Jaakobin portaat VS Kapteeni.

Cape Townista St Helenalle. 31.3-17.4.

Ulos kirjoittautuminen Etelä-Afrikasta vie hieman enemmän aikaa kuin ajattelimme. Meidän on lähetettävä ulos kirjautuminen sähköpostitse ja odotettava vastausta tullilta. On hieman epäselvyyttä mitkä paperit he haluavat ja näin ollen joudumme useaan otteeseen skannaamaan ja lähettämään eri papereita sähköpostilla. Kello alkaa lähestyä puolta päivää. Ongelma ei sinänsä ole aika vaan se, että iltapäivällä tässä satamassa alkaa yleensä tuulemaan ja Omaha on sellaisessa piltuussa, josta lähtö ei ole kovin helppoa. Saamme apua Herveltä ja onneksi laiturilla on muutakin väkeä.

Ulos peruutus onnistuu suhteellisen hyvin, kunnes puuska alkaa painaa Omahaa. Matruusi huomasi tämän tällä kertaa kenties hieman ennen kapteenia ja yrittää juosta fenderi pallon kanssa keulalta perään. Onneksi vasemman puolen pampulat on vielä paikoillaan ja nojaamme jonkin verran laiturin päätyyn ja yhteen veneeseen. Kaputeeni painaa kaasua ja Omaha kiihtyy riittävästi jotta jyrkkä 90 asteen käännös saadaan tehtyä. No uloshan se tuli eikä mitään tainnut hajota.

Matka voi alkaa. Tiedämme, että lähellä rannikkoa on vähän kovemmat tuulet, tosin myötäiset, joten ensimmäinen suunnitelma on päästä ulospäin rannikosta. Käy kuitenkin ilmi, että aika mahtavat aallot tulevat viistosti juuri sieltäpäin, joten ei kannata puskea niitä vasten. Tyydymme myötäisiin, kurssi lähes suoraan pohjoiseen.

Edessä on pitkä purjehdus kohti Azoreita , vaikka pysähdymmekin ST Helenalla, jonne on matkaa noin 1700nm. Lähdön hetki on toisaalta paras ja toisaalta pahin. Pitkää matkaa ei kannata sen enempää miettiä vaan mennä päivä kerrallaan, kyllä se satama sieltä sitten lähestyy.

Keli on 25kn myötäisestä. Saamme kuitenkin parin ensimmäisen päivän aikana aika voimakkaita puuskia. Pahin on 48kn toisena yönä. Olemme molemmat nukkumassa salongissa, mutta Kapteeni on vahdissa. Matruusi ei onneksi tajua koko kauheutta vaan torkkuu tyytyväisenä. Aallot ovat korkeat, mutta tulevat suoraan takaa, joten Kaputeeni on virittänyt ajamaan sekä tuuliperäsimen, että sähköpilotin. Meno on suhteellisen tasaista, joten tämä on ensimmäinen kerta kun olemme sisällä aluksessa pitämässä keliä. Olen vähän aikaisemmin ihmetellyt kun kanssaveneilijät ovat sanoneet, että kovalla kelillä luukut kiinni ja sisälle, kun meillä se on ollut juuri päinvastoin. Silloin pitää ajaa venettä aaltojen mukaan. Nyt Omaha kuitenkin kulkee tasaisesti, ehkä olemme onnistuneet virittämään purjeet oikein suhteessa tuuleen ja aallokkoon.

Lämpötila putoaa toisena yönä vain 11 asteeseen ja kelluntahaalarit on kaivettu esiin. Ei siellä muutoin tarkene olla vahdissa. Pipo, villasukat ja saappaat on käytössä molemmilla. Omahan lämmityslaitteet ovat kaikki rikki, joten odotamme vähän kauhulla Eurooppaan tuloa. Kaputeeni saa kuitenkin korjattua moottorista lämpöä ottavan puhaltimen. Tämä tosin tuo lämpöä vain silloin kun Volvo on käynnissä.

Noin viiden päivän päästä alkaa lämpö taas nousta ja pian se kiriikin yli 20:neen asteeseen. Kapteeni nauttii auringosta. Erittäin tasaiset myötäiset kelit ja aallokkokin alkaa olla vähän pienempää. Saamme väliin parin mieto tuulista päivää, mutta konetta ei käynnistetä vaan lillitään vähän hitaammin eteenpäin. Matka viekin meiltä sen 17pvä. Emme pidä kiirettä sillä myöhästymme joka tapauksessa ST Helenan, joka viikkoisesta torstaisesta cov testaus päivästä.

Aurinko paistaa mukavasti joka päivä. Sateita ei ole yhtään ennekuin saavumme ST Helenalle. Vuoret keräävät aina pilviä, joten saavumme saaren suojaan sadekuuron ja puuskien siivittämänä. Odotamme jännittyneenä millaiset poijut mahtaa olla, sillä tänne ei saa ankkuroitua. Pian alkaa näkyä kaupunkia, on aamupäivä, harmaa sellainen.

ST Helenalla poijussa, WD40, paras venetarvike ikinä.

Purjeveneet tulevat näkyviin ja yllätykseksi poijut ovat lähes kaikki käytössä. Olen hämmästynyt, että täällä on näin paljon veneitä sillä odotin ehkä muutamaa. Kuusi venettä odottaa testausta ja sisäänkirjautumista meidän lisäksi. Yhteensä aluksia on 18. Poijujen seassa näemme pienen aluksen ja tämä osoittautuukin satamakapteeniksi. Vastaanotto on erittäin mukava ja asiallinen. Saamme Omahan kiinnitykseen apua. Nämä poijut ovat todella järeät, mutta kiinnityslenkkiin on mahdotonta yltää veneen kannelta.

Saamme ripeästi ohjeet. Ei saa poistua veneestä edes uimaan. Tarvittaessa aluksen alle saa mennä tekemään huoltoa, mutta siihen pitää kysyä lupa satamakapteenilta. Saavuimme sunnuntaina, Satamakapteeni yrittää kaikkensa, että testaus saataisiin tehtyä jo tiistaina. Hänellä on kädet täynnä sillä uusia venekuntia on vielä tulossa, vaikka kausi alkaa olla lopuillaan.

On kuitenkin niin, että testit ovat saarelta loppu ja he käyttävät varatestiä, joka on tehtävä kahdesti. Näin ollen pääsemme maihin vasta torstaina ja silloinkin vasta iltapäivällä, jolloin pankki on jo kiinni. Paikallista valuuttaa ei pysty muualta nostamaan.

Satamakapteeni tulossa testeineen, seuraavaksi on meidän vuoro.

Aikaisin perjantai aamuna ahtautuu saman venetaksiin kuuden veneen miehistöt. Venetaksi onkin todella mukava palvelu. VHF:llä soitto mihin aikaan haluat mennä ja tulla, kuitenkin klo 9-18 välissä. Eipä sitä pidempään voisikaan olla maissa, sillä pimeä tulee jo kuuden aikoihin illalla. Sanonta onkin, että purjehtijan keskiyö on klo 21.

Saamme kutsun perjantaina paikalliseen veneklubin illanistujaisiin. Venetaksi tekee tänään poikkeuksen ja kiikuttaa meidät takaisin klo 22 aikaan. Musiikkia on luvassa ja paikalliset nuorukaiset tuovat jättisuuria langusteja myytäväksi. Hyökkäämme Kaputeenin kanssa heti ostoksille. Näin isoja ei olla nähty aikaisemmin. Hintakin on kohtuullinen, 13puntaa. Tämä jätti saa kuitenkin odottaa vielä huomiseen, laitamme sen meriveteen odottamaan tuomiota. Ilta on oiva tilaisuus tutustua muihin veneilijöihin. Kiitos klubille vieraanvaraisuudesta.

Ehkä paras Langusti ikinä!

ST Helena teki vaikutuksen ystävällisyydellään turisteihin. Enkä nyt tarkoita perus settiä vaan saimme fiiliksen aidosta kiinnostuksesta ihmisiin. Pankissa vaihdettaessa rahaa, annoin kassaleidille kasan dollareita. Laskin ne lähtiessä ja muistelin, että niitä oli noin 200 ehkä vähän yli. Sainkin puntia ja katsoin, että on kait ne on suurin piirtein oikein. Kassatäti laski ne kuitenkin käsin, joten virhehän siinä tuli. Vielä niin päin, että sain liian vähän puntia. Ehdimme kuitenkin lähteä jo maksamaan tullille maksuja. Kun tulimme takaisin, lounaalla oleva pankkileidi tuli vetämään hihasta, että teidän pitäisi tulla pankkiin uudestaan. Seuraavan kerran minulle tultiin ruokakaupassa sanomaan, että kävittekö jo pankissa. Sana oli kiirinyt eteenpäin nopeammin kuin lähimmällä puhelimella. Suomalaisella operaattoreilla ei tosin ollut kenttää tällä saarella ollenkaan. Taitaa olla aika harvinainen kohde.

ST Helenan museosta, varmaan ekoja spa ammeita.

ST Helena museo ehdottomasti käymisen arvoinen.

Tämä tykki on Hollantilaisesta aluksesta Witte Leeuw (Valkoinen Leijona) vuodelta 1613.

Ehdotin Kaputeenille, että mentäisiin paikalliseen bubiin kaljalle. Olihan perjantai päivä ja odottelimme, että veneilijöiden ilta alkaisi. Pian saimmekin seuraa paikallisista duunareista, jotka ihan välttämättä halusivat tarjota meille kierroksen ja toisenkin. Noin paljon olutta yhteen kyytiin on tullut juotua viimeksi todella kauan aikaa sitten. Kaputeeni alkoi jo vähän yskiä sillä hän ei tunnetusti ole oikein oluen ystävä.

Edullinen paikka tämä ei kuitenkaan ole sisään kirjautua. Satamamaksut, paikallinen vakuutus, poiju ja lauttamaksut veivät yhteensä varmaan 300€. Saimme ostettua paikallisia banaaneita, jotain kaktushedelmää (oli muuten tosi makeaa), perunoita ja chilejä sekä kurkkua ja tomaattia. Torstai on paras päivä ostaa tuoretavaraa. Lauantaina tuli lentokone, joka toi kananmunia. Emme jaksaneet odottaa iltaan asti, joten seuraavan päivän niitä ei enää ollut kaupassa. Tämä ei sinänsä ollut minulle yllätys sillä näin saarella yleensä eletään. Ostat silloin paljon kun satut jotakin tarvitsemaasi kaupasta saamaan. Yllättävän vähän täällä ollaan omavaraisia. Kaikki tulee nykyään lentorahtina. Vesi on saarella vähän ongelma, sillä vedentekokonetta ei ole.

Päätämme tehdä päivä ajelun oppaan saattamana saaren ympäri. Melina antoikin oivan suosituksen, mutta tämä opas ei ollut saatavilla. Oppaanamme toimikin paikallisen kirjakaupan omistaja Patric. Päivään sisältyi lounas ja varmaankin halutuimmat nähtävyydet. Napoleonin hauta ja vankila, joka muistutti enemmän kyllä huvilaa. Homeessa se taatusti oli sillä haju oli sen mukainen. Yllättävää oli, että se kuuluikin Ranskalle. Saarella asuu myös Ranskan suurlähettiläs, jolla on oma maa alue, joka on siis Ranskaa.

Napoleonin vankila. 

Hänen hautansa.

Polku Napoleonin haudalle.

Pääsimme näkemään kuvernöörin talon ja tietysti sen pihalla asustavat maakilpikonnat. Jonathan on niistä vanhin ja asustanut täällä lähes 200 vuotta. He sanoivat sen olevan vanhin kilpikonna maailmassa, mutta mielestäni Pitcairnin kilppari on yli 200 vuotias. Ne ovat kuitenkin samaa lajia eli kotoisin Galapagokselta. Jonathan on aikamoinen kaveri. Se oli karannut kerran ylös vuorille aitauksesta syömään makeita päärynöitä. Tarvittiin 4 miestä nostamaan se auton lavalle koti matkaa varten.

Jonathan ja kumppani.

Kuvernöörin talo.

Saarella on kaksi sukellusliikettä ja kun se kuuluu harrastuksiin niin aateltiin kysäistä mitä maksaisi suket täällä. Omilla laitteilla ja ilmoilla hinta oli varsin kohtuullinen. Valitettavasti valaiden kausi on jo ohi, joten niitä ei päästä näkemään. Näkyvyydet on kuitenkin huikeat ja teemme ensimmäisen sukelluksen pieneen onkaloon, jossa on paljon elämää. Siitä alkaa riutta jonka voi kiertää. Korallia ei varsinaisesti täällä kasva, mutta oikein kelpo sukellus kuitenkin. Oppaamme oli tyytyväinen kun sai kuvata rauhassa. Olimme hänen mielestään helppoja asiakkaita, meitä ei tarvinnut vahtia. Me sitten selitettiin, että ollaan totuttu pysymään ryhmässä pimeissä olosuhteissa.

Kiitos sukellusoppaallemme!

Oli niin mukava kokemus, ja opas, että haluttiin toinenkin sukellus ja saatiin vielä vähän alennustakin. Nyt oli vuorossa hylkysukellus. Sisäänmeno lupaa ei tietenkään ollut. Lisäksi saarella on kielletty ns deko sukellukset sillä heillä ei ole saarella painekammiota. Tämähän sopii meille vallan mainiosti. Teräs runkoinen hylky on upotettu rinteeseen sukellusta varten. Max. syvyys on noin 30m. Se on kyljellään. Alus on jäänyt kiinni huumelastista ja näin ollen takavarikoitu. Ei kovinkaan vanha, mutta paljon elämää. Eka kerran näin täällä mureenat niin, että ne eivät olleet koloissa piilossa. Hauska juttu tapahtui kun Kaputeeni meni kuvaamaan mureenaa, mutta pikkukala tulla tupsahti suoraan kameran eteen katselemaan, että minä myös, minä myös. Kun menee tällaisiin paikkoihin, jossa ihminen ei ole pilannut luontoa, eläimet tulevat lähelle. Sain pienestä linnustakin kuvan varmaan 30cm päästä. Huikeeta.

Rauhanlintu.

Kaputeeni on höpöttänyt jo varmaan vuoden verran, että hän haluaa kiivetä St Helenan Jacobin portaat ylös. Ajoitettiin kiipeäminen aamupäivään, jolloin aurinko ei paista ihan suoraan portaisiin. Ilmasto on täällä sopivan lämmin suomalaiselle, noin 25 astetta. Tuuli on selkeästi vähän viileä. Saarelaiset olivat kovin huolissaan onko tämä meille liian kuuma. Vastasin, että täällähän on kylmä, kun oltiin Australiassa, siellä oli koko ajan +30, siellä on sitten kuuma.

Askelmia Jacobin portaissa on 699. Ne on rakennettu solan pohjalta ylös pieneen kylään, jossa koulu on aikanaan sijainnut. Kaputeeni meni edellä ja minä perässä. Hitaasti mutta varmasti. Kaputeeni suoritti pienellä huijauksella ylös menon nopeammin ja minä sitten perässä. Hän nimittäin jätti minut yksin höpöttämään ja ihailemaan maisemia. Enhän huomannut kun istuin selin eikä mokoma mitään virkkanut kun jatkoi matkaa ylöspäin. Mukava treeni ja selkä meni sitten jumiin seuraavana päivänä. Varsinkin kun toinen sukellus oli tämän jälkeen. Tiesin kyllä, että tästä ei hyvä seuraa, mutta eihän sitä voinut välistäkään jättää. Kapteenin jalatkin meni tönköksi, varsinkin kun hänen piti tulla portaat alas alle 3minuutissa. Minä kävelin tietä pitkin.

Jamestown Jaakobin portaiden yläpäästä.

Matruusin reitti takaisin.

Unelmien täyttymys.

Vietimme saarella noin 7päivää maissa + odotusaika 4pvää. Nyt on aika jatkaa matkaa kohti Azoreita. ST Helena oli varsin miellyttävä paikka pikku lomaan. Suosittelen erityisesti sukellusta. Varsinkin tammi-maaliskuussa kun valashait tulevat. Saaren länsi puoli on mukavan suojainen, joten sukellukset onnistunevat joka päivä. Hylkyjäkin löytyy useita.

Vapaamatkustaja?