MAN OVERBOARD!

Intian Valtameri, Australian Broomesta Reunionille. 8.11-20.12.2021

Ilta alkaa hämärtää kun Omaha lipuu ulos satama alueelta. Alkaa pitkä matka kohti Reunionia. Noin 3600nm. Olen arvoinut matka ajaksi noin 40 päivää. Ajattelimme pysähtyä Rowley Shoals riutalle pariksi päiväksi snorklaamaan. Sehän on ihan matkan varrella. Tuuli on vastainen, joten aloitamme sisukkaasti krysssimisen. Ensin otettava suunta lähes kaakkoon, jotta myöhemmin olisi helpompi kurssi kohti päämäärää. Matruusi voi pahoin melkein koko matkan, mutta lopulta 2 päivän purjehduksen jälkeen pääsemme riutalle. Olemme sopineet, että ajamme sisään riuttoihin aina niin, että virta on hiukan vastainen. Näin ollen peruuttaminen on helpompaa.

Kapteeni päättää kuitenkin ajaa sisään pienessä myötävirrassa. Onhan siellä joku alus jo sisällä. Menen keulalle katsomaan pohjaa. Aika pian se osoittautuu ihan turhaksi sillä vesi on niin kirkasta, että en osaa sanoa onko alla 50cm vettä vai 15metriä vettä. Isoja koralleja siinä ainakin näyttää olevan. Kapteeni jatkaa matkaa ja kohta kuuluu kauhea kiroaminen. Vene jatkaa kuitenkin matkaa samaa vauhtia kuin ennenkin. Syvyys oli käynyt 3:ssa metrissä. Hän laittoi pakin päälle ja silti ei tapahtunut yhtään mitään. Onneksi väylä kuitenkin syveni uudestaan muutoin olisi oltu pahassa pulassa.

Poijuun siis ja odottelemaan, että aallokko vähän pienenisi, jotta snorklaaminen onnistuu. Kompressori on rikki ja ilmaa on ainoastaan yhdessä sukelluspullossa, joten suket on unohdettava. Aallokkoa on kuitenkin seuraavat pari päivää sen verran, että emme viitsi edes snorklata, se olisi epämukavaa eikä näkyvyys ole kovin hyvä.

Australian kalastusluvan tarkastajat ovat toisessa poijussa ja pian he tulevat visiitille. Kysyvät aiotaanko kalastaa? Tai ollaanko nähty Indonesiasta tänne tulevia pieniä kalastusaluksia? Ei ole tullut vastaan. He vielä varoittavat, että joudutte karanteeniin, jos olette heidän kanssa tekemisissä. Kerrotaan, että ollaan menossa kohti Reunionia, mutta eivät taida tietää missä se sijaitsee. Pysähtyminen tähän on ilmeisesti hieman harmaa alue sillä olemmehan kirjoittautuneet ulos maasta. Rajaviranomaiset ovat kuitenkin kertoneet, että saamme pysähtyä, jos se on jostakin syystä tarpeellista. Tarkoittaen veneen huoltoa tai muuta korjaustyötä, jota ei voi suorittaa merellä. Maata täällä ei ole näkyvissä, joten emme pysty maihin astumaan. Harmaa alue siis.

Ensimmäinen ylilento tapahtuukin jo 5 minuutin kuluttua siitä kun olemme sitoneet itsemme poijuun. Tällä kertaa eivät kysele mitään ja miksipä kysyisivät, koska meillä on AIS päällä ja sijainti näkyy heille ihan varmasti jo kaukaa. Viivymme riutalla yhteensä 4päivää joista yksi on sellainen, että voimme snorklata riutalle. Näkyvyys ei kuitenkaan ole nyt kovin hyvä, sillä aallot ovat lyöneet riutalle useamman päivän. Huomenna jatketaan matkaa.

Aloitamme matkan moottoroinnilla. Meri on aivan rasvatyyni. Edes Brasilian kierrolla emme tainneet nähdä yhtä sileää meren pintaa. Tämä tuo esiin myös kaikki roskat, joita mereen on kulkeutunut. Kyllä merien saastuminen näyttää olevan ihan oikea ongelma. Lähes 20 metrin välein kelluu jokin muoviosanen meren pinnalla. Kuinka paljon niitä mahtaakaan olla uponneena?

Moottoroimme lähes kaksi vuorokautta, kunnes tuulet nousevat. Vihdoin pääsemme nostamaan purjeet. Luvassa on kuitenkin edelleen sivuvastaista, joten meno ei ole mitenkään mukavaa. Matruusille tilanne on hankala. Keinunta vie voimat ja pystyn nukkumaan lähes vuorokauden ympäri. Hoidan toki ruoat ja yövuoron. Kapteeni nukkuu taas noin 4h vuorokaudessa ja torkunnat päälle. Saamme pariksi päiväksi noin 30kn tuulet ja etenemmekin hyvää vauhtia kohti Reunionia. Silti minulla on jonkinlainen pelkotila. Tämä ei tunnu hyvältä. Kerron siitä Kapteenille sanoin: tämä on jotenkin tosi vaikeaa ja raskasta nyt minulle. Pelkään jotakin paljon.

Matka jatkuu välillä tilanne paranee ja myötäisetkin alkavat, mutta vasta parin viikon sivuvastaisen jälkeen. Olimme Broomessa katsoneet tuuliennusteita ja näyttivät siltä, että myötäiset alkaisivat lähes riutan jälkeen. Nyt ne kuitenkin tuntuivat siirtyvän koko ajan eteenpäin nenämme edestä.

Tällä kertaa meri ei ole ihan tyhjä sillä näemme kalastusaluksia ne ovat pääosin Indonesian lipun alla. Jotkin ovat AIS:sin kanssa ja muutama ilman. Onneksi ne yleensä näkyvät hyvin valojensa vuoksi, varsinkin yöllä. Tällä kertaa on Matruusin vuoro tehdä vahinkojiippi. Tästä selvittiin vaurioitta ja matka jatkuu. Preventeri pitää puomin oikealla puolella ja suunnan muuttaminen riittää. Kapteenikin saa välillä nukutuksi.

Eräänä päivänä Kapteeni tulee hakemaan kannelle. Tule katsomaan, meillä on seuraaja. Aluksen vasemmalla kyljellä on kuulemma koko päivän uinut Mahi Mahi. Suomalaiset kutsuvat sitä Kultamakrilliksi. Todella kauniin turkoosin vihreä väriltään ja tämä yksilö on iso. Kaputeeni on yrittänyt syöttää sitä leivänmuruilla ja muilla tähteillä, mutta ne eivät tälle yksilölle kelvanneet. Kapteeni virittää kalastus siiman tuoreen kalan toivossa. Se ei kuitenkaan tartu siihen nyt, mutta syystä tai kolmannesta viehe jää veteen yöksi. Yleensä nostamme sen pois illalla, sillä kalat syövät yleensä aamuisin.

Olemme jo ylittäneet puolen välin. Nukun takana ja kuulen rysäyksen kannelta. Kapteeni huutaa kannelle. Vahinkojiippi taas. Tällä kertaa preventteri on mennyt poikki. Olemme hölmöyksissämme laittaneet saman köyden, joka on jo katkennut ennekin. Lisäksi se on sidottu solmulla kiinni puomin päätyyn, joka tekee siitä heikoimman lenkin.

Menemme korjaamaan jiippiä. Minä jään ruorin taakse ja Kapteeni huutaa, että käännä ruoria, puomi tulee ihan kohta takaisin. Päänavigointilaitteemme, Furuno ei toimi en unenpöpperössä osaa tulkita numeroita kakkos laitteestamme. Kysyn mihin suuntaan käännän? Äkkiseltään yöllä pimeässä en saa tuulen suunnasta selvää. Mitään ei kuitenkaan kuulu ja parin sekunnin päästä puomi läsähtää takaisin toiselle puolelle. Kapteeni seisoi ison jalustimen takana ja alkoi juuri kiristämään jalustinta, jotta puomin palautuminen olisi hallittu.

Käännän pääni taakse päin ja pimeydessä ei näy ketään. Huudan hädissäni Aiskia, mutta mitään ei kuulu. Otsalamppu on jäänyt puurallin päälle ja yritän silllä valaista taaksepäin. Meri on kuitenkin niin musta, että en näe sillä mitään. Yritän huutaa Aiskia uudestaan tuloksetta. Kädet alkavat täristä, hengitys salpautua ja alan tajuta, että Kapteeni ei ole enää aluksessa. Päähän jysähtää ajatus. Olen täällä yksin!

Pimeys on lohduton, kuu on pienimmillään ja puuskainen sadekuuro on päällä. Alan vetää isopurjetta sisään kaksin käsin. Tuntuu, että en saa sitä riittävän nopeasti tiukattua. Pian juoksen mastolle ja vapautan isopurjeen nostimen. Purje putoaa huonosti sillä puomi on vielä sivulla ja vene ei ole vastaisessa. Ennenkuin ehdin repiä purjetta enempää alas kuulen merestä huudon. ISO ALAS! Kapteenin ääni saa minut toimimaan ehkä vieläkin ripeämmin. Tuo on hyvä merkki.

Seuraava käsky kuuluu jo MOOTTORI KÄYNTIIN! Tämä oli minukin seuraava ajatukseni ja juoksen kannelta portaat alas. Konehuoneen ovi auki, heitän sen sivuun enkä edes yritä laittaa sitä takaisin. Muistan, että potkurin turhaa pyörimistä estävä kalikka on poistettava ensin. Potkaisen kalikan lattialle ja juoksen käynnistämään konetta. Mielessä häivähtää, pitikö jokin venttiili vielä avata, mutta en sitä tee vaan höräytän Volvon käyntiin ja juoksen kannelle. Vauhti on saatava pysähtymään ja Omaha vasten tuulta.

Kierrokset kaakkoon ja ruori lähes tappiin. Muistan, että sitä ei saa kääntää ihan linkkuun, kääntyminen voi olla hitaampaa silloin. Saan aluksen kääntymään. Olen ruorilla kun kuulen kalastusvieheen jarrun pitävän ääntä. Sadasosa hetki menee tajutessa, että se ei voi olla kala. Onko Aiski kiinni vieheessä. Juoksen perään ja samassa kuulen huuodon SIIMA! OLETKO KIINNI SIIMASSA?, JOO!

En kysele enempää vaan alaan varovasti vetää siimaa paljain käsin sisään. Se painuu kämmeniin syvälle, mutta en välitä siitä. En tiedä onko viehe Aiskin ihossa kiinni vai mitä on tapahtunut? Yritän olla riuhtomatta liikaa, mutta vedän määrätietoisesti siimaa sisään. Muistelen tämän kestävän kymmenien kilojen vetoa, joten olen luottavainen se kestää Aiskin painon varmasti.

Pian kuuluu taas huuto UIMATIKKAAT! Minulla ei vieläkään ole näköhavaintoa Aiskiin, mutta nyt ääni kuuluu jo aika läheltä. Hädissäni päästän irti siimasta ja alan avata uimatikkaiden liinaa. Kädet tärisevät, homma tuntuu kestävän ikuisuuden. En meinaa yltää kaatamaan niitä veteen ja ensimmäisen kerran ne sotkeutuvat tuuliperäsimen lapaan. Se on jäänyt lukitsematta ja on taipuneena ääriasentoon. Toisella kerralla onnistun, vatsaan saattuu ikävästi kun kurotan äärimilleen. Silläkään ei ole nyt väliä. Huudan TIKKAAT ALHAALLA!

Tässä vaiheessa mieleeni juolahtaa käänsinkö vedon pois moottorista? Juoksen ruorille tarkistamaan asiaa ja juu, olin sen näköjään tehnyt. Jotakin hyötyä sukeltajien naisten venekurssista. Tämä asia oli jäänyt alitajuntaan hyvin. Äkkiä takaisin perään ja huomaan Aiskin nelinkontin uimatasolla. Mä olen täällä, hän sanoo hengästyneenä. Johon minä hassusti vastaan, että no tule nyt ylös sieltä? En pysty, vastaa Aiski.

Ajattelen, että hän on loukkaantunut eikä pysty kiipeämään, joten sanon odota hetki, tulen auttamaan. Alus on ensin saatava kääntymään takaisin myötäiseen. Nyt ollaan, en tiedä miten päin, todennäköisesti sivuttain aallokkoon. Vettä sataa ja puuskat on vieläkin päällä. Ehdin ruorille ja alan kääntämään alusta ja laittamaan autopilottia päälle kun Aiski tupsahtaa viereeni. Ei mitään hätää, olen tässä nyt, hän alkaa lohduttaa minua. Olen ilmeisesti tärisevä ja hädissäni, paniikin partaalla. Ihmettelen mielessäni miksi hän lohduttaa minua kun asia pitäisi olla toisinpäin. Itku purskahtaa väkisin ulos ja hetki menee halaillessa. Voi Aiski! Saan sanottua.

Aiskin kirjaimelliesesti lentäessä mereen hänen tajuntansa pimeni hetkeksi. Kyse lienee sekunneista. Hän muistaa vielä osuneensa johonkin kirkkaaseen putkeen. Todennäköisesti takabiminin pystytolppaan. Siitä hän ilmeisesti lensi kaaressa aurinkopaneelien yli mereen. Kenties niskat edellä. Isopurjeen jalustin on tähän syypää. Puomi ei yllä kannella päähän saakka. Se on muutettu jo ennen reissua niin ylös, että se ei voi osua. Mitään vaurioita veneeseen tai aurinkopaneeleihin ei jäänyt.

Aiski heräsi merestä. Tajuntaan iski ensimmäisenä, että ei voi hengittää. Seuraavaksi hän yrittää uida. Se ei kuitenkaan meinaa onnistua vaatteet päällä. Sisukas mies riisuu gollege housut ja hupparin päältään ja lähtee uimaan välittömästi kohti venettä. Hän yrittää huutaa, heitä köysi, mutta sitä ei kuulla kannella. (Tiedän, että meillä on heittoköysi oikeassa takalaatikossa. Ajattelin sen kaivamisen ja sitomisen vievän liikaa aikaa.) Onneksi aluksessa palaa kansivalo. Maston tricolour valoa ei näe merestä. Välillä aluskin häviää Aiskin näkyvistä aallokossa kokonaan. Aiski on hyvä uimari, eikä todellakaan luovuta. Matkaa on täytynyt olla useita satoja metrejä alus liukunut koko ajan eteenpäin ja silti hän lähtee heti uimaan kohti alusta.

Kerrottakoon tässä vaiheessa, että Aiski ei tykkää pitää pelastusliivejä. Itse olen tästä kovin pettynyt. Olemmekin käyneet tästä asiasta useamman keskustelun. Minä pidän niitä aina kovemmissa keleissä ja aina yöllä, jolloin klipsaan itseni myös alukseen kiinni. Tällä kertaa juoksin kannelle ilman liivejä. Tapahtumat seurasivat toisiaan nopeasti.

Aiski kauhoi eteenpäin henkensä kaupalla. Aallokko oli isoa ja välillä hän painui veden alle. Huutaessa suu täyttyi suolavedellä ja aiheutti yskimistä. Yht´äkkiä käteen sotkeutui siima. Kesti hetken aikaa tajuta, että sen on oltava meidän oma siima. Sitä oli luultavasti ulkona noin 50-100m. Hän osui siihen noin kaksi metriä ennen viehettä. Siima käsien ympärille ja vetoa ja uintia. Pian jalka osui vieheeseen ja potkut piti lopettaa.

Aiski pääsi lähemmäksi ja huusi laske portaat alas. Alus oli jo noin 4 metrin päässä. Miia kuitenkin päästi siimaan löysää avatessaan uimaportaita ja pian matkaa oli taas parisenkymmnentä metriä. Tikkaiden loiskahdus antoi merkin, että nyt voi alkaa nousemaan alukseen. Aika tuntui iäisyydeltä. Aiski pitää siimasta kiinni ja samalla vetää löysää pois. Hän päästi siimasta irti noin metri ennen portaita. Pakokaasu Volvosta tulee kasvoille. Ei ehdi lepäämään, on pakko kiivetä ylös uimatasolle, jotta saa taas ilmaa keuhkoihin. Aiski on aivan loppu. Hän ei pysty hetkeen liikkumaan, kaikki energia menee hengittämiseen.

Istumme ruorin edessä molemmat ja alan tarkastella Aiskin kasvoja. Niissä näkyy verinen ruhje otsassa. Muutoin hän näyttää lähes normaalilta, vielä. On kuitenkin saatava märkä T-paita ja alusvaatteet pois ja tutkittava tilanne tarkemmin. Aiski alkaa pian tärisemään, vaikka hänkin yrittää katsoa purjetta ja muistaa sitten, että onkohan se Volvon jäähdytysvesi venttiili vielä kiinni? No en ole avannut ja äkkiä sitten vielä se avaamaan. Volvo kuitenkin lämpeää hitaasti, joten vaurioita ei ehtinyt tästä syntyä. Olimme pitäneet sitä käynnissä varmaan alle puolituntia kenties vain vartin. Tuuliperäsin oli unohtunut lukita ja käyn juoksemassa sen kiinni. Kansivalot ovat päällä, nekin voisi sammuttaa. Kansi on tarkistettava mahdollisten vaurioiden varalta. Kaikki näyttää kuitenkin olevan hyvin. Kapteeni on silti vähän huolissaan.

Tärinä pahenee ja kuivat vaatteet on saatava päälle. Komennan kapteenin salonkiin ja peittelen hänet vilttiin. Otsasta tihkuu verta, haava näyttää syvältä, kenties tarvitsisi tikkejä, mutta mene ja tiedä. Puhdistan haavan ja huomaamme, että nenästäkin tulee verta ja hampaat heiluvat hiukan. Alahuuli muuttuu kokonaan mustaksi. Otsa alkaa vähän turvota. Tarjoan siihen kylmää ja hetken Aiski suostuu sitä pitämään.

Perhoslaastarin ohjeissa sanotaan, että veren tulo pitäisi tyrehtyä ennekuin ne laitetaan. Väliä pitäisi jättää muutama milli, jotta lihasneste pääsee valumaan ulos. Laastaria ei saa venyttää, mutta haava pitäisi saada umpeen. Ei mulla ole tähän koulutusta? Aiskin niskaa jomottaa niin paljon, että hän ei pysty sitä juurikaan liikuttamaan. Paketoin hänet vällyjen väliin salonkiin ja laitan laitasuojan tukemaan. Tärinä ei meinaa lakata. Saan perhoslaastarit paikoilleen.

Käyn välillä tarkistamassa puuskat ja suunnan. Yritän kiskoa isopurjetta parempaan asentoon, mutta turhaan. Tuuli on 30kn ja tulee takaa niin eihän se mihinkään liiku. Saan kaksi pahoinvointi aaltoa itse, mutta nyt ei ole aikaa minulle. Ne menevät ohi kun pidän ajatukset muualla. Ajelemme moottorilla yön. Pidän ensimmäiset tunnit Aiskin hereillä. Tämän jälkeen herätän hänet ja itseni 20 minuutin välein. AIS alukset on tarkistettava. Aiskin silmät tuntuvat liikkuvan oikein. Hän ohjeistaa minua miten ne pitäisi liikkua. Huumoriakin tuntuu vähän löytyvän se ei vältäämättä ole hyvä merkki Aiskin tapauksessa. En kuitenkaan uskalla hengähtää vielä. Aiskin päähän ja niskaan on tullut aikamoinen tälli.

Erikoinen asia tapahtuu aamulla kun menen ulos tarkistamaan tilannetta. Täydellinen sateenkaari on edessä ja Omahan lähes täydellisesti sen keskellä menossa ali. Tuli olo kuin luontoäiti olisi sanonut, Sorry, meni vähän turhan rankaksi teillä viime yönä. Siinä se sateenkaaari pysyi useamman tunnin ajan. Mahi Mahi oli kadonnut, sitä emme enää nähneet uudestaan. Se on kielletyjen ruoka-aineiden listalla Omahassa tästä eteenpäin.

Tästä kaikesta rohkaistuneena uskaltaudumme virittämään keulapurjeen. Aiski ohjeistaa minua miten paljon sitä avataan ja auttaa trimmaamaan sen oikein. Sitten on vuorssa tuuliperäsin. Saamme mukavan myötäisen, joten Aiski nukkumaan ja uusi Kapteeni ottaa vallan. Aiski nukkuu lähes vuorokaudet ympäri seuraavat kolme päivää. Onneksi keli on helpohko ja pidämme purjetta pienenä, jotta selviän kaikesta yksin.

Muutaman päivän jälkeen Kapteeni Kainuvaara alkoikin jo osoittaa merkkejä toipumisesta sillä käskyjä alkoi satelemaan. Matruusin Kapteeni aika on ohi elämä palautui lähes normaaliksi. Siitä rohkaistuneena kerroin Aiskille, josko hän kykenisi valvomaan muutaman tunnin, jotta saisin nukuttua hiukan. Jään kuitenkin salonkiin, joten voin tarvittaessa nousta ylös nopeasti. Vajoan syvään uneen todella pian. Onhan takana kaksi yötä lähes ilman unta. Herään kuitenkin kolme kertaa ja alan huutaa mitä tapahtui, mitä tapahtui, jotain tapahtui ja kömpimään ulos vällyjen ja laitasuojien välistä. Olen ihan unessa ja rauhoitun vasta kun Aiski toteaa, mitään ei tapahtunut, jatka nukkumista, kaikki on hyvin.

Kapteeni pahimmillaan pari päivää on jo tapahtuneesta kulunut.

Aiskin mielestä pelastusliivit hidastavat häntä liikaa ja ovat tiellä. Myöskään alukseen hän ei ollut kiinnittynyt valjailla. Hän oli sisällä veneessä kun vahinkojiippi tapahtui. Kokemuksesta tiedän, että pelastusliivit päällä uiminen on mahdotonta. Ne pitävät sinut pinnalla, jos olet tajuton. Pystyt uimaan ainoastaan takaperin, käsillä vettä kauhomalla. Jos Aiski olisi ollut kiinni aluksessa ja jalustin olisi iskenyt kiinni olevaan vartaloon tuolla voimalla, olisiko niskat menneet poikki? Se asia on selvä, että hän vaaransi itsensä seisomalla väärässä paikalla kannella. Olisi pitänyt tällä kokemuksella jo tietää paremmin. Tai ehkäpä ongelma onkin juuri siinä kokemuksessa kun mitään tallaista ei ole aikaisemmin tapahtunut, vaikka siinä takana on seisonut.

Yhtä kaikki, kenties tällä kertaa oli hyvä, että liivejä ei ollut päällä mene ja tiedä. En todellakaan silti suosittele ketään ottamaan mallia tästä asiasta enkä edelleenkään pidä siitä, että hän ei suostu liivejä käyttämään. Viimeksi keskustelimme tästä Australiassa ja vihapäissäni totesin, että en poimi sinua merestä ylös, jos sinne putoat. En aio moista enää julkaista missään päissäni.

Matka jatkuu, noin viikko on vielä Reunionille. Mitä opimme tästä? Hankinta listalle uudet paksummat köydet preventteriin ja ne juoksutetaan blogien kautta. Valmistan MOB kellukkeen säkkiin veneen perään. Kellukkeessa on kelluvaa köyttä 40m ja heijastimia. Siihen kiinnitetään vilkkuva valo, joita käytetään mm. pelastusliiveissä.

Tärkeäksi koemme nyt sen, että meressä oleva näkee aluksen ja kellukkeen meressä johon on helppo tarttua. Kaikista yksinkertaisimmillaan voisi ranteessa olla vilkkuvalo, jotta näen myös veden varaan joutuneen. Ais lähetin olisi varmasti hyvä. Tästä ei juuri nyt olisi ollut apua, sillä Furunon näyttö oli poissa pelistä. Ei myöskään enhtinyt tulla mieleen painaa MOB (mies yli laidan) painiketta. Isoin syy, että Furunon näyttö ei toiminut. Eikä sitä tullut mieleen lähteä etsimään muistakaan laitteista.

Tällä kertaa tilanne eteni nopeasti ja varsinaista etsintää ei tarvinnut suorittaa. Omahasta löytyy myös FLIR, jolla voi tarvittaessa etsiä lämmön avulla henkilöä vedestä. Kyllä, sekin on ladattuna ja tiedän ihan täsmälleen missä se on. Näin ollen tekniikka on hyvä asia kun se toimii, mutta ei kannata vähätellä perinteisten heijastimien ja valojen toimivuutta varajärjestelmänä. Eikä kalastusvälineiden.