keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Portugal, Portimao, telakka.



Leppoisan 7nm purjehdus kilpailun (Stella Polaris veneen kanssa) jälkeen saavuimme Portimaon satamaan lauantaina 1.10. Kilpailu päättyi tasapeliin. Purjehdus oli yksi helpoimmista, mukavimmista päivistä merellä. Aaltoja ja maininkeja ei ollut ollenkaan ja aurinko paistoi lämpimästi. Satamamanööverit suoritettuamme olimme valmiit pienelle kaupunkikävelylle. Pari päivää rentoa menoa ja alkuviikosta menimme ankkuriin lahdelle odottamaan telakalle pääsyä. Kannen tyhjennys aloitettiin jo ankkurissa ja illalla olimme irroittaneet aurinkopaneelit ja osan muista tavaroista. Olimme sopineet veneen nostamisesta telakalle lokakuun alussa. Pääsimme ylös torstaina 6.10.

Kerron telakka ajasta myöhemmin nyt vähan ajatuksia, muista asioista.

Aloin lukemaan Dunckerin kirjoittamia Merivuokko kirjoja. Olikohan se virhe? Ensimmäisenä vuorossa oli Antarctis, joten aika rankkaa touhua tuntuu tämä purjehdus olevan. Erikoisemmalta tuntuu hänen kirjoissaan se, että missään vaiheessa ei katsota säätä ennen satamasta lähtöä, vaan lähdetaan ja sitten menee jotakin rikki ja palataan takaisin satamaan. Täytyy kertoa nyt, että mitä enemmän luen ja mitä enemmän kuulen erilaisia “jännitys” tarinoita mereltä sitä enemmän opin luottamaan omaan veneeseen ja sen kapteeniin. Tähän asti kaikki on sujunut enemmän kuin hyvin.

Aika ajoin koen jonkinlaista haikeutta tai koti­-ikävääkin. Tämä on kuitenkin tietyllä tavalla vaimentunut. Olemme tavanneet paljon uusia ihmisiä ja meidät on “bongattu” kuka mistäkin tietolähteestä. Muutamia päiviä sitten tuli veneemme viereen tuntematon mies, joka osoittautuikin Sarema veneen Kapteeniksi. Hän oli kuullut, että olemme telkalla. Aiski oli joskus ollut häneen yhteydessä sähköpostilla kysellen “tyhmiä” koskien matkaamme Omahalla. Kerrottakoon, että Sarema on kiertänyt ensimmäisenä suomalaisena veneenä Koillisväylan ja perään Luoteisvaylan. Tällä hetkellä Sarema on Alaskassa ylös nostettuna odottamassa uusia seikkailuja. Aiskille tämä tapaaminen oli todella mieluinen. Onhan hän lukenut heidän blokiaan haaveillessaan omasta matkastamme!

Portimaossa on paljon Suomalaisia, siitä asiasta tulimme tietoiseksi jo ensimmäisenä päivänä kun kuulimme Suomi seurasta. Viimeksi eilen kuulimme Suomea ruokakaupassa ja juttelimme pitkät tovit mukavan Suomalaisen pariskunnan kanssa, jotka olivat tulleet Portimaoon asuntoautolla. Telakka alueella tulee lähinnä puhuttua Englantia, toki sekin on hyvää harjoitusta. Eräs Suomalainen herra oli bongannut meidät ilmeisesti iltakävelyllään ja tuli koputtelemaan kylkeen ja juttelemaan veneistä. Mukavaa, että tulee uusia tuttavuuksia, muutoin tämä telakka elämä olisi aika tylsää.

Olemme tällä hetkellä nostettuna ylös suhteellisen vilkaasti liikennöidyn tien vieressä. Autojen äänet ovat tietty tasaiset ja junanratkin kulkee lähellä. Juna piippaa torveaan aina sillalle ajaessaan. Sitten kuulin jotakin uutta ja jotenkin ei niin sopivaa ääntä, mitä ihmettä! Hevosen kavioiden kopinaa ja kun menin ulos siellä todellakin meni kirkkailla väreillä maalatut vankkurit hevosen vetämänä. Täällä asuu Romaaneja, jotka matkaavat vankkureilla usein sillan yli. Emme tosin tiedä mihin he menevät ja tulevat, mutta heitä kulkee edestakaisin useita vankkureita hevosineen päivässä. He asuvat hökkelikylässä tien varrella kauempana kaupungista. Romaanit asustavat todella köyhissä olosuhteissa. Osa hevosista on aika huononkuntoisen ja laihan näköisiä.

Pullopostia X
Synttärilahjaidea:
Opetelkaa Geokätköily, ei ole larppaamista, vaan erinomainen tapa tutustua eri maiden nähtävyyksiin “Behind the scenes” Ilmaista ja hauskaa:-)





sunnuntai 9. lokakuuta 2016

I am sailing, Portugal


Portugalin rannikko jäi meille hieman pikaiseksi visitiiksi, lähinnä ehdimme käydä nukkumassa marinoissa ja aamulla jatkoimme matkaa. Portugaliin tullessa pitää kuitenkin käydä ns. tullautumassa maahan sisään. Tämän päätimme hoitaa Castelo nimisessä satamassa. Paikka oli vanhoine kaupunkineen mukiinmenevä, mutta koimme sen kuitenkin autioksi. Tosin se päivä, jona sinne satuimme oli todella viileä suorastaan kylmä. 
Seuraavana vuorossa oli Nazare, jossa oli varsin hyvä vastaanotto sekä vilkkaan oloinen pikku ravintola heti laitureiden vieressä. Oli niin hyvännäköisiä ruoka annoksia, että meidät oli helppo saada asiakkaiksi. Pienen erehdyksen jälkeen saimme viedä pullon lopun viiniäkin veneeseen, koska Aiski ei juo viiniä ja tarjoilija oletti ilman muuta näin olevan. Aiskille on viinejä kyllä etsitty, ostettu ja maisteltu jo jokunen. Suosikki viini on kuitenkin vielä löytymättä.
Nazaren satamassa tapasimme jälleen Suomalaisia, siellä oli kaksi venekuntaa, jotka olivat asuneet veneissä jo kauemman aikaa. Tarkoitus oli viedä ainakin toinen välimerelle ja toinen oli leppoisa: katsotaan mitä kivaa keksitään mentaliteetilla. Mikäpäs siinä, täällä on lämpimät ilmat ja mukavat oltavat kaikin puolin.
 

 

 

 

 

Jätimme välistä myös Porton ja Lissabonin, joissa kyllä haluaisin käydä, mutta katsotaan miten veneen huolto onnistuu, jos jää aikaa niin junallakin pystyy siellä piipahtamaan. Ankkuroiduimme  yhden yön Cascaisin satamassa ja jatkoimme aamulla matkaa kohti Sinesksen satamaa.
Sines olikin oikein hieno kylä vanhoine linnoituksineen. Pitkä rantakatu näytti kauempaa katsottuna ihan hiekkalinnalta. Ehdimme käydä ainoastaan ruokakaupassa ja pikaisesti linnan pihalla. Sivuhuomautuksena: paikalliset Lidl marketit ovat aika hyviä ruokakauppoja ainakin hevi tiskit ovat mielestäni olleet hyvä laatuisia. Satamasta neuvotan jostakin syystä aina jokin pieni ruokakauppa, jonka valikoima näyttää siltä, että tavara ei vaihdu. Olemme toki löytäneet myös isot paikalliset marketit joista saa hyvää tavaraa. Tuoretta chiliä ei tunnu löytyvän millään ja tuoreiden yrttien määrää ei voi verrata suomen valikoimaan edes samana päivänä.
Sineksen satamassa oli sekalainen määrä erilaisia purjeveneitä. Ruotsalainen Ladybird nimisen venekunnan kippari tuli kutsumaan meidät ja ilmeisesti kaikki muutkin veneet laituribileisiin (with guitar and wine and some food) sehän sopi meille mainiosti ja muutimme hetkessä suunnitelman mennään ankkuriin, jäädäänkin satamaan suunnitelmaksi. Todella taianomainen ilta siitä kehittyikin. Bileissä oli mukana Suomalaisia, (Ladybird venekunnassa oli vieraana suomalaistaustainen rouva), Ruotsalaisia, Venäläinen nuori nainen,  Englantilainen herra, Uusi seelaintilainen herra sekä pariskunta Portugalista. Vietimme oikein mielenkiintoisen illan tutustuen toisiimme sekä kuunnellen Ladybirdin miehistön kitaran soittoa ja laulua. I am sailing kappaleen aikana laiturikin keinui muusiikin tahtiin, ilta oli jo tullut ja tähdet loistivat taivaalla, tunnelma oli kertakaikkiaan huumaava! Sanoisin vielä, että vanhat jaksaa heilua, sillä nuoret Saksalaismiehistöt painelivat nukkumaan ihan liian ajoissa!
Thank you for the music Ladybird, toivottavasti tavataan heidät uudestaan Canarialla, jonne he olivat matkalla Madeiran kautta.
Sineksestä koitti aikainen lähtö, sillä matkaa tulisi seuraavaan satamaan olemaan noin 80M. Lisäksi kapteeni halusi löytää meille ankkuripaikan yöksi ennen seuraavaa pidempää pysähdystä. Alkumatka sujui moottorilla ajellessa sillä tuulta ei ollut riittävästi purjehtimiseen. Illansuussa tuuli nousi, johtuen eteläisestä Portugalin niemen kärjestä, jonka jouduimme ohittamaan ennen kuin pääsisimme Portimaon satamaan. Yövyimme Ponta da Torre niemen suojassa, tämä kyllä suojasi itätuuleelta, mutta ei mainingilta. Jostakin syystä vene kääntyy ilman tuulta poikittain maininkiin ja heiluminen on taattua. Ankkuri piti hyvin, mutta sängyssä ei tahtonut pysyä, joten yritin nukkua salongin lattialla pöydän ja sohvan välissä, mutta eihän siitäkään mitään tullut. Perässä nukkuminen oli ihan mahdoton ajatus, sillä mainingit jysäyttävät hieman koholla olevaan perän pohjaan sellaisen kumauksen, että tuntuu kuin tykillä ampuisi. Ensimmäinen käytännössä uneton yö tällä reissulla. Oli helppo päätös jatkaa matkaa heti aamun vähänkin sarastaessa. Meinasimme ajaa jonkin kalastus alueen yli vielä lähtiessä. Sitä ei ollut kartassa ja merkit olivat mustia ison hain evän näköisiä merkkejä, näitä sitten yritin kiertää kun Aiski meni vielä pomppivaan keulaan kiinnittämään ankkurin varmistus köyttä. Huh jännitystä riittävästi yhdelle vuorokaudelle.
Kohteemme oli päästä Barra Alvor nimiseen ankkurointi paikkaan. Tänne piti ajoittaa tuleminen nousuvedellä, sillä jouduimme ajamaan hiekkarantojen välistä sisään alueelle, jossa oli ranta täynnä ruokaravintoloita ja ihana pieni kylä. Saavuimme tänne hieman ennen klo 11.00 aamulla, joten nousuvesi oli meille hieman liian alhaalla. Jäimme siis vain kerran kiinni pohjasta hiekkasärkkään, josta vapauduimme kuitenkin suhteellisen pian voimakkaan moottorin ansiosta.
Voi pojat mikä paratiisi sieltä löytyikään!  Ankkurointi tapahtui suojaisaan paikkaan ja olimme tavallaan mantereen sisällä, johon pääsimme ns. jokea pitkin. Mikään tuuli tai maininki ei yltäisi tähän paikkaan. Eikä haittaa, että tässä oleminen on ilmaista! Saapuessamme lähemmäksi huomasin jotakin tuttua vastaan tulevassa kumiveneessä ja siellähän olikin pellavapäinen poika Stella Polariksen miehistöstä meitä vastassa. Voitte kuvitella, että edellisen yön valvomiset olivat poissa hetkessä! Lämpötila on tällä alueella sanoisinko todella miellyttävä, päivällä ollaan hellelukemissa ja illaksi viilenee, sopii minulle enemmän kuin mainiosti.
Pahoittelen, kuvien lataaminen talla yhteydella on mahdoton tehtava. Tekstin kanssa on jo tehty toita useampi tunti...
Pullopostia IX
Stora Halsö 28.5.2016
Hellou rakkaat ystävät!
Tämä päätöksenne on vaatinut teiltä molemmilta Suunnatonta rohkeutta ja päättäväisyyttä.
Olette uurastaneet tämän unelman eteen ja saavuttaneet jotain sellaista,
josta me muut unelmoimme.
Loistava yhteistyönne on tuonut teidät hetki hetkeltä lähemmäksi tavoitteitanne.
Toivotamme teille paljon rakkautta, upeita kokemuksia sekä tietenkin suotuisa tuulia.
Olkoon onni osananne elämänne retkellä, rakas kumppani vierellä epätoivon hetkellä.
Rakkaudella teitä ajatellen. Ellu, Mika, Timo ja Jonna.
  


 

maanantai 3. lokakuuta 2016

Cangas

Olemme vähän "jumittuneet" tänne Vigon lahdelle Cangakseen. Täytyy todeta, että kovin kauaa ei jaksa samassa paikassa olla. Jostakin syystä tekee mieli koko ajan eteenpäin. Syy miksi jäimme tänne on ensisijaisesti se, että saamme ehkä viimein uuden potkurin jollaamme. Tässä juuri parasta aikaa odotellaan sitä tuotavaksi satamaan. Toinen syy on se, että meidät hinnoiteltiin vahingossa väärin ja satamamaksu on ollut osaltamme 17€/vrk. Samme siis noin 4päivää samalla rahalla kuin Englannissa 1pvän. Edullista, mutta silti budjettiimme vähän liikaa.

Odotimme aika huonoa palvelua tai kenties hidasta ja manjana kulttuuria. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tällä Suzuki huollolla, josta potkurimme on tilattu, on palvelu kohdallaan. He antoivat meille kaksikin eri potkuria testattavaksi ennen uuden potkurin tilausta. Lisäksi he ovat luvanneet toimittaa potkurin satamaan tänä iltana. Alunperin tosin odotimme sitä jo eilen, mutta ilmeisesti perjantain tilaus ei ehtinyt ajoissa mukaan, joten sen pitäisi siis tulla tänään. Jännittää vähän!

Cangas on tosi mukava pieni kylämäinen kaupunki. Täällä on mukavat meloldiat kirkonkelloisssa ja ne alkavat soida noin klo 8 aikaan aamusta ja jatkuvat iltaan saakka. Onhan ne ihan kivat, mutta pidemmän päälle, voisimme jo vaihtaa satmaa. Luulen, että tällä asuu pääsääntöisesti joko vanhuksia tai lapsiperheitä. Yökerhot ainakin puuttuvat tästä paikasta kokonaan. Tosin ei me niitä olla kaivattu.
Cangaksen kirkko.


Cangaksen satama.

 
Ensimmäisiä kertoja tuli mieleen, että voisi katsoa jotakin sarjaa TV:stä ja teki mieli lukea suomalaisia lehtiä. Tähän saakka on ilmeisesti mennyt ihan lomalla toiminnolla vaan, koska moiset eivät ole tulleet mieleeni kertaakaan aikaisemmin.

Tuulet ovat olleet tosi leppoisia ja voisinkin nimittää näitä kelejä ns. Lissu keleiksi. Tosin purjehtiminen on silloin tällä paatilla haastavaa, koska tuulta olisi hyvä olla noin 8-10m/s jotta Omaha pääsee hyvään vauhtiin.

Meillä alkaa olla jo vähän kiirusta, sillä lokakuussa on tarkoitus olla telakalla Portugalissa, Port Maossa. Tänne on matkaa vielä noin 400M ja meillä on noin 10pvä aikaa. Kyllähän se pitäisi sujua ihan hyvin, mutta satamat jäävät vähän vähäisemmälle tutkimiselle. Päiväpurjehduksella pääsee hyvin noin 40-50M. Teemme varmaan jokin vuorokauden siirtymän jossakin kohtaa Portugalin rannikkoa.

Hienoja uutisia, potkurimme saapui juuri veneelle kannettuna Costinin toimesta. Se sopi paikoilleenkin. Kiitos hyvin hoidetusta palvelusta Promar Meiralle ja meita palvelleelle Costin Balcalle. Omaha suosittelee! Jatkoimme heti matkaa ja menimme annkkuriin lahella olevalle lahdelle, josta on helppo aloittaa purjehdus kohti Portugalia.

Pahoittelut lukijoille, ensimmainen tietokone meni rikki ja nyt tassa koneessa ei ole sita aata:-) Lisaksi pari pullopostia on jaanyt kirjoittamatta, mutta tassa tulee pari.

Pullopostia VIII

Olkoon teille onni matkassa
ja tuulet suotuisat.

- mahtavaa seikkailua!

LC-41 Helsinki

Aivan Upeaa reissua ja reissuelamaa,
sopivia tuulia ja riittavasti seikkailua.

Parasta matkaa

T. LC-sisko Hanna