Rapa Nuilla ankkurissa.

Ihanaa, maata jalkojen alla. Ei keinumista. Lounas ravintolassa. Jäätelöä. 

Aamutuimaan lähdemme jollailemaan. Olemme hieman jännittyneitä sillä tiedämme, että rantautuminen saattaa olla haastavaa. Onneksi samaan aikaan on lähdössä naapurvenekuntia maihin. Saamme heihin yhteyden ja luvan seurata satamaan. Karikot ovat aika ruman näköisiä, samoin murtuvat aallot. Aika ajoin Armada sulkee sataman, joten silloin sinne ei ole asiaa. Pärjäämme tänään kuitenkin hyvin sillä mainigit ovat pienentyneet ja pikku suzukimme hoitaa homman mallikaasti. Vai pitäisikö kehua Kapteenin ajoitaitoja!

Tämmöinen on aallokko sataman edustalla kun se on suljettu.

Kylä on varsin viihtyisä tosin turismi on selkeästi täällä pääelinkeino. Matkamuisto kojuja on toinen toisensa jälkeen ja kirkkaat paidat ja huivit yms. on hyvinkin edustettuna. Sukellusliikkeitäkin näyttää olevan useampia heti rannan tuntumassa.

Ensin etsitään kuitenkin pyykkitupa, posti, pankki ja sen jälkeen vasta lounaalle. Kuulemme, että ruoka on täällä hyvää. Parhainta Chilessä on Chevicet ja Empanadakset.

Täällähän tuttujakin. Starship on ehtinyt tänne ennen meitä, vaikka olivat vielä Valdiviassa kun näimme tämän upean uuden veneen viimeksi. Emme tunteneet heitä kovinkaan hyvin ennen pääsiäis saaria. Polarwind putkahti saaren takaa heti meidän jälkeemme. Otra Vida saapuu seuraavana päivänä ja pian tulee myös Abrazo. Kiva nähdä pitkästä aikaa. Kaiken kaikkiaan veneitä on ankkurisssa 13. Tämä on vene ennätys Rapa Nuilla.

Jollailessa sattuu joskus niin, että menee ympäri. Starshipin porukka ja muutama muu tuttu alkoivat siirtyä veneille auringon viimesäteillä. Satama oli oikeastaan suljettu, koska mainingit olivat suuret ja murtuivat rantautuessa. Kuitenkin Starshipin jolla oli kaikein hienoin ja kaunein, myös suurimmalla moottorilla varustettu. Ymmärrän siis, että selviytyminen aalloista olisi hyvinkin todennäköistä. Aiski kanssa olisimme varmaan olleet maissa myös, mutta pahus sentään isompi moottorimme ei ollut toiminnassa. Aiski totesi, että näillä aalloilla ei pikku suzukillamme (2,5hv) ole asiaa satamaan. Täällä on tapana pitää VHF radiot aina auki ja käsipuhelimet on oltava mukana koko ajan. Rapa Nui on keskellä merta ilman suojaa. Jos moottori menee epäkuntoon olet todellakin pulassa. Tai, jos iso alus karkaa niin Armada voi ottaa yhteyttä. Tosin Armada on pyytänyt, että aluksessa olisi joku paikalla koko ajan. Noh onhan se välillä haastavaa varsinkin yksinpurjehtijoille.

Päivystämme siis kanvalla 16 koko ajan. Kuulemme Polarwindin kipparin hätäisen VHF kutsun muistaakseni Otra Vidalle, sillä he ovat ankkuroituneet lähimmäksi satamaa. Voiko joku tulla auttamaan. Olimme tulossa veneille ja kävi niin, että päädyimme veteen. Sen jälkeen hiljaisuus. Aiski hyppää samantien jollaan ja järkevintä on, että minä jään Omahaan. Hän voi tarvittaessa hinata ihmiset rantaan ja olisin vain painolastina. Aallokko on suuri ja jollamme nousee juuri ja juuri plaaniin kun Aiski ajaa sitä yksin. Tämän jälkeen alkaa radiokeskustelu Otra Vidan, Abrazon ja Polarwindin kanssa. Mitä voidaan tehdä? Sanon sinne väliin, että Aiski on jo matkalla ja koska Otra Vidan jolla on pienempi kuin meidän ei ehkä kannata tulla sillä aallokkoon. Abrazo on kartalla ja huikkaa tuleeko hän Aiskin mukaan, mutta sanon, että A lähti jo 5 minuuttia sitten.

Alkaa olla jo niin pimeää, että sisäänkäyntiä ei erota. Aiski puhuu VHF:ään, että ei voi ajaa sisään ennekuin löytää oikean väylän. Onneksi satamasta lähtee ulos paikallinen vene ja väylä löytyy. Rannalla olevat surffaripojat ovat myös huomanneet tapahtuman ja menneet auttamaan. Saivat jollan käännettyä ja 5 ihmistä rantaan. Tottakai Chilen Armada oli kuullut meidän keskustelumme ja he olivat rannalla vastassa. Aiski surffasi sisään satamaan aallon harjalla ja sanoi tykänneensä matkasta kovinkin paljon!

Tässä vaiheessa Armada torui meitä veneilijöitä, koska kaikilla ei ollut pelastusliivejä, joten ai ai sanomisa tuli. Kuitenkin hyvässä hengessä sillä tottahan he olivat onnellisia, että tällä kertaa henkilövahinkoja ei syntynyt. Lisäksi he alkoivat organisoida ympäri menneen jollan moottorin makeavesi pesua, öljyn vaihtoa ja huoltoa. Kukaan ei kuitenkaan saanut enää poistua satamasta omalla jollalla ja meidänkin oli jätettävä se satamaan. Paikallinen Herra Huanco toi omalla aluksellaan kaikki takaisin veneille.

Mitä sitten tapahtui kaatuneessa jollassa. Viisi ihmistä lähti satamasta ulos. Ensimmäinen aalto oli mennyt kohtuullisen hyvin. Seuraavassa aallossa otettiin jo pieni ilmalento. Ennen kolmatta vielä suurempaa aaltoa kuljettaja käänsi venettä tarkoituksen mennä takaisin satamaan. Kävi kuitenkin niin, että aalto vyöryi päälle ja kaatoi jollan. Onneksi sataman suuaukko oli lähellä ja itseasiassa aika matala. Henkilövahinkoja ei tullut, mutta omaisuutta menetettiin. Lompakkoja, silmälaseja, puhelimia, pyykit, tietokone yms. mitä nyt mukana kenelläkin.

Tämän tapahtuman jälkeen ajattelimme pitää pienet grillijuhlat ja olimme niin onnekkaita, että saimme tulla Herra Huancon ranta talolle grillaamaan. Näimme siitä veneet ja lapset pääsivät uimaan. Mahtava paikka. Lihat rilliin ja nauttimaan. Satama oli edelleen suljettu, mutta vahingosta viisastuneena tilasimme Huancolta kyydit rantaan ja takaisin.

Muutaman hetken kuluttua joku taisi sanoa, että liikkuuko Starship? Eihän se voi liikkua? Ehkä se vain vaihtaa suuntaa ankkurissa? Kyllä se totisesti alkaa liikkua ja vauhti näyttää olevan kova kohti rantakallioita. Huanco hyppää kalastusveneeseensä ja vanavedessä Starshipin kippari sekä pari apupoikaa. Let’s Go, huusi Mike! Siihen jäi vartaat kesken eräisiksi. Me katsomme rannalta jännitysnäytelmää kylmät väreet selkäpiissä. Alus on lipunut niemen taakse, joten emme enää tiedä onko se osunut vai vieläkö se kelluu. Huancon vene kiitää kaasu pohjassa kohti Starshippiä.

He ehtivät ajoissa ja alus on taas hallinnassa. Vara ankkuri veteen ja grilli ilta jatkukoon. Myöhemmin selviää, että ankkuri köysi on kulunut korallissa poikki. Ankkurin jälkeen on ollut pohjassa 50m ketjua, jonka jälkeen alkaa köysi. Koska koralli töppyrät saavat kejun kiertymään mutkalle niin köysi pääsi hankaamaan koralliin ja näin ollen meni poikki. Vielä pari päivää aikaisemmin Aiski sukelsi katsomaan pyynnöstä heidänkin ankkurin ja tällöin ketju oli vielä irti pohjasta. Ajateltiin, että voidaan Aiskin kanssa sukeltaa ankkuri starshipille seuraavana päivänä, mutta keli muuttui aikaisin aamulla ja Armada ilmoitti, että on siirryttävä ankkuriin toiselle puolelle saarta.

Aallot alkoivat olla jo aikamoisen korkeita ja mekin nostettiin leka ylös. Jolla tuli mukana, kyljelle nostettuna. Olihan se vähän hurjan näköistä kun välillä jollan moottori viilsi aalloissa. Kaikki säilyi kuitenkin ehjänä ja jono aluksia siirtyi Vinapun puolelle. Täällä tosiaan tarvitsee pitkän ankkuriketjun. Ankkuri pitää pudottaa noin 20m syvään veteen. Ei siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kejtjua on hyvä pudottaa tällöin 60-80 metriä. Seuraava ongelma tulee isoista mainingeista. Olimme Kapun kanssa kylillä ja kuulimme, että tänä aikana mainingit olivat nousseet niin suuriksi, että katosimme välillä kokonaan. Tuulta ei siis ole kovinkaan paljon, vain pitkiä loivia, mutta korkeita aaltoja. Tarvitaan siis ketjun ns. nousu varaa semmoinen 25m. Onneksi tällä puolella on hiekkapohja, joten ankkuriketju pääsee nousemaan ja laskemaan vapaasti. Naapuri aluksella ei ollut asiat ihan näin hyvin, koko pukströötti hajosi kun ankkurivinssi irtosi kannesta. Omaha onneksi kesti, vaikka Hangaroan puolella ollessa ääni ei välillä kuulostanut hyvältä.

Starshipin kippari oli kovasti huolissaan ankkurista, mutta meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia mennä tässä kelissä sukeltamaan toiselle puolelle saarta. Hän yritti palkata myös paikallisia, mutta ei sieltäkään apuja löytynyt. Odotimme viikon ja vihdoin tuuli kääntyi ja voimme palata Hangaroan puolelle. Katselin aaltoennustetta ja totesin Aiskille, että parempi sukeltaa heti tänään. Jos emme löydä ankkuria tänään voimme ehkä vielä yrittää sukellusta huomenna. Ankkuri ja ketju saattavat olla 25m pitkälla alueella ja sen löytäminen ei välttämättä ole itsestään selvää. Toki olimme sanoneet, että teidän täytyy ottaa koordinaat ankkuripaikasta talteen. Kävimme suunnitelman yhdessä läpi ja laitoimme kaksi pistettä veteen. Starshipin kippari istutettiin jollaan ja kerrottiin, jos toinen poijuista alkaa liikkua olemme löytäneet ankkurin. No valitettavasti emme saaneet Aiskin kanssa kulumaan hommaan aikaa kuin 15min. Tässä ajassa ankkuri oli paikannettu ja merkattu poijulla. Pieni suuri menetys Aiskille tuli kun kiskoimme ankkuriketjua Starshippiin takaisin. Polarin askelmittari irtosi rannekkeesta ja Poseidon otti sen omakseen. Minulta putosi snorkkeli. Kaikkea ei voi saada.

En nyt pitänyt tuota ankkurin hakemista niin isona juttuna, mutta kun kiipesin Starshippiin ja näin Rouvan melkein kyynelissä tulevan halaamaan minua. Huomasin kuinka iso asia se oli heille. Starshipin kipparin ilolla ei ollut rajaa. Tottahan sen ymmärtää, jos näillä vesillä on vara ankkurin varassa ja jäljellä kymmeniä ankkurointeja se saattaa vähän stressata. Olihan setillä myös rahallista arvoa. 50m pitkä ketju, 13mm paksua hapokasta terästä ja suurehko Rocna merkkinen ankkuri. Puhumattakaan siitä, että näillä hoodeilla ei ole kauppaa, josta ostaa uutta. Aiski oli todennut Starshipin kipparille jo aikaisemmin, että me emme lähde ennekuin olemme löytäneet ankkurin. Johon Starshipin kippari totesi, että ette varmaan lähde ja varsinkaan sen jälkeen jos Starship lähtee ilman ankkuria! Kyllähän se varmaan settinä olisi vähän joka pojan unelma-ankkuri ketjuineen.

Kaiken kaikkiaan vietimme aikaa ankkurissa Rapa Nuilla noin kaksi viikkoa. Tästä ajasta ehkä viisi päivää piti pysytellä veneessä. Ehdimme silti viettämään päivän turistina ja autoilemaan kuuluisimmat nähtävyydet. Mieleenpainuvin nähtävyys oli paikka, jossa Moa patsaita on aikanaan rakennettu. Tunnelma oli jotenkin rauhallisen seesteisen hengellinen. Ikiajan voi aistia jotenkin todella voimakkaasti.