Vihdoin mereen telakalta!

Telakalla olon loppurutistus oli melkoinen ja paiskimme töitä myöhään yöhön viimeiset pari viikkoa.  Pahoittelut lukijoille, päivitykset vaativat kertakaikkiaan blokin osalta liikaa energiaa ja vene oli sijoitettava etusijalle. Aikataulu painoi päälle sillä Caribialla piti olla alunperin ennen joulua. Hommat saatiin kuitenkin suhteellisen hyvin päätökseen ja Omaha laksettiin veteen keskiviikkona 8.12. Lasku onnistui suunnitellusti ja jäimme poijuun viimeistelemään rikiä muutamaksi tunniksi. Käytännössä olimme valvoneet myöhään yöhön, joten väsymys painoi, mutta merelle teki jo kaikkien mieli!

Paasaantoisesti kaikki meni hyvin, tosin maalauksen suhteen joudumme tekemaan viela paikkauksia silla ruostetarhroja on jo ilmaanutnut. Lahinna maalausta pitaa paikata hitsausten kohdalta, ruiskulla tehty maalaus ei ilmeisesti mennyt riittavan syvalle hitsaussaumoihin. Hintatasokin tuli loppujen lopuksi kohtuulliseksi ja henkilokunta oli todella mukavaa ja avuliasta. Omahan uusi varitys on nyt Industrial Red ja kansi on variltaan Dolphins Grey. Saa nahda tykkaako Delfiinit.

Ennenkuin jatkan tarinaa haluan kiittää telkalla meidän venettä työstänyttä henkilökuntaa. Iso kiitos David, Peter, Dancing Queen:- sekä erityisesti Dan, joka teki suurimman osan työstä Omahalla.

Illansuussa pääsimme lähtemään kohti Gibraltaria, vaikka keli olikin vastainen ja suhteellisen kova. Omahalle se on kuitenkin mahdollinen. Olimme telakalla pienennyttäneet vanhan isopurjeen, joten se oli jo valmiiksi reivattu. Kohti Gibistä meitä lähti kolmen hengen miehistö, Mika on mukanamme hyvänä vahvistuksena. Kelistä kehkeytyi aikamoisen voimakas, se oli enemmän kuin luvattu ennuste. Puskimme koneella vastatuuleen yli kolmen metrin aallokossa, paikoin se nousi jopa viiteen metriin. Tuulen nopeus nousi 15-20m / s.

Ensimmaisen vuorokauden aikana totesimme, etta polttoaine ei tule riittämään ja kävimme tankkaamassa lisää Portugalin ja Espanjan rajajoella. Ennen tätä oli jo ehtinyt tapahtua vastoinkäymisiä. Isopurje repesi yöllä ylhaaltä, joten jouduimme pakkaamaan  sen pois ja jatkamaan pelkällä fokalla moottorointia. Kun Kapteeni oli pakkaamassa sprayhoodin katolla purjetta, mina vahdissa ja Mika apuna kannella, huomasin sivusta vyoryvan valkoisen aallon tulevan mustasta yosta. Muuta en voinut tehda kuin huutaa VARO AALTO. Onneksi kaikki pysyivat kyydissa, Kapteenikin totesi alas katolta tullessan, etta mistas tuo tuli?

Lisäksi pilssihalytin laukesi, vettä oli tullut veneeseen jonkin verran ja Kapteeni joutui tyhjentamään pilssejä pitkin yötä. Osa vedestä tuli uusien keulan kulkuvalojen läpivienneistä ja jonkin verran ankkuriketjun aukosta, vaikka se olikin tulpattu. Aallot kuitenkin löivät kannen yli jatkuvasti, joten pienikin vuoto osoittautui niin isoksi, että pilssihälyttimet laukesivat. Lisäksi sitlooran vedenpoistoaukkojen ylareunassa oli vanha läpivienti, joka piti olla riittävän ylhäällä, mutta eipä ollut tähän keliin. Näin ollen konehuonekin sai suolavesihuuhtelun. Onneksi Kapteeni on laittanut pilssihälyttimen myös tähän tilaan! Myöhemmin osoittautui, että kyljessä jossakin vaiheessa käytössä ollut kakkatankin tyhjennys reikä oli myös heikko kohta ja siitakin tuli vettä sisään. No nyt sekin on tulpattu.

Matruusi oli varautunut tähän keliin pahoinvointipillereillä ja saanut apteekista ohjeeksi, että yksi pilleri noin 6h ennen lähtöä ja sitten tarpeen mukaan. Ohje olisi pitänyt olla, että yksi pilleri ennen lähtöä ja sitten noin 6 tunnin välein lisää. Arvaatte siis että olin aika huonossa kunnossa ja oksennusta ei voinut välttää. Lisähaasteen olotilaan teki sen, että osa purjesäkeista, jotka ovat sänkyjemme välissä karsinoituna perään, tulivat vessamatkalla vastaan kovan kelin vuoksi, joten jouduin konttamaan tavaravuorten yli perävessaan. Yritin kuitenkin ottaa pillerin uudestaan ja kerran sen oksensin pois, mutta toisen sain pidettyä sisällä sen aikaa, että vaikutus alkoi ja olo helpottui. Eikun kannelle ottamaan suolavesikasteita. Niistä taytyy mainita, että yllättäen ne tuntuivat lämpimältä pimeässä yössä. Kun ei myöskään nähnyt aaltojen kokoa niin mikäs siinä istuessa! No ei tosiaan kyllä vähän hirvitti, vaikka Kapteeni vakuuttukin, ettei tämä ole vielä paha keli.

Vihdoin Gibiksen satama alkoi näkyä ja aloimme rantautua. Valitettavasti emme mahtuneet ensimmäiseen emmekä vielä toiseekaan satamaan ja näin ollen päädyimme Espanjan puolelle. Olihan se huikeaa kun pimeys alkoi laskeutua ja meitä olikin parin ”satama täynnä” viestin jälkeen neljä marineroa vastaan ottamassa laiturilla. Kapteeni kävi oikein kädestä pitäen kiittämässä hyvästä palvelusta! Lienee tarpeetonta mainita, että väsymys alkoi olla melkoinen parin päivän merellä olon jälkeen. Tyly vastaanotto pariin otteeseen ja sen jälkeen ystävällinen palvelu saavat kovemmankin kaverin herkistymään. Varsinkin kun tietää, että vaurioita on tullut ja pitää päästä tarkistamaan paikat.

Seuraavana aamuna alkoi pilssien tarkastus ja kävi ilmi, että pilsiin oli jostakin ilmestynyt riisiä. Tarkempi selvitys osoitti, että yksi ruokatynnyreistämme oli hangannut itsensä auki kelissä. Vaikka tynnyri ei ollut kaatunut oli se ollut niin täynnä, että muutama kilo riisiä löytyi pilsiin pohjalta. Siinähän sitä riitti siivoamista, kaikki salongin pilsiin aluset tyhjennettävä ja pestävä. Muita vaurioita ei em. lisäksi ei veneeseen tullut. Miehistömme vahvistus oli kelissä kaatunut kahdesti vinsiin päälle ja kylkiluut olivat saaneet kovan iskun. Sairaalassa käynti osoitti, että siellä on hiusmurtuma. Särkylääkkeiden avulla olotila lienee on jollakin lailla siedettävä. 

Samainen päivä toi tullessan pellavapäisen Anton pojan laiturille, Stella Polariksen poppoo oli meitä jälleen vastassa! Saimme siis pikaisesti apua sekä ruokakauppojen löytämiseen, että purjeen korjaukseen. Noin kahden päivän päästä vene oli siivottu, purje korjattu, polttoaineet tankattu ja lisää ruokaa punkrattu veneen uumeniin. Iso kiitos taas Stellan porukalle kaikesta avusta ja myötäisiä virtauksia Välimeren suuntaan.