Reunionin saari tutuksi.

Reunion, Intian valtameri.

Intian valtamerellä meillä oli hieman ongelmia sään saamisen kanssa. Käytämme edelleen SSB radiota ja Australian rannikkotukikohtiin alkoi olla jo matkaa ja toisaalta emme vielä saaneet yhteyttä Afrikan tukikohtiin. Tähän saimmekin hienosti apua Suomesta. Erityiset kiitokset ansaitsevat radioamatöörit, jota väsymättä jaksoivat olla meihin yhteydessä matkan aikana. Montakaan päivää ei reissun aikana ollut, jolloin ei olisi tullut uutisia suomesta.

Viimeinen pinnistys oli vielä päivää ennen satamaan tuloa. Saimme vastaiset tuulet parin päivän tyynen kelin jälkeen. Jäimme odottamaan satamaan pääsyä Reunionin pohjoiselle osalle, josta saimme suojaa tällä kertaa lännestä tulevaan tuuleen. Aamulla klo 8.30 on oltava satamassa ja maahantuloviranomaiset ovat meitä vastassa. Tästä ei saa myöhästyä emmekä toisaalta saa tulla satamaan liian aikaisin. Melinan Kapteenikin on ollut meihin jo yhteydessä ja hoitanut maahantulopaperit valmiiksi.

Melinan Kapteeni, odottaa laiturilla kun käännymme aallonmurtajien jälkeen satama altaaseen. Suomen lippu heiluu iloisesti ja olemme ainakin varmoja mihin väliin Omaha pitää tuupata. Hiukan jännittää miten alus saadaan taipumaan sillä välit tässä satamassa eivät ole kovin suuria. Tai sitten olemme vain ruosteessa vuosien ankkuroinnin jälkeen? Satama on todella suojainen. Tuulta ei ole yhtään, eikä aallon värettäkään näy. Kapteeni uskaltautuukin ajamaan laituriin perä edellä. Pian köydet on kiinni ja 40 päivän seiluu takana. Papereiden hoitoa odotellessa Ilkka vielä yllättää meidät oikein raikkailla maahantulo drinkeillä.

Kuka mahtaa olla laiturin kuningas?

Saavuimme maahan maanantaina, mutta kaupat ovatkin kiinni. Tänään on Orjien vapautumisen muistopäivä. Ei siis vielä ruokakauppaan, tuoreruoka saa odottaa. Ensimmäinen päivä menee ihmetellessä ja kunnon yöunet tulevat tarpeeseen. Olemme nukkuneet viime yönä vuoroin muutaman tunnin pätkissä.

Hommat aloitetaan seuraavana päivänä, mutta ensin ruokakauppaan ja paikalliset rommit hakuseen. Käy ilmi, että tälläkin saarella viljellään paljon vaniljaa, sokeriruokoa, mausteita, pippureita, chilejä yms. Suolan valmistus altaatkin löytyvät. Vaniljalla maustettu rommi, kahvi tai oikeastaan mikä tahansa vaniljan makuinen kuuluu tämän veneen vakiovarustukseen.

Suolaa ja suola altaat.

Nyt on kuitenkin aika pestä kannet ja kyljet. Siihen sopiikin oivallisesti vedentekokoneen vara painepesuri. Kyllä tämä laite olisi pitänyt hankkia jo ajat sitten. Matot, rallit, tretmasters kansipinnoilta yms. lähtee kaikki lika tosi helposti ja vaivatta puhtaaksi. Runkoon palanut suola ei vaan irtoa. Vuosi sitten maalattu kylki on täynnä valkoista kalkin näköistä tahraa. Ilmeisesti suolakiteet ovat jotenkin palaneet kiinni kuumaan kylkeen. Valkoisessa kannessa niitä ei näy, joten eivät haittaa, mutta punainen kylki on vähän tylsän näköinen. Useampi päivä menee pyykätessä ja siivotessa silti vene tuntuu olevan yhtä sekaisin kuin ennenkin, plääh…

Jouluksi tehdään kuitenkin kinkkua uunissa sekä Matruusin lempparia, Italian salaattia. Kunnon lanttulaatikkokin maistuisi ja karjalanpaisti, mutta niihin ei löydy tähän hätään aineksia tältä saarelta.

Jouluruokaa by Omaha.

Iloksemme saamme vieraaksi ystäviä suomesta. Suomi listaa on kirjoitettu jo aikapäivät sitten mitä sieltä haluttaisiin. Suomalaista sinappia, Fazerin suklaata, salmiakkia, lehtiä ja tietty veneen varaosia. Saatiin sitten paljon enemmän kuin pyydettiin. Ystävät olivat muistaneet meitä vaikka millä lahjoilla. Herranjestas mitkä tuliaiset, kyllä näillä jaksaa suomeen saakka.

Viimeiseen asti vähän jännitetään pääseekö ystäviemme lento tulemaan vai ei. Olen jossakin vaiheessa jo ihan varma, että eihän se onnistu kun tauti tilanne vaan pahenee koko ajan. Vastoin kaikkia odotuksia Mia ja Touho tupsahtavat satamaan odotettuun aikaan. Kyllä on mukava nähdä ystäviä pitkästä aikaa.

Onneksi vieraamme ovat tietoisia venehommista sillä emme ehtineet tehdä huoltotöitä vielä kovinkaan pitkälle. Matkalla Reunionille alkoi hanoista tihkua ruosteista vettä. Vesitankki on kärsinyt Broomessa tehdystä suolahuuhtelusta. Onneksi aktiivihiili puhdistaa juomavesihanasta tulevan veden. Vähän jännittä mitä sieltä mahtaa löytyä? Tarkempi tarkastelu sai aikaan vain perusteellisen pesun, tämäkin oli yllättävän kiva suorittaa painepesurilla. Omahan vesitankeissa on isot luukut ja ne on runkotankit. Parin päivän homma kuitenkin.

Kapteeni vaihtaa tehokkaamman vesipumpun. Sen mikä on kertaalleen ollut korjattuna ausseissa, mikä oli tarkoitettu vedentekokoneelle. Se aiheutti jostakin syystä lämminvesivaraajan varoventtiilin rikkoutumisen ja vettä alkoi tihkua vettä vähän sieltä sun täältä. Pölynimuri alkaa vedellä viimeisiään. Siinä ei toimi enää mikään nappula ja jos sen haluaa toimivan sitä pitää jysäyttää kunnolla lattiaan. Pakastin alkoi oireilla jo matkalla. -14 ei riitä pakastimen lämpötilaksi. Tarvitaan kylmäkone huoltaja. Furunon näyttö on viety huoltoon, mutta he eivät saa sille tehtyä mitään.

Käy ilmi, että lämminvesivaraajan varoventtiili on helpointa tilata suomesta. Kiitos DHL ripeän lähetyksen ja ystäviemme ketjun, jotka toimittavat noutoja ja vientejä pitkin pääkaupunkiseutuja. Kiitos myös Oy Esco Ab ripeästi toimitetusta Furunon kaukosäätimestä. Paikallinen furuno olisi tilannut sen ranskasta 10 päivässä, (enkä olisi uskonut, että se olisi tullut oikeasti 10:ssä päivässä). Ystäviemme ketju toimitti sen alle viikossa. Kenties saamme näytön toimimaan sillä? Furuno aiheuttaa vieläkin haasteita, mutta nyt saimme keskustelun aukeamaan paremmin Suomen Furunolle, joten toivoa on.

Ensimmäiset 5 päivää menee venehommissa. Mia ja Touho ovat oikein oivaa veneorja kastia. Vietämme Uuden vuoden mukavasti veneessä kokaten yhdessä ruokaa. Onneksi päätimme näin, sillä käy ilmi, että mitkään ravintolat eivät ole auki uuden vuoden aattona. Tytöt eivät jaksa valvoa edes keskiyölle ja sänky kutsuu heitä katkarapu / sushi illallisen jälkeen.

Välillä pitää parturoida kapteenin kuontalo.

Autoa ei saatu vuokrattua ennen maanantaina. Se olikin haaste. Olimme tästä kuulleet huhuja jo aikaisemmin, että täällä on sesonki, hinnat on tapissa ja saatavuus hankalaa. Kun kuulimme Melinan kipparin hankaluudet varata autoa netin kautta, päätimme kävellä pariin liikkeeseen henkilökohtaisesti. Ensimmäinen oli nou nou. Toisessakin oli ensin nou nou, kun ymmärsimme kertoa tarvitsevamme auton vasta maanantaina alkoi homma pelittämään paremmin. Oltiin Mian kanssa kahdestaan autonhaku reissulla ja totesin, että nyt saattaa sitten tulla ihan mikä tahansa veljenpojanserkunauto meille, mutta hinta oli kohtuullinen verrattuna muuhun hintatasoon ja ainoa vaihtoehto, joten varaus tehtiin. Kysyin vielä mikähän auto mahtaa olla kysessä. Vastaus oli Peogeot jotain. Kaveri puhui vain ranskaa.

Sunnuntaille on varattu sukellus. Varaamme yhtiön sen mukaan missä näyttäisi olevan paras alus. Järeä alumiinivene kohtuullisella moottorilla. Hinnat ovat sopivat. Nimet sekä sukellusluokitukset otetaan ylös. Sukellus paikka on kallioinen pienine onkaloineen, noin 20min venematkan päässä. Täällä on paljon elämää myös sellaisia pikku mönkijäisiä, mitä en ole aikaisemmin nähnyt. Erittäin leppoisa mukava sunnuntai päivä rennossa porukassa. Oppaamme on ilmeisesti työsukeltaja. Hänen räpyläpotkunsa ei siis todellakaan ole kovin kehittynyt. Muutoin oikein mukava mies vaikkakin englannin kielen taito ei ihan ole hanskassa, mutta yritystä on, joten olemme oikein tyytyväisiä. Täällä ei ole kovinkaan yleistä, että osattaisiin puhua englantia. Nuoretkaan ihmiset eivät sitä puhu. Paras vastaus oli nuorehkolta neidiltä kun kysyin häneltä puhutko Englantia? Aijai jai jai jai.

Sukellukseen valmistumista. Aiskin Gopro sai vedet sisäänsä tällä sukelluksella, mutta tämä kuva oli säästynyt.

Aamulla menen Touhon kanssa hakemaan autoa. Meille annetaan jopa kaksi eri vaihtoehtoa. Peogeot ja Renault. Molemmat kokoa mini, neliovisia kuitenkin, mutta kummassakaan ei toimi ilmastointi. Kolhuja siellä sun täällä. Valitse näistä nyt sitten? Ehdotan valkoista Peogeottia, jota aurinko ei ehkä kuumentaisi niin paljon kuin tummaa rellua. Vuokraaja ei puhu englantia ja yrittää selittä jotakin, että stop! Että pitää pysähtyä. No me Touhon kanssa, että ei me ajeta ihmisten yli kyllä me pysähdytään?! Sitten hän tulee autolle ja avaa konepellin, morning, water. Asia selvä lisätään aamulla vettä jäähdyttimeen. Jaaha nyt vähän jännittää.

Aamulla ajellaan rantatietä pitkin kohti St Pierreä, eli etelään. Ihaillaan maisemia ja pysähdytään rannalle. Päästään ihan perillekin Pierreen ja aikamme pyörittyä siellä päätetään ajaa takaisin satamaan. Tällä kertaa moottoritietä pitkin. Touho ei oikein löydä 5 vaihdetta. Vaihdekepin nuppi ei ole alkuperäinen. Eikä se laatikkokaan taida ihan hyvin toimia. Kesken kiireisimmän motarin huomataan, että lämmöt nousi vähän ylös ja konepelti alkaa savuttaa. Ymmärrettiin heti mitä sillä stop merkillä tarkoitetiin. Motarin reunaan ja jäähdyttelemään. Vettä ei pysty lisäämään kun kone on kuuma. Lämmöt kuitenkin tasaantuvat ja päätämme jatkaa matkaa. Nyt vähän alhaisemmilla kierroksilla kun vitonenkin löytyy vaihdelaatikosta.

St Pierren iltaruuhka.

Länsirannikko

St Paul

Rakennusarkkitehtuuri on viehättävää.

Outo haju kuitenkin puskee ulos, mutta ehkä se tulee edellä olevasta autosta? Tai tuosta mikä vaihtaa rengasta penkereellä? Ajamme alas motarin rampista, kohteena luolat, joissa oli aikojen alussa ranskalaisetkin asuneet. Nyt kuitenkin selviää, että kyllä se on tämä meidän auto, kun haisee. Konepellin alkaa alkaa tulla savua ja kurvaamme lähimpään parkkiin. Konepelti auki ja jäähtymään. Nyt näyttää siltä, että ehkä öljyäkään ei ollut tarpeeksi. Okay, tämä auto pitää saada vaihtoon eihän tällä uskalla mihinkään mennä!

Lähetämme tekstiviestin kaverille ranskaksi käännettynä sillä hän ei osaa englantia. Puhuminen puhelimella ei tuota tulosta. Käy kuitenkin selväksi, että hän olisi tulossa 10:ssä minuutissa. Kolmannen kerran kun otimme yhteyttä, noin 15 minuutin välein, hän saapui apujoukkojen kera. Oli kyllä kovasti pahoillaan ja näin saimme Rellun! Jipii. Seikkailu se näköjään tuli tästäkin hommasta.

Rellu olikin selkeästi paremmassa kunnossa ja kyyditsi meitä lähes kaikkialle, paitsi 11% nousulla olevaan vesiputoukseen rankassa vesissateessa. Renkaat ei vain pitäneet.

Ensimmäiseksi haluamme nähdä tulivuoren, joka oli hiukan purkautunutkin viime viikolla. Parin tunnin ajo toi eteemme upeat maisemat kraaterista. Päätimme kävellä polkua niin pitkälle kun päästään ja tunnin verran siinä taaperrettiin. Varsinainen tulivuoren huippu oli kuitenkin suljettu sen purkautumisen vuoksi. Emme havainneet enää mitään toimintaa. Upeat maisemat kuitenkin.

Nyt ollaan pilvien tasalla.

Vielä vähän matkaa tulivuorelle.

Monimuotoinen sanalla voi kuvailla tämän saaren luontoa.

Siellä on keskellä hertta.

Mia ja Miia tulivuorella.

Seuraavan päivänä päädytään siihen, että kierretään saari vastapäivään. Matkalla pysähdyttiin Vanilja farmille ja ihailtiin maisemia. Yritimme jo em. hienolle vesiputoukselle, mutta päivä ei ollut meille otollinen. Vesisadetta oli liikaa ja tiet liukkaita, serpenttiinin muotoisia. Jouduimme luovuttamaan, mutta näimme sentään joen ja pieniä putouksia matkalla, johon rohkeimmat kastautuivat. Ruokailu paikallisessa kyläkuppilassa ja banaanit katukauppiaalta evääksi. Matka jatkuu takaisin Le Port satamaan.

Vaniljan kuivatukseen käytettäviä laareja

Vielä keskeneräisiä vanilja palkoja.

Tämän lähemmäksi emme isoa vesiputousta päässeet.

Kapteenin pitää jäädä veneeseen tänään sillä kylmälaitekorjaaja saatiin vihdoin paikalle. Mia, Miia ja Touho lähtevät tällä kertaa vähän lähemmäksi. Kohteeksi otetaan Villele kylän museo. Nykyinen museo on kuulunut Panon-Despassayns perheelle. Talo on rakennettu vuosina 1775-1788. He ovat luovuttaneet sen museo käyttöön 1974.

Seuraavaana päivän kiipeämme ylös Cilaon kylään. Maisemat on huikeat ja onni suosii meitä kelin suhteen. Tiet ovat kuivat ja vältymme vesisateilta lähes kokonaan. Koko päivä reissataan ja parasta taisi olla maisema kahvilassa nautitut suklaaleivokset hyvän kahvin kera.

Cilaon kaupunki vuorien keskellä.

Cilao.

Kissa päiväunilla ravintolan vierellä. Kyllä se varmaan tietää koska alkaa sataa? Kun kissa lähtee niin mekin lähdetään.

Keskellä pilkottaa asuinrakennuksia, tuolta me ajoimme tänne.

Pakastimeen ajetaan uudet kylmäaineet ja parin päivän päästä paineet tarkistetaan. Sehän alkaa vaikuttaa lähes normaalilta. Nyt on jo -18 astetta. Tämä riittänee. Kylmäkorjaaja on kyllä sitä mieltä, että kompressori pitäisi vaihtaa. Me ei vielä lämmetä tälle ajatukselle.

Tämäkin loma alkaa olla ohi ja nyt on vietävä Touho ja Mia lentokentälle. Onneksi lähdemme ajoissa, sillä ilmeisesti vesisateet ovat aiheuttaneet sen, että toinen kaista motaria on pois käytöstä. Ajamme kentälle lähes 3h normaalin puolen tunnin sijaan. Kaikki hyvin kuitenkin, ehdimme ajoissa ja on aika sanoa heipat. Kiitos Mia ja Touho ja kiitos kuvista!

Sataman asukki. 

Veneen laittaminen purjehduskuntoon alkaa sillä toivomme pääsevämme jatkamaan matkaa jo parin päivän päästä. Se ei kuitenkaan onnistu sillä sää ei vaikuta hyvältä. Olemme odottaneet jo pari viikkoa ja nyt näyttää siltä, että pääsemme lähtemään huomenna aamulla 25.1.