Tahitilta, Moorean, Apatakin
ja Fakaravan kautta Nuku Hivalle.
Lopulta on jo lähes marraskuu
kun pääsemme lähtemään Tahitilta. Kävi nimittäin niin, että
Matruusi sai pienen piston hyttyseltä ja sairastui dengue kuumeseen.
Lääkäri tenttasi olenko käynyt ylhäällä vuorilla tai ollut
melomassa onkaloissa tai kävellyt metsässä. No en ole. Ilmeisesti
sain piston kun käväisimme paikallisilla maatila markkinoilla,
jossa oli eläimiä, hedelmiä ja kaiken maailman kauppatavaraa. Tämä
tauti vei voimat kaiken kaikkiaan kuukaudeksi. Viikko kuumetta,
viikko ripulia ja pari viikkoa oli vaan voimaton olo. No nyt on
kuitenkin kaikki taas normaalisti.
 |
| Tahitin lentokentän vieressä näkee usein tämän näyn. |
Piipahdamme hetkeksi
Moorealle, onhan se rankattu 10 kauneimman ankkuripaikan listalle.
Komeaa siellä onkin ja viihdymme hyvin viikon verran. Yritämme
etsiä hyvää sääikkunaa. Sellaista ei kuitenkaan oikeastaan tähän
suuntaan ole. Tiedostamme, että tulee vastatuulireissu. Pasaatit
puhaltavat välillä pohjoinen-itä-kaakko. Etelätuuli tai
länsituuli kestää yleensä maksimissaan päivän tai vähemmän.
 | |
| Moorea ilta-aurinkoa vasten. |
Huomaamme itätuulen
puhaltavan seuraavat muutamat päivät ja päätämme ottaa suunnan
niin itään kuin mahdollista. Saamme ensimmäiseksi päiväksi
suhteellisen hyvän sään ja etenemme kohtuullisesti. Pääsemme joten kuten
Apatakille, joka on noin 60nm Fakaravasta länteen. Olimme kuulleet,
että Apatakilla voisi nostaa veneen ylös, joten ajattelimme
käväistä katsomassa. Ajamme sisään Apatakin länsipuolelta,
pohjoisemmalta sisäänkäynniltä. Satumme suuaukolle kun trooppinen
tuuli puhaltaa jotakuinkin +20kn idästä. Ei siis paljoa, mutta kun
vuorovesivirta on sisääpäin ja trooppinen tuuli ehti tehdä
aallokon atollin sisään, joka työntää ulospäin niin aallokko
nousi suuaukolla suhteellisen pomppuiseksi. Aallokko torpaa vauhdin
ja pompimme hetken aikaa paikoillamme.
Huomaan kun Kapteeni yrittää
työntää Volvoon lisää kierroksia, mutta kaikki on jo käytössä.
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pitää keula kohti aallokkoja ja
jurnuttaa menemään. Nyt ei voi kääntyä sillä aallokko on
kuitenkin sen kokoinen, että se voisi sivuttais suunnassa kipata
meidät nurin. Omahalla ei voi peruuttaa suoraan sillä se kääntyy
yleensä aina klo 7:män suuntaan. Ei haluta tietää mihin se
kääntyy kovassa virrassa ja aallokossa.
Pääsemme kuitenkin
etenemään. Tämä on ensimmäinen kerta kun Volvosta meinaa loppua
tehot kesken. Kapteenin merkintä lokikirjaan: Passe Terhere, tosi
paska aallokko, Volvo jakso just ja just. Hyyty? Tiedetään nyt
sitten rajat tähänkin. Suunnistamme kohti karttaan merkattua
ankkurointi paikkaa. Kun pääsemme perille, tuuli tyyntyy ja aallot
katoavat alle tunnissa. Paikka on aivan paratiisimainen ja samme olla
täällä ihan kahdestaan.
Seuraavana päivän sää on
tyyni, tosin saamme pari kunnon sadekuuroa ja tuulta niskaan kun
suuntaamme eteläiselle uloskäynnille. Näkyvyys katoaa hetkittäin
huonoksi ja ajamme tutkalla varmuuden vuoksi. Kylä sijaitsee täällä
päässä ja kyllähän se kaunis paikka onkin. Rauhaisan näköinen
laguuni on riutan sisällä. Ajamme kuitenkin ulos, sillä uudet
sadekuurot ovat jo tulossa. Ulkona on enemmän tilaa, eikä tarvitse
pysyä väylällä.
 |
| Yksi sadekuuro, onneksi meni takaa ohi. |
Fakarava on meille jo tuttu
paikka ja menemme sinne sisään vanhalla rutiinilla. Tosin aukko
atolliin on täällä todella iso, joten vuorovesi tai aallokko eivät
oikeastaan ole ongelma. Täällä saamme taas yhteyden internettiin
ja viimeiset säätiedot ladattua. Kuuntelemme veneilijöiden
suosimaa Radio Nettiä, jota pidetään SSB radiolla iltaisin ja
aamuisin. Muutkin hakevat sääikkunaa Nuku Hivalle. Päädymme
Kapteenin kanssa siihen, että hyvää sääikkunaa ei tule, joten
sama se milloin lähdetään. Vastaista se on joka tapauksessa.
Yritetään mahdollisimman paljon itään ja pohjoiseen. Matkaa
Fakaravalta Nuku hivalle linnun tietä on noin 500nm. Me keräämme
maileja noin 1000. Siitä voinee päätellä kuinka kivinen tämä
reitti oli purjehtia.
 |
| Sehän on Manta. |
Aluksi pääsemme etenemään
reilut 100nm suhteellisen nopeasti, mutta sitten alkaa tyyni alue.
Lillimme ja ajamme koneella vuoroin pari vuorokautta. Pikkuhiljaa
matka lyhenee. Kun matkaa on alle 300nm uskallan jo ajatella, että
olemme perillä muutaman päivän päästä. Ei kuitenkaan olla,
sillä lähestymme Nuku Hivaa noin 20nm päivässä. Maileja tulee
vajaat 100 joka päivä, mutta Nuku Hiva ei lähesty. Nuo noin kolme
päivää kestävät aina vaan.
Matkalla sattuu pieni episodi.
Tosituuli puhaltaa noin 25kn. Aallot ovat jotakuinkin välillä 2-3m.
Olen nukkumassa takana, korvatulpat korvilla. Herään yllättäen
kovaan paukahdukseen. Kapteeni on jo kannella ja ryntään sinne
perässä. Jotakin on hajonnut? On pimeää, mutta Kapteeni huomaa,
että Genua on kokonaan auki, vaikka se oli reivattu. Huomamme, että
Genoan rullan köysi on katkennut. Tarkoittaa sitä, että emme voi
rullata sitä pois käytöstä. Purjeita on nyt hieman liikaa keliin
nähden. Ensimmäisenä mieleen tuleva vaihtoehto, että purje
lasketaan kannelle ja pakataan liinoilla kiinni. On kuitenkin pimeää
ja tuuli sekä aallokko ovat melkoiset, joten tuo vaihtoehto tuntuu
vaaralliselta. Purje saattaa pudota mereen ja haukata sisään vettä.
Lisäksi matkaa Nuku Hivalle on vielä useampi sata mailia ja Genoa
on oikeastaan tämän aluksen moottori, joten...
Emme tee mitään hätiköityä.
Sen sijaan löysäämme isopurjeen ja laitamme genoan ”huonosti
vireeseen”, jotta saamme vauhdin vähän maltillisemmaksi.
Pärjäämme näin suht hyvin. On kuitenkin mahdollista, että tulee
sadekuuroja ja puuskia, jolloin tilanne ei välttämättä ole enää
kovin hyvä. Kapteeni pohtii tilannetta noin tunnin verran ja
päädymme siihen, että pujotamme keulakannella köyden
juoksuttamalla sen noin 30 kertaa rullan ympäri. Köyden pituus on
noin 30m ja sen on saatava kannelle mahdollisimman suoraksi jokaisen
kierron jälkeen. Kapteeni toteaa minulle, että joko olet
keulapiikissä pujottamassa köyttä rullaan tai sitten vetämässä
köyttä kannelle suoraksi ja välillä ohjaamassa alusta. Kumpikaan
vaihtoehdoista ei ole kovin houkutteleva, mutta valitsen
jälkimmäisen.
Pelastusliivit sekä valjaat
päälle ja kannelle. Kapteeni menee keulapiikkiin. Olemme keränneet
köyden kannelle valmiiksi. Alkaa noin 2h urakka. Keula nousee ja
laskee aika reilusti ja kapteeni on välillä vyötäröä myöden
aalloissa. Minä konttaan kannella maston ja keulan väliä vieden ja
vetäen köyttä. Joudun heittämään köyden kapteenille sillä
ihan keulaan meno on ankkurpelin ja jollankiinnitysköysen saartama.
Opin kuitenkin viskaamaan köyden aika näppärästi vastatuuleen!
Kertaus on opintojen äiti. Arviolta 30:nen kierroksen jälkeen
polvet ruvella alkaa kierrokset olla täynnä. Onneksi tuuliperäsin
hoitaa homman hyvin eikä minun tarvitse juosta ruorille keraakaan.
Vielä köyden pujotus kylkeä pitkin vinsille ja testaus. Yes,
saamme rullan melkein kokonaan kiinni. Kaikki hyvin. Toistaiseksi.
Pari päivää myöhemmin
saamme saman pamahduksen uudestaan. Voi kakka, köysi poikki taas.
Ilmeisesti jotakin on rikkoutunut, koska olemme seilanneet samalla
köydellä viimeisen vuoden ja nyt se yhtä äkkiä katkeaa kahdesti.
Onneksi olemme varanneet köyttä sen verran, että sitä on vara
pätkiä. Se näyttää aina katkeavan tuolta furlingin alkupäästä.
Tämän opimme jo Brasiliaa kiertäessä. Vastatuulet ovat
kuluttavia, vaikka niitä on ollut vasta viikon verran.
No, koska kertaus on opintojen
äiti niin nyt menee aikaa vain tunnin verraan samaan hommaan. Sama
työnjako ja nyt on päivä, joten hymykin alkaa välillä irtoamaan
kun keinumme kannella aallokossa. Pimeässä on omat hyvät puolensa
kun ei näe kuinka isot aallot pyyhkäisevät välillä kannen yli.
Vesi on kuitenkin lämmintä, joten shokki ei ole kovikaan suuri.
Suolakuorrutus on taattu. Suihkuun ja puhtaat vaatteet päälle.
Tällä reissulla menee molemmilta useampi vaatekerta suolaan.
Olen kansivahdissa ja keli nyt
on reipas, mutta ei mitenkään hurja. Pötkötän ruorin edessä
katsellen Furuno TV:n dokumenttia kun kuulen aallon iskevän kylkeen.
Tässä vaiheessa on jo myöhäistä, joten saan tynnyrillisen
suolavettä päälle. Sananmukaisesti istun ammeessa. Ylimmät
vedenpoistoaukot on vähän tukkeessa kun jonkun hiukset tuppaavat
löytämään tiensä ihan joka paikkaan. Kapteeni nukkuu, joten
yritän olla kiroilematta ääneen kovin paljoa ja samalla löytää
ratkaisua reiän rassaamiseen. Ensin olen vähän kylmissäni, mutta
päätään pysytellä kannella sillä Aiskin unet ovat olleet aika
vähissä viimeisten päivien aikana. Pikkuhiljaa suolavaatteet
kuivuvat päälle ja odottelen Kapteenin heräämistä. Kylmä ei
tule sillä aurinko paistaa jo.
Yritämme kalastaa koko
reissun ajan. Sillä olemme kuulleet, että täältä saa
keltaevätonnikalaa. Nam. Ensimmäisestä nykystä katkesi peruke.
Toisesta katksesi siima. Kolmannesta hajosi uistin. Yhdestä
vieheestä ruostui koukut joten kala ei niissä enää pysynyt.
Yritys hyvä 10 pistettä, tulos 0, kolme Rapalaa on kadonnut.
Yhteensä matkaamme noin 10
vuorokautta. Viimeinen puristus tulee kun olemme noin 20nm mailin
päässä Hivasta sen länsi puolella. Saari sekoittaa viimeisetkin
tuulet ja idästä tulevat aallot kiertävät saaren molemmilta
puolilta ja yhtyvät sitten länsipuolella, jossa keikumme.
Purjehtiminen on
kertakaikkiaan mahdotonta, jos päämäärä on Nuku Hiva. Luovutamme
ja laitamme peltigenoan laulamaan. Kierroksia saa olla reippaasti,
että pääsemme edes noin 5 solmun nopeuteen. Huomaamme, että
joudumme ajamaan Taiohaen lahteen pimeässä tai jäämme lillimään
suuaukolle noin yhdeksäksi tunniksi. Muut veneilijät sanovat
kuitenkin, että sisään on helppo ajaa pimeässäkin ja päätämme
yrittää sisään. Kaikki näyttää suhteellisen selkeältä.
Linjataulut kiinni ja tutka päälle. Hyvinhän se sujuu. Pikkuhiljaa
ankkurissa olevat veneet ilmestyvät pallukoina tutkan näyttöön ja
valotkin alkavat näyttää selviltä. Ankkuri alas ja huh, olipahan
puristus. Saavuimme 23.11. klo 20.30. Hyvät yöunet tulevat
tarpeeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti