Karibia, Martinique, Ankkurielämää

Olemme aikalailla asettuneet Martiniquen Sainte Annen ankkurilahdelle. Tosin kävimme pikaisesti piipahtamassa St Lucialla kun nuorempi veljeni kävi kylässä. Kapteenin mieli rommi oli päässyt loppumaan ja eihän siinä auttanut muu kuin lähteä hakemaan. Keliäkin oli enemmän kuin riittävasti ja aallokko oli noin 3metristä. Matka joutui vaikka miehistö voikin pahoin. Olimme kuitenkin jo iltapäivällä perillä ja seuraavana päivänä takaisin kohti Martiniquen pääkaupunkia. Pikainen visiitti kilpparilahdella eli Anse Noirella ja sitten taas Le Marin satamaan ankkuriin.

Diamond Rock paan paalla... Matkalla kohti Anse Noirea.

 

Anse Noiren ranta.

Kuten mainitsin olemme olleet ankkurissa toista kuukautta. Nyt on ollut aikaa nauttia lämpimistä kespäivistä ja samalla tehdä niitä miljoonia pikkuasioita, jotka on vaan jäänyt. Tosin kaikki eivät edes ole ihan pikkuasioita. Olen rakentanut kankaasta meille biminin eli katoksen vihdoin veneen takaosaan. Siinä menikin melkein viikko kun tein kaavoja ja sovituspaloja. Lopputulos on ihan kohtuullinen, itse tehdyksi. Hommaa ei helpottanut, että takavanteille ja tuuligenulle piti keksiä läpivienti, lisäksi niitä piti rakentaa pitkittäisputkille taakse. Loppupaloista tuli suojahuppu tuuliperäsimelle ja suihkusetti johon saa laitettua shampoo pullot ja saippuat. Meilla on suihku uimatasolla ja kyllästyin siihen, että saippuat tahtoivat lentää mereen peseyteyssä.

 

Kuva kertokoon!

Bimini ja osa aurinkokatostakin nakyy.

Tuuliperasimen suoja, tama oli helpoin tehtava.

Suihkusetti, onneksi tuli hankittua stanssausvalineet purjerenkaita varten.

Tein suojan myös keulakannelle ja lisäksi olen ommellut mastolta taaksepäin tulevan pressun, joka suojaa kantta auringolta silloin kun ollaan paikoillaan ankkurissa tai satamassa. Eipä olisi uskonut, etta auringosta pitävä Kapteeni rupesi tätä jo vaatimalla vaatimaan. Ensin ei meinannut löytyä sopivaa materiaalia. Voi olla, että nyt valittu ei kestä kovaa tuulen riepottelua, mutta vahvistuksia siihen on tehty urakalla. Lahinnä tein niitä liinasta ja meillä kulkeekin kolme pitkää liinaa veneen suuntaisesti, jotka ompelin pressuun kiinni koko matkalta. Toivottavasti ei käynyt niin, että tein ns. liian huonosta materiaalista liian hyvän, koska liinaa on jo tähän veneeseen kaytetty yksi sadan metrin rulla. Kyllä varjo on kuitenkin ihana asia! 

Kapteeni on taistellut webaston lämmittimen kanssa ja täällä ei oikein ymmärretä miksi joku haluaa lämmityksen kun kaikki muut haluavat jäähdytystä. No nyt siihen on tilattu yksi uusi osa, jossa vika toivottavasti piilee. Epäilemme syylliseksi puhallinta.

Lisäksi on rakennettu keittiön välitilaan lisävalaistusta. Korjattu maston valot. Maston läpivienti oli hapettunut ja tricolorista kansivaloon saakka kaikki alkoivat olla pimeitä. Ankkuripelin alle on laitettu tammipala, joka jäykistää kantta. Olemme havainneet, että vinssi hieman antaa periksi, jos ankkuri on imaissut tiukkaan kiinni. Muutoinkin ketju nousee nyt irti kannesta, jolloin se ei kuluta kannen maalipintaa. Lienee syytä mainita tässä kohtaa kiitokset tammen palasta, joka on kotoisin Jussin pihatammesta ja lahjoitettu meille läksiäisissä.

Tammipala asennettuna paikoilleen ankkurivinssin alle.

Eiköhän tuossa ollut tarpeeksi töitä, onhan tässä tehty muutakin, tai siis oltu tekemättä. Pidettiin grilli iltaa ja mukana oli Matrha alus, joka purjehtii täällä Eestin lipun alla ja La Vida alus Suomesta. Juu täytyy mainita, että sinä iltana tuli vesikuuroja enemman kuin normaalisti, mutta eihän se meitä haitannut kun viritettiin pressut pöydän päälle. Ilma pysyy kuitenkin lämpimänä kuuroista huolimatta. Mikäs siinä ollessa. Ihan loistavaa porukkaa ja hieno ilta.

Mukava Marthan porukka kutsui meidät seuraavana iltana kylään syömään lettuja ja voi pojat mitä ruokaa! Colin Artcher tyyppiseen veneeseen oli katettu meille hienot täytteet letuille. Oli sieniä, juustoa, lihaa, valkosipulivoita, kastikkeita, suolakurkkua ja vaikka mitä muuta. Unohtamatta viiniä ja upeaa kattausta posliinastioista. Tietty piste iin päälle oli komea alus ja mennyttä meirmiesaikaa henkivä salonki. Kiitos Marthalle oli mukava tutustua teihin ja varmasti nähdään vielä.

Iiris alus oleilee samaisella lahdella ja aina kauppaan mennessä olemmekin käyneet moikkaamassa ja vaihtamassa kuulumisia. Heillä on netti omassa veneessä ja olemme saaneet käyttää heidän verkkoaan. Aika ajoin asioita täytyy kuitenkin hoitaa tai odottaa sähköpostia ja ankkurlahdella nettiä ei vaan ole. Olemmekin jo saaneet nettipummin maineen heidän veneessään. Tosin varmasti hyvässä hengessä.

Ankkurielämää tarkemmin tutkisteltua tulee vääjäämättä seurattua naapuri veneitä. Jonkin matkan päässä olevassa veneessä on koira. Mikäs siinä, mutta mitäs koira haukkuu kun jää yksin veneelle ja isäntä lähtee kylille. No ohikulkevia jollia tietysti. Kyllä se koira odottikin isäntäänsä. Aina kun jolla meni ohi tai se kuuli moottorin äänen alkoi se haukkua, jos jolla meni läheltä alkoi jo häntä heilua. Aina se juoksi keulaan ja takaisn perään pettyneenä kun oikea jolla ei tullutkaan.

Toisaalla olevassa veneessä on kissa. Iltaisin alkaa usein kuulua loiskahduksia kun kalat alkavat hyppiä, sillä elämää tässä lahdessa on, vaikka riutat puuttuvatkin runsaasta ankkuroinnisa johtuen. Kissa parka yritti tietysti metsästää meressä olevia kaloja ja kuinka ollakaan se meni ankkuriketjua pitkin alemmaksi ja alemmaksi kunnes ei enää päässyt omin voimin ylös ja mikä mouruaminen sieltä kuuluikaan ja omistaja maanitteli sitä pitkän tovin ennenkuin saivat sen pois siltä. Ei kissanpäivät ole aina helppoja täällä ankkurissakaan.

Meidän veneen lähellä sensijaan asustelee Kalle kilpikonna. Sillä on ikää jo aika paljon ja kilpikin alkaa olla jo huonossa kunnossa. Kokoa sillä on kilvessä varmasti metrin verran. Sen ihoon on tarrautunut kaksi suhteellisen suurta remoraa. Remora on kala joka kiinnityy imukupilla isäntä kalaan. Tämä aiheuttaa sen, että se ei tahdo saada päätä enää kunnolla ylös ja ilma kulkee vähän huonosti sen keuhkoihin. Sen ei pidä antaa hämätä, kilppari on ollut täällä jo luultavasti ennen ensimmäistäkään purjevenettä ja on oppinut miten kameraa vältellään. Aiski nimittäin yritti kuvata sitä kannelta. Kun se huomasi kameran se tietysti sukelsi. No ei se mitään kyllähän se tulee kohta uudestaan, jos odotellaan. No niin tuli, mutta toiselta puolelta venettä. Kun Aiski siirtyi toiselle puolelle niin se sukelsi ja nousi pintaan toiselta puolelta. Eikä muuten tullut lähelle venettä, eikä muuten ollut etuperin. Heti kun kameran laittaa pois ja puuhailee omiaan se saattaa tulla parin metrin päähän veneestä. Sama juttu snorklaajan kanssa. Se on usein meidän keulan alla ja sieltä sen saattaa yllättää, mutta aika pian se lähtee ja tulee takaisin kun olet päässyt uimatasolle ja alkanut jo peseytymään.... Joka ilta ja aamupäivä se kuitenkin tulee syömään meidän veneen lähelle. Kun kuulee jonkun vetävän ilmaa keuhkoihin, se on Kalle taas... 

Kalle

 

Tassa on Kallen kaveri.

Ihmiset sen sijaan ovat niinkuin Suomessakin. Paljaita takamuksia nakyy silloin tällöin ja osa viihtyy ilkosillaan paremmin kuin vaatteet päällä. Lämpöähän täällä riittää. Täytyy kyllä mainita, että yötkin alkavat olla kuumia ja olenkin ottanut käyttöön Portugalista hankitut kuumavesipullot. Niistä tuli nyt kylmävesipullot. Ts. olen laittanut ne pakastimeen ja jäädyttänyt. Totean asian onnistuneeksi ja kyllä, kaksi edellistä yötä olen nukkunut taas erinoimaisesti. Heräämättä kertaakaan siihen, että hiki valuu pitkin kaulaa vaikka on paikoillaan.

Karibia, Martinique ja karnevaalit.

St Lucian viimeiset ystävämme lähtivät iltapäivän lennolla Suomeen. Olemme luvanneet olla Martiniquella 14.2 vastaanottamassa seuraavia vieraitamme. Minna ja Tuuli ovat tulossa vahvistamaan miehistöämme. Kapteeni saakin kunnon Naisiston veneeseen! Aijai Matruusi nauttii, kynsien lakkaus ja muut tyttöjen jutut ovat nyt tärkeässä roolissa.

Purjehdimme Aiskin kanssa St Lucian Rodney Baysta Martiniquen Le Marin satamaan. Jonkin verran jouduimme kryssimään, koska virta ja tuuli painoivat meitä liikaa länteen. Olemme kuitenkin positiivisesti yllättyneitä kuinka hyvin Omaha purjehtii sivuvastaiseen tuuleen! Pääsemme purjeilla helposti matkaveneilijän noin 5nm vauhtiin. Hitsatut vantitkin tuntuvat kestävän ainakin toistaiseksi.

Le Marin satamassa bongasimme Iiris veneen ja eikun tekemään tuttavuutta. Kiitos Iirikselle, saimme paljon tietoa nopeasti sataman eri osista ja tietty se ruokakauppakin löytyi taas vaivatta. Nähdään varmasti vielä myöhemmin.

Vieraiden saavuttua lähdimme ensimmaiseen ankkurointiin laheiselle lahdelle Le Marinista lounaaseen, Grande Caye lahteen. Tässä kävimme jollalla snorklaamassa läheisellä uimarannalla ja ajelemassa Mangorven metsittämää jokea pitkin. Seuraavana päivänä ohitimme mukavassa myötäisessa tuulessa Diamond Rock kiven. Tai oikeastaan se on iso kukkula, joka on mantereesta irti. Ankkuriin Anse d’ Arletsiin illaksi ja viimeiseksi löysimme kivan pikku lahden nimelta Noire. Lahteen mahtuu maximissaan 4 venettä ja se on mukavan suojaisa idyllinen paikka. Rannalla on joitakin rakennuksia, mutta ei ilmeisesti mitään ravintola tarjontaa. Paikalliset tulivat rannalle uimaan ja siihen lahti soveltuikin erinomaisesti. Kapteeni sai kuvattua useita kilpikonnia. Ne tulevat välillä pintaan ottamaan ilmaa ja painuvat taas noin puoleksi tunniksi upoksiin. (Edellisessa julkaisussa on kuvia kilppareista)

Minnan viimeiseksi illaksi menimme Fort de Franceen eli saaren pääkaupunkiin. Viimeiset rusketukset kehoon ja illalla saatoimme Minnan taxille ja kohti lentokenttää. Seuraavana päivänä teimme kauppareissun ja kävimme paikallisessa kirjastossa, jossa on kohtuullisen hyvä wifi. Eihän me tätäkään wifiä olisi löydetty ilman Suomalaisen, Oulu kotisatamana olevan venekunnan Suvi 2 apua. He olivat ankkurissa Fort De Francen lahdella ja ankkuroimme tietty heidän lähelleen. Hienoa tavata näin mukavia ihmisiä reissun päällä.

Kauppareissulta takaisin tullessa tuuli oli kääntynyt vastakkaiseen suuntaan kuin aamulla ja jolla laituriin puhalsi aika hyvä tuuli ja sehän pääsi nostamaan myös kohtuullisen aallokon. Ikävä kyllä laiturin alareuna on tervävää rosteria ja jollan takaponttooni oli jäänyt jumiin sen alle. Seurauksena oli 9 reikää ponttoonissa. Saimme kuitenkin jollan ajettua veneelle ja nostimme sen kannelle korjausta varten – onneksi. Tuuli alkoi nousta koko ajan ja useat veneet joutuivat ongelmiin kun aallokko ja tuuli käänsivät veneet ns. väärään suuntaan. Yksi veneistä ajatui pahasti rannalle ja kivikkoon, kyllä riitti ohjelmaa kun sitä yritettiin hinata pois jollien ja poliisin toimesta. Välillä sen keula oli kohti Omahaakin, mutta onneksi saivat käännettyä sen ennen törmäystä. Yhtä hyvä tuuri ei ollut lähellä olevalla Ranskalaisella veneellä ja se sai iskun suoraan kylkeen. Ilmeisesti pahemmilta vaurioilta kuitenkin vältyttiin.

Vallitseva tuuli on täällä idästä ja kun alkoikin puhaltaa lähes lännestä oli aika monen nostettava ankkuri ja vaihdettava paikkaa. Mekin jouduimme käynnistämään moottorin, jotta ankkurin veto ei olisi liian luja. Lisäksi veneet olivat aika lähekkäin, joten kannella piti olla vahdissa 6-8 tuntia ennenkuin tilanne alkoi rauhoittua. Selvisimme jollan paikkauksella ja sadevesi huuhtelulla. Tämä paikkaus aiheutti kuitenkin sen, että jouduimme olemaan ankkurissa kaksi päivää jumissa Fort De Francen edustalla. Eihän meillä hätää ollut, aurinko paistoi ja ruokaa oli jääkaappi täynnä.

Tilanteen korjauduttua purjehdimme Saint Pierre nimiseen kylään ja ankkuriin, kuten nyt on tavaksemme muodostunut. Pikaisesti jollalla rantaan ja kävelylle kylälle. Sattumalta löysimme tien Mehubaariin, johon minä iskin silmäni heti. Haluaisin kovasti tutustua paikallisiin hedelmiin, mutta en ole vielä saanut riittävästi tietoa miten ja mihin niitä kannattaa käyttää. Herra mehubaarista oli kehittänyt bisneksen siitä että puristaa eri hedelmistä alkoholittomia coctaileja.

Maistelimme kolmea erilaista juomaa ja siinä ryystäessämme mehuja tuli paikallinen ”tulkkaamaan” Englanniksi meille mehuista ja osasipa pari sanaa suomeakin ”Olin humalassa” sekös meitä nauratti. Oli tästä herrasta meille paljon iloakin. Hän nimittäin halusi kertoa meille St Pierren historiasta ja olimme juuri sinne rakennetun teatterin raunioiden lähellä. Niinpä saimme oppaan reiluksi tunniksi yhdellä mehumukilla ja päätimme ottaa tarjouksen vastaan.

Todellakin hän kierrätti meitä pitkin raunoita ja kertoi historiasta. St Pierre on loydetty v. 1635 ja sita on kutsuttu Pieneksi Pariisiksi. Lyhyesti sanottuna tulivuori oli purkautunut v 1902 ja polttanut koko kylän sekä tämän upean teatterin. Teatterin (rakennettu 1780) rauniot olivat aikojen saatossa unohtuneet ja viidakko kasvoi niiden päällä. Joitakin aikoja sitten rauniot on kaivettu esiin ja parhaan mukaan entisöity käyttökelpoiseksi nähtävyydeksi. Tulivuoren purkausen seurauksena kylästä oli jäänyt henkiin ainoastaan yksi henkilö ja hänkin siksi, että oli vankina teatterin vieressä olevassa eristyssellissä.

Oppaamme oli syntynyt saarella ja asui siellä nyt. Kapteeni tietysti kysyi miten hän kaiken tämän tietää? Vastaus oli, että hänen isoisänsä on kertonut tarinat ja he olivat asuneet muualla purkauksen aikaan. Oppaalamme oli erittäin suuri tietämys saaren asioista ja vuosilukuja tuli paljon. Olettaisin, että hän on opiskellut ammattinsa, joka oli lakimies jossakin muualla, kenties Ranskassa Euroopassa. Nyt hän oli eläkkeellä. Kuitenkin ihana tapahtuma, joka alkoi mehubaarista, St Pierren kylältä, tästä jäi oikein mukava muisto.

Teatterin sisaankaynti

Matkalla "vankilaan"

Vankilan  suulla.

Itse eristysselli, joka pelasti kyseisen vangin hengen.

Palaisimme takaisin pääkaupunkiin ja olimme kuulleet Suvin miehistöltä, että täällä alkaisi karnevaalit, jotka kestävät 3päivää. Niihin on satsattu koko vuosi ja ovat iso tapahtuma paikallisesti. Meillä kävi hyvä onni sillä pääsimme Aiskin kanssa katsomaan koko setin. Tuulikin ehti nähdä osan ja ennen aikuisten karnevaaleja oli lasten karnevaalit. Osuimme tähän kulkueeseen puoli vahingossa kun olimme käyneet kirjastossa Wifin perässä. Karnevaalit näyttivät kuitenkin olevan kaiken ikäisten juhlat ja kulkueissa oli mukana perheitä työp- ja ystäväporukoita. Lapset olivat mukana kaiken aikaa, joten koimme myös nämä juhlat hyvinkin turvallisiksi. Mielestäni hienoa oli myös se, että nuorille autojen tuunaajille oli ova katekoriansa. Se oli huikean kovaäänistä sillä autojen pakoputket oli tuunattu niin, että ne paukkuivat pitkin lahtea aamusta iltaan! Iso osa puvuista ja autoista oli tuunattu kierrätetyistä materiaaleista ja teki erityisesti asuista todella mielenkiintoisia.

Kuvia karnevaaleista. Ensimmaisena autoja...

Aanentoistoon oli satsattu sanoisinko hyvin!

Generaattoria tarvitaan aanentoistolaitteisiin, jareeta!

 

Eripaivina oli eri teemoja mm. varit vaihtuivat, valkoista, mustaa punaista. Myos karnevaalivaki pukeutui teeman mukaan. Mekin kaivettiin erivarista paitaa kaapista. Ensin piti tehda tiedusteluretki rantaan, jotta osasimme pukeuta oikein. Kivaa ajatus.

 

 
 

Sukellusta Karibialla

Kuvakoostetta Karibian vesilta. Paaosin olemme snorklanneet taalla, mutta sukelluksiakin on paasty tekemaan. Kuvat otettu GoProlla, niita ei ole fotosopattu mitenkaan (johtuu siita etta en viela osaa..). Poimintoja 600 kuvan joukosta. Nauttikaa maisemista!

St Luvia, hylky kuva, vai iso koralli?

Tumpettikala.

Timppa, korallit ja kala.

Omaha Pitoneiden juurella, St Lucia.

Ala tule lahemmaksi!

Ma sanoin, ALA TULE LAHEMMAKSI!

Pallokala ja kolo!

Minun reviiri!

Menossa katsomaan...

...tata rapua.

 

Leijonakala

Pari pikkukalaa

Minna ja kalaparvi.

Nain lennetaan!

Mistahan camo kuviot ovat tulleet meille?