääsyä. Se on 18.2. Terkuin s/y Sissi
VastaaPoista