Toaulla palmuydin jahdissa.

Ranskan Polynesia, Toau atolli.

Saamme mukavan sääikkunan Toaun atollille, joka sijaitsee Fakaravan vieressä noin 30nm päässä luoteeseen. Seilaamme mukavan aurinkoisena päivänä atollista toiseen. Tuuli tosin loppuu pari tuntia ennen määränpäätä, joten loppumatka kuljetaan Volvon voimalla. Alkaa hämärtää, joten kiihdytämme vauhtia. Sisääntulo aukosta on helppo tulla. Aallokkoa on, mutta ei mitenkään suuremmin. Käännymme itä-koillispäähän ja kas, ystävämme Sprit of Argokin löytyy täältä. 

Hää tälläs räpylänsä aurinkopaneelin päälle.

Matka atollin sisällä on hiukan jännittävä sillä aurinko alkaa jo painua alas, joten matalien korallitöppyröiden hahmottaminen on hieman vaikeaa. Karttaan ei voi luottaa, joten Kaputeeni kiipeää mastoon tähystämään. Silti hahmottaminen on vaikeaa ja olemme vähällä törmätä matalaan kahdesti. Tuurilla ne laivatkin seilaa pitänee tässä kohtaa paikkansa. Pääsemme melkein määränpäähän kun päätämme, että nyt riittää, jäädään tähän ja jatketaan huomenna. Ankkuroiduimme 11.8.2020 klo 16.45. Turha ottaa riskejä. Tuuli on mieto ja atolli tasainen joten ankkuri alas ja iltapuuhiin.

Aamulla siirrymme lähemmäs rantaa, jossa onkin jo pari venettä. Tämä vaikuttaa varsinaiselta paratiisisaarelta. Pehmeät hiekkarannat jatkuvat molempiin suuntiin ja atollin ulkoreunalle kävelee muutamissa minuuteissa. Toaun atollin ulkoreunallakin on mukavaa hiekkaa tietty myös korallia. Yritämme jälleen illan hämärissä kalastaa hummereita ja papukaijakalaa, mutta emme onnistu siinä tällä(kään) kertaa. Hyvä iltalenkki tulee kuitenkin tehtyä. Täällä näyttää olevan paljon mureenoita, joten en ole ihan niin innoissani vedessä kahlaamisesta.

Kalastaminen tapahtuu yleensä niin, että ystävämme ovat sankon ja verkon avulla hätistämässä nukkuvia kaloja. Vettä on suurinpiirtein polven ja reiden mittaan asti. Kalat uivat otsavalon loisteessa vähän hätäisesti pakoon jolloin verkko vedessä joutuu niiden kohtaloksi. Joskus kuitenkin käy niin, että kala sattuu pääsemään karkuun. Näin ollen Kaputeeni Kainuvaara odottaa tilaisuutta iskeä atraimella pakenevaan papukaijakalaan. Ne suorastaan hehkuvat turkoosina yön peittämässä vedessä otsavalon loisteessa. Toisella reissulla kalasaalimme on aika hyvä. Meille 2 ja kavereille 6kpl.

Täällä Toaulla asuu ainoastaan yksi perhe pohjoisella sisääntuloaukolla, mutta maanomistajia on muitankin. Jonkinlaisia rakennelmia löytyy rannalta ja ilmeisesti lähisaarten asukkaat käyvät hakemassa täältä ainakin kookosta ja kalaa. Tosin kuulemme, että täälläkin on ciguatera sairaus, joten ns. petokaloja ei kannattaisi syödä. Papukaijakala on ensimmäisenä ruokaketjussa se ei siis syö mitään muuta kuin korallia. Näin ollen ciguateran ei pitäisi olla kertynyt tähän fisuun. En oikein tiedä mitä uskoa näitä tarinoita tuntuu riittävän vähän jokaisella. Kuitenkin alkulähde sairaudelle on koralli, joka puolustautuu tällä myrkyllä. Myrkky on kuitenkin sellaista laatua, että se kerääntyy pikkuhiljaa pahemmaksi mitä korkeammalle ruokaketjussa mennään. Näin ollen siis atollissa uiskentelevaa tonnikalaakaan ei voi syödä, koska se on lähes viimeisenä ruokaketjussa. Tämä myrkky kerääntyy ihmiseen samalla tavalla. Pikkuhiljaa ja jossakin vaiheessa se sitten laukeaa tai sitä saa kalasta isomman määrän kerralla. Olen kuullut, että eräs venelijä oli saanut taudin Karibialla ravintolan kala annoksesta, jossa oli riuttakalaa.

Tuuletus toimii tässä mökissä. On ilmeisesti kookoksenkerääjän väliaikainen tupa.

Opimme tällä reissulla hyödyntämään ruoassa Persilein nimistä yrttikasvia. Maku on tällä kasvilla mieto ehkä vähän suolaheinämäinen. Siitä hyödynnetään pienet pyöreät lehdet. Oikeastaan tämä antaa ruoalla kauniin ulkonäön ja vähän väriä, ei juurikaan makua. Luultavasti siinä on kuitenkin jotakin ravinto aineita. Käytän sen kurpitsa keiton pinnalle. Tähän se sopi mainiosti.

Pyöreät lehdet soppaan, kukkaa ei kannata kait syödä.

Spirit of Argon miehistö näyttää myös meille miten palmusta saadaan ydin ja mikä osa siitä voidaan syödä. Kaiketi voi syödä enemmänkin, mutta se maistuu vain puulta. En tällä kertaa jaa kaikkea palmuytimen salaisuuksia sillä ystävämme oli saanut ohjeet veneilijältä kuka painotti vastuullista poimimista. Tällä samaisella atollilla oli ystäviemme mukaan käynyt ns. luksusjahti, joka oli kaatanut pieneltä saarelta yhden viidestä palmusta ja jättänyt aikamoisen sotkun jälkeensä. Teidän on siis matkustettava tänne niin voimme kertoa miten ja millaisesta palmusta ydin kannattaa ottaa talteen. Melko surullista on, että yhdestä palmusta tulee syötävää ydintä noin 30cm pätkä, jos sitäkään. Ts. yhdessä säilykepurkissa on yhden palmun ydin. Maku on kuitenkin aivan erilainen kuin tölkki tavarassa. Se on todella mehukas ja lähes makea. Koostumus on hieman retiisisiivumainen, tosin se hajoaa pienemmiksi muruiksi. Maku on todella mieto eikä oikeastaan muistuta mitään tuttua. April maustaa sen banaanietikalla, pippurilla ja oliiviöljyllä. Ihan kiva alkusalaatti. En silti pidä hullumpana tuota tölkkitavaraakaan vaikkakin maut ovat täysin erilaiset.

Metsästäjät saaliinsa kera.

Aiski etsii sopivaa koihdetta.

Vai olisiko se tämä?

Eräänä päivänä päätämme mennä sisääntulo aukon lähelle snorkkeloimaan. Koralli ei ole kovinkaan hyvinvoivaa, mutta erikoisia eläviä täällä näyttää olevan paljon enemmän. Bongaamme valtavan kokoisen meritähden nakertamassa korallia. Sen halkaisija on lähes puoli metriä. Huomaan erittäin ruman näköisen merimakkaran, jolla on jonkinlaisia tähden muotoisia piikkejä. Tämänkin koko on varmaan noin 40cm ja paksuus yli 10cm. Kas tuossahan kököttää mustekala korallin päällä. Kaputeeni kuvaa sitä, joten se häiriintyy tästä ja sulloutuu takaisin kiven koloon. Kaikkein upeinta on, että olen löytänyt tältä atollilta tosi kauniita kotiloita. Useita rannalta. Linnut tai ravut ilmeisesti syövät sisukset ja jättävät ne rannalle.

Kaikkien aikojen aarre löytyi kuitenkin snorklatessa. Iso kotilo mötkötti pohjassa korallin kupeessa. Viitoin Kaputeenin kuvaamaan sitä. Näissä on yleensä aina joku sisällä, joko alkuperäinen kotilo tai sitten rapu. Kun Kaputeeni käänsi sen ympäri se olikin yllätykselliseti tyhjä! Vau mikä löytö. Kiikutamme sen jollaan ja laitamme suolavesisankoon myöhempää puhdistusta varten. Sitten huomamme, että sieltähän pilkistää ravun saksi. Emme millään haluaisi tapaa tätä rapua, joten jätämme kotilon toistaiseksi sankoon. Tiedämme kyllä, että kotilon voi keittää (tai pakastaa), mutta rapuhan kuolee sinne sisään ja alkaa haista. Olen myös kuullut, että kuolleen kotilon voisi viedä muurahaisten syötäväksi, mutta sekään ei kuulosta hyvältä. Odotamme, että se ryömisi ulos sen verran, että sen saisi pihdellä vedettyä pois ja heitettyä takaisin mereen. Ensimmäisellä kerralla kun sakset alkavat pilkistää kapteeni hyökkää kärkipihdeillä sen kimppuun. Hän ei kuitenkaan ollut riittävän nopea ja rapuparka pakenee takaisin kotilon sisään. Se ei luovuta vähällä kotiaan meille, mutta ei luovuteta mekään, joten seuraavalla kerralla onnistumme ja rapu pääse takaisin mereen. Tiedän, että osa veneilijöistä kerää näitä kotiloita ja tappaa ne. Sukeltajana tuntuu kuitenkin pahalta tehdä tätä, kerätä merestä jotakin tai jopa surmata. Ainoastaan sen kauneuden tähden. Riistimme rapuparalta kuitenkin vain kodin. Toivottavasti se löytää uuden. Kun löysimme kotilon, kysyin kapulta voidaanko me ottaa tämä? (Tässä vaiheessa se vaikutti tyhjältä). Kapu tuijotti kotiloa samalla ilmeellä kuin Taru sormusten herralla olevalla Smiegelillä ja sanoi, Kyllä, me voidaan ottaa tämä!

Tämä saari vaikuttaa autiolta ja tyhjältä, mutta en ole missään maailmassa koskaan nähnyt tämmöistä luksusjahtien määrää. Onneksi ne ankkuroituvat hieman eri paikkaan kuin me, mutta kuulemme eräänkin luksusjahdin vhf keskustelun välillä ranta ja alus. Kerrottakoon vielä, että rantaan on pystytetty teltat tai aurinkosuojat vieraita varten ja tuotu tietysti asiaan kuuluvat kalusteet.

Ranta: Tarvitsemme lisää pyyhkeitä rannalle.

Alus: Selvä tulee noin 10 minuutin sisällä.

Ranta: Saisimmeko lisää jäitä? Ja tytöt haluavat lisää vettä.

Alus: Selvä jäät tulee sen ja sen mukana sinä ja sinä kellonaikana.

Ranta: Saisimmeko lounaan rannalle.

Alus: Tulee Frankin mukana 5 minuutissa.

Ranta: Tytötkin haluavat kokeilla liitovarjoja, tuotteko niitä pari lisää.

Alus: Mike tuo toisella jollalla.

Ranta: Pojat haluavat huomennakin lentää liitovarjoilla, soitatteko opettajan takaisin. Opettaja oli jo lähetetty Fakaravalle, jotta olisi siellä huomenna asiakkaita varten. Hän on jonkin matkaveneen ”tavallinen matkaveneilijä”, joka siis purjehtii ja näin ollen joutuu lähtemään hieman aikaisemmin kohti seuraavaa atollia kuin luksusjahti.

Alus: soittaa vhf:llä pois purjehtivalle opettajalle, voisiko hän tulla takaisin? No ei oikein onnistu koska on jo puolivälissä ja näin ollen hän ei ehdi ajoissa Fakalle eikä ajoissa Toaulle. Voisimmeko pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa.

Alus: soittaa rannalle ja selittää tilannetta uudestaan ei eipä oikein onnistu. No ei siten…

Ranta: saisiko kajakkeja pari kappaletta.

Ranta: saisiko musiikkia… tässä vaiheessa suljimme vhf radion. Huomasimme kuitenkin, että helikopteri lähestyy hiekkarantaamme pääalukselta...

Toaun atollin meren puolelta.

Omahan kansi ja kyljet ovat alkaneet haalistua ja ruostua viimeisen vuoden aikana aika lailla. Kaputeeni alkoi jo Fakaravalla paukuttamaan pahimpia ruostepaikkoja kannelta. Tämä tarkoittaa vasaralla ja ruuvimeisselillä hakkaamista niin, että ruoste irtoaa. Meteli on myös sen mukainen. Olo on kuin rumpujen sisällä istuisi. Tosin istuin kuulosuojaimet päässä. Hän onnistui tekemään pienen reiänkin kanteen. Takawc:n katto on ainoa paikka jota ei varsinaisesti ole purettu kokonaan. Hitsaussauman kohdalla on sitten ollut pieni reikä, joka on vuosien saatossa ruostunut puhki asti. Kaputeeni paikkasi sen toistaiseksi gorilla teipillä ja veti maalin päälle. Hitsaamme tämän kohda Tahitilla kun saamme oikeanlaista metallia reiän peitteeksi. Nyt on paikutettu keulasta sitlooraan pahimmat ruostekohdat, mutta tekemistä riittää vielä. Aiomme uhkarohkeasti maalata veneen kyljet (ja kannen) ankkurissa ollessa vesirajaan saakka. Sisätilatkin odottaisivat lakkausta tämä lienee sitten taasen minun hommani, mutta ensin ulkopuoli.

Kerroin aikaisemmin paikallisten asumuksista, joita täällä on. He ovat tuoneet tänne myös kanoja, jotka pitävät omaa elämäänsä saarella. Huomaamme ison tynnyrin johon on kuulemamme mukaan laitettu jotakin lietettä, johon kärpäset sitten munivat. Munista tulee toukkia, joita syötetään kanoille. Kanat saavat tästä proteiinia ja munivat herkullisia munia. He käyttävät kärpästen munia/toukkia sillä siemenet ovat täällä kalliita. Täytyy tunnustaa, että näiden ihmisten on todella käytettävä luovuuttaan hankkiakseen ruokansa näillä atolli saarilla. Olen kuullut myös koirien käyttämisestä ruokana. Tämä ei ole epätavallista atolleilla kun muuta liharuokaa ei ole saatavilla. 

Palmuydin lautasella hienon maiseman kera.

Kaputeenin lempipuuhaa, omat ja vieraat roskat poltettu.

Eräs veneilijä on paennut Covidia tälle Toaun atollille ja laittanut vihannekset kasvamaan saarelle. Hän on myös kaivanut jonkinlaisen kaivon esiin. Sitä voi hyvin käyttää pyykki ja kylpyvetenä. Kaivo on oikeastaan vain noin metrin syvyinen neliömäinen kuoppa. Siinä on kuitenkin jonkinlaiset tuet ympärillä. Vesi näyttää vähän likaiselta, mutta hän on kauhonut siitä pinta veden pois, joten se suodattunee kirkkaammaksi.

En ole ihan varma onko riippukeinu kookoksille vai ihmisille.

Varsinaista kasvihuonetta ei tarvitse mutta tukiseinä on tehty palmun oksista. Veikkaisin, että kurkkua siinä on tulossa. Ehkä?

Covidista puheenolleen täällä tilanne on pahentunut sen suhteen . Ikävä kyllä paikalliset ovat pitäneet jonkinlaiset juhlat, johon on osallistunut noin 300 henkilöä. Täällä on sitten ollut oikein supertartuttaja ja nyt Tahitilla on kuuleman mukaan yli 100 tartuntaa(tilanne 17.8). Siis puolet enemmän kuin varsinaisen lockdownin aikana. Ei vaikuta kovin hyvältä suunnitelmiemme kannalta. Tai eihän meillä ole mitään muuta suunnitelmaa kuin odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen todella turhautunut tähän tilanteeseen. Emme siis pääse eteenpäin ja suunnitelmamme ei oikein kestä yhden vuoden lisäaikaa täällä. Olisi suotavaa, että veneilijät pääsisivät jatkamaan matkaa.

Viimeisen tiedon mukaan (30.8) tartuntoja on jo yli 300, joten tilanne pääsi sitten karkaamaan käsistä todella pahasti. Täytynee olla tyytyväinen, että he saavat luultavasti kaikki sairastuneet jäljitettyä. Tahitia ei kuitenkaan suljeta sillä paikalliset ovat riippuvaisia turismista. He eivät kestäisi enää toista lockdownia. Täytynee vaan alkaa elämään tämän viruksen kanssa. Kaikissa kaupoissa ja julkisissa tiloissa on käytettävä maskia. Vältämme Tahitilla menemistä, mutta kohta on pakko lähteä sillä ruoka ja cola varastot ovat aika vajaita. Viimeinen pullo colaa meni jo viime perjantaina, joten eiköhän se kapu kohta ota suunnan kohti Tahitia. Odotellaan vaan tämän viimeisen maramu tuulen taantumista. Vaikka eihän nämä tuulet täällä ole kovinkaan kovia nyt olleet. Kylmä täällä sen sijaan on. Merivesi varmaankin vain 25 astetta ja samoin ilma välillä. Pitää ihan suojautua viimalta. Olenkohan tottunut jo tähän lämpöön?