Atollien elämää. Salamatkustaja hiipii alukseen.

Hao, Makemo, Katiu, Tahanea.

Siinä seuraavien legien atolli järjestys. Starttaamme Rikitealta 6.5.2019. Kuulimme, että Haolla olisi tuttuja, joten ei muuta kuin karttaa selaamaan ja katsomaan missäs se on. Ahaa noin 450nm. Sinne siis. Ensin pitää selvittää keppiviidakko Rikitealta pohjoiselle sisääntulolle. No siitä on selvitty ja kapteeni päättää vähän oikaista kun tuossa on vettäkin ihan riittävästi. Kohta huomaamme olevamme keskellä simpukkafarmia. Väistelemme parhaan mukaan poijuja, kunnes eka kolahtaa kylkeen. Ei kuitenkaan tartu kiinni, mutta huomamme, että poijuja on noin metrin syvyydessä lisää. Kääk miten tästä selvitään. Vältämme varmaankin tuurilla sotkeutumisen poijuihin ja painumme ulos atollista.

Todella iisi purjehdus jälleen kerran. Tapahtui nimittäin niin, että Omahasta tuli Lentävä Omaha. Alan saada pikkuhiljaa selville miksi jotkut, jopa pitävät purjehduksesta. Tämä Rautarouva alkoi saada vauhtia kölin alle niin paljon, että piti jo alkaa kiertelemään atolleita ja jarruttelemaan, jotta ei olla pimeän aikaan menossa atolliin sisään. Noin 15-20kn sivutuulta ja Omahan vauhti sellaiset 6-8kn. Genoa oli reivattu 3 reiviin ja isopurje oli myös reivattuna ja kaiken lisäksi vanha purjeemme, joka menettänyt muotonsa. Siinä jäi taakse isommatkin alukset. Kyllä kapteenin hymykuopat oli syvät. Eikä siinä vielä kaikki, meno oli mukavaa ei siis pomppuista keinuvaa tai mitään sellaista. Tasaista ja vauhtia vähän niinkuin isommissakin veneissä. Voiko tää purjehdus olla tällaista? Konetunteja on niin vähän, että ei edes muisteta milloin viimeksi on tankattu.

Hao on kuulemma yksi vaikeimmista atolleista mennä sisään. Atolliin on vain yksi sisäänkäynti. Koska olimme kokeneet pienoisen trooppisen myrskyn viikkoa aikaisemmin, tiesimme, että se on täyttynyt vedestä, joka virtaa nyt sieltä ulos. Vastaista siis tiedossa vuorovedestä huolimatta. Olemme katsoneet Exel taulukkoa, jonka pitäisi näyttää vuorvedet ja helpoimmat ajat ajaa sisään. Kaputeeni on kuitenkin eri mieltä taulukon kanssa ja olemme odottelemassa aamu aurinkoa pari tuntia aikaisiemmin. Yksi alus tulee ulos ja kuulemme keskustelun olosuhteista toisen aluksen kanssa VHF:stä. Huomaamme, että täällä on tapana kertoa/kysyä kanssaveneilijöille/ltä suuaukon olosuhteista. 5 solmun vastavirta. Saamme hieman ohjeita sisäänmenon kohtaan, mutta kaputeeni ei vaikuta niihin tyytyväiseltä. Huomamme valkoisen poijun suuaukon oikeassa reunassa (siis sisäänmennessä) ja päätämme ajaa niin, että poiju jää reilusti oikealle ja virta aallokko (joka on aika voimakas) jää juuri ja juuri vasemmalle. Volvo käyntiin ja kierroksia riittävästi, vauhti pitää saada kovaksi hyvissä ajoin.

Kierrokset nousevat 3000rpm, nopeus vettä vasten on 7kn ja maata vasten 1,9kn. Totta, 5 solmun vastavirtahan se. Volvo jaksaa kuitenkin hyvin ja matka virrassa ei ole pitkä. Se alkaa helpottaa kun pääsemme suuaukosta sisään ja ensimmäiselle portille. Eihän tämä nyt niin paha ollut. Paljon pahempia koettiin Patagoniassa.

Hao on rauhaisa kylä rauhallisine asukkaineen. Kaikki tervehtivät joko Ranskaksi tai Polynesian kielellä, ”Arana” tai ”Lorana” (en tiedä miten kirjoitetaan) tms. Meitä on suositeltu ilmoittautumaan viranomaisille jokaisella atollilla, joten Kaputeeni ilmoittautuu myös tänne. Viranomaiset hoidettu ja kylille. Tälläkin saarella on leipomo. Onneksi patonki on edullista. 66FR (noin 0,5€). Jotta saa leipää pitää olla liikkeellä kun leipomo on auki. Siis aikaisin aamulla. Rikitealla leipää sai aamulla klo 5.00, jos olit onnekas sitä oli vielä jäljellä 5.30. Haolla herätiin jo vähän myöhemmin, joten saimme leipää noin klo 6-7.00. Ei siis ihme, että vuorkausirytmimme on ylös klo 5-7 kun aurinko nousee ja nukkumaan noin klo 20, jopa aikaisemmin.

Tällä atollilla (Hao) paikalliset kalastavat atollin sisällä.

Päätämme lähteä Haolta kohti Makemoa, sillä kuulemme, että siellä on pankkiautomaatti. Alkaa olla käteisvarat vähissä. Pystyimme vaihtamaan ainoastaan dollareita paikalliseen valuuttaan Rikitealla. Yhden yön seilaus ja olemme Makemolla. Täältähän se Jori löytyi, luulimme sen olevan jo Tahanealla tai jotain. Mukava tavata Patagonian tuttuja pitkästä aikaa. Käymme taas ilmoittautumassa viranomaisille ja kysyvätkin hyvin tarkkaan mistä olemme tulossa. Syykin selviää, heillä on hakusessa alus ja he haluavat tietää olemmeko nähneet sitä jossain. Viranomaiset vaihtavat tietoja eri saarten kesken ja kuulimme jälkikäteen, että alus on löytynyt ja ilmeiseti kaikki on hyvin. Makemolta saatiin käteistä ja käymme täälläkin helmenkasvattajalla. Espanjalaiset olivat kuitenkin tyhjentäneet edellisenä päivänä tämän kasvattajan helmet, joten jäljellä oli vain edullisimmat. Ei sillä että olisimme niitä Aiskin kanssa kaivanneet.

Vieressä näyttää olevan kivan näköinen riutta ja näkyyvyyttä tässä kohtaa on sellaiset 15m. Täällä on kaksikin isoa katamaraania sukelluskamalla varustettuna. Ehkä siis jotakin nähtävää. Sukeltamaan siis. Otamme kamat kyytiin ja ajamme jollalla riutalle. Kierrämme n. 200m pitkän riutan ja onhan täällä kalaa. Varsinkin Haita alkaa olemaan vähän turhankin reilusti. Black ja White Tip haita on paljon. Koko vaihtelee noin puolesta metristä pariin metriin. Mureenoita, riuttakaloja, kilppareita. Mikä ettei. Sukellamme useamman kerran ja Kaputeeni nauttii. Tämähän on vähän niinkuin loma. Paitsi matruusille, joka viimeistelee ompeluhommia. Jollan suojus on viittä vaille valmis. Naapurin keulapurje vaattii korjausta, joten tekaisen sen sitten vielä siinä. Kyllä tätä ompeluhommaa vaan riittää koko ajan. Ihan loputon lista.

Purjehdimme Makemon atollin itäseltä sisäänkäynniltä luoteiselle sisäänkäynnille ja vietämme sielläkin pari yötä ankkurissa. Laskemme ankkurin ja huomamme, että täällä on aika pahat koralli töppyrät, joihin ankkuri ketju tuppaa sotkeutua. Lisäksi uimatasosta noin metrin päässä on varmaan metrin syvyydessä oleva korallitöppyrä. Päätämme ankkuroida uudestaan. Yritämme nostaa ankkurin ylös, mutta ei meinaa onnistua. Vinssi ääntelee siihen malliin, että sulake poksahtaa kohta, jos rasitan sitä vielä lisää. Annamme ”pusuja” ja vihdoin vaikuttaa siltä, että se irtoaa. Olemme laittaneet pääankkuriin kiinni pienen brucen lyheen ketjuun, jotta se porautuisi vähän paremmin koralli hiekkaan. Nyt käy kuitenkin niin, että luu jää vetävän käteen ja ylös nousee pääankkuri josta riippuu ketju ja ankkurin varsi. Sinne meni kuokka osa. Kun se irtosi sanoin Kapulle, että nyt voi olla niin, että pikkuankkuri ei ehkä tule mukana. 5Kg bruce on kokenut kovia tällä reissulla se on aina se, joka jää johonkin kiinni tai jumiin. Kaipa se sitten on hyvä tuote?

Etsin hiekkaspottia kun Kaputeeni ajaa alusta ja annan epätoivoiseti erilaisia käsimerkkejä mihin suuntaan pitäisi ajaa. Sitten totean, että parmpi pudottaa tähän, korallia on joka puolella. Kunhan kuokka osuu hiekkaan. Kaputeeni haluaa tarkistaa ankkurin ja snorklaa sinne pikaisesti. Huomaan, että pari haita on aika lähellä, mutta eivät sinänsä välitä snorklaajasta. Näytän kuintenkin hain merkkiä Kaputeenille. Välittömästi kun hait havaitsevat Kaputeenin taiton syvyyksiin ne syöksyvät häntä kohti. Huomaan jo 3 haita. Onneksi Kapteenikin on ne huomannut ja neljäskin tulee jo huudeille. Tuli pari aika nopeaa pyörähdystä Kaputeenilta ja pika vauhtia veneelle. Olivat hiukan liian uteliaita tälläkin kertaa. Täytyy vain uskoa, että ne saalistavat vain yöllä. Päivisin vähän leikkivät?!

Black tip hai.

Ennen Tahaneaa on atolli nimeltä Katiu ja päätämme Jorin kanssa purjehtia sinne. Mukava päiväpurjehdus olisi paikallaan. Saamme seuraamme Katamaraanin, joka suuntaa samaan paikkaan. Ranskan kieltä puhuva kapteeni osasi hieman Englantia ja saimmekin ohjeita sisään ajoon. Hän sanoi olevansa satamassa ja että siellä olisi tilaa ehkä yhdelle veneelle. Noh ajateltiin Jorin kanssa, että mehän ollaan pieniä veneitä niin mahtuuhan sinne sitten kaksi. Kaputeeni oli nukkumassa ja vähän ihmettelin Katamaraanin liikkeitä AIS:issa ja laitoin pisteitä ylös missä se liikkui. Kerroin sitten, että se meni ensin sisään ja tuli sitten ulos ja meni uudestaan sisään. Outoa?

Kun Lentävä Omaha ehti ensin Katiun suuaukolle, niin ajettiin sitten sisään. Rohkeasti vaan, oli vähän kaponen aukko ja aika hyvin virtaa, mutta sinne sitten. Aikasemmin olin vähän ihmetellyt, että miten se katti jäi ankkuriin noin lähelle suuaukkoa. Selvisihän se aika äkkiä kun huomattiin, että se oli töijännyt itsensä huoltolaituriin kiinni. Varsinainen sisäänmeno aukko Katiuun oli niin kapea ja virtainen, että Omahalla ei olisi mitään mahdollisuutta ajaa sisään. Tai ehkä sisään, mutta entäs ulos?

Kapteeni oli ajantasalla ennen Matruusia ja käsky tuli. Fenderit valmiiksi oikealle sivulle ja kiinnitysköydet keulaan ja perään. Houlishit missähän ne kaikki on kun on vähän niinkuin pakattu pois kun ei niitä täälä niin tarvita. Tuli kannelle tohinaa ja virta senkuin pyörittää Omahaa, mutta kapteeni pysyy ruorissa kuin tatti vesisateessa. Katti on ottanut itselleen sisääntulosta katsottuna ensimmäisen paikan ja ihmettelen ensin, että mihikäs me kiinnitytään. Katin takaa kuitenkin paljastuu suht reilusti tilaa. Kaikki valmista ja kohti laituria. Paikalliset ja Katin kippari ovat onneksi vastassa. Omaha ei kuitenkaan taivu riittävän lähelle enkä saa heitettyä köysiä laiturille.

Olen ihan varma, että nyt käy huonosti. Virta on samaa luokkaa kuin Savonlinnan Olavinlinnan virta ja siinä sivuttain liikkuminen ei ole helppoa. Kapteeni hoitaa kuitenkin Omahan keskelle lahtea ja käsky kuuluu vaihtaa vasen kylki vasten laituria. Fenderit siis toiselle puolelle, sama homma köysien kanssa. Katson jo hieman paniikissa, että Jori on tulossa jo sisään ja me tukitaan jo nyt koko alue. Juoksen pitkin kantta edestakaisin (ja kiroilen mielessäni) vihdoin vasen kylki on valmis. Omahan kääntäminen onnistuu helpommin oikean kautta ja teemme lähes täydellisen rantautumisen laituriin.

Jori on jo tulossa ja Katamaraanin kippari kyselee kummissaan, että mihin se meinaa tulla? Me sanotaan, että kylkeen tietysti, tähän Omahan viereen ja laitetaan fenderiä lisää oikealle kyljelle. Jori tulee Hollannista, jossa on hyvinkin normaalia tulla toisen aluksen kylkeen, joten heille se ei ole ongelma. Kun hekin joutuvat hieman pyörimään virrassa ja lähentelevät välillä kattia niin kippari tulee minulta uudestaan kysymään mihin he aikovat tulla. Sanon, että kyllä he tulevat meidän kylkeemme ei hätää.

Tässä välissä paikalliset katsovat kummissaan meidän hommia ja kun olen keulalla laittamassa köysiä, ensimmäinen kyselee jo aluksen nimeä, että Omaha? Do you now what that mean? Tähän sitten vastaan kyllä tiedän. Ja saan paikalliset nauramaan! Sitä sitten käy koko kylä vuoron perään katsomassa, että ovat nimenneet aluksensa pissaksi.

No Jorikin onnistuu rantautumisessaan oikein hyvin ja köydet kiristetään joka suuntaan, sillä virta pyörittää vettä voimakkaasti. Aika tutustua kylään. Löydämme pienen hakemisen jälkeen viranomaiset ja ilmoitamme, että olemme saapuneet. Hän kertoo, että voimme olla laiturissa vapaasti, mutta rahti alus saapuu laituriin seuraavana torstaina. Hienoa, meillä on reilusti aikaa. 

Katiun laiturissa.

Löydämme ensimmäisenä iltana Snack baarin. Täällä ei ole mitään kylttiä ja kun kysymme paikallisilta ravintolaa he opastavat meidät talon pihaan, jossa on pari pöytää ja pienempi rakennus, josta voi päätellä, että siellä on keittiö. Pihalla on grilli. Koska on perjantai ilta päätämme jäädä syömään tähän idylliseen maisemaan palmujen alle. Aluksi paikalla on vain yksi naishenkilö, joka kuitenkin puhuu jonkin verran suhteellisen hyvää Englantia. Saamme selville, että grillistä saa tänään lihaa ranskalaisilla ja ns. makkaraperunat. No siinähän sitä. Tytöille makkaraperunat ja pojille pihvit. Täti alkaa viritellä grilliin tulta ja pian alkaa valua paikallisia lisää grillille. Aurinko on juuri laskemassa.

Pian omistajakin saapuu paikalle ja meille selviää, että tämä rouva on oikein bisnes nainen. Hänellä on ruoka kauppa kylällä sekä varmaankin ainoa snack baari. Kohtuullisen komea talo vieressä. Ruoka valmistuu ja itse asiassa todella maukasta. Hän on itse valmistanut barbecue kastikkeen, jota saamme lisukkeeksi. Ruoka on oikein kohtuullista nakkari ruuaksi, olemme oikein tyytyväisiä. Omistaja istuu kanssamme hetken kiireiltään ja kyselee mistä tullaan ja mihin mennään ja kertoo hieman itsestkäänkin. Jälkiruuaksi hän hakee meille melonia. Aivan mielettömän hyvää. Selviää, että nehän kasvaa tuossa 10 metrin päässä pihalla. Meloni oli väriltään keltaista ja huikean makeaa. Myöhemmin kysymme saisiko tätä herkkua ostaa. Hinnaksi tulee kuitenkin noin 15-20€ kappaleelta. Päätämme, että ei ehkä tällä kertaa.

Käymme kuitenkin naisten kesken tämän mukavan Rouvan kaupassa ja kas huomaamme pesukoneen pihalla. Voisikohan täällä oikein pestä pyykit? Ei muuta kuin kysymään ja Leaksi esittäytynyt rouva sanoo, että toki saatte pestä, ei maksa mitään. No tottahan jotain täytyy ja Jorin maakapteeni sanoi, tuomme sinulle sitten lahjan. Ei muuta kuin pyykit kainaloon. Otettiin vain tärkeimmät, koska tiedetään, että paikalliset elävät täällä sadeveden turvin. Emme sitten käytä liikaa vettä. Yksi kassillinen naiseen. Pesukone oli aika yksinkertaista mallia. Vedet letkulla sisään. Pesuaine kaadettiin rumpuun ja luukku kiinni. Rumpu pyöri kuitenkin sähköllä ja ajastimeen pystyi säätämään enintään 15min. aikaa. Otettiin sitten täysi aika. Sen jälkeen vesi tyhjennettiin pihalle ja pyykit huuhdottiin käsin erillisessä paljussa. Tämän jälkeen ne siirrettiin linkoon. Linkousta 5min ja kas, pyykit kuivatusta vaille valmiit.

Polynesiassa on tapana antaa jotakin. Koska Lea rouva antoi pyykkikoneensa käyttöömme veimme hänelle vastalahjat. Lea oli myös lasten opettaja 11 ikävuoteen asti, joten annoin Omahasta värikynät ja värityskirjat ja Jorista tuli jalkapallo ja vähän muuta henkilökohtaista Lealle. Kävi kuitenkin niin, että Lea antoi meille sitä ihanaa meloniherkkua ennen lähtöämme. Alkoi jo vähän kaduttaa, että emme raaskineet ensin ostaa sitä melonia häneltä. Kaikki tuoretavara on täällä todella arvokasta. Tomaatit maksoivat Haolla noin 2€/kpl. Ostin kolme. Pieni kurkku 4€. 

Katiun kirkon katosta. Koristeet ovat simpukoista. Myös nuo langat on simpukoita täynna.

Kirkon sisältä. Oli mielenkiintoinen kokemus seurata messua.

Tällä välin Katamaraanin kippari ajelee nopealla jollalaan pitkin atollia ja käy snorklaamassa. Meidän pikku Suzukimme ei tähän virtaan kykene menemään, joten katselemme atollin sisään haikein silmin. Käy kuitenkin ilmi, että Ranskalainen Kattikippari on mukavaa laatua ja kysyy kippareitamme mukaan kalastamaan. No Aiskihan on aina valmiina ja heillä on oikein paikallinen opas mukana. Espanjasta hankittu harpuuna mukaan ja jahtiin. Minä jään veneelle. Saaliiksi tuleekin 3kpl pinokkio kaloja. Paikalliset tuntuvat kalastavan kaikkea korallikaloista lähtien. Kaputeeni on kuitenkin maltillinen ja tuo kotiin onneksi vain 3 kalaa. Paistan kaikki uunissa ja onhan se ihan hyvää. Kaipaan kuitenkin kunnon tonnikalaa, mutta eihän sitä riutan sisältä saa.

Siinähän se viikko melkein vierähtääkin ja aiomme lähteä, mutta saamme taas pienen trooppisen tuulen ja päätämme siirtää lähdön seuraavaan päivään. 

Osterinkuorisäkit tulossa laituriin.

Täällä kalastetaan paljon harppuunalla.

Paikalliset lastaavat jo tavaraa laiturille, johon rahti alus on tulossa. Osterin kuori säkkiä ilmestyy laiturin päätyyn pienoinen kasa. Käymme Kaputeenin kanssa vielä postilla käyttämässä nettiä, mutta tänään se toimii huonosti. Takaisin veneelle siis. Illan hämärtyessä aion poistua veneestä ja sisäänkäynnillä onkin jokin alukseen kuulumaton otus. Kirkaisen siinä sitten Aiski!, apua!, hiiri!. Niinpä se kääntyy ulos ja laitamme luukut kiinni, verkot kattoluukkuihin. Auki jää vain pyöreät ikkunat, sillä eihän se pysty kiipeämpään metalli seinää pitkin? Menemme tyytyväisenä nukkumaan, olipa lähellä.

Aamulla herään ja tulen keittiöön kahvin keittoon. Alan puhdistaa jotakin kummallisia murusia pöydältä. Äkkiä minulle selviää, että hiirulainen, (tai selviää jälkikäteen, että se on pieni Rotta) on aluksessa sisällä.

Aika siirtyä Tahanealle. Tätä saarta on kehuttu sukeltajan paratiisiksi. Haita, rauskuja, korallia, virtasukelluksia. Tahanealla on kolme sisääntuloa, joten vesi vaihtuu. Se tarkoittaa sitä, että näkyvyys atollin sisällä on huikean hyvä. Ennekuin ehdimme laskea ankkurin on ensimmäin Hai jo uimassa veneen kyljellä. Aika iso, useamman metrin mittainen. Hmm mitenkähän se snorklaus?

Täytyy sanoa, että tämä Tahanea vaikuttaa eniten paratiisi saarelta. Kirkasta vettä, vain yksi talo ja yksi maja rannalla. Ajamme snorklauskamojen kanssa jollalla atollin suuaukolle kun virta on sisäänpäin. Jolla kiinni vyötärölle niinkuin jääsukelluksella ja ei muuta kun virtaan ajelehtimaan. Olemme kuulleet, että täällä olisi haita ja rauskuja samaan aikaan. Näemme kuitenkin vain haita. Yksi on isompi muita. Kuten aikaisemmin totesin kaikki eläimet pitävät Aiskista. Se oli myös hyvinkin utelias ja oli tullut noin puolen metrin päähän Kaputeenin naamasta. Piti kuulemma vähän tönäistä jalalla kauemmas. Eikä tietenkään ollut kameraa mukana tuolla kertaa. Olisi tullut hammaskalustosta hyvä kuva.

Atollin sisäpuolella alkaa todella värikäs korallimaa. Yleensä värikästä korallia on jokin töppyrä siellä täällä mutta tämä koralliriutta on varmaan 100m pitkä tasainen alue. Täynnä elämää. Mureenoita, Trikkereitä, Napoleon (suurin napoleon on nähty täällä). Tänne tulemme vielä uudestaan. Vesi varat alkavat huventua ja alamma miettiä Fakaravalle siirtymistä.

Pitäähän sitä kuitenkin Grilli ilta pitää. Onneksi pidettiin perjantaina sillä lauantaina saimme trooppisen kelin niskaamme. Itätuuli alkoi puhaltaa juuri ennen sundowneria. Aallokko pääsi myös nousemaan ja ankkuriketju tahtoi takertua korallitöppyröihin. Pahimmillaan tuuli nousi 40kn. Tällä kertaa olimme laittaneet ankkuriketjuun vain yhden köyden ja ankkuripelin lukon päälle. Valitettavasti köysi hankautui poikki ja siitä johtuen löysänä oleva ketju teki rajun nykäisyn ankkuripeliin. Tämän seurauksena ankkuri irtosi pohjasta ja raahautui seuraavaan koralliin johon se sitten tarttui aika rajulla nykäisyllä kiinni. Ankkuripelin lukko petti ja ketjua ehti mennä mereen noin 10m lisää. Sain kuitenkin tiukattua kiekkoa ja luisto pysähtyi. Uusi köysi tilalle ja tilanne oli taas hallinnassa. Tuulikin alkoi pikkuhiljaa vaimentua ja keli kesti kaikkiaan noin 5 tuntia. Selvisimme! Kaikille ei ollut näin hyvää onnea. Eräs vene joutui jättämään koko ankkurin ketjuineen sekä jollan ja ajamaan ulos atollista.

Takaisin Mickey Mouse ongelmaan. No olihan meillä Patagoniassa kannellakin hiiri, joka meni öljypönttöön ja jäi sinne kiikkiin. Helppoa siis, laitetaan vettä ja ruokaa sankkoon ja siinähän se. No tää olikin tavallista fiksumpi tapaus. Kakka kikkareita löytyi sankon vierestä, mutta ei jäänyt kiikkiin. Siinä sitten mietittiin, että ehkä sanko on liian matala Rotalle? Laitettiin korkeampi tynnyri ja sinne Nutellaa, keksiä sekä leipää pönttöön ja pöntön päälle muovipussi ja muruja siihenkin. Ei pudonnut, ei edes ekana yönä käynyt koskemassa.

Mickey kävi kannella öisin, joten ajateltiin, että eristetään keulahytti ja yritetään saada se jäämään kannelle. Helpompi hävittää se sieltä kun on vähemmän piilopaikkoja. Kaputeeni rakentamaan ansoja oviaukkoon. Kokeilipa jopa rakentaa sähköansaa invertterin kautta, mutta siinä oli niin hyvä vikavirtasuoja, että ei kuulunut kuin piip laitteesta ja se siitä. Seuraavaksi Mickey löysi maston juuresta aukon pilssiin ja sitä kautta seinän ja rungon väliin. Tietysti se kävi maistelemassa perunoita ja viinitölkkien nurkkia. Onneksi vain pari tölkkiä oli pilsissä, johon se pääsi. Seuraavaksi se alkoi järsiä eristyksiä seinien sisällä. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että kunhan ei olisi Minnie ja saisi kohtaa jälkeläisiä. Alkoi jo vähän hermostuttaa.

Mickey oli kiireinen myös ulkona ja kävi syömässä ylhäällä verkossa olevan kookospähkinän. No hyvä, laitetaan sille ulos ruokaa. Rakennetaan ansoja, kun se menee sinne niin tölkit putoo ja herätään siihen. Luukkuun naruviritys, kun kuullaan, että se on ulkona nykäistään narusta ja luukut putoo paikoilleen kiinni. Tämähän tarkoittaa sitä, että yöksi pitää sulkea kaikki luukut, jotta se ei enää pääse sisään uudestaan. Lisäksi kaikki ääntä pitävät tuulettimet täytyy sammuttaa, että kuullaan missä se liikkuu. Lämpötila on päivällä +30 ja yöllä +27. Luukut kiinni veneessä on varmaan 40 astetta lämpöö.

Eka yönä jolla on köyden varassa perässä, joten se antaa pientä ääntä. Heräämme Mickeyn nakerrukseen ja ollaan aika varmoja, että se on nyt kannella. Kaputeeni sitten hiljaa hiipii ja katsoo kannelle. Ei jälkeäkään Mickeystä. Ei ole koskettu mihinkään ruokaan eikä mihinkään ansaan. Äh ei onnsitunut. Takaisin nukkumaan. Aamulla se on kuitenkin käynyt kannella tekemässä lisätuhoja. Räpylästä puuttuu murunen. Jollan alla olevat pehmukeet on syöty. Keulakannella on isompia kakkakikkareita. Voi tuska sentään.

Seuraavaksi yöksi rakennetaan ansat vielä paremmin. Nostetaan jolla ylös ja onneksi on ihan tyyntäkin. Nukkumaan ja minä alan nähdä Rotan tappo unia välittömästi. Jee ensimmäin tölkki kolahtaa. Nyt se on kiikissä. No hitsi, voihan se olla tuulikin? Kaputeeni taas kannelle valon kanssa. Kaikki koskemattomana. Nukkumaan uudestaan. Herään siihen, että joku jäystää jotain todella kovaa. Kuullostaa, että se on ihan kannen päällä perän kohdalla. Odotetaan hetki vielä. Sitten kaputeeni vetää narusta ja luukut menee kiinni. Taas kannelle katsomaan. Kaikki koskematonta. Ilmastointiputken sisään piilotettu lihapala on kadonnut. Muut tavarat kohdillaan. Nyt ei sitten tiedetä onko se sisällä vai ulkona. Etsitään keskellä yötä valojen kanssa ulkonta liikettä. Ei mitään. No onhan täällä piilopaikkoja ja päätetään jättää luukut kiinni. Sitten tiedetään aamulla onko sisällä vai ulkona.

Heräämme aamulla siihen, että tölkki kolahtaa kannella. Peukutamme Aiskin kanssa, jees se on ulkona! Kaputeeni taas asialle. Sisällä on, keittiössä kakkakikkareita. Olen turhautunut. Okei en tule keittiöön ennekuin olet siivonnut en halua nähdä niitä taas, huudan kaputeenille. Kuulen imurin käynnistyvän. Alkaa oikeasi v...tu taa. Taas desinfioidaan kaikki keittiön tasot. Hyvä puoli tässä on se, että tiskit on hoidettava heti, niitä ei voi jättää hetkeksikään. Tämä myös tarkoittaa, että vettä kuluu vähän liikaa. Mickey on käynyt syömässä tynnyrin muovin päältä keksi murut. On siis niin fiksu, että ei putoa pönttöön.

WC istuimet pidetään kiinni, altaaseen ei saa jäädä vettä, jotta se saisi juotavaa. Tiedättehän veneessä käytettävän reikiä luukuissa. Kaikki missä on ruokaa on tukittu vuototulpilla. Tulipahan nekin käyttöön. Kaikki ruoka, joka on vain muovipussissa täytyy laittaa sankoihin, joihin minulla onneksi on kannet. Sipulit on laitettu muovisankkoon joka on ripustettu kattoon. Hedelmäverkkoon se pääsi helposti kiipeämään. Kaikki sängyn alla olevat ruokalaarit on tarkistettu ja pienet reiät, joista kannet avataan on teipattu umpeen. Eihän se Mickeyä estä sinne menemästä, mutta tiedetään, jos se on siellä käynyt.

Pilssi tuntuu olevan Mickeyn suosikki paikka. Se on syönyt mattoon isomman reiän, jotta mahtuu aukosta pöydän alta kolosta sinne paremmin. Kolohan oli jätetty sitä varten, että jääkaapin kompura saa paremmin jäähdytys ilmaa. Joku voisi kysyä miksi ette laita loukkua. Kun ei ole ostettu eikä kanssaveneilijöilläkään sattunut olemaan. Alamme olla Kaputeenin kanssa valmiit lähtemään Fakravalle ja hankkimaan loukkuja. Kahden yön valvomisen jälkeen päätämme, että huomenna lähdetään.