Valmistelut

Vene on noudettu Tanskasta 5 vuotta sitten. Tämän jälkeen sitä on kunnostettu enemmän ja vähemmän täysipäiväisesti.

Nyt on menossa viimeinen puristus sillä lähtöajankohdaksi on asetettu viimeistään Juhannus / 2016.

Muutamien viikkojen sisällä on tehty mm. uimatasoa ja siihen tikkaita. Nämä on mietitty ajatellen sitä, että sukeltaja varusteienen pääsee helposti uimatasolle ja kestää raskaasti varustellun sukealtajan painoa. Lisäksi tason on tarkoitus suojata tuuliperäsintä. Sekin on ollut tämän kevään hankinta.

Generaattroin asennus käyttökuntoon on ollut viime kuukausien ehkä isoin työ. Generaattorin on tarkoitus pyörittää ilmakompressoria, jolla täytetään sukelluspulloja ja tietysti tehdään sähköä. Näin ollen kokoa ja painoa on aikalailla. Tämä piti sijoittaa keittiöön, portaiden alle. Alkuperäinen suunnitelma oli sijoittaa se tekniseen tilaan lähelle pohjaa. Se ei kuitenkaan onnistunt, koska generaattorin jäähdytysvesi tuli pakoputken kautta moottoriin purjehdittaessa. Kahden huonosti onnistuneen testauksen jälkeen se päätettiin sijoitta ylemmäs.

Matruusi on saanut tahtonsa läpi ja taka wc:n sähköt on vedetty. Hiusten kiharrus siis onnistuu tarvittaessa. Tosiasiassa tätä sähköpistettä tarvitaan eniten hammasharjaa varten. Lisäksi sähköt on saatu takakannelle, johon sijoitetaan itse rakennettuun lasikuitulaatikkoon ilmakompressori. Lasikuitulaatikko kätkee sisäänsä kaasusäiliöt liettä varten. Laatikkoon mahtuu myös kansitavraa. Olen myös toivonut jonkinlaista pöytää takakannelle, jonka ääressä voisi nauttia sataman elämästä ja kirjoittaa vaikka blogia,

Moottoria varten on laitettu, jos jonkinlaista mittaria kertoamaan Volvon hyvinvoinnista. Tärkeinmpiä mittareita näistä on ahtopainemittari, lämpötila- öljynpaine- ja käyttötuntimittari, Tietty polttoainemittarikin löytyy. Ahtopaine kertoo turbon tuottamaa painetta. Tämä helpottaa taloudellista ajamista moottorilla.

Asentamatta on vielä vedentekokone. Vesisäiliöt on juuri tarkastettu ja pesty odottamaan litratolkulla kirkasta puhdasta nestettä.

Kaikki seinät on hiottu ja lakattu tämän ja viime kevään aikana. Lisäksi on tehty hyllykköä mm. karttoja varten. Tämä olikin yksi iso kysymysmerkki kauan, koska aluksen varsinainen karttapöytä valjastettiin radioita varten. Kartat päätettiin laittaa pystyasentoon leveään hyllykköön takakajuttaan. Tämä valmistettiin mahoginsta ja matruusille tuli taas lisää lakkaushommia.

Kevään aikana Kapteeni suoritti radioamatöörin paperit ja tämän seurauksena veneeseen tuli iso kasa mustia härpäkkeita, Ehkäpä minä joskus niista saan selvääkin.

1 kommentti:

  1. Sopivia tuulia täältä toivotellaan. Mitens nuo aluksen radiotiedot, oletteko säännöllisesti kuulolla, tajuuksista ja muista yhteydenpito jutuista? Onkos tunnusta vaikka Laivat.net tai aprs.fi :ssä? Sieltä olisi hauska seurata missä olette. t Jarmo :-)

    VastaaPoista