Trooppisia tuulia, veneen korjausta.

Fakaravalta Tahitille.

Vietämme kaiken kaikkiaan reilun kuukauden Fakaravan poijussa. Yritämme saada ankkurivinssin osia Euroopasta, Jenkeistä ja Uudesta Seelannista. Kaikki viestiketjut tyssäävät siihen kun pyydämme hintaa Tahitille toimitettuna. Se kaikkien tietämä eurooppalainen nettikauppakin kertoo, että heillä ei ole ankkurivinssejä juuri nyt varastossa. Yritämme saada varaosille hintaa, mutta eivät ymmärrä itsekkään omia verkkosivujaan. Tulee vain sama linkki uudestaan, jossa ei ole hintaa yhdellekkään tarvitsemallemme tuotteelle. Se siitä.

Alamme kyllästyä Fakaravaan muutenkin. Saamme taas trooppisen tuuli sade aalto kelin noin kahdeksi viikoksi. Tuuli muuttaa juuri sen verran suuntaa, että aallot pääsevät nousemaan epämiellyttäviksi. Lämpötila laskee välillä noin 20 asteeseen, joka tuntuu todella kylmältä. Kosteusprosentti nousee veneessä ja joudumme pitämään välillä lämmitintä päällä. Emme pääse myöskään vaihtamaan paikkaa. Kylän ainoan ravintolan menu on syöty läpi. Nyt on aika vaihtaa saarta.

Kuulemme Jorilta, että Tahitilta voisi löytyä varastosta juuri samanlainen vinssi, joka meillä on. Alamme kallistua uuden vinssin suuntaan. Selviää myös, että ankkurivinssin runko on jo saanut kulumaa aikalailla. Ankkurissa oloko muka edullista? Vinssi ja ankkuri ketjuineen maksenee noin 10000€. Sitten tarvitaan vielä vara-ankkurit.

Starttaamme kohti Tahitia 17.7 aamutuimaan. Alku on mahtavaa purjehduskeliä, sillä olemme vielä saaren suojassa. Mukava tuuli, mutta ei aallokkoa. Saaren jälkeen aallokko alkaa kasvaa, mutta pysyy ensimmäisen päivän kohtuullisena. Tuuli pysyy koko matkan välillä 7-25kn. Aallokko on kuitenkin aika keikuttavaa, suurempaa kuin tallaisessa tuulessa normaalisti. Tarkoittaa siis sitä, että Matruusi kokee taas yhden pahimmista meripahoinvoinneista Tyynen meren puolella. Onneksi matkaa on vain pari päivää. Yritän hoitaa osuuteni, mutta ruoan tekeminen on tuskaa. Saan aikaiseksi aamuyöstä yhden neljän tunnin vuoron, jotta Kapteeni saa nukkua.

Kaputeeni yritää kalastaa ja joku isompi otus käy vieheeseen kiinni. Vapa taipuu yli 90 asteen kulmaan. Valitettavasti kala pääsee karkaamaan ja jäämme ilman tuoretta ruokaa. Ollaan kuultu, että täältä saisi kalaa helposti, mutta ollaan tultu siihen tulokseen, että tyhjä on Tyynivaltameri. Ei yhden yhtä fisua välillä Valdivia Tahiti. Mikä lie syynä, epäilemme vahvasti, että idässä olevat suuriväkiset valtiot ovat ryöstökalastaneet nämä vedet aika tyhjiksi.

Seuraavana päivänä aallot ovat vielä suuremmat noin 2,5-3m, joten olo ei juurikaan helpotu. Illansuussa alkaa kuitenkin tyyntyä ja yön pimeydessä alkaa Tahitin valot jo loistaa. Kapteeni menee nukkumaan puolen yön jälkeen ja varoittaa ilman AIS:ia olevista kalastusaluksista. White Shadowkin on aika lähellä, mutta onneksi Barrylla on sentään AIS päällä. Aloitan vahtivuoron ja ajelen pikkuhiljaa White Shadown ohi. Taisimme herättää hänet sillä ohitan aluksen aika läheltä.

Isopurje on jo otettu aikaa sitten löysäksi ja keulapurjeita ei edes ole ylhäällä. Silti vauhtia tuppaa olemaan yli 5kn. Ajattelen ensin, että jaksan 3 tunnin vahtivuoron, muistan kuitenkin, että tulemme taas uuteen satamaan sisään, joten Kapteenin aivot olisi syytä pelata kunnolla. Muistan vielä hyvin erään aluksen, jonka tunsimme ja se upposi näille hoodeille noin pari kuukautta sitten. Ajautui syystä tai kolmannesta liian lähelle riuttaa. Sinnittelen 5 tunnin vuoron ja kas sieltähän tupsahtaa mitä virkein otus, kun aurinko alkaa heittää ensimmäisiä säteitään taivaanrantaan. Olemme Tahitin saaren pohjoisella sisääntulo aukolla. Siis suojassa vallitsevalta tuulelta. Mikäs tässä oli mennessä. Hieman jännitin kaiken maailman valoja pimeydessä. Osa väylämerkkejä ja osa kuului lentokentän valoihin. Huh, tuonne ei ole asiaa pimeässä.

Purjeet pakettiin ja Volvo käyntiin. Sisääntuloväylä on kohdalla kun Kapteeni saa aamupalansa nautittua. Ajamme väylälle ja ilmoitamme VHF:llä tulostamme. Reittimme kulkee lentokoneiden laskeutumisalueen läpi. Näin ollen meidän on uudestaan ilmoitettava sijaintimme ennen alueen pohjoisen kiitoradan läpi ajamista. Lupa tulee todella nopeasti ja yhteistyö lentokentän ja veneliikennettä hoitavien viranomaisten välillä on mutkatonta. Odotusta on ehkä 1min. Sama juttu toisessa päässä laskeutumisaluetta.

Pian alamme tähystää Marina Tainan poijuja, josko saisimme jonkin kiinnitymispaikan kun tuo vinssi ei toimi. Löydämme läheltä Marinaa tukevan näköisen poijun ja töijäämme siihen itsemme kiinni. Juuri kun laitamme aurinkosuojaa isopurjeelle alkaa ensimmäinen alus lähestyä ja tiedämme jo, että ei tainnut olla vapaa poiju.

Uudestaan etsimään. Löydämme toisen poijun hieman kauempaa ja se vaikuttaa tosi tukevalta. Siihen kiinni ja toimistoon kyselemään olisiko se meille myynnissä. No eipä ole, vastataan toimistosta ystävällisesti. Poiju on yksityinen, mutta omistaja ilmeiseti viikonloppupurjehduksella. Virkailija kertoo kuitenkin, jos ei siinä ketään ole ja haluatte vinssinne kuntoon niin voihan siinä yötä olla. Huokaan helpotuksesta. Vihdoin rauhallinen satama.

Saamme samana päivän selville, että ankkurivinssi löytyy paikallisesta venekaupasta ja lupaavat toimittaa sen jo huomiseksi marinaan. Yes, viikkotolkulla on odoteltu ja yhtä äkkiä asiat selviävät muutamassa tunnissa. Tosin mansikoitahan tämä täällä maksaa, mutta ompahan varmasti oikea tuote ja toimiva peli. Vuoden takuu, joten, jos hajoaa niin olemme vielä hoodeilla ensi vuonna.

Seuraavana päivänä vinssi jollaan ja asentamaan. Meni melkein nopeasti, mutta tiivistemassan on syytä kuivua hetki ennen lopullista kiristystä, joten otamme riskin ja vietämme toisenkin yön samassa poijussa. Kukaan ei tule ajamaan pois, mutta siirrymme toiselle puolelle väylää ankkuriin pikimmiten.

Seuraavaksi aletaan metsästämään aurinkopaneelia ja uusia akkuja. Johan nämä akut kestivätkin puolisen vuotta. Tosin pakastin alkoi kuluttaa virtaa täällä lämpimässä siihen tahtiin (vaatinee isomman huollon, kylmäaineet on tarkistettu), että ehkäpä ne tyhjenivät liian alhaiselle jännitteelle liian usein. Generaattorin käyttökään ei ilmeiseti auttanut. Lisäksi nykyisiä akkujamme ei saisi ladata liian isolla virralla, valitettasti näin pääsi epähuomiossa tapahtumaan. Akkujen kestäminen näissä oloissa on näköjään todella iso haaste.

Tahitin Marina Taina on aivan ihana ankkurilahti. Ei aaltoja juuri lainkaan, aurinko paistaa joka päivä, ei sadetta, ei kylmää. Ihana paratiisi. Bussilla pääsee keskustan himinään helposti. Marinassa useampi mukava ravintola. Pesutupa. Kävelymatkan päässä iso ruokakauppa, jossa myydään tuoretta kalaa ja äyriäisä. Matkalla tuoreiden vihannesten myyjiä. Jee, tomaattejakin löytyy kohtuulliseen hintaan. Siis noin 6€/kilo. Sukellusliikkeitä taitaa olla parikin kappaletta. Tosin me ei tarvita niitä palveluita sillä jollamatkan päässä on parikin kivaa hylkyä. Täytettävä kajakki on kannella kun haluaa meloa. Riutta toisella puolella snorklausta varten. Kilpikonnat piipahtavat välillä pinnalla haukkaamassa happea.

Tällä hetkellä suunnitteilla on, että olemme Tahitin ympäristösaarissa (Moorea, Bora Bora, Fakarava, Rangiroa) noin lokakuun loppuun saakka (2019). Sitten alamme pikkuhiljaa valua kohti Marquiseksen saaristoa. Siihen kuuluu Nukuhiva, Hiva Oa yms. saaria. Vietämme siellä pari kuukautta ja palaamme takaisin Tahitille viimeistään helmikuun alussa (2020). Helmikuu ja maaliskuu (2020) menee varmaan vielä Tahitilla, mutta sitten on aika suunnata kohti Cook saaria, Tongaa ja kohti länttä. Se, että onko matkalla Uusi Seelanti ja Australia on tällä hetkellä vielä kysymysmerkki? Kenties Papua New Guinea ja Indonesia? Tai sitten suuntaamme kohti Japania? Jos haluatte enemmän ajantasaista tietoa liikkeistämme niin voitte liittyä facebookissa Group Omahaan.