Aaltovoima vastaan aurinkovoima.

Lähtö Tyynelle Valtamerelle, Kohti Robinson Crusoe saaria.

Chile, Valdivia, Robinson Crusoe.

Vaikuttaa siltä, että samaan aikaan on menossa useampi alus kohti Robinson Crusoe saaria. Polarwind, Arbazo, Otra Vida, Kini ja muutama muu.

Lähdemme aamutuimaan Valdivian Alwoplastin laiturista. Olemme viettäneet siellä yön ja sanoneet heipat parille tutulle venekunnalle. Olemme hieman viimetipassa liikkeellä sillä viisumi vanhenee huomenna. Armadalta saatu purjehduslupa on Papeteelle ja välissä saamme pysähtyä Robinson Crusoe saarella sekä Rapa Nui saarella. Entinen Pääsiäis saari. Molemmat saaret kuuluvat Chilelle.

Aloitamme matkan moottoroiden. Tiedämme, että tuulet tulevat olemaan noin 30kn luokkaa, mutta myötäisiä. Noin 10 tunnin ajelun jälkeen voimme nostaa purjeet tuulen ollessa noin 20kn. Hyvä myötäinen siis. Matkaa Robinsonille Valdiviasta on noin 500nm.

Olen varautunut taas pahoinvointi laastarilla, mutta silti olen hieman huonovointinen. Parin päivän päästä tuuli nousee ja puuskat käyvät jopa 40kn, onneksi Kapteeni on ruorissa näinä aikoina. Tuuliperäsin on asetettu ohjaamaan ja se pysyy suhteellisen hyvin suunnassa. Ongelmaksi tulevat kuitenkin muutamat silloin tällöin tulevat isot aallot, jotka sysäävät ohjauksen pois suunnasta. Muutoin meno vaikuttaa suorastaan mukavalta. Jostakin kumman syystä en tällä kertaa ole kovinkaan peloissani. Ilmeisesti olen tottunut näihin hulluihin tuuliin jo sen verran.

Olen kolmantena yönä ruorissa, tuuli on jotakuinkin 30kn pahimmillaan, mutta myötäinen, joten matka joutuu ja vauhtia on noin 7kn. Se on Omahalle oikein hyvä myötätuuli nopeus. Fokkaa on auki vain ¾ osaa. Oikaisen tarvittaessa suuntaa ja kaikki tuntuu menevän suhteellisen hyvin. Tunnin ajelun jälkeen tulee kuitenkin noin 6 metriä korkea aalto ja pyyhkäisee sisälle sitlooraan vasemmalta takasivulta. Onneksi olen tällä kertaa pukenut saappaat ja oikein purjehdus haalarit jalkaan. En siis kastu kovinkaan pahasti. Tunnen kuitenkin, että vettä kaatuu sitlooraan semmoinen saappaan varrellinen. Kapteeni oli laskenut pienen tietokoneemme sprayhoodin alta sitlooraan ”parempaan turvaan”, joten aloin metelöidä kannella, että voisitko tulla ottamaan sen pois. Toinen aalto pyyhkäisee vielä yli ja samalla kun yritän näyttää valoa missä se tietokone on tulee kolmas aalto ja Omahan oikea kylki viistää veden pintaa. Menetän hetkeksi aluksen hallinnan. Alus kuitenkin pärjää paremmin kuin minä ja kohta ollaan taas suunnassa. Jostain syystä en ole tuosta kovinkaan kummissani alus tuntuu vakaalta eikä vettä ole sisällä. 

Kapteeni oli kuitenkin huomannut, että oikean puolen aurinko paneelit olivat mennyttä. Minä en sitä edes huomannut kun keskityin ohjaamiseen. Kertoi sitten seuraavana päivänä, että aalto oli pullauttanut paneelit ulos alumiinikehikosta. Tai oikeastaan vesi, koska oikea kylki taisi käydä veden pinnan alla, jopa perästä. Toisesta paneelista oli puolet kehyksestä irti ja toisen olisi voinut kuvitella ehjäksi, mutta lasi on palasina, vaikkakin yhtenä mattona. Aaltovoima voitti. Onneksi generaattori valmistaa sähköä tarvittaessa.

Huonosti kävi aurinkopaneeleille.

Lähes koko matkan on pilvistä ja ihmettelemme Aiskin kanssa koska se luvattu lämpö ja aurinko tulee? Lämpötila on yöllä ja päivällä noin 12 astetta. Hyvästä myötätuulesta johtuen joudumme hidastamaan vauhtia viimeisen vuorokauden ajan sillä muutoin olisimme saarelle keskellä yötä. Saavumme pilvisenä aamuna saaren kaupungin edustalle ja alamme etsiä ankkuripaikkaa. Lahti on kuitenkin poijutettu lähes täyteen. Kierrämme epävarmana pitkin rantaa kunnes paikalliset ohjeistavat meidät keskelle poijuja, vaikkakin itäisemälle puolelle lahtea? No siihen sitten ankkuri ja katsotaan miten käy. Kovan tuulen jälkeen on tyyntä, pärjäämme noin 30m ankkuriketjulla. Syvyyttä on 12-15m. Mitä nyt silloin tällöin perä osuu paikallisiin kalastusveneisiin.

Ensimmäisten tuntien aikana aurinko tulee näkyviin ja alamme hahmottaa kokonaisen vuoristo saaren. Meille kerrotaan, että tänään sunnuntaina ei tarvitse mennä Armadaan vaan vasta maanantaina. Päädymme viettämään veneessä sunnuntain korjaillen vaurioita ja siivoillen paikkoja. Kelissä on taas huomattu miten tavarat liikkuvat ja täytyy tehdä muutoksia niiden paikkoihin. 

 

Maanantai aamuna jollailemme rantaan ja ennen kuin ehdimme kunnolla laiturille meidät opastetaan ystävällisesti SAGin konttoriin ja kysellään keltaista paperia. Paperit ovat kunnossa ja tallessa joten SAG ottaa kuvan siitä ja pääsemme kylille jatkamaan matkaa. SAG edustaa Chilen terveysviranomaisia. Jos tulisimme jostakin muualta kuin Chilestä, he tulisivat alukseen ja tutkisivat onko meillä tuoretavaraa aluksessa. Niiden tuonti Chileen ei ole sallittua.

Kuuluisa Lobsteri Juan Fernadekselta, makoisaa oli!

 Pian huomaamme tämän saaren ihmisten ystävällisyyden. Jokainen vastaantuleva aikuinen tai lapsi tervehtii meitä kuin vanhoja tuttuja. Tervehtimisestä tuli mieleen tapahtuma Valdiviassa. Olimme siis syys lokakuussa Valdivian Nauticat klubilla, jossa Kapteeni korjasi Omahan köliä yms. Halusimme totta kai tulla uudestaan Valdiviaan. Marineron tullessa apuun köysien kiinnityksessä hetimiten sen jälkeen, Kapteeni sai kunnon halauksen ja tervetulo toivotuksen kuin vanhalta hyvältä ystävältä. Olisihan se hauskaa kun purjehtisi kesälomallaan Helsingistä vaikkapa Hangon vierasvenesatamaan ja marinerot tulisivat halaamaan ja moiskauttaisivat pusun poskelle ja toivottaisivat tervetulleeksi Hankoon! Kaiken muun hyvän lisäksi oleskelumme ei tällä kertaa maksanut mitään. Tosin he tiesivät, että viivymme vain muutaman päivän.

Takaisin Robinson Crusoelle. Saari on viralliselta nimeltään Juan Fernández. Nimi on espanjalaisen purjehtijan mukaan nimetty. Saari on löydetty 22.11.1574. Vuonna 1704 Englantilaiset alukset saapuivat saarelle (Cinque Port ja Saint George). Jälkimmäisen aluksen Pursimies riiteli Kapteeninsa kanssa ja hänet jätettiin saarelle. Mukaan annettiin Raamattu, puukko, kivääri, ruutia jonkin verran tupakkaa ja vaatteita. Hänen nimensä oli Alejandro Selkirk. Jäätyään saarelle yksin hän vietti siellä 4v 4kk. Hänet pelasti Englantilainen tutkimusmatkailija Woodes Rogers. Alejandro Selkirkin päiväkirjat ja tarina olivat inspiraationa kirjailijalle joka kirjoitti kirjan The Incredible and Amazing Adventures of Robinson Crusoe.

Käveltiin Selkirkin asuinpaikalle, ylös vuoristoon.

Muutaman päivän oleskelun jälkeen huomasimme aamutuimaan saapuvan Polarwindin horisontissa. Tiesimme heidän tulevan piakkoin, joten osasimme tähytä taivaanrantaa. Heidän kanssaan päätimme kavuta ylös vuorille, jossa Selkirk asusteli. Polku johti aina ylös asti, jossa Selkirkillä oli tapana käydä tähystämässä merelle joka päivä. Tiedä sitten mitä hän söi. Kalaa saarilla on tänäkin päivän runsaasti ja Lobsteri on maailmankuulu omanlaisestaan mausta. Hieman makea ja hyvin lihaisa. Pääsimme maistamaan tätä herkkua Polarwindiin. Heillä oli paikallistuntemusta, joten ensimmäisen iltana oli jo kalat ja lobsterit tuotu kannelle. Ystävällisesti he jakoivat sitä myös meille ja nautimme parina päivänä paksulihaista kalaa lisukkeiden kera, nam.

Selkirkin tähystyspaikka, jonne hän kiipesi joka päivä.

Viivymme kaiken kaikkiaan saarelle noin kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikko on aivan mahtava, lämmintä aurinkoa, tyyntä. Sitten alamme odottamaan hyvää sää ikkunaa lähdölle. Alkaa windwallit, tuulen suunta muuttuu koko ajan ja aallokko keinuttaa venettä. Päätämme laittaa peräankkurin, jotta emme osuisi paikallisiin veneisiin. Se pitääkin muutaman päivän oikein hyvin kunnes tuuli muuttaa suuntaa ja pääankkuri alkaa luistaa. Joudumme hylkäämään peräankkurin, joka myöhemmin sotkeutuu yhden paikallisen veneen poijuun. Ankkuroimme uudestaan, nyt tuuli puhaltaa Chilen rannikolta päin. Joudumme laittamaan ketjua noin 50m. Se tarkoittaa, että kun tuulen suunta muuttuu osumme johonkin poijuissa olevista aluksista. Tietysti se muutti suuntaa ja sotkeennumme yhteen poijusta. Onneksi sillä hetkellä tyhjään poijuun. Joudumme viettämään päivän aluksessa sillä puuskat ovat 30-35 solmua. Olemme kuitenkin kiinni poijussa joten emme liiku emmekä kolhi muita veneitä. Hyvä näin, kait? Ilta tulee ja tilanne on sama, mutta tällä kertaa puuskat kovenevat. Tuulimittari ilmoittaa 50kn puuskista. Otra Vidakin on saapunut ja joutui ankkuroimaan meistä ulommas. Hekin ankkuroivat useasti uudestaan. Polarwind sai paikallisvinkin ja luvan mennä poijuun. Hyvä näin sillä 3 venettä ankkuroituna voisi jo olla näillä tuulilla mielenkiintoista varsinkin kun tilaa on hyvinkin rajallisesti.

Ylöspäin sanoi kapteeni.

Muutaman kymmenen pahan puuskan jälkeen onneksi helpottaa. Tuuli alkaa tyyntyä illaksi ja vähän ennen auringon laskua Polarwind soittaa radiolla. Taidatte olla vähän liian lähellä meitä? No Si, sanoo Aiski ja kelaamme ankkurin ylös ilman ongelmia? Piti siis 50kn puuskat mutta ei tyyntä keliä? Joskus näinkin. Polarwind oli vinkannut aikaisemmin, että ottakaa poiju ja siihen päädymme. Viereisessä poijussa ei ole ollut ketään koko aikana ja laitamme itsemme siihen kiinni. Vihdoinkin yö, jonka saamme nukkua. Edelliset 5 yötä meni valvoessa. Herään kumaukseen noin yhden aikaan yöllä. No nii ollaan tietysti irti poijusta. Ei kuitenkaan. Olemme osuneet Polarwindiin. Onneksi se on samaa tonniluokkaa kuin me ja terästä, joten silmin nähtäviä vaurioita ei synny. Eikä sen miehistö edes herännyt. Vähän joutuu katselemaan miten tässä pyöritään. Em. kosketus johtui siitä, että ei ollut yhtään tuulta ja virrat pyörittivät veneitä eri suuntiin. Emme kuitenkaan osu uudestaan toisiimme. Huomenna voimme sukeltaa sotkeutuneen peräankkurin irti poijusta. Eivät tuntuneet häiriintyvän yhtään kun yritin kalastusveneelle pahoitella ja selittää, että tullaan kyllä siivoamaan sotkumme kunhan tuuli tyyntyy.

Kaiken kaikkiaan aivan ihana saari. Juuri nyt on turisti sesonki. Täällä on paljon kalastusta, sukellusta, kävelyreittejä muita aktiviteetteja ja hyviä ravintoloita. Kuitenkin pieni saari ja mukavan oloinen yhteisö. Saamme jopa tutustua paikalliseen sukellusyrittäjään Polarwindin kautta ja vietämme heidän luonaan sunnuntain grillauksen merkeissä. Saarelle on osunut Tsunami 2010 ja herra oli ajautunut aallon mukana merelle tajuttomana. Hänen koiransa oli hakenut hänet maihin ja näin pelastunut. Huikea tarina, huikeita ihmisiä!