Kohti Brasiliaa, 54 päivää merellä. 4978nm.

Kuten edellisessä kirjoituksesssa mainitsin, lähdimme matkaan iltapäivällä (2.7). Pimeän tultua olimme ohittaneet St Lucian eteläkärjen. Matka alkoi suhteellisen mukavasti Delfiinien ja jopa Valaan hypyn saattelemana. Kun ensimmäisen kerran sanoin, että jokos käännytään takaisin oli Kapun vastaus: Ei tästähän tulee hieno seikkailu! Tämä todellakin piti paikkansa! Kohtuullinen jännityskerroin tuntui vatsassa sillä matka on pitkä ja tuulet vastaisia.

Ensimmäinen viikko oli haastava, mutta ei ehkä ihan niin paha kuin olin odottanut. Oman jännityksensä siihen toi Kapteenin vilustuminen. Ulkona tuulessa päivystäminen sai flunssan aikaan ja nosti jopa kuumeen. Tästä kuitenkin selvittiin ja kaikki on hyvin nyt. Vastatuuli ja virta pitivät vauhdin aluksi noin 3-4 solmun vaiheilla, joten kovinkaan huimiin vuorokausipurjehduksiin ei päästy. Pienin vuorokausimatka on tähän mennessä 20mailia (tämä siis silloin kun tyvenet alkoivat) ja suurin noin 100mailia. Olemme onnellisia jopa 50nm päivämatkasta.

Suunnitelmamme on, että purjehdimme itään ja käännymme etelä / kaakkoon kun tuulikulma saadaan oikeaksi. Tuulet ovat olleet suhteellisen miedot ja tiedämme, että vastaan tulee tyynialue, joka on tarkoitus ylittää koneajelulla. Mikäs sen hienompaa kuin ajella tyynessä meressä ja katsoa tähtitaivasta. Se muuten on sitten upea täällä. Tähdet alkavat lähes taivaanrannasta ja päättyvät toiselle puolelle taivaanrantaa. Välillä luulimme tähtiä laivoiksi kun ne olivat niin alhalla horisontissa.

Valitettavasti moottori alkoi kolista ensimmäisen tyynen päivän illalla. Potkuriin oli takertunut levää, joka aiheutti kyseenalaista kolinaa perässä. Kapteeni laittoi pakin päälle ja levät kyllä pöllähtivät perästä pois, mutta hetken päästä alkoi kuulua epäterve kolina konehuoneesta. Siinä todettiin sitten, että tällä moottorilla ei matkaa jatketa.

Oman jännityksensä toi hetkeä ennen koneen sammumista meressä näkyvä punainen vilkkuvalo. Alkoi hämärtää ja pimeys tulisi puolen tunnin sisällä. Päätimme mennä katsomaan mikä siellä vilkkuu. Löysimme poijun, josta lähti köydet alaspäin ja totesin Kapteenille, että eiköhän jatketa matkaa ja jätetään tämä tänne. Se ei ole meille tarkoitettu. Noin puolen tunnin päästä tästä hetkestä kone hajosi ja olimme tuulten armoilla.

Siinä lilluessamme huomasin, että poijun suunnassa näkyi aluksen valot. Poijua tultiin ilmesesti noutamaan. Siinä kohtaa tuli mieleen, että kaikki kauhuelokuvat alkavat juuri näin. Kaikki on rauhallista ja liian hiljaista. Kuitenkin vene meni menojaan ja minua rupesi väsyttämään, joten mitäs siinä voi muuta kuin mennä nukkumaan. Kapteeni jäi vielä kirjoittamaan meilejä suomeen saadakseen jotain arvioita koneen mahdollisesta viasta. Onneksi konsultaatio on suomessa saatavillamme. Saimme pyydettyä asiantuntija lausuntoa sekä lähintä Volvon huoltopaikka tietoa. Tämä löytyisi Belemistä ja aloimme suunnistaa sitä kohden. Siis sitten kun tuulet alkavat. Tyyntä oli luvattu noin viikoksi eteenpäin. Olihan siinä jonkin aikaa päässä erinäisiä ajatuksia, että mitenkäs täältä päästään ilman tuulta pois?

Kuten aikaisemmin mainitsin olimme tyynessä, joten matkanteko oli aika haastavaa. Viikon verran yritimme lähestyä Belemiä siinä kovin hyvin onnistumatta. Päätimme siis tuulten ollessa suotuisammat kohti Brasilian niemeä, muuttaa suunitelmaa ja jatkaa matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Matkaamme nyt parhaamme mukaan kohti Brasilian niemeä, ensimmäinen mahdollinen rantautumispaikka on Natal. Saatamme jatkaa matkaa, jos tuulet ovat suotuisat aina Rioon saakka. Tällä hetkellä on kuitenkin vaikea ennustaa mikä olisi helpoin satama lähestyä ilman moottoria. Tosin tämän hetken tiedon mukaan moottorilla voi ajaa varmaankin pieniä matkoja, mutta kaikki on arvailujen varassa. Kolina konehuoneessa on kuitenkin paha.

Viimeiset päivät tuuli on hellinyt meitä ja olemme matkanneet kohti kaakkoa todella mukavissa keleissä. Tänään olemme kuitenkin lilluneet puolipäivää ilman tuulta ja ihmeellisten virtojen vietävänä. Välillä tulee tyynessä takaa aaltoarmeija, joka ikäänkuin marssii meidän läpi. Tämä sitten joko vie tuulen tai tuo tuulen. Kun aallokko on mennyt läpi on taas tasainen meri. Siis aaltoja ilman tuulta. Nyt taas tuulee ja matkaamme kohti itää, joka on hyvä suunta.

Meillä on kaikki siis hyvin ja ruokaa ja vettä on vielä reilusti käytettävissä. Vaikka kyllähän täältä olisi kiva päästä jo maihin, vaikka olemme olleet matkassa reilut kolme viikkoa, kahdeksan ajatellun sijaan. Kaikki aikanaan.

Matka jatkuu ja alamme lähestyä Brasilian niemen kärkeä. Tästä alkaa todella vaihtelevat tuulet ja kelit. Sääennusteet eivät pidä paikkaansa. Tai no joo, jos on luvattu 15kn tuuli, joka on keskiarvo niin silloinhan se voi olla 5-25kn. Näin ollen siis pitääkin paikkansa. Matkasimme muutamia päiviä todella ikävissä puuskissa, jotka alkavat muutamassa sekunnissa ja päättyvät yhtä nopeasti. Viimeinen päivä näistä oli pahin ja puuskat nousivat yli 30kn noin 5kn tuulesta. Sadekuuron tultua tuuli yleensä hellitti ja sade tappoi aallot todella nopeasti. Toisin sanoen saderintaman keskellä oli tyyntä. Tosin tämä kesti noin puoli tuntia ja sitten alkoi taas uusi sadealue lähestyä ja taas mentiin.  Tämä oli kyllä hurjaa menoa sillä aallot olivat aikamoiset, vaikka aaltoennusteen mukaan näin ei pitänyt olla. Nähtiin siis sekin päivä, jolloin 20 tonnia painava Fat Lady Omaha kiihtyy parin solmun nopeudesta seitsemään solmuun muutamassa sekunnissa! Vaikea uskoa, mutta näin se oli sillä meillähän oli kaikki purjeet auki, koska ei ollut tuulta!

Niemen kiertäminen oli kaikista vaativin kohta. Kun mielestämme voimme kääntyä kohti etelää alkoivat virrat työntää meitä liiaksi kohti länttä. Vauhtia kyllä oli mukavasti virran tullessa viistosti sivusta. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä kohti itää. Tai siis menimme koilliseen eli takapakkia. Tuskaa!

Vastatuulta, aallokkoa lähes koko ajan kolmesta eri suunnasta. Vatkaaminen oli melkoista ja sisukalut kipeät, hengittäessä alkoi tuntua uusia lihaksia. Salamointia (onneksi sitä oli vain alkumatkasta), sadekuuroja (vettä sitten tuli todella, olimmehan lähellä Amazonin sademetsää!) , virtoja, puuskia, tyyntä, aallokkoa, joka oli tuulen ja virran yhteisvaikutuksesta sekaisin. Ei mukavaa. Onneksi teetimme ns. pappateltan ruorin päälle Martiniquella ennen lähtöä. Ilman sitä olisimme kastuneet ja olleet viluissamme tuulesta päivittäin. Niemi tuntui minusta loputtoman pitkältä ja oli käynyt selväksi, että Nataliin emme uskalla lähteä sillä nimen kärjen lähellä on usein kova tuuli, aallokko ja vastavirta. Ilman moottoria emme uskaltaisi rantatua sinne. Lisäksi Brasilian tilanne rikollisuuden suhteen arveluttaa meitä.

Vihdoin koitti päivä, jolloin pääsimme kääntymään kohti etelää. Kelit alkoivat olla helpommat. Aurinko paistoi ihan pilvettömältä taivaalta tai oli mukavan näköisiä poutapilviä. Tuulet miedot eli alle 20kn. Lempituulekseni on muodostunut 13-15kn. Tämä kuljettaa meitä mukavaa noin 6 solmun vauhtia eikä aallokko nouse vielä kovinkaan suureksi ja näin ollen meno on tasiasta. 0 meridianin eli päiväntasaajan ylittäminen tapahtui 4.8 ja juhlimme sitä tietysti rommilla ja colalla. Cola alkoi huolestuttavasti olla aika vähissä. Sitä pitää hamstrata veneeseen reilusti seuraaville pätkille.

Eteneminen oli suhteellisen miellyttävää noin viikon verran, kunnes aloimme lähestyä Rioa. Olimme sääennusteista saaneet selville, että etelämpänä on todella kovaa tuulta ja saamme ensin kovan (noin 25kn, joka osoittautui paikoin yli 30kn tuuleksi) myötätuulen ja sen jälkeen tulee kova vastatuuli. Molemmat kestivät noin päivän. Vastatuuli osuus oli onneksi suhteellisen nopea noin 6-9h, jonka jälkeen helpotti. Yritimme ehtiä myötätuulella Rion pohjoispuolella olevian saarten suojaan, mutta emme onnistuneet siinä. Oli se myötätuuli sen verran kova, että Omahan puomin kärki kävi meressä. Kallistelu olis siis melkoista. Onneksi kuulin siitä jälkikäteen.

Ennen kuin ehdimme tuulisille alueille, AIS:siin oli merkattu työlauttoja, jotka laskivat kaapelia mereen, ilmeisesti tämä liittyi öljyyn. Meitä pyydettiin hyvin kohteliaasti, voisimmeko muuttaa kurssia? Ilman moottoria vaihtoehtona oli ohittaa työlautat itäpuolelta. Toki halusimme suoran kurssin kohti Rion kärkeä, jotta ehtisimme ennen kovaa tuulta suojaan. Lisäksi työlautalta tarjouduttiin antamaan meille säätietoja. Kapteeni juttelinkin pitkän tovin pitkin yötä mukavan Ruotsalaisen herran kanssa, joka oli työlautoilla tutka vahtina. Tietysti kaikesta veneilyyn liittyvästä. Omaha ja reissumme tuli tutuksi myös tälle herralle! Ei näköjään koskaan voi tietää kehen tutustuu, vaikka oltiin kaksistaan veneessä.

Kova myötätuuli loppui kokonaan yöllä ja jäimme lillimään muutamaksi tunniksi öljynporauslauttojen itäpuolelle. Täällä olikin sitten tankkerirallia. Tankkerit menivät edestakaisin öljynporauslauttojen ja rannan välissä. Siinä sitä sitten oltiin keskellä kymmeniä tankkereita. Ne kyllä väistivät meitä kiltisti eli vaara tilanteita ei tullut. Olin kuulevinani VHF keskusteluista: What is this here ja ilmeisesti jonkinlaisen keskuksen vastaus kuului it is a sailing yacht!

Tässä kohtaa haluan kertoa myös toisesta uudesta ystävästämme, joka työskentelee SSB radiolla Maritime Mobile Service Network nimisessä palvelussa. Palvelu on tarkoitettu merellä oleville veneilijöille. Jim niminen herrasmies keskusteli Kapteenin kanssa usean viikon ajan joka päivä klo 17.00. Hän auttoi meitä hankkimalla tietoja satamista ja huolloista yms. Kysyi onko meillä kaikki hyvin, riittävästi vettä ruokaa jne. Tämä oli meille helpottavaa, että joku tietää koko ajan sijaintimme ja voi tarvittaessa järjestää apua. Nöyrimmin esitämme ISON kiitoksen Jimille, joka käytti vapaaehtoisesti aikaansa meille joka päivä! The most humble thanks to Jim who was in contact with us every day for several weeks. We are very grateful for your help and appreciate the work you did for us. Saimme Jimin kautta myös terveiset Martiniquelta La Vidan kipparilta. Kiitos Jan, oli mukava kuulla merellä, että meitä on ajateltu!

Sitten se pahin keli koko matkalla. Sääennusteessa oli luvattu 30kn tuulta mikä on sinänsä vielä kaiketi kova tuuli. Kuten jo aikaismmin mainitsin keskiarvo eli 30kn tuuli voi olla puuskissa 40kn ja tällä kertaa vielä vähän enemmän. Pahin puuskajakso oli 48kn. Lisäksi oli huolena tuulen suunta, jouduimme kryssimään, jotta emme ajautuisi öljynporauslauttojen alueelle. Hurjan näköiset aallot, joiden korkeus lienee noin 6m, vyöryivät vastaan valtavalla voimalla. Jouduimme tekemään jiipin (käännoksen) pahimmassa tuulessa. Muutoin olisimme ajautuneet öljynporauslauttojen keskelle. Se onnistui toisella yrittämisellä ja meni hyvin. Eka kerralla emme saaneet kääntymään alusta aalloista ja liian vähäisestä vauhdista johtuen. Vene ja  miehistö selviytyi kuitenkin tästä ja minäkin pystyin auttamaan kannella. Jännitystä lisäsi vielä Ryhä valaat, jotka jostain syystä halusivat hyppiä veneen vieressä vatsa ylöspäin käännettynä. Delfiinitkin halusivat hyppiä näissä aallokoissa. Kaiketi olisin nauttinut näkymästä, jos keli olisi ollut miedompi. Nyt kuitenkin toivoin, että eihän ne vaan osu meihin!

Tässä tuulessa fokan yläosa irtosi ja purje alkoi lepattaa. Ensin luulimme, että purjeen nostin oli mennyt poikki. Myöhemmin kävi ilmi, että ompeleet olivat pettäneet kiinnityslenkistä. Se ei kuitenkaan revennyt ja riitti, että kelasimme sen sisään. Hetken päästä kapteeni avasi sitä hieman ja se pysyikin kasassa, koska rullasimme sen heti hajoamisen jälkeen. Muutoin olimme reivatun isopurjeen varasssa. Tässä kelissä ei onneksi rikkoutunut muuta.

Aikaisemmin oli hajonnut Harkenin jalustinkiskossa oleva vaunu, johon tulee Genuan köysi. Ensin hajosi oikea puoli ja päivän päästä vasemman puolen vaunu. Rullaa kiinni pitänyt metalli repesi. Onneksi köysi ei päässyt karkaamaan ja saimme hallitusti uuden heittoblokin tilalle. Ei kestänyt, vaikka piti olla ylimitoitettu. Lisäksi vinssit alkoivat kuulostaa siltä, että tarvitsevat huoltoa. Toivottavasti ne saadaan kuntoon. Vielä ei ole ehditty tarkemmin katsoa. Täytyy sanoa, että kahdeksan viikkoa on aika pitkä matka veneelle ja huolto tarvetta tulee koko ajan lisää.

Vihdoin keli alkoi helpottaa ja mitäs sitten kovan kelin jälkeen tulee, no tyyni. Taas lillitään ja Rion valot alkavat jo hohtaa pimeällä. Tässä on kuitenkin mukavampaa kuin kelissä. Tosin, koimme vähän liian jännittävän hetken kun jonkinlainen työlautta alkoi tulla meitä kohti. Oli keskiyö, kuu pienimmillään eli pimeys lähes täydellinen. Olin vahtivuorossa kun alus alkoi lähestyä oikealta puolelta. Sillä ei ollut AIS lähetintä ja kurssi kohti meitä. Ei muuta kuin Kapteeni taas hereille. Olimme tyynessä, toisinsanoen ohjauskyvyttömiä. Alus senkun lähestyy ja lähestyy alan jo erottaa sen kaiteet kun se jysäyttää hervottoman työvalon päälle ja ajaa edelleen kohti. Tässä vaiheessa päätimme sytyttää oman kansivalon, jotta näkyisimme paremmin. Edelleen sen kurssi oli kohti meitä. Alus kääntyi noin 75m ennen törmäystä. Ilmeisesti ne halusivat käydä katsomassa mikä ihme täällä lilluu paikoillaan. Luultavasti ne olivat bonganneet meidät tutkasta. Meillä oli kuitenkin normaalit purjehdus kulkuvalot päällä.

Aamun sarastaessa Kapteeni laittoi taas vieheet veteen ja kas kummaa ensin tuli yksi tonnikala. No laitetaan se viehe nyt vielä uudestaan. Kapteeni ehti kääntää selkänsä ja mennä ruorille ja samalla vapa alkoi nykiä. Toinen tonnikala. No laitetaan se nyt vielä veteen. Viehe oli jäänyt huonosti sivuttain, mutta ennekuin Kapu ehti sen oikaista, tuli iso tonnikala, nappasi rapalan suuhunsa veneen perästä ja lähti samantien kohti pohjaa. Naps, sinne meni viimeinen Rapala! Saimme kuitenkin kaksi isohkoa tonnikalaa ja nyt on perattua kalaa noin 5kg pakkasessa! Tätä olen odottanut. Jam Sushi päivä!

Pikkuhiljaa tuuli taas virisi. Olen pannut merkille, kun ennusteessa ei varsinaisesti ole merkattu tyyntä niin ne hetket kestävät yleensä tunnista noin kuuteen tuntiin. Jatkoimme matkaa kohti Angra dos Reis nimistä kaupunkia. Saamamme tiedon mukaan Riossa olisi hankalampi kirjoittautua sisään maahan. Kuulimme myös ikävästä ryöstöstä, joka oli taphtunut ankkurissa oleelle veneelle. Veneilijöiden keskuudessa Angra on kehuttu mukavaksi paikaksi, joten valinta tuntui sopivammalta vaihtoehdolta. Kyseinen kaupunki sijaitsee noin 80nm päässä Riosta länteen. Yksi päivä lisää ei tällä reissulla tunnu enää miltään.

Loppupätkä alkaa ja meillä on hyvä myötätuuli ja myötävirta. VIHDOINKIN myötätuuli ja vielä mukavalla tuulella max 20kn. Alkaa olla toivoa satamaan pääsemisestä. Jouduimme jopa hidastelemaan hiukan, jotta emme olisi pimeässä menossa satamaan ja niinhän siinä sitten vielä kävi, että koimme viimesen 20nm matkalla noin 3-4 tyyntä pätkää. Hyvä niin sillä pystyimme valmistelemaan ankkurin paikoilleen. Onneksi tyynet eivät olleet pitkiä ja virta oli meille myötäinen vaikka ei olisi pitänyt olla?!

Sinnikäästi jatkoimme kohti satamaa purjehtien. Jim oli ollut yhteydessä satamaamme ja oli sovittu, että otamme yhteyttä VHF:llä kun pääsemme läheiselle lahdelle. Loppujen lopuksi tuuli tyyntyi täysin ja aloimme ajelehtia kohti pikku saarta. Siinä vaiheessa purimme jollan kannelta ja laitoimme moottorin ja sidoimme jollan Omahan kylkeen. Tässä vaiheessa saimme taas pienen tuulen vireen ja jatkoimme vielä jennillä eteenpäin. Jolla piti käynnistää kun matkaa oli 2mailia satamaan. 

Meitä tuli vastaan kaksi reipasta Marineroa jollan kanssa ja he ohjasivat meidät laituriin. Laituriparlamentti oli järjestäytynyt tähän mennessä hyvin ja katselijoita tässä pikkukylässä riitti. Nyt kun olemme olleet satamassa reilun vuorokauden on meitä käynyt tervehtimässä noin kymmenen ihmistä ja kaikki toivottavat meidät tervetulleeksi tähän satamaan ja Clubiin. Kommodori on käyttänyt meitä virastoissa. Paikallinen veneessä asuva herrasmies on ollut mukana meille tulkkina. Ihan mieletöntä. Tänään on Barbecue illalliset, johon tulee paikallisia syömään ja ruokaa on ilmeisesti riittävästi tarjolla hintaan 25 realia, joka lienee vajaat 7€. Veneen osat sensijaan ovat kalliita, koska vero on näissä 82%.

Muutama sananen Matruusin selviytymisestä merellä. Toivon, että minun ei tarvitse enää ikinä lähteä näin pitkälle matkalle. Ikävä kyllä koin tällä reissulla kaikista pahimmat olot tähän mennessä. Henkisesti tämä oli raskasta. Pelkään kovaa tuulta ja isoja aaltoja ja kävi sitten niin, että en pysty olemaan ruorissa jos tuuli nousee yli 25-30kn. Ainakin silloin kun aallokko tulee kolmesta suunnasta ja mennään vastaiseen. Niemen kärjessä tuli ensimmäisen kerran itku ja mieli alkoi kehittää kauhutarinoita siitä miten veneestä hajoaa milloin mitäkin. Lisäksi päässä pyöri mitä kummallisimpia kuvitelmia siitä, että joudumme jättämään aluksen ja pelastautumaan lauttaan tai helikopteriin. Pelko Kapteenin sairastumisesta tai joutumisesta mereen tuli usein mieleen.

Kapteeni jaksoi kuunnella minua ja meillä meni kahdestaan oikein hyvin. Täytyy sanoa, että on minulla uskomaton Kapteeni. Hän ei tunnu hätkähtävän oikein mitään. Ehkä hieman jännittynyt hän oli silloin kun jouduimme suurimpaan keliin.  Aaltoennuste oli 6-8m emmekä tienneet tulevatko ne olemaan jyrkkiä vai loivia. Olin pahimmat kelit sisällä käpertyneenä sänkyyn. Tosin istuminen ja seisominen olisi ollut hankalaa ja ei kovin turvallista kun vene keinui reilusti. Päätin noin satatuhatta kertaa, että en enää ikinä lähde merelle. Olin tietysti itse pahoillani siitä, että en pystynyt ottamaan ruori vastuuta pahimimissa keleissä vaan Kapu joutui tekemään kannella todella pitkiä vuoroja. Pääsääntöisesti pahimmat tuulet vaimenivat kohtuullisiksi illalla. Tiedostan että nämä kelit eivät kuitenkaan olleet ilmeisesti vielä edes pahoja monen kokeneen purjehtijan silmin. Minulle ne kuitenkin olivat raskaita. Osaksi varmasti johtui siitä, että konevoimaa ei ollut saatavilla, jos sitä olisi tarvittu.

Se niistä ikävistä asioista. Tällä reissulla koimme kuitenkin myös parhaat purjehduskelit ikinä. Näitä päiviä, jolloin ei ollut aaltoa, ei juurikaan tuulta, mutta vauhtia sellaiset 6-7kn oli kaikenkaikkiaan ehkä viisi. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja delfiinit hyppivät keulalla. Tyyniä päiviä, jolloin oli aikaa lukea kirjoja ja nukkua päiväunia oli varmasti kaiken kaikkiaan noin viikon verran. Täytyy sanoa myös se, että kun on pakko purjehtia niin alkoi Matruusikin kummasti säätää purjeita ja juoksemaan kannelle kun tuuligeneraattori alkoi pyöriä. Silloin tiesimme, että tuuli riittäisi taas purjehtimiseen.

Tämän matkan aikana tuli myös ”talvi” se alkoi muutamien päivien päästä Brasilian niemen ohittamisen jälkeen. Ennen päiväntasaajaa taas oli kuumempaa kuin Karibialla, joten shokki oli melkoinen kun lämpötila putosi yli 30 asteesta ensin 20 ja siitä vielä yöllä pahimmillaan 16 asteeseen. Webaston korjaus on seuraavana listalla! Onneksi toistaiseksi täällä satamassa riittää yksi pieni patteri. Päivällä kun aurinko paistaa on vielä suhteellisen lämmintä. Nyt on sitten kaivettu fleecet ja villahousut kaapista ja paksuimmat peitot mitä veneestä löytyy. Vaatteille on kyllä tapahtunut jotakin omituista. Ne eivät ole kutistuneet vaan kasvaneet!

Satamaan tuleminen on aina sanoinkuvaamattoman hieno hetki. Onko siinä kuitenkaan mitään järkeä rääkätä itsensä ensin henkisesti ja fyysisesti loppuun, jotta kokee olonsa onnelliseksi kun pääsee maaliin? Kai se on sitä urheilua.