Karibia, Martinique, Ankkurielämää

Olemme aikalailla asettuneet Martiniquen Sainte Annen ankkurilahdelle. Tosin kävimme pikaisesti piipahtamassa St Lucialla kun nuorempi veljeni kävi kylässä. Kapteenin mieli rommi oli päässyt loppumaan ja eihän siinä auttanut muu kuin lähteä hakemaan. Keliäkin oli enemmän kuin riittävasti ja aallokko oli noin 3metristä. Matka joutui vaikka miehistö voikin pahoin. Olimme kuitenkin jo iltapäivällä perillä ja seuraavana päivänä takaisin kohti Martiniquen pääkaupunkia. Pikainen visiitti kilpparilahdella eli Anse Noirella ja sitten taas Le Marin satamaan ankkuriin.

Diamond Rock paan paalla... Matkalla kohti Anse Noirea.

 

Anse Noiren ranta.

Kuten mainitsin olemme olleet ankkurissa toista kuukautta. Nyt on ollut aikaa nauttia lämpimistä kespäivistä ja samalla tehdä niitä miljoonia pikkuasioita, jotka on vaan jäänyt. Tosin kaikki eivät edes ole ihan pikkuasioita. Olen rakentanut kankaasta meille biminin eli katoksen vihdoin veneen takaosaan. Siinä menikin melkein viikko kun tein kaavoja ja sovituspaloja. Lopputulos on ihan kohtuullinen, itse tehdyksi. Hommaa ei helpottanut, että takavanteille ja tuuligenulle piti keksiä läpivienti, lisäksi niitä piti rakentaa pitkittäisputkille taakse. Loppupaloista tuli suojahuppu tuuliperäsimelle ja suihkusetti johon saa laitettua shampoo pullot ja saippuat. Meilla on suihku uimatasolla ja kyllästyin siihen, että saippuat tahtoivat lentää mereen peseyteyssä.

 

Kuva kertokoon!

Bimini ja osa aurinkokatostakin nakyy.

Tuuliperasimen suoja, tama oli helpoin tehtava.

Suihkusetti, onneksi tuli hankittua stanssausvalineet purjerenkaita varten.

Tein suojan myös keulakannelle ja lisäksi olen ommellut mastolta taaksepäin tulevan pressun, joka suojaa kantta auringolta silloin kun ollaan paikoillaan ankkurissa tai satamassa. Eipä olisi uskonut, etta auringosta pitävä Kapteeni rupesi tätä jo vaatimalla vaatimaan. Ensin ei meinannut löytyä sopivaa materiaalia. Voi olla, että nyt valittu ei kestä kovaa tuulen riepottelua, mutta vahvistuksia siihen on tehty urakalla. Lahinnä tein niitä liinasta ja meillä kulkeekin kolme pitkää liinaa veneen suuntaisesti, jotka ompelin pressuun kiinni koko matkalta. Toivottavasti ei käynyt niin, että tein ns. liian huonosta materiaalista liian hyvän, koska liinaa on jo tähän veneeseen kaytetty yksi sadan metrin rulla. Kyllä varjo on kuitenkin ihana asia! 

Kapteeni on taistellut webaston lämmittimen kanssa ja täällä ei oikein ymmärretä miksi joku haluaa lämmityksen kun kaikki muut haluavat jäähdytystä. No nyt siihen on tilattu yksi uusi osa, jossa vika toivottavasti piilee. Epäilemme syylliseksi puhallinta.

Lisäksi on rakennettu keittiön välitilaan lisävalaistusta. Korjattu maston valot. Maston läpivienti oli hapettunut ja tricolorista kansivaloon saakka kaikki alkoivat olla pimeitä. Ankkuripelin alle on laitettu tammipala, joka jäykistää kantta. Olemme havainneet, että vinssi hieman antaa periksi, jos ankkuri on imaissut tiukkaan kiinni. Muutoinkin ketju nousee nyt irti kannesta, jolloin se ei kuluta kannen maalipintaa. Lienee syytä mainita tässä kohtaa kiitokset tammen palasta, joka on kotoisin Jussin pihatammesta ja lahjoitettu meille läksiäisissä.

Tammipala asennettuna paikoilleen ankkurivinssin alle.

Eiköhän tuossa ollut tarpeeksi töitä, onhan tässä tehty muutakin, tai siis oltu tekemättä. Pidettiin grilli iltaa ja mukana oli Matrha alus, joka purjehtii täällä Eestin lipun alla ja La Vida alus Suomesta. Juu täytyy mainita, että sinä iltana tuli vesikuuroja enemman kuin normaalisti, mutta eihän se meitä haitannut kun viritettiin pressut pöydän päälle. Ilma pysyy kuitenkin lämpimänä kuuroista huolimatta. Mikäs siinä ollessa. Ihan loistavaa porukkaa ja hieno ilta.

Mukava Marthan porukka kutsui meidät seuraavana iltana kylään syömään lettuja ja voi pojat mitä ruokaa! Colin Artcher tyyppiseen veneeseen oli katettu meille hienot täytteet letuille. Oli sieniä, juustoa, lihaa, valkosipulivoita, kastikkeita, suolakurkkua ja vaikka mitä muuta. Unohtamatta viiniä ja upeaa kattausta posliinastioista. Tietty piste iin päälle oli komea alus ja mennyttä meirmiesaikaa henkivä salonki. Kiitos Marthalle oli mukava tutustua teihin ja varmasti nähdään vielä.

Iiris alus oleilee samaisella lahdella ja aina kauppaan mennessä olemmekin käyneet moikkaamassa ja vaihtamassa kuulumisia. Heillä on netti omassa veneessä ja olemme saaneet käyttää heidän verkkoaan. Aika ajoin asioita täytyy kuitenkin hoitaa tai odottaa sähköpostia ja ankkurlahdella nettiä ei vaan ole. Olemmekin jo saaneet nettipummin maineen heidän veneessään. Tosin varmasti hyvässä hengessä.

Ankkurielämää tarkemmin tutkisteltua tulee vääjäämättä seurattua naapuri veneitä. Jonkin matkan päässä olevassa veneessä on koira. Mikäs siinä, mutta mitäs koira haukkuu kun jää yksin veneelle ja isäntä lähtee kylille. No ohikulkevia jollia tietysti. Kyllä se koira odottikin isäntäänsä. Aina kun jolla meni ohi tai se kuuli moottorin äänen alkoi se haukkua, jos jolla meni läheltä alkoi jo häntä heilua. Aina se juoksi keulaan ja takaisn perään pettyneenä kun oikea jolla ei tullutkaan.

Toisaalla olevassa veneessä on kissa. Iltaisin alkaa usein kuulua loiskahduksia kun kalat alkavat hyppiä, sillä elämää tässä lahdessa on, vaikka riutat puuttuvatkin runsaasta ankkuroinnisa johtuen. Kissa parka yritti tietysti metsästää meressä olevia kaloja ja kuinka ollakaan se meni ankkuriketjua pitkin alemmaksi ja alemmaksi kunnes ei enää päässyt omin voimin ylös ja mikä mouruaminen sieltä kuuluikaan ja omistaja maanitteli sitä pitkän tovin ennenkuin saivat sen pois siltä. Ei kissanpäivät ole aina helppoja täällä ankkurissakaan.

Meidän veneen lähellä sensijaan asustelee Kalle kilpikonna. Sillä on ikää jo aika paljon ja kilpikin alkaa olla jo huonossa kunnossa. Kokoa sillä on kilvessä varmasti metrin verran. Sen ihoon on tarrautunut kaksi suhteellisen suurta remoraa. Remora on kala joka kiinnityy imukupilla isäntä kalaan. Tämä aiheuttaa sen, että se ei tahdo saada päätä enää kunnolla ylös ja ilma kulkee vähän huonosti sen keuhkoihin. Sen ei pidä antaa hämätä, kilppari on ollut täällä jo luultavasti ennen ensimmäistäkään purjevenettä ja on oppinut miten kameraa vältellään. Aiski nimittäin yritti kuvata sitä kannelta. Kun se huomasi kameran se tietysti sukelsi. No ei se mitään kyllähän se tulee kohta uudestaan, jos odotellaan. No niin tuli, mutta toiselta puolelta venettä. Kun Aiski siirtyi toiselle puolelle niin se sukelsi ja nousi pintaan toiselta puolelta. Eikä muuten tullut lähelle venettä, eikä muuten ollut etuperin. Heti kun kameran laittaa pois ja puuhailee omiaan se saattaa tulla parin metrin päähän veneestä. Sama juttu snorklaajan kanssa. Se on usein meidän keulan alla ja sieltä sen saattaa yllättää, mutta aika pian se lähtee ja tulee takaisin kun olet päässyt uimatasolle ja alkanut jo peseytymään.... Joka ilta ja aamupäivä se kuitenkin tulee syömään meidän veneen lähelle. Kun kuulee jonkun vetävän ilmaa keuhkoihin, se on Kalle taas... 

Kalle

 

Tassa on Kallen kaveri.

Ihmiset sen sijaan ovat niinkuin Suomessakin. Paljaita takamuksia nakyy silloin tällöin ja osa viihtyy ilkosillaan paremmin kuin vaatteet päällä. Lämpöähän täällä riittää. Täytyy kyllä mainita, että yötkin alkavat olla kuumia ja olenkin ottanut käyttöön Portugalista hankitut kuumavesipullot. Niistä tuli nyt kylmävesipullot. Ts. olen laittanut ne pakastimeen ja jäädyttänyt. Totean asian onnistuneeksi ja kyllä, kaksi edellistä yötä olen nukkunut taas erinoimaisesti. Heräämättä kertaakaan siihen, että hiki valuu pitkin kaulaa vaikka on paikoillaan.