Töitä, hupia kuumilla lähteillä.

Chile, Valdivia ja takaisin Puerto Montteen.

Vene nousee ylös vasta parin viikon odottelun jälkeen, vaikka päivämäärä oli sovittu jo ajat sitten. Aina ei saa mitä tilaa. Kapteenin hermot ovat koetuksella, mutta saapuu se päivä viimein, jolloin nosto tapahtuu. Tai pikemminkin pitäisi sanoa maihin veto tapahtuu. Valdivian ”telakka” toimii niin, että vene hinataan kiskoja pitkin ylös vedestä. Jännää on se, että alus köytetään alhaaltapäin kiinni vetotelineeseen. Vene ei varsinaisesti ole tuettu pukeilla ollenkaan

Omaha Valdivian Nautica Clubilla.

Kaikki ei mene kuin on suunnitellut ja ensimmäisellä kerralla köli on väärässä kohdassa suhteessa alla oleviin tukiin. Kaputeeni oli pyytänyt 10cm korkeat tuet, mutta ne olivat noin 2cm. Näin ollen kölin sahaamin ei onnistu. Omaha pudotetaan takaisin veteen ja kölin alle laitettavat tuet asennetaan uudestaan. Nyt nousuvesi on liian alhainen ja Omahan köli runttaa tukea vinoon. Vene kuitenkin hinataan ylös. Tässä vaiheessa sitten tulee ilmi, että veneen alla olevia lautoja voi nostaa pois, joten alle tulee tilaa työskennellä!

Aloin koputtelemaan köliä ja totesin, että kuulostaa ontolta. Ei siis kovin iso homma. Rälläkkä käteen ja sahaamaan. Alku meni hyvin, teräs oli noin 5mm paksua. Sitten vastaan tuli tuli lyijyä, no sekään ei vielä ole ongelma. Ilmeisesti lyijy oli irronnut pintateräksestä ja siksi se kuulosti ontolta.

Syvemmälle mentäessä vastaan tuli vielä tuki rankoja ja keskituki. Ostin tätä varten uuden rälläkän (en halunnut käyttää tähän Makitaani). Ostin halvimman mallin. Se osoittautui hyväksi peliksi kunnes hajosi. Noh olihan siinä takuu, joten vein sen kauppaan ja kerroin, että rikki meni. Pyysin uutta tilalle, mutta sanoivat korjaavansa. Kului useampi viikko odotellessa ja kun muutaman päivän välin kävin sitä kyselemässä niin antoivat uuden tilalle. Tässä välissä huomasin tarvitsevani puukkosahan. Sitä etsin pitkin kaupunkia ja vihdoin löytyi yksi malli. Pisimmät metalli terät siihen olivat 20cm kun olisin tarvinnut 30cm. Lopulta löysin 30cm teriä, jotka oli tarkoitettu metallille ja puulle. Ostin kaupasta kaikki terät. Viimein köli irtosi puukkosahan avulla. 

Pala putosi.

Tuki ja nostoraudat hitsattu paikoilleen.

Uusi välilaipio hitsattu paikoilleen.

Hommat alkoivat edetä vauhdilla ja Matruusikin saapuisi kohta Valdiviaan. Edessä on vielä kölin hitsaus. Ensin siihen laitetaan vesitiivis välilaipio. Sen jälkeen kölistä irroitettu pala hitsataan takaisin paikoilleen. Pohjan maalaus ja uuden vesirajan määrittäminen jäi Matruusin hommiksi. Mikäs siinä, kyllähän se minulta onnistuikin. Jostain syystä henkilökunta oli ihmetellyt Kapteenille, että tuo nainen maalaa veneen pohjaa?

Pala hitsattu takaisin. Etureunassa näkyy törmäyksen painauma.

Kiva sininen myrkkymaali.

Valmiina liukumaan veteen.

Kapteeni oli pyytänyt myrkkymaalin väriksi mustaa. Sitä ei ole. No onko sitten punaista? no ei ole. No mitä teillä on? No sinistä (siis kirkkaan sinistä). Muuta väriä ei Valdiviassa ole saatavilla. Puerto Monttesta saisi punaista. Santiagosta tilaamalla saisi muitakin värejä.

Matruusin matkalaukussa tuli jonkin verran varaosia veneeseen mm. uusi mustavesi säiliö. Ts. kakka tankki. Omahan kakkatankki oli teetetty mittojen mukaan hapokkaasta teräksestä noin 5 vuotta sitten ja nyt se on loppu. Täynnä pistesyöpymiä. Ei ole teräs enää ennallaan. Ollaan kuultu 30 vuotta vanhoista teräs tankeista, joissa ei vielä ole mitään vikaa. Nyt meillä on keltainen muovinen mustajäte tankki. Se toimi erinomaisesti Matruusin matkalaukkuna kokonsa ja painonsa puolesta. Suosittelen kaikille. Eivät viitsineet avata sitä tullissa ja sisään sai mukavasti pakattua tavaraa.

Lisäksi työlistalla oli ”juokseva taka vantti” älkää kysykö enempää. Jotenkin se liittyy myötäisen tuulen purjehdukseen. Mastosta tulee nyt aluksen sivulle dylema köysi, joka on jonkinlaisen blokin kanssa viritetty aluksen sivulla oleviin kiinnikkeisiin. Näin ollen yksi sivuvanteista on siirretty enemmän keulaan ja puomi saadaan siirrettyä ulommas. Pitäisikö Matruusin tietää jotain purjehdus sanastoa?

Ankkuripelin rele on mennyt nostopuolelta rikki. Myös se oli varaosien mukana. Tällä kertaa myös vara rele. Rele oli asennettu aikanaan ankkuri boksiin. Vaikka sinne puhalletaan ilmaa koko ajan niin kosteus ja suolavesi oli tehnyt tehtävänsä. Nostopuoli ei enää toiminut. Kaputeeni oli matkalla kääntänyt releen ympäri, jolloin ankkurin laskun voi tehdä manuaalisesti ja noston sähkö voimalla. Kerran käsin nostettuaan  100m ankkuri ketjua sitä ei halua tehdä uudestaan. Varaosia on myös ankkurivinssin pedaalit, näistä hajoaa helposti kuminen suojus, joka on jalan alla painettaessa. Nyt on tarkoitus tehdä kaukosäätö ankkurin nostamiselle. Ensimmäinen kaukosäädin kapula putosi mereen jo vuosia sitten..

Matruusin työlistalla on ompelukoneen käyttöä. Ensin teen isopurjeen korjaukset. Siihen tarvitaan yksi reivi lisää lisäksi revennyt etuliesma täytyy paikata. Fokkaan uudet UV suojat. Näiden töiden jälkeen muutan Stay sailin furlingiin sopivaksi. Ts. leikkaan irti vanhat hakaset ja kiinnitän nauhan, joka pujotetaan rullapurjeen alumiiniprofiiliin. Kapteeni päättikin vastoin aiempaa sopimusta, että siihenkin laitetaan UV-suojat. Kangasta on vaan vähän niukasti ja joudun hieman säveltämään. Riitti se juuri ja juuri kun purje vedetään tiukalle. Nyt Stay sailin nimi on Punikki. 

Kankaan vähyyden vuoksi piti vähän tehdä kulmia uv suojaan.
Leveämmät liuskat kohti skuuttiköysiä.

Järeä ompelukone ihan ehdoton.
Hyvin vetää vaikka paksuutta alkaa olla niin paljon, että pitää ottaa jo vauhtia.

Tämän jälkeen on vuorossa isopurjeen uv suojan valmistus puomin päälle. Suomessa ennen reissua tehty on ihan totaalisen loppu. Taisi se muutaman vuoden olla käytössä sielläkin. Ongelma oli se, että isopurjeen suojus lepatti puomin päällä aina. Nyt se tehdään niin, että se poistetaan puomin päältä kokonaan kun purje nostetaan ylös. Joka tapauksessa päätän leikata sen nyt, sillä nämä ompelutyöt vaativat ison tilan ja olemme saaneet ystävälliseltä Valdivian Nautic clubilta luvan käyttää heidän tilaansa arki aamuisin. Ei muuta kuin kankaat paloiksi. Onneksi tuli hommattua kuumaveitsikin. Sunbrella alkaa purkaantua heti saksilla leikkaamisen jälkeen. Kuumaveitsestä on tullut ihan lemppari työkalu.

Listalla on vielä jollan päälle sekä kuljetukseen kannella, että ponttoonien päällä ajossa olevat aurinkosuojat. Lohdutukseksi kävin sailriten sivuilla katsomassa videon jollan suojan tekemisestä uudestaan ja tarkistelin kankaiden ja lankojen kestävyyttä. Ns. normaali uv suojalanka kestää valmistajan mukaan tropiikissa vain pari vuotta, joten tikkaukset on luultavasti tehtävä osin uudestaan jossakin vaiheessa. En ole hankkinut sitä ikuisesti kestävää lankaa vielä.

Tekemistä riittää ja tietysti takavessa alkaa takkuilla. Hyvä, että täällä eikä keskellä Tyyntä valtamerta. Kaputeeni alkaa purkaa sitä ja huomaa, että impelleri on rikki. Näin ollen pönttöön ei kulje huuhdevesi. Kuulostaa helpolta jutulta, ostetaan uusi impelleri. Lähellä on veneliike, josta kapteeni on jo aikaisemmin pyytänyt pari sinkkiä potkuri akseliin. Samalla voi kysyä niitä. Veneliike lupasi tilata ne ja niiden toimitus aika olisi 20pv. Sen verran tästä alkaa olla jo aikaa. Kun menimme niitä kyselemään, saimme kuulla, että niitä ole edes tilattu vielä. Kaputeenin käämit oli taas rusahtamassa palasiksi. Mitäs nyt?

Ällöä, mutta vessan koneiston sisältä löytynyttä
 "tavaraa" siis tuo ruskea kasa.
 Ei siellä sentään ruuveja ollut.

Onneksi Clubilla on mukavia kanssaveneilijöitä. Raul, paikallinen veneen omistaja on tutustunut Kapteeniin jo aikaisemmin ja kertoo ettei se ole mikään ongelma. Hän tilaa ne Santiagosta Chile Expressillä ja ne ovat täällä huomenna iltapäivällä. Yksi puhelin soitto Santiagoon Jabscolle ja impellerit ovat tulossa. Rahat Raoulille ja huomenna postiin. Totta, ne tulivat, olivat oikeat ja sopivat paikoilleen. Vessa toimii taas! Paikallisetkaan eivät käytä kyseistä veneliikettä…

Tässä välissä satamaan saapui vene, joka jäi pyörimään hetkeksi ympyrää. Huomasimme, että se oli Japanilainen alus ja sillä on keltainen lippu. Ovat siis tulossa maihin ja kenties pitkänkin matkan päästä. Tiesimme, että oli paha keli ollut pari päivää. Nytkin puhalsi aika lailla. Kukaan ei näyttänyt tulevan heitä vastaan. Aiski päätti toimia reippaasti ja meni viittomaan heitä veneen kylkeen ja otti köydet vastaan. Ihmettelen joskus satamien toimintaa. Mielestäni pitkän legin jälkeen olisi hienoa kuulla tervetuloa sanat satamassa ja pyytää alusta ystävällisesti rantautumaan ja ehkä, jopa sanoa, hienoa pääsitte perille! Onko kaikki hyvin aluksessa? Hyvin harvoin näin tapahtuu. Kun näimme Japanilaisen aluksen tulossa satamaan tiesimme, että he ovat väsyneitä ja pitkän matkan tehneitä!

Ajan päästä ehdimme tutustuakin ja tosiaan Japanilaiset olivat tulossa Perusta päin ja ovat matkalla etelän kautta Eurooppaan. Jaoimme heille Patagonian tietämystämme omalta osaltamme ja saimme tutustua pikaisesti illallisen merkeissä Hanamarun miehistöön. Hanamaru tarkoittaa Kukkalinna. Toivottavasti tapaamme heidät ennekuin livahtavat kohti Etelää.

Todellakin matkaveneilijöiden yhteisö täällä Patagoniassa on hyvin lämmin ja kaikki tutustuvat toisiinsa nopeasti. Kapteeni on ehtinyt tavata myös Otra Vida veneen kapteenin joka on Englannista ja matkalla Tyynelle Valtamerelle. Mollymawk, jonka kyljessä olimme on myös lähtenyt yli kymmenen vuotta sitten Englannista. Tutustuimme veneen omistajan poikaan, joka on asunut veneessä koko ikänsä ja oli nyt kunnostamassa sitä Tyyntä valtamerta varten. Heidän veneessä asuu myös kissa nimeltä Fish ja koira nimeltä Bobby.

Fish kissa piipahti useamman kerran päiväunilla Omahan sprayhoodin alla.
Kyllä se sisällekin yritti, varsinkin silloin kun kokkasin keittiössä.

Saamme myös tavata täällä asuvia suomalaisia, sillä Rauno perheineen piipahtaa Valdiviassa veneellämme. Olipas mukava yllätys! Aiski kuuli Raunosta yhteisiltä ystävistämme ja päätti kilauttaa kaverille.

Saamme hommat enemmän ja vähemmän valmiiksi ja päätämme lähteä ns. ankkurin haku matkalle. Edellisessä blokissa jäi kertomatta, että Kaputeeni hukkasi yhden pikkuankkureistamme matkalla Puerto Montteen. Se oli pitämässä Omahan perää paikoillaan eikä suostunut nousemaan ylös ei sitten millään. Siinä vaihessa Kaputeeni oli yksin matkalla ja sukeltaminenkaan ei onnistunut kun kuivapuvun ketjua ei saa ilman apukäsiä suljettua. Märkäpuku ei oikein innostanut näissä lämpötiloissa. Kaputeeni päätti jättää ankkurin ja tulla hakemaan sen myöhemmin. Köysi mereen rannan suuntaisesti niin varmasti löytyy. 

Aiskin yksin purjehduksella toinen ankkurointiin liittyvä ongelma (Canal Bregnokissa) oli tullut kun tuuli oli pyörittänyt venettä ympäri noin 4-5 kertaa. Arvaatte mitä tapahtuu, jos on keulasta on yksi ankkuri ja perästä toinen ankkuri ja vene pyörii ympäri. Se oli noin 3 tunnin jumppa avata sotkuja veneen alla. Sen vuoksiko täällä suositellaan peräköysiä maihin?!

Takaisin Valdiviaan. Saamme hyvän sääikkunan myötäisestä tuulesta kohti Puerto Aguirrea. Se sijaitsee Puerto Montten eteläpuolella noin 230nm päässä. Olemme kuulleet Aguirren lähellä olevista kuumista lähteistä, joten päätämme ensin etsiä hylätyn ankkurin ja suunnistaa sitten kohti kuumia lähteitä.

Kodin voi myös hinata perässä.

Luonnollisesti tarvitaan osoite.

.. ja roskikset kulkevat kätevästi takaterassilla.

Talot liittyvät näihin kalanviljelylaitoksiin joita tällä alueella on, sanoisinko paljon!

Mukavan jokiajelun jälkeen Valdiviasta pääsemme avomerelle. Vihdoinkin meri, joka näyttää normaalilta. Ei ihmeellisiä virtoja tuulen puuskia sekasikiö aallokoita tai muita kommervenkkejä. Mukava tyyni keli ja loivaa aaltoa, joka niin mukavasti heilauttaa venettä puolelta toiselle. Ts. vanhaa maininkia, joka saa maalla kuukausia eläneen Matruusin voimaan pahoin. Ensimmäiset tunnit on ihan ok, mutta yövuoroon tullessa ei näe horisonttia ja merisairaus alkaa nostaa päätään. Noin kaksi päivää purjehdusta ja saavumme Melinka kylän lähelle olevaan ankkuri lahteen. Olen tästä ajasta noin puolitoista päivää todella huonovointinen. Päätin olla ilman pahoinvointilääkkeitä sillä nythän on hyvä keli!

Pinkut aamupesulla.

Melinkassa meitä odottaa aikainen aamuherätys ihanan tyynessä meressä. Pääsemme etenemään purjein ja osan matkaa koneella avustaen. Saavumme kovan onnen ankkuri lahteen illan suussa. Isla Lalanca on ilmeisesti hylätty kalanviljelylaitos tms. Aamun valjetessa sukekamat päälle ja veteen. Muutama räpylän potkaisu ja ankkuri näkyykin jo. Hyvin suunnistettu. Eikä se ole missään kiinni enää. Vieressä kyllä töröttää betoni kartioita ja 3 kiveä sotkeentuneen muuhun roinaan ja verkkoihin. Ei ihme, että ei noussut. Tosin olisi ehkä kannattanut kokeilla nostoa vielä kerran sillä ankkuri oli ihan vapaasti pohjalla noin metrin päässä romukasasta.

Ehdimme ihailla vielä pohjaa ja näen ensimmäistä kertaa kauniin punaisia Merivuokkoja pohjassa ja niitä rapuja täällä pisaa… Ihana sukellus vaikkakin lyhyt, sillä ilmat olivat vähissä. Kaputeeni oli unohtanut, että oli täyttänyt fenderit paineilmalla.

Matkaamme kohti Aguirrea seuraavana päivänä. Tästä kylästä löytyy ihan oikea vierasvenesatamakin. Marina Austral. Kylä on tosi pieni. Silti sen kaduilta löytyy varmasti toistakymmentä pikkukioskia, jossa myydään ruokaa ja milloin mitäkin sekatavaraa.

Puerto Aguirre.

Näkymä Aguirren kylältä satamaan.

Piipahdamme Armadassa ja kun olemme tulossa takaisin tapaamme Jaime Kommodorin. Hän osoittautuu mukavaksi isännäksi ja kutsuu meidät teelle työhuoneeseensa. Kuulemme paikan historiaa ja jutustelemme mukavia. Olemme tällä hetkellä ainoa vene tässä satamassa. Kausi on vasta alussa. Hyvälle mielelle tässä satamassa saa se, että ensimmäinen yö on ilmainen. Tosin sähköä emme satamasta saa, mutta vettä olisi tarjolla. Netti toimii sen verran, että sään saa ladattua. Se on jo paljon se näillä latitudeilla.

Seuraavaksi kuumille lähteille. Tällä kertaa pääsemme purjeilla lähde koko matkan ja loppua kohti tuuli nousee. Normaalit 35-45kn puuskat tulevat vielä viimehetkillä. Hyvä tilanne testata Satay sailiä, joka on tarkoitettu myrsky oloihin. Hyvin näyttää ompeleet kestävän. 

Pelikaanit matkalla. Komeat on maisemat.

Kivat värit.

Olen kaunis.

Kupu on läpinäkyvä, ei kuitenkaan erota kalan muotoa varjosta.

Punkkari pelikaani:-)

Kupuun ruokaa!

Kuumilla lähteillä on tukialus, jonka kylkeen aiomme kiinnittyä. Tai näin meille on kerrottu. Lähestymme hitaasti ja yritämme tähyille onko aluksen kannella ketään. Tuuli puhaltaa ja ensin pieni ”satama” näyttää kovin vaikealta lähestyä. Siinä on poijuja ja köysiä sikin sokin. Onneksi tukialus on järeää tekoa ja laitamme omat pampulamme kyljelle ja köydet valmiiksi. Ei muuta kuin rohkeasti kylkeen. Kannella näyttää olevan jo pari ukkelia vastassa.

Saamme itsemme kiinnitettyä kylkeen ja todella ystävälliset miehet esittelevät meille kuumavesialtaat. Katsomme huuli pyöreänä vuoresta tulevaa höyryä. Nyt ollaan tulivuoren kupeessa. Varmuudeksi Kaputeeni vielä kysäisee koska vuori on viimeksi purkautunut? Ei kuulemma ole tehnyt sitä koskaan. No ei muuta kuin uikkarit päälle ja pataan sitten vaan. Olihan se ihanaa me kahdestaan siellä hienoissa maisemissa drinkit kädessä. Kun turistit saapuvat sinne torstaisin ja sunnuntaisin ei drinkkien juonti altaassa ole sallittua.

Omaha kuumien lähteiden äärellä.

Kapteeni nauttimassa.

Hyvin höyryää.

Kivien lämpötila noin 30 astetta. Ilma ehkä 10.

Jäämme kahdeksi yöksi ja meidän poistuttava aikaisin sunnuntai aamuna sillä asiakkaat saapuvat klo 11.00. Olemme vieneet tuliaisiksi muutaman tölkin olutta ja Kapteeni kysyy vielä haluavatko kolme lähteillä työskentelevää herraa tulla käymään venessämme kahvilla. Tulivat mielellään ja ehdimme istua tovin. Nuorin miehistä osaa jonkin verran englantia ja tulkaa keskusteluamme.

Kun he olivat lähteneet sain heiltä lahjaksi ison säkin hedelmiä ja lisäksi vielä pakastettua parsaa ja kukkakaalia. Eikä siinä vielä kaikki. Kokki toi meille tuoreet Empanakset veneeseen höyryävän kuumana. Kuinka vieraanvaraista ja ystävällistä porukkaa. Ihan mieletön kokemus.

Aika lähteä kohti Aguirrea ja pikkuhiljaa Puerto Montteen. Onkohan Kini ja Jori vielä siellä? Niin ja olemme kuulleet, että Suomalainen Saremakin olisi siellä. 

Loisto ja laskuvesi.

Hmm näyttää jotenkin tutulta?

Kevään vihreyttä.

Rengastaidetta vai satama?

Puerto Montt näkyy jo!

Matkalla pohjoiseen, yhden miehen voimin.

Chile, Puerto Williamsista kohti Puerto Monttea.

Aloimme pohtia veneen kölin korjausta kuumeisesti. Useiden kanssavenelijöiden suosittamana Kapteeni päätti viedä Omahan Puerto Montteen tai mahdollisesti Valdiviaan saakka. Olimme kuulleet, että näistä kaupungeista saisi parhaan työn ja kohtuullisen hinaan veneen huoltoja varten.

Aikamme pähkäiltyä päädyimme siihen, että Matruusi matkustaa suomeen ja Kapteeni lähtee kohti pohjoista. Päätös oli minulle todella vaikea. Nousin haikein mielin lentokoneeseen.

Päätin heti, että en ala katsomaan säätä enkä odottamaan puheluita sillä niitä ei todennäköisesti tulisi ainakaan 6 viikkoon. Ensimmäiset yhdeydeotot tulivat noin 3 viikon kuluttua 11.6. Sain sähköpostia Henkilta ja Marjoleinilta, Jori aluksesta. Aiski oli lainannut heidän sähköpostiaan ”Hengissä, Kini ja Jori saatu kiinni. Ollaan puerto Eeden. Laitan viestiä kun vähän hengähdetään”

Seuraava viesti tulikin sitten 3.7 whats uppina. ”huono netti ei voi soittaa. Pieni kylä Melinka” Sentään pystyttiin viestimään jotekin. Ensimmäinen puhelu onnistui siinä heinäkuun puolen välin jälkeen. Kyllä se on ihana kuulla ääni pelkän viestittelyn jälkeen!

Kapteenin kertomaa matkasta. Chile, Puerto Williams -Puerto Montt.

Lähdin sumuisena aamuna (23.5.2018 klo 9.30), päämäärä oli saavuttaa ensimmäisenä Caleta Olla. Tähän olen aikasemmin käyttänyt aikaa useamman päivän. On vastatuuli, mutta koneajelun jälkeen saavutan päämäärään klo 20.35. Suunnitelma on käyttää aikaisemmin tehtyä jälkeä, jolloin uskallan ajaa myös pimeässä. Muutoin pimeällä ei ole asiaa näille vesille. Kartat voivat heittää jopa useita satoja metrejä.

Caleta Ollasta lähtiessä aamushämärässä tunsin tömäyksen aluksen rungossa. Menin valon kanssa kannelle tarkistamaan asiaa. Meri on täynnä jääpaloja. Seuraavan kolmen tunnin ajan istun keulakannella hakuvalon kanssa kaukosäätimellä ohjaten jäälauttojen seassa. Omaha ei ole moksiskaan tallaisesta pikku vastuksesta. Talvi on tullut Chileen.

Kuva kertokoon.

Matka jatkuu samaa rataa, aamulla aikainen herätys, päivä käytännössä koneella ajaen niin pitkään kuin valoa riittää. Canal Barbara on saavutettu 26.5. Tätä seuraa Port Agosto 30.5. Bahia Islas 4.6. jne.

Lähdin aamulla 8.6 normaaliin tapaan liikkeelle. Olen yöpynyt ”omassa satamassa”, jota ei löydy purjehdusoppaasta. Kenties suomalainen saaristo on opettanut miten löytää suojaisa satama. Patagonia on niitä täynnä. Joskus kartan mukaan löytyy hyvä paikka ja kun menee katsomaan se onkin jo kalastajien käytössä. Jonkin ajan kuluttua silmään pistää näytöllä tuttu mmsi numero. Mmsi numero on alusten tunniste koodi AIS järjestelmässä.

Ensin asia hieman vaivaa, mutta pikkuhiljaa alkaa muistua mieleen mille alukselle se kuuluu. Olen saavuttanut Hollantilaisen Jorin. Jori lähti matkalle noin kaksi kuukautta ennen minua! VHF käteen ja kutsu päälle. Kutsun kuitenkin ensin Kiniä, joka lähti noin kaksi viikkoa ennen minua. Olen kutsunut häntä joka päivä aamuin ja illoin. Näin ollen minun pitäisi saavuttaa Kini ensin?

Olen valinnut ei pelkästään omia satamia vaan myös poikkeavan reitin normaalista. Olen sitä mieltä, että valitsemallani reitillä on vähemmän ns. tuulitunneleita ja pääsen etenemään nopeammin, vaikka matka on pidempi. Voisinkohan käyttää nimitystä säävapaammin? Tämä ajatus osoittautui oikeaksi. Reittini kulkee mm. Canal Pittiä pitkin. Olen käynyt yksin tutustumassa Amalia jäätikköön. Kutsuessani tänä aamuna Kiniä saan ensi kertaa vastauksen kutsuun. Myös Kini on ”kuulo” etäisyydellä.

Yksin matkatessa kaikki asiat joutuu tekemään hitaammin. Yritin miettiä jollalle uutta paikkaa, josta se olisi helpompi pudottaa veteen. Lopputulema on, että se nököttää kannella oikeinpäin. Yritin laittaa sitä perään uimatason päälle ja vaikka mitä muuta. Ankkuri vinssiin rakensin kaukosäätimen, jolla pystyin käyttämään ruorilta ankkuria.

 

Jori ja aamu usva.

Samainen aamu.

Merijellonat.

Kini vastasi VHF kutsuuni välittömästi. Kysyin sijaintia ja hän kertoi olevansa Jorin perässä. Ovat olleet Jorin kanssa matkassa jo jonkin aikaa. Olen ollut hieman huolissani Kinistä. Pascual on yksinpurjehtija ja aika minimaalisella varustuksella liikkeellä. Tänä iltana emme saa yhteistä ankkurilahtea, kaikki ovat eri paikoissa. Ohitan Kinin, mutta en jaksa ajaa Joria kiinni. Otan itselleni ”omana lahden”.

Herään seuraavana aamuna aikaisin ja kiirehdin Joria kiinni. Tällä kertaa jäämme samaan lahteen ja Kinikin saavuttaa meidät. Jatkamme matkaamista yhdessä. 

Kini Patagoniassa.

 Rantaudumme 5 päiväksi Puerto Edeniin. Vihdoin pääsen ravintolaan syömään. Hinta on edullinen noin 7€ sisältäen kolmen ruokalajin illallisen. Makukin oli hyvä. Jotta ette ihan innostu niin ravintolassa oli vain 5 astetta lämmintä. Jouduimme käyttämään takkia ja hattua ruokaillessa.

Kylässä asuu 150 ihmistä. Tankkaan Omahaan 100 litraa Suomi hintaista dieseliä. Olen tankannut Puerto Williamsissa 819L. Tällä hetkellä kaikki polttoaine on kanistereissa. Päätankki on jo käytetty. Puerto Eden on ensimmäinen paikka matkan varrella, josta voi ostaa dieseliä, jos ei halua poiketa pidemmälle.

Puerto Eden, mastot järjestyksessä.

Aika pian meille kolmelle muodostuu rutiini, jossa Kini lähtee matkaan ensin, sitten lähtee Jori. Omahalla menee oma aikansa kun kippari riehuu siellä yksin. Illalla homma menee niin, että Jori ankkuroituu ja vie omat köydet rantaaan. Omaha tulee ja laittaa pelkän keula ankkurin tai lisäksi peräankkurin. Sen jälkeen saapuu Kini Omahan kylkeen. Kaikki meni hyvin, Omahan ankkuri piti. Tietysti olimme valinneet suojaisat ankkuripaikat ja pidimme nyt päivät lyhyinä. Aamu valkenee nyt klo 9. Pimeys tulee noin klo 17.

Lähdemme Puerto Edenistä 15.6 ja sovimme seuraavaksi yöksi paikan nimeltä Caleta Ivone. Kini ei kuitenkaan ehdi tänne, joten Jori ja Omaha päättävät piipahtaa seuraavana päivänä Seno Icebegillä ja palata Caleta Ivoneen illaksi. Kini saapui Omahan kylkeen illalla. 

Seno Iceberg ja Omaha

Matka jatkuu ja VHF soi. 20.6 Morgan ja Juhannus! Aamulla paistoi aurinko ja illalla satoi lunta. Normaali juhannus keli siis. Juhannus istuttiin Jorin veneessä ja suunniteltiin reittiä.

  

Kinin kippari ja Juhannus sää!

 

Juhannuspäivä!

Seuraavaksi siirryn saariston suojasta pois. Golfo De Penas on kierrettävä. Tiedossani on, että tällä paikalla on kelien suhteen ikävä maine. Ne voivat olla pahoja. Ensin on purjehdittava luoteeseen 85nm ja sitten pohjoiseen 70nm. Tämän jälkeen pääsee taas saariston sisään.

Keliksi on luvattu 10-15kn tuulta. Ei ollut ihan sitä. Sää kysyttiin Armadalta ennen lähtöä samalla kun ilmoitimme heille, että jatkamme matkaa. Aamulla sää oli hyvä kun lähdimme. Saavuimme iltapäivällä Golfo De Penaksen juureen. Toisin sanoen paikkaan, josta avoin meri alkaa. Jatkoimme matkaa niin, että kaikki kolme venettä olivat näköetäisyydellä. Omaha kuitenkin meni nopeimmin ja Kini hitaimmin. Hämärän saapuessa oli eroa Joriin noin 10nm.

Klo 17.50 tuuli on 34kn, se nousi kovemmaksi kuin luvattu ja suunta oli luvatun etelän sijaan länsi. Oli aika pudottaa isopurje alas. Se ei kuitenkaan onnistunut. Ratsastaja juuttui kiinni. Aloin ottaa suuntaa mahdollisimman myötäiseen. Tuuli on lännestä. Kuitenkin niin, että pääsen edessä olevan niemen ohi. Se osoittautui vaikeaksi. Aallot olivat 4-5 metriä ja pimeys oli tullut. En voinut enää kiivetä mastoon, joten oli mentävä isopurje ylhäällä. Keulapurjeet olivat jo sisällä. Vauhtia oli 8kn.

Tuuli kasvoi edelleen ja aallot löivät Omahan yli. Se oli sukellusvene. Pahimmillaan sitloorassa oli vettä rintaan saakka. Ns. märkä keli. Valvon yön märissä kelluntahaalareissa ja crocseissa ulkona. Ohjaan Omahaa käsin, jolloin saan paremmin otettua aallot. Seuraava merkintä lokikirjaan on aamulla klo 9.30 tuulta 1kn ja kone on laitettu käyntiin. Aamuun mennessä keli tyyntyi, mutta aallokko jäi. Jossain vaihessa iltaa ja yötä fokan spiirapuomi on taittunut kahtia. Muilta vaurioilta vältyttiin. Edes veneen sisään ei päässyt vettä luukusta. Pieni vesinoro oli mennyt sisään konehuoneen ikkunasta. En enää tavoita ystäviäni. Saavun saaristoon illalla klo 18.00, 23.6, Caleta Millabuun. 

 

Kukas se siihen istahti.

Ja naapuriin kanssa. Kansikin oli sitten sen näköinen. 4kpl kotkia.

Lähden jatkamaan matkaa hitaasti noin 10nm päiviä tehden. Toivon näkeväni Jorin ja Kinin. En kuitenkaan kuule heistä mitään. Yritän huudella radiolla molempia. 30.6 Rio Humos. 2.7 Melinka. Vietän viikon aikaa Melinkassa ja toivon kuulevani ystävistäni. Melinka on muutaman tuhanne ihmisen asuttama kylä. Nykyään sinne pääsee säännöllisesti lentokoneella Puerto Monttesta. Se siitä.

Mustakaula joutsen.

Melinkassa ollessani saan yhteyden Matruusiin ja kuulen, että Pascual/Kini on Marina Quinchet nimisessä satamassa. Samalla selviää Kinin kautta, että Jori on Puerto Quellonissa. Sinne sitten seuraavaksi. Jori on ohittanut minut edellisenä yönä. Kini on tullut ulkomeren kautta.

Jori ja Omaha aamutuimaan.

Se kuuluisa peilityyni.

Matkaamme Jorin kanssa lyhyitä päivämatkoja tehden. Pikkuhiljaa Puerto Montt häämöttää horisontissa. Pienen levon jälkeen kävimme kylillä ja nautimme paikallista merellisistä ravintolan anstimista. Samalla tietysti teen pieniä huoltoja veneelle. Aina riittää tekemistä. Viivyn Puerto Montessa 5 päivää.

Nyt alkaa kölin korjauksen selvitys. Käymme katsomassa autolla Valdivian mahdollisuudet ja päätän viedä veneen Valdiviaan. Saavun sinne 8.8.2018. Yaht Club Valdivia osoittautuu kivaksi paikaksi. Kaupunki ja rautakaupat sun muut ovat kävelyetäisyydellä satamasta. Nettikin toimii kohtuullisesti ja yhteydenpito Suomeen onnistuu taas hienosti. 

Nykyisin voitte seurata matkaamme Omaha ryhmässä Facebookissa. Tervetuloa sinne! 

Facebookin Sy Omahan tili on suljettu.