OMAHA: Matoja

Tahiti, Tahaa, Raiatea, Bora Bora ja Moorea.

Meillä on pari viikkoa aikaa valmistautua seuraaviin vieraisiin. Viiden henkilön ryhmä on tulossa Tahitille ja ystävämme Limppu ja Hemppu tulevat viikoksi Omahalle. Valmistelut alkavat keulakajuutan tyhjennyksestä. Se toimii nyt purje ja muu sekatavara varastona. Tuleepahan samalla vähän inventoitua mitä kaikkea sieltä löytyy. Odotan innolla sillä ajatuksena on, että ehdimme touhuta ensin Tahitilla ja sitten mahdollisuuksien mukaan Boralla ja sen lähistöllä olevilla saarilla.

Vieraat saapuvat maanantaina aamupäivällä ja olemme kentällä tietysti vastassa. Ihana jälleennäkeminen ja kyllähän siinä vähän kyyneleitäkin pitää pidätellä. Tulijoilla on kuitenkin pitkä matka takana ja käymme pikaisesti saattamassa heidät hotellille, joka sattuu olemaan Punaanuiassa lähellä Marina Tainaa.

Kaikkea kivaa ne keksivätkin turistien viihdykkeeksi.

Saamme olla turistina ja lomalla kaputeenin kanssa seuraavat viikot. Olenkin vähän ”kannustanut” Kaputeenia kestämään tulevat shoppailukiertelyt kaupungilla ynnä muut oikeaan lomaan kuuluvat lieveilmiöt. Noh, kaikki muuthan se Kaputeeni kestää hyvin, mutta tuo shoppailu vähän huolestuttaa. Käy kuitenkin ilmi, että retkikuntaan kuuluvat kaksi miestä sopeutuvat kaikkiaan tehtäväänsä antaumuksella ja pitävät huolta, että kaupoissa sinkoilevat naiset pysyvät jollakin tavoin ryhmässä. Käy useinkin niin, että Kaputeeni on ovella näyttämässä suuntia mihin kukin intoilevista naisista on seuraavaksi nenänsä ja kätösensä työntänyt. Luolasukelluskurssista lienee hyötyä tässäkin hommassa, risteyksissä pitää olla nuoli näyttämässä mihin suuntaan lähdetään. Puhumattakaan auton jättämisestä parkkihalliin ja sen löytämisestä uudestaan. Siis silloin kun vielä olin suomessa ja liikuin autolla.

Saimme tutustua tällä reissulla Tahiti Pearl marketin tarjontaan, josta voi tilata helmilllä koristetun korun omien toiveidensa mukaan. He valmistavat sen paikan päällä ja sen voi myös ostaa Tax free ostoksena. Mielenkiintoinen paikka täynnä huikaisevia helmiä ja niistä syntyneitä koruja. Toki näitä korukauppiaita on pilvin pimein Tahitilla. Em. marketti käyttää koruissaan kolmessa eri paikassa kasvatettuja helmiä.

Korukaupan sisustusta.

Saimme ystävämme yhdeksi päiväksi Omahalle ja tarkoitus oli mennä läheiselle rannalle grillaamaan. Sää ei kuitenkaan suosinut, joten kokkailut piti hoitaa veneessä. Päivällä sateiden välissä ehdimme käydä riutalla snorklaamassa ja illaksi tulimme veneelle murkinoimaan. Mukava päivähän siitä kehkeytyi, vaikka sateet ja tuulenpuuskat huuhtoivat Omahan aika ajoin. Sisällä on kuitenkin kuivaa, joten mikäs siinä, tunnelma kattoon ja nauruhermot heilumaan. Kiitos vieraille mukavasta päivästä.

Mieleenpainuva retki oli myös maastoautolla matkan tekeminen ylös vuorille. Olin vähän huolissani miten kaikki onnistuu sillä nyt on sade / cyclon kausi, joten vesisateita tulee usein ja tiet luultavasti tulvivat. Tämä olikin yksi syy miksi auton vuokraaminen omin päin ei ole kannattaavaa. Tai on, jos kiertelee vain ympäri saarta ns. normaalit tiet. Me pääsimme kuitenkin ylös vuorille ja olihan se ihan mieletön kokemus. Niin suurta vesiputousten määrää en olisi uskonut näkeväni. Odotin jotenkin ehkä yhtä isoa, mutta niitähän oli satoja!

Varasimme koko päivän kierroksen, johon sisältyi kuljettaja ja auto. Hotu oppaamme osoittautuikin todella mukavaksi ja hän kertoi Polynesialaisista kasveista ja niiden käytöstä ennen aikaan ja nykyisin. Tästä reissusta jäi paljon muistoja ja mielenkiintoisia tarinoita. Osan sain videolle, joten yritän ladata niitä sitten tännekin. Vaikka päivä oli pitkä ja valitettavan kostea oli se silti kokemisen arvoinen.

Yritimme katsoa säätä mahdollisimman hyvin ja valita parhaimman päivän vuorilla olemiseen. Sadekausi on päällä ja lisäksi vuoret keräävät sadapilviä varmasti kuivanakin kautena, joten emme olleet kaikkein onnekkaimpia siinä suhteessa. Kuulimme kuitenkin, että edellisenä päivänä oli satanut niin paljon, että emme olisi päässeet koko päivän reissulle ylös vuorille sillä tiellä oli liian paljon vettä. Ylitimme nytkin lukuisan määrän jokia jotka tulvivat tai ylittivät tien aina aika ajoin. Yllättävää oli se, että kun palasimme takaisin Marina Tainaan jollalaiturille, huomasimme jollan olevan täysyin tyhjä vedestä. Täällä alhaalla ei siis ollut satanut pisaraakaan koko päivänä.

Työmiehet tauolla näköalapaikalla. Noita kannettavia kauttimia on varmaan jokaisella tällä saarella.

Aluksi se näyttää purolta, mutta vasemmalla kulkee tie.

Tunnelista läpi ja toisella puolella odottaa trooppinen vesisade. Tuo kuvassa näkyvä on vasta pientä tihkua.

Tämä näky on monumentaalinen paikan päällä katsottuna. Ihan mieletön!

Makeavesi järvi.

Opaamme Hotu. Auto on pysäköity tien ylittävän puron päälle.

Tästä vaan yli.

Näyttää hurjalta, edellisenä päivänä tätä ei olisi voitu ylittää.

Ajokkimme ja tytöt

Hotu esittelee leipäpuun hedelmää eli Urua.

Varhaisten Polynesialaisten rukouspaikka. Jokaisella perheellä on oma paikka ja oma jumala, jota he rukoilivat.

Nämä paikat sijaitsevat kraaterin sisällä Tahitin keskellä, missä alkuperäiset Polynesialaiset asuivat. Kun Katolilaisuus tuli saarille piti paikallisten hylätä useiden jumalien rukoileminen ja keskittyä vain yhteen jumalaan. Nykyisin kaikki asuvat rannoilla ja nämä paikat ovat hylättyjä.

Lisäksi piti tietysti pukea vaatteet päälle ja lopettaa Polynesian puhuminen. Oppaamme muistaa lapsuudestaan ajan jolloin kielen puhuminen oli kiellettyä. Nykyisin se sallitaan ja sitä kuulekin paljon täällä.

Saimme oppaalta Hibiscus kukat. Vasemmassa korvassa kukka tarkoittaa naimisissa (vai oliko se vain varattu?) olevaa naista. Oikeassa sinkkua ja jos se laitetaan taakse, se tarkoittaa seuraa minua.

Viikko vierähtää nopeasti ja kaverit lennähtävät Bora Boralle neljäksi päiväksi. Me seuraamme perässä purjehtien. Matka kestää leppoisasti kulkien muutaman päivän. Pysähdymme Aiskin kanssa Raiatealle yhdeksi yöksi tarkistelemaan paikkoja. Josko sää sallisi Boralta purjehtimisen Raiatealle ja Tahaalle?

Olemme kuulleet, että Bora Bora ei oikein ole purjehtija ystävällinen, mutta päätämme mennä sinne avoimin mielin. Jäämme Vaitapen edustalle ankkuriin, juuri ja juuri ankkurointikieltoalueen ulkopuolelle. Toistaiseksi kukaan ei tule sanomaan mitään meille. Saan netinkin heti veneeseen ja sattumalta Limppukin on netissä samaan aikaan ja turisti infossa noin puolen kilometrin päässä! Vauhdilla jolla alas ja sopimaan huomisesta noudosta. Ehditäänhän siinä syödä pienet snacksit kahvilassa ja suunnitelma on valmis. Huomenna saadaan miehistö paikalle.

Kuulemma parin miljoonan arvoinen "Satama avustaja"

Noudamme heidät Vaitapen laiturista jollalla kaikkine laukkuineen. Hyvin siihen mahduttiin. Tavarat kyytiin ja katsomaan säätä. Huomenna voidaan lähteä ja saamme kokea erittäin tyynen valtameren. Suurehkot, mutta loivat mainigit nostavat venettä ylös alas. Joudumme moottoroimaan koko matkan Tahaalle. Onneksi matka kestää vain noin 5 tuntia ankkurointineen. Olemme saaneet suosituksen ankkuripaikasta, jonka lähellä sijaitsee erittäin kaunis korralli puutarha. Tästä tekee erityisen varmaakin se, että paikassa on matalaa, jolloin värit näkyvät todella kirkkaina turkoosissa vedessä. Aurinko paistaa täydeltä terältä. Viereisellä pienemmällä saarella on hotelli, jossa Bungalovit rytmittävät rantaa. Iltapäivä on jo pitkällä, joten teemme pienen uintikierroksen ensin veneen ympärilla ja valmistaudumme ilta ruokailuun. Bongasimme vain yhden kilpikonnan.

Koralli puutarhan lähellä olikin kolme rauskua.

Turkoosi on pop!

Omaha Tahaan etelä/länsi puolella ankkurissa.

Kapteenia pyydettiin kääntymään.

Jipii saatiin Rapala lahjaksi! Kiitos Hemariini.

Pakollinen serfie.

Hibiscus, vaikka minusta tämä näyttää Kiinan Ruusulta.

Seuraavana päivänä tutustumme Tahaan pohjois päähän, mutta emme käy riutalla tällä kertaa. Pieni kävely kylällä ja rauhallista oleilua veneellä. Seuraavana päivänä yritämme metsästää Tahaan länsipuolelta Vanilja farmia. Tämä saari on kuuluisa Vaniljan tuotannostaan. Löydämmekin paikallisen perheen postilaatikolta pöydän, jonne on kasattu hedelmiä ja vihanneksia myytäväksi. Ensin kuitenkin kävelyä ylöspäin vuorille ja takaisin tullessa kyselemme hinnat hedelmistä.

Lichi hedelmäkö?

Ne osoittautuivat erittäin kilpailukykyisiksi, joten mukaan tarttuu Vanlija tankojen lisäksi papaijaa, ananasta, banaania (tai oikeastaan banaanit tulivat kaupan päälle) mangoja, munkoisoja ja passion hedelmää. Yllättävää oli, että täältä sai myös sitruunaa. Aikaisemmin olen nähnyt vain limejä ja nekin ovat aika ”äkäisen” makuisia täällä. Täytyy kyllä sanoa, että hedelmät olivat todella maukkaita. Tietysti saimme myös yhden papaijan ja pomelon vielä lähtiessä. Aivan ihana paikka ja mukavia ihmisiä. Smoothiet kehiin heti veneellä, ah ihanaa raikkautta.

Seuraavaksi suunnistamme Raiatealle. Ankkuroimme Raiatean luoteiseen kulmaan lähelle telakkaa. Täältä ei kuitenkaan löydy mitään sen kummempaa ja pysyttelemme veneessä. Tänään on todella kuuma päivä, joten pidempi kävely ei oikeastaan houkuttele. Huomenna meidän täytyy palata Boralle, jotta vieraat ehtivät seuraavan päivän lennolle ajoissa.

Aamu alkaa kansiklaarilla ja jollan nostolla. Matkaamme riutan sisällä kohti Tahaan läntistä uloskäyntiä ja saamme trooppisen kuuron niskaamme juuri kun pääsemme ulos merelle. Purjeita ei vielä ole nostettu, joten otamme helposti vastaan noin 40kn puuskan. Vettä sataa kuitenkin niin roimasti, että joudun sulkemaan kulkuluukun Omahaan, koska ns. pappateltan sivut on kääritty helleasentoon. Tulipahan keittiö pyyhittyä siinä samalla.

Vieraamme ovat suorastaan innoissaan voimakkaasta sadekuurosta ja nauravat kannella kun pisarat piiskaavat ihoa oikein olan takaa ja kastelevat heidät litimäriksi. Noh, tässä kohtaa olisi pitänyt vähän jännittää koska puuskat nyt olivat suhteellisen kovia, mutta ystävämme eivät huomaa niitä. Sade on niin kova, että se hukuttaa äänet ja litistää mahdollisesti syntyvät aallotkin. Kuuro ei onneksi kestää kuin puolisen tuntia ja saamme Genuan vetämään. Vihdoin oikeaa purjehdusta. Tätä Hemppu on odottanut. Matkaamme Bora Boralle mukavassa myötäisessä auringosta nauttien. Niin ja lentokaloista.

Olimme ajatelleet illastaa rannan lähellä olevassa St James nimisessä ravintolassa. Kun vihdoin ehdimme sinne, saamme kuulla, että he eivät voi ottaa meitä vastaan ilman varausta. Ravintola ei ole varannut ruokaa kuin pöydän varanneille vieraille. Lisäksi heillä oli ollut isohko seurue päivällä lounaalla. Kuulemme Limpulta ja Hempulta, että tämä tuntuu olevan tapana koko saarella, jos ei ole varausta, ei saa ruokaa. Tämä ravintola on kuitenkin tosissaan asiakaspalvelun suhteen ja hoitaa meille pöydän toisesta ravintolasta ja maksaa vielä taxi matkamme sinne. Lisäksi saamme jättää jollamme ravintolan laituriin odottamaan paluutamme. Varmistavat vielä meille mihin saakka ovat paikalla siivoilemassa sulkemisen jälkeen. Huikeeta!

Menemme siis taxilla Boran eteläpäätyyn bistro henkiseen paikkaan. Kyllähän siellä oli maukkaat pöperöt ja tilaamme alkuun drinkit. Täällä ei kuitenkaan osata myydä meille varsinaisia ruokajuomia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta ja hyvin yleistä näillä seuduin. Se, että se tapahtuu täällä Boralla, jossa lienee käynyt turisteja ammoisista ajoista lähtien ei osat sitä tehdä, yllätti minut kuitenkin, taas. Ei se meitä haittaa säästyipähän kallis lasillinen viiniä.

Alkudrinkit

Kalaa, riisiä ja Vanlijakermakastiketta.

Tilaamme taksin poistuessa, mutta samme odotella sitä melkein tunnin verran. Ilmeisen kiire ilta, vaikka onkin keskiviikko. Homma hoituu kuitenkin ja seilorin (keskiyö on seilorilla klo 21.00) kello alkaa näyttää reilusti yli puolen yön, joten nukkumatti alkaa hiipiä silmänurkkaan.

Aamu sarastaa klo 5.00 aikaan ja alkaa siivous ja pakkaustouhut. Viikko vierähti nopeasti, kuten aina jäähyväiset on vaikea jättää. Kaikki menee suhteellisen hyvin siihen saakka kunnes yhteysalus lentokentälle alkaa häipyä näkyvistä. Koti ikävä tulee aina aika ajoin, ainakin Matruusille. Tuliaisina saatiin kuitenkin mm. Fazerin suklaata. Aitoa lonkeroa useampi tölkki. Saaristolaisleipä aineet sekä hapankorppuja. Ah, näillä pärjätään pitkän aikaa. Kiitos Limppu ja Hemariini, uusintaa odotellessa.

Nukumme Aiskin kanssa yön rauhassa ja aamulla tarkistamme ruokakaupan tilanteen, vähän patonkia ja jotain tuoretta tarvitaan. Kävi nimittäin niin, että otsimme Carrefourista paperipaketissa olevaa jauhoa, joka olikin täynnä matoja. Seuraavat jauhot ostin täältä ja koska tarjolla oli yhtä vaihtoehtoa ostin sitä. Se oli muoviin pakattu, mutta sisältä pahvia/paperia ja siis sisälsi proteiinipitoisia liikkuvia lisäaineita. Onneksi Carrefourista sai myös vähän kalliimmalla muoviseen pakkaukseen pakattua jauhoa. Sitä sitten varmaankin kannattaa hankkia.

Välihuomautus ötököistä, huomasimme erääna aamuna, että mastoa pitkin kulkevat muurahaiset jotka kuljettivat munia mukanaan. Olimme myrkyttäneet edellisenä päivänä veneen, joten niille taisi tulla kiire vaihtaa paikaa. Ihmettelinkin kun muurahaisia alkoi liikkua kannella ja välillä sisälläkin. Meillä on tapana myrkyttää vene aika ajoin, varsinkin jos alkaa elämää näkyä sisätiloissa tai kannella. Toivottavasti pääsimme näistä nyt eroon. Yksi torakkakin oli lennähtänyt sitlooraan, ne on sitten syytä ottaa todella vakavasti.

Iltapäivällä kun palaamme veneelle, kuulemme koputuksen kyljeltä. Paikallinen mieshenkilö tulee hätistelemään meitä pois. Pitäisi kuulemma olla poijussa venekerhon edustalla. Ei kuulemma saa ankkuroida yli 10m syvään veteen. Alkoi vielä kertomaan, että joutuu soittamaan poliisit paikalle. Kapteeni totesi, että tervetuloa, keitetään kahvit. Heebo taisi vähän rauhoittua siitä, koska alkoi kyselemään onko tämä ensimmäinen käyntinne Boralla. Kyllä on. Näin ollen hän sanoi, että saatte olla tässä huomiseen. Oishan me lähdetty joka tapauksessa, joten se siitä sitten. Kummalista oli, että hän ei esitellyt itseään lainkaan ja hinta poijussa olemiseen olisi ollut 30 dollaria / vrk. Ei kuulosta kovin viralliselta.

Tiedettiin kuitenkin etukäteen, että eräs veneilijä oli saanut saman kohtelun, silti pysynyt ankkurissa. He olivat menneet keskustelun jälkeen itse poliisi asemalle kyselemään asiaa. Tähän oli vastattu, että ankkurointi on luvallista, tietysti siihen varatuilla alueilla. Paikalliset ovat vaan sitä mieltä, että veneilijät eivät tuo riittävästi rahaa saarelle. Harmi sinänsä sillä yksikään veneilijä ei suosittele tätä paikka vaan kaikki sanovat, että älkää menkö sinne.

Pakkaamme jollan kannelle aamutuimaan ja otamme kurssin kohti Raiateaa. Keli on tyyni ja joudumme taas moottoroimaan koko matkan. Raiatean venetelakalta saamme noudettua lisää vettä ja tapaamme SSB radiolla kuulolla olleita veneitä parikin kappaletta. Saamme suosituksen sukelluspaikaksi Raiatean eteläpäähän ja päätämme piipahtaa vielä siellä. Säätiedotus lupaa tyyntä viikon loppuun asti. Lauantaina alkaa vasta tuulemaan ja nyt on maanantai. Puksuttelemme osan matkaa riutan sisällä kohti etelää ja väistellään matalia. Viimeinen pätkä on vähän liian jännä sillä syvyystiedot puuttuvat kartoista kokonaan.

Raiatean telakka alue sateenkaaren suojassa.

Sisääntuloaukko Raiateaan, takana näkyy hieman Bora Boraa.

Matruusi maston eteen tähystämään matalia. Hyvinhän se sujuu ja pääsemme pienen saaren suojaan. Veteen siis. Komea riutta onkin ja täällä on paljon simpukoitakin. Virta on tehnyt syvänteen lähelle saarta. Pikkuhiljaa syvenee ja tulee komea seinämä, joka laskeutuu noin 20 metriin. Sen reunalla ui rausku.

Aika siirtyä takaisin Raiatean luoteiskulmaan, sillä tuuliennusteet lupaavat kovia tuulia. Jäämme odottamaan keliä ja sieltähän se saapuu lauantaina. Kestää 3 päivää ja viimeisenä vuorokautena sataa niin paljon vettä, että keräämme sitä noin 1000l vesitankkeihin. Kuulemme, että Moorean lentokenttä on suljettu, koska siellä on vettä 2feettiä, joka on noin 60cm. Huh huh, sadekausi.

Myrskyn jälkeen on tyyntä ja tyynen jälkeen on myrskyä, tai ainakin tuulta. Niinhän se menee? Lähdemme siis kohti Tahitia. Aluksi purjehdimme suht hyvin. Isopurje on ylhäällä ja Genua auki. Mitä pidemmälle mennään sitä vähemmän on tuulta. Huomaamme, että vuorokauden purjehduksesta tulee kaksi ja päätämme vaihtaa suunnitlemaa. Moorealle siis, jottei tarvitse toista yötä valvoa. Yhden tai kahden yön purjehdukset ovat raskaimpia. Ei ehdi päästä rytmiin.

Ankkuroimme Mooreaan, turkoosin veteen saaren länsi puolelle. Piti jäädä yhdeksi yöksi, mutta täällä ollaan vielä kolmannenkin päivän jälkeen. Aurinko paistaa päivisin kuumasti. Aika menee snorklatessa hyvin ja yöt ovat nyt mukavan viileitä.